Sylttytehtaan Vili

"Kaislikkoa"

Tässä on Vilin ruohikko. Se sijaitsee kadullamme ihan lähellä, vain joitakin metrejä talostamme ja tuohon ruohikkoon Vilin on aivan pakko päästä aina ensin lenkille lähtiessään. Kun "kaislikko" on nuuskutettu ja merkki jätetty, sitten Vili muuttaa suuntaa. Liekö tuo ruohoa kasvava pläntti joku koirien ilmoitustaulu, kontaktipalsta?

Sitten itse asiaan. 

Vili on voinut hyvin, ei ole pepa vaivannut enkä ole siitä huoltakaan kantanut niin paljon kuin aiemmin. Reagoin vasta, jos Vili alkaa itse katselemaan peräpäätään tai istahtelee vähän väliä. Siinä vaiheessa lähdetään aina pepapesulle kylpyammeeseen. Koen tämän alituisen seurannan "laiminlyömisen" sopivan itselleni yllättävän hyvin, stressaan vähemmän, jos ollenkaan.

Sama juttu entisen päivittäisseurantani suhteen. Aikaisemmin minulla oli pakastimen ovessa kuukauden kalenteri, johon merkkasin tunnollisesti kaikki päivittäiset huomiot Vilistä, miten nukkui, rapsuttiko, oksensiko ja mitä sai ruuaksi jne. Muuttomme jälkeen en ole enää kalenterinsivuja ripustanut minnekään ja jos joku tarve on tullut seurata jotain lääkekuuria tms. niin olen merkannut ne seikat vain jollekin muistilapulle, jonka sitten olen heittänyt pois, kun kuuri on ohi.

Tää tarttee nuuskuttaa perinpohjin!

Varmaan monen mielestä ihan hupsua horinaa muistilapuista ja stressaamisesta, mutta satun nyt vaan olemaan tuollainen ylihuolehtija. Auttajasyndrooma? No, aikansa kutakin. Vili on elämänsä alkuvaiheissa aiheuttanut niin valtavan paljon huolta ns. allergisuudellaan, kutinoillaan yms.
Vilin allergisuus on ehkä oikealta nimeltään enemmänkin immuunisysteemin heikkoutta eli kehittymättömyyttä, siis periaatteessa immuunisysteemi ylireagoi, koska ihan varsinaista allergisuutta en osaa nimetä.

Olen siis nyt tyytyväinen itseeni, että olen kyennyt luopumaan monista Viliä koskevista, stressiä aiheuttavista seikoista. Ruokavalion olen pysytynyt minimoimaan enkä murehdi sitä sen enempää. Vilin vointi on stabiili ainakin tällä hetkellä.

Paitsi, että sattui viime viikolla yksi episodi, joka oli viedä taas kerran minulta jalat alta. Vili sai yllättäen taas sellaisen kauhean Hepuli- kohtauksen, joita on ollut muutama kerta aikaisemminkin. Se herätti taas kaikki omat varhaisemmat paniikkituntemukseni, "voi ei, toivottavasti ajat entiset eivät palaa, muistui heti mieleen eläinlääkärin lausahdus, että oireettomuus saattaa olla vain väliaikaista ja allergisuus palata takaisin".
Tämä hepulointi ei siis ole mitään ilosta johtuvaa, vaan Vilin silmät kertovat ahdistuksesta. Vili sinkoilee kuin ohjus paikasta toiseen ollenkaan katsomatta, mihin hyppää, mihin törmää. Tilannetta kuvaa parhaiten ehkä, että pakenee itseään, haluaa päästä jostain sisäisestä tunteesta, kutinasta, kihelmöinnistä, ahdistuksesta ?? eroon. Pois, pois, pois! 

Pitkä poika.

Kauan en nyt seurannut Vilin sinkoilua, vaan annoin 2,5 mg kortisonia, joka auttoi. Erään kerran odotin tilanteen laukeamista liian kauan ja siis annoin silloisen kortisonin vaiheessa, jossa jouduin jo pitämään Viliä sylissäni ns. holding-otteessa, kunnes lääke alkoi vaikuttamaan, jotta Vili ei sinkoilessaan loukkaisi itseään. Jouduin nyt antamaan Vilille kolmena päivänä peräkkäin tuon kortisonimäärän ja kaikki on taas hyvin.

Ja minne tämän episodin jäljet johtivatkaan? 

Suoraan sylttytehtaalle! Itsestäni tiesin, etten ole antanut Vilille mitään sopimatonta, joten katse kääntyi kysyvästi isännän suuntaan, joka auliisti tunnustikin heti, että on antanut Vilille useana päivänä "hiukan, ihan vähän vain" verimakkaraa ja vihanneskeittoa, jonka liemessä oli ollut lihaliemikuutio. Väitti kylläkin, että ei hepuli voinut niistä kummastakaan johtua, mitä jos onkin allerginen broilerinsiiville... Sovittin kuitenkin, että nyt ollaan ilman moisia "herkkuja" ja katsotaan, miten käy. Ja niin kävi, että nyt Vili on taas entisellään ja isäntäkin ymmärsi yskän eli ei enää mitään salaseuran herkutteluja miesten kesken.

Ja kuten huomaatte, niin sain yhdestä ainoasta hepulista näinkin pitkän sepustuksen aikaiseksi.

Voi voi minnuu...

Loma ohi - arki alkaa

Lomaltapaluun tunnelmat jatkuvat edelleenkin. Tulee muisteltua niitä kahdeksaa päivää siellä jylhässä metsässä. Vili oli niin onnellinen siellä, että oikein pahaa teki palata tänne kerrostaloon vilkkaan risteyksen vierelle. Vili on niin aito ulkokoira, että mielellään soisin hänelle sellaiset olosuhteet, että meillä molemmilla, siis Vilillä ja minulla, olisi hyvä mieli.

Kuten lomalla on tapana, monet asiat tehdään toisin kuin normaalissa arjessa. Vilin ruokailu oli juuri sitä "toisin tekemistä". Mukaan otettiin kyllä pakastettua possun kieltä, sydäntä, kanan ja broilerin lihasuikaleita ja perunoita. Lomahuumassa Vili sitten sai Frolicia, nappulaa, ns. lihatikkua (joka tuskin on lihaa nähnytkään), Ziwipeak'ia, spagettia, leipää, kakkua, kermavaahtoa jne. Mukana reissussa oli purkillinen kortisonitabletteja, kaiken varalta. Onneksi ei tarvittu! Koko tammikuu on sujunut hienosti, ei ainuttakaan kortisonitablettia, vaikka ruokavalio on ollut aika riskaabelia.
Pakkasessa odottaa vielä lintuNEU, jota en ole vielä uskaltanut antaa, koska siitä edellisestä NEU-kokeilusta seurasi aikamoinen allerginen hepuli poloiselle pojalle. Olen vähentänyt perunan antamista Vilille, nykyään annan ainoastaan pienen nokareen joka aterialla (syö 4x päivässä), olen ollut huomaavinani, että korvat töhnäävät vähemmän, tai ehkä vain kuvittelen.

Ihmettelen edelleenkin kauhiast tuota Vilin kehitystä allergisuuden tai oikeammin kutiavaisuuden suhteen.

* Olisi mielenkiintoista kuulla edes joku teoria, miksi asiat ovat muuttuneet näin positiiviseen suuntaan. 

Jatkuvasti olen kuitenkin jännittynyt siitä, mitä tuleman pitää ja pelkään pahinta. Tosin välillä onnistun unohtamaan totaalisesti Vilin mahdollisen kutinan. Aivan ihanaa huomata unohtaneensa, useinhan unohtaminen on negatiivista, tässä tapauksessa se on lepoa sielulle.

Kipulääkettä (Rimadyl) Vili ei ole saanut enää moneen viikkoon. Minulla on ollut joka kuukaudelle lista pakastekaapin ovessa, johon olen merkannut kaikki ruuat ja lääkkeet ja huomiot. Tämä kuukausi on ollut merkkausten puolesta aika tyhjä, joten aion nyt olla ottamatta helmikuulle uutta listaa, katsotaan, pärjätäänkö ilman.

*******

Lopuksi pari ikävän harmaata videonpätkää, sää oli pilvinen ja kameran asetukset päin prinkkalaa, enkä osannut näitä videoita jälkeenpäin mitenkään korjata...

Vahtikoira Vili haukkuu outoja ääniä ( = pilkkiaukon poraamista) kesto 140 sek.

Pippo ulkoilee Vilin kanssa, kesto 35sek.

Vilin kutinahepuli

Palasin Vilin kipulääkityksessä annosteluun aamuin illoin. Nyt ei ole oksennellut ja hyppää taas sänkyynkin kuten aina, jakkaran kautta. Kokeilen vähentämistä uudestaan joskus myöhemmin.
Eilinen päivä yllätti ikävästi. Vähäisessä viisaudessani päätin ostaa Vilille NEU:n Vogelia kokeeksi. Se sisältää "liha/elimet kanaa, kananmuna, riisi, ohra, porkkana, herne, nokkonen, valkosipuli, AB piimä", maistuvuus huippuluokkaa. Annoin sitä joka aterialla sekoitettuna entiseen ruokaan noin puoliksi.
Seuraavana päivänä Vili sai hepulin. Samankaltaisen kuin tammikuussa 2010, mutta ei ihan niin pahan. Hämmästynyt ilme kasvoillaan sinkoili ja ravasi ympäri huushollia. Välillä pysähtyi rapsuttamaan. Peittojen alle raapimaan ja taas sieltä kuin ohjus jonnekin pois. Näin jo sieluni silmissä sen vimevuotisen kauhuskenaarion ja ahdistus iski. Puristi kuin pihdeissä enkä osaa sitä muilla sanoin kuvata, kuin sisäisesti nujertava ote.
Eläinlääkärin neuvon mukaisesti  "älkää antako kutinan saada ylivaltaa, nujertakaa se heti antamalla kyytabletti, sillä raapiminen lisää kutinaa" annoin heti yhden Ampikyy-tabletin eli hydrokortisonia. Nytkin kun tätä kirjoitan, nousee ahdistus...
Vilin ruokahalu on pysynyt hyvänä. Nukkui koko yön ja koko aamupäivän tänään. Ihmeellisesti on nukkunut kuin kissa keittön lämpöpatterin vieressä koko ajan. Nukkuu siellä joskus kyllä muutenkin, mutta ei koko yötä ja päivää sentään. Saa nähdä, alkaako hepuliruljanssi uudestaan, kun lääkkeen vaikutus lakkaa.

Oletan, että syyllinen tähän hepulointiin saattaa olla tuo uusi pakasteruoka. Toisaalta sen ei pitäisi sisältää mitään, mille Vili reagoisi. Kanaa on voinut syödä, ihmeellistä kyllä, ihan ilman mitään oireilua.
Aina enemmän ja enemmän olen siitä vakuuttunut, että meidän Vili on aikapommi, mitä tuohon terveyteen tulee. Jatkuvasti jotain uutta ja outoa, jonain päivänä räjähtää sitten ihan oikeasti ja lopullisesti...

Vili sai uuden ruskean taluttimen. Muuten hyvä, mutta yllättävän painava lukko.

Hurtta Pro 200/250cm *8mm.

Pyöreät harjoitustaluttimet sopivat sekä treenitaluttimiksi että päivittäiseen ulkoiluun. Ne ovat pehmeitä ja mukavantuntuisia, mutta erittäin kestäviä. Taluttimet voidaan säätää useaan eri mittaan käyttötarkoituksesta riippuen. Saatavana kahta eri paksuutta ja pituutta.Tehokkaat 3M-heijastimet lisäävät turvallisuutta pimeinä vuodenaikoina.

Tammikuu 2010

Loppuvuosi kuluikin ihan normaaleissa tunnelmissa. Vili voi hyvin eikä mitään allergiaoireita ollut.
Joulun jälkeisellä viikolla huomasin, että jääkaappini käy ahtaaksi ja niinpä keitin kaikki kananmunat pois tilaa viemästä. Kuinka ollakaan, annoin Vilille munan päivässä tai jopa enemmänkin.
Se oli suuri virhe!

Tammikuun 4. päivä, tai oikeammin yö, alkoi Vilillä kova kutina. Oli levoton ja rapsutteli itseään ihan jatkuvasti. Tuli pitkin yötä luo eikä osannut ollenkaan rauhoittua nukkumaan.
Oitis tiesin, että ne kananmunat ovat nyt aiheuttaneet reaktion! Kuinka tyhmä olinkaan ollut, että annoin Vilille niitä ruuaksi. Jotenkin olin tuudittautunut siihen uskoon, että kala on se paha. Muu häipyi mielestä.

Sitten Vili raapi itseään todella paljon, pohjavilla irtosi kaikki yhdellä kertaa. Aina kun Vili raapi itseään, oli tassu sen jälkeen täynnä untuvaista karvaa...
Vili alkoi inisemään ja itkemään, sellaisia ääniä Vili ei ollut vielä koskaan pitänyt. Oli sydäntäsärkevää katsella pikkukoiraa osaamatta auttaa sitä. Vili alkoi raapimaan mattoja ja peittoja raivokkaasti, sananmukaisesti sinkoili paikasta toiseen, "lensi" kuin raketti seinästä seinään. Yritti päästä itsestään eroon, irti nahoistaan. Pyrki jatkuvasti ulos, itki ulko-ovella. Joku allerginen kutinahepuli oli kai kyseessä. Aivan kauhea.

Niinpä Vilin kanssa sitten seistiin -17 asteen pakkasessa lumihangessa vähän väliä. Siellä Vili rauhoittui. Pidin asuntoamme myös mahdollisimman viileänä ja itse kuljin villatakki harteilla.

Yöt olivat kaikki rauhattomia, jo aamuvarhaisella Vili herätteli ja tahtoi ulos pakkaseen. Onneksi Vili sentään pystyi nukkumaan ihan rauhallisesti, sitten kun vihdoin ja viimein nukahti.
Karvanlähtö oli totaalinen, koko pohjavilla todellakin lähti. Kun Vili sinkoili ympäriinsä, jätti hän jälkeensä pohjavillapilven...

Vilillä oli koko ajan hyvä ruokahalu eikä vatsantoiminnassa ollut mitään outoa. Ei myöskään oksennellut. Tassut saivat myös olla täysin rauhassa. Kutina oli siis erilaista kuin se kalan aiheuttama. Silloin purtiin tassut ja nyt raavittin kroppaa.
Vili ei leikkinyt ollenkaan, sitä ei pystynyt edes houkuttelemaan mihinkään hauskaan.

jatkuu...