Vaikeampi viikko

Viime viikko oli Vilille vaikea. Kuten aikaisemmin jo kirjoitinkin, Vili alkoi kovasti raapimaan ja että se oli muka vähenemään päin. Siinä olin kuitenkin väärässä, sillä Vilin kutina vaan lisääntyi ja Vili alkoi näykkimään kylkiään/lanteitaan, pyrki lähelle selkärankaa kirputtamaan hampaillaan. Muistan tuollaisen käyttäytymisen menneisyydestä. Nytkään en tiennyt, oliko se kutinaa vai kipua. Eläinlääkäri kerran sanoi, että se olisi kutinaa, mutta netti kertoo sen mahdollisesti olevan myös kipua.

Yksi yö valvottiin levottoman Vilin kanssa ja aamuyöllä maanantaina ja sitten vielä keskiviikkona Vili sai 2,5 mg kortisonia, se auttoi oitis kutinaan. Kyllä se on "taivaan lahja" tuo kortisoni, kaikesta huolimatta! Aloin pohtimaan myös mahdollisen kivun mahdollisuutta Vilin selän takia ja varsinkin, kun on täällä hyppinyt aika varomattomasti sohvilta ja sängyiltä alas lattialle käyttämättä jakkaraa.
Siispä annoin Vilille keskiviikkona ja torstaina aamuin illoin 10 mg Rimadyl-kipulääkettä. Perjantaina annoin vielä yhden satsin Rimadyliä, mutta Vili oksensi sen heti pois. Sen jälkeen Vili ei ole lääkkeitä saanut eikä ole itseään kirputtanut kuin ihan hiukan vain, melkein ei ollenkaan. On ihan iloinen koira, mutta ruokahalu hävisi tällä viikolla minimiin. Selvästi on nälkäisen oloinen, mutta ei syö kuin henkensä pitimiksi. Liekö närästys nostanut päätään taas näiden lääkkeiden ansiosta?

Yhteenvetona eli lyhyesti sanottuna. En tiedä, oliko kyseessä enemmän kutina, närästys vai kipu, kun tuo koirapentele ei kerro! Nyt on pahin peikko toivottavasti taas taltutettu. Sen verran päätettiin, että niitä purutikkuja ja kuivanappuloita ei anneta enää ollenkaan. Makupaloiksi ja palkkioiksi Vili saa taas lihanpaloja tms. luontaista. Koskahan me isäntäväki opitaan? Me sorrumme aina uudestaan kokeilemaan mitä milloinkin, vaikka oikeastaan tiedämme, ettei siitä koskaan mitään hyvää seuraa.
Taas kerran terveellinen muistutus niiltä ajoilta, jolloin Vili sai säännöllisesti kortisonia eikä kutina tuntunut millään vähenevän. Toivon hartaasti, että ne ajat eivät ikinä palaa, oli se vaan niin kauheaa aikaa.

Me olemme ottaneet nyt sen tavan, että kierrämme kaukaa kaikki isot koirat. Vilille ne aiheuttavat nykyään vain stressiä eikä sellaisestä hyödy kukaan. Kun iso koira tulee vastaan, vaihdamme suuntaa tai kadun puolta emmekä altista Viliä enää ollenkaan niille kohtaamisille. Monta ns. taistelukoiraa on nähty ja muutamia laitapuolenkulkijoita useamman ison koiran kera. Millähän he rahoittavat koiranpitonsa? Vakuutuksen ja ruokinnan, koiraveron... Vai ovatko ne ns. pimeitä/laittomia koiria?
Täälläkin puistossa juoksenteli hihnapakosta huolimatta isoja hurttia vapaina, joten me kävelimme vain reunapolkuja pitkin. Onneksi on iso puisto, pääsee välttelemään ei-toivotut kohtaamiset ja kaikilla on oma rauha ja niillä isoilla koirillakin hauskaa päästä juoksemaan oikein vauhdilla.

Juttuja

Ensinnäkin, anteeksi, etten ole ehtinyt lukea enkä kommentoida blogejanne niin paljon, kuin olisin halunnut, aika ei ole antanut myöden. Eiköhän tilanne tästä parane.

Ihmeekseni kuulin kuvassa olevan kukan olevan joku Hibiscus eli ymmärtääkseni kiinanruusu. En tiedä mitään puutarhanhoidosta, mutta mielessäni olen kuvitellut kiinanruusun kasvavan paljon etelämpänä. Saattaa olla, että ihmettelen turhia, ties vaikka kasvaisi pihanperillä Suomessakin...

Matkantekkoo, matkantekkoo...
Vili ja auto. Siinä pari, joka ei sovi yhteen. Vilistä ei ole autoilijaksi. Sen olen todennut jo kauan sitten, mutta elättelin silti yhä toiveita. Vili oli urheasti hereillä piinaten niin itseään kuin kanssamatkustajiaan levottomuudellaan kokonaiset 14 tuntia kestäneen automatkan ajan. Sitä edelsi myös erittäin huonosti nukuttu yö. Sitkeä sissi tuo Vili. Pakko myöntää.
Se edeltävä yö sujui SiljaLinen Europan lemmikkihytissä, kaikkein alimmalla kannella. Se oli kauhea paikka! Ensinnäkin jo se, että se hytti sijaitsi alimmalla mahdollisella kannella eli totaalisesti veden alla. Yritin olla miettimättä sitä, sillä suhteeni mereen on hankala, takana liian monta lapsuuteni melkein-hukkumiskokemusta.
No, sitten jo Turun satamassa ja vielä toistamiseen keskellä yötä Ahvenanmaalla, saimme kokea laivan kääntymiseen tarvittavan moottorin aivan hirveän karmeaa meteliä, aivan hyttimme seinän takana. Ja tämä oli lemmikkihytti! Voi niitä eläinparkoja, jotka ehkä jopa yksin hytissä joutuvat kokemaan sen karmean metelin, kun omistajat ovat kannella ihailemassa satamaa. Sitä kesti ja kesti, enkä ole ikinä pelännyt niin paljon, Vilin kanssa vapistiin yhdessä peiton alla. Peläten odotin vesimassojen kohta jo syöksyvän ovesta sisään, muistui Titanic mieleen, voi, se oli aivan kauheaa.
Hengissä selvittiin, mutta seuraus siitä metelistä oli, että Vili alkaa nyt ulisemaan ja paniikinomaisesti yrittää paeta pois, kun täkäläinen pölynimuri lähtee käyntiin. Sen ääni on samankaltainen kuin se laivan kääntömoottorin, mutta tietysti vaisu ja hiljainen, mutta sävy on aivan sama. Kotona omaa imuriamme Vili ei pelännyt, jos ei kyllä tykännytkään, väisteli aina huoneesta toiseen, kun imuroitiin.

Kutina on pirullista, raapiminen taivaallista. 
Sain taas tervetulleen kokemuksen kutinasta, jota toivon jokaisen koiranomistajan joskus kokevan. Sain stressikutinan kämmeniin, se ilmenee onneksi vain ajoittain, monta tuntia voi olla aivan rauhallista, mitään ei näy eikä tunnu. Sitten iskee se silmitön kutina ja kihelmöinti. Siinä tilassa on pakko raapia, hangata ja jos olisin koira, niin purra vaikka iho rikki. Se tietenkin lisää kutinaa hetken kuluttua, mutta se myös helpottaa. Se estetty kutinan raapiminen on todella sietämätöntä, siinä tilanteessa voisi tulla ns. hulluksi.
Ajattelen niitä kaikkia koiria, jotka kokevat jotain samankaltaista. Kutinan tasoa on omistajan lähes mahdoton aavistaa, mutta jos se on sietämätöntä, niin se on hirveää kärsimystä eläimelle. Raapimalla siitä kehittyy noidankehä ja estettynä (esim. kaulurilla) täysin sietämätön olotila. Siunaus on mikä tahansa helpottava toimenpide, esim. kortisoni, kaikki muu on rääkkäystä.

Vili ja vietit
Aivan uusi piirre putkahti Vilistä esiin täällä Saksanmaalla. Vili on tähän asti ollut lähes täysin eunukki vieteiltään, tyttökoirien juoksut eivät ole kiinnostaneet kuin ihan hiukan vain. Vili on voinut jopa leikkiä ihan normaalisti juoksunartun kanssa ja lähteä siitä tilanteesta tyynenä kotiin.
Täällä puhaltaa toiset tuulet. Vili on innostunut niin, että pari kertaa on joutunut jo viileään suihkuun. Tyynyt ja ihmiset ovat olleet haluttuja kavereita, tosin ihmisten ihastus Vilin toiveiden täyttämiseen on ollut hyvin nuivaa.
Ilmastonvaihdoksen syytäkö tuo Vilin hormoonihyrräys?

Kulttuurishokkia
Olen aikoinani asunut ja työskennellyt eteläisessä Saksassa ja nyt sitä sitten ollaan pohjoisessa. Etelässä sanonnat ovat erilaisia, siellä tervehditään Grüss Gott ja erotessa sanotaan Adee, täällä taas ei, eikä puolenpäivän aikaan toivoteta Mahlzeit, kuten etelämpänä. Täällä sanotaan kirjakielisesti Guten Tag ja Auf Wiedersehen. 
Itse olen aina kokenut hankalaksi saksalaisen tavan käyttää keskustelukumppanin nimeä. Pitää muistaa sanoa Guten Morgen Frau Müller, se ei ole koskaan minulta luonnistanut hyvin, kun en siihen hätään yleensä muista toisen nimeä ja keskityn pelkästään saksankielisen sanomiseni kieliopilliseen asuun.
Onneksi seutu on sen verran kansainvälistä, että ymmärtänevät muunlaisenkin kielenkäytön. Onhan Hampuri Saksan toiseksi suurin kaupunki. Itse sitä mielellään puhuisi samaa saksaa kuin seudun tapa on, ei haluaisi erottua joukosta.
Huomaan myös ihmisten pukeutumisen poikkeavan suomalaisesta. Tuulipukuja ei näy, paitsi juoksuasuna. Aikuiset ihmiset ovat tyylikkäämpiä kuin meikäläiset tavalliset pulliaiset, huolitellumpia. Vanhemmat naiset ovat myös tyylillisesti meikämummeleita edellä, Nuorison pukeutuminen lienee samankaltaista kuin Suomessa. Asioitahan ei pidä yleistää, mutta tämä on ensivaikutelmani.

Voihan taas...

Eihän tässä näin pitänyt käydä, mutta kävipäs vaan. Toisaalta kaikki kokemus lisää tietoa, olkoon se lohdutuksena.

Innostuneena lintuNEU:n sopivuudesta Vilille ampaisin ostamaan pötkön perusNEU:ta, maanantaina annoin sitä Vilille ensimmäisen kerran. Tiistai-iltana alkoi outo käytös, joka kokemukseni mukaan ennakoi kutinahepulikohtausta. Vili oli hyvin levoton, raapi itseään sekä kaikkea mahdollista muutakin, kaivautui peittojen alle ja pyrki jatkuvasti lenkille. Kumman tuttua, ikävällä tavalla.
Illalla klo 23 annoin Vilille 2,5 mg kortisonia, vielä klo 00.15 ei mitään vaikutusta, joten annoin vielä toisen mokoman lisää.
Yö sujui rauhallisesti, Vili on ollut tänään hieman väsähtänyt, mutta syönyt ihan hyvin, tietenkin jotain muuta kuin NEU:ta...

Eiköhän nyt olla taas yhtä kokemusta rikkaampia, oletukseni Rimadylin ja NEU:n yhteydestä on siis ollut väärä. Tuossa perusNEU:ssa on jotain, mikä ei ollenkaan sovi Vilille. Mikähän se olisi? Sianliha? Vili syö kylläkin ilman ongelmia possunluita ja sydäntä sekä kieltä. Onkohan NEU:n sianliha jotain tavattoman rasvaista vai onko sitä ihan kauhean paljon tässä tuotteessa? Vilin vatsantoiminnassa ei ole ilmennyt kuitenkaan mitään outoa eikä ole oksentanut.

NEU
Ainekset:
sianliha, naudan maha, elimiä (kurkun lukko, kieltä, maksaa, munuaista) kananmuna, riisi, ohra, porkkana, herne, nokkonen, valkosipuli, AB piimä

Tietenkin olen harmissani tästä. Mutta kuten edellä jo mainitsin, niin arvokas tieto tämä kylläkin on. Hyvinhän me muuten olemme pärjänneet, toivottavasti tulee jatkumaan samalla tavalla, kunhan tästä on päästy yli. Huokaa.

Vilin penkki, talvellakin

Jokisen eväitä

Niinpä, tämä postaus on kuin Jokisen eväät. Urbaani sanakirja kertoo tämän sanonnan tarkoituksen näin: levällään, sekaisin, hajallaan, hujan hajan olevat asiat tai esineet. Siis juuri kuin tämän päivän aiheet.

Kutina
Minulla itselläni on juuri nyt kovasti kutiava ihottuma. Sitä samaa toivon kaikille kutiavan koiran omistajille! Ihan totta. Vain omakohtaisen kokemuksen kautta voi yrittää edes vähän paneutua kutisevan koiran asemaan ja ymmärtää, millainen sellaisen koiran elämänlaatu on. Onko elämänlaatua enää ollenkaan?
Oma kutiseva ihottumani on väliaikaista, se on hoidettavissa ja todennäköisesti on parissa viikossa parantunut. Se kutinakaan ei vaivaa 24h, vaan silloin tällöin. Kutina on silti suoraan sanoen helvetillistä. Jos minulla nyt olisi vielä kauluri estämässä raapimista, tulisin varmaan hulluksi. Toisaalta taas raapiminen lisää kutinaa eli noidankehä on valmis. Kovaa kutinaa voi todellakin verrata kipuun, sen elämänlaatua laskeva arvo on yhtä suuri.

Kutinamittari

Hei, kaikki kutisevien koirien omistajat!
Älkää antako koirienne kärsiä jatkuvasta, kovasta kutinasta. Tehkää kaikkenne koirienne hyväksi, että sen olotila kohenee. Pyytäkää siihen lääkettä eläinlääkäriltä, saneeratkaa ruokaa, etsikää syytä kutinaan, mutta älkää missään tapauksessa vähätelkö koiranne kutisemista. 
(kaikki em. koskee tietenkin kaikkia kutinasta kärsiviä eläimiä)

Koiran lääkitseminen
Tähän jatkoksi sopiikin aihe koirien lääkitsemisestä. Siitä on tullut trendi. Jos koiraa vaivaa ihan mikä tahansa, niin nykyään tartutaan liian helposti lääkepurkkiin.
Siinä sinänsä ei ole mitään moittimista, koiran kipua, kutinaa ja muuta akuuttia vaivaa tulee hoitaa heti eli parhaitenhan se käy lääkkeen avulla. Mutta se ei saa olla kaikki, mitä koiran hyväksi tehdään. Se nimittäin ei riitä.
Täytyy selvittää, mistä koiran vaiva johtuu, mikä sen on aiheuttanut, jotta tilanteen voi korjata. Tarkoittaa, että se syy täytyy poistaa tai ainakin minimoida. Mahdollisesti tarvitaan ruuan saneeraamista, koirakoulua, koiraterapeutin palveluja, hierontaa, oman ajankäytön muuttamista, koirapäiväkodin palveluja, lista on loputon, riippuen koiran vaivasta.

Huom. Seuraavan tekstin laitan kokonaisuudessaan, koska se hävisi netistä juuri kun sain sen tallennettua, saattaa toki ilmestyä takaisin.

Sari Penttinen: "Mielialalääkkeet ovat uusi eläinrääkkäyksen muoto."
Yliopistollisen eläinsairaalan farmakologian professori ennustaa, että koirien mielialalääkitys tulee lisääntymään. Voi tätä julmaa ja hullua maailmaa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ruudinkeksijä tajutakseen koirien mielialalääkkeiden olevan suosittuja etenkin Yhdysvalloissa. Tällaisia uutisia suurin osa ihmisistä kommentoi aina epäuskon vallassa ja ihmetellen suureen ääneen. Valitettavasti tällaisen vaihtoehdon esilläpito madaltaa joidenkin ihmisten kynnystä kiinnostua asiasta. Jospa pillerit rauhoittaisivat meidänkin Murren? 
Pilleri piristää ja rauhoittaa. Mielialalääkkeitä määrätään etenkin koirille, jotka ovat alakuloisia ja pelokkaita. Miksi koira on alakuloinen ja miten koiran alakulo määritellään? Aivan absurdia pohdintaa. Koira on eläin ja se on onnellinen, kun se saa toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä. Uskallan väittää, että yksikään koira ei ole alakuloinen tai onneton, jos se muun muassa pääsee ulkoilemaan runsaasti, sen kanssa seurustellaan, se saa pieniä aivojumppatehtäviä ja luvallista jyrsittävää. Eläinrääkkäystä on monenlaista ja mielialalääkkeiden käyttö on sen yksi uusimmista muodoista.
Pilleri pitää vihan kurissa, vai pitääkö? Eläinlääkärin mukaan mielialalääke poistaa vihaiselta koiralta pelon tunteen. Mielialalääkkeitä määrätään vihaisille koirille kuulemma harkiten, juurikin tämän pelottomuuden takia. Eikä niitä määrätä ilman käytösterapiaa. No heti tuli parempi olo. Olen seurannut useampia koiria, jotka ovat käyneet omistajan kanssa tai ilman omistajaa koulutuksessa, jonka tavoitteena on ollut koiran hallittavuuden paraneminen. Valitettavasti ihmisen kyky muuttaa omaa käytöstään on rajallinen, ellei jopa olematon. Lääkkeet ja käytösterapia ovat suuren luokan itsepetosta ja vieläpä erittäin vaarallista sellaista. Koiran vihaisuudella on syynsä, vain murto-osassa tapauksia kyse on sairaudesta tai todellisesta luonneviasta. Vihaisia koiria kasvatetaan osaamattomissa ja välinpitämättömissä kodeissa.
”Nyt se repi tapetit seiniltä.” Koirien eroahdistus tulee yleensä kalliiksi omistajalle ja aiheuttaa äänihäiriöitä taloyhtiöissä. Kun yksinolo ei maistu, aloittaa moni koira irtaimiston hajottamisen ja ääntelee. Osalle koirista repiminen ja pureminen ovat lähinnä ajankulua, jotkut koirista todella stressaantuvat ja ahdistuvat yksinolosta. Mutta kyllä minäkin ahdistuisin, jos joutuisin elämään elämää, jota iso osa lemmikkikoirista elää. Ne pääsevät kymmeneksi minuutiksi tarpeilleen aamulla, omistajien työpäivän ajan ne ovat neljän seinän sisällä, kun omistaja lyhimmillään noin 9 tunnin kuluttua tulee kotiin, koira saattaa päästä hetkeksi ulos, kunnes omistajan on aika lähteä omiin harrastuksiin. Kohta onkin jo yö ja nukkumaanmenoaika.
Itsekäs mikä itsekäs. Sitä ihminen ennen kaikkea on. Huonokuntoisia, vanhoja ja kipeitä koiria ei lopeteta, vaan niiden laadutonta elämää venytetään, jotta ihmisen ei tarvitsisi luopua. Koirasta ei haluta myöskään luopua, vaikka sille ei ole aikaa tai halua tarjota laadukasta rodunomaista elämää. Koirakiertolaisiakin on liikaa, koiran lopettaminen olisikin monesti armollisempaa, kuin epävakaan ja stressaavan elämän jatkaminen.
Mielialalääkkeet on uusi eläinrääkkäyksen muoto

Madotus
Aivan järjetöntä on myös joidenkin koirien madotustiheys. Lääkefirmat mainostavat vieläpä samansuuntaisesti ja sitähän tavallinen koiranomistaja pitää suosituksena. Kyseessä tosin on enemmän lääkefirman myynnin edistäminen kuin koirien hyvinvointi...
Eräissä muissa Euroopan maissa koirien matolääkkeet ovat reseptilääkkeitä eli vain eläinlääkäri voi niitä määrätä.
Hyväkuntoinen aikuinen koira saa harvoin matoja. Pentujen madotus taas on asia erikseen, siinä on noudatettava vakiintuneita ohjeita, mutta sen jälkeen voi kyllä jo ottaa järjen käteen.
Uudet tuulet matolääkityksissä!

Antin blogi - Kaviokuume (otsikostaan huolimatta koskee pääasiassa eläinten ruokaa ja ns. hyvinvointia)


Yllytyshullu, minäkö?

No, en suinkaan, otan vain vinkeistä vaarin... Minulle tapahtuu usein, että otan noita vaareja, katunut en ole vielä koskaan, kuten en tälläkään kertaa.
Annamari nimittäin suositteli moista vempelettä irtoavan pohjavillan kampaamiseen. Ei siinä kauan nokka tuhissut, kun sellainen tilattiin ja eilen kotiinkannettiin. Toki se oli aika arvokas, mutta eiköhän ole hintansa väärtti. Uskon sen olevan niin laadukas, että se kestää koko koiran elämän ja jää jopa perinnöksi seuraaville. Suosittelen. Furminator

 *******

Betsi

Betsi, tämä koiratyttö Pietarista, on nyt ollut Suomessa uudessa kodissaan lähes kuukauden. Koira on oikea helmi, älykäs ja hyvin kiltti. Kotiin jää yksin ilman ongelmia, tulee kissojen kanssa toimeen ja pitää lapsista. Kotonaan on jo reipas ja leikkisä, kuten alle 2 vuotiaan koiran tuleekin olla. Pelkää edelleenkin uusia tilanteita, liikkuvia autoja ja aristelee vieraita ihmisiä. Tarvitsee paljon aikaa tottuakseen kaikkeen outoon. Pietarissa oli opetettu käytöstapojakin, mutta ei ollut paljon maailmaa nähnyt, kaikesta päätellen. Nyt pitää sitten antaa sosiaalista siedätyshoitoa.

Onnen hetkiä

Kun katselen lattialla makoilevaa, täysin kutinatonta Viliäni, voin sanoa olevani onnellinen. Voiko tästä kenties tulla pysyvä tilanne? On aivan uskomatonta, että Vili ei kutise. Miten se on mahdollista? Kutinat ovat kuin pois pyyhittyjä, simsalabim! Ihme? En ymmärrä.
Vaikka noita kysymyksiä ilmassa leijuukin, niin onneksi osaan nauttia tästä hetkestä. "Mamman rakas koira" - sitä Vili saa kuulla monen monta kertaa joka päivä...
Harmia aiheuttaa ainoastaan Vilin maha eli gastriitti, närästys, mikä lie. Jotenkin muistelen menneisyydestä, että kun yksi vaiva katoaa, tulee toinen tilalle. Kunpa nyt saisi tuon vatsan terveemmäksi.

*******

Paikallinen ilmaisjakelulehti Kulmakunta kertoi niin mielenkiintoisesta paikallisesta rakennushankkeesta, että hetken piti miettiä, onko nyt aprillipäivä. Ei ole, joten ihan totta on, että syrjäytyneille alkoholisteille on rakennettu oma Metsäpubi.

Klikkaamalla kuva isommaksi

Suo siellä - vetelä täällä

Pistää miettimään...

Edellinen viestini täältä meiltä oli hyvinkin positiivinen. Tietäähän sen, että pilviä tulee eikä risukasaan enää silloin paista aurinko. Juuri niin meille kävi. Taas. Taisi olla kokonaiset 10 päivää suhteellisen auvoista tämä olotila. Eihän sitä enempää kestäisikään, vai mitä?
Sitä voisi vaikka tottua.

Tätä nykyä Vili kutisee sieltä sun täältä. Kortisonia Vili ei ole joutunut ottamaan tässä kuussa vielä kertaakaan.
- Etukäpälät ovat kaluttuja ranteisiin? asti, anturat ovat onneksi melko hyvässä kunnossa.
- Kylkien/kupeitten kirputtaminen on jokapäiväistä, nappasin pari kuvaa siitä, epätarkkoja, koska liike on niin nopeaa, olisi pitänyt videoida.
- Naamaa hierotaan kaksin tassuin. Silmät eivät vuoda ja korvat ovat ihan siistit.
- Pippeliään Vili on alkanut myös nuolemaan turhan paljon. Istahtaa lenkilläkin oikein nuolemaan sitä. Mitään vuotoa tms siinä ei näy eikä Vili ole mitenkään seksuaalisesti aktiivisen oloinen ollut, paitsi mitä suvun nuorimmaista (17 kk) piti astua jatkuvasti, kun oli käymässä. Olen suihkuttanut sitä pippeliä muutaman kerran viileällä vedellä, siitä Vili on ilmiselvästi tykännyt. Luin jostain pippelin huuhtomisesta Betadinella, en osaa kuvitellakaan, miten se käytännössä onnistuisi. Enpä ole milloinkaan moiseen joutunut, vaikka suurin osa elämäni koirista ovat olleet uroksia.
- Peppuun on ilmestynyt samanlainen perineaalinen pullistuma kuin toukokuussa. Ymmärtääkseni ei tällä kertaa kuitenkaan ole kysymys anaalirauhasten tukkeutumisesta.

(peppukuva)

- Närästys muistutti myös itsestään. Vili, jolla on nykyään hyvä ruokahalu, jätti useita syöntikertoja väliin, vaikka ei ollut enää hellettä. Arvasin jo siitä, että jotain on mahassa taas mullinmallin. Sitten Vili nousi usein makuulta istumaan ja nieleskeli ja maha alkoi pitämään murinaa ja mölinää. Selvä juttu. Vili joutui (pakko)syötettäväksi, koska oletan tyhjän mahan olevan närästyksen kannalta paha juttu. Lusikalla kermaviiliä, siinä uskossa ja toivossa, että se olisi hyväksi liikahappoisuudessa. Iltasella sitten söikin jo ihan omasta aloitteestaan. Vili sai kahtena päivänä (pe-la) Pepsid 5 mg yhteensä 3 kertaa. Nyt on tilanne kaiketi taas parempi. Harmi, että jouduin jättämään perunan pois ruokavaliosta, se olisi ollut vatsaystävällistä tuollaiselle närästäväiselle.
- Kutinoihin olen antanut kahtena päivänä (su-ma) Cetimax 5 mg. Sen vaikutusta en osaa vieläkään arvioida, ei se kutina ainakaan ole yltynyt päivän mittaan.

Vili ei oksentele, ei pode ummetusta eikä ripulia. Vartalon iho on siisti kauttaaltaan ja turkki on hyvässä kunnossa. Ilmeisesti allerginen koira on kaikin puolin herkkä. Onhan elimistö pois raiteiltaan ja tavallaan hälytystilassa, kun pitää reagoida kaikkiin allergeeneihin, jotka terveellä eivät aiheuttaisi mitään oireilua.
Olen miettinyt, mitä tehdä? Pitäisikö Vilin kanssa lähteä eläinlääkärille? Mitä menisin sieltä hakemaan? Päänsilitystä ja nopeasti ovesta ulos... Menisinkö toiselle eläinlääkärille? Olen huomannut, että joillakin eläinlääkäriasemilla vaihtuu henkilökunta hyvin usein ja joissakin taas on melko pysyvä miehitys. Siitäkin voi ehkä tehdä jotain johtopäätöksiä. Silti saattaa olla "suo siellä, vetelä täällä" -tilanne vastassa, meni sitten kenelle lääkärille tahansa. Ihmisiä kun ovat, hekin.

Näin nyt

Elokuu on alkanut oikein mukavasti. Tämän kuun saldoon ei ole kertynyt (vielä) ainuttakaan lääkepilleriä! Antihistamiinia annoin heinäkuun lopulla neljänä päivänä, sitten jätin sen pois. Sen tehosta en osaa sanoa oikeastaan yhtään mitään.
Vili on nyt pärjännyt hienosti, kiitos siitä lankeaa kaiketi perunan jättämiselle pois ruokavaliosta. Kutinat ovat siis vähäisiä, sanoisinko, normaalilla tasolla, ja korvat ovat puhdistuneet ihan yhtäkkiä. Niin, että kyllä se aurinko paistaa taas risukasaankin.

Mieleeni tuli, että alan nyt seuraamaan, miten kodin imurointi vaikuttaa Vilin kutinoihin. Helteillä kodinsiivous jäi vähän vähemmälle ja Vilin kutinat samanaikaisesti lisääntyivät. Onko niillä jokin yhteys? Luulen kylläkin, että se on ollut perunan syytä, mutta kukapa tietää?

Hui - mikä koira tuo on? Vili poistui paikalta ripeästi ja kovasti muristen...

Ei oo kivaa...

Niinpä, ei ole ollut kiva heinäkuu ainakaan tähän mennessä, vielähän se ehtii muuttua suuntaan jos toiseen. Hellettä on piisannut ihan liikaa ja kutinoita on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Syy tuntematon. Siksi päätin nyt vaihteeksi asettaa syytettyjen penkille perunan. Voiko peruna olla haitallista? Allergisoivaa? Sitähän suositellaan nimenomaan allergisille koirille.
Tähän asti olen perunaa vältellyt, antanut vain silloin tällöin ja vähäisiä määriä, mutta koko ajan se on ollut hieman epäillyttävässä maineessa. Nyt aloin antamaan perunaa päivittäin, koska luin sen vaikuttavan edullisesti gastriittiin. Selkeää yhteyttä kutinalla ja perunalla ei ole havaittavissa, saahan Vili muutakin ruokaa. Ties vaikka olisi allergisoitunut lampaalle... Entä ruis? Kookosöljy?
Heinät ja pujo ovat olleet myös epäilyksen alaisina, mutta jotenkin en jaksa siitepölyihin täysin uskoa. Voivathan ne olla silti myötävaikuttajina?

Tilanne yhteenvetona:
* Tauolla ovat nyt siis peruna, hunaja, kookosöljy, tölkkiruoka, hapankorppu, juusto ja heppa, sitä kun ei kesäaikaan saa mistään. Syy: hevoset laiduntavat ulkona eivätkä siten aiheuta kuluja omistajilleen. Syksyllä sitten heppaparkoja taas lähetetään teuraaksi...
* Vili syö lammasta, laktoositonta kermaviiliä (10% rasvaa), siinä kaikki. Ei pojalle jää mitään syötävää näillä näkyvillä...
 * Kutinaa on kaikkialla. Tyypillistä on, että Vili aina herättyään/noustuaan levolta aloittaa systemaattisen raapimisen. Hän käy koko kroppansa läpi, kaikki tassut ja massut ja rapsuttelee oikein olan takaa. Sitten kun kokovartalohoito on läpikäyty, on taas rauha maassa. Tassut eivät silti ole kovinkaan pahassa kunnossa enkä ole niitä mitenkään erityisesti hoitanut, koska en ole pitänyt sitä tarpeellisena, vielä.
* Vili ei oksentele ja vatsa toimii moitteettomasti ja luotettavasti. Maha ei pidä murinoita eikä ole tarvinnut antaa närästyslääkkeitä. Yöt ovat sujuneet oikein mallikkaasti. Ruokahalu on ihan hyvä. Leikkii jonkin verran, mutta ei ole muutenkaan luonteeltaan riehakas koira.
* Kortisonia olen joutunut antamaan ihan liian usein ja jotenkin olen saanut sen vaikutelman, että se ei auta yhtä paljon kuin ennen. Antihistamiineja eli allergialääkkeitä en ole edes kokeillut, vaikka kaapista niitäkin löytyy. Lakritsanjuurijauhetta annan edelleenkin sekä myös sitä "mineraalihiekkaa", mutta niitäkin vähemmän kuin aikaisemmin.

Mitähän tulevaisuus tuo tullessaan?

Ojasta allikkoon

Kolmikko

Tässä Vilin uusi lelutrio. Ne löytyivät Yliopistonkadun Pelastusarmeijan kirpputorin lelulaarista, kaikki aivan uudenveroisia, konepesunkestäviä ja ihanan pehmoisia. Keskimmäinen maksoi 50 senttiä ja reunimmaiset 20 senttiä.
Vilille voi tämmöisiä lastenleluja ostaa, Vili kun ei revi eikä riko niitä, kantelee vaan ja joskus ravistelee ne "kuoliaaksi". Eikä Vili paljon leikikään, on sellainen tosikko kuin emäntänsäkin.

Vähemmästäkin menee kieli solmuun...

Siinä ne hyvät uutiset sitten jo olivatkin. Kuten otsikointi antaa ymmärtää, niin ei meillä mitenkään loistavasti suju. Vili kutisee enemmän kuin aikoihin. Kortisoniin on jouduttu turvautumaan tässä kuussa jo peräti 5 kertaa.
Mahdollisia syitä olen pohdiskellut eli arvuutellut. Heinien ja pujon kukinta, hunajan siitepölyt? Mikä tahansa muu?
Hunaja laitettiin nyt sivuraiteelle odottelemaan aikoja parempia. Kermaviiliä menee edelleen, nyt Vili on siirtynyt siihen täysin laktoosittomaan versioon. Ruokana perunaa kyytipoikana ja muuten lammasta höyrytettynä, tölkkiruuat ovat myös tauolla.
Ruokaa olen tarjonnut Vilille 4 kertaa päivässä ja usein se on niin sujunutkin. Toisinaan, varsinkin hellepäivinä Vili jättää yhden jos toisenkin annoksen väliin, mutta se on kai luonnollista koiran itsesäätelyä.

Uusimmassa Tiibetinspanieli-lehdessä oli useamman sivun juttu koiran atopiasta, ihan asiallinen ja ymmärrettävä kirjoitus. Ei kuitenkaan mitään uutta. Yhdistyksellä on muitakin, terveyteen liittyviä artikkeleita saatavilla, laitanpa tähän linkin sinne. Artikkelit

Onni yksillä, kesä kaikilla

Otsake ei kohdistu mihinkään konkreettiseen, se tuntui vaan niin sopivalta. Päivä paistaa, kookosöljy on taas juoksevassa muodossa. Suomen suvea kauneimmillaan.

Vilin ruoka-asioita.
Minä tunnollisena koiranomistajana ostin hänelle laktoositonta kermaviiliä, mutta Vili ei sitä syö. Tavallinen kermaviili sen sijaan maistuu. Sitä syötän, kun olen siinä uskossa, että hapan on hyvää gastriitille. Toivottavasti on näin. Toivon myös, että Vilin innostus ei lopahda tähän kermaviiliin, kuten piimän kanssa kävi.
Siitä lähtien, kun Vili saa osaksi myös tölkkiruokaa, Vili ei suostu syömään enää ollenkaan raakaa lihaa. Aikaisemmin söi sitä aina jonkin verran, mutta nyt se on loppu. Kaikki liha kypsennetään kevyesti. Vilin luontaishoitaja varmaan näkee punaista, kun lukee tästä, että tölkkiruokaa eikä enää lainkaan raakaa... Tölkkiruualle perusteluni ovat omasta mielestäni riittävät eli se varmistaa Vilille sopivan ruuan siltä varalta, että tulee syystä tai toisesta katkos tähän oman keittiön tuotantoon.

Gastriittia hoidan nyt pelkällä Antepsin-tabletilla, ainakin toistaiseksi. Annan iltaisin puolikkaan ja ainakin nyt se tuntuu riittävän, viime yönäkin Vili nukkui peräti aamukahdeksaan asti. Pari päivää sitten kokeilin Pepsid-tabletilla ja taas sattui niin, että noin 5 tuntia ruokailun jälkeen Vili oksensi ruuat täysin sulamattomina pois. Nettitieto on kertonut, että varsinkin liharuoka tarvitsee (runsaasti?) vatsahappoja ruuansulattamiseen. Maalaisjärjellä päättelin, että jos Pepsid vähentää liian roimasti niitä happoja, niin vatsa ei kykene sulattamaan ruokaa ja siksi se palautuu matolle täysin koskemattoman näköisenä. Voi olla, että maalaisjärki vie metsään, mutta näin päättelin kuitenkin. Oletan ja toivon, että Antepsin suojaa vatsan limakalvoja ja ne siten ehkä voivat parantua ja jopa vahvistua?
Olisi kivaa olla oikein viisas. Kaikki hoito tuntuu totaaliselta hakuammunnalta, toivottavasti edes muutama luoti osuu maaliin! Vilin vatsa ei ainakaan viime aikoina ole enää pitänyt sitä kovaäänistä konserttia, kuten yleensä, sitä pidän hyvänä merkkinä, kuten myös hyvin nukuttuja öitä. Kaikki voi hetkessä kuitenkin muuttua, siihen on tässä ehtinyt jo tottua...

Kutinoista sen verran, että niiden taso vaihtelee päivästä toiseen. Joskus raapii ja lutkuttaa oikeinkin kovasti, sitten tulee aivan rauhallisia päiviä ja sitten ehkä päiviä näiden ääripäiden välistä. Ei aavistustakaan, mikä milloinkin mitäkin aiheuttaa. Ruokavalio on jotakuinkin sama koko ajan. Oikein rajun kutinapäivän pelastan  kortisonilla (2,5 mg), onneksi niitä päiviä on ollut harvassa. Listaan ne oman vajavaisen muistini tueksi tuonne Yhteenveto-sivulle, jos jotakuta kiinnostaa.

 

Allerginen koira on ikänsä allerginen, allergia ei parane eikä häviä, se saadaan korkeintaan hallintaan. Joten kuten.

Vapun tunnelmia...

Vapputunnelmat ovat kellarissa.

Vili rapsuttelee ja kirputtaa tassuja ja mahaansa ja kylkiään enemmän kuin haluaisin nähdä. Aamuyön herättelyt eivät myöskään ole mitään mukavia asioita. Ei minulle, koska yöuni jää lyhyeksi, mutta varsinkaan Vilille ne ovat kurjia. Vili ei herätä, jos voi hyvin eli Vili voi jollain tapaa huonosti.

Minun käy Viliä niin sääli. Lyhyitä ovat ne auvoiset ajanjaksot, jolloin ei ole vaivanvaivaa ollut, leikki on maistunut ja poika on ollut oikein "iloisella päällä, kuin koira liukkaalla jäällä". Nyt ei leikki maistu, ruokaa sentään syö. Mielessä on käynyt jo kortisonin antaminenkin, toistaiseksi enemmänkin oman mielenrauhani takia. Ihan vielä ei olla siinä vaiheessa, että Vilin on pakko saada jotain. Pikkupiruna vaivaa pelko myös siitä, että anaalirauhasen vaiva uusiutuu.

Tassuja olen huuhdellut laimealla omenaviinietikkavedellä, olen kokenut sen paremmaksi kuin Betadinehuuhtelut, ainakin tässä vaiheessa. Siinä on se hyvä puoli, että etikkavesi saa jäädä tassuihin hillitsemään kutinaa, sen sijaan Betadine täytyy aina huolellisesti huuhtoa pois, ettei päädy nuolemalla Vilin massuun.

Kevät on tullut. Ensimmäinen punkki poistettu Vilistä.

Rapsua

Heti kun antibioottikuuri loppui, lisääntyi kutina. Vili jyrsii anturoitaan, ne punoittavat sen verran, että Betadinehuuhtelut otetaan käyttöön. Vili kirputtaa myös kylkiään ja lisäksi rapsuttaa perinteisellä tavalla itseään. Aamuöisin Viliä vaivaa myös joku asia, koska tulee herättelemään.

Taas tuntuu siltä, että huoletonta päivää ei meille taida olla luvassa milloinkaan.

Selasin nettiä ja sieltä löysin mainintoja, että antibioottikuurin jälkeen lisääntyvään hiivaan monet koirat reagoivat kutinalla. Yksikään aikaisempi koirani ei ole joutunut antibiootteja napsimaan eikä kai ihan perusterve koira kovin herkästi oireilekaan kuin nämä atooppiset tapaukset. Onneksi ei ole vielä tarvinnut tarttua kortisonipurkkiin.

Sen sijaan Vili saa nyt levätabletteja sekä Lacto Seven-maitohappobakteereita. Vitamiineja en nyt anna, koska nuo levätabletit sisältävät runsaasti kaikenlaisia ravinteita. Harmikseni joudun vielä toistaiseksi antamaan yöksi happosalpaajatabletin, jotta ne vatsan limakalvot toipuisivat.
Saapa nähdä, mitä tuleman pitää...

Uutisista, päivää!

Vilin avanne siellä pepussa on hyvää vauhtia paranemassa. Siihen on tulossa rupi päälle eikä se tunnu Viliä enää kovin paljon kiinnostavankaan. Suihkuteltu on 3-4 kertaa vuorokaudessa.

Mitähän sitä voisi tehdä jatkossa, että nuo anaalirauhasen vaivat eivät uusiutuisi? Riittääkö lämminvesisuihkuttelu vaikkapa kerran viikossa? Auttaako se rauhasia tyhjentymään? Leikkaus tietenkin poistaisi nämä vaivat lopullisesti, mutta ihan heti ei olla siihen ryhtymässä. Kysyin eläinlääkäriltä, että onko sellainen operaatio ihan rutiinijuttu vai isompi. Hän sanoi sen olevan rutiinia, mutta se vaatii silti lääkäriltä kokemusta ja tarkkuutta. Niinpä, ettei vahingossa napsaise niitä ryppynauhoja poikki.

Kipulääkkeitä Vili sai 4 päivää ja hyvin pärjää jo ilman. Antibiootteja annetaan kaiken kaikkiaan 10 päivän kuuri, tänään on 8. päivä menossa.

Vili oli eilen iltamyöhään melkoisen levoton, piti pureskella kaikkia tassuja ja kylkeä ja rapsuttaa ihan perinteisestikin. Sama homma aamuyöstä. Tilanne ei ole kuitenkaan vielä hälyttävä, vaikka näen jo kauhukuvia tulevasta.




Jos tuo kutina nyt jatkuu, niin en tiedä, mikä sitä aiheuttaa. Vaihtoehtoja on mielin määrin, mm.

* Nuo lääkkeet? Antibiootissa on sianmaksajauhetta, possu on epäiltyjen listalla Vilin ruokavaliossa, ei ole syönyt possua miesmuistiin. Antibioottikuuri pitää kuitenkin antaa loppuun saakka, jos ei mitään ihan kauheita oireita ilmene. Onneksi enää kaksi päivää jäljellä.
Pitänee lisätä tuo sianmaksa sinne eläinlääkäriaseman "syntilistaan", pitäisihän ell se osata ottaa huomioon, kun määrää lääkkeitä ruoka-allergiselle koiralle.
* Se viikko sitten pihalta syöty, jonkun toisen oksentama nappula?
* Siitepöly? Leppä kukkii, muut eivät sentään vielä.

Olen lopen kyllästynyt tähän arvailuun!

Kun nyt tästä lääkitysrumbasta selvitään, niin sitten alkaa Vilin yleiskunnon nosto taas lempeillä metoodeilla. Nyt on ollut mielestäni ehdottomasti pakko hoitaa Viliä näillä apteekin dropeilla ja kunhan Vili on taas terve, niin sitten yritän vahvistaa myös Vilin mahalaukun limakalvoja luonnollisin keinoin. Täytyy vielä löytää ne keinot...

Vähennys

Kortisonin vähentäminen!
Se ainakin on onnistunut, jihhuu! Kortisonin lopettaminen on vielä suuri kysymysmerkki?

Olen todella äimistynyt, että Vili on pärjännyt puolta vähemmällä kortisoniannoksella loistavasti. Se on myös suurena lohtuna siinä tapauksessa, että se lopettaminen ei sittenkään onnistu. Tiedän nyt ainakin sen, että Vili voi pärjätä puolta vähemmällä eikä edes rapsuttele. WAU.

Viimeisen ? kortisoniannoksensa 1,25 mg Vili on saanut maanantaina, 7. maaliskuuta. Nyt on menossa vasta 4. päivä ilman. Olen itse täydessä paniikissa, jännittää ihan kauhean paljon, miten tästä eteenpäin. Yhteenveto

Ollapa mies, niin en pohtisi ja pelkäisi ihan kaikkea. Miehillä asiat sujuvat jotenkin ihailtavan suoraan (putkiaivot?) ja ongelmitta, yksinkertaisesti. Mokomat pääsevät todella helpolla verrattuna meihin naisiin (tippaleipäaivot?). Meillä jää aina ajatusten ja tunnetilojen rippeitä joihinkin aivojen "tippaleipäkiemuroihin", joissa ne elävät ihan omaa elämäänsä. Vitsit vitsinä, en siltikään haluaisi olla mies...

Vili raapii ja kirputtaa itseään satunnaisesti. Tänään enemmän kuin eilen. Sydän melkein pysähtyy, jos satun sellaista näkemään! Tilanne on kuitenkin toistaiseksi täysin hallinnassa, mutta jo huomenna voi kaikki olla toisin. Se on niin usein jo nähty, että mikään ei ole epävarmempaa kuin varma ja sama toisinpäin.
Toivoa täytyy myös, että Vilin lisämunuainen ei ole surkastunut ( = Addisonin tauti ), vaan toimii normaalisti.

Vili nukkuu yönsä hyvin, vatsavaivoja ei ilmeisesti enää ole. Ruokahalu on kadoksissa, ollut jo useamman viikon. Taas kerran tulee todistetuksi, että kokkitaitoni ovat olemattomat, kun ei edes koiralle kelpaa. Gourmet-keittokirjassani ei nyt vaan ole valitettavasti mitään muuta kuin lammas-heppareseptejä. Hengissä Vili kyllä on, edes sen verran käy närppimässä ruokakupilla.

Kuinka paljon rapsuttelee normaali, terve koira? Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä. Toki ovat aikaisemmat koirani joskus itseään rapsutelleet, mutta mitään ei ole mieleeni jäänyt. Nyt rapsuttelu on saanut sellaisen erityisaseman, että se laukaisee minussa välittömästi paniikinomaisen hätätilan, heti herää se valtava kauhukuva sietämättömistä kutinoista ja kärsivästä koirasta (ja emännästä).

Kevät on tulossa, ainakin kalenterin ja sään mukaan. Kurakeliä piisaa ja Vilin tassuja ja vatsanalustaa saa olla suihkuttamassa joka ulkoilun jälkeen. En käytä siinä mitään pesuaineita, pelkkää vettä vain.
Tulisi nyt vaan pian kuivat kelit...

Ne uudet kujeet?

"Minulla on omat epäilykseni kutinan aiheuttajasta, mutta kerron sitten, kun saan vastauksia kysymyksiini." 

Nyt olen saanut vastauksen valmistajalta ja epäiltyjen penkillä ollut Immunkomplex™  on vapautetty syyttömänä. Kuulemma se ei sisällä mitään eläinperäisiä valmistusaineita. Saattaahan se silti olla syypää, jos Vili vaikka reagoi johonkin kasviin...
Ehdin antaa niitä tippoja vasta 5 päivää, kun se kova kutina iski silloin joulukuun puolivälissä.


Nyt olen hoomoilasena, mistä Vilin kaikki yhä jatkuvat kutinat johtuvat! 
Onko Vili kaikelle ruualle allerginen? 
Ovatko kyseessä pölypunkit kenties? 
Eikö kortisoni auta enää yhtä hyvin?


Allergiatesteihin ei mennä, ensinnäkin, koska Vilin pitäisi olla lääkkeetön niitä otettaessa ja toiseksi, koska en usko niiden antamaan tulokseen 100%:sti enkä ole kovinkaan kiinnostunut epämääräisestä tutkimustuloksesta ja sitä paitsi, ei niistä sisä- ja ulkoilman allergeeneistä pääse millään eroonkaan. Niitä on sisäilmassa enemmän tai vähemmän. Yritän nyt päästä siihen olotilaan, että niitä olisi mieluummin vähemmän kuin enemmän. Eli siivoamalla. 
Hohhoijaa tätä koiranelämää!

Kutinaa ja raapimista

Muutama sananen kutinasta, raapimisesta ja kivusta.

Olen huomannut nettiviidakossa vaeltaessani joidenkin koiranomistajien vähättelevän koiransa kutinoita. Ehkä heillä ei ole omakohtaista kokemusta kovasta kutinasta tai heiltä puuttuu eläytymiskykyä.

Ihmisen kokema kutina ei varmaan poikkea koiran kokemasta, joten yksi hyvä vinkki on lähteä selaamaan netistä löytyviä ihmisten foorumeita, joissa he keskustelevat kutinasta ja sen sietämättömyydestä. Jokapäiväinen, infernaalisen voimakas kutina on niin stressaavaa, että se voi ajaa uhrinsa itsemurhaan. Koira ei voi helpottaa oloaan edes tälläkään tavalla, koira on täysin omistajansa armoilla, niin tässä kuin kaikessa muussakin.

Totaalinen tiedonpuute koiranomistajilla on myös mahdollista, vaikkakin nykyisenä nettiaikakautena täysin käsittämätöntä. Allergisilta tuttavilta voi kysellä ensikäden tietoa asiasta. Eikä mikään estä koiranomistajaa tekemästä jopa omakohtaisia testejä, joiden avulla saattaa saada aavistuksen siitä, miltä jatkuva kutina tuntuu.

* Istahda muurahaispesään vähissä vaatteissa! Viisi minuuttia istuttuasi jatka päiväsi kulkua normaalisti, älä mene suihkuun äläkä uimaan, vaan tunnustele, miltä ne sadat muurahaiset ihollasi tuntuvat.
* Hanki kevättalvella itsellesi lintukirppujen puremia! Siitä saat kolmisen viikkoa jatkuvaa, kovaa kutinaa.
* Hanki itsellesi syyhypunkkitartunta tai päätäitä! En tiedä, miten tämä neuvo käytännössä toimii...
* Heittäydy kesällä nokkosten seuraan! Se kutina ja polte ei kestä kuin puoli päivää, mutta ehkä sekin riittää ymmärtämään kutinaa.
* Hanki kutinapulveria ja kokeile itseesi!

Kutinaa on monenlaista, lievästä sietämättömään, satunnaisesta jatkuvaan,  paikallista tai koko vartalon kutinaa, Se voi olla pistävää, polttavaa, pinnallista, syvältä tulevaa. Tyypillistä on, että kutinaa on sangen vaikea määritellä.

Onnellisinta on, jos kutinan aiheuttajaksi selviää täit, väiveet tai muut loiset. Niistä on helppo päästä eroon ja kutinat häviävät saman tien. Jos kutinan syy on joku muu, niin tilanne on moninkerroin hankalampi, mahdollisia syitä on pilvin pimein. Monet sairaudet  aiheuttavat kutinaa, mutta yleisimmin syynä on erilaiset allergiat. Allergisuus on pysyvä olotila ja vain välttämällä allergian aiheuttajaa, pääsee kutinastakin eroon.

Helpommin sanottu, kuin tehty! Valitettavasti.

Ylläoleva taulukko (klikkaa isommaksi) auttaa koiranomistajaa määrittelemään, millä tasolla koiransa kutina on. Kaksi ylintä kutinan tasoa ovat mielestäni ne, jolloin koiran oloa on aivan pakko helpottaa tavalla tai toisella.
Kauluri ei ole ratkaisu enää tässä kutinavaiheessa, sehän ei poista kutinaa vaan estää vain raapimisen. Kauluria voi halutessaan käyttää lievässä kutinassa estämään ihorikkojen syntyä.

Lievän kutinan saa häipymään raapimisella. Jokainenhan tietää, että hyttysenpurema ei tarvitse paljonkaan raapimista, kunhan sitä vähän hankaa, niin jo helpottaa. Kovan kutinan lieventäminen onkin sitten eri juttu. Silloin on pakko raapia jopa ihoa rikki, jotta kutinan tunne lievenee ja tilalle tulee kivun tunne. On helpompi kestää aggressiivisen raapimisen tuottamaa kipua kuin sietämätöntä kutinaa. Noidankehä on valmis. Kun kivuntunne haihtuu, tulee tilalle taas kutina jne. Ihorikot tulehtuvat ja tilanne pahenee pahenemistaan. Koiran uni keskeytyy jatkuvasti, ruokaillessakin kutiaa eikä edes leikkiminen saa "unohtamaan" jatkuvaa kihelmöintiä.

Onko silloin enää elämänlaatua jäljellä? Eläinrääkkäys ei tarkoita vain koiran fyysistä pahoinpitelyä, vaan myös sietämätön kutina, johon ei haeta tai ei löydy apua, on julmaa eläinrääkkäystä!

Kutinaa on hoidettava ulkoisesti ja sisäisesti. Pelkkä ulkoisten oireiden hoitaminen on vasta alkua, kutinan sisäisiä syitä täytyy yrittää selvitellä ja ennenkaikkea on hoidettava se sietämätön kutina pois, usein se onnistuu vain lääkkeillä.

Jos käy niin surullisesti, että kaikista yrityksistä huolimatta koiran oloa ei pystytä millään tavalla helpottamaan, vaan koira kärsii jatkuvasti massiivisesta, sietämättömästä kutinasta, niin silloin on tehtävä koiralle se viimeinen palvelus ja silkasta rakkaudesta päästettävä koira lähtemään.

Aikaisemmin olen kirjoittanut kutinasta tässä blogissa: Kutina

Lekalla päähän

Siitä edellisestä eläinlääkärikeikasta lähtien, reilut kaksi viikkoa, eleltiin Vilin kanssa seesteisiä päiviä. Kehräsin kuin kissa tyytyväisyydestä, Vilillä ei ollut näin auvoisia päiviä ollut sitten miesmuistiin. Vältin hehkuttamasta siitä kenellekään, ettei lumous haihtuisi, kell' onni on, se onnen kätkeköön - periaatteella.
Vili oli niin ihanan hyvässä kunnossa, tassuihin kasvoi karvakin oikein pitkäksi, korvat loistivat puhtauttaan, Vili oli reipas, iloinen, eikä rapsutellut yhtään. Rapsuttelun määrä siis 0%. Ulkona käveli omasta halustaan pitkiä lenkkejä, aikaisemmin kun on ollut enempi sellainen lepotila-koira, joka tarkkailee ympäristöä. Nyt nousi tassu tiuhaan tahtiin. Koko elämä hymyili ja me Vilin kanssa hymyiltiin elämän kanssa kilpaa.

Olin jo aloittanut kortisonin vähennyksen nirhaisemalla tabletista pienen pienen kulman pois. Tätä annostusta Vili ehti saada muutaman kerran. Ja silti kaikki oli todella hyvin.

Sitten yön yli, täysin yllättäen, keskiviikkona aamulla oli täysi kutina päällä! Vili oli kuin sähikäinen sinkoillessaan paikasta toiseen, silmissään hämmästys, mitä tämä nyt on. Tilanne muistutti paljon sitä kananmunaepisodia viime tammikuulta, ei kuitenkaan, luojankiitos, ollut läheskään niin kauheaa. Vilillä oli kuin sisäinen kutina, jota yritti sinkoilemalla paeta. Minä putosin kaikista sfääreistä, hyvä, etten itse mennyt shokkiin.

Minun on nyt pitänyt koota itseäni pari päivää, jotta kykenen kirjoittamaan tätä postausta tänne blogiin. Oli aika rajua nyt pudota taas tänne maanpinnalle noista paratiisimaisista tunnelmista, joista viimeiset kaksi viikkoa sain nauttia. Ihan kuin meille, Vilille ja minulle, olisi raotettu paratiisin ovea ja annettu maistiaisia sieltä. Nyt ovi siis sulkeutui ja pöllähtäneinä me kaksi täällä taas ihmetellään, miten tässä nyt näin kävi.

Oliko kortisonin vähennys liian aikaista tai rajua?
Oliko syynä broileri, jota taas pitkästä aikaa oli tarjolla?
Oliko kyseessä ehkä molemmat edellä mainitut seikat yhdessä syypäitä?

Nyt Vili saa kortisonia 2,5 mg kerran päivässä, vähemmällä ei tule toimeen. Voi itku ja harmi! Olen joutunut antamaan lääkettä keskiyöllä ja aamuvarhaisella yltyneeseen kutinaan ja sinkoiluun. Kyllä ne ovat pitkiä minuutteja, kunnes lääke auttaa, todella pitkät 45-60 minuuttia.

Olen nyt sisäistämässä sitä tosiasiaa, että Vilin elämänlaatu on kiinni kortisonista. Ilman sitä Vili ei voisi elää elämäänsä. Siis yritän ystävystyä nyt tämän Vilille hyvää elämänlaatua antavan kortisonin kanssa. Vaihtoehtoja on vähäiset kaksi: joko kortisonin kanssa tai ilman sitä. Ensin mainittu vaihtoehto antaa Vilin silmin katsottuna hyvän koiran elämän, kaikesta huolimatta. Toista vaihtoehtoa ei ole....

Ikävistä tunteista päällimmäisinä ovat pettymys, syyllisyys ja katkeruus, tässä järjestyksessä.

* Pettymys siihen, että taas kerran tuli takapakkia, taas kerran ollaan Vilin kanssa pudottu pilvistä.
* Syyllisyys siitä, että olen tämän kaiken aiheuttaja, minä vähennän lääkitystä, minä valitsen Vilin ruuat.
* Katkeruus kasvattajaa kohtaan, joka on todennäköisesti myötävaikuttanut myösVilin huonoihin lähtökohtiin omalla, julkisestikin jo kyseenalaistetulla toiminnallaan. Katkeruus eläinlääkäriä kohtaan, joka vastoin yleistä suositusta antoi tieten tahtoin allergiselle koiralleni myös rabiesrokotteen samanaikaisesti tehosterokotteen kanssa.

Kaikesta murheesta putkahtaa silti se ihana tunne, että olen oikea onnenpekka, että juuri Vili on minun koirani! 

Nyt on itselläni panokset vähissä. En usko Vilin pääsevän ikinä eroon kortisonista. Joten minun ei auta muu, kuin ottaa lusikka kauniisti käteeni ja alkaa elää sen tiedon kanssa.
Nyt uusi tavoite on päästä taas annokseen 2,5 mg kortisonia joka 3. päivä. Jatkan Xie Tang-yrttitablettien antamista ylläpitoannoksella, tarvittaessa vaikka läpi Vilin koko elämän, jos se vaan on sallittua. Niiden vaikutus on ollut mielestäni mahtava. Sen avulla saimme me molemmat elää edes kaksi viikkoa "nirvanassa". Siihen tilaan ja iloiseen olemukseen haluan Vilin takaisin!

Sekalaisia kuulumisia

Vauhti-Raksu toi Vilille ruokaa seuraavanlaisesti:
- Murren Murkinan Lihaluu-Mix, Voima-Mix ja Lihakasvis-Mix
- Reikolta NeuP ja AK
- Broilerin kauloja
- Hevosen jauhelihaa
- Valkosipuli-kreikanhernepurkki

Viimeiset kokeilut menossa noilla Mix-tuotteilla, muut Vili on hylännyt vähän aikaa syötyään, näitä ei olla vielä kai kokeiltu. On se vaan niin varmaa tilata näitä ruokia autolta, tietää mitä saa ja joka pötkön päällä se lukeekin. Eläinkaupasta kun viimeksi sain sangen epämääräistä palvelua.
Ei aavistustakaan, mitä hevosen jauhelihalle tapahtuu, miten sitä aion koiralle tarjota. Nyt se makaa toistaiseksi pakkasessa.

Tuo kallis Valkosipuli-Kreikanhernepurkki tuli nyt sitten tilattua. Halvemmalla ehkä pääsisi, jos ostaisin sitä kreikanhernettä irtomyynnistä, eipä olisi lisäaineita joukossa. Pillerit uppoavat Vilille ihan sellaisenaan ruuan joukossa, ainakin toistaiseksi. Pilleri päivässä eli kolmen kuukauden satsi.

Vilin ruokahalu on taas erinomainen. Ainakin toistaiseksi. Kortisonia olen joutunut antamaan tällä viikolla joka toinen päivä, tänään yritetään selvitä taas kahdella välipäivällä. Vili tosin raapii tänäänkin, mutta on muuten ollut levollinen. Toivottavasti selvitään huomisaamuun kunnialla.
Vilin tassut ovat olleet kovilla, ranteet ovat jyrsityt, näin pahat ne eivät ole aikoihin olleetkaan. Olen huuhdellut niitä suolavedellä aamuin illoin, yritän välttää ylihoitamista. Minulla on tuntuma, että liika hoitaminen yllyttää Viliä nuolemaan tassujaan entistäkin enemmän. Toivon tuon tassunkutinan vähitellen vähenevän, jos ollaan oikealla tiellä eli että vehnä olisi sen aiheuttanut.

Säitten viileneminen on saanut Vilin riehaantumaan. Ulkona juoksee reippaasti ja kotona leikki kuin pikkupentu.
Mielelläni kyllä ajattelisin, että leikkisyys johtuu oireilun häviämisestä. Kuten silloin, kun Vililtä löytyi täitä, olin jo melkein onnesta soikeana, että nehän ne ovat syyllisiä Vilin kutinaan eikä mikään allergia! Jokainen Vilistä löytynyt punkki on herättänyt eloon toiveen allergian olemattomuudesta. Niin, toivo se on, joka viimeiseksi häviää...

Uusi elämä?

Eliminaatiodieetit heitettiin siis romukoppaan ja alkoi ns. uusi elämä. Minkälainen elämä, se selvinnee.

Vili lopetti siis sen poromixin syömisen totaalisesti. Ei enää auttanut edes siihen sekoitetut muut herkut, Vili ei käynyt enää edes niitä erottelemassa. Poika teki ohimarsseja jatkuvasti, ei vaivautunut edes ruokakupille katsomaan, vaan vilkaisi hätäisesti keittiön ovelta ja poistui sitten sängyn alle.

Tekemäni yrjölänpuuro, jossa oli jauhelihaa ja viljapossunsuikaleita, ei myöskään kelvannut.
Vili siis eli niillä herkuilla (saksanhirveä), joita sai aamuin illoin aktivointileluunsa ja pari kertaa päivän mittaan muuten vaan. Piimäkään ei enää ole kelvannut. Litran tölkki on mennyt viemäriin Vilin kissankupin kautta, ei yhtä ainuttakaan lipaisua piimästä.

Aloin jo huolestua Vilistä.

Eläinkaupasta oli tarkoitus ostaa pakasteruokia. Valikoima kaupassa oli kehno, myyjä ei erottanut Mix-pötköjä toisistaan, olivat vähän sikin sokin siellä pakastimessa. Niissä kun ei ole mitään merkintää päällä. Ärsyttävää.
Mukaan tarttui loppujen lopuksi vain kaksi pötköä ehkä sikakasvismixiä.

Vilille ei kyllä kelvannut. Huolestuin jo todellakin. Olisiko Vili ensimmäinen koira, joka kuolee nälkään täysinäisen ruoka-astian viereen?

Tähän hätään keksittiin keittää Vilille spaghettia. Sitä Vili ei ollutkaan saanut miesmuistiin. Jopas pojalle maistui! Huh. Ei ole koira ainakaan sairas, kun edes joku ruoka kelpasi.
Eläinkaupan soittokierroksen jälkeen haettiin kaksi pötköä Neu AK:ta eli perunabroileria, muuta vähänkään sopivaa ei löytynyt. Tämä ruoka oli pääosassa Vilin edellisessä eliminaatio-ohjelmassa.

Nyt Vili syö kolmatta päivää kuin "viimeistä päivää", ruokakippo tyhjenee kolmasti päivässä ainakin.

Vili on nyt saanut lempiruokaansa spaghettia kolmasti. Ja raapii itseään. Enemmän. Voihan itku.
Muuten tämä uuden elämän ensimmäinen viikko olisikin sujunut hyvin.

Nyt syytettyjen penkillä on vehnä. Voihan se osoittautua syyttömäksi, mutta nyt spaghetinsyönti jää tauolle joksikin aikaa. Toivottavasti se ratkeaa tällä tavalla.

Murren Murkinan ruuat jäävät nyt valitettavasti pois Vilin ruokalistalta. Minun mielestäni ne olisivat olleet hyvä vaihtoehto, mutta Vili on eri mieltä. Tosin itsekin olen pohtinut, että miksi koiranruuassa on niin paljon kasviksia ja onko se tosiaankin hyvä asia.

jatkoa seuraa....

Keskiviikon kertomuksia

Siitä ison luun nielaisemisesta ei koitunut onneksi mitään ikäviä yllätyksiä. Kyllä koiran nielu on ihmeellinen, todellakin kaiken vetävä, en olisi ikinä uskonut sen edes mahtuvan Vilin kurkusta alas, vielä kun se pala oli jäinen ja kova. Mutta niinhän nuo sudet syövät, nielaisevat isoja paloja eivätkä suinkaan pureskele 33 kertaa, kuten ihmisille neuvotaan. Tuntui vaan ihan hirveän pelottavalta tuo pienen Vilin tapaus.

Huomenna Vili saa vauhtiraksun tuomana isoja luita kaluttavaksi, kyllä pojan sitten taas kelpaa!



Tänään napattiin Vili heti aamulenkin jälkeen kylpyyn. Reippaasti sujui kylpeminen ja vielä reippaammin sen jälkeinen ympäri huushollia juokseminen.
Nyt meillä on pussattavanpuhdas koirapoika.

Nyt on tätä porodieettiä syöty kaksi viikkoa. Vili kaluaa kaikkia neljää käpäläänsä, pitkästä aikaa. Toistaiseksi vielä kohtuuden rajoissa.
Tuntuu, että ei tästä mitään tule. Mieskin tuossa jo kyseli, milloin Vilille saa taas antaa kunnon ruokaa...