Välillä olen pelännyt, etten olekaan niin vahva kuin monet luulevat minun olevan. Isäntäkään ei ole nyt terveydellisistä syistään kotona enkä ole yksinoloon tottunut. Vilin kanssa me kahdestaan olemme pitäneet jo monta viikkoa "lippua korkealla" sekä toisillemme seuraa. Ja nyt Vili on poissa.
Vilin oireilu alkoi edellisen viikon keskiviikkona/torstaina eli kuutisen päivää aiemmin. Sitä ennen Vili oli ihan ok, söi hyvin ja oli ihan reipas oma itsensä. Ensin lenkkeilyhalu väheni, Vili suostui vain lyhyille reiteille ja päivä päivältä aina vähemmän. Ruokahalu heikkeni myös joka päivä enemmän. Aluksi oletin Vilin kaipaavan isäntää ja reagoivan siihen gastriitilla, happovaivoilla tms. kuten usein ennenkin. Kotikonstein on tilanne yleensä saatu aina raiteilleen muutaman päivän kuluessa. Vilin ulkoilut alkoivat olla sillä mallilla, että kannoin Viliä puolet lenkistä. Näin edettiin siis viikonlopun yli.
Vilin asiat eivät kuitenkaan kohentuneet ollenkaan, ja maanantaina menimme tutulle eläinlääkärille, sinnekin kannoin Vilin. Lääkäri tutki Vilin, mutta ei löytänyt mitään huolestuttavaa, Vili ei aristanut eikä osoittanut kivuntunnetta mitenkään. Kyse ei siis ollut happovaivoista, sillä siihen liittyy aina vatsanalueen aristus. Ihmettelinkin sitä, että tyypillisesti Vili on oksennellut, jos on happovaivoja ollut ja nyt ei oksennellut ollenkaan. Ruoka- ja liikkumishalu vain hiipuivat ja paino oli laskenut lyhyessä ajassa paljon, Vili painoi vain 7,1 kg, kun kesäkuun alussa vaaka näytti 8 kg. Vili sai piikin jotain ruokahalua edistävää. Vilin juomaveden joukkoon kehoitti eläinlääkäri lisäämään hiilihapotonta kivennäisvettä, se on kuulemma kaikille koirille terveellistä. Lisäksi saimme lääkäriltä kokeeksi yhden
Hillsin a/d™ Canine/Feline purkin, jos se vaikka toisi ruokahalun takaisin. Yllätykseksi Vili söikin sitä mielellään sekoitettuna perunaan ja minulla heräsi taas toive hyvästä tulevaisuudesta. Lisäksi saatiin purkillinen
Bach-kukkaisterapiahelmiä n:o 6 , jotka on tarkoitettu menetyksestä ja ikävästä kärsivälle kotieläimelle. Vilille annoin niitäkin ohjeen mukaan.
Maanantain ja tiistain välisen yön Vili valvoi ja minä tietenkin myös. Vili oli levoton ja pyrki sänkyyn ja sängystä pois jatkuvasti, kiipeili yöpöydille ja lopulta siirsin ne keskelle lattiaa, ettei Vili pääse enää kiipeämään niille. Aamulla soitin heti eläinlääkärille, että Vili voi huonommin kuin edellisenä päivänä ja niin mentiin taas ellille, Vili sylissä. Jokainen vastaantulija kysyi, mikä koiraa vaivaa, onko jo niin vanha, ettei jaksa kävellä...
Lääkäri tutki Vilin uudestaan ja havaitsi sen nyt kipuilevan jostain munuaisten kohdalta. Verinäyte otettiin ja lähetettiin laboratorioon tutkittavaksi, lisäksi Vili sai piikin kipulääkettä. Ja taas takaisin kotiin odottamaan labravastauksia, joiden piti tuleman seuraavana aamuna. Kipupiikki ei auttanut Viliä nukahtamaan valvotun yön jälkeen, tosin oli rauhallisempi, makoili milloin missäkin, mutta koko ajan hereillä. Olin itse ihan loppu, stressaantunut ja väsynyt.
Tiistain ja keskiviikon välinen yö oli kauhea. Olen Vilin kanssa joutunut valvomaan lukemattomia öitä aikaisemminkin, mutta tämä yö oli kaikista kamalin ikinä. Vili alkoi kipuilemaan aivan tolkuttomasti. Vedin patjani lattialle, jotta selviytyisin helpommalla Vilin pyrkiessä jatkuvasti viereen ja pois. Se oli kuitenkin itselleni niin epämukava ratkaisu, että siirryin sohvalle, johon Vili pääsi omin avuin eikä ollut putoamisen vaaraa. Annoin Vilille Rimadyl-tabletin (10 mg) toivossa, että auttaa. Vili voi todella huonosti, labravastaukset tulisivat vasta aamulla, päivystykseen en halunnut mennä, koska kipulääkkeitä oli kotonakin. Päätin selvitä Vilin kanssa jotenkin aamuun asti. Jossain vaiheessa aamuyötä sammahdimme molemmat, Vili ja minä.
Aamulla herätessäni Vili makasi makuuhuoneen nurkassa reagoimatta ollenkaan minuun. En tohtinut herättää Viliä, ajattelin, että hyvä, että on saanut unenpäästä kiinni kaiken kipuilun jälkeen, poika on unensa ansainnut. Mielessä kävi ajatus, että ei kai ole tajuton, mutta en uskaltanut ottaa asiasta selvää. Odottelin eläinlääkärin vastaanoton aukeamista ja soitin sinne heti. Sieltä kerrottiin heti, että on hyvin huonoja uutisia ja samaa sanoin minäkin, viitaten edelliseen yöhön. Käskettiin tulla heti vastaanotolle.
Nostin Vilin sieltä lattialta sänkyni päälle. Reppana oli aivan onneton, vetelä, lähes reagoimaton, kokonaan märkä, en tiedä, mitä oli, nenästä valui kirkasta nestettä ja oli kuumeinen. Käärin Vilin pyyheliinaan ja sitten mentiin vauhdilla. Onneksi vastaanotto sijaitsee ihan lähellä.
Lääkäri oli siellä jo valmiina, kädessään A4 kokoinen labralappu täynnä vastauksia ja selitti minulle niitä arvoja, jotka lähes kaikki olivat totaalisen huonoja, viitearvojen jommalla kummalla puolella ääripäässä. Olettamus oli joku leukemian muoto (en edes tiennyt, että leukemiaa on niin monia muotoja) tai jotain muuta vastaavaa, joka selviäisi jatkotutkimuksissa. Vili pitäisi kiireellisesti siirtää eläinsairaalaan saamaan solusalpaaja- ym.hoitoja jne, ennusteen ollessa hyvin huono. Lääkäri soitti kahteen erikoisklinikkaan ja konsultoi alan erikoislääkäreitä. Molemmilta tuli vastaus, että ennuste on hyvin huono, hoitoja voidaan yrittää, mutta suurin mahdollisuus on se, että koira ei selviä niistä hengissä. Lisää elinaikaa koira saattaa parhaassa tapauksessa saada vuoden verran, täydellistä paranemista ei tapahdu.
Mutta tätä lääkärin pöydällä makaavaa pientä raasuani ei kyllä lähetetä (koekaniiniksi) mihinkään klinikkaan kehittämään koirien syöpämuotojen tulevaisuuden hoitokeinoja, vaikka se kuinka olisi jalo ajatus, mutta ei minun koiraani, ei.
Sitten Vili lähti pois.
.
♥
"Jonain päivänä tuuli vie pilvet. Aurinko tulee esiin. Jonain päivänä suru on kevyempi kantaa."
