Maanantain sekalaiset

Sataa, sataa ja sataa.
Vili ei ole sokerista eikä välitä isostakaan sateesta, vaan ulkoilee mielellään, vaikka ukkostaisi tai olisi kova pakkanen. Nyt tänäänkin asettui ruohikolle makoilemaan ja laskemaan ohikulkijoita, vaikka vettä tuli kuin saavista.
Vili on siis todellakin säänkestävä koira, mutta tykkää kuiitenkin enemmän kylmästä kuin kuumasta. Kova tuuli ja tuisku ovat Vilille vastenmielisiä, ne lienevätkin ainoat säätilat, joista Vili ei pidä.



Juuri nyt Vilillä tuntuu menevän taas vaihteeksi vähän paremmin. Tassut ovat saaneet olla lähes totaalisen rauhassa eikä rapsuttele niin paljon, että minä hermostuisin. Eli siis tosi vähän. Yöt ovat sujuneet hyvin, ruokahalu on hyvä, paras ikinä.
Se tässä touhussa on raivostuttavaa, kun ei voi ennakoida mitään tulevaa, johdonmukaisuutta ei ole eli se mikä tänään vaikuttaa hyvältä, voi pian olla jo täysin päinvastoin.
Ihan kuin Suomen sää. Eilen illalla näytti siltä, että tulee kaunis poutapäivä, kissanviikset, sataa jo aamuvarhaisesta lähtien, taas. Yhtä epävarmaa se on allergikon huominen kuin säätilan ennustaminen.
Löysinpä vihdoin oivan vertauskohdan...

Jatkuvasti pelkään, että pusikossa vaanii peikko. Odotan vaan sitä päivää, että peikko päättää hypätä esiin. Jokin tunne sanoo, että Viliä kohtaa joku vaiva taas pian.
Mikä se sitten lieneekin, jotain ihan uutta vai joko taas anaalirauhaset? Nekin tulehtuivat viimeksi niin salamyhkäisesti, että huomasin vasta, kun oli jo kiire lääkärille. Jos Vilille tulee sama juttu toisen kerran, niin sitten on pakko antaa leikata ne pois.




Joskus surettaa Vilin tylsä elämäkin. Ei ole peuhuukavereitakaan. Koirapuistoihin en Viliä halua viedä, ne lienevät kuin lastentarhat, sieltä tarttuvat kaikki taudit ja jos ei muuta, niin syöpäläiset. Tuttavien koirat ovat niin isoja, ettei Vilistä ole kaveriksi. Vapaaksikaan en uskalla yleisellä pihalla laskea, kun autoteitä on joka puolella. Ilman omaa autoa ei kauas luontoon voi lähteä.
Vili on itse hyvin ystävällinen kaikille koirille ja ihmisille. Isoja koiria haukkuu ja karttelee, mikä onkin ihan viisasta. Tunnen pistoksen sydämessäni, kun katselen muitten koirien leikkivideoita, ja omani riutuu täällä kotona... Aikaisemmat, juuri Viliä edeltäneet koirani saivat onnekseen asua metsän keskellä, vapaina. Vaan onhan Vilillä muuten asiat hyvin, ei tarvitse olla juuri koskaan yksin ja pääsee usein ulos ja juuri niin pitkille lenkeille, kuin itse haluaa.

Onko kukaan tietoinen tästä "vihreästä savesta" ?
Adolf Justs Luvos-Heilerde - ultrafein. 
Esite
Sisäiseen käyttöön tarkoitettu, niin ihmiselle kuin koirallekin. Puhdas luonnontuote, maaperästä kuivatettu. Löytyy myös ulkoiseen käyttöön tarkoitettu vaihtoehto, ihottumiin yms. Sisäisesti ripulissa, vatsa- ja suolistovaivoissa, happohäiriöissä. Sen pitäisi poistaa eli imeä itseensä myös haitallisia bakteereita suolistosta. Saksalaisilla koirafoorumeilla tätä ylistetään ja sitä käytetään paljon koirien lisäravinteena.



Nettilöytöjä

Koiran kantokassi 29 euroa

Ryppyvoidemainos Facebookissa

Kissanvaunut 90 euroa

Koiranvaunut 130 euroa

Apteekissa

Siitepölykalenterin mukaan Etelä-Suomessa kukkivat nyt heinät ja koivun kukinta on pian ohi. Heinien siitepölyä riittääkin sitten syksyyn asti. Keski- ja Pohjois-Suomessa piinaa toistaiseksi ainoastaan koivu.

Kävin ostamassa Vilille allergialääkettä, kokeeksi. Pidän melko mahdollisena, että Vili reagoi heinille. Jos pärjätään syksyyn asti ilman kortisonia, niin voisin harkita allergiatestien teettämistä Vilille.
Luin saksankielisiä foorumeita ja niissä oli aika runsaasti kokemuksia tästä setiritsiini-lääkkeestä. Toiset olivat tyytyväisiä, toiset taas eivät, kahta mieltä oltiin myös antamistavoista. Toiset kannattivat kesäaikaan jatkuvaa antamista, toiset sen sijaan vain tarvittaessa. Virallisemman linkin mukaan tuo lääke tehoaa vain 30% koirille.

Meille tarttui mukaan
Cetimax 10 mg (setiritsiinidihydrokloridi) 10 tabl. 3,98 euroa.
- ihmisille tarkoitettu allergialääke, ei ole rekisteröity koirille
- en tiedä, käytetäänkö yleisesti Suomessa koirille, muualla Euroopassa kyllä
- vastaavia valmisteita mm. Histec, Zyrtec, Heinix  -->  Lääkkeiden hintavertailu
 
Annostus linkin mukaan olisi
0,5 - 1 mg/kg 1x/vrk tai  5 - 10 mg/koira 1x/vrk  Atopische Dermatitis bei Hund und Katze
Tuo edellä oleva saksankielinen linkki vuodelta 2008 on melko hyvä, yksi parhaista, joita olen koiran atopiasta lukenut. Julkaisuja / Publikationen.

Vilin sekalaiset uutiset

Gastriittirintamalta sen verran tietoa, että jo joitakin päiviä Vili on saanut vain aamuin illoin Famotidin/Pepsid 10 mg, Antepsin on jätetty pois. Peräti viisi peräkkäistä hyvin nukuttua yötä ollaan vietetty, joten ainakin nyt tuo lääkitys tuntuu riittävän.
Ihmetyttää se, että tuota lääkettä on määrätty hiukan isommalle koiralle puolta pienempi annostus kuin Vilille. Voihan olla, että Vilin tilanne aikaisemmin on vaatinut suuremman annostuksen ja jatkossa voin sitten puolittaa tuon lääkkeen ja kokeilla, riittääkö se.
Vilin vatsa on ollut hiljainen nyt lääkityksen aikana, muutenhan se pitää sellaista mölyä ja mekastusta, että oksat pois!
Se tv-mainos, jossa "ripuli saa vatsasi soimaan epävireisesti" voisi olla juuri osuva kuvaus Vilin mölymahasta. Tosin Vilillä ei ole ripulia. Onneksi.

Vilin käpälät tai oikeammin anturakarvat ovat punertavia, Vili nuolee ja kirputtaa niitä aina silloin tällöin oikeinkin kiivaasti. Poika tietää varsin hyvin, että minä en siitä touhusta tykkää ollenkaan ja lopettaa yleensä, jos vain katseemme kohtaavat tai hiukan rykäisen. Tilanne ei kuitenkaan ole vielä huolestuttava, vaan jopa ehkä parempaan suuntaan menossa. Toivon ainakin niin.

Klikkaa lisätietoa tästä

Mikään kuningasajatus ei tietenkään ole ollut se juttu, että juuri nyt, kun on noita kutinoitakin jonkun verran, niin päätin silti antaa Vilille sitä purkkiruokaa, jota helmikuussa jo tilasin netistä. Luottamukseni siihen, että se ruoka sopii Vilille, on ollut suuri.

Vili aivan hullaantui, kun avasin ensimmäisen tölkin, ei malttanut edes ulos lähteä, kun tölkkiruuan ihana? tuoksu kiiri hänen nenuunsa. Olen antanut sitä sekoitettuna Vilin normaaliruokaan suhteessa 50/50 eikä meillä ole ikinä ennen nähty niin puhtaaksi nuoltuja ruokakippoja kuin nyt. Vili on saanut tätä sekoitusta nyt melkein viikon ajan ja tykkää siitä kovasti eikä vatsakaan ole siihen reagoinut mitenkään negatiivisesti.

Syy tähän tölkkiruuan käyttöönottoon on yksinkertaisesti se, että lampaan- ja heppalihan saaminen on aina niin kyseenalaista ja epävarmaa. Heppalihan saanti on pelkästään Vauhti-Raksun varassa ja jo kerran sattui niin, että se oli loppunut. Nyt onneksi äskettäin oli pääsiäinen ja marketeista on saanut ostettua luuttomia lampaanpaisteja melko kohtuuhinnalla eli 7,95 euroa/kg.
Haluan, että Vilillä on jotain varamuonaa kaapissa. Tämä tölkkiruoka vaikuttaa olevan ihan sopivaa ja tuoteseloste tuntuu pitävän paikkansa, ulkoisesti katsottunakin tämän tölkin sisältö on aika herkullisen näköistä. Haju ja maku ovat Vilin mieleen.

Tulipa ostettua kookosöljyä, ensimmäistä kertaa elämässäni. En ole kovinkaan syvällisesti ehtinyt perehtyä eri kookosöljyihin, mutta tämän ostin, koska se oli tarjouksessa, 5,85 euroa / 200 grammaa. Vili tykkää sen mausta ja olen nyt varovaisesti aloittanut sitä antamaan.  Ruohonjuuri

"Kookosöljy sisältää yli 90% raakoja, saturoituja rasvahappoja, jotka ovat harvinaisia ja tärkeitä rakennusaineita kehomme joka solulle. Nämä rasvahapot tukevat immunijärjestelmämme toimintaa, kilpirauhasta, hermostoa, ihon kuntoa ja tarjoavat myös nopeaa energiaa. Keskipitkäketjuiset rasvahapot kiihdyttävät aineenvaihduntaa ja tukevat sen vuoksi painon pudottamisessa. 

Keskipitkäketjuiset rasvahapot tunnetaan bakteereja, sieniä ja viruksia loitolla pitävistä ominaisuuksistaan ja kookosöljy onkin yksi parhaista rasvanlähteistä hiivaongelmista kärsivän ruokavaliossa. Kookosrasva muuttuu nestemäiseksi noin +25 asteen lämpötilassa ja pysyy oikein säilöttynä laadukkaana jopa useita vuosia. 
Huom! Säilytä kookosrasva huoneenlämmössä: viileässä, kuivassa ja valolta suojatussa paikassa."

Marsuja ja hamstereita

Marsut

Oskar, Ebba, Milka ja Maxi

Näihin aikoihin viime vuonna alkoi marsujemme lähtölaskenta. Meillä heitä oli neljän marsun lauma, yksi kastroitu uros ja kolme tyttöstä. Oskar oli porukan rakastettu pappamarsu, Maxi ja Milka olivat sisaruksia ja Ebba oli Oskarin tyttärentytär. Lauma oli erittäin sopuisa, sen ehdoton pomo oli Maxi, joka sokeutui noin 1-2 vuoden ikäisenä. Siitä huolimatta johtajuus säilyi Maxilla.

Oikeastaan lähtö alkoi jo kaksi vuotta sitten toukokuussa, silloin nimittäin kuoli nuorin marsu eli Ebba, joka oli vasta vajaa 2 vuotias. Ebba oli persoona, ensinnäkin hän oli valtavan isokokoinen, erittäin äänekäs ja lisäksi vielä tempperamenttinen. Ebban kuolema oli suuri suru, myös jäljelle jääneille marsuille. Aitauksessa vallitsi monen päivän ajan täydellinen hiljaisuus, marsuthan ovat normaalisti melko äänekästä porukkaa.

Marsula

Vuosi sitten toukokuussa sairastui Oskar, joka olisi pian täyttänyt 5 vuotta. Hänelle tuli suurensuuri kasvain kaulaan ja päästin hänet lähtemään sateenkaarisillalle. Jäljelle jäivät sisarukset, Maxi ja Milka. Maxi oli ollut Oskarin mielitietty ja suri sulhoaan niin, että lopetti tyystin syömisen. Kesäkuussa ei mikään enää auttanut, ei tukiruokintakaan ja niin lähtivät molemmat tytöt yhtä matkaa edeltä menneen laumansa luokse.
Jokaista marsua jouduin tukiruokkimaan jossain vaiheessa heidän elämäänsä. Marsut ovat sairastuessaan heti vaaravyöhykkeellä, ne sietävät lääkkeitä huonosti eikä niiden kroppa kestä sairastamista kovinkaan hyvin. Lisäksi harva eläinlääkäri osaa hoitaa marsuja niiden vaatimalla tavalla.

Marsut ovat aivan ihania eläimiä. Ne työllistävät kyllä omistajansa, ovat oikeita pikkupossuja, joten siivousta riittää... Marsujen tarvikkeet vievät paljon tilaa. Pitää olla kuivikepurupaali, heinäpaaleja, puupellettejä sekä tilava häkki ja mielellään aitaus siihen kytkettynä.
Vili avuliaana poikana oli aina nuoruuden innolla mukana marsuhäkin siivouksessa. Vili olisi halunnut valita omaksi tehtäväkseen papanat. Heti kun silmä vältti, niin Vili pujahti häkkiin papanatalkoisiin. Muuten Vili ei ollut kovinkaan kiinnostunut marsuista.

Vili papanajahdissa

 Näin keväällä muistuvat marsuset taas ihan päivittäin mieleen, ulkona kasvaa komeita voikukkia...

 Hamsterit  

                      

Vielä marsujen kanssa samanaikaisesti ja jo sitä ennen meillä oli hamstereita. Kaikki yksin asuvia erakoita ja kaikkiaan heitä oli 8 kpl. Tässä koko jengi, kuusi syyrialaista hamsteria ja kaksi kiinankääpiöhamsteria. Kaikki jo siellä sateenkaarisillalla.

Luna

Lili

Abu

Alfa

Benjamin

Rosa


Video: Rosa heräilee häkin siivouksen alkaessa

Riia

Ami, diabeetikko


Suomen hamsteriyhdistys ry

Hevoskuuri

Vilin vointi ei pikkuannoksilla parantunut lainkaan, vaan poika haki edellisyönä apua kello 4 aikoihin, viime yö sujui sitten jo mallikkaasti. Nyt on sitten taas, ikävä kyllä, hevoskuuri meneillään, se sama annostus kuin silloin, kun Vili kävi eläinlääkärillä gastriitin takia. Antepsin 2 ml x3 vrk ja Famotidin/Pepsid 10 mg x2 vrk. Näillä mennään jonkin aikaa, mutu-tuntumalla.
Vilin elämä näyttää olevan ikuista lääkekuuria, aina vaan, lääke vaan vaihtuu ja taas annetaan jotain. Minun käy Viliä niin kovasti sääli.

Viime yönä tuli mietittyä kaikenlaista ja ryvettyä itsesäälissä. Omaa heikkouttaan ei ole helppo muille näyttää, mutta toisaalta se on myös vahvuutta, jos uskaltaa olla heikko, jostain muistan tuollaista viisasta lukeneeni.     

Öisiä mietteitä
Vilillä on nyt ikää noin 2½vuotta. Vili tuli meille 3 kk ikäisenä. Ensimmäiset 5½ kk saimme nauttia huolettomasta pentuajasta, sitten Vilin ollessa 8½ kk ikäinen ilmestyivät ensimmäiset allergiaoireet. Siitä lähtien Vilin elämä on ollut sairauden sävyttämää, lääkkeitä, hoitoja, rajoituksia. Joukkoon on mahtunut toki runsaasti myös iloisiakin päiviä, silloin on leikki maistunut ja Vili on täysin siemauksin voinut nauttia koiranelämästään.

Kuitenkin valtaosa tästä kahdesta vuodesta on ollut harmaata arkea. Huolten sävyttämää.
Huippuhetki oli silloin, kun Vili pääsi irti jatkuvasta kortisonilääkityksestään. Sitä onnea ja autuutta ei kauan kestänyt, kun jo ilmestyi uutta vaivaa ja vaikerrusta. Tulevaisuus tuskin tuo mitään parannusta asiaan. Vili tulee todennäköisesti aina olemaan terveydeltään "sekundaa".

 
Minkälaista elämää Vili sitten oikeastaan elää? Millaista on olla lähes aina vain puolikuntoinen koira, leikki ei maistu ja silmien katse on surullinen? Näitä päiviä on Vilin elämässä aivan liikaa!
Minkälaista elämää minä itse elän koirani myötä? Millaista on olla jatkuvasti huolissaan, jopa epätoivoinen, masentunut, toisinaan toivo taas herää, sitten pettymyksiä, takapakkia ja onnen hetkiä, onnistumisia? Vuoristorataa.

Tätäkö meidän elämämme tulee aina olemaan?

Tiedän kyllä, kaikki voisi olla paljon huonomminkin. Kaikki voisi olla myös paljon paremmin. Tai edes vähän paremmin...

Ja näitä riittää....
Koiraa parvekkeelta roikottaneelle pitkä eläintenpitokielto

Vaivoja piisaa

Rikkautta on monenlaista. Useimmille se tarkoittaa maallista mammonaa, rahaa, omaisuutta. Joillekin taas henkistä rikkautta, ystäviä, elämäniloa, positiivisuutta. Vilille se tarkoittaa sairastelua, lääkekuureja, vaivoja vaivojen perään. Vaan mitäpä Vili maallisesta mammonasta tai henkisestä rikkaudesta ymmärtäisikään...

Noin viikon verran Vili ehti olla ilman närästyslääkkeitä, niiden tilalla annoin näitä luonnonmukaisia valmisteita. Edellisyön valvoimme ihan koko yön Vilin kanssa. Annoin Vilille närästyslääkettä keskellä yötä, mutta Vili oksensi hetken kuluttua. Seuraava päivä eli eilinen oli Vilille rauhatonta vaeltelua, haki jatkuvasti apua minulta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt ne anaalirauhaset vaivaavat taas, vaikkei Vili peräpäätänsä mitenkään tuijotellut. Toinen ajatus koski närästysvaivoja. Muistelin ja luin tästä blogistamme niitä oireita, joita siihen närästykseen liittyi ja tarkkailin Vilin käytöstä. Oireisto sopi, köyryssä kävely, maiskuttelu, haluttomuus hypätä, syömättömyys, vatsa turpea, istuskelu ja oksentelu x2. Olin huojentunut, mieluummin happovaivaa kuin anaalirauhasia!
Ehdin kyllä jo kieriskellä masennuksen pohjamudissa, kun huomasin Vilin taas kerran voivan huonosti. Tilanne helpottui, kun se olikin "vain" närästystä. Vaikka eipä sitäkään pidä vähätellä.

Diagnoosi varmistui, kun annoin Vilille sekä Antepsin- että Famotidin-lääkkeitä. Poika rauhoittui nukkumaan ja viime yö oli rauhallinen.
Nyt on sitten otettava lusikka kauniisti käteen ja lusikoitava tämä keitos eli pakko on lääkitä Viliä näillä oikeilla lääkkeillä. Haluaisin antaa mahdollisimman pienen annoksen, mutta kuitenkin riittävän. Yliannostusta en missään tapauksessa haluaisi. Siis annostus on hakusessa. Eläinlääkärien suositukset Vilille ovat olleet erilaisia, mitä lääkkeen määrään ja antamiskertoihin tulee.

Mielenkiintoista on, että kun joku muu vaiva pukkaa päälle, niin rapsuttelu vähenee. Tai sitten tulkitsen väärin ja asia onkin niin, että rapsuttelu johtuu jostain vaivasta ja kun sitä vaivaa onnistuneesti lievitetään, niin rapsuttelukin jää pois.

Sikamaista

Ensinnäkin, Vilin peppu on parantunut entiselleen. Ainakin luulen, että se on entisellään... Enpä aikaisemmin paljon katsellut Vilin peppupuolta, puhumattakaan siitä, että olisin sen ulkonäön jotenkin mieleeni painanut. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt ottaa oman koiran terveestä pepusta jo kuva ja tallentaa se vastaisuuden varalle. Olisi ollut helpompi päätellä, mikä on vaiva ja minkä näköinen sen pepun kuuluisi olla. Sehän on kuitenkin jokaisella koiralla yksilöllinen ulkonäöltään, siinä ei koira-anatomian kuvat auta.
Jätin ne Canofite-tipat jossain vaiheessa pois ja vain suihkuttelin silloin tällöin. Syyt tähän perineaaliseen pullistumaan ovat todennäköisesti olleet ne eläinlääkärien sormioperaatiot anaalirauhasten tyhjentämisessä ja huuhtomisessa. Vili on sentään melko pieni koira ja eläinlääkärien sormet aika isoja...

Sikamainen juttu on se, että sain Vilille kauppahallista haettuja lampaan luita. Ihmettelin niiden ulkonäköä, mutta minulle vakuutettiin, että kyllä ne ovat lampaanluita. Vili on syönyt niitä joka päivä ja minä tyhmä, jolla on ilmeisen pitkät piuhat järjenjuoksussa, tulin vasta nyt siihen lopputulokseen, että ne eivät voi olla lampaanluita, vaan ne ovat possun luita, olkoonkin vaan myyjä vakuutellut muuta. Eipä tarvinne ihmetellä Vilin kutinoita, varsinkin kun niissä antibiooteissakin oli sianmaksajauhetta makua parantamassa...

Vili rapsuttaa aika paljon, tassujen anturat punoittavat myös. Siitä Nizoral-korvikkeesta ei ole mitään hyötyä näkynyt, ei ehkä ole ollenkaan kysymys hiivasta, vaan nuolemisen aiheuttamasta punoituksesta. Olen miettinyt pääni puhki, miten olisi parasta hoitaa niitä tassuja ja loppujen lopuksi päädyin siihen, että huuhtelen niitä normaalisti lämpöisellä vedellä, tarvittaessa pesen sillä rypsiöljysampoolla ja lopuksi liotan jokaista tassua kylmässä etikkavedessä. Etikkaa siinä on vain liru, ettei kirvele (punoittavien anturoitten kohdalla se on mahdollista) eikä sitä huuhteluvettä tarvitse enää huuhdella tassuista pois, vaan se saa jäädä. Mielestäni se on hillinnyt kutinaa ja jyrsintää melko hyvin.

Kammoni kortisonia kohtaan on mukavasti lientynyt. Nyt olen tämän kuukauden aikana antanut Vilille kolme kertaa 2,5 mg kortisonia, tänään viimeksi. Edellisestä on kulunut 8 päivää. Näin akuuttiin hätään annettuna se kyllä puolustaa paikkaansa. Vilin kutinat ovat hyvin  pysyneet aisoissa ilman kortisoniakin, mutta tänään rapsuttelu oli kyllä aika runsasta ja ajattelin helpottaa Vilin oloa.

Otsikkoon sopii myös hyvin tämä päivän lehdessä ollut juttu.  
Turun lemmikkipäivystys jätti vertavuotavan kissan hoitamatta

 

Tylsien juttujen jatkumo

Vilin peräpää on ollut nyt jo joitakin viikkoja tapahtumien keskipisteenä. Jatkoa edellisiin tuli sunnuntaina, äitienpäivänä. Vili oli heti aamusta aivan vetämätön ja heti aamulenkin jälkeen painui takaisin pehkuihin. Selitys siihen ilmaantui iltapäivällä vesiripulin muodossa. Uusi vaiva sekin Vilillä. Vilillä on ainoastaan kerran ollut maha kuralla, mutta ihan vesiripulia ei tätä ennen ole ollut. Äitienpäivää vietettiin sitten ravaamalla tiuhaan ulkona, muun ajan Vili nukkui. Seuraavakin päivä sujui Vilin osalta petissä, mutta onneksi ripulia ei enää ollut.
Mistä lie aiheutunut? Jos haluan ajatella positiivisesti, niin se on ollut osa elimistön puhdistautumisprosessia. Jos taas ajattelen negatiivisesti, niin Vilin vastustuskyky on huonontunut niin paljon, että saa nykyään pöpöjä mistä vaan. No, tässä ei auta googlettaminenkaan, vastausta ei ole olemassakaan. Pääasia, että tilanne meni ohi.

Vilin pepun perineaalinen pullistuma on vähitellen parantumaan päin. Vili ei enää ulkona istahtele yhtämittaa, joten olen lopettanut sen pullistuman vaseloimisen, se ei enää tarvitse sen kaltaista suojausta. Suihkutuksista olen tehnyt kompromissin. Suihkutan ensin lämpimällä ja viimeksi sitten kylmällä, jotta se pullistuma supistuu ja rauhoittuu. Vili on antanutkin sen olla aika rauhassa.
Niitä Canofite-tippoja olen laittanut siihen edelleenkin aamuin illoin. En ole oikein perillä kortisonitippojen vaikutusmekanismista, mutta luulen, että ne hillitsevät kutinaa.

Muutama viime yö on nukkumisen puolesta sujunut hyvin. Tänä aamuna Vili oli pirteänä poikana lelunsa kanssa sängyn vieressä jo joskus kuuden maissa. Ei ole vielä koskaan tapahtunut, että Vili jo aamuvarhaisella on leikkiin valmis.
Nyt kun ripuloinnit on nukuttu pois, niin nyt on vuorossa taas tassujen ja kylkien kirputtaminen ja yleinen rapsutus. Vielä toistaiseksi tilanne on kuitenkin hallinnassa.
Nyt toivon pitkää tervettä jaksoa. Kiitos, ei mitään uusia vaivoja eikä vanhojakaan.

Tylsä juttu

Vilin peppu ei ole osoittanut mitään merkkejä paranemisesta. Ihan samanlainen on kuin pari päivää sitten. En ole kovinkaan vakuuttunut edes siitä, että se tuolla Canofite-lääkkeellä edes paranee. Lämpimiä suihkutuksia suositeltiin, luulisi kylmän enemmänkin rauhoittavan. Toivottavasti se iho ei kuitenkaan mene rikki, silloinhan se olisi avoin kaikille mahdollisille pöpöille. Uusin kuva Vilin pepusta

Tänään kokeiltiin Vilin kauluria, joka maksoi 3,50 euroa. Vili panikoi sen kanssa eikä edes herkkunamit rauhoittaneet. Toivottavasti ei sitä tarvitse milloinkaan käyttää.







Kovin "etuoikeutetun ja tehtävään valitun" tuntuista ei tämä oloni todellakaan ole. Enemmänkin pakkopullaa. Jatkuvasti suoritan Vilille jotain hoitoja, joiden tuloksista en edes tiedä. Koko ajan ilmenee jotain uutta ja ennen kuulumatonta vaivaa. Jääkaapin ovessa komeilee taas seurantalista, että muistan mitä milloinkin olen Vilille antanut tai tehnyt. Ja Viliä käy niin sääli, kun ei poloisella ole huoletonta päivää ollut aikoihin. Myös aamuöiset herättelyt rassaavat meitä molempia, koska Vilillä on joku ongelma, minkä takia herättää jo klo 4.30 tai klo 5.

Uusi päivä, uudet kujeet

Tänään käytiin taas vaihteeksi kolkuttelemassa eläinlääkäriaseman ovea...

Kun eilinen puhelu sinne ei ollut kovinkaan hedelmällinen, niin tänään varasin Vilille ajan. Eläinlääkäriksi saimme nuoren, eläinlääkäriasemalla uuden eläinlääkärin.
Vili istahteli tänä aamuna lenkillä vähän väliä niin, että lenkistä ei tullut mitään. Vilin pepussa oli  sen näköinen ilmentymä kuin tiedän ihmisillä peräpukaman olevan. Limakalvopullistuma tms ja siinä pientä nirhamaa. Pepun seutu on niin herkkää aluetta, että en rohjennut muita kotikonsteja käyttää kuin sivellä vaseliinia sinne ensi hätiin.

Kuva: Vilin peppu

Lääkäri tutki Vilin anaalirauhaset, jotka olivat ok. Diagnoosiksi tuli "perineaalialueen iho ärtynyt".  Se ei siis ollut peräpukama, vaan peräaukon ärtynyt osa. Hoidoksi Canofite tippoja kaksi kertaa vuorokaudessa. Samalla ostin sieltä Vilille kaulurin varoiksi, pinkin värisen. Se oli sattumavalinta, en siis tieten tahtoin pinkkiä pojalle valinnut... Onpahan sellainen nyt ulottuvilla, jos joskus tarvitaan.
Itse ajattelin laittaa siihen pepun haavaumaan aina vaseliinia, kun Vili lähtee lenkille. Ulostaminen ei ehkä satu niin paljon ja se rasva suojaa sitä arkaa aluetta Vilin mahdollisesti istahtaessa asfaltille.

Jokohan me pian saamme Bonus- tai asiakasomistajakortin sinne eläinlääkäriasemalle? Vili kun tuntuu etenevän vaivasta vaivaan, jatkuvasti on joku hoito menossa. Mitä mahtaa olla seuraavaksi vuorossa? Taksiin pitäisi myös saada hankittua joku kausikortti...

Kortisonia Vili ei ole enää eilisen jälkeen saanut, jatkostahan me ei tiedetä. Vili ei ole ollenkaan enää rapsutellut eikä jyrsinyt anturoitaan eikä purrut kylkiään. Sen vuoksi jätin eiliset Nizoral-tassupesut sikseen. Jos kerran tilanne tassuissa on rauhoittumaan päin, niin miksi ylilääkitä koiraressua.
Eilen puhelimessa se ell sanoi kortisonista, että sitä ei kannata alkaa antamaan säännönmukaisesti, vaan ainoastaan tarpeen mukaan. Se takaisi koiralle mahdollisimman pienen annostuksen. Eli vasta kutinan ilmestyessä annetaan lääkettä. Toisaalta, jos kutinaa ilmestyy illalla, niin ajankohtana se ei ole paras mahdollinen, koska kortisonilääke pitäisi antaa aamuisin. Olen kyllä kuullut koirista, jotka joutuvat nauttimaan kortisonia aamuin illoin, joten ei se kai aivan tavaton virhe ole.

Olen miettinyt, että olenko epäonninen koiranomistaja, jolle on siunaantunut sairas koira. Pitäisikö minun säälitellä ja surkutella itseäni, että on näin huono tuuri käynyt? Piehtaroisinko itsesäälissä?
Tulin siihen lopputulokseen, että itseni kannalta lienee parasta kääntää asia toisin päin, positiivisemmaksi. Ehkä olen esioikeutettu, valittu tähän tehtävään, sairaan koiran omistajaksi? Ehkä täytän vaaditut kriteerit? Täytyyhän sairaankin koiran löytää joku omistaja ja jos olenkin sattumalta siihen tehtävään juuri sopiva henkilö? Jospa otan sen kohteliaisuutena, että minulle on uskottu lemmikiksi juuri Vili...

Kaikenlaisia, edellä olevan kaltaisia ajatuksia sitä tulee pohdittua, kun tunteet ailahtelevat toivosta epätoivoon, ilosta murheeseen, kuukaudesta toiseen, jatkuvasti.
Miten sitä sanotaankaan, asenne ratkaisee!

Paluu aikaan entiseen

Otsikko kertoo kaiken, lyhyesti ja ytimekkäästi.

Vilin anturat ovat punaiset, poika puree kylkiään ja vatsaansa ja kurkkii peppuun päin. Hännän tyvi pepun puolelta on kostean ärtynyt. Summa summarum: olemme palanneet sinne mistä juuri ollaan tultu.
Tänään Vili sai pitkästä aikaa kortisonia 2,5 mg. Ei ollut valinnanvaraa. Valitettavasti.
Palkitsevaa oli se autuas rauha, joka vallitsi puoli tuntia kortisoniannoksen jälkeen, niin Vilillä kuin itsellänikin.

Apteekista ostin Vilille Nizoral-shampoon geneeristä versiota Ketoconazol-shampoota, se oli pari euroa halvempi kuin tuo toinen. Sillä pestään nyt tassuja tämän viikon ajan kerran päivässä (ell suositteli näin kysyessäni).
Ruokakaupasta Vili sai pitkästä aikaa AB-piimää. Viime kesänä se oli Vilin herkkua, kunnes yhtenä päivänä se ei maistunut enää ollenkaan. Nyt ainakin ensimmäinen annos kelpasi.

Sitten tänään puhelu eläinlääkärille. Se ei paljon antanut, en tiedä, mitä oikeastaan odotin. Yhtä hyvin olisin voinut jutella naapurin kanssa. Jäi vaikutelma, että turhaan kyselin neuvoja tai sitten en osannut tarpeeksi hyvin esittää asiaani.
Sen verran kuitenkin, että
- se hännän alunen ei ainakaan hotspot ole
- kauluria ei suositellut, se saattaa stressata
- Sibicort-voidetta voisi laittaa sinne hännäntyveen
- tuskin tämä on reaktio antibiootin aiheuttamaan hiivaan, todennäköisemmin siitepölyyn
- mahdollisiin anaalivaivoihin ei ottanut mitään kantaa...

Olen totaalisen väsynyt ja kyllästynyt tähän rumbaan. Osaako kukaan terveen koiran omistaja tietääkään, kuinka onnekas on?