Koirakaksikko

Vielä kaksi viikkoa saatte seurata/joudutte seuraamaan Betsin ja Vilin yhteiselon kiemuroita. Itselläni ei ole aikaisemmin milloinkaan ollut yhdistelmää narttu-uros. Paitsi Sindi-koira, joka oli myös narttu, mutta jo iäkäs ja urosmaisesti käyttäytyvä, ettei Vilin ja Sindin suhde ollut millainenkaan. Täydellisen neutraali.

Kaksi kerjäläistä

Betsi on siis 2½ vuotias ja Vili 3½. Ajatusmaailmaltaan nuoria aikuisia kumpikin. Jos tuota suurta kokoeroa ei olisi tai olisi edes suuri piha, jossa juosta vapaana, niin kaksikko olisi täydellinen kaveripari. Nyt aamuin illoin saavat sisällä leikinpuuskan, Betsi on aina se aloittaja. Siinä tuoksinassa saa kalustus uuden mallin, kädenkäänteessä (=käpälän-) isokin matto on toisin päin ja pöytä tyhjenee tavaroista. Ulkona leikkimistä talutushihnojen varassa ei voi ajatellakaan, Vili kokee olevansa vaarassa, eikä suotta. On tuo Betsi  kooltaan kuin vasikka, painavat tassut ja koheltaa korkeine jalkoinensa miten sattuu.

Leikki alkaa

Olen nyt hyödyntänyt parhaani mukaan laumakäyttäytymisen vaikutusta Viliin. "Seura tekee kaltaisekseen" eli olen antanut Vilillekin raakaravintoa, josta ei muuten yksin ollessaan erityisemmin välitä. Nyt on syönyt sujuvasti broilerin kauloja ja sydämiä, joita annan herkkuina molemmille koirille. Aikamoinen aherrus on kyllä ensin sulatella kaulat ja sydämet ja eritellä ne toisitaan irti, sitten pakastaa ne uudestaan erillään ja sitten vielä jäätyneinä pakata pusseihin. Vaan mitäpä sitä ei tekisi koiriensa hyväksi... Broilerin kaulat maksoivat 4,30e /kg ja sydämet 2,50e /500g.

Nakki poskessa

Betsi on oppinut Vililtä pakkausten avaamista, jopa rapiseva paperipussi kelpaa revittäväksi, vaikka ensin alkuun se kova rapina pelästytti. Sivusilmällä Betsi tosin vilkuilee, jospa Vili saa aikaisemmin pakettinsa auki, niin voisi käydä nopeasti saalistamassa. Aamulenkin jälkeen molemmat saavat paketeissaan puolikkaan koiranakin. Erotuomarin virkaa hoitelen minä siinä sivussa, Vili on niin paljon hitaampi avaamisessa ja syömisessä, että tarvitsee meikäläisen tukea.
Tämä toisen matkiminen on hieno juttu oppimismielessä, tosin ei-toivotut tavat tarttuvat myös. 

Lepohetki

Luulitko, että nukuin?

Kävin ostamassa Betsille kolme isoa puruluuta ajankuluksi. Annoin ne kaikki kolme heti, koska halusin saada selville, millaisesta Betsi tykkää eniten. Tyttö oli ihan sekaisin, kun ei voinut kaluta kaikkia kolmea yhtä aikaa, vaan piti vahtia, ettei vaan tuo Vili tule varastamaan. Ei, eihän Vili välittänyt niistä juuri mitään, mutta Betsi vahti innokkaasti. Sitten jätin Betsille yhden, jonka kanssa viihtyikin koko illan.

Kuulin eläinkaupan myyjältä, että  "Loimaalla, Turun lähellä, on EU:n ainoa puruluita valmistava tehdas Aristo Oy. Nämä luut ovat laadukkaita ja taatusti salmonellasta vapaita. Valikoimien pääosa valmistetaan hirvennahasta. Muut puruluut tulevat usein Kiinasta vaikka pakkauksessa olisikin suomenkieliset merkinnät". Kuulosti aivan uskomattomalta, mutta tarkistin tiedon netistä ja näin on.

Betsi ja lempiluu

Ulkokuvia ei valitettavasti tule otettua, koska ulkoilevat eri aikaa, eri suunnilla tai peräkkäin.

Vanha teema

Vanha tuttu teema, voisiko jo sanoa, että lempiaihe eli Vilin ruokailu. Siitä on tullut kirjoitettua tekstiä runsaasti. Aikaisemmin se oli allergiaoireiden jyllätessä pääteema ja nykyään "pääteema". Sellaista se elämä on, jostain päähänpinttymästä? ei niin vaan eroon pääse.

Suuri muutos asiassa on se, että en jaksa enää stressata Vilin syömisiä. Huomaan, että koira on hengissä ja voi hyvin. Olen nyt oppinut hyväksymään Vilin omat ruokailutavat, ainakin toistaiseksi...
Vili on omaksunut kerjäläisprinssin roolin, tosin siinä ei ole mitään uutta. Nimittäin aikaisemmat koirani olivat myös omineet sen käsityksen, että kun isäntä ruokailee, niin koirien kuuluu osallistua siihen. Voisin sanoa, että koirani ovat aina olleet oppivaista sorttia ja isäntä on aina ollut loistava opettamaan koiria tähän ruokailusysteemiin.

Tässäpä paljon kontakti-ilmoituksia!

Siis homma on alkanut sujumaan omalla painollaan. Vili osallistuu isännän ruokailuun, isäntä on yleensä varannut Viliä varten jo etukäteen suunnitelemansa sopivat herkkupalat, jotta Vili ei saa mitään voimakkaasti maustettua tms. sopimatonta. No, molemmat urokset ovat tyytyväisiä tähän järjestelyyn.
Meillä on tapana juoda päivittäin päiväkahvit johonkin aikaan ja silloin Vili saa oman "pullan" eli jotain sopivaa, esim. puolikkaan koiranakin tai koirien hammasharjaherkun. Sen jälkeen Vili menee keittiöön syömään lautasensa tyhjäksi. Seuraavaksi Vili syö illalla ennen tai jälkeen päivän viimeisen ulkoilun.

Missä ne lampaat viipyvät, tyhjä aitaus?

Kauppaan on ilmestynyt nyt toinenkin Vilille ja allergikoille sopiva mausteeton nakki: Olen tykästynyt niihin ja Vilikin tykkää. Ne ovat aika hintavia, mutta niinhän kaikki koirienkin herkut ovat ja onneksi näitä löytyy usein 30% alennuksella.

Allergikon A-luokan nakki 200g
Nitriititön A-luokan nakki 350g

Olennaisin asia tässä on se, että minä olen lopettanut stressaamisen. Tai se on vaan loppunut itsestään ja hyvä niin. Vilin vointi on hyvä, kiehnaa kyllä päätänsä jonkin verran, mutta ei alvariinsa. Korvat ja silmät ok, tassut samoin. Helmikuun jälkeen Vili ei ole oireillut närästyksen takia kertaakaan. Olisikohan niin, että vähitellen vatsa toipuu?

Aurinko häikäisee

*******

Punkkien aika on alkanut. Varsinkin täällä rannikolla niitä piisaa. Tässä aikaisempi bloggaukseni punkeista.

Punkit ja hirvikärpäset

uusi punkkipihti

Ruokaa, ruokaa, uutta tuokaa...

Rohkeasti uskaltaudun kertomaan ihan julkisesti, mihin olen sortunut Vilin kulinaaristen vaatimusten edessä. Koirallani Vilillä kun ei ole ollenkaan miellyttämisentarvetta ihmistä kohtaan, niin minulla sen sijaan on suuri tarve miellyttää Viliä. Onko Vili manipuloinut minut? Olemmeko tietoisesti vaihtaneet osia? Onko Vili mahdollisesti kouluttanut minut haluamakseen palvelijaksi? Tiibetinspanielin yleisenä rotuominaisuutena mainitaan tuo puuttuva miellyttämisenhalu (vrt. kissa). Puuttuuko se siksi, että koiralla on taito manipulinointiin?
Entä onko koirani nirso, vaihtelunhaluinen, kulinaristi vai näitä kaikkia? Tunnustan olevani koirani palvelija. Vili kun soittaa vellikelloa (= lyö tassullaan ruokakuppia niin, että se kilahtaa), niin emäntä jättää kaiken muun ja rientää juoksujalkaa katsomaan, mitähän se poika haluaa, onko kuppi tyhjä vai tuleeko nenuun joku houkutteleva tuoksu?

Ennen kuin päästään varsinaiseen asiaan, (käytän pitkitystaktiikkaa...) kertaan muutaman faktan. Vili on totaalisen kyllästynyt tavalliseen ruokaansa. Ei maistu kana, kala, liha eikä luut, tölkkiruoka kierretään kaukaa. Ostin jopa heppapaistia, mutta ei, ei kelpaa. Ruinataan ihmisten ruokia, kuivamuonaa söisi vaikka kuinka innokkaasti (niissä on pakko olla jotain lisättyä houkutinta...), jos vaan antaisin. Vili saa vain 8 kpl pienenpieniä nappuloita päivässä aktivointilelussaan. NEU:n lintuversiot eli Vogel'it maistuvat onneksi edelleenkin, jotenkuten. Peruna myös. Vilin vointi muuten on ihan hyvä, on leikkisä ja iloinen, paitsi se iloisuus kyllä katoaa ruokakupin äärellä hyvinkin pian...

Pitkästä aikaa ostin mm. laktoositonta kermaviiliä, mutta ei kelpaa. Ja minä kun en voi katsella koiraa, joka nälissään vain pysyäkseen hengissä alistuu syömään jotain, mistä ei yhtään tykkää. Eikö ruokailun pitäisi tuottaa mielihyvää? Muukin kuin nälän taltuttaminen ja kylläisyys? Pitääkö koiran tykätä ruuastaan? Syödä mielellään? Saada makunautintoa?
Ainakin koirat (muutkin kuin Vili) valitsevat, jos voivat, mieleistään ruokaa, kerjäävät herkkuja, sylkevät suustaan pahanmakuiset jne. Siis koiralla on makuaisti. Kuinka tärkeää on koiran saada mielihyvää makuaistinsa kautta?

Pitkän esipuheen jälkeen asiaan:

Vatajan A-luokan mausteeton nakki 

Ostin Vilille em. kermaviilin lisäksi muutakin. Mausteettomia nakkeja. Suolaa niissä toki on, mutta ei muuta. Vili tykkää, (ainakin vielä) eikä ole ilmaantunut mitään oireilua. Vielä.
Ostin myös rusinatonta Rainbow-maksalaatikkoa. Siinä on vähemmän suolaa kuin muissa, kalliimmissa. Siitä tuli mieleeni, että pitäisikö tehdä itse maksalaatikkoa koiraversiona? Muistelen saaneeni kommentin joskus kauan sitten, että kaupan maksalaatikko on aivan ala-arvoista ruokaa. Onko se niin? Onhan se ihmisille tarkoitettua, vanhaa ja perinteistä. Vili ei puuroruuista pidä, mutta maksalaatikko tuntuu maistuvan, saa sitä kuitenkin ainoastaan lusikallisen ateriaa kohti.

E-koodit.fi

Ei  ole toki tarkoitus heittää nurkkaan hyviä koiranruokinnan periaatteita, mutta Vili vaatii jonkin sortin uudistautumista aina vähän väliä. Nirso? Vilikö...?