Jutunpätkiä

* Ihan ensimmäiseksi synninpäästö noutajille: Vilin kimppuun käynyt koira ei ollutkaan noutaja, vaan sekarotuiselta vaikuttava ajokoira. Pyydän anteeksi, että "haukuin" väärää rotua.
Näin mokoman koiran nyt omin silmin ja kylläpä se rähisi jo kaukaa Vilille, onneksi oli hihnan päässä. Vili vastasi samalla mitalla eli rähinöimällä Vili harmillisesti itse provosoi noita isoja koiria.
Mies joutui tästä noutaja-maininnasta tilille, oli kuulemma sanonut, että noutajan kokoinen koira ja minun korvissani se kuulosti noutajan rotuiselta eli sillai pääsi käymään.

* Koirista puheenollen, näimme täällä urospuolisen Parson-koirakaksikon, joka oli lenkillä emäntänsä kanssa sellaisella kahden koiran talutushihnakytköksellä kuin Myrsky & Tuiskukin. Ne kaksi kävelivät kauniisti samaan suuntaan sulassa sovussa ja oikeaoppisesti, syykin selvisi, toinen oli 7 vuotias ja toinen täyttänyt elokuussa 16 vuotta! On ollut aikaa harjoitella.
Tuo 16-kesäinen oli terhakka kuin pieni pentu ja sellaiselta se näyttikin. Kuulemma kuulo on kadonnut, mutta muuten ei mitään sairauksia. Ajatella, että joku saa pitää lemmikkinsä noinkin kauan ja fyysisesti ihan terveenä.

* Sitten kuulin sellaista, että tämän esikaupungin eläkkeellä olevat pikkukoirienomistajat tapaavat toisiaan aamuisin klo 9 eräällä turvallisella kentällä, jossa voivat antaa koiriensa telmiä vapaina ilman pelkoa auton alle joutumisesta. Kuulostaa kivalta, eikö?

* Niin, ja olen kyllä täysin sortunut täkäläisen leipomon pauloihin. Ohi en onnistu kävelemään, jos on rahaa taskussa. Liikehuonekin on niin kutsuva, valoisa ja jotenkin keltaisen sävyinen, kuin täynnä auringonpaistetta, sinne on aivan pakko poiketa.
Olen tehnyt havainnon, että kaikki pullat täällä ovat hirveän isoja, periaatteessa kyllä, veitsi on keksitty eli niistä voisi nauttia kahteen pekkaankin. Kuinkas se tuleekin aina mieleeni vasta sitten, kun olen ehtinyt syödä koko pullan yhdellä kertaa...
Lisäksi kaikki leivonnaiset ovat hirveän tahmeita, sokeriglasuuria on jokaisen päällä eli niistä ei selviä puhtain sormin. Muistelen, että Tanskassa oli samankaltaisia leivonnaisia, liekö Pohjois-Saksan maantieteellinen läheisyys Tanskaan vaikuttavan asiaan? Talotkin ovat täällä paljolti saman näköisiä kuin Tanskassa.

Vili se tässä piilottelee, vain häntä näkyy ovenraosta. On syytäkin piileksiä. Vili nimittäin aloitti viikko sitten oksentelemisen, monta kertaa päivässä, ruokakaan ei enää oikein maistunut. Ihme ja kumma, kutinaa ei tullut ollenkaan, pelkästään tuo vatsan ärsyyntyminen, liekö ollut närästystä vaiko vain pahoinvointia. Onneksi ei tullut myöskään yövalvomisia. Olimme aika ymmällä.
Sitten selvisi, että leikkiessään sen kaverikoiran kanssa, Vilillä on ollut tapana tyhjentää, mikäli mahdollista, sen Arnie-koiran nappularuokakuppi. Sitä emme olleet koskaan näkemässä, kun Vili juoksenteli heidän pihallaan ja luikahti sisällekin ja me seistiin aina vain siinä pihan reunalla. Ihmettelin sitä, että Vili joi siellä pihalla olevan vesiastian aina tyhjäksi. Syy tuli ilmi, kun Arnien omistaja aivan ohimennen mainitsi, että Vili on ihan villinä nappuloihin. Heille on nyttemmin kerrottu, että Vili ei saa syödä nappuloita ja nyt sitten pitävät huolen, että Vili ei enää pääse niihin käsiksi.

Vili on ollut tehostetulla perunakuurilla ja nyt on asiat taas mallillaan. En kyllä kaipaa aikoja entisiä Vilin kohdalla enää koskaan takaisin. Oli se vaan niin kauheaa aikaa. Yövalvomisia ja neuvottomuutta ja kärsivä koira, olen kyllä ihan valtavan kiitollinen tästä nykyisestä olotilasta.
Peppuun tulee kurkattua useamman kerran päivässä, ettei vaan anaalipaise pääse yllättämään, se on tosi salakavala ja ikävä ylläri, joten painelen koko peppuosuutta ympäriinsä, ettei vaan ole jossain paiseenalku kasvamassa. Tähän asti on kaikki ollut hyvin.

* Talonäkymiä lisää. Paljon on pientaloja, 1-4 perheen asuttavia, mutta muutamia kerrostalojakin.

Tässä esimerkkejä:

Suurin osa taloista on hyvin kauniita, mutta joukkoon mahtuu ihmeellisiäkin värivalintoja. Myös kummalliselta näyttää iso omakotitalo ja pienen pieni tontti. Alimmassa kuvassa on molemmat ihmetyksen aiheet.
Lähistöllä on uudisrakennusalue, siihen on rakennettu pientaloja joitakin vuosia sitten. Kaikki talot ovat erilaisia, mutta kauniita ja yhteensopivia, tontit näyttävät kyllä melko pieniltä, mutta ei sentään niin pikkuruisilta, kuin juuri nuo alimman kuvan esimerkit. Minusta näyttää vähemmän kauniilta asuinalue, jonka talot ovat kaikki saman mallisia, sellainen muistuttaa mielestäni kasarmialuetta tai kolhoosia... huono vertaus

Tahtoo mukaan!

Turkanen sentään

Turkanen ei ole tässä yhteydessä Turun Setan jäsenlehti, vaikka sen nimisenä se ilmestyy. Turkanen on kuulemma lievähkö kirosana!, kun sitä googletin. Urbaani sanakirja oli sen verran ystävällisempi, että kertoi sen olevan lausahdus, kun harmitellaan jotain pientä vastoinkäymistä.
Kylläpä on sivistävää tämä bloggaaminen, koko ajan oppii uutta.

Tuo Vili!
Oi noita aikoja entisiä. Vili söi 4 kertaa vuorokaudessa ja komensi lisäannoksia annettavaksi. Uskomatonta, että sellainenkin aika on joskus ollut. Nyt puhaltaa tuuli pohjoisesta. Betsin lähdön jälkeen syöminen on ollut onnetonta. Liekö vain sattumaa tuo ajankohta? Edelsihän tätä vaihetta myös se anaalirauhasen paise lääkityksineen. Olisiko ne lääkkeet saaneet pojan systeemit horjumaan? Ovathan ne lisärasite heikonpuoleisen immuunisysteemin omaavalle koiralle.

Viliä on syötetty monena päivänä peruna+munakokkeliseoksella, valikoiden on itse kädestä syönyt possunlihaa. Uskomatonta, eikö totta. Tuo ns. pakkosyöttö pienissä määrin johtuu närästyksen pelosta, tyhjä vatsa voi aiheuttaa happovaivoja, luulisin. Vili on oksennellut muutaman kerran, tänäänkin oikein reilusti. Viime yön oli jonkin verran levoton, huomasin isännän ja pojan olevan ulkona joskus puoli neljän aikoihin. Mielenrauhaani on lepytellyt Vilin makuuasento, selällään, koivet oikosenaan, eli ei kai ainakaan närästystä ole odotettavissa ainakaan vielä.

pieni polku metsän halki vie...

Tänään oli ensimmäinen kerta Betsin lähdön jälkeen, ja siitä on sentään 4 viikkoa kulunut, että Vili vaatii ruokaa keittiössä. Ihan korvia hiveli tuo komentohaukku. ♥ Juoksujalkaa kiirehdin palvelemaan ja Vili sai pienen annoksen perunaa, munakokkelia ja silputtua possunlihaa. Hetken kuluttua kuului keittiöstä lautasen kilkatusta, ai kun sekin kuulosti kuin musiikilta, pitkästä aikaa. ♥ No, palvelija kävi täyttämässä ruokakuppia oitis ja niin ensi kertaa kuukauteen Vili söi niin kuin koiran kuuluu. Saa nähdä, mitä tuleman pitää. Jospa homma alkaisi sujumaan kuin ennen, hyvään aikaan.

Päätimme lopettaa toistaiseksi kokonaan nappulan antamisen Vilille. Aktivointilelussaan tulee vastedes saamaan koiranakin paloja tai possua. Jos ei kelpaa, niin sitten ei, olen päättänyt pysyä lujana. Siinä onkin tekemistä. Tarkoitus on kokeilla, onko nappuloissa osasyy Vilin merkilliseen ruokailukäyttäytymiseen.
Toisinaan luulen jo, että me olemme syömishäiriöisiä koko perhe, Vili samaistuu tosiaankin laumaansa.

totista touhua tämä elämä

Muutama postaus taaksepäin kirjoitin Vilin oikeasta korvasta, että muka on jo hyvä. 
Ei sittenkään pitänyt paikkaansa, vaan korvalehti punoitti edelleenkin epäilyttävästi. Ei kutinaa, ei pään ravistelua, mutta punoitusta. Syvemmällä korvassa ei näkynyt mitään poikkeavaa, ainakaan näin silmämääräisesti. Pohdinnan jälkeen laitoin korvalehteen Canofite vet. korvatippoja, siis penslasin vain korvalehteä.
Kas kummaa, jo seuraavana päivänä iho muuttui vaaleammaksi, ja nyt 3. päivänä se on lähes yhtä kaunis kuin vasenkin korva. Mikä lie aiheuttanut moisen kutinan ja punoituksen, mahtaako palata, kun lopetan lääkityksen?

* Unohtunut mainita, että saimme viimeksi elliltä hätävaroiksi purkin kortisonitabletteja, tällä kertaa ei Prednison 5mg vaan Medrol vet.4mg. Siitä riittää Vilille myös puolikas eli 2mg, Prednisonista puolet on 2,5mg, kuulemma annokset vastaavat toisiaan, mutta Medrol olisi jostain syystä eläimelle parempi vaihtoehto.

aamuauringossa klo 7.15

Lääkärikeikka

Olemme molemmat Vilin kanssa makselleet eilen univelkojamme alkuviikon tapahtumista. Siinä sivussa olen yrittänyt koota itseäni kaikista itsesyytöksistä ja miettinyt, mitä tänne kirjoitan. Päätin asettaa itseni alttiiksi arvostelulle ja moitteelle, sillä en ole ollut niin hyvä emäntä Vilille, kuin Vili ansaitsisi. Olisin voinut tuon salatakin ja esittää asiat itselleni edullisessa valossa...

Sunnuntai sujui hienosti, Viliä parhaimmillaan, kaikki vielä ok. Aamuyöllä Vili alkoi herättelemään. Pääsi ulos, mutta siihen ei näyttänyt tarvetta olleen. Levottomuus jatkui  ja jatkui. Vili raapi vimmalla mattoja ja sänkyjä. Minun päässäni pyöri heti ajatus taas kerran alkaneesta kutinasta. Olin niin fixoitunut siihen allergiateemaan, että ei mitään muuta tullut mieleenikään.

Sitten aamulla Vili oksensi kahteen kertaan eiliset ruuat, täysin sulamattomina. Luulin, että nyt alkaa helpottamaan, kun on oksentanut. Ihmettelin kylläkin niitä totaalisen sulamattomia oksennuksia... Levottomuus silti jatkui ja minä odottelin, että se menisi ohi.
Seuraavakin yö meni aamuyöstä eteenpäin valvoessa. Samoin seuraava päivä. Vili vaelsi eikä osannut asettua mihinkään. Mieleeni putkahti sitten jo muitakin ajatuksia kuin allerginen reaktio. Selkäkipu? Loukannut ehkä itsensä hyppiessään? Viimeksi ell mainitsi sellaisesta mahdollisuudesta, Vilillä kun on niin pitkä selkä. Joku kortisonilääkityksen haittaoire? Maksavika? Uskallanko antaa kipulääkettä? En uskaltanut. Ajattelin, että jos se on sittenkin joku mahavaiva, niin se aiheuttaisi lisää sitä mahavaivaa.

Minua alkoi jo ahdistamaan tuo Vilin levottomuus, tiesin, että Vilillä on joku vaiva, mutta mikä? Sitten soitin eläinlääkärille, saimme ajan torstaiaamuksi heti klinikan avatessa ovensa. Jostain muusta paikasta olisin ehkä saanut ajan nopeammin, mutta en halunnut oudolle lääkäriasemalle, kun ei sentään ihan hengenmenosta näyttänyt olevan kysymys. Tämä päätös aiheutti ahdistavaa ristiriitaa itselleni, Vilillä on ilmeisesti kipuja ja se joutuu silti vielä odottelemaan, että päästään lääkärille. Sitten valvottiin taas se seuraavakin yö.

Kaikkina näinä päivinä Vili söi ruokansa, tavallista vähemmän kylläkin, vatsantoiminta oli ihan normaalia eikä oksenteluja enää ilmennyt. Piti häntäänsä koko ajan alhaalla, ei leikkinyt, oli tosi surullisen oloinen. Vili lipoi tiuhaan suupieliään ja pyrki useasti parvekkeelle syömään lunta. Näistä oireista sitten aloin vähitellen epäilemään, että vaiva johtuu jotenkin mahasta tai ruokatorvesta.

Sitten vihdoin ja viimein päästiin lääkärin juttusille! Ja meillä oli tuuria! Kohdallemme sattui mukava lääkäri, joka luki koneeltaan Vilin aikaisempaa stooriakin, sitä edelliset lääkärit eivät tehneet, vaan olivat olleet hoomoilasena Vilin terveydentilan suhteen, vaikka se kaikki lukee heidän omissa kirjauksissaan. Tämä lääkäri kyseli Vilin nykyisestä ruokavaliosta ja lisäravinteista ja otti puheeksi sen viime keväisen rokotusreaktionkin jne. Kyseli, joutuuko Vili olemaan paljon yksin (ei joudu).

Vili tutkittiin perinpohjin ja Vili kuulemma aristi vatsalaukun kohtaa kylkiluiden alapuolella. Sen saman sanoi myös silloin lokakuussa se silloinen eläinlääkäri, kun Vili sai sen kummallisen kohtauksen, jonka syy ei selvinnyt.
Tutkimuksensa ja kaiken kertomani perusteella lääkäri päätyi tulokseen, että "Vilin oireilu ja löydökset viittaavat vatsalaukun limakalvon ärtymiseen. Lääkitys ohjeen mukaan. Jos oireilu ei viikossa ole helpottanut, niin soita."

Vilille määrättiin
 * Famotidin Hexal 20 mg 
10 tabl. ½ tablettia 2x päivässä kuuri loppuun. Vatsahapposalpaaja.
*  Antepsin mikst. 
70 ml, 2 ml 3x päivässä kuuri loppuun. Vatsalaukun limakalvon suojaamiseen.

Sain ohjeistusta kortisonin lopettamiseen, jos nyt näyttää siltä, että Vilille on vihdoin löytynyt sopiva ruoka. "Kortisonilääkitystä voi yrittää vähentää, anna 1/4 tabl. joka 3. päivä kuukauden ajan, jos kutina ei lisäänny, niin kokeile sitten jättää se kokonaan pois." Kortisonin lopettamiseksi vähitellen lääkäri ei suositellut annosvälin pidentämistä, vaan nimenomaan annoksen vähentämistä.
Jos kuitenkin kortisonia joutuu käyttämään säännöllisesti lopun ikää tai siihen verrattavan pitkän aikaa, niin se vaatii rinnalleen jonkun vatsaa suojaavan lääkkeen. Pitkäaikainen kortisonin käyttö ohentaa limakalvoja ja näin ollen aiheuttaa närästystä ja vatsahapot pääsevät vahingoittamaan vatsan limakalvoja.

Kotiin päästyämme Vili sai ensimmäisen Antepsin annoksensa ja onnellisena poika kävi nukkumaan. Univelkaa oli kertynyt runsaasti. Vili nukkui ihan koko päivän, välillä kävi syömässä ja ulkona pissalla, piti pienen leikkituokion ja taas jatkoi nukkumista.
Seuraava yö olikin sitten jo normaalin rauhallinen.

Olin niin onnellinen, että mitä ilmeisimmin lääkäri oli tehnyt oikean diagnoosin ja Vili on taas jotakuinkin "terve"! Levottomuus ja vaeltelu oli loppu! Häntä nousi taas selän päälle ja lelukoppakin muistui mieliin.

Aloin syyttelemään itseäni rankasti, että en ollut heti tajunnut, mistä oli kyse ja että apua olisi pitänyt hakea ihan heti. Koiraparkani oli saanut kärsiä useamman vuorokauden ja minä olin siihen syypää. Puolustelen nyt itseäni sillä, että ensin kuvittelin vaivan olevan ohimenevää laatua ja toisekseen epäilin eläinlääkärin kuittaavan nopean käynnin siellä vähäpätöisenä pikkukoiran huonovointisuutena eivätkä ottaisi sitä ollenkaan vakavasti. Todennäköisesti olin molemmissa tapauksissa väärässä. Jälkiviisaus ei tapahtunutta miksikään muuta.