Kivenmurikoita ja langanpätkiä

Kivenmurikoita

Yllä olevassa kuvassa on koko nykyinen kivikokoelmani. Aikaisemmin niitä oli paljon, oikein isojakin. En voinut palata lenkiltä kotiin, jos ei taskut pullottaneet kaikenlaisista kivistä. Keräysperiaate oli, että se kivi puhutteli minua jotenkin. Tykkään hipelöidä kiviä ja ihailla niiden kauneutta. Kivillä on historiaa takanaan enemmän kuin ihminen osaa kuvitellakaan, ne ovat, useat ainakin, kokeneet jääkauden ja kuka ties, maailman syntymisen. Ne ovat olleet Suomessa ennen kuin ainutkaan ihminen. 

Kun muutimme kaupunkiin, jouduin luopumaan suurimmasta osasta aarteitani. Haikein mielin kävin nakkailemassa niitä luontoon, sinne tänne. Vain ne kaikkein merkityksellisemmät jätin itselleni.

Tämä kivi on yksi erikoisimmista. Siinä on mielenkiintoinen musta ympyrä ja siinä on monia värivivahteita, kun kiveä kääntelee, Se kimmeltää kauniisti. Takaa katsottuna se on tumma, sivuista kirjava ja etupuoli onkin kuvassa näkyvillä. Kääntelemällä sen voi kuvitella esittävän vaikka mitä, mielikuvituksella(ni) ei ole rajoja.

Tämä kivi on ikioma kiveni. Olen itse työstänyt sen ihan tuiki tavallisesta pihakivestä. Hiomamenetelmänä oli osittain käsikäyttöinen laite, jossa piti pitää kivestä käsin kiinni ja käännellä sitä samalla kuin sähkökäyttöinen hiomalaikka pyöri veden virratessa. Oli ihmeellistä nähdä kiven muuttuminen joka hiomisen jälkeen aina kauniimmaksi, melkein jalokiveksi. Tämä hoimistapa oli kuitenkin ranteilleni liian rasittava ja jouduin luopumaan siitä viimeistelyhiomisesta, joten kivi on ns. viittä vaille valmis.

Tämä, myös ihan tuikitavallinen pihakivi, oli niin kauan kuin muistan, äitini liinavaatekaapin päällä. Sen historiaa en tunne, mistä lie äitini sen saanut tai miksi ottanut talteen. Kivessä ei ole mitään erikoista, se on tosin kauniin muotoinen ja sitä on mukava pitää kädessä. Kivestä en koskaan keskustellut äitini kanssa, olisi pitänyt kysellä...

Nämä kaksi kiveä olen saanut syntymäpäivälahjaksi tyttäreni lapsilta. He tiesivät, että isoäiti on hurahtanut kiviin ja niinpä he poimivat nämä pihaltaan ja paketoivat kauniisti lahjapaketteihin. Näillä kivillä on siis aivan erityinen merkitys kivikokoelmassani. ♥

Turun saaristossa sijaitsevassa Paraisten kaupungissa on useita muinaisrantoja. Nämä kaksi litteää rantakiveä ovat peräisin eräältä niistä. Uskomatonta, että keskellä suurta metsää, sen korkeimmalla paikalla on ollut joskus merenranta, jossa aallot kauan kauan sitten ovat hioneet nämäkin kaksi kiveä litteiksi rantakiviksi!  Muinasranta

Kaupasta ostetut kiveni

Näissä kivissä on jotain erityisen kiehtovaa, ne ovat eri puolilta katsottuina täysin erilaisia. Ei aavistustakaan, mitä kivilajia ne edustavat eikä sillä olekaan mitään suurta merkitystä itselleni. Tyttäreltäni olen kauan sitten saanut lahjaksi kirjan kivistä, se on hyvä aloittelijan opas, selkeä ja sisältää runsaasti kuvia. Kirja on  kaikin puolin mielenkiintoinen.

 *******

 Langanpätkiä

Tyttäreni valmistama peitto

Nyt kyllä iski kauhea innostus aloittaa tilkkupeiton väsääminen! Lankoja on varastossa vaikka kuinka paljon, inspiraatio on ollut kauan kateissa eikä mikään ole oikein saanut innostumaan. Ei edes Vili tarvitse mitään villapaitoja. Ehkä villapeitto voisi olla pojalle mieleen?

Seuraamissani koirablogeissa on kaksi ihanaa peittoa esillä, eri tekniikoilla valmistettuja, molemmat todella kauniita! Sieltä se innostus ja inspiraatio pongahti tänne asti, nyt vaan miettimään, kudonko vai virkkaanko.

Palapeitto

Villashaali

Lopuksi tämä ihkuihana vauvan poncho! Ohje on jostain ruotsalaisesta käsityölehdestä 1980-luvun loppupuolelta ja olen kutonut sellaisen ensimmäiselle lapsenlapselleni. Se on todella helppo pukea aivan pienellekin vauvalle ja niinpä meidän vauvammekin silloin aikoinaan kotiutui tämä poncho päällään. Valitettavasti ohjetta ei löydy enää mistään, niin mielelläni kutoisin tällaisia lisää, mutta en osaa soveltaa valmista kudottua vaatetta ohjeeksi. Tarvitsen siis kirjoitetun ohjeen, jota noudatan sanatarkasti...