No niin. Nyt on vuosi vierähtänyt tällä vieraalla maaperällä. On aika tehdä katsaus kuluneeseen vuoteen. Harvoin, jos koskaan on elämässäni tapahtunut niin paljon, kuin nyt "männä vuonna".
Ensinnäkin, emme kadu ollenkaan päätöstä muuttaa tänne. Koti-ikävä, ihmeellistä kyllä, ei vaivaa ollenkaan eli kotini on siellä, missä asun. Sen sijaan kyllä kaipaan Suomeen jääneitä perheeni jäseniä, lapsenlapsia ja sitä pienempiä, heitä on kyllä ikävä. Onneksi yhteydenpito isompien kanssa hoituu nykyvehkeillä hyvin, pienempien kanssa ei ollenkaan. Se on harmi.
Kompromisseja on ollut pakko tehdä, kaikkea ei voi saada eikä elämä muutenkaan ole mikään toivekonsertti. Toivoa kyllä voi, mutta mitä soitetaan, on sitten eri juttu.
Koko muuttomme sujui hyvin, kaikki aikataulun mukaisesti, ei mitään harmeja matkalla, asunto löytyi "heti" eli viikossa. Tämä oli ensimmäinen ja ainoa asunto, jota kävimme katsomassa. Ja heti tärppäsi. Olimme varautuneet etsimään asuntoa useita kuukausia, joten oli mukava yllätys löytää sellainen heti. Ihan kuin tämä huoneisto olisi ollut täällä odottamassa vain meitä. Oli aika vinhaa, että tuossa porraskäytävässä ovipielessämme oli pienellä pöydällä edellisiltä asukkailta jääneet kaksi ruukkukasvia, rahapuu ja joulukaktus. Ihan samat kasvit, jotka toin muuttokuormamme mukana Turusta.
Me viihdymme erinomaisesti näillä uusilla asuinkulmillamme. Vaikka osuisi kohdalle iso lottovoitto, niin tuskin muuttaisimme muualle. Yhtään huonoa puolta en keksi asumisestamme, omasta mielestämme meillä on jopa talon paras huoneisto sijainniltaan.
Ulkomaalaisten määrä täällä meidän kulmillamme on 18%, kun koko Hampurissa se on 13%. Kaupunginosamme asukkaista on 48% taustaltaan maahanmuuttajia, mutta nykyisiä Saksan kansalaisia, koko Hampurissa 26%.
Hampurissa asuu vakituisesti noin 800-900 suomalaista, lisäksi kaikki opiskelijat, harjoittelijat yms. Suurin osa täällä asuvista suomalaisista on naispuolisia.
Vaikka meidän aluemme on ns. työläiskaupunginosa, niin ei meille saakka välity minkäänlainen rauhattomuus, jos sellaista onkaan eikä tämän vuoden aikana ole lehtien perusteella tapahtunut täällä kuin "vain" kaksi puukotusta, toinen kuolettavasti osunut.
Kaikenkaikkiaan Hampurissa puukko heiluu yhtä tiuhaan kuin Suomessakin, harvemmin aseena on ampuma-ase. Rikoksia kyllä piisaa, erityisesti tietyillä alueilla, onhan tämä suuri satamakaupunki ja kuuluisa Reeperbahnkin on edelleen voimissaan.. Erikoisena pidän sitä, että täällä on ollut usea tapaus nyt vuoden aikana, jolloin raiskauksen uhriksi on joutunut eläkeikäinen nainen. Eräskin oli juuri miehensä haudan ääressä, kun joutui uhriksi.
Ystäväpiiristäni olen valitettavasti menettänyt muutaman muutettuani tänne. En ikinä olisi uskonut, että pari heistä ei pidä omista yrityksistäni huolimatta enää yhteyttä, luulin olevani heidän kanssaan oikeinkin hyvä ystävä... Lisäksi menetin yhden ystävistäni yllättäen kuoleman kautta, viikkoa ennen Vilin lähtöä.
Kuin ihmeen kautta olen saanut kaksi vanhaa ystävääni takaisin! Olin tavannut heidät viimeksi ollessamme 16-18 vuotiaita, silloinen ystävyys oli lyhytaikaista, siinä iässähän kukin lähtee sitä omaa oksaansa kuka mistäkin etsimään. Siitä huolimatta jälleennäkeminen näiden nuoruuden ystävien kanssa tuntui siltä, kuin näitä puuttuvia vuosikymmeniä ei olisi ollutkaan.
Nämä ystäväni menneiltä ajoilta eivät tunne toisiaan eli ihan eri yhteydessä olen heihin tutustunut. Toinen heistä asuu nykyään Saksassa ja toinen Suomessa. Lisäksi sain juuri yllättävää postia vanhalta työtoveriltani 1990-luvulta, myös täältä Saksasta, hän ei edes vielä tiedä, että minäkin asun taas samassa maassa. Siis olen menettänyt kolme ystävää, takaisin sain kolme ystävää. Eikö elämä vaan järjestä hienosti näitä asioita ?
Noin viikkoa ennen Vilin kuolemaa sain kutsun naapuriin kakkukahville aikaisemmin kertomani suomea osaavan vanhan rouvan toimesta. Jännitin sitä aika paljon ja mietin, mennäkö vai ei. Totta kai menin, olisihan ollut aika loukkaavaa olla menemättä. Kahvipöytä oli katettu terassille, sää oli mitä mainioin ja meitä naisia oli viisi, taisin olla nuorin heistä. Kohteliaasti teititellen parantelimme maailmaa. Sherryä ja viiniä, kahvia ja leivonnaisia ja mukavaa oli. Kolmisen tuntia kului rattoisasti ja taas yhtä kokemusta rikkaampana.
Jos minä "joutuisin" kutsumaan heidät kahville, niin meillä saisi juoda kahvinsa muumimukista tai vastaavasta, olisi varmaan shokki noille fiksuille naisille, joiden kanssa sain kunnian kahvitella. Kupit ja asetit siellä olivat "vimpan päälle", kaikki oli niin hienoa ja tyylikästä, pukeutumista myöten. Meillä kotona taas vallitsee karvahattutyyli. Saa nähdä, päädynkö koskaan tilanteeseen, että joku naapuri tulee meille kahville!
Tämä ensimmäinen vuosi on ollut todella rankka. En muista, että milloinkaan olisi yhdessä vuodessa tapahtunut näin paljon kaikenlaista. Ensin se koko muuttoruljanssi. Vaikka se sujuikin kokonaisuudessaan todella hyvin, niin raskas se oli. Sen jälkeen onkin sairasteltu kuukausitolkulla, läpikäyty sen tiimoilta yhtä jos toista, tosin nyt tulevaisuus näyttää valoisammalta, mutta paljon on vielä edessäkin. Keskivertoarkea ei ole ollut koko aikana. Laidasta laitaan, hyvistä uutisista suoraan lennossa ikäviin ja sitä rataa koko ajan. Kesän aikana on jälkikasvullemme syntynyt terveitä ja hartaasti toivottuja vauvoja kaksin kappalein, Liam ja Sofie, hyviä ystäviä on tavattu, monesta asiasta ilahduttu. Tunneskaalaa ylös alas.
Pahin oli tietenkin Vilin yllättävä kuolema, tiistaina en vielä tiennyt, että keskiviikkona Vili lähtee. Hilkulla oli, ettei isäntäkin lähtenyt saman tein, teholla kun oli.
Tästä kesästä olen viettänyt jo kaksi kuukautta yksin kotona, siitä onneksi edes 17 päivää Vilin kanssa ja niistäkin päivistä Vili sairasteli ~ 6. Sitten jäin aivan yksin. Onneksi isäntä (mikä ihmeen isäntä, kun ei ole koiraakaan enää...) palaa kohta puolin taas kotiin.
Suomalaisten ehdoton kiintopiste on Hampurin suomalainen merimieskirkko monenlaisella toiminnallaan, tietenkin kirkkona, mutta myös kielikoulu, sauna, myymälä, lastenkerhoja yms. sekä pienimuotoista majoitustoimintaa, tämä vinkkinä Hampuriin tuleville. En ole siellä vielä käynyt, ehkäpä joulumarkkinoille sinne sitten aikanaan.
Suomitalossa sijaitsi elokuun loppuun saakka Suomen Pääkonsulaatti. Nyt lähin on Berliinissä sijaitseva Suomen Suurlähetystö. Eli jos tarvitsee uutta passia, täytyy miettiä, mennäkö Berliiniin vai lentääkö Suomeen. Tuo Suomitalo/Finnlandhaus on rakennuksena virallisesti suojeltu erikoisen rakennustapansa vuoksi, aikoinaan ensimmäinen tällä tavoin rakennettu rakennus Saksassa.
Bussilinjat ovat ehtineet tulla tutuiksi, meidän pysäkiltä lähtee peräti 4 linjaa eli 8 suuntaan voi ajella, ehkä juuri siksi U-baanaa eli maanalaista ei täällä meillä ole. Yksi pikkuinen hotelli löytyy, kaksi ostoskeskusta, useita eksoottisia myymälöitä.
Myös taxilla on tullut ajeltua muutaman kerran. Taxifirmoja on useita ja jos niin voi sanoa, niin suosikkini on tämä HansaTaxi. Eikä vähiten televisiomainoksen takia.
12 kommenttia:
Kivaa, että vuosi on ollut antoisa, vaikka tietysti Vilin poismeno oli kamalaa. Ihanaa, että saat miehesi kohta kotiin. Elämähän on aina yhtä kompromissia, ainakin suurelta osin. Harmi, etteivät vanhat ystäväsi pidä enää yhteyttä vaikka nykyaikana se yhteydenpito olisi harvinaisen helppoa.
No, jos et ole jostain syystä käynyt Berliinissä niin käy nyt se passi hakemassa sieltä. Täällä Suomessa se on tehty harvinaisen monimutkaiseksi, kun joudut noutamaan sen R-kioskilta. Kuvittele. Suosittelen siis Berliiniä. Minäkin joudun ihan kohta uusimaan sekä passini, että henkkarit. Sitä ennen olen tehnyt jotain radikaalia:) Kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen päätin ottaa miehen sukunimen. Sitten on koko perheellä yhteinen sukunimi:) Terveisiä kovasti Saksaan, M-L ja Ossi.
Ai niin. Pitää nyt leuhkia. Tiesin, että Turku on hansakaupunki, mutta en ollut aivan varma siitä, että se on ainoa.
Kunhan on ajankohtaista uuden passin hankinta, niin katsotaan, minne päin lähdetään sitä hakemaan. Henkkaria ei saa edes Berliinistä, ainakaan vielä, se täytyy hakea Suomesta. Periaatteessahan henkkari riittää EU-maissa matkustamiseen.
Kun tarpeeksi vanhaksi elää, niin uskaltaa tehdä noita radikaaleja päätöksiä. Minäkin kauan pohdittuani eräänä pyöreänä vuosipäivänä poistin virallisesti ensimmäisen etunimeni, se kun oli pelkkä riesa, kun olen ikäni käyttänyt sitä toista nimeä. Se olikin helppoa, ei tarvinnut kuin kirkkoherranvirastossa ilmoittaa se muutos.
Vaikka kuinka olen hansakaupunkilainen syntymästäni alkaen, niin en ole koskaan miettinyt, onko Turku ainoa. Siihen vaan tottui, että se on hansakaupunki. Ihmeellistä, ettei Tukholma ole moista arvoa saanut eikä mikään muu kaupunki Suomenlahdellakaan. Turkulaisena sitä voisi vaikkapa vähän olla ylpeä. :)
Voi että... Olen ikäni elänyt, jos en nyt ihan tässä samassa lähiössä, niin ainakin kymmenen kilometrin säteellä tästä. Työnantajallani on juurin suuret suunnitelmat rakentaa uusi toimitila Otaniemeen, muutto sinne tapahtuisi 2017 alussa näillä näkymin ja minä jo ressaan siitä, että joudun todennäköisesti muuttamaan Espooseen, "kauas pois täältä". Toki voisin asua täälläkin, mutta kolmen tunnin päivittäiset työmatkat eivät oikein houkuta.
Ja kuitenkin haaveilen korpeen muuttamisesta ja lampaiden kasvatuksesta.. Mahtaisiko tulla koti-ikävä piankin.
Hattua siis nostan kaikille, jotka uskaltautuvat muuttamaan ulkomaille asti.
HooPee, onhan Tallinna hansakaupunki ja Viipuri joka ei kylläkään ole kuulunut tietystikään Suomelle vuosikymmeniin, kun jäi tuonne rajan toiselle puolelle. Molemmat noista minun mielestä ovat Suomenlahden kaupunkei. Turku tietenkin ainoa Suomessa, mut ei Suomenlahdella. Sittenhän on vielä Riika, mutta lasketaankohan sitä enää Suomenlahdeksi? Riika kun on siinä omalla lahdellaan.
Ai henkkaria ei saa suurlähetystöstä. No pääasia, että passin saa. Minullahan on kokemusta passin hakemisesta ja Namibiasta. Meni kuules ainutkertainen Afrikanmatka niin pilalle stressin takia, kun kadotin passini heti maahan tullessa. Taisin jättää sen passin tuolille, kun nousin tervehtimään yhtä suomalaista mieheni tuttavaa joka asui silloin Namibiassa ja tuli meitä vastaan kentälle.
Tuon nettisivun mukaan ei Tallinna eikä Viipuri ole hansakaupunkeja, Pärnu kylläkin. Enempää en asiasta tiedä, katselin vaan tuota hansasivujen karttaa. Jos tiedät enemmän kuin minä, niin kerro toki.
http://www.hanse.org/en/hanseatic-cities/north-sea-region/
Jaahas, missähän se vanhan passisi uusi omistaja mahtaakaan nykyään hyödyntää passiasi? Todella kauhea tilanne, oisit voinut vaikka joutua jäämään sinne Afrikkaan. Jossain Ruotsissa vaikka paperit häviäisivät, niin paniikki olisi aika pienimuotoista, mutta Afrikassa...
Kaikenlaista sitä elämässä sattuu ja tapahtuu, tylsää olisikin muuten. :)
Voi kunpa tietäisit. Olen monasti kadehtinut niitä, jotka ikänsä asuvat aloillaan, jopa aina ihan samassa talossakin. Sellaisilla ihmisillä on juuret. Meikäläisellä ei. Mutta kyllä se on elämä, joka ihmistä heittelee, syystä tai toisesta.
Minulle on usein sanottu, että olen rohkea, kun uskallan lähteä. Yhtä usein olen miettinyt, että ehkä olenkin tyhmä tai tyhmänrohkea. :)
Nyt en tiedä, mistä minä kekkasin väittää Viipuria Hansakaupungiksi, se oli joku kartta jota tarkastelin, mutta en tosiaan mene enää vannomaan. Tarvitseepi tehdä vähän lisää tarkasteluja, vaikka eihän tuolla nyt ole niin suurta merkitystä. Tallinnassa aina sanotaan kaikilla turistikierroksilla, että Tallinna on Hansakaupunki ja Wikipedian mukaan Tallinna olisi liittynyt Hansaliittoon 1285. Tosin Wikipediassa on varmasti virheitä, mutta eivät kai Tallinnan oppaat tee virheitä? Tai voivat hekin varmaan tehdä..
Joku onnellinen musta ehkä sitä passia käyttää hehhheh, onhan se voimassa vielä ehkä vuoden tai jopa kaksi. Ihan tarkkaan en muista enää mihin vuoteen se olisi ollut voimassa. Se passi oli varmaan niitä viimeisiä myönnettyjä kymmenen vuoden passeja. Tai on se passi järjestelmistä kuoletettu, mutta tiedä miten nämä järjestelmät toimivat. Sain silloin 2007 Namibiasta vuoden passin ja sen virkailijan piti kuolettaa se vanha passi samantein. Kuitenkin kun täällä sitten hain 2008 uuden passin, niin ei sitä vanhaa passia oltu kuoletettu. Nythän saa passin vain viideksi vuodeksi ja oma menee umpeen ihan kohta. No sen uuden passin haenkin sitten uudella sukunimellä. Se oli muuten niin hirveä kokemus, etten soisi kenellekään. Sain uuden passin pari tuntia ennen lennon lähtöä. Ihan pikku hiki oli jo pinnassa:( Terveisii Saksaan, M-L ja potilas-Ossi.
Tykkään selvittää epätietoisia asioita kuten nyt hansakaupunkeja, mutta en kyllä jaksa, menee liian monimutkaiseksi. :) Hansasivun mukaan Tallinna on "Member in the Hanseatic League federation, but not in the Hanseatic League Web" tai "Mitglied im Hansebund, aber nicht im HanseWeb" eli en ymmärrä, mitä se oikeastaan tarkoittaa...
Takuuvarmasti pidät nykyään passiasi kaulapussissa... :) kuten minä.
Paranemisia Ossille!
Ihana video <3 Mikä ettei viisas Musti ajele sinne tänne. Tyhmähän koira ei ole......ainakaan kaikki.
Minäkin olen asunut useammassa kaupungissa, mutta vain täällä kotomaassa. Silti olen kyllä huomannut kuinka erilaisia ihmiset ovat olleet esim. pohojanmaalla. Kotona on oltu aina siellä missä kotikin on ollut. Mutta jotenkin ei vaan hengitys kulje samalla tavalla kuin tääl tois pual jokke. Juuret ovat niin syvällä täällä.
Kotikaupunkikin on muuttunut ajan saatossa enempi kansainväliseksi, johtuen maahanmuuttajista. Heitä on täällä aika paljon. Ja sen ikävän piirteen olen huomannut itsessäni, että vaikka kuinka ajatelen ja mottoni on ettei ihmisiä luokitella, olen tiettyjen ihmisten suhteen tullut skeptiseksi. En näe heissä enää mitään miellyttåävää ja se kyllä johtuu ihan heistä itsestään ja heidän tavastaan käyttäytyä. En oikeastaan ihmettele enää lainkaan miksi heitä ei juuri kukaan maahansa halua.
Pistä vaan ylpeästi mukit pöytään ja kahvittele rentoon tyyliin. Lapsuudestani muistan tuon tavan, jolloin vieraille todella katettiin parhaat kupit servetteineen. Ja pöydåässä oli tosiaan sen seitsemää sorttia. Mutta aika ja tavat muuttuvat, niin se vaan on.
Ystävät tulevat ja menevät, mukana kulkevat sitten ne muutamat todelliset. Ja blogien kautta on saanut ihan uusia tosi ihania ihmisiä. Facebookin kautta olen tutusunut ihan livenäkin muutamaan todelliseen helmeen ihmisinä. Kun olen uskaltanut ottaa sen askeleen heitä kohti. Ja heidän kanssaan se on oikeastaan ihan luonnostaan tullut se läheisyys.
Taidat olla samis kanssani HooPee. En ole koskaan sen suuremmin ajatellut hyppäyksiäni uuteen tehtävään tai uuteen paikkaan. Olen vain mennyt ja ruvennut puuhaamaan. Ja minuakin on sanottu rohkeaksi. Itse en ole missään vaiheessa edes miettinyt moista. Taitaa olla ihan vaan sisäsyntyinen juttu meissä se mitä muut rohkeudeksi nimittävät. Olemme tekijöitäm uskoisin asian olevan niin yksinkertainen.
Terkkuja Essilästä sinne tois pual Elbee.
Minun kotimaa-asumiseni on rajoittunut Turkuun, 14 vuotta tosin asuimme Paraisilla, joka on aika lähellä kuitenkin. Kovasti tunnen olevani juuriltani turkulainen, joskin itärajalla käydessäni tunnen jotenkin juurieni ylettyvän sinnekin.
Kyllä joudun itseni kanssa koville, jos ihan tosissaan meinaan muumimukeista kahvia tarjota, mutta ei ole muuta vaihtoehtoakaan, jos joskus jonkun kylään pyydän. En ala esittämään mitään perinteistä hienoa rouvaa, kun en sellainen ole eikä Suomessa sellaiselle mitään arvoa anneta edes. Täällä on tuo vanhempi naisväki aika perinteistä, ovat hyvin huoliteltuja, kauniisti pukeutuneita ja nuoreikkailta vaikuttavia. Kauniita katsella.
Terveisiä Essilään, Auran rannoille ♥
No voisikohan tuon vielä vaikeammin sanoa? Kun se suomennettuna on jotakuinkin "Tallinna on Hansaliiton jäsen, mutta ei Hansaliiton verkon / verkoston jäsen". No netistä ei asia ainakaan selviä, se on varma. Minulla on pari historitoitsijaa tuttuna, toinen on kylläkin maisteri taidehistoriasta ja toinen on ihan tohtorismies, tosin väitellyt Suomen poliittisesta historiasta, joten Hansatiedot saattavat olla heikoissa kantimissa. Kysyn kuitenkin joskus, jos satun muistamaan.
Passi on kyllä edelleen käsilaukussa, mutta pyrin vahtimaan sitä kuin haukka. Tosin Afrikan matkaa ei ole juuri tiedossa....
Lähetä kommentti