Sivut

lauantai 4. syyskuuta 2010

Nyt näin...

Otan takaisin sanani eli "Vilin tilanne on siis rauhoittumaan päin"

Tuskin olin ne sanat kirjoittanut, kun Vili jo alkoi levottomaksi. Raapii päätänsä, raapii peittoja ja mattoja. Tassujaan ei niinkään kyllä nyt jyrsi, mutta muuten kutina on kyllä ikävästi läsnä. Kortisonia on pakko antaa usein ja minusta tuntuu, kuin tappaisin koiraani hitaasti antamalla sitä. Niinhän se kai onkin.

2 kommenttia:

Liftari kirjoitti...

Ei, ei eeeeiiii. Älä rupee nyt. Vili ei kuole kortisooniin. Nyt järkimys käteen ja tiirailemaan sitä oikein aatoksella.
Ihmisetkin käyttävät sitä pitkiä aikoja, jotkut lähes koko ikänsä. Ja me olemme tänä päivänä taatusti heikompia rodullisesti kuin yksikään koiruli.
Koitas katella sieltä homeopatian puolelta nyt jotain Vilille tukihoidoksi. Varmasti löytyy.
Koirilla on myös taipumus raaputella sitä sun tätä, se ei aina ole merkki allergiasta. Hänellä voi olla myös tylsää, tahtois vähän äksöniä. Temppuja opettamaan, aivovoimistelua jne jne. Voi olla, että Vili unohtaa rapsuttelun niiden lomassa melkein kokonaan.
Allergisen koiran kanssa joutuu sopeutumaan siihen jonkin asteiseen rapsutteluun. Se onkin itselle se kovin juttu. Sitä on tuossa ravintokarusellissa helposti niin hermokimppuna, ettei kestä yhtään rapsuttelua ja totuus on kumminkin se, että koirat rapsuttaa ihan vaan koiramaisuuttaan. Mattojen ja peittojen rapsuttaminen voi liittyä ihan hormooniasioihin. Vili on siinä iässä, että heräilevät varmaan herrassa vinkeyshormoonit parhaimpaan vetoonsa tuossa kohtaa. Ja ah ja voi ympäristön kaikki ihanat tuoksuvat neitoset. Jos on kironsa narttukoirilla, on ne uroksilla vielä pahemmat. Edesmennyt pojuni makasi sängyn alla ja kaihomielistä matalaa ujellusta kuului tavan takaa. Tämä nykyinen neitokainen ennen leikkuutaan ei syönyt, petasi sänkymme aina uudestaan ja valui pitkin syliä rapsuteltavana "maailmantuskassansa". No, nyt leikkuun jälkeen on ollut tasapainoisempaa. Ja myös allergiat ovat piirun verran helpottaneet, kun hormoonit ovat tasapainoittuneet.
Kortisonin kanssa voi pelata antamalla välillä enemmän ja palata sitten taas pieneen annokseen, vähän koiran mukaan. Ja sitten teillä on vielä tuo Atopica, jos ette ole sitä kokeilleet. Se on toisille sopiva , toisille ei. Meille se ei pitkän päälle sopinut, vatsa kärsi ja kipuilikin. Muutenkin sen lääkkeen antaminen oli vaikeaa tabletin koon vuoksi. Ja sitten on vielä se, että vaikuttava aine on siklosporiini, jota käytetään elimien hylkimisreaktioihin, eikä se minusta ole kortisonia vaarattomampi tai mitenkään miedompi juttu . Jätimme sen pois ja siirryimme kortisoniin kaikista noista syistä. Nyt odotan talvimaisempaa olotilaa ja sitten yritämme venyttää kortisonin joka kolmanteen päivään, ehkä jopa harvempaankin. Kaikkein parasta olisi, jos voisimme sen lopettaa talvella kokonaan ja kerätä sitten voimaa taas ensi kesää varten.
Mutta sinä järkevä ja viisas HooPee, hylkää ajatus koirasi hitaasta tappamisesta. Sehän ei ole totta missään muodossa. Ei sitten niin vähässäkään määrin.

Hanne kirjoitti...

Maija,
vastentahtoisestihan minä tätä kortisonia annan, toivelistalla olisi terve koira.
Onhan se myrkkyä tuo kortisoni, tulee lyhentämään koirani elinikää, nytkin näyttää jo vanhettuneelta, turkki ohentunut, naama harmaantunut, lihasvoima huonohko.
Vaan kun on kahdesta pahasta valittava, niin onhan se kortisoni se pienempi paha. Atopicaa en edes harkitse. Uusista lääkkeistä ei tiedetä, mitä ne aiheuttavat, kortisonin vaikutukset sentään tunnetaan.
Onneksi Vili ei ole mikään hormoonihirviö, sillä on homma hanskassa ja pistooli siivosti kotelossa. Ei osoita mitään suurempia mielenkiintoja "sellaisiin touhuihin".
Tuo yletön petaaminen on niin jäänyt mieleeni tammikuiselta allergiajaksolta, hälytyskellot soivat heti, kun sellaista ilmenee.
Kuten sanoit, sitä reagoi kaikkeen kovin herkästi.
Onneksi on ihmisiä, jotka kuvaannollisesti taputtavat selkään "kyllä se siitä"...