Sivut

maanantai 30. elokuuta 2010

Sådant är livet

Sellaista se elämä on. Pari askelta eteenpäin, yksi taakse jne. Olisikin elämä googlettamalla selvää, vastaus tulisi asiaan kuin asiaan, kuten ennenvanhaan sanottiin, apteekin hyllyltä. Helppoa olisi, vaan olisiko se sittenkään antoisaa?

Tuossa mietiskelin tuota barffausta ja sitä, että miksi niissä ruuissa täytyy olla niin valtavasti kasviksia. Eihän se mielestäni vastaa koiran luonnonmukaista ravintoa. Jos villikoira syö jäniksen ja samalla sen mahalaukun sisällön, niin ei se prosenteissa kovin suurta osuutta ole siitä jäniksestä. Ihmettelen myös, että kasviksena käytetään kurkkuja ja salaatteja, nehän sisältävät nitriittiä, vettä eikä juurikaan ravinteita. Minulta on varmaan jokin osa barffista jäänyt ymmärtämättä.

Nyt on Vilille ollut tarjolla voimamixiä, ei kelpaa... Viimeiset miximarkkinat on nyt menossa, ei mahda mitään. Vili on pitänyt taas pari paastopäivää, se on merkillinen koira, sille tulee aina välillä näitä syömättömyyspäiviä ja sitten syödään taas kuin viimeistä päivää.
Ruokavalio on vielä aika sekava. Aloitan nyt kai sitten hevosdieetin, siitä on onneksi monenlaista lihaa saatavilla. Toivon sen avulla voivani nollata Vilin nykyisen tilanteen. Vili on nyt minun tyhmyyteni takia saanut nautaa, sikaa, kanaa ja vehnää, joku tai useampikin niistä on aiheuttanut Vilille allergisen reaktion lisääntymisen. Tilanne ei ole vieläkään rauhoittunut ja kortisonia menee enemmän. Etutassut ovat edelleenkin jyrsimisen kohteina ja lisäksi Vili kirputtaa molemmin puolin kylkiään.
Voi minua onnetonta! Voi Vili-parkaa!

Nyt olisin tyytyväinen kahteen kortisonittomaan välipäivään ja Vilin vähäisiin rapsuihin. Silloin kun oli noin, niin halusin enemmän. Tässä sitä nyt ollaan. Oppia ikä kaikki. Pysyisi vaan mielessä kaikki, mitä olen oppinut.

Jostain luin, että raa'an lihan proteiinit muuttuvat, jos liha kypsennetään. On mahdollista, että esim. kypsälle naudanlihalle allergisoitunut koira voi huoletta syödä raakaa naudanlihaa. Kokeilemisen arvoinen asia.

Vilin ruokavalio on nyt tällä hetkellä valitettavasti seuraavanlainen:
- raakoja kanankauloja päivittäin. En enää uskalla antaa niitä kokonaisina, ettei nielaise niitä sellaisenaan, vaan olen pilkkonut puutarhasaksilla ne pieniksi paloiksi
- hevosjauhelihapihvi, puoliraaka
- NEUP ja NEUn AK
- herkkuna saksanhirvenkäristyslihapaloja
sekä Tehobaktia hiukan, kreikanhernevalkosipulipilleri kerran päivässä, Nutrolin ravintoöljyä loraus ruuan joukkoon

Muutosta siihen tulee, kunhan Vauhti-Raksu kaasuttelee tännepäin.



Olen kaivanut esiin niin kirjahyllystäni kuin myös muistini sopukoista tietoja homeopatiasta. Löysin mm. pienen kirjasen Tea-Tree'n käytöstä. Sen laimennusohje tassukylvylle on 5 tippaa pesuvadilliseen tai 10-15 tippaa ämpärilliseen vettä. Todella vähän! No, sehän olisi myrkyllistä, jos koira pääsisi sitä tassuistaan nuolemaan. Laskin, että litraan vettä tarvitaan vain 1-2 tippaa tee-tree'tä. Tänään illalla tehdään ensimmäinen tassupesu, toivottavasti positiivisin tuloksin!

Elokuu on sujunut mattoja pesten. Onpa sitten puhdasta Vili-koiran tassuille. Olen satsannut mattojen erityisen hyvään huuhteluun, että ei vaan jää mitään pesuainejäämiä niihin.

PS. Lisätty "Vastauksia".

2 kommenttia:

Liftari kirjoitti...

http://www.klaino.net/
Tässä yksi linkki, jonka väen tunnen ja olen tavannut. Emäntä on koko ajan syöttänyt koirilleen vain barf-ruokaa ja koirat ovat olleet todella terveitä. Ei allergiaa, ei mitään. Barffanneet ovat pennusta asti. Juu, kyllä olen kateellinen noista komeista taitavista koirista. Kleni esiintyi mm. tv-sarjassa Lehmän vuosi "eroksena".
Mielenkiintoinen tuo allergiatestijuttusi. Meillähän testin ajankohta sattui tosi sopivasti. Essi ei ollut millään lääkekuurilla ja verikokeet napattiin ennen kortisonin antamista. Meillä kävi siinä suhteessa paremmin kuin nyt Vilin joka on jo kortisonilla. Harmillista, mutta pääseehän sitä lopputuloksiin muullakin tavalla kuin testeillä. Kannattaa pysyä hyväksi todetussa ruuassa, että saa tosiaan tilanteen rauhoittumaan. Eihän se koira niin valtavasti muutoksia ruokaansa kaipaa, me vain kuvittelemme niin ja haluttaa tarjota murulle kaikkea hyvää. Vilin tilanne voi rauhoittua niin paljon, että jossain mutkassa pääset testit otattamaan, jos haluat sitten vielä. Allergeeneja kun on muitakin kuin ruoka. Niinkuin me olemme huomanneet.
Essi sai raa´asta naudanjauhelihasta sellaisen reaktion ettei paremmasta väliä. Korvat olivat kirkuvan punaiset ja posket paisuivat. Ja minä luulin silloin tarjonneeni kullalle tosi hyvää puhdasta paistijauhelihaa. Ressukka. Siihen loppui naudansyönti ja tilalle otettiin kana, jonka luultiin olevan ns. turvallinen vaihtoehto. Testeissä se osoittauti allergisoivaksi. Tämä on suossa kahlaamista ajoittain.
Hmmm, huomaan olevani varsinainen "blogihäirikkö". Sinulla on niin mielenkiintoisia aiheita ja oivalluksi, että olen jäänyt koukkuun lukemaan tätä Vilin tarinaa. Yritän kontrolloida itseäni paremmin etten tuki kommentti puolta ihan kokonaan jaarituksillani :)
Terveisiä Vilille.

Hanne kirjoitti...

Maija,
ole huoleti, kyllä minä sitten laitan eston päälle, jos alkaa tuntumaan siltä, että joku olisi "blogihäirikkö". Vakavasti puhuen, kyllä minä tarvitsen näitä ihmisiä, jotka kommentoivat ja mielellään myös pidemmin kuin parilla, arvoituksellisella sanalla...
Milloinkahan alkavat koirien kasvattajat mainostamaan pentujaan barffi- tai luonnonmukaisesti ruokittuina, se olisi hieno edistysaskel! Jos olisin pentua ottamassa, hakisin sen vaikka Ivalosta asti, jos tietäisin sen kasvattajan todellakin panostaneen pentujen terveelliseen ravintoon. Eihän sekään ole 100% tae terveydestä, mutta lähtökohdat ainakin olisivat parhaat mahdolliset.
"Häiriköi" vapaasti, eihän tähän ole edes laitettu maximikirjasinmäärääkään...