Olemme molemmat Vilin kanssa makselleet eilen univelkojamme alkuviikon tapahtumista. Siinä sivussa olen yrittänyt koota itseäni kaikista itsesyytöksistä ja miettinyt, mitä tänne kirjoitan. Päätin asettaa itseni alttiiksi arvostelulle ja moitteelle, sillä en ole ollut niin hyvä emäntä Vilille, kuin Vili ansaitsisi. Olisin voinut tuon salatakin ja esittää asiat itselleni edullisessa valossa...
Sunnuntai sujui hienosti, Viliä parhaimmillaan, kaikki vielä ok. Aamuyöllä Vili alkoi herättelemään. Pääsi ulos, mutta siihen ei näyttänyt tarvetta olleen. Levottomuus jatkui ja jatkui. Vili raapi vimmalla mattoja ja sänkyjä. Minun päässäni pyöri heti ajatus taas kerran alkaneesta kutinasta. Olin niin fixoitunut siihen allergiateemaan, että ei mitään muuta tullut mieleenikään.
Sitten aamulla Vili oksensi kahteen kertaan eiliset ruuat, täysin sulamattomina. Luulin, että nyt alkaa helpottamaan, kun on oksentanut. Ihmettelin kylläkin niitä totaalisen sulamattomia oksennuksia... Levottomuus silti jatkui ja minä odottelin, että se menisi ohi.
Seuraavakin yö meni aamuyöstä eteenpäin valvoessa. Samoin seuraava päivä. Vili vaelsi eikä osannut asettua mihinkään. Mieleeni putkahti sitten jo muitakin ajatuksia kuin allerginen reaktio. Selkäkipu? Loukannut ehkä itsensä hyppiessään? Viimeksi ell mainitsi sellaisesta mahdollisuudesta, Vilillä kun on niin pitkä selkä. Joku kortisonilääkityksen haittaoire? Maksavika? Uskallanko antaa kipulääkettä? En uskaltanut. Ajattelin, että jos se on sittenkin joku mahavaiva, niin se aiheuttaisi lisää sitä mahavaivaa.
Minua alkoi jo ahdistamaan tuo Vilin levottomuus, tiesin, että Vilillä on joku vaiva, mutta mikä? Sitten soitin eläinlääkärille, saimme ajan torstaiaamuksi heti klinikan avatessa ovensa. Jostain muusta paikasta olisin ehkä saanut ajan nopeammin, mutta en halunnut oudolle lääkäriasemalle, kun ei sentään ihan hengenmenosta näyttänyt olevan kysymys. Tämä päätös aiheutti ahdistavaa ristiriitaa itselleni, Vilillä on ilmeisesti kipuja ja se joutuu silti vielä odottelemaan, että päästään lääkärille. Sitten valvottiin taas se seuraavakin yö.
Kaikkina näinä päivinä Vili söi ruokansa, tavallista vähemmän kylläkin, vatsantoiminta oli ihan normaalia eikä oksenteluja enää ilmennyt. Piti häntäänsä koko ajan alhaalla, ei leikkinyt, oli tosi surullisen oloinen. Vili lipoi tiuhaan suupieliään ja pyrki useasti parvekkeelle syömään lunta. Näistä oireista sitten aloin vähitellen epäilemään, että vaiva johtuu jotenkin mahasta tai ruokatorvesta.
Sitten vihdoin ja viimein päästiin lääkärin juttusille! Ja meillä oli tuuria! Kohdallemme sattui mukava lääkäri, joka luki koneeltaan Vilin aikaisempaa stooriakin, sitä edelliset lääkärit eivät tehneet, vaan olivat olleet hoomoilasena Vilin terveydentilan suhteen, vaikka se kaikki lukee heidän omissa kirjauksissaan. Tämä lääkäri kyseli Vilin nykyisestä ruokavaliosta ja lisäravinteista ja otti puheeksi sen viime keväisen rokotusreaktionkin jne. Kyseli, joutuuko Vili olemaan paljon yksin (ei joudu).
Vili tutkittiin perinpohjin ja Vili kuulemma aristi vatsalaukun kohtaa kylkiluiden alapuolella. Sen saman sanoi myös silloin lokakuussa se silloinen eläinlääkäri, kun Vili sai sen kummallisen kohtauksen, jonka syy ei selvinnyt.
Tutkimuksensa ja kaiken kertomani perusteella lääkäri päätyi tulokseen, että "
Vilin oireilu ja löydökset viittaavat vatsalaukun limakalvon ärtymiseen. Lääkitys ohjeen mukaan. Jos oireilu ei viikossa ole helpottanut, niin soita."
Vilille määrättiin
*
Famotidin Hexal 20 mg
10 tabl. ½ tablettia 2x päivässä kuuri loppuun. Vatsahapposalpaaja.
*
Antepsin mikst.
70 ml, 2 ml 3x päivässä kuuri loppuun. Vatsalaukun limakalvon suojaamiseen.
Sain ohjeistusta kortisonin lopettamiseen, jos nyt näyttää siltä, että Vilille on vihdoin löytynyt sopiva ruoka. "
Kortisonilääkitystä voi yrittää vähentää, anna 1/4 tabl. joka 3. päivä kuukauden ajan, jos kutina ei lisäänny, niin kokeile sitten jättää se kokonaan pois." Kortisonin lopettamiseksi vähitellen lääkäri ei suositellut annosvälin pidentämistä, vaan nimenomaan annoksen vähentämistä.
Jos kuitenkin kortisonia joutuu käyttämään säännöllisesti lopun ikää tai siihen verrattavan pitkän aikaa, niin se vaatii rinnalleen jonkun vatsaa suojaavan lääkkeen. Pitkäaikainen kortisonin käyttö ohentaa limakalvoja ja näin ollen aiheuttaa närästystä ja vatsahapot pääsevät vahingoittamaan vatsan limakalvoja.
Kotiin päästyämme Vili sai ensimmäisen Antepsin annoksensa ja onnellisena poika kävi nukkumaan. Univelkaa oli kertynyt runsaasti. Vili nukkui ihan koko päivän, välillä kävi syömässä ja ulkona pissalla, piti pienen leikkituokion ja taas jatkoi nukkumista.
Seuraava yö olikin sitten jo normaalin rauhallinen.
Olin niin onnellinen, että mitä ilmeisimmin lääkäri oli tehnyt oikean diagnoosin ja Vili on taas jotakuinkin "terve"! Levottomuus ja vaeltelu oli loppu! Häntä nousi taas selän päälle ja lelukoppakin muistui mieliin.
Aloin syyttelemään itseäni rankasti, että en ollut heti tajunnut, mistä oli kyse ja että apua olisi pitänyt hakea ihan heti. Koiraparkani oli saanut kärsiä useamman vuorokauden ja minä olin siihen syypää. Puolustelen nyt itseäni sillä, että ensin kuvittelin vaivan olevan ohimenevää laatua ja toisekseen epäilin eläinlääkärin kuittaavan nopean käynnin siellä vähäpätöisenä pikkukoiran huonovointisuutena eivätkä ottaisi sitä ollenkaan vakavasti. Todennäköisesti olin molemmissa tapauksissa väärässä. Jälkiviisaus ei tapahtunutta miksikään muuta.
