Kyselytunti

Olen kirjoittanut tätä blogia 3,5 vuotta. Paljon olen kertonut, paljoon olen vastannut. Kuitenkin ehkä mielessänne piilee joitakin kysymyksiä, joihin olisi mielenkiintoista saada vastaus. Henkilökohtaisia sekä blogini aihepiiriin kuuluvia. Seikkoja, jotka ovat jääneet epäselviksi, uteliaisuudesta ponnahtavia kysymyksiä tai ihan mitä vaan. Kysymyksiä, joihin ei edes google löydä vastausta.

Joten sana on vapaa. Esittäkää kysymyksiä!
Aikaa viikko.

Vastaan jokaiseen, jollakin tavalla, lyhyesti tai pitkästi. 

Germany-spesiaali Nr.5

Vaihteeksi tällainen sekalainen juttu täältä maailmalta. Jokalai ja pal erilaissi assioi. Vaik kui kulttuuri tääl on melke kui Suomes, nii silti on pal iha erilaistkii. Pikkujutui, mut kuiteski skriivaamise arvossi. Harvemmi mittää suuri jutui onkaa. Ja jos tää meiä murre o liian vaikkiaa, nii tosa alempan on kaik suameks.

(Joka lajia ja paljon erilaisia asioita. Vaikka kulttuuri täällä on melkein kuin Suomessa, niin silti on paljon ihan erilaistakin. Pikkujuttuja, mutta kuitenkin kirjoittamisen arvoisia. Harvemmin mitään suuria juttuja onkaan. Ja jos tämä meidän murteemme on liian vaikeaa, niin tuossa alempana on kaikki suomeksi.)

Kukkia

Jonkun tutkimuksen mukaan saksalaisten suosituin ruukkukasvi vuodesta toiseen, aina parhaan kolmen joukossa, on syklaami eli täkäläisittäin Alpenveilchen. En kyllä olisi uskonut, muistelen, että syklaami oli joskus monenmonta vuosikymmentä sitten Suomessakin oikein suosittu. Nyt syksyn tullen ovat kukkakaupat pullollaan syklaameja, joten kai sen suosioon on uskominen. Halpojakin ovat, hintahaarukka 1-3 euroa.


Variksia

Varikset Hampurissa ovat mustia eli mustavariksia. Niitä on runsaasti tässä meidän asuinympäristössämme. Harakoita on myös iso populaatio. En ole nyt vuoden aikana nähnyt ainuttakaan harmaanmustaa varista, Suomessa en muita koskaan nähnytkään. Mustavariksia kylläkin yhden ainoan kerran keväisellä muuttomatkallaan.


Paristoa ostamassa
Nyt on pakko kertoa yksi kesäinen kokemukseni Hampurin Alsterin rannoilta. Olin Jungfernstiegillä suomalaisen ystäväni kanssa ja koska aikomukseni oli ostaa rannekellooni uusi paristo, niin ajattelin poiketa ensimmäiseen vastaantulevaan liikkeeseen. No, hetipä siinä kulmassa komeilikin kello- ja koruliikkeen kyltti. Tosin siinä luki Rolex, mutta ajattelin, että paristolla ne rolexitkin kai käyvät. Olin varautunut siihen, että paristot siinä liikkeessä maksavat ehkä hieman enemmän kuin muualla.

En ollut varautunut siihen, että se olikin enemmän kuin luksusluokan liike. Olin juuri avaamassa ovea, kun se sisältä käsin aukesikin, komea, siististi pukeutunut mieshenkilö avasi sen. Astuin upottavalle matolle sen miehen kumartuessa puoleeni ja kysyessä "miten voin palvella".
Sillä sekunnilla tiesin olevani aivan väärässä paikassa. En ikinä ole nopeammin yrittänyt koota itseäni, miten selviän tilanteesta pakenematta suin päin ovesta ulos. No, sanoin tälle ovimiehelle, että taidan olla väärässä liikkeessä, mutta että pariston tarvitsisin. Hän kysyi kelloni merkkiä, sanoin, "ei aavistustakaan, joku halpa merkki kai" ja ojensin kellon hänelle. Hän tutkaili sitä ja sanoi, että "valitettavasti tämä merkki ei kuulu valikoimiimme." Hän kuitenkin neuvoi ystävällisesti minulle lähistöllä sijaitsevan kelloliikkeen.

Olin ihan pöllähtänyt liikkeestä tultuani tuon kohteliaan ovimiehen pitäessä ovea auki ja toivottaessa "hyvää päivänjatkoa". En ollut ikinä aikaisemmin asioinut niin hienossa putiikissa, enkä nytkään edennyt kuin kynnysmatolle asti. Ihan kuin olisin ollut hetken miljonäärien maailmassa.
Kotona piti oikein netistä katsoa lisätietoja. Asiakaspalautteen mukaan tuo firma on saanut keskiarvona 5 tähteä eli maksimin. Asiakkaalle siellä tarjotaan aitoa samppanjaa (ei siis mitään kuohuviiniä), kahvia ja mitä ikinä haluaa ja niin usein kuin maistuu. Kuulemma sitä tarjoilutoivetta tiedustellaan asiakkaalta hyvin tiuhaan, ei ainakaan tarvi kuivin suin siellä koru- ja kellokauppoja tehdä. Pikkuhuppelissa ostaminenkin on varmaan hauskempaa. Myyjällä on aikaa asiakkaalle tarvittaessa vaikka koko päivä. Ja asiakkaalla ilmeisesti tilillään vastaavasti reilusti katetta.

Ja ostinko kellooni pariston? Kyllä, ostoskeskuksemme Mister Minit myi sellaisen minulle, hinta 8 euroa.


Ristiinrastiin
Mielelläni ratkon haasteellisia ristikoita, en sellaisia naistenlehtien heppoisia, joihin ei tarvita yhtään pohtimista. Kirjoitan ristikkooni aina kuulakärkikynällä, siinä uskossa ja toivossa, että kirjoittamaani ei tarvitse korjata. Kaikkein hauskinta on täyttää ristikkoa, jonka joku toinen on jo toivottomana hylännyt. Siitä saa suoranaista tyydytystä, kun itse osaa jotain, mitä toinen ei osannut.
Työpaikalla joskus luppoaikoina ratkaisimme porukalla Turun Sanomien lauantairistikkoja, se oli hauskaa hommaa. Ne TS:n ristikot, jotka olivat luokiteltu sanalla "vaikeahkoja" olivat minulle kyllä ihan liian haasteellisia, niistä en yksin selvinnyt ikinä. Joskus jopa TS:n "helppo" ristikko antoi aivosoluille hommia enemmän kuin etukäteen olisin osannut odottaa.

Nämä saksalaiset ristikot ovat ihan hirveitä. Ne ovat vuosikymmeniä pysyneet samanlaisina, niissä ei ole piirroksia ja takuuvarmasti on itsestään selvää, mihin vastaussana kuuluu kirjoittaa. Haastetta ei ole ollenkaan. Ratkottavat asiat ovat esim. Hampurin rekisteritunnus? lyhenne sanalle Uusi Testamentti? "tai" englanniksi? "kolme" italiaksi? Täysin idioottimaista. Siitä johtuen nykyään en ole enää päässyt kunnon ristikoita täyttämään.


Tomaatit & potaatit

Tykkään tomaateista. Suomessa ostin ympäri vuoden kotimaisia, maksoi mitä maksoi. Ne olivat aina herkullisia, varsinkin kesällä. Raakana syötyinä tai leivän päällä mustapippurin kera, aah, voiko makoisampaa ollakaan! Täällä meidän kaupoissa tomaatit ovat kuvan mukaisia. On myös kirsikkatomaatteja yms., mutta ei irtotomaatteja. Nämäkin ovat "kotimaisia" täällä, mutta eivät maistu millekään. Luomutomaatteja en ole vielä ostanut, mutta nyt seuraavaksi aion siirtyä niihin. Jos ne edes maistuisivat tomaatille.

Perunoita myyvät kaikki kaupat verkkopusseissa. Harmillisesti niissä perunoiden koko on täysin sattumanvarainen, isot ja pienet sekaisin. Isoista marketeista saattaa löytyä perunaa myös irtomyynnistä näiden pakattujen lisäksi. Pusseissa on tuottajan nimi ja perunalajike mainittuina. Perunat ovat olleet ihan hyviä, ei valittamista. Suomalaisia uusia perunoita täällä ei harrasteta, uusi sato korjataan vasta isokoisina mukuloina.

Kahvi

Saksalainen kahvi ei ole hyvää. Kaikki ulkosuomalaiset kahvinjuojat kaipaavat suomalaista kahvia. Sitä saavat vieraat Suomesta tuoda tänne tullessaan ja kotimaan lomalla niitä raahataan itse kapsekillinen mukaan. Suomalainen kahvi on vaaleampaa paahdoltaan ja maultaan miedompaa.

Saksalainen kahvi taas on tummapaahtoista ja väkevää. Suodatinkahvi on jauhettu huomattavasti hienommaksi kuin suomalainen kahvi. Kahvipaketeissa on eroja, joka merkistä on usea miedompi tuote, ja usein niissä on myös merkintäasteikko väkevyyden mukaan. Kofeiinitonta kahvia juodaan myös runsaasti.
Olen kokeillut tämän vuoden aikana useita kahvilaatuja. Nyt hoksasin, että kahvi kuin kahvi maistuu hyvältä, jos laittaa sitä mitallisen/lusikallisen vähemmän kuin jos keittäisi suomalaisesta kahvista. Johtuu ilmeisesti siitä hienosta jauhatuksesta.
Yllättynyt olin, kun kuulin uutisista, että yli puolet saksalaisista juo päiväkahvit, itäpuolella asuvista saksalaisista jopa lähes 70%. Siitäkin huolimatta kahvin kulutus on pohjoismaissa suurempi kuin Saksassa. Tuo päiväkahvitapa selittää myös nuo yllättävän monet leipomot, joita on joka kulmassa. Täällä on jopa käsite "päiväkahvin aikaan". Minun piti kysyä mieheltäni, mitä se tarkoittaa, kun jotain tapahtuu "päiväkahvin aikaan". Kuulemma klo 15-16. Täällä Hampurin suunnalla kakkukahvit ovat nimeltään "Kaffeeklön" eli jutustelua kahvitellen.
Kahvin hinta on korkea, noin 5 euroa paketti, tarjouksessa reilun euron halvempaa.


Sairaalamaksut
Kun nyt on kokemusta asiasta, niin kerronpa, että omavastuu sairaalapäiviltä on 10 euroa per vrk ja se peritään 28 päivältä eli yhteensä 280 euroa kalenterivuodessa. Sen jälkeen saa sitten maata sairaalassa ihan ilmaiseksi loppuvuoden.

Ambulansseista tuli mieleen, että niiden sireeni täällä on ihan kauhean kovaääninen. Jos kadulla sattuu olemaan välittömässä läheisyydessä ambulanssiin, joka laittaa sireenin päälle, niin se oikein sattuu korvissa. Tässä meidän lähellä on isohko risteys ja juuri meidän talon kohdalla kaikki hälytysajoneuvot laittavat sireenin päälle. Sisälle asuntoon se kuuluu ihan siedettävän kovaa, mutta ulkona ohiajava on kyllä varmaan sallitun desibelin ylärajoilla. Toki suurkaupungissa on enemmän meteliä eli ehkä se on pakko olla näin.
Nettitietojen mukaan se metelin määrä olisi 10 metrin etäisyydestä 120 dB, mutta jalkakäytävän ja ajotien välillä ei ole kuin metri-kaksi. Suomessa asuimme vastaavalla paikalla yhtä ison risteyksen lähellä ja jatkuvasti ajoivat nuo hälytysautot ohi, mutta ei sentään korviin sattunut.

Ken tähän saakka jaksoi lukea, niin on ansainnut 10 pistettä ja papukaijamerkin, kuten 1960-luvulla oli tapana sanoa!

Germany-spesiaali Nr.4

Muutto hansakaupungista toiseen. Tiesittekö muuten, että Suomen ainoa hansakaupunki on Turku? Ja että Hampuri on myös hansakaupunki.

No niin. Nyt on vuosi vierähtänyt tällä vieraalla maaperällä. On aika tehdä katsaus kuluneeseen vuoteen. Harvoin, jos koskaan on elämässäni tapahtunut niin paljon, kuin nyt "männä vuonna".

Ensinnäkin, emme kadu ollenkaan päätöstä muuttaa tänne. Koti-ikävä, ihmeellistä kyllä, ei vaivaa ollenkaan eli kotini on siellä, missä asun. Sen sijaan kyllä kaipaan Suomeen jääneitä perheeni jäseniä, lapsenlapsia ja sitä pienempiä, heitä on kyllä ikävä. Onneksi yhteydenpito isompien kanssa hoituu nykyvehkeillä hyvin, pienempien kanssa ei ollenkaan. Se on harmi.
Kompromisseja on ollut pakko tehdä, kaikkea ei voi saada eikä elämä muutenkaan ole mikään toivekonsertti. Toivoa kyllä voi, mutta mitä soitetaan, on sitten eri juttu.

Koko muuttomme sujui hyvin, kaikki aikataulun mukaisesti, ei mitään harmeja matkalla, asunto löytyi "heti" eli viikossa. Tämä oli ensimmäinen ja ainoa asunto, jota kävimme katsomassa. Ja heti tärppäsi. Olimme varautuneet etsimään asuntoa useita kuukausia, joten oli mukava yllätys löytää sellainen heti. Ihan kuin tämä huoneisto olisi ollut täällä odottamassa vain meitä. Oli aika vinhaa, että tuossa porraskäytävässä ovipielessämme oli pienellä pöydällä edellisiltä asukkailta jääneet kaksi ruukkukasvia, rahapuu ja joulukaktus. Ihan samat kasvit, jotka toin muuttokuormamme mukana Turusta.

Me viihdymme erinomaisesti näillä uusilla asuinkulmillamme. Vaikka osuisi kohdalle iso lottovoitto, niin tuskin muuttaisimme muualle. Yhtään huonoa puolta en keksi asumisestamme, omasta mielestämme meillä on jopa talon paras huoneisto sijainniltaan.

Ulkomaalaisten määrä täällä meidän kulmillamme on 18%, kun koko Hampurissa se on 13%. Kaupunginosamme asukkaista on 48% taustaltaan maahanmuuttajia, mutta nykyisiä Saksan kansalaisia, koko Hampurissa 26%.

Hampurissa asuu vakituisesti noin 800-900 suomalaista, lisäksi kaikki opiskelijat, harjoittelijat yms. Suurin osa täällä asuvista suomalaisista on naispuolisia.

Vaikka meidän aluemme on ns. työläiskaupunginosa, niin ei meille saakka välity minkäänlainen rauhattomuus, jos sellaista onkaan eikä tämän vuoden aikana ole lehtien perusteella tapahtunut täällä kuin "vain" kaksi puukotusta, toinen kuolettavasti osunut.

Kaikenkaikkiaan Hampurissa puukko heiluu yhtä tiuhaan kuin Suomessakin, harvemmin aseena on ampuma-ase. Rikoksia kyllä piisaa, erityisesti tietyillä alueilla, onhan tämä suuri satamakaupunki ja kuuluisa Reeperbahnkin on edelleen voimissaan.. Erikoisena pidän sitä, että täällä on ollut usea tapaus nyt vuoden aikana, jolloin raiskauksen uhriksi on joutunut eläkeikäinen nainen. Eräskin oli juuri miehensä haudan ääressä, kun joutui uhriksi.

Ystäväpiiristäni olen valitettavasti menettänyt muutaman muutettuani tänne. En ikinä olisi uskonut, että pari heistä ei pidä omista yrityksistäni huolimatta enää yhteyttä, luulin olevani heidän kanssaan oikeinkin hyvä ystävä... Lisäksi menetin yhden ystävistäni yllättäen kuoleman kautta, viikkoa ennen Vilin lähtöä.

Kuin ihmeen kautta olen saanut kaksi vanhaa ystävääni takaisin! Olin tavannut heidät viimeksi ollessamme 16-18 vuotiaita, silloinen ystävyys oli lyhytaikaista, siinä iässähän kukin lähtee sitä omaa oksaansa kuka mistäkin etsimään. Siitä huolimatta jälleennäkeminen näiden nuoruuden ystävien kanssa tuntui siltä, kuin näitä puuttuvia vuosikymmeniä ei olisi ollutkaan.
Nämä ystäväni menneiltä ajoilta eivät tunne toisiaan eli ihan eri yhteydessä olen heihin tutustunut. Toinen heistä asuu nykyään Saksassa ja toinen Suomessa. Lisäksi sain juuri yllättävää postia vanhalta työtoveriltani 1990-luvulta, myös täältä Saksasta, hän ei edes vielä tiedä, että minäkin asun taas samassa maassa. Siis olen menettänyt kolme ystävää, takaisin sain kolme ystävää. Eikö elämä vaan järjestä hienosti näitä asioita ?

Noin viikkoa ennen Vilin kuolemaa sain kutsun naapuriin kakkukahville aikaisemmin kertomani suomea osaavan vanhan rouvan toimesta. Jännitin sitä aika paljon ja mietin, mennäkö vai ei. Totta kai menin, olisihan ollut aika loukkaavaa olla menemättä. Kahvipöytä oli katettu terassille, sää oli mitä mainioin ja meitä naisia oli viisi, taisin olla nuorin heistä. Kohteliaasti teititellen parantelimme maailmaa. Sherryä ja viiniä, kahvia ja leivonnaisia ja mukavaa oli. Kolmisen tuntia kului rattoisasti ja taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Jos minä "joutuisin" kutsumaan heidät kahville, niin meillä saisi juoda kahvinsa muumimukista tai vastaavasta, olisi varmaan shokki noille fiksuille naisille, joiden kanssa sain kunnian kahvitella. Kupit ja asetit siellä olivat "vimpan päälle", kaikki oli niin hienoa ja tyylikästä, pukeutumista myöten. Meillä kotona taas vallitsee karvahattutyyli. Saa nähdä, päädynkö koskaan tilanteeseen, että joku naapuri tulee meille kahville!

Tämä ensimmäinen vuosi on ollut todella rankka. En muista, että milloinkaan olisi yhdessä vuodessa tapahtunut näin paljon kaikenlaista. Ensin se koko muuttoruljanssi. Vaikka se sujuikin kokonaisuudessaan todella hyvin, niin raskas se oli. Sen jälkeen onkin sairasteltu kuukausitolkulla, läpikäyty sen tiimoilta yhtä jos toista, tosin nyt tulevaisuus näyttää valoisammalta, mutta paljon on vielä edessäkin. Keskivertoarkea ei ole ollut koko aikana. Laidasta laitaan, hyvistä uutisista suoraan lennossa ikäviin ja sitä rataa koko ajan. Kesän aikana on jälkikasvullemme syntynyt terveitä ja hartaasti toivottuja vauvoja kaksin kappalein, Liam ja Sofie, hyviä ystäviä on tavattu, monesta asiasta ilahduttu. Tunneskaalaa ylös alas.

Pahin oli tietenkin Vilin yllättävä kuolema, tiistaina en vielä tiennyt, että keskiviikkona Vili lähtee. Hilkulla oli, ettei isäntäkin lähtenyt saman tein, teholla kun oli.
Tästä kesästä olen viettänyt jo kaksi kuukautta yksin kotona, siitä onneksi edes 17 päivää Vilin kanssa ja niistäkin päivistä Vili sairasteli ~ 6. Sitten jäin aivan yksin. Onneksi isäntä (mikä ihmeen isäntä, kun ei ole koiraakaan enää...) palaa kohta puolin taas kotiin.

Suomalaisten ehdoton kiintopiste on Hampurin suomalainen merimieskirkko monenlaisella toiminnallaan, tietenkin kirkkona, mutta myös kielikoulu, sauna, myymälä, lastenkerhoja yms. sekä pienimuotoista majoitustoimintaa, tämä vinkkinä Hampuriin tuleville. En ole siellä vielä käynyt, ehkäpä joulumarkkinoille sinne sitten aikanaan.
Suomitalossa sijaitsi elokuun loppuun saakka Suomen Pääkonsulaatti. Nyt lähin on Berliinissä sijaitseva Suomen Suurlähetystö. Eli jos tarvitsee uutta passia, täytyy miettiä, mennäkö Berliiniin vai lentääkö Suomeen. Tuo Suomitalo/Finnlandhaus on rakennuksena virallisesti suojeltu erikoisen rakennustapansa vuoksi, aikoinaan ensimmäinen tällä tavoin rakennettu rakennus Saksassa.

Bussilinjat ovat ehtineet tulla tutuiksi, meidän pysäkiltä lähtee peräti 4 linjaa eli 8 suuntaan voi ajella, ehkä juuri siksi U-baanaa eli maanalaista ei täällä meillä ole. Yksi pikkuinen hotelli löytyy, kaksi ostoskeskusta, useita eksoottisia myymälöitä.

Myös taxilla on tullut ajeltua muutaman kerran. Taxifirmoja on useita ja jos niin voi sanoa, niin suosikkini on tämä HansaTaxi. Eikä vähiten televisiomainoksen takia.

Elokuun sekalaiset

Erästä koirapuistoa

Olen miettinyt, mikä olisi näin koiran omistajana kauheampaa kuin koiran kuolema. Vielä pahempaa olisi, jos koira katoaisi, häviäisi jäljettömiin löytymättä enää koskaan. Se olisi kyllä kaikkein kauhein mahdollisuus, ikuinen epätietoisuus koiran kohtalosta.

Täällä häviää noissa suurissa puistoissa, joissa saa pitää koiria vapaina, jatkuvasti pikkukoiria. Pusikoissa vaanii koiravarkaita, jotka houkuttelevat tykönsä ja nappaavat kohdalleen osuvan pienen koiran syliinsä ja poistuvat paikalta. Koirasta tulee uusi lemmikki jollekin tai vieläkin useammin ns. pimeiden koirien synnyttäjä tai siittäjä. On olemassa järjestelmällistä koirien varastamista yleensä itäisistä naapurimaista. Näistä suurpuistoista ja varkaista varoitetaan jatkuvasti, mutta ihmiset ovat niin luottavaisia ja antavat tietenkin mielellään koiriensa telmiä vapaina. Eräät luottavaiset jättävät pienen koiransa ostoskeskuksenkin ulkopuolelle odottelemaan. Toivoa sopii, että koira on siellä vielä, kun emäntä/isäntä palaa takaisin.

Vili 2kk

* Illat ovat pahinta aikaa itselleni. Silloin tulee Vili erityisesti mieleen ja silloin on myös eniten aikaa ajatella. Makuuhuoneeseen liittyvät myös ne viimeiset, ikävät muistot. Olen lukenut, että surua pitäisi hoitaa kuuntelemalla tunteita herättävää musiikkia tai katselemalla liikuttavia elokuvia. Ne saavat aikaan tunnelukon avautumista, helpottavat itkemistä, joka saattaa olla jumissa. Menisipä nyt joku kuninkaallinen teeveessä avioon, niin auttaisi minuakin. Tosin traagisesti menehtyneen Hollannin prinssin siunaustilaisuus saattaa tulla täällä televisiosta, sekin olisi hyvä.

* Eräs suuri ketutuksen aihe on, kun tahtomattani törmään johonkin raakaan kuvaan, joka liittyy eläinrääkkäykseen. Yksi klikkaus pahaa aavistamatta ja zak, siinä on kuva tai kaksi, joita en saa enää mielestäni pois. Ne palaavat juuri iltaisin mieliin, juuri äskettäin valvoin puoli yötä, kun en päässyt näkemästäni eroon. Ihmisten julmuus ja ilmeisesti siitä nauttiminen on kuvottavaa.

* Olen huvitellut aikani kuluksi katselemalla Hampurin löytöeläinten kuvia toivoen samalla, että yksikään niistä ei koskettaisi minua.  No, ihan ei toive ole toteutunut. Huoh.

Ja mitä tekee ihminen yksin tyhjässä, hiljaisessa kodissa? Ei koiraa eikä tällä hetkellä miestäkään. Se ihminen juo päiväkahvinsa yksin ja sortuu huomaamattaan suklaan syöntiin...

* Toinen huomio, minkä tein, oli raitapaitojeni yllättävä määrä. Silittäminen ei ole lempipuuhaani ja harvoin silitän näitä puuvillapaitojanikaan. Nyt kun sattui niitä useampi silityslaudalle, niin on pakko todeta, että tykkään kai raitapaidoista. Tässä peräti neljä marimekkoa ja yksi finnwear.

Löysin eräille pallopojille sopivan kuvan

Mietteitä...

Me toivoimme, että Vili lähtee ennen meitä, ettei se joudu kenellekään muulle, ihan perusterveelle koiralle uusikin perhe olisi kuin lottovoitto, mutta ei Vilin kaltaiselle herkkikselle. No, niin kävi, että Vili tosiaan lähti ennen meitä, mutta ihan näin varhain emme olisi hänestä luopuneet. Kukapa tietää, jos tämä olikin ihan toiveisiimme sopiva lähdönhetki, kuka tietää päiviensä määrän?

Surullisena koin Vilin lähtiessä, ettei isäntä ollut kotona. He olivat keskenään kuin "paita ja peppu", he "äijät" keskenään. Olisin suonut Vilille sen, että hänen pieni "laumansa" olisi ollut koossa lähdön hetkellä. Mutta niin ei vaan käynyt.

Näillä näkymillä uutta koiraa ei harkita. Jos vaikka harkittaisiin, niin ei ainakaan pentua, vaan vanhempi koira. Siis "jos"... Mutta ihan juuri nyt ei todellakaan olla aikeissa eikä edes ajatuksissa hankkimassa seuraajaa Vilille, meillä on ihan muita, pitkäaikaisia, terveydellisiä murheita tällä hetkellä.

Vilin lempilelun hain kellarista, olkoon se muistona meille. Vili leikki harvoin, oli enemmänkin tosikko, mutta tämä lapsuudenkodista mukaan saatu lelu oli kyllä aivan ehdoton ykkönen.

Ilouutisten osasto

On meillä kerrottavana jotain ihanan suloistakin, taas! 

Uusin suvun jäsen ilmestyi elämäämme joitakin viikkoja sitten, lapsenlapsenlapsi "numero 2". 

Sofie 2 viikkoisena

Endlich Zuhause: Happy End für Cosmita! 

Vihdoin kotona: Cosmita-koiran tarinalle onnellinen päätös! 

Cosmita- koiran kohtalosta kerroin aikaisemmin täällä ja tänään siitä kertoo ilouutisen MoPo eli paikallinen aamulehti. Vanha, jo 9 vuotias Cosmita eli neljä vuotta kenenkään aavistamatta Hampurin satama-alueella. Se oli poisjuossut omistajaltaan eikä sitä etsinnöistä huolimatta löydetty. Entinen perhe oli tällä välin hankkinut itselleen kaksi koiraa eivätkä olleet halukkaita ottamaan Cosmitaa takaisin, epäilivät omaa kykyään tulla kolmen koiran kanssa toimeen.
Perhe kertoo, että pohtivat jatkuvasti Cosmitan kohtaloa, eivät saaneet rauhaa ajatuksiltaan ja valvoivat öitä. Loppujen lopuksi he päättivät sittenkin ottaa Cosmitan takaisin. Jälleennäkeminen oli iloinen hetki, Cosmita kohtasi entisen perheensä hurjasti häntää heiluttaen ja juoksi perheen pojan luo (nyt 18v), kuin sanoakseen, että "vihdoinkin olemme taas yhdessä"

.

Eteenpäin elävän mieli?

Tarkoitukseni oli alunperin pitää kuukausi bloggaustaukoa, ei lomaillakseni missään rannalla, vaan ihan vain ladatakseni akkujani. Voimat olivat vähissä, jaksaminen huonoa, kaikkea muuta olikin sitten ihan liikaa. Tästä "lomakuukaudesta" tulikin sitten yllättävän raskas muussakin mielessä kuin Vilin sairastumisella eli akut ovat edelleen puolitehoiset.

Eteenpäin elävän mieli. Niin sanoo vanha sananlasku ja sen mukaan nyt sitten eletään. Vältän edelleenkin monasti ajattelemasta Viliä, hän kun on ihan kaikkialla läsnä, kaikilla kaduilla, kujilla, ostoskeskuksessa, jokainen penkki ulkona "huutaa" Viliä. Usein en pysähdy ollenkaan ajattelemaan, ainoastaan noteeraan nuo huomioni ja sitten taas eteenpäin, kuten elävän mieli.

Tiedän, että olen parhaani yrittänyt Vilin suhteen ja kun ihminen tekee parhaansa, niin sen pitää riittää. Kuinka ollakaan, silti tuntuu, että minun olisi pitänyt osata olla vieläkin "parempi", aika usein olin ärtynyt, kun jouduin Vilin takia valvomaan öitä tai viime aikoina kantamaan jatkuvasti Viliä. En kylläkään kohdistanut ärtymystäni Viliin, mutta luulen Vilin huomanneen sen, että nyt emäntää ottaa päähän tai se ei jaksa enää. Olisin halunnut aina olla ihan oikeasti ymmärtäväisempi, jaksavampi ja vaikka mitä kaikkea vielä... Tiedän, että nämäkin ovat ihan turhia ajatuksia, mutta toisaalta luulen, että ne ovat aika inhimillisiä tunteita, kun on läheisensä menettänyt. Minun läheiseni oli Vili. ♥

Laitan tähän kuvasarjan Vilin perunanpopsinnasta. Nämä ovat lähes viimeisiä kuvia Vilistä, otettu 7.7. Joitakin kuvia ja videonpätkän otin ihan viimeisinä päivinä, mutta en tohdi niitä laittaa näytille. Kaivoin esiin myös Vilin verikokeen vastaukset, jos jotakuta kiinnostaa, niin jaan eteenpäin tai laitan tähän blogiin, itse en jaksa perehtyä niihin ollenkaan, ainakaan nyt. Olen päättänyt luottaa siihen, mitä eläinlääkäri niistä sanoi.

Käy enkeli vieressäs taivaan rantaan, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. 

Et suruja tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä.

Sinä elät myöskin keskellämme, koska säilyt aina sydämissämme. 

kirjoitti eräs blogikaveri


♥

Ja jatkan nyt sitten otsikon mukaisesti eli ihan muilla asioilla.

* Joku ehkä muistaa, että kirjoitin keväällä aiheesta D-vitamiini. 

Silloin annoin tarkastuttaa D-vitamiinipitoisuuteni ja se oli uskomattoman alhainen eli 20  nmol/l. Sain siihen vitamiinikuurin ja nyt kolmen kuukauden jälkeen vitamiinitaso kontrolloitiin. Se oli uskomattoman hyvä elikkä 81,3 nmol/l, olen todellakin tyytyväinen siihen ja myös lääkäriini, joka osasi olla avuksi. Olen nimittäin kuullut useista lääkäreistä, jotka eivät hallitse D-vitamiinipuutoksen hoitamista ollenkaan, vaan määräävät vain vitamiineja purkista sen enempää perehtymättä. Tavallisella päiväannoksella eivät kyllä nouse arvot juuri ollenkaan, kyllä täytyy aluksi aloittaa puutostilan hoito ihan siihen tarkoitukseen olevilla vitamiinivalmisteilla ja -määrillä.

* Käväisin apteekissa kysymässä, mitä teen vanhoille lääkkeille, Vililtäkin niitä jäi aika paljon. Muistaakseni Suomessa oli käytäntö, että ne voi palauttaa apteekkiin. Täkäläisestä apteekista sain kuitenkin ohjeen heittää ne roskikseen. Roskat poltetaan ja saman ne kai tekevät apteekkiin palautetuillekin lääkkeille. Tärkeintä on, että lääkkeet eivät joudu vesistöön eli vessaan eikä lavuaariin niitä ei saa missään nimessä laittaa. No, pakkohan minun oli tarkistaa asia vielä virallisemminkin kuin apteekista ja niin se vaan on, ihan terveysministeriön sivuilla lukee, että vanhat lääkkeet tulee laittaa roskiin.

* Sitten jäin ihmettelemään, miksi Katiska.infon sivut on poistettu, minne on Jagster hävinnyt?

Heinäkuun sekavat

Vihdoinkin on hiukan lämpöisempää, peräti +20 astetta, joten me aiomme pitää tämän kuukauden 

lomaa bloggauksesta. Muiden blogeja luetaan silti, ainakin sateen sattuessa.

Vilin ensimmäinen tämän kesän punkki löytyi korvalehdestä. Poiston jälkeen Vili nuuski pihdeissä olevaa punkkia kauan ja hartaasti. Olisi popsinutkin sen, jos olisin sallinut.

Vili innostui pitkästä aikaa kaluamaan luuta.

Vilin pehmoleluvalikoima pääsi pesulle.

Tosin Vili ei leiki kuin muutamalla öttiäisellä, superlelu on edelleenkin tuo vihreä lapsuudenkodista mukaan saatu. Sateiden takia niitä jouduttiin lopuksi kuivattelemaan sisätiloissa.

Ihminenhän pohtii toisinaan ihan olemattomia asioita. Kuten minäkin tässä. Kesti aikoinaan kauan, ennen kuin tiesin Turussa, millä puolella Aurajokea kulloinkin olin. Siis tois pual vai täl pual jokke. Kerrottakoon tietämättömille, että täl pual jokke ollaan silloin, kun ollaan Tuomiokirkon puoleisella rannalla. Tämä siksi, että alkuperäinen Turku on perustettu joen sille puolelle. Sittemmin Turku laajeni joen toisellekin rannalle, jossa nykyään on kaupungin keskusta, mutta silti siellä ollaan tois pual jokke.
Jotta kaunis Turun murre ei keneltäkään unohtuisi, niin tässä kyltti, joka sijaitsee Förillä (Suomen ainoa kunnallinen jokilautta), joka kuljettaa ihmisiä Aurajoen yli rannalta toiselle eli tois pualt täl pualel ja tält pualt toisel pualel. Toki aavistelen, että vain paljasjalkaisen turkulaisen mielestä tuo murre on kuin musiikkia korville...

Kuvan tarjoaa Wikipedia.

Selkeä jatko edelliselle pohdinnalle on se, että kummalla puolella Elben jokea nyt olemme. Mietin sitä mielessäni ja päädyin, että me olemme etelärannalla. Kas kummaa, kartasta kun katsoin, niin eipäs ollakaan. Elbe virtaa niin etelävoittoisesti, että lähes koko Hampurin kaupunki sijaitsee Elben pohjoispuolella. Oppia ikä kaikki.

Tämmöiset autot jakavat aterioita vanhuksille.
Soppakattila katolla.

Tapaamisiin elokuussa.

Germany-spesiaali Nr.3

Olen hiukan pohtinut niitä asioita, joista täällä tykkään ja myös niitä, mistä en. 

Toisesta listasta tuli pidempi ja toisesta ei.

Plussia:

* Elintarvikkeet eli ruoka on reilusti halvempaa, toki saa suuretkin summat tuhlatuksi, jos nyt ihan välttämättä niin haluaa.
* Sunnuntait ja pyhäpäivät on lepopäivän tuntuisia, kaupat eivät yleensä ole auki joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Markkinahumu puuttuu, päivät ovat selkeästi rauhallisempia, perheet ovat lapsineen kävelyllä jne.
* Ihmiset ovat hyvin kohteliaita ja ystävällisiä toisilleen, ventovieraatkin kaikki, nuoret ja vanhat. Toki Suomessakin oli ainakin omasta kokemuksesta myös hiukan samoin, mutta kyllä täkäläinen ystävällisyys on jotenkin syvemmältä kumpuavaa, lapsuudesta jo opittua, kasvatukseen kuuluvaa, perinteistä. Tämän seikan oivalsin jo ihan ensimmäisellä Saksanmatkallani silloin joskus 17 vuotiaana. Suomalainen ystävällisyys on aivan erilaista.
* Ulkomaalaiset maahanmuuttajataustaiset ihmiset ainakin täällä meidän kaupunginosassamme ovat myös hyvin miellyttäviä. Monet perheet ovat asuneet jo vuosikymmeniä Saksassa ja heidän aikuistuneet lapsensa ovat hyvin integroituneet uuteen kotimaahan. Vanhempi väki heistä, varsinkin naiset, jotka eivät ole olleet työelämässä, eivät niinkään hallitse saksankieltä ja ovat mielestäni jotenkin surkuteltavassa asemassa. Vanhat äidit ja mummut tarvitsevat aina perheenjäsenen tulkiksi, jos asioivat vaikkapa lääkärillä.
* Ilmasto on enempi mieleeni kuin Suomen etelärannikon vastaava. Täällä on talvi lyhyempi ja kaikki muut vuodenajat sitten vastapainoksi pidempiä. Valoisia öitä en kaipaa, minulle on ok, että yö on pimeä.
* Lääkäripalveluista olin aluksi epävarma, mitä niistä olla mieltä. Aluksi tuli jopa ikävä omaa entistä terveyskeskusta ja sen lääkäriä. Nyt montaa kokemusta rikkaampana olen pääsääntöisesti tyytyväinen täkäläiseen terveydenhuoltoon. Ainoa, jota kritisoin, on erikoislääkärien tiukka aikataulu. Kutakin potilasta kohtaan varattu aika on todella niukka. Tuskin on tervehditty kun jo hyvästellään. Sen sijaan ns. omalääkäri/perhelääkäri (Hausarzt) varaa enemmän aikaa potilaalleen, vaikka kova kiire näyttää sielläkin olevan ja usein joutuu kauan odottamaan omaa vuoroaan.
Omalääkärini on nainen, yleislääketieteeseen erikoistunut ja lisäksi homeopaatti. Ihan selvästi toimii kutsumusammatissaan. Vaikka minulla oli hyvä tk-lääkäri aikaisemmin, niin kyllä hänen toimenkuvansa kalpenee tämän täkäläisen omalääkärin rinnalla. Olen perusluonteeltani sangen kriittinen, mitä lääkäreihin tulee ja tarvitsen lääkärin, johon luotan ja jota arvostan. Olen siis aika vaativa (hankala?) potilas. Täällä reseptilääkkeet tulevat myös huomattavasti halvemmiksi kuin Kelan korvaamina. Homeopaattiset lääkkeet pitää kaikki maksaa itse.

Siihen toiseen listaan en nyt keksi mitään. Ehkäpä sen, että en haluaisi asua miljoonakaupungissa. Elämä kuitenkin pyörii tässä kaupunginosassa, jossa on vain noin 25000 asukasta eli tavallisen pikkukaupungin verran. Helsingin Kalliossa asuu saman verran ihmisiä, täällä on asukastiheys 50% pienempi ja pinta-ala samanverran suurempi kuin Kalliossa. Me tykkäämme kaupunginosastamme kovin, vaikka ei tämä mikään eliittialue ole. Ehkä juuri siksi tämä onkin niin mukava paikka asua.

*******

♥ Sokeri pohjalla ♥

Uusin suvun jäsen, lapsenlapsi Liam Hugo, ilmestyi elämäämme viikko sitten.
Kaveri Vilille.

Seinävaate "Vili"

Malttamattomina odotellaan postin tuovan seinävaateen, 

jossa on meidän oma Vili, ikuistettuna ikiajoiksi!

Vili / Made in Peikkokukkula

Kulkukoiran kirppu

kirpeästi nipistää.

Siitä koira tietää,

ettei koskaan yksin jää.

Pikkuinen on kirppu,

Ja tosi äksypäinen,

mutta eipä kulkukoira

ole yksinäinen!

*

Luulen,
sanoi mäyräkoira,
joka mielellään söi runoja, että
runo on maukkaampaa kuin luu.
Niin minä luulen luista,
 ja runoista ja muista.
Sitten se repi runokirjan
ja kaikki runot nieli,
latki kupillisen vettä,
sillä runoista kuivui kieli.


runot Hannele Huovi
kopsattu Peikkokukkulalta

Keväistä vilinää

Vihdoin on emännällä aikaa kertoa mun asioistani!

Pitkästä aikaa juttua Vilistä. On koettu taas kaikenlaisia vaiheita, hyviä ja huonompia. "Vatsa pipi"-episodi oli jokin aika sitten ja se opetti taas, ties monennenko kerran meille jästipäille, että vehnä ei välttämättä ole Vilille sitä parasta mahdollista ravintoa. Ei edes, vaikka Vili itse niin tykkäisi.
Lettuja ei enää syödä. Ihan pieniä määriä eli vehnämuruja Vili sietää ihan hyvin, vaikka ei siinäkään paljon järkeä ole antaa yhtään mitään. Vili ei reagoinut vehnään kutinalla, vaan vatsakivulla ja output muuttuui tuhrivaksi. Toisin sanoen herätteli meitä öisin, tunki sänkyyn ja joka kakkimisen jälkeen joutui pesulle tuhrittujen housukarvojensa takia. Ei yhtään kivaa, kellekään meistä.
Meillä oli vaikeuksia taas kerran tuon vehnän suhteen. Odotimme mahdollisena oireiluna kutinaa, emme osanneet yhdistää vatsakipua ollenkaan siihen vehnään, vaan pidimme sitä aina vaan gastriittina. Luin sitten jostain, että allergisoiva ruoka-aine ärsyttää vatsan limakalvoja ja sitten jossain vaiheessa ymmärsimme asiayhteyden. Kun jätimme vehnän pois, Vilin kaikki oireet hävisivät ja se viimeistään sai meidät tajuamaan. Seuraavaa virhearviointia odotellen...

Huomasimme myös, että Vili voi jotenkin oudosti (= oksensi), jos söi kypsennettyä jauhelihaa tai muuta lihaa. Aikaisemmin ei oireillut, mutta kun aloitimme ns. raakaruokakokeilun Vilille, niin ei enää sietänytkään samalla tavalla kypsää lihaa.
"Barffaus" ei meillä siis ole saanut tuulta purjeisiin. Vili ei nakertele luita, kanansiivet yms. kelpaavat aniharvoin (= päätyvät siis usein roskikseen...), ruokavalio on siis sangen yksinkertainen: raakaa naudan jauhelihaa, joka sisältää etiketin mukaan max. 20% rasvaa + keitettyä, survottua perunaa. Silloin tällöin kananmuna ja muuta pientä, esim. juustoa.
Nyt olemme taas oikealla tiellä, joka tosiaan on aika kapea tie, toivottavasti emme kohta taas suistu ojaan...Vili on taas iloinen ja reipas, kävelee ihan mahdottoman pitkiä lenkkejä, ristiin rastiin omaa reviiriään. Muista koirista ei oikein tykkää, ei ole kiinnostunut niistä ja jos lähelle tuppaavat, niin vastaanotto on Vilin taholta aika töykeää. Ventovieraistakin lapsista ja aikuisista sen sijaan tykkää kovasti paljon.

Koiramaili eli Hundemeile

Tästä meidän talon yhdeltä kulmalta lähtee polku, jota ihmiset nimittävät koiramailiksi. Se on talvella aika synkkä tie kävellä, kurainen ja pelottavan tuntuinen. Sen alussa on vain yksi kerrostalo eikä sen varrella ole sen lisäksi muuta kuin yksi koulu. Pimeään vuodenaikaan siellä ei liiku muut kuin koiranomistajat. Nyt kevään tullen se on oikein kaunis paikka kävellä, kuten kuvasta voi aavistaa. Nyt on se aika vuodesta, jolloin puut kukkivat. Aivan ihanaa!

Mahoniaa kasvaa myös monissa paikoissa.

Pelarkuunit parvekkeelle on ostettu ja kapusiinikrassin siemenet istutettu. Parveketuolit odottavat istujiaan. Lämpötila nousee päivittäin noin +20 asteeseen, tuuli on aika koleaa, jos kohdalle sattuu, mutta auringossa tarkenee.

Pennisetum alopecuroides eli Lampenputzergras 

Juu, tällaisen haluaisin...

Sattumia terveydestä

D-vitamiini

Sattuneesta syystä mielessäni on viime aikoina ollut D-vitamiini. Sehän on ollut "muotivitamiini" jo pari vuotta. Täällä minulle ehdotti lääkäri D-vitamiinitasoni mittaamista. Suhtauduin siihen ensin aika epäilevästi, lääkäri puhui Hampurin pohjoisesta sijainnista ja siksi D-vitamiinin tärkeydestä. No, Suomi sijaitsee aika paljon pohjoisempana eli siellä sen tason mittaaminen olisi paljon tärkeämpää kuin täällä. Vaan enpä ole kuullut monenkaan sitä mittauttaneen. Se laboratoriotesti on suhteellisen kallis ja siksi lääkärit eivät sitä mielellään ota, saavat vissiin satikutia, jos otattavat liikaa kalliita tutkimuksia... Täällä sen joutuu itse maksamaan, noin 30 euroa.
Päädyin sitten pohdinnan jälkeen otattamaan sen näytteen. Suuren suuri yllätys oli, että tulos oli 20 nmol /l . Kansainvälinen viitearvo on 50-150 nmol /l , ikäiselläni suositus on noin 100 nmol /l . Nyt saan 3kk hevoskuurin D:tä, sitten tarkastetaan taas taso.

Ja miksikö kerron tätä? Suosittelen kaikille oman D-vitamiinitasonsa selvittämistä. Isohko puutos vaikuttaa hyvin moneen seikkaan ihmisen terveydessä ja sitä ei voi korvata normaalilla annoksella D:tä jostain purkista, vaan se on korjattava tarkkaan lasketulla kuurilla. Jos taso on normaali, niin sekin on hyvä ja huojentava tieto.

Loppuun vielä tiivistetysti D-vitamiinifaktaa: kopsattu täältä

* D-vitamiinin tarve on yksilöllinen. Siihen vaikuttaa mm. ihonväri, ikä, terveydentila, painoindeksi, aur ingonvalon saanti, ravitsemus, pukeutuminen ja se, oleskeleeko henkilö suurimmaksi osin sisätiloissa vai ulkoileeko hän paljon.
* D-vitamiinin puutosta ei huomaa välttämättä mistään. Äärimmäiset puutokset voivat aiheuttaa kiputiloja ja väsymystä.
* Jos tarkkoja ollaan, D-vitamiini luokitellaan itse asiassa hormoniksi: keho tuottaa sitä itse auringon vaikutuksesta ja näin ollen se ei ole perinteinen vitamiini.
* Lasten ja nuorten kehittyvä luusto tarvitsee D-vitamiinia. THL suosittelee alle kaksivuotiaille lapsille 10 mikrogramman lisää ympäri vuoden. HYKS:n Lastenklinikalla toimiva lastenendokrinologian erikoislääkäri Outi Mäkitie suosittelee kuitenkin lapsillekin 20 mikrogramman ympärivuotista annosta päivittäin.* THL:n suositusannos 18-60-vuotiaille on 7,5 mikrogrammaa päivässä läpi vuoden. Ilari Paakkari suosittelee kuitenkin vähintään 20 mikrogrammaa/ pvä ja auringottomissa olosuhteissa eli talvella 40 mikrogramman annosta vuorokaudessa.
* Osteoporoosia sairastavat ja kasvissyöjät tarvitsevat D-vitamiinilisää ympäri vuoden.
* D-vitamiinilisä voi olla tarpeen herkkäihoisille kesällä, jos henkilö ei ihon palamisen vuoksi voi oleskella auringossa.
* Mitä tummempi ihmisen iho on, sen vähemmän hän saa D-vitamiinia auringosta. Tumma iho tuottaa Suomen leveysasteilla auringossa huomattavasti heikommin D-vitamiinia kuin vaalea iho.
* Ylipainoiset tarvitsevat myös D-vitamiinilisää, sillä rasva imee D-vitamiinia itseensä.
* Raskaana olevat tarvitsevat D-vitamiinia normaalia enemmän, sillä sen tulee riittää myös sikiön luuston kehittymiseen. Raskaana olevien ja imettävien päivittäinen D-vitamiinin saantisuositus Suomessa on tällä hetkellä 10 mikrogrammaa. Yhdysvalloissa se on 15 mikrogrammaa.
* Tutkimuksissa on osoitettu, että D-vitamiini osallistuu aktiivisesti ihmisen vastustuskyvyn ylläpitoon: väestötutkimukset osoittavat, että influenssakauden huippu osuu lopputalveen, jolloin suomalaisten veren D-vitamiinipitoisuus on matalimmillaan."

D-vitamiini — hyötyä koko terveydelle
Tapaus D-vitamiini
Veteraaniurheilija / D-vitamiini
Tietoa + linkkejä
Kelan tutkimusblogi

Kevätnurmella

Lapset, lakritsi ja salmiakki

Tässä aihe, josta ei löydy juurikaan suomenkielistä infoa. Törmäsin tähän aiheeseen, kun huomasin täältä löytyvän aikuisten lakritsia ja erikseen lasten lakritsia. Siis pakkausmerkintänä jompikumpi. Otin asiasta hiukan selvää ja huomasin, että Saksassa ja ainakin Tanskassa on salmiakkia koskeva laki, joka määrittelee, mikä on lapsille sallittua lakua.

Saksan aromisäädösten mukaan lapsille sopiva lakritsi saa sisältää max. 2% salmiakkia ja sitä korkeampi salmiakkipitoisuus on lapsille sopimaton. Näitä korkeaprosenttisia tuotteita sanotaan aikuisten lakritsaksi...
Salmiakki eli ammoniumkloridi vaikuttaa elimistön elektrolyyttitasapainoon aiheuttaen jopa aikuisellekin myrkytystilan, päänsärkyä, verenpaineen nousua, turvotuksia jne. Lapsilta ei taideta useinkaan mitata verenpainetta?

Toinen lakritsin hyväpaha on glykyrritsiini, jolle eräät ihmiset ovat hyvinkin herkkiä. Kyseinen aine vaikuttaa mm. verenpaineeseen. En ryhdy sen enempiä selittämään, koska en ole ammattilainen. Ketä kiinnostaa, tutkikoon linkkejä. Itse kuulun siihen ryhmään ihmisiä, joka ei voi syödä lakua ollenkaan, ja niin paljon kun siitä tykkäisin.
Se, että lakritsi on raskausaikana pannaan julistettu makeinen, lienee kaikkien tiedossa. Eräällä foorumilla kertoi joku äiti ylpeänä, että hänen pikkulapsensa saa joka kauppareissulla oman turkinpippuripussin. Voih..
Minua ihmetyttää se, että monissa muissa maissa on havahduttu siihen, että salmiakki ei sovellu lapsille terveyteen vaikuttavien haittojen takia, niin miksi Suomessa ei vastaavaa huolta kanneta. Onko taas rahan voima suuri eli makeisteollisuudella valta, Suomihan on lakritsin- ja salmiakinsyöjien maa.

Vieraita kieliä osaavien kannattaa etsiä tietoa netistä muun kielisenä, suomeksi ei taida löytyä juuri mitään lapsia koskevaa infoa.

Salmiakki ja lakritsi
Salmiakkimakeisista

"Ihminen uhraa terveytensä, että saisi rahaa. Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä. Sitten hän on niin huolissaan tulevaisuudesta, että hän ei nauti tästä hetkestä. Seurauksena on se, että hän ei elä tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa. Hän elää kuin ei koskaan kuolisi ja sitten hän kuolee eikä ole koskaan edes elänyt."  - Dalai Lama

Janottaa.

*******

Rübe (suom. nauris) on saanut uuden kodin! Tämä pikkuinen pinseri on ehtinyt kokea kovia, se löydettiin helmikuun lopulla jäteautosta, kerroinkin siitä täällä. Rübe-tyttö on todettu noin vuoden ikäiseksi, on terve, luottavainen ja kiltti ja saanut taas lihaa luittensa ympärille. Nyt löytyi uusi omistaja Bremenistä, nuoripari, jolla on entuudestaan urospinseri. Valitettavasti sitä  ns."ihmistä" ei ole löydetty, joka hylkäsi Rüben niin raakamaisella tavalla.

Rübe 

Video