Vielä mm. elleistä

Vili on nyt niin innostunut käymään tuolla uudella eläinlääkärillä, että suuntaa lenkkinsä usein ensin ellin vastaanotolle ja vasta sitten ostoskeskukseen. Tuskin haluaa anaaleitaan tutkittavan, vaan porkkanana on eläinlääkäriltä saadut herkkupalaset. Harmillista Vilin kannalta, ovi oli ja pysyi kiinni.Voi poikaressua.

No, onko siellä ketään?

Tulipa tuossa katseltua vanhoja Suomessa saatuja eläinlääkärin laskuja. Aika ihmeellistä rahastusta tosiaankin, kun nyt niitä laskuja oikein suurennuslasilla tsiikailee. Esim. viime heinäkuussa kävin Vilin kanssa vakieläinlääkärillämme anaalirauhasen paiseen jälkitarkastukseessa, itse toimenpide tehtiin muualla eli siellä, mistä saatiin se kiireellinen aika. Tässä kontrollissa lääkäri siis katsoi Vilin peppua asiantuntijan näkemyksellä, tarkasti rauhaset ja totesi pepan parantuneeksi.

Tekstinä: anaalirauhaskontrolli, kontrollikäynti, parantuneet.
Laskuna sama näytti tältä:
* poliklinikkamaksu 23,00
* toimenpiteet 38,13
* hoitotyöt 4,00
* alv. 12,60
* yhteensä 67,36

Vertailun kohteena maanantainen Vilin anaalirauhasten tyhjennys, 

josta selvisimme arvonlisäveroineen alle kympillä.

Tule jo avaamaan...

Viime kertaisella eläinlääkärireissulla, jolloin tyhjennettiin Vilin anaalirauhaset, jäi minua näin jälkikäteen vaivaamaan muuan seikka. Se, että hoidon ja keskustelun otti haltuunsa tämä uusi viittävaille-lääkäri, tosin klinikan varsinainen lääkäri oli koko ajan läsnä. Tämä uusi ei tiennyt, mitä olimme toisen lääkärin kanssa edellisellä käynnillä keskustelleet ja tavallaan sopineet, mm. se verinäytteen otto ja mahdollisesti antibioottikuurin aloittaminen. Uusi elli tyrmäsi nuo molemmat eikä se varsinainen elli puuttunut asiaan ollenkaan, kuunteli tosin tarkkaan. Ainoa asia, jossa otti osaa keskusteluun, oli verenkuvan hinta, siinä tarkensi sitä hintaa sillä, että se kattaa kaikki isosta verenkuvasta otettavat testit sekä kulut. Siellä vastaanotolla puhuttiin paljon kaikenlaista monista asioista ja aikaa oli runsaasti käytettävissä ja Vili viihtyi oikein hyvin.

Vasta jälkeenpäin alkoi oikeasti harmittamaan, kun jotenkin suunta ja suunnitelmat muuttuivat. Haluan uskoa, että eläinlääkäri ei pitänyt lisätutkimuksia vielä ajankohtaisena, Vilikin kun esitteli parhaat puolensa siellä, itse terveyden perikuvana.
Yksin ei tietenkään ole eläinlääkäri vastuussa koiran hoitotoimenpiteistä, vaan ihan yhtä paljon koiran omistaja. Täytyy osata kertoa ellille koiran voinnista kaikki olennainen, kuvata oireilua mahdollisimman hyvin ja toivoa, että toinen osapuoli kuuntelee. Ja osaa ammattinsa.

Toivottavasti hallitsin tuon oman osuuteni vähintäänkin loistavasti...

Eläinlääkärin ratkaisua pidän juuri nyt ihan oikeana, sillä Vili syö taas tarpeeksi hyvin,
on innokas lenkkeilijä, iloinen, leikkisä ja nukkuu yöt. ♥

Mörköjen matkassa

Painajainen jatkui, onneksi kuitenkin eri tavalla kuin pelkäsin.
Torstaina kirjoitin edellisen huoahtamispostaukseni. Torstaipäivä kuluikin mukavissa merkeissä. Vili sai ensimakua raakaravinnosta, päivän mittaan söi yhden kananmahan, yhden pilkotun 70 g kanansiiven, naudan jauhelihaa pienen määrän sekä lisukkeeksi normiruokaansa eli kypsää jauhelihaa+perunaa+munaa. Ruokintamuutoksen evääksi sai yhden Inupekt Forte tabletin. Sitä oli tarkoitus antaa muutamana päivänä ruuansulatuksen tueksi.

Ja mitä toikaan perjantaiaamu tullessaan? Vili oksensi aamulla kaksi kertaa ihan pienen määrän epämääräistä liejua. Sen jälkeen poika vetäytyi kirjoituspöydän alle nukkumaan. Ulkona kävi vain pikapissalla, häntä roikuksissa ja heti takaisin kotiin, nukkumaan. Vain vettä käväisi juomassa. Näin sujui koko perjantai.

Entäs lauantai? Toiveikkaina odotimme Vilin olevan entisellään, mutta niin ei käynyt. Ainoa muutos oli, ettei enää mannut kirjoituspöydän alla, vaan keskellä lattiaa. Kuin raato. Ei edes vesi  maistunut. Muistelin ohjetta Mauri-sedältä ja Vili sai jauhelihalla höystettyä vettä ensin millin ruiskulla suuhun muutamia kertoja, myöhemmin joi itse koko vesikuppinsa tyhjäksi. Makoilu ja osallistumattomuus jatkui ja olimme aika maassa itsekin. Näitä oireita en enää yhdistänyt siihen possunlihavirukseen, joten se huoli oli poissa. Olimme kyllä ymmällä. Eläinlääkärille menoa pohdimme ja itse olin sitä mieltä, että maanantaina sitten, jos ei olotila muutu ja viikonloppuna päivystykseen, jos tila pahenee. Ruokaa veimme kuonon eteen, mutta se ei saanut mitään reaktiota aikaiseksi.


Muistelin, että letuista Vili tykkää. Ihan hurjan paljon. Tein nimittäin lokakuussa pitkänpitkästä aikaa lettuja itselleni ja Vili innostui niistä ihan mielettömästi. Vilille letut olivat uusi makuelämys, ei ollut aikaisemmin sellaisia saanut. Vaikka aina välillä on ollut epäilys vehnäallergiasta, niin päätimme silti antaa Vilin syödä lettuja niin paljon kuin haluaa, taka-ajatuksena, että sittenpähän selviää, onko aihetta vältellä vehnää. Silloin ei mitään selkeää oireilua tullut, mutta vehnän suhteen jäimme hieman epävarmoiksi, koska olimme typerinä koiranomistajina antaneet muutakin, joka ilmeisesti aiheutti harmia.

Nyt sitten päätin kokeilla letuilla, josko Vili palaa takaisin "elävien" kirjoihin. Heiluttelin letunpalaa lattialla uinuvan Vilin nenän edessä ja kas kummaa, Vili kiinnostui letuntuoksusta.
Kello 15.30 Vili pomppasi pystyyn, häntä komeasti taas selän päällä ja lähti etsimään ruokaa, matkalla keittiöön poimi kaikki lattialla olevat muruset suuhunsa ja sitten poika söi lettuja koko illan ja osittain seuraavanakin päivänä. Vili oli virkeä, mutta ei halunnut lenkkeillä sentään ostoskeskukseen asti. Saas nyt sitten nähdä, miten vehnä vaikuttaa, Vili kun nyt ei saa mitään purutikkuja enää eikä muutakaan epämääräistä.

Sunnuntaina Vili sai syödäkseen ihan normiruokaansa taas, kypsää lihaa perunan kera. Odotimme mielenkiinnolla Vilin vatsan toimivan, kun sellaista ei ollut tapahtunut kuin torstaina viimeksi. No, odotuksemme palkittiin runsain määrin, Vili on siis eilisestä lähtien tehnyt joka ulkoilulla sellaisen lehmänlantaläjän, että kotona on pitänyt pestä Vilin villahousut. Kyseessä ei siis ole ripuli, vaan koostumukseltaan lehmänläjää muistuttava aikaansaannos. Inupekt Fortea on nyt annettu päivittäin. Nyt sitten odotetaan, että tuo vatsantoiminta vakiintuu ennalleen eli Vilille tyypilliselle "prinssinakkitasolle".


Maanataita eletään nyt. Vili on nukkunut yönsä taas hyvin, ruokahalu hyvä, kävi jopa tsekkaamassa ostoskeskuksenkin. Luulisi jo, että letuista olisi tullut jokin reaktio, jos olisi vehnäallergiaa, mutta Vili ei rapsuttele ollenkaan eikä edes kiehnaa kuonoaan, korvat ovat puhtaat eivätkä silmät vuoda.

Mikä meni pieleen tuossa raakaruuan aloituksessa? Kannattaako enää edes jatkaa kokeilua? Pakkasessa odottavat kanansiivet, -mahat ja jauheliha, (ei kuitenkaan possua!).

Ei ymmärrä, ei...

Koville otti vuodenvaihteesta selviytyminen. En ollenkaan ymmärtänyt, kuinka se otti voimille, vasta rauhan palattua huomasimme, kuinka hirveän väsyneitä me olemme. Kaikki kolme.
Vili otti univelkojaan takaisin ja samoin me. Vili on taas ihan entisensä, syö hyvin, nukkuu yöt, on iloinen ja reipas. Ei tietoakaan närästyksestä eikä mistään muistakaan vaivoista (kop-kop, toivottavasti kehu ei tuota harmia, kuten jo monasti). Kaikki oli "vain" tuon joulun jälkeisen viikon aiheuttamaa stressiä koiraressulla.
Ehkä ensi vuonna hakeudumme heti joulun jälkeen lomailemaan rauhallisempiin maisemiin. On nimittäin tarjolla tuolla rannikolla koiraperheille hotelleja alueilla (saarilla), joissa uudenvuoden paukuttelu on kokonaan kiellettyä. Pitää varmaan varata ajoissa. Täytyy miettiä...
Saksassakin on kaupunkeja, joissa yksityisihmisiltä on raketit yms. kiellettyjä. Tosin poliisin on mahdotonta vahtia kaikkia lakia rikkovia, mutta kai tuollainen kielto ainakin rajoittaa. Mielestäni kaikissa maailman suurkaupungeissa pitäisi olla kiellettyä ykstityishenkilöiltä ilotulitteiden hankinta. Esim. Australian useimmissa osavaltioissa on raketit lailla kielletty. Siellä niiden myynti ja ostaminen on laitonta. Sydneyn kaupunki uhraa vuosittain noin kuusi miljoonaa dollaria ilotulitteisiin ja siitä kyllä luulisi riittävän iloa ihan kaikille.

Eräs asia, jota en ymmärrä alkuunkaan, on se, että ihmiset eivät vahdi koiriaan uutena vuotena paremmin. Hämärtyykö ymmärrys ns. iloliemen liiallisesta litkimisestä? Valistusta on saatavilla ihan yllin kyllin ja jos ei ymmärrä asian tärkeyttä, niin luulisi ihmisten havahtuvan edes lukiessaan uutisia tuosta jokavuotisesta kadonneitten koirien suuresta määrästä aina vuodenvaihteen jälkeen.
Typerimmät koiranomistajat jopa ottavat koiransa mukaan "katsomaan" raketteja! Monen monta chihuahua- ym. pientä koiraa hävisi nytkin lumihankiin tai ketunruuaksi suomalaismetsiin. Isommilla koirilla ei ole sen helpompaa, vaeltavat talvipakkasessa nälkäisinä ja pelästyneinä päivätolkulla, osaa ei löydetä koskaan. Voi olla, että ketunruuaksi joutuminen olisi armollisempaa... Mieleeni on jäänyt se rottweileriuros, joka oli eräänä uutenavuotena perheineen mökillä Turun saaristossa ja  karkasi raketteja pelätessään meren jäälle. Löydettiin kevään tullen, ei ollut koirapoloisella mitään mahdollisuutta päästä omin avuin avannosta pois, pippeli oli pelastumisen esteenä. Voivoi. Villieläimille on uusivuosi ihan yhtä pelottavaa, mutta niiden selviytymiskyky on tietenkin hurjasti lemmikkejä parempi.

Yksi asia, jota Vili ei ymmärrä, on se, että ostoskeskus on sunnuntaisin ja pyhäpäivinä suljettu. Päättäväisesti poika suuntaa sinne, nostaa koipea edellisessä kulmassa, koska tietää, että ostoskeskuksessa on pissiminen kielletty. Sitten kuono toiveikkaana itseaukeavan lasioven eteen, sitten seuraa odotus, ihmettely ja pettymys. Ovi ei aukea, ei vaikka kuinka tassuilla yrittää työntää. Sen jälkeen Vili suuntaa toiselle ovelle (Vilihän ei luovuta helpolla) ja sama stoori toistuu.
No, huomenna sitten, Vili-kulta. Eilenkin Vili jaksoi maata pitkän tovin ostoskeskuksessa penkin alla ja seurata kenkäkaupan asiakkaita. Toisina päivinä suuntaa eri penkille, esim. tarkkailemaan pankin tai leipomon asiakasvirtaa. Usein myös kävelee vain ostoskeskuksen läpi jäämättä oleskelemaan. Huvinsa kullakin. Vililläkin.

PS. huomasin sanajärjestysten olevan taas päin prinkkalaa, mutta antaa olla, kukaan ei ole täydellinen, vaikkakin melkein!

Totinen torvensoittaja osa I

vai olen minä muka totinen?

Totinen torvensoittaja on tuo Vili, toden totta. Minulla on aikaisemminkin ollut näitä totisia torvensoittaja-koiria, kuinka niitä onkin siunaantunut minulle? Muistuttaako koira omistajansa luonteenlaatua? Itsekään en ole mikään ilopilleri, jos tarkkaan itseäni analysoin, niin olen just ihan kuin meidän Vili. Ainakin melkein. Toisin sanoen, Vili on ihan kuin minä. Ainakin melkein.
Vili on säästeliäs hännänheiluttaja, täytyy olla jotain aivan spesiaalia, että hän vaivautuu käyttämään hännänheilutuslihaksiaan. Jos Betsi tulee kylään, niin siinä heiluu sitten puolikas koiraakin sen hännän lisäksi.

no ei paljon hymyilytä, ei...

Uloslähteminen lenkille on ollut koko Vilin elinajan samanlaista teatteria, jo ihan pentuna. Vili seuraa syrjäsilmin ja kuuntelemalla, kun isäntä pukeutuu. Kun isännällä on jo ulkotakki päällä ja hän tarttuu talutushihnaan, niin silloin Vili tekee temppunsa.
Temppu 1: Vili kierähtää selälleen, missä sitten sattuukin olemaan, sängyssä tai lattialla, koivet oikoisenaan eikä tee elettäkään noustakseen. Eikä nouse, vaan hänet täytyy nostaa jaloilleen.
Temppu 2A: Vili syöksyy kaapin alle tai luolaansa. Siitä on olemassa versio 2B eli Vili heittäytyy kaapin alla tai luolassaan lisäksi vielä selälleen.
Jompi kumpi näistä toistuu lähes aina. Vain, jos Vilillä sattuu olemaan kova hätä ulos, silloin hän on oikeassa asennossa ja paikassa odottamassa valjaiden pukemista.
Toinen poikkeus on silloin, kun minä lähden Vilin kanssa ulos, se on sen verran harvinaisempaa herkkua, että Vili ei viitsi temppuilla. Ei taida poika oikein luottaa mammansa huumorintajuun tai sitten ei uskalla riskeerata tilaisuutta päästä lenkille tässä erityisen hyvässä seurassa...

pitäisikö nyt häntää heiluttaa, vai?

Kauhukseni huomasin toissa päivänä Vilin oikean korvan olevan verille raavittu, punainen ja paksuuntunut. Ajattelin, että tämä tästä vielä puuttuukin, eipä ole aikaisemmin ollutkaan yhdelläkään koirallani korvatulehdusta. Vili se on uusien sairastelujen oppikirjana ollut.
Onneksi kotona sattui olemaan Pippo-vainaan korkkaamaton korvanpuhdistuspullo  ja siinä korvaa puhdistaessani huomasin, että syvemmällä korvassa ei ollut mitään likaa tms. eli koko juttu rajoittui ulkokorvaan. Tämän yhden puhdistusoperaation jälkeen korva on rauhoittunut eikä Vili ole sitä enää raapinut. Mikä lie ollut syynä, punkkia ei näkynyt, ehkä hyttysen pisto? Selvittiin siis säikähdyksellä, tällä kertaa. Tai sitten ei-toivottu yllätys odottaa nurkan takana...
Pippo-vainaan korvat olivat kroonisesti tulehtuneet eikä eläinlääkäreilläkään ollut enää hoitokonsteja, käskivät vain säännöllisesti puhdistaa. Kuulemma tämä Albrecht Kamillen Ohrreiniger oli ensimmäinen korvanpuhdistusaine, joka tuotti tulosta, korvat pysyivät kauemmin hyvässä kunnossa ja paha hajukin häipyi. Siis, jos matkustelette ja näette tätä tuotetta jossain, niin ostakaa ihmeessä omalle koirallenne. Tai kissalle.

Hädissäni ehdin jo googlettaa korvanpuhdistusohjeita ja ihmettelin kovasti, että jopa eräällä eläinklinikan sivulla neuvottiin käyttämään pumpulia puhdistamiseen. Itse olen siinä käsityksessä, että pumpulia ei saa työntää koiran korviin, koska siitä jää nöyhtää, vaan on käytettävä vanutyynyjä eli meikinpoistossa käytettäviä pumpulilappuja juuri siksi, että niistä ei lähde nukkaa.

Jossain ohjeessa luki, että koiran korvaan lurautetaan puhdistusnestettä, hierotaan korvanjuurta hiukan ja sitten koira saa ravistella nesteen ulos korvista. Toisessa ohjeessa sanottiin muuten samoin, mutta koira ei saa ravistaa korviaan, vaan vanutyyny kääritään rullalle ja työnnetään korvakäytävään imemään neste ja mahdollinen lika pois, vasta sitten koira saa itse ravistella korvansa tyhjiksi. Nämä lienevät useimmille selviöitä, minulle lähes kaikki korvaan liittyvä oli uutta.

antakaa mun olla sellainen kuin olen

Mikä mättää?

Vili aiheuttaa huolta edelleenkin. Pepa näyttää olevan ihan kunnossa, senhän totesi eläinlääkärikin. Anaalit eivät mielestäni vaivaa nyt mitenkään.
Vili ei syö. Siis kuten minä haluaisin. Syynä saattaa olla tämä kesähelle. Vaikka ulkona on jo viileämpää kuin ennen ukkosia, niin meillä on kotona edelleenkin +27°C ympäri vuorokauden, aurinkoisen kattohuoneiston kesäinen haittapuoli. Kattotuulettimet pyörivät ja läpivetoa harrastetaan silloin tällöin.

Jotenkin Vili vaikuttaa apealta, ehkä siihenkin on syynä tämä lämmin sää. Ei edes aamunakki kelpaa kuin toisinaan. Eläinlääkäri kyseli viime käynnillä Vilin selästä, onko se vaivannut (tämä on yksi omalääkärin etu, muistaa koiran aikaisempia vaivoja) ja siihen kiireesti vastasin, että en ole mitään huomannut.
Nyt kuitenkin kotona tuli mieleen, että ei kai syömättömyys ja apeus johdu kivuista? No, Vili kun ei mitään kerro vaivoistaan, niin päätin kokeilla kipulääkkeellä.
Muistan, kuinka Vili aivan kuin puhkesi kukkaan, kun viimeksi sai kipulääkekuurin selkänsä takia lääkärin kehotuksesta. Olen nyt antanut Rimadyl'iä 10 mg aamuin illoin kahtena päivänä. En huomaa mitään eroa. Siis ehkä sittenkin on kyse vain liian lämpimästä säästä?

Mitä tuohon ruokailupuoleen tulee, niin Vili käy syömässä tarkkaan valikoiden iltaisin, joskus syö kuppinsa jopa tyhjäksi. Kaikki viittaa siis helteeseen. Vilille kaikki yli +20 asteiset päivät ovat hellepäiviä... Kuivanappulaa menisi vaikka kuinka runsaasti, helteestä riippumatta. Merkillinen koira. Pihisti saa niitä, aktivointilelussaan ainoastaan, mutta kaapin edessä mouruaa, että saiskos lisää. Joskus sorrun antamaan...
Jos on koira merkillinen, niin sitä olen minäkin. Oletan, että Vilin sairasteluhistoria on saanut sen aikaiseksi, että näen mörköjä sielläkin, missä niitä ei ole. Siis jos koirani on naapurikyttääjä, niin minä olen sitten koirani oirekyttääjä. Todennäköisesti Vilillä ei ole mitään ongelmaa, se ongelma on minulla, parempi näin päin kuin toisinpäin!

Risteyksenvalvoja työssään. Hiljaista on.

Ja arvatkaa, mitä Vili teki viime yönä! Sellaista, jota ei ole tehnyt miesmuistiin, taisi edellinen kerta olla yli kaksi vuotta sitten, nuoruuden huumassa. Vili pissasi keittiön matolle! Jos Vilillä on hätä ulos, Vili kyllä herättää, tämä keittiön matolle pissaaminen on joku toinen juttu. Vili möyrii maton kasaan ja antaa lorista. Onneksi se matto on muovimatto, nopea pestä ja kuivuu hetkessä. 

Edellisyön raju ukonilma sai Vilin aivan pois tolaltaan. Salamointi alkoi puolenyön jälkeen ja kesti pitkälti toista tuntia. Sälekaihtimet pidettiin piukasti kiinni, mutta eihän se estänyt niitä tuhansia salamoita näkymästä. Vili haukkui kimakkaa haukkua ja pyrki ulko-ovelle, kylpyhuoneeseen, jopa ammeeseen halusi itsensä nostettavan. Rauhallinen hieronta jossain vaiheessa ukkosnäytelmää tuntui lopulta rauhoittavan Viliä.

Kaunis istutus naapuruston pihalla.

Kaiken alku

Tämän blogin tapahtumien ratkaiseva alku oli alkusyksyllä 2009 eli noin 2½ vuotta sitten, kun Vilin takajalat olivat tämän näköiset. Vili oli vasta 9-10 kk ikäinen. Siitä alkoi aivan uusi ja tuntematon tie, mitä oli pakko kulkea. Vili, elämäni ensimmäinen koira, jolla on iho-oireita ja minä emäntä olin kuin Liisa ihmemaassa, en tiennyt mistään mitään. Ihan ummikkona aloitin perehtymisen allergioihin ja nettisivut vaan soljuivat toinen toisensa perään ja oma pääni oli kuin huolimattoman halkovaja, kaikki klapit sikinsokin.

takajalat v. 2009

Blogin pitämisen aloitin vasta runsas puoli vuotta myöhemmin tultuani siihen tulokseen, että apua ei sittenkään löydy niin helposti kuin olin toivonut ja luullut. Oli välttämätöntä perustaa oma blogi, 1. itselleni muistikirjaksi, 2. mahdolliseksi avuksi muille allergiakoiran omistajille ja 3. toivoin itse saavani vertaistukea ja -apua. Blogi onkin toiminut toivotulla tavalla ja luulenpa voivani sanoa, että ilman tätä blogia ja sen mukanaan tuomaa suurta tietomäärää, vertaistukea ja ihan konkreettista apua emme olisi nyt tässä.

Blogini kommentit ovat olleet se olennaisen tärkeä osa koko blogista. Ne ovat antaneet tietoa, tukea, vinkkejä ja paljon ajattelemisen aihetta, muillekin kuin minulle. Kommentit ovat blogin suola. En ole tähän mennessä saanut ainuttakaan ei-toivottua kommenttia, vaikka niitä on jo yli 800, tosin puolet ehkä omia vastauksiani, ja olen sallinut kaikki vastaajat enkä ole niitä etukäteen hyväksynyt. Toivottavasti tilanne jatkuu entisellään, ettei tarvitse tehdä mitään rajoituksia.

ai, puhutaanko minusta?

Erilaisia vaiheita on tullut käytyä läpi. Vaikka mitä. Kaikkea on kokeiltu. Koko skaala. Eläinlääkäriin petytty ja vaihdettu, luonteistuotteita, ruokavalioita, eliminaatiodieettiä, sairasteluja, kortisonia, tutkimuksia... Uskomaton määrä kaikkea. Suurin osa omia tutkimusmatkailuja asian tiimoilta, vähäisempi määrä eläinlääkärien toimesta. 

Käänteentekeviä asioita ovat olleet mm. oma oivallus muiden kokemusten ja neuvojen perusteella, eläinten luontaishoitajan opastus ja tuki, erään satunnaisen eläinlääkärin lausahdus ja erään foorumin eräs viesti. Vilin yleiskunnon kohentaminen aloitettiin luontaishoitajan neuvoilla, elimistön puhdistautuminen kuului myös siihen. Tämä ei tietenkään tapahtunut kädenkäänteessä, vaan vaati aikaa. 

Eläinlääkäriasemalla sijaisena työskentelevältä eläinlääkäriltä sain sitä edes kysymättä tukea kortisonin lopettamiseen ja siihen tapaan, millä se oli parasta tapahtua. Olikin ensimmäinen eläinlääkäri, joka ylipäänsä kehoitti edes yrittämään kortisonin lopetusta, muut päinvastoin väittivät Vilin atooppisena koirana tarvitsevan elämänsä loppuun asti kortisonia. On siis pienen pienestä sattumasta kiinni, millaisen neuvon satut saamaan lääkäriltä. Myöhemmin sain toiselta eläinlääkäriltä kehuja, että juuri näin pitäisi aina pitkäaikainen kortisonikuuri osata ja malttaa lopettaa.

Vähäisin potku eteenpäin ei ollut se erään foorumin viesti, joka herätti minut pohtimaan kortisonin antamisen ja eliminaatiodieetin yhtaikaisen toteuttamisen mielekkyyttä. 

Kohtalo piti siitä huolen, että nämä tärkeät seikat tapahtuivat samoihin aikoihin, vieläpä oikeassa järjestyksessä. Ja että oivalsin jotain, kuulin selvästi, miten tuolta pääkopastani kuului "klick" ja ajatus kytkeytyi toiseen. Siltikään en ihan oikeasti tiedä, mikä on johtanut tähän Vilin nykyiseen tilanteeseen. Ihme?

♥ Nyt on kulunut vuosi siitä, kun Vili pääsi kortisonin orjuudesta vapaaksi. 

Kulunut vuosi on ollut hyvä vuosi. Kuitenkin pelkään yhä vieläkin alitajuntaisesti paluuta entiseen ja panikoin herkästi, jos Vili käyttäytyy tavalla, joka muistuttaa niistä pahimmista ajoista. Hälytyskellot ovat starttivalmiudessa edelleenkin. Iltaisin nukkumaan käydessäni yksi monista ajatuksistani on, että "toivottavasti Vili voi huomennakin hyvin". Olen hyvin kiitollinen nykyisestä olotilastamme, me Vilin kanssa olemme nykyään onnellinen parivaljakko.

Tunnelmia vuosi sitten osa I

Tunnelmia vuosi sitten osa II

Vili, onnenpekka

Muumipeikko ja Niiskuneiti löysivät kevään ensimmäisen leskenlehden.'Laitetaan sen päälle lasikupu,niin se kestää kylmät yöt' ehdotti Niiskuneiti. 'Ei laiteta.Se pärjää paremmin, kun sillä on vähän vaikeaa' sanoi Muumipeikko 

Ei täsä pal uutta ol, mut pal assia silti

Niin, ei tässä ole paljon uutta kerrottavaa, mutta silti olevinaan paljon asiaa. Ruokakokeilu on sydän pamppaillen aloitettu ja osin jo suoritettu.
Vuorossa oli lintuNEU, jonka syöttämistä jännitin todenteolla.
Perjantaina klo 11.00 oli kokeilun lähtölaukaus eli Vili sai ensimmäisen annoksensa sekoitettuna muuhun ruokaan. Maistuvuus 100%. Laitoin jääkaappiin jo valmiiksi kortisonitabletin puolikkaan voihin käärittynä, että mahdollisten oireiden ilmestyessä saan sen nopeasti annettua Vilille. Kokemukseni NEU:sta on ollut huono, mutta halusin vielä kokeilla tämän version. Pidän kuitenkin NEU-ruokia  (koiran täysravinto, pakaste, säilyvyys –18°C 9kk) hyvinä ja ne maistuvat Vilille erinomaisesti, joten haluaisin niin mielelläni syöttää Vilille niitä muun ruuan ohella.

Vilin kutinahepuli
Toinen kutinahepuli

Nyt on jo sunnuntai eikä mitään ole tapahtunut. Paitsi, että Vili syö hyvällä ruokahalulla, on iloinen ja leikkisä. Tähän mennessä ei ole ainuttakaan kutinamerkintää tältä vuodelta eikä kortisoniakaan ole tarvittu. Siis vointi ihan parasta mahdollista.

Olen pohtinut sitä, mikä aiheutti ne kauheat kutinahepulikohtaukset kahdella edellisellä kerralla NEU-perusruuan + lintuNEU:n antamisen jälkeen ja nyt tämän pelkän lintuNEU:n syömisen jälkeen ei ole tapahtunut mitään kauheaa. Näillä kahdella ei ole suurta eroa valmistusaineissa, toisessa liha on lintua ja toisessa ei.

NEU
Ainekset:
sianliha, naudan maha, elimiä (kurkun lukko, kieltä, maksaa, munuaista) kananmuna, riisi, ohra, porkkana, herne, nokkonen, valkosipuli, AB piimä

Vogel (lintuNEU) 
Ainekset:
kanan lihamassa, broilerin maksa, sydän, kivipiira, kananmuna, riisi, porkkana, herne, nokkonen, valkosipuli, omena/luumu 

Sitten tarkastellessani Vilin kalenteria joulukuulta hoksasin yhden asian: molemmilla edellisillä kerroilla Vili oli Rimadyl-kipulääkekuurilla ja nyt ei! Voiko se lääke aiheuttaa allergistyyppisen oireilun yhteisvaikutuksena tietyn ruuan kanssa?
Kuulostaa uskomattomalta, mutta silti uskottavalta.
Vili sai Rimadyliä tavallista pienemmällä annostuksella, mutta silti noilla kahdella on pakko olla joku yhteys. Joka tapauksessa en keksi mitään muutakaan selitystä sille, että kahdella kerralla NEU aiheutti pahan oireilun ja nyt ei mitään.

*******

Laitanpa tähän lainauksen tuosta Rimadyl-lääkkeestä, oli jo itseltänikin ehtinyt unohtua:
* Varoitus Rimadyl-lääkkeen pakkausselosteesta: "Hyvin harvoin esiintyviä haittavaikutuksia ovat mahasuolikanavan oireet, munuaisiin kohdistuvat ja allergian kaltaiset (idiosynkraattiset) maksan haitat sekä mahasuolikanavan verenvuodot. Nämä haittavaikutukset voivat yksittäisissä tapauksissa olla vakavia ja johtaa kuolemaan."
Jotensakin kamalaa, että jollain lääkkeellä on virallisesti tunnustettu haittavaikutus, joka johtaa kuolemaan...

*******

uusi peti

vanha peti

Petien paikkoja vaihdettu päittäin. Toimii erinomaisesti, Vili hyväksyy molemmat pedit + paikat tasapuolisesti. Hyvä. Tänään Vilin maattua vanhassa pedissään, huomasin petityynyn olevan reilusti märkä. Siinä sitten pähkäilimme ja tutkailimme tyynyä ja sen kastumista. Oliko Vili pissannut petiinsä? Hui, ei kai... Sitten selvitimme tapahtumien kulkua ja löytyihän se selitys: Vili oli aamulenkkinsä jälkeen lumisine vatsanalusineen käynyt petillensä makaamaan ja se oli siis vain sulanutta lunta. Ja kun me jo luultiin Vilistä tulleen vuoteenkastelijan...

Jokisen eväitä

Niinpä, tämä postaus on kuin Jokisen eväät. Urbaani sanakirja kertoo tämän sanonnan tarkoituksen näin: levällään, sekaisin, hajallaan, hujan hajan olevat asiat tai esineet. Siis juuri kuin tämän päivän aiheet.

Kutina
Minulla itselläni on juuri nyt kovasti kutiava ihottuma. Sitä samaa toivon kaikille kutiavan koiran omistajille! Ihan totta. Vain omakohtaisen kokemuksen kautta voi yrittää edes vähän paneutua kutisevan koiran asemaan ja ymmärtää, millainen sellaisen koiran elämänlaatu on. Onko elämänlaatua enää ollenkaan?
Oma kutiseva ihottumani on väliaikaista, se on hoidettavissa ja todennäköisesti on parissa viikossa parantunut. Se kutinakaan ei vaivaa 24h, vaan silloin tällöin. Kutina on silti suoraan sanoen helvetillistä. Jos minulla nyt olisi vielä kauluri estämässä raapimista, tulisin varmaan hulluksi. Toisaalta taas raapiminen lisää kutinaa eli noidankehä on valmis. Kovaa kutinaa voi todellakin verrata kipuun, sen elämänlaatua laskeva arvo on yhtä suuri.

Kutinamittari

Hei, kaikki kutisevien koirien omistajat!
Älkää antako koirienne kärsiä jatkuvasta, kovasta kutinasta. Tehkää kaikkenne koirienne hyväksi, että sen olotila kohenee. Pyytäkää siihen lääkettä eläinlääkäriltä, saneeratkaa ruokaa, etsikää syytä kutinaan, mutta älkää missään tapauksessa vähätelkö koiranne kutisemista. 
(kaikki em. koskee tietenkin kaikkia kutinasta kärsiviä eläimiä)

Koiran lääkitseminen
Tähän jatkoksi sopiikin aihe koirien lääkitsemisestä. Siitä on tullut trendi. Jos koiraa vaivaa ihan mikä tahansa, niin nykyään tartutaan liian helposti lääkepurkkiin.
Siinä sinänsä ei ole mitään moittimista, koiran kipua, kutinaa ja muuta akuuttia vaivaa tulee hoitaa heti eli parhaitenhan se käy lääkkeen avulla. Mutta se ei saa olla kaikki, mitä koiran hyväksi tehdään. Se nimittäin ei riitä.
Täytyy selvittää, mistä koiran vaiva johtuu, mikä sen on aiheuttanut, jotta tilanteen voi korjata. Tarkoittaa, että se syy täytyy poistaa tai ainakin minimoida. Mahdollisesti tarvitaan ruuan saneeraamista, koirakoulua, koiraterapeutin palveluja, hierontaa, oman ajankäytön muuttamista, koirapäiväkodin palveluja, lista on loputon, riippuen koiran vaivasta.

Huom. Seuraavan tekstin laitan kokonaisuudessaan, koska se hävisi netistä juuri kun sain sen tallennettua, saattaa toki ilmestyä takaisin.

Sari Penttinen: "Mielialalääkkeet ovat uusi eläinrääkkäyksen muoto."
Yliopistollisen eläinsairaalan farmakologian professori ennustaa, että koirien mielialalääkitys tulee lisääntymään. Voi tätä julmaa ja hullua maailmaa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ruudinkeksijä tajutakseen koirien mielialalääkkeiden olevan suosittuja etenkin Yhdysvalloissa. Tällaisia uutisia suurin osa ihmisistä kommentoi aina epäuskon vallassa ja ihmetellen suureen ääneen. Valitettavasti tällaisen vaihtoehdon esilläpito madaltaa joidenkin ihmisten kynnystä kiinnostua asiasta. Jospa pillerit rauhoittaisivat meidänkin Murren? 
Pilleri piristää ja rauhoittaa. Mielialalääkkeitä määrätään etenkin koirille, jotka ovat alakuloisia ja pelokkaita. Miksi koira on alakuloinen ja miten koiran alakulo määritellään? Aivan absurdia pohdintaa. Koira on eläin ja se on onnellinen, kun se saa toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä. Uskallan väittää, että yksikään koira ei ole alakuloinen tai onneton, jos se muun muassa pääsee ulkoilemaan runsaasti, sen kanssa seurustellaan, se saa pieniä aivojumppatehtäviä ja luvallista jyrsittävää. Eläinrääkkäystä on monenlaista ja mielialalääkkeiden käyttö on sen yksi uusimmista muodoista.
Pilleri pitää vihan kurissa, vai pitääkö? Eläinlääkärin mukaan mielialalääke poistaa vihaiselta koiralta pelon tunteen. Mielialalääkkeitä määrätään vihaisille koirille kuulemma harkiten, juurikin tämän pelottomuuden takia. Eikä niitä määrätä ilman käytösterapiaa. No heti tuli parempi olo. Olen seurannut useampia koiria, jotka ovat käyneet omistajan kanssa tai ilman omistajaa koulutuksessa, jonka tavoitteena on ollut koiran hallittavuuden paraneminen. Valitettavasti ihmisen kyky muuttaa omaa käytöstään on rajallinen, ellei jopa olematon. Lääkkeet ja käytösterapia ovat suuren luokan itsepetosta ja vieläpä erittäin vaarallista sellaista. Koiran vihaisuudella on syynsä, vain murto-osassa tapauksia kyse on sairaudesta tai todellisesta luonneviasta. Vihaisia koiria kasvatetaan osaamattomissa ja välinpitämättömissä kodeissa.
”Nyt se repi tapetit seiniltä.” Koirien eroahdistus tulee yleensä kalliiksi omistajalle ja aiheuttaa äänihäiriöitä taloyhtiöissä. Kun yksinolo ei maistu, aloittaa moni koira irtaimiston hajottamisen ja ääntelee. Osalle koirista repiminen ja pureminen ovat lähinnä ajankulua, jotkut koirista todella stressaantuvat ja ahdistuvat yksinolosta. Mutta kyllä minäkin ahdistuisin, jos joutuisin elämään elämää, jota iso osa lemmikkikoirista elää. Ne pääsevät kymmeneksi minuutiksi tarpeilleen aamulla, omistajien työpäivän ajan ne ovat neljän seinän sisällä, kun omistaja lyhimmillään noin 9 tunnin kuluttua tulee kotiin, koira saattaa päästä hetkeksi ulos, kunnes omistajan on aika lähteä omiin harrastuksiin. Kohta onkin jo yö ja nukkumaanmenoaika.
Itsekäs mikä itsekäs. Sitä ihminen ennen kaikkea on. Huonokuntoisia, vanhoja ja kipeitä koiria ei lopeteta, vaan niiden laadutonta elämää venytetään, jotta ihmisen ei tarvitsisi luopua. Koirasta ei haluta myöskään luopua, vaikka sille ei ole aikaa tai halua tarjota laadukasta rodunomaista elämää. Koirakiertolaisiakin on liikaa, koiran lopettaminen olisikin monesti armollisempaa, kuin epävakaan ja stressaavan elämän jatkaminen.
Mielialalääkkeet on uusi eläinrääkkäyksen muoto

Madotus
Aivan järjetöntä on myös joidenkin koirien madotustiheys. Lääkefirmat mainostavat vieläpä samansuuntaisesti ja sitähän tavallinen koiranomistaja pitää suosituksena. Kyseessä tosin on enemmän lääkefirman myynnin edistäminen kuin koirien hyvinvointi...
Eräissä muissa Euroopan maissa koirien matolääkkeet ovat reseptilääkkeitä eli vain eläinlääkäri voi niitä määrätä.
Hyväkuntoinen aikuinen koira saa harvoin matoja. Pentujen madotus taas on asia erikseen, siinä on noudatettava vakiintuneita ohjeita, mutta sen jälkeen voi kyllä jo ottaa järjen käteen.
Uudet tuulet matolääkityksissä!

Antin blogi - Kaviokuume (otsikostaan huolimatta koskee pääasiassa eläinten ruokaa ja ns. hyvinvointia)


Yllytyshullu, minäkö?

No, en suinkaan, otan vain vinkeistä vaarin... Minulle tapahtuu usein, että otan noita vaareja, katunut en ole vielä koskaan, kuten en tälläkään kertaa.
Annamari nimittäin suositteli moista vempelettä irtoavan pohjavillan kampaamiseen. Ei siinä kauan nokka tuhissut, kun sellainen tilattiin ja eilen kotiinkannettiin. Toki se oli aika arvokas, mutta eiköhän ole hintansa väärtti. Uskon sen olevan niin laadukas, että se kestää koko koiran elämän ja jää jopa perinnöksi seuraaville. Suosittelen. Furminator

 *******

Betsi

Betsi, tämä koiratyttö Pietarista, on nyt ollut Suomessa uudessa kodissaan lähes kuukauden. Koira on oikea helmi, älykäs ja hyvin kiltti. Kotiin jää yksin ilman ongelmia, tulee kissojen kanssa toimeen ja pitää lapsista. Kotonaan on jo reipas ja leikkisä, kuten alle 2 vuotiaan koiran tuleekin olla. Pelkää edelleenkin uusia tilanteita, liikkuvia autoja ja aristelee vieraita ihmisiä. Tarvitsee paljon aikaa tottuakseen kaikkeen outoon. Pietarissa oli opetettu käytöstapojakin, mutta ei ollut paljon maailmaa nähnyt, kaikesta päätellen. Nyt pitää sitten antaa sosiaalista siedätyshoitoa.

Rakas Riesani ♥

Me ollaan Vilin kanssa nyt pohjamudissa, verrattuna siihen, kuinka vähäisiä, jopa olemattomia Vilin kutinat ovat viime aikoina olleet. Ollaan pudottu sudenkuoppaan ja syvälle. Syy epäselvä. Sekin on merkillistä, että tähän tilanteeseen kuuluu Vilin oireilussa tuo pakkosyöksyminen ohjuksen tavoin paikasta toiseen eikä niinkään raapiminen eikä ollenkaan tassujen kaluaminen. Korvatkin ovat ihan siistit. Itse tulkitsen sen sisäiseksi kutinaksi, kihelmöinniksi, jota ei voi muuta kuin yrittää paeta.
Luojan kiitos, ihan sananmukaisesti, kortisoni auttaa Viliä. On se vaan taivaan lahja tuo toisaalta kirottu kortisoni. Noudatan kortisonin suhteen nyt sen erään eläinlääkärin neuvoa "anna vain tarvittaessa, älä päivittäin tai minkään kaavan mukaan". Niin tulee annettua pienin mahdollinen määrä lääkettä ja on helpompi seurata, missä mennään.

Nyt kun olen saanut kiehnata siellä sudenkuopan pohjamudissa itsesäälissä sitä, että Vilin emäntänä en ole osannut varoa tätäkään tilannetta, vaan olen saattanut koiraparkani tahtomattani, ehkä tyhmyyttäni, taas kerran kärsimään, niin voin taas ruveta vähitellen ryhdistäytymään.
Minä en kestä sitä lainkaan, että joku minulle läheinen, oli se sitten eläin tai ihminen, kärsii. Menen tietynlaiseen paniikkiin ja toimintatasoni laskee niin, ettei meinaa järki juosta. Hädin tuskin osaan käyttää kännykkää sellaisessa tilanteessa. Omassa ammatissani taas olen aina osannut toimia vastaavissa tilanteissa selkeästi ja rivakasti, mutta sitten kun tulevat tunteet peliin, niin hommasta ei meinaa tulla mitään.

Vilistä, tuosta rakkaasta riesastani, on tullut kyökkikoira. Majailee nykyään keittiössä suurimman osan ajasta, joko nurkassa omalla matollaan lämpöpatterin vieressä tai sitten makaa letkeästi selällään ihan keskellä lattiaa. Usein makaa myös tyhjän ruokakuppinsa vieressä. Liittykö tämä mieltymys keittiöön Vilin kasvaneesta ruokahalusta? Vili syö nimittäin kuin hevonen. Peräti neljä kertaa päivässä ja aika runsaita annoksia. Perunaakin saa keittää hänelle kuin isolle miehelle. Se on Vilin herkkua, syö usein pelkän kokonaisen perunan. Riisistä Vili ei tykkää ollenkaan, vaikka kuinka olisi lihan kanssa keitetty. Erottelee jokaisen riisinjyvän ruuastaan ja sylkee niitä pitkin keittiön lattiaa... Luulisi Kiinan rajoilta Tiibetistä tulevan koiran ymmärtävän riisin päälle jotain, mutta ei.

Olen miettinyt sitäkin, että onko se minulta ollenkaan viisasta kirjoittaa tänne Vilin jokainen kutina ja pillerin antaminen. Onko se turhaa vääntää rautalangasta nippelitietoa, kuka siitä on kiinnostunut, saiko Vili kortisonia tai kipulääkkeen silloinjasilloin ja annostuksella sejase? Hyödyttääkö se ketään, että olen Vilin suhteen kuin avoin kirja? Pitäisikö olla ylimalkaisempi ja sivuuttaa nuo seikat sivulauseella? Kirjoitella hauskempia juttuja?
En ole nimittäin törmännyt moneenkaan blogiin (onnekseni sentään muutamaan), jossa olisi jotain tarkkaa selontekoa asioista, vaikka kyseessä on sairasteleva koira. Korkeintaan mainitaan, että kutiaa tai tulipa käytyä eläinlääkärillä.

Tänään näin

Viime yö alkoi lupaavasti, mutta päättyi siihen, kun Vili tuli herättelemään klo 3.30. Tunti siitä ja annoin Rimadyliä 10mg. Loppuyö sujui jotenkuten.
Aamulla Vili söi halukkaasti ruokansa, mutta muuten oli sangen vaisu. Koko päivä on sujunut alakuloisissa merkeissä, ei edes kylässä käynyt Vilille rakas henkilö saanut Viliin minkäänlaista virtaa.

Kolme ymmällystä (= olla ymmällään).
- mikä aiheutti Vilille 2 vuoden kutinat?
- mikä aiheutti Vilille kutinoitten äkillisen loppumisen?
- mikä mättää juuri nyt Vilin voinnissa?

En rohkene lukea tätä blogia vanhoista postauksista uusiin. Epäilen, että yhtenä päivänä olen kirjoittanut yhtä ja toisena ihan muuta. Epäloogisesti ja ilman johdonmukaisuuden häivääkään. Yhtenä päivänä olen varmaan hehkuttanut jotain uutta ja ihmeellistä, josta jatkossa en kerro enää mitään. Yhtä epäjohdonmukaisia ovat myös omat tunteet. Yhtenä päivänä onnenpekkana, toisena murheen murjomana.

On tämä ihmeellistä elämää.

Kaikenlaisia mietteitä

Taas on aika kyllästynyt olo.
Vili kutiaa ja nilkat punoittavat. Kirputtaa myös takajalkojaan, jota ei ole tehnyt kuin viimeksi kaksi vuotta sitten. Näyttää siltä, että Vilin iho vatsan alueella olisi myös vaaleanpunaisempi kuin normaalisti, tai sitten kuvittelen vain? Ärsyttävää.
Siitepölykausi on ohi. Ruoka on hyvin yksinkertaista eli lammasta ja kermaviiliä. Mikä mättää?

Onneksi ollaan pärjätty ilman lääkityksiä, tosin mieleni tekisi antaa kortisonia, mutta sen tulevan lääkäriajan takia en haluaisi. Toki, jos tilanne äityy Vilille sietämättömäksi, niin sitten tietenkin annan, allergiatestit saavat jäädä. Vilin vointi ja elämänlaatu on se ratkaiseva. Antihistamiineista en ole huomannut olevan apua Vilin kutinoihin, kokeilin niitä muutamana päivänä.
Onkohan Vili allergisoitunut lampaalle? Sekin on mahdollista. Imuroimistiheydellä en ole huomannut mitään vaikutusta, enkä myöskään sateella. Voikukanlehtiä Vili söi sangen vastentahtoisesti ja jätin senkin homman sikseen. Puhdistavan vaikutuksen niillä varmaankin saa aikaiseksi, mutta se hoituu yhtä hyvin kausittain annettavalla persiljalla.

Vili näykkii kylkiään ja kroppansa takaosaa, mikä periaatteessa olisi merkki anaalirauhasten häiriöstä. Peppua tulee tutkiskeltua useasti enkä ole huomannut siellä mitään järin erikoista. Pari kertaa viikossa suihkutan lämpimällä vedellä ja painelen niitä oletettuja rauhasia, varmuuden vuoksi.

Mielessäni on sellainen ajatus, että joskus syksymmällä haluaisin kokeilla Vilille kalaa ja kananmunaa,  juuri niitä allergisoivia ruokia. Ne reaktiot silloin aikanaan olivat niin rajuja, että en ole tohtinut tehdä mitään testejä. Nyt kuitenkin voin antaa kortisonia, jos reaktio on liian voimakas. Jatkossa kokeilisin kaikki muutkin epäilyksenalaiset ruuat.

anna mun kaikki kestää...

Vilin vatsan kunnosta eli siitä gastriitista en osaa sanoa mitään. Jotenkin tuntuu, että se olisi parempi, vatsa ei tunnu ainakaan niin pinkeältä kuin aikaisemmin. Kermaviilistä on ehkä apua tuohon gastriittiin? Vili syö välillä oikein hanakasti ja sitten taas päiväkausia huonosti. Mitä lie merkinneekään? Ei ole pitkään aikaan oksennellut ja vatsantoiminta on ihan normaalia. Joten ihan huonosti ei mene, vaikka tässä valitankin.

Niin, ja ne kokeeksi ostetut Y-valjaat olivat hukkaostos. Ärsyttää. Oikeastaan tiesin/aavistin sen jo etukäteen, että eivät ne ole minkään väärtit.

PS. Näppäränä ihmisenä korjasin noita valjaita itse. Ne ovat kankaiset, joten leikkaaminen ja ompeleminen oli helppo juttu. Lyhensin siis sitä lukon hihnaa niin paljon kuin mahdollista. Neula ja ns. karhulankaa kaksinkertaisena ja avot, nyt lukko sijaitsee ylempänä eikä nivelen kohdalla. Lankaa ei löytynyt toivotun värisenä, mutta siitä selvittiin tussikynän avulla.

Jatko-osa edelliseen

Muutama sananen jatkoksi.

Eilinen päivä oli sateinen. Kokopäiväinen, oikea kunnon rankkasade, pitkästä aikaa. Vili oli lähes rapsuttamatta, levollisen oloinen. Tänään sama juttu, vaikka onkin poutapäivä.
Voiko se johtua eilisestä säästä? Siitepölytiedotteesta kun katsoin, niin edellispäivänä pujon ja heinien siitepölymäärä oli "runsas", tänään sateen jälkeisenä päivänä se on "matala". Teenkö oikean johtopäätöksen, että Vili on myös siitepölyallergikko? Pujolle ja heinille? Keväällä koivun kukinnan aikaan ei ollut sanottavasti oirehdintaa, joten se jäänee pois laskuista. Olisi hyvä juttu vihdoinkin saada jotain, johon tarttua.



Suunnittelen ja valmistelen sitä eläinlääkärille menoa. Olen ajatellut jo aikaa varatessani mainita, mistä on kysymys ja että toivon asiasta ymmärtävää lääkäriä sekä kyllin pitkää vastaanottoaikaa. Paperille laitan lyhyesti Vilin terveydentilan pääkohdat ja lisäksi ne asiat, jotka haluaisin selvitettävän. Kuulun siihen ikäpolveen, joka on kasvatettu kunnioittamaan auktoriteetteja ja itseään viisaampia eli kun menen lääkärin pakeille, niin olen yleensä hyvin nöyrä asiakas enkä saa välttämättä sanaa suustani enkä varsinkaan muista, mitä minun piti kysyä. Siis lunttilappu mukaan. Jatkossa sitten haluaisin käydä Vilin kanssa aina samalla lääkärillä, paitsi jos nyt jotain ihan akuuttia tulee, niin tietenkin se on eri asia, silloin kelpaa kuka tahansa.

Vilin peppu on taas kunnossa, suihkuttelin viileällä vedellä ja suojaksi vaseliinia. Se on ollut tuollainen arka paikka sen anaalirauhastukoksen jälkeen, kun lääkärin oli pakko sitä kronkkia. Sitä ennen se näyttikin ihan erilaiselta, nyt se on jotenkin vioittunut. Mitenkähän ne lääkärit pystyvät tyhjentämään jonkun kääpökoiran anaalirauhaset?

Allergiatesteistä yritän saada jotain tollkua jo ennen kuin menen vastaanotolle, että tiedän, mitä lääkäri aikoo ja tarjoaa. Netissä tuntuu pyörivän niin monenlaista tietoa noista testeistä ja vieläpä eri lääkäritkin suosivat eri testejä.

Maanantain sekalaiset

Sataa, sataa ja sataa.
Vili ei ole sokerista eikä välitä isostakaan sateesta, vaan ulkoilee mielellään, vaikka ukkostaisi tai olisi kova pakkanen. Nyt tänäänkin asettui ruohikolle makoilemaan ja laskemaan ohikulkijoita, vaikka vettä tuli kuin saavista.
Vili on siis todellakin säänkestävä koira, mutta tykkää kuiitenkin enemmän kylmästä kuin kuumasta. Kova tuuli ja tuisku ovat Vilille vastenmielisiä, ne lienevätkin ainoat säätilat, joista Vili ei pidä.



Juuri nyt Vilillä tuntuu menevän taas vaihteeksi vähän paremmin. Tassut ovat saaneet olla lähes totaalisen rauhassa eikä rapsuttele niin paljon, että minä hermostuisin. Eli siis tosi vähän. Yöt ovat sujuneet hyvin, ruokahalu on hyvä, paras ikinä.
Se tässä touhussa on raivostuttavaa, kun ei voi ennakoida mitään tulevaa, johdonmukaisuutta ei ole eli se mikä tänään vaikuttaa hyvältä, voi pian olla jo täysin päinvastoin.
Ihan kuin Suomen sää. Eilen illalla näytti siltä, että tulee kaunis poutapäivä, kissanviikset, sataa jo aamuvarhaisesta lähtien, taas. Yhtä epävarmaa se on allergikon huominen kuin säätilan ennustaminen.
Löysinpä vihdoin oivan vertauskohdan...

Jatkuvasti pelkään, että pusikossa vaanii peikko. Odotan vaan sitä päivää, että peikko päättää hypätä esiin. Jokin tunne sanoo, että Viliä kohtaa joku vaiva taas pian.
Mikä se sitten lieneekin, jotain ihan uutta vai joko taas anaalirauhaset? Nekin tulehtuivat viimeksi niin salamyhkäisesti, että huomasin vasta, kun oli jo kiire lääkärille. Jos Vilille tulee sama juttu toisen kerran, niin sitten on pakko antaa leikata ne pois.




Joskus surettaa Vilin tylsä elämäkin. Ei ole peuhuukavereitakaan. Koirapuistoihin en Viliä halua viedä, ne lienevät kuin lastentarhat, sieltä tarttuvat kaikki taudit ja jos ei muuta, niin syöpäläiset. Tuttavien koirat ovat niin isoja, ettei Vilistä ole kaveriksi. Vapaaksikaan en uskalla yleisellä pihalla laskea, kun autoteitä on joka puolella. Ilman omaa autoa ei kauas luontoon voi lähteä.
Vili on itse hyvin ystävällinen kaikille koirille ja ihmisille. Isoja koiria haukkuu ja karttelee, mikä onkin ihan viisasta. Tunnen pistoksen sydämessäni, kun katselen muitten koirien leikkivideoita, ja omani riutuu täällä kotona... Aikaisemmat, juuri Viliä edeltäneet koirani saivat onnekseen asua metsän keskellä, vapaina. Vaan onhan Vilillä muuten asiat hyvin, ei tarvitse olla juuri koskaan yksin ja pääsee usein ulos ja juuri niin pitkille lenkeille, kuin itse haluaa.

Onko kukaan tietoinen tästä "vihreästä savesta" ?
Adolf Justs Luvos-Heilerde - ultrafein. 
Esite
Sisäiseen käyttöön tarkoitettu, niin ihmiselle kuin koirallekin. Puhdas luonnontuote, maaperästä kuivatettu. Löytyy myös ulkoiseen käyttöön tarkoitettu vaihtoehto, ihottumiin yms. Sisäisesti ripulissa, vatsa- ja suolistovaivoissa, happohäiriöissä. Sen pitäisi poistaa eli imeä itseensä myös haitallisia bakteereita suolistosta. Saksalaisilla koirafoorumeilla tätä ylistetään ja sitä käytetään paljon koirien lisäravinteena.



Nettilöytöjä

Koiran kantokassi 29 euroa

Ryppyvoidemainos Facebookissa

Kissanvaunut 90 euroa

Koiranvaunut 130 euroa

Hevoskuuri

Vilin vointi ei pikkuannoksilla parantunut lainkaan, vaan poika haki edellisyönä apua kello 4 aikoihin, viime yö sujui sitten jo mallikkaasti. Nyt on sitten taas, ikävä kyllä, hevoskuuri meneillään, se sama annostus kuin silloin, kun Vili kävi eläinlääkärillä gastriitin takia. Antepsin 2 ml x3 vrk ja Famotidin/Pepsid 10 mg x2 vrk. Näillä mennään jonkin aikaa, mutu-tuntumalla.
Vilin elämä näyttää olevan ikuista lääkekuuria, aina vaan, lääke vaan vaihtuu ja taas annetaan jotain. Minun käy Viliä niin kovasti sääli.

Viime yönä tuli mietittyä kaikenlaista ja ryvettyä itsesäälissä. Omaa heikkouttaan ei ole helppo muille näyttää, mutta toisaalta se on myös vahvuutta, jos uskaltaa olla heikko, jostain muistan tuollaista viisasta lukeneeni.     

Öisiä mietteitä
Vilillä on nyt ikää noin 2½vuotta. Vili tuli meille 3 kk ikäisenä. Ensimmäiset 5½ kk saimme nauttia huolettomasta pentuajasta, sitten Vilin ollessa 8½ kk ikäinen ilmestyivät ensimmäiset allergiaoireet. Siitä lähtien Vilin elämä on ollut sairauden sävyttämää, lääkkeitä, hoitoja, rajoituksia. Joukkoon on mahtunut toki runsaasti myös iloisiakin päiviä, silloin on leikki maistunut ja Vili on täysin siemauksin voinut nauttia koiranelämästään.

Kuitenkin valtaosa tästä kahdesta vuodesta on ollut harmaata arkea. Huolten sävyttämää.
Huippuhetki oli silloin, kun Vili pääsi irti jatkuvasta kortisonilääkityksestään. Sitä onnea ja autuutta ei kauan kestänyt, kun jo ilmestyi uutta vaivaa ja vaikerrusta. Tulevaisuus tuskin tuo mitään parannusta asiaan. Vili tulee todennäköisesti aina olemaan terveydeltään "sekundaa".

 
Minkälaista elämää Vili sitten oikeastaan elää? Millaista on olla lähes aina vain puolikuntoinen koira, leikki ei maistu ja silmien katse on surullinen? Näitä päiviä on Vilin elämässä aivan liikaa!
Minkälaista elämää minä itse elän koirani myötä? Millaista on olla jatkuvasti huolissaan, jopa epätoivoinen, masentunut, toisinaan toivo taas herää, sitten pettymyksiä, takapakkia ja onnen hetkiä, onnistumisia? Vuoristorataa.

Tätäkö meidän elämämme tulee aina olemaan?

Tiedän kyllä, kaikki voisi olla paljon huonomminkin. Kaikki voisi olla myös paljon paremmin. Tai edes vähän paremmin...

Ja näitä riittää....
Koiraa parvekkeelta roikottaneelle pitkä eläintenpitokielto

Uusi päivä, uudet kujeet

Tänään käytiin taas vaihteeksi kolkuttelemassa eläinlääkäriaseman ovea...

Kun eilinen puhelu sinne ei ollut kovinkaan hedelmällinen, niin tänään varasin Vilille ajan. Eläinlääkäriksi saimme nuoren, eläinlääkäriasemalla uuden eläinlääkärin.
Vili istahteli tänä aamuna lenkillä vähän väliä niin, että lenkistä ei tullut mitään. Vilin pepussa oli  sen näköinen ilmentymä kuin tiedän ihmisillä peräpukaman olevan. Limakalvopullistuma tms ja siinä pientä nirhamaa. Pepun seutu on niin herkkää aluetta, että en rohjennut muita kotikonsteja käyttää kuin sivellä vaseliinia sinne ensi hätiin.

Kuva: Vilin peppu

Lääkäri tutki Vilin anaalirauhaset, jotka olivat ok. Diagnoosiksi tuli "perineaalialueen iho ärtynyt".  Se ei siis ollut peräpukama, vaan peräaukon ärtynyt osa. Hoidoksi Canofite tippoja kaksi kertaa vuorokaudessa. Samalla ostin sieltä Vilille kaulurin varoiksi, pinkin värisen. Se oli sattumavalinta, en siis tieten tahtoin pinkkiä pojalle valinnut... Onpahan sellainen nyt ulottuvilla, jos joskus tarvitaan.
Itse ajattelin laittaa siihen pepun haavaumaan aina vaseliinia, kun Vili lähtee lenkille. Ulostaminen ei ehkä satu niin paljon ja se rasva suojaa sitä arkaa aluetta Vilin mahdollisesti istahtaessa asfaltille.

Jokohan me pian saamme Bonus- tai asiakasomistajakortin sinne eläinlääkäriasemalle? Vili kun tuntuu etenevän vaivasta vaivaan, jatkuvasti on joku hoito menossa. Mitä mahtaa olla seuraavaksi vuorossa? Taksiin pitäisi myös saada hankittua joku kausikortti...

Kortisonia Vili ei ole enää eilisen jälkeen saanut, jatkostahan me ei tiedetä. Vili ei ole ollenkaan enää rapsutellut eikä jyrsinyt anturoitaan eikä purrut kylkiään. Sen vuoksi jätin eiliset Nizoral-tassupesut sikseen. Jos kerran tilanne tassuissa on rauhoittumaan päin, niin miksi ylilääkitä koiraressua.
Eilen puhelimessa se ell sanoi kortisonista, että sitä ei kannata alkaa antamaan säännönmukaisesti, vaan ainoastaan tarpeen mukaan. Se takaisi koiralle mahdollisimman pienen annostuksen. Eli vasta kutinan ilmestyessä annetaan lääkettä. Toisaalta, jos kutinaa ilmestyy illalla, niin ajankohtana se ei ole paras mahdollinen, koska kortisonilääke pitäisi antaa aamuisin. Olen kyllä kuullut koirista, jotka joutuvat nauttimaan kortisonia aamuin illoin, joten ei se kai aivan tavaton virhe ole.

Olen miettinyt, että olenko epäonninen koiranomistaja, jolle on siunaantunut sairas koira. Pitäisikö minun säälitellä ja surkutella itseäni, että on näin huono tuuri käynyt? Piehtaroisinko itsesäälissä?
Tulin siihen lopputulokseen, että itseni kannalta lienee parasta kääntää asia toisin päin, positiivisemmaksi. Ehkä olen esioikeutettu, valittu tähän tehtävään, sairaan koiran omistajaksi? Ehkä täytän vaaditut kriteerit? Täytyyhän sairaankin koiran löytää joku omistaja ja jos olenkin sattumalta siihen tehtävään juuri sopiva henkilö? Jospa otan sen kohteliaisuutena, että minulle on uskottu lemmikiksi juuri Vili...

Kaikenlaisia, edellä olevan kaltaisia ajatuksia sitä tulee pohdittua, kun tunteet ailahtelevat toivosta epätoivoon, ilosta murheeseen, kuukaudesta toiseen, jatkuvasti.
Miten sitä sanotaankaan, asenne ratkaisee!

Mietteitä ja periaatteita...

Viimeisen puolentoistavuoden aikana eli siitä lähtien, kun Vili elokuussa 2009 ensi kertaa allergisoitui, olen joutunut paljon pohtimaan allergian olemusta ja keinoja, miten siitä selviäisi edes hieman väljemmille vesille. Näin maallikkona on moni asia ollut ihan hepreaa ja olen joutunut noukkimaan tiedonrippeitä sieltä ja täältä. Vähitellen olen omaksunut tiettyjä näkemyksiä.

Oljenkorsia, joihin tarttua, kun mitään toivoa ei tunnu olevan.

Nyt yritän koota näitä ajatuksiani ihan asiaksi asti. Vaikeaa on pukea sanoiksi juuri niitä asioita, joita haluaisin, ne ovat edelleenkin niin sikinsokin myllerryksenä mielessäni. Toisin sanoen, niitä on vaikea esittää muiden luettavaksi juuri siten, kuin tarkoitan.
Yritän nyt edes.

HUOM. Nämä ovat siis omia päätelmiäni, eivät mitään faktoja.

1. Kaikkein tärkeimpänä lähtökohtana allergiasta ja kortisonilääkityksestä selviämiselle on vahva perusta, ennen kuin voi alkaa rakentamaan mitään uutta, terveempää elämää.
Allergia on ja pysyy, mutta sen voi saada hyvällä onnella aisoihin. Lääkityksestä voi samoin edellytyksin päästä jopa kokonaan eroon.

2. Allergian koettelema koira, ja sen kipeä, rikkinäinen, elimistöön kuulumattomien aineiden kyllästämä kroppa ovat huono uudisrakennustyömaa. Sen immuunisysteemi on heikko, sekaisin, ärhäkkä ja ylirasittunut.

3. Elimistön pitää ensin puhdistautua, rauhoittua, vastustuskyvyn on kohennuttava, tietty perustasapaino täytyy löytyä, ennen kuin "parantuminen" voi alkaa. Keinoja ovat mm. terveellinen ravinto, luonnonmukaiset vitamiinilisät, puhdistautumista edistävät luonnontuotteet (esim. marjat, yrtit, merilevä). Kunnon kohentuminen ei tapahdu kädenkäänteessä, vaan vaatii oman aikansa. Kärsivällisyys ja pitkäjännitteisyys ovat valttia!

Omia tavoitteitani allergisen koirani hyväksi ovat olleet mm. seuraavat seikat.

*Olen pyrkinyt välttämään turhia lääkityksiä. On tilanteita, jolloin on aivan pakko käyttää rankkojakin lääkevalmisteita. Muissa tapauksissa kannattaa etsiä vaihtoehtoja, lempeitä hoitokeinoja, luonnonlääkintää, vanhankansan konsteja, maalaisjärkeä...
* Olen käyttänyt mahdollisimman vähän kaikkia turhia hoitoaineita, tuoksuja yms. Pesen koirani "harvoin", en käytä kuratassujen pesuun muuta kuin vettä. Varsinaiseen pesuun käytän luonnonshampoota.
* Vältän turhia rokotuksia. Osa rokotuksista on tärkeitä, jopa välttämättömiä, osa turhia. Rokotteet sisältävät runsaasti täyte- ja apuaineita, vieraita proteiineja ja aineita, joista ei anneta lainkaan tietoja julkisuuteen.
* Vältän rutiininomaisia, tiheitä madotuksia. Ulostenäytteen voi viedä eläinlääkärille tutkittavaksi, ja jos koira on madoton, miksi madottaa? Madotukseen löytyy myös luonnonmukaisempia aineita kuin apteekin hyllyltä ostetut. Hyväkuntoisella, aikuisella koiralla on harvoin matoja. Pentujen madotus sensijaan on paikallaan!
* En ruoki koiraani ns. kuolleella ruualla eli kuivamuonalla, "nappuloilla". Voisin jättää nappuloita kuppiin huoneenlämpöön vaikka vuosikausiksi, ne eivät homehdu, eivät pilaannu, vaan pysyvät ikuisesti samanlaisina. No, ehkä niissä oleva rasva eltaantuu, jos ei ole jo valmiiksi härskiintynyt. Vain pölyä kertyy päälle.
Eikö se ole kauhistuttavan ihmeellistä?

Kaikenlaisia mitättömän tuntuisia seikkoja olen myös yrittänyt huomioida. Valitettavasti ei ole olemassa reseptiä, jota noudattamalla voisi pelastaa koiransa paremmalle elämälle, joten on ollut pakko yrittää kantaa korsia kekoon kaikenlaisilla vähäpätöisyyksillä. Penni on miljoonan alku ja pikkuasioiden yhteissumma voi olla juuri se oljenkorsi, jota tarvitaan.

- Koirani ruokakupit eivät ole muovia, ei edes elintarvikemuovia, vaan materiaalia (terästä, posliinia jne), josta takuuvarmasti ei irtoa mitään aineita. En menisi koirille tarkoitetuista ruoka-astioista takuuseen, etteikö niissä käytettäisi myrkyllisiä maaleja ja materiaaleja. Löytyyhän niitä jatkuvasti lasten leluista ja tuttipulloistakin.
- Koirani peti pidetään puhtaana eikä siinä ole pesuainejäämiä eikä huuhteluainetta, vaan se on mahdollisimman  hajuton.
- Kotia on saneerattu, höyhentyynyt ja -täkit ovat saaneet poistua, pölypesiä on vähennetty, imuria on huudatettu aikaisempaa useammin, ilmanpuhdistaja on hankittu. Huoneilmanraikastajia ei käytetä. Sisällä ei tupakoida.
- Koirani saamista ruuista ja reaktioista olen pitänyt kirjaa ja yrittänyt tehdä niistä jotain järkeviä johtopäätöksiä.
- Olen etsinyt tietoa kaikkialta, mm. vertaistukea muilta vastaavassa tilanteessa olevilta sekä lukenut uskomattoman määrän sivuja internetistä, sitten yrittänyt seuloa jyviä akanoista...

Vieläkin tuntuu ihmeeltä, että Vili on pärjännyt yli kuukauden ilman kortisonia ja vieläpä ihan hyväkuntoisena. Pelkoni Addisonin taudista on onneksi väistynyt takavasemmalle, toivottavasti se ei milloinkaan tule ajankohtaiseksi.
Vili on nykyään reippaampi ulkoilija ja leikkisämpi koiraveijari kuin miesmuistiin. Toivottavasti ei tule takapakkia...

Kortisonista eroon

Ajatuksia ja pohdintaa...

Nöyränä ja kiitollisin mielin kirjoitan tätä blogipäivitystä. Voisin sanoa, että tämä on yksi pienistä/suurista arkipäivän ihmeistä. Ei niin suuri, että koko muu maailma kohahtaisi ja uutisissa kerrottaisiin siitä. Vilin näkökulmasta katsottuna se on kuitenkin todella suuri ihme, suuri onni!
En voi kiittää itseäni tästä saavutuksesta. Omin voimin en olisi saavuttanut yhtään mitään, en edes tahdonvoimallanikaan, vaikka sitä kyllä riitti. Meille, Vilille ja minulle kävi hyvä tuuri. Se tekee nöyräksi.

Myötävaikuttajana on ehdottomasti suurimman kiitoksen ansainnut Vilin luontaishoitaja. Oman teoriani mukaan juuri hän on eniten auttanut Viliä selviämään.

Jo se, miten hänet löysin, on aika erikoinen juttu. Jossain vaiheessa etsin aktiivisesti netistä luontaishoitajia ja huomasin heidän kaikkien asuvan kaukana. Nykyään autottomana ihmisenä hylkäsin sitten koko ajatuksen, matkat olivat liian hankalia toteuttaa. Sitten eräänä päivänä elo-syyskuun vaihteessa "törmäsin" nettiselailussani aivan sattumalta eläinten luontaishoitajaan, joka asuu melkein naapurissa, "nurkan takana", kävelymatkan päässä! Sinne sitten mentiin Vilin kanssa. 

Hänen neuvoillaan olen saanut Vilin terveyden oikeille raiteille, vaikka toisinaan uskonpuute nostikin päätään. Vilin vastustuskykyä vahvistettiin syksyn aikana mm. vitamiineilla, yrteillä, hiilihydraattien vähentämisellä sekä ruokavalion korjaamisella siirtymällä täysin kotitekoiseen ruokaan.
Vilin elimistön puhdistautuminen sinne kuulumattomista ja sitä rasittavista aineista ( = myrkyistä) on mielestäni ollut aivan käänteentekevä seikka. Näitä ovat olleet mm. rokotusten sisältämät apuaineet, loishäätöjen myrkyt ja ehkä myös pitkäaikaisesta kortisonilääkityksestä kertyneet jäämät. Kaikki elimistöön kuulumaton on ollut haitaksi Vilin jo valmiiksi herkälle ja vaurioituneelle immuunisysteemille. Siksi vältän edelleenkin "turhia" lääkityksiä ja lisäaineita, jos suinkin mahdollista. Tätä puhdistautumisprosessia suoritettiin siihen tarkoitukseen valmistetulla levävalmisteella.

Marras- ja joulukuussa 2010 Vili sai kesken seesteisten ajanjaksojen täysin yllättävät, rajut kutinajaksot, joihin en kumpaankaan löytänyt syyllistä Vilin ruuasta.
Näin jälkikäteen ajateltuna ne ehkä olivatkin elimistön tavallista aggressiivisempia puhdistautumisreaktioita.
Tammikuussa 2011 alkoi sitten viimeinkin hyvä jakso, paras ikinä ja sillä tiellä ollaan edelleenkin.  En voi kiittää tästä pelkästään  lammas-hepparuokavaliota, koska sellaista Vili on saanut aikaisemminkin joitakin jaksoja ja silti tarvitsi kortisonia kutinan hillitsemiseksi.

 En voi tätä teoriaani todistaa oikeaksi, mutta muuta selitystä en keksi. Jos joku tyrmää tämän täysin, niin toivoisin hänellä olevan joku muu selitys tai oletus esitettäväksi.

Tämän vuoden alussa saneerasimme kotiamme, hävitimme kaikki höyhentyynyt, pölypesät yms. ja  hankimme mm. ilmanpuhdistimen. Tämän operaation vaikutusta Viliin en osaa ollenkaan arvioida, haitaksi se ei ainakaan ole ollut, se on varmaa se.

Niiaan syvään ja Vili pokkaa kiitokseksi luontaishoitaja Annalle, joka koko ajan, syyskuusta 2010 tähän asti on ollut tukenamme ja aina tavoitettavissa sähköpostin päässä.

Samoin suurensuurena tukena ovat olleet lukuisat kommentoijat niin blogitse kuin sähköpostitse.
Kiitos!



Nyt edetään Vilin kanssa kohti uusia haasteita. Allergia ja atopia ovat elämänpituisia seuralaisia eikä niistä pääse ikinä eroon. Niitä voi, jos hyvin käy, korkeintaan hallita, pitää kurissa. Se on nyt tavoitteenamme. Todennäköisesti tulee huonoja jaksoja, jolloin joudutaan ehkä turvautumaan taas kortisoniin, mutta eiköhän niistä tulevaisuuden haasteista selvitä. Selvittiinhän me tästäkin.

Ne ensiaskeleet...

Noin puolitoista vuotta sitten otin ensiaskeleita viidakossa nimeltä "Allergia".
Nyt olen muistellut niitä aikoja ja aikoja sen jälkeenkin. Kipinän tähän olen saanut foorumeilta, joissa koiranomistajat kertovat koiriensa kutinoista, oksenteluista, rikkirevityistä tassuista ym. Olen huomannut heidän olevan aivan samalla tavalla eksyksissä, "viidakossa" kuin itsekin olin. Heidän on vaikea tajuta olennaisia asioita, saamistaan vastauksista heidän on vaikea tehdä mitään johtopäätöksiä, ovathan ne vain pieniä tiedonmurusia ja yksi neuvoo sitä ja toinen tätä ja kolmas kumoaa edelliset. Eikä em. ongelmiin ole yhtä ja ainoaa vastausta eikä helppoa ratkaisua.

En ollut joutunut koskaan allergioitten kanssa tekemisiin. Oman perheen allergiat ovat olleet helppoja juttuja ja jo kauan sitten ratkaistuja. Koko aihe oli melkein tuntematon minulle.

Allergia ja atopia, mikä ero niillä on? Tämäkin on alkanut valjeta vasta viime aikoina.

* Atopia tarkoittaa perinnöllistä taipumusta herkistyä tavallisille elinympäristössä oleville allergeeneille .

* Allerginen reaktio on epätarkoituksenmukainen immunologinen reaktio. Allergiassa immuunijärjestelmä ylireagoi ja elimistössä syntyy allerginen tulehdusreaktio.

Aivan alkuun kuvittelin olevani helpon ongelman parissa. Onneksi olin tuossa uskossa, pehmyt lasku allergikkokoiran elämään alkoi ja vähitellen paljastui koko totuus. Allergia koiralla on iso juttu. Iso ongelma.

Ensimmäiseksi käännyin netin puoleen, etsien vastauksia tuntemattomiin kysymyksiin. Löysin foorumeita täynnä viestejä allergiakoirista, luin viestin viestin perään enkä tullut hullua hurskaammaksi. Kaikki kertomukset jostain tietystä tapauksesta päättyivät ykskaks, en tiennyt, oliko kyseinen löytänyt apua koiransa ongelmiin vai ei. Parille kirjoitin jopa yksityisviestiä, mutta en saanut vastauksia.

Se viesti, jonka sain kaikilta foorumeilta, oli että eläinlääkärit tarjoavat vain antibioottia+kortisonia ja se ei ollut auttanut ketään, ajanut vain kierteeseen.
Seuraavaksi lueskelin eläinlääkärien sivuja. Niistä nyt sentään löytyi faktaa, mutta joko se oli kaikilla samantapaista tai sitten se oli liian erilaista, ristiriitaista.  Löysin monia asiantuntijasivuja, jotka olivat aivan liian tieteellisiä, jotta olisin niistä mitenkään hyötynyt.

Tuli luettua koiran ruokinnasta. Perusasiat tiesinkin, mutta esim. barffiin tutustuin ihka oikeasti vasta nyt. Puuroreseptejä, koiranmakkaroita, raakaa, kypsää, kasviksia, lihaa, luita. Kyllä, olin jo ihan sekaisin.
Kaiken lisäksi lueskelin näitä kaikkia suomen- ja saksankielellä. Vieraalla kielellä lukeminen on ainakin minulle melko haastavaa, joten mieluiten pysyttelen ihan äidinkielisillä sivustoilla.

Sitten etsin blogeja. Jossain oli maininta koiran eläinlääkärikäynnistä ja allergisista oireista, mutta sitten ei niistä sen enempää. Jossain toisessa oli mainintaa kortisonista, mutta ei mitään määristä eikä sen tarkempia tietoja.  Monen blogin kirjoittaminen oli loppunut enkä tiedä, miten ne tarinat olivat päättyneet.

Ja minä kun halusin jotain konkreettista, mihin tarttua, jotain rautalangasta väännettyä!

Siitä lähti idea aloittaa oma blogi. Ensisijaisesti itselleni muistikirjaksi, toissijaisesti avuksi toisille, samassa tilanteessa oleville. Siitä sai alkunsa Vilin blogi. Nimeksi tuli yksinkertaisesti "Allergisen koiran blogi". Tämän vuoden alusta alkaen se on nimeltään "Vilinää", mutta osoite on edelleenkin tuo edellämainittu.

Ne tuhannet valmistajien sivut, joissa hehkutellaan parantavaa shampoota, suihketta, voidetta, spraytä yms. ovat oma lukunsa. Pää menee pyörälle ja kukkaro laihaksi.

Kaikkein hankalin asia oli perehtyminen koiran ruokaan. Tuli seistyä yksi jos toinenkin nappulapussi sylissä kaupassa lukien sisällysluetteloa. Kirjoitin muistiin vaikeimmat sanat ja kotona katsoin netistä, mitä ne tarkoittavat. Lähes kaikkiin oli jollain salanimellä  ( = tieteellisellä) saatu ujutettua jotain kalan osaa, se oli yksi tutkimusteni aihe, koska Vili on kalalle allerginen. Sama juttu oli monella tuoreruokavalmisteella. Aina niistä löytyi kalaa muodossa tai toisessa, yleensä öljynä. Glukosamiini nivelten hyvinvointiin on valmistettu äyriäisistä ja sitäkin on lähes kaikissa koiranruuissa. JNE.

Sitten Vili alkoi reagoimaan allergisesti myös muuhun eli kananmunaan. Se mutkisti asioita taas entisestään. Olivat tarpeeksi mutkikkaita jo muutenkin.
Sen jälkeen on läpikäyty kaikki mahdolliset ruuat, murrenmurkinat, oskarinherkut, lihapakasteet marketin lemmikkiruokakylmiöstä, koiranruokien valmistajien nettisivut.
Ja niitä riitti.

Niistä kaikista pienenpienistä tiedon murusista sain sitten poimittua muutaman, jotta osasin aloittaa edes jotain yritystä Vilin auttamiseksi. Mm. tassukylpyä ja eliminaatiodieettiä.

Siitä alkoi tie tai paremminkin polku, jota on tallattu. Välillä eksytty ja sitten taas palattu polulle. Lohdullista on, että lähes kaikki polut johtavat jonnekin. Aniharva polku johtaa keskelle ei mitään. Toivottavasti meidän polkumme ei ole se Aniharvanpolku.

Nysse sitten tuli

 Ilmanpuhdistin!

Ei ole kauneudella pilattu kylläkään. Emmepä me muutkaan täällä ole, joten hyvin sopii joukkoon.
Tuossa se on puksuttanut pari päivää. Ääni ei ole paha, pienemmällä säädöllä se ei kuulu oikeastaan ollenkaan.
Liekö illuusio vai totta, mutta minusta tuntuu, että ilma on täällä sisällä raikkaampaa, puhtaampaa.

Jos se on illuusiota, niin ihan kiva illuusio.


Vili voi edelleenkin hyvin, siitä olen oikein mielissäni. Ruokavaliota haluaisin muokata vaihtelemmaksi, mutta juuri nyt mennään perusasetuksilla eli ei mitään vähänkään epämääräistä. Pidän niin monia ruokia epäilyksenalaisina...
Lisäravinteista annan nyt vain öljyjä, Multimix-jauhetta ja maitohappobakteereita. Kahta ensimmäistä säännöllisesti. Tietenkin lisäksi kortisonia, nyt on tämä viikko menty annostuksella 2,5 mg joka 3. päivä.

Lopettelen yhteistyötä luontaisterapeuttimme kanssa. Häneltä olen saanut runsaasti kullanarvoista tietoa ja ohjausta, lähes viikottain ollaan vaihdettu kuulumisia ja hän on ollut tarpeellinen tuki aina, kun on tiukka paikka tullut. Toivottavasti hän jää seuraamaan Vilin vaiheita tämän blogin välityksellä.
Nyt uskon pärjääväni eteenpäin Vilin kanssa. Olen sisäistänyt ja oppinut soveltamaan käytäntöön aika hyvin kaikenlaista tietoa. Enää en pidä niin tarkkaa kirjanpitoa kaikesta, ainoastaan kortisonin antamisen merkkaan muistiin ja sen, jos annan jotain uutta ruokaa.

Olen jopa oppinut sietämään takapakkia vähän paremmin kuin aikaisemmin. Kaikkeen tottuu, kun tarpeeksi usein toistuu, niinhän se on. Olen oppinut myös sen, että sieltä murheen laaksosta johtaa aina tie parempaan, joskus pitkäkin tie...

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Sen kunniaksi vaihdoin blogin nimeäkin. Se on nyt Vilinää ja alaotsikkona allergisen koiran blogi. Tämän tarkoitus on kohdistaa pääpaino Vilille ja toissijaisesti allergioille. Tällä on enemmänkin sellainen psykologinen taka-ajatus, blogin sisältö pysynee tulevaisuudessakin melko samana.