Toisaalta ajatus kulki myös sitä rataa, että ei enää otettaisi uutta koiraa. No, sehän tarkoittaisi vain sitä, että istahdetaan alas ja odotetaan, että kuolema meidät korjaa... Ei, ei se ole hyvä vaihtoehto, elämää on, kunnes ei enää ole eikä se ole ihmisen käsissä.
Kerroinkin jo aiemmin, että tilasin kuvakirjan Vilistä ja kahdesta edeltäjästään. Sillä halusin ilahduttaa paitsi itseäni, erityisesti kovia kokenutta miestäni. Vaan kuinkas kävikään. Pikaisesti hän selasi kirjan läpi eikä ole sen jälkeen siihen enää tarttunut. Olisihan minun pitänyt ymmärtää, että se kirja herätti liikaa tunteita.
Me olemme käyneet kumpikin suruamme läpi eri tavalla. Minulla on ne traagiset kokemukset Vilin viimeisistä hetkistä ja lähdöstä, miehelläni taas "vain" Vilin konkreettinen puuttuminen. Olen toki tyytyväinen, ettei hänen tarvinnut kokea samaa kuin minun (ja Vilin), mutta toisaalta juuri silloin olisin häntä kipeimmin tarvinnut.
Tuo kuvakirja on oikein onnistunut, laadukas ja kauniisti nidottu. Halusin siihen ehdottomasti punaisen taustan kuville, nyt jälkikäteen sitä vähän ihmettelen. Tuo punainen sävy on kuitenkin oikein nätti, nätimpi kuin tässä valokuvassa.
Vililtä jäi pakkaseen lähes pari kiloa pakastettua naudanlihaa, pakattuina 100 gramman osiin. Vaikka olenkin oikeastaan kasvissyyöjä, niin olen silti käyttänyt niitä mm. omiin pastakastikkeisiini. Jostain syystä tuo ukkokulta, joka ei ole mikään vegetaristi, ei ole halunnut koskea niihin. No, jos nyt tulee uusi koira, niin onpahan ruokaa jo varastossa.
Vielä ollessamme Suomessa, valmistin Vilille vastaisuuden varalle valmiiksi kaulurin pyöreästä istuintyynystä. Prisman alennusmyynnissä niitä oli 1 euron hintaan ja tekaisin kokeeksi yhden. Vili kun ei sietänyt muovikauluria, vaan panikoitui siitä, niin tästä vaihtoehdosta tulikin ihan toimiva. Kokeilin sitä Vilille eikä yltänyt mistään itseään nuolemaan. Kaunishan tuo ei ole, mutta se ei ollut tarkoituskaan. Noiden nauhojen tarvetta en osaa sanoa, en raaskinut leikata niitä poiskaan, ties vaikka olisivat tarpeen. Lenksuihin on pujotettu kaulapanta.
Viliä on edelleenkin kova ikävä, se iskee aika ajoin, yllättäen. Nykyään kykenen silti jo menemään makuuhuoneeseen ajattelematta heti Viliä, siellähän se Vilin surkea loppu tapahtui.
Tuosta makuuhuoneesta tuli minulle oikein iso ongelma, unen päästä sain kiinni vasta aamuöisin, Viliä surren. Sain omalääkäriltäni siihen apua Sedacur forte- pillerien muodossa, homeopaattisia tabletteja, joissa vaikuttavina aineina ovat humalankäpy-, valeriaana- eli rohtovirmajuuri- sekä sitruunamelissanlehtiuute.
Nyt kykenen myös käsittelemään, joskin tärisevin käsin, Vilin uurnaa. Säilytän Vilin jäännöksiä edelleenkin kotona. Kun ensi kertaa tarkastelin Vilin tuhkaa, niin parkuhan siinä pääsi, mutta nyt pärjään paremmin. Ihmettelin suuresti sen tuhkan ulkonäköä, olinhan Suomessa asuessamme nähnyt aikaisemman koirani tuhkan ja se oli ihan oikeasti, sananmukaisesti tuhkaa, sellaista, jota puulämmityksestäkin tulee. Vilin tuhka sen sijaan näytti siltä, kuin siihen olisi lisätty haapahaketta, mörttiröpöä tms.
Nyt otin sen Vilin tuhkan tarkempaan tarkasteluun sekä googletin ja selvisi, että siinä on vain pussin pohjalla vähän varsinaista tuhkaa, kaikki muu on Viliä, luun palasia jne. Koin sen positiivisena, jotenkin enempi Vilin jäännöksinä, kuin jos se olisi ollut vain pussillinen harmaata tuhkaa. Laitan kuvan ainoastaan linkkinä, kaikki eivät varmaan halua nähdä sitä. Vilin tuhkaa
![]() |
Kiitos, Vili, että olit olemassa. |
Vilistä jäi meille runsaasti ahdistavia muistoja, valitettavasti. Niin monet yöt valvoimme Vilin levottomuuden vuoksi, mutta yhtä usein tai useamminkin saimme nukkua aamuun. Vili heräili yleensä vasta aika myöhään, kiirettä pissille ei koskaan ollut. Lukemattomina päivinä olimme huolissamme Vilin voinnista, häntä roikkui alhaalla, kävely ei maittanut eikä ruokakaan. Silmistä paistoi paha olo. Sitten vointi taas koheni ja Vili näytti iloiselta ja jopa leikki.
Onnellisia olimme viimeisistä 2,5 vuodesta, se oli Vilin parasta aikaa pentuajan jälkeen. Kaikkein parasta Vilissä oli luonne, Vili oli pennusta lähtien ihanteelisesti käyttäytyvä, kiltti ja viisas. Usein totesimmekin, että "on se hyvä, että on edes yksi fiksu perheessä".
Ensi kuussa Vili olisi täyttänyt 5 vuotta.
Ylihuomenna on kulunut 3 kk Vilin lähdöstä.
Sinä päivänä menemme katsomaan uutta koiraa.
Elämä jatkuu.