Ole oman onnesi seppä

Tsempatakseni itseäni positiivisuuteen, julkaisen tässä tämän kauan sitten kirjoittamani lyhennelmän kirjasta Norman Vincent Peale: Ole oman onnesi seppä    

Tarina, vaikkakin lyhennelmä, on silti pitkähkö, mutta ei sen lukemisesta ole kenellekään ainakaan haittaa, siihen käytetty aika ei ole hukkaan heitettyä. Olen luonteeltani positiivisesti ajatteleva ihminen, mutta kieltämättä Vilin sairastelujen myötä olen hiukan kadottanut asennettani. Nyt siis jatkossa tulen asennoitumaan Vilin ongelmiin positiivisesti. En usko sen olevan ylitsepääsemätöntä, koska oikeastaan kaikessa muussa osaan ajatella asiat aina siltä paremmalta kannalta ja olen peruselämässäni vähään tyytyväinen.

"Kuka päättää, oletko onnellinen vai et? Vastaus on: sinä itse!

Tunnetulla televisiokasvolla oli ohjelmassaan vieraana iäkäs mies, ja hyvin erikoinen mies olikin. Lähetys oli suora, eikä miestä ollut mitenkään valmennettu tilanteeseen. Vanhuksen ajatukset olivat hyvin omintakeisia, ja itse hän suorastaan säteili elämäniloa. Aina kun hän sanoi jotakin, studioyleisö räjähti nauramaan, niin lapsekkaita ja samalla osuvia miehen huomiot olivat. Yleisö oli ihastuksissaan. Haastattelijakin oli aivan myyty.

Lopuksi mieheltä kysyttiin, mikä teki hänet niin onnelliseksi. „Teillä täytyy olla tuohon iloon jokin salaisuus“, juontaja sanoi. „Ei ole“, vanha mies vastasi. „Mikäs salaisuus se nyt on. Asiahan on selvä kuin pläkki. Kun herään aamulla, minulla on kaksi vaihtoehtoa: olen joko hyvällä tai pahalla tuulella. Arvatkaas, kumman valitsen? No, hyvän tuulen tietysti. Siinä kaikki.

Tuo saattaa kuulostaa liian yksinkertaiselta. Mies voi vaikuttaa sinusta pinnalliselta, mutta mieleeni muistuvat Abraham Lincolnin sanat - häntä sentään tuskin kukaan pitää pinnallisena - joiden mukaan ihminen on niin onnellinen kuin päättää olla. Kyllä sinä onneton pystyt olemaan jos niin haluat. Mikään ei ole niin helppoa. Sen kuin vain valitset pahan tuulen. Laahustat päivästä toiseen nuristen huonoa onneasi, olet koko ajan tyytymätön kaikkeen. Onneton mieliala on taattu, Mutta sanopa itsellesi:" Hienostihan kaikki sujuu. Elämä on ihanaa. Tänään aion olla onnellinen", niin olet hyvällä tuulella, ennen kuin huomaatkaan.

Monet meistä luovat itse oman onnensa. Tietenkään kaikki ilottomuus ei johdu itsekeskeisyydestä. Elinolot voivat joskus olla todella onnettomat. Silti ajatuksemme ja asenteemme vaikuttavat yleisesti ottaen ratkaisevasti siihen, elämmekö me elämämme onnellisina vai onnettomina.

Istuin junan ravintolavaunussa vastapäätä minulle tuntematonta pariskuntaa. Rouva oli pukeutunut näyttävästi ja kalliisti turkiksiin ja timantteihin. Silti hänellä ei näyttänyt olevan yhtään hauskaa. Hän teki hyvin kuuluvalla äänellä selväksi, että vaunu oli pimeä ja vetoinen, palvelu huonoa ja ruoka mautonta. Kaikesta hänellä tuntui riittävän valittamista. Mies sen sijaan vaikutti leppoisalta ja hyväntuuliselta. Hän näytti olevan niitä ihmisiä, jotka ottavat elämän vastaan sellaisena kuin se tulee. Vaimon käytös varmaan nolotti häntä, ja pettynytkin hän oli, kun vaimo ei nauttinut hänen tarjoamastaan huvimatkasta.

Vaihtaakseen keskustelunaihetta mies tiedusteli minulta, minkä alan miehiä olin, Itse hän kertoi olevansa asianajaja. Sitten hän virnisti ja sanoi:" Vaimoni on tuottaja." Yllätyin sen kuullessani, rouva ei näyttänyt ollenkaan virkanaiselta. „Minkä alan tuottaja?" tiedustelin.

„Pahan tuulen", mies vastasi. „Vaimoni on erikoistunut ikävän tunnelman tuottamiseen."

Vaikka miehen hurtti huumori sai pöydässä jäätävän vastaanoton, olin kiitollinen miehen oivalluksesta. Hän kuvasi osuvasti, mitä aivan liian monet ihmiset tekevät työkseen: he pitävät huolta siitä, että onni pysyy kaukana heistä.
Se on vahinko, sillä elämässä on muutenkin ihan tarpeeksi onnea verottavia ongelmia. On äärimmäisen typerää lietsoa lisää tyytymättömyyttä ja tehdä itsensä onnettomammaksi kuin on pakko.

Nyt riittää puhe siitä, millä kaikilla tavoilla ihmiset voivat karkottaa onnen luotaan. Puhutaanpa sen sijaan siitä, kuinka huonon tuulen tuottamisesta voi tehdä lopun. Aloitetaan toteamalla, että me tuotamme itsellemme pahaa mieltä ajattelemalla ikäviä ajatuksia ja omaksumalla negatiivisen asenteen. Meistä saattaa esimerkiksi tuntua, että kaikki menee päin seiniä tai että onni potkii sellaisia, jotka vähiten ansaitsisivat, tai että meitä elämä ei ikinä palkitse.

Vielä onnettomammiksi tulemme, kun haudomme katkeria ajatuksia, kannamme kaunaa ja puhkumme vihaa. Myös pelko ja huoli ovat mainiota raaka-ainetta onnettomalle ihmiselle. Jos ihminen tuntee itsensä onnettomaksi, hän on yleensä lähinnä itse syypää siihen. Millä tavalla voisimme lakata tuottamasta itsellemme pahaa tuulta? Kuinka saisimme prosessin kääntymään niin päin, että tuottaisimmekin itsellemme onnea?

Otanpa esimerkin lukuisilta junamatkoiltani. Vanhoissa Pullmanin vaunuissa oli miesten salongit, jollaiseen oli aina aamuisin ahtautunut vähintään puolikymmentä parranajajaa. Makuuvaunussa nukutun yön jälkeen ihmiset eivät yleensä ole kovin hyväntuulisia eivätkä puheliaita. Tunnelma oli sen mukainen.

Kerran sisään astui poikkeuksellisen hymyilevä mies. Hän toivotti iloisesti hyvää huomenta ja sai vastaukseksi pari innotonta murahdusta. Partaa ajaessaan mies hyräili hilpeää sävelmää, ilmeisesti aivan huomaamattaan. Toiset alkoivat ärtyä. Lopulta joku huomautti purevasti: “ Ollaanpa sitä hyvällä tuulella heti aamutuimaan! Mistä moinen riehakkuus?"

„Tuntuu vain niin hienolta", mies vastasi. Sitten hän lisäsi:" Minulla on tapana olla hyvällä tuulella." Keskustelu tyrehtyi siihen, mutta lyön vetoa, että jokainen paikalla ollut mies nousi sinä aamuna junasta nuo mielenkiintoiset sanat korvissaan kaikuen: " Minulla on tapana olla hyvällä tuulella."

Sanat sisältävät tärkeän perustotuuden. Meidän onnemme tai onnettomuutemme on kiinni siitä, millaista mielialaa olemme tottuneet ylläpitämään. Sananlaskujen kirja, joka on täynnä viisauksia, toteaa: "…hyvä mieli on kuin alituiset pidot". Pidä itsesi valoisalla mielellä. Ota tavaksesi olla onnellinen. Silloin elämäsi on yhtä juhlaa. Voit sanoa nauttivasi elämästä joka päivä. Valoisa mieli tekee elämästä onnellisen, ja koska mieli on mahdollista pitää valoisana, jos niin haluaa, on ihmisen itsensä vallassa, onko hän onnellinen vai ei.

Mieli pidetään valoisana ajattelemalla iloisia asioita. Tee hyvistä ajatuksista itsellesi luettelo, ja anna niiden virrata mielesi läpi monta kertaa päivässä. Jos mieleesi tulee ikävä ajatus, keskeytä se, häivytä se pois ja korvaa se onnellisella ajatuksella. Lepää aamulla herättyäsi rentona vuoteella ja syötä mukavia ajatuksia tajuntaasi. Anna mieleesi nousta kuvia sinä päivänä odotettavissa olevista hyvistä kokemuksista. Maistele niiden tuottamaa mielihyvää. Tällainen visualisointi auttaa asioita kehittymään suotuisaan suuntaan.

Älä koskaan ounastele ikäviä kokemuksia. Jos etukäteen uskot, että tapahtuu jotakin pahaa, niin saattaa myös käydä. Vaikutat huomaamattasi asioihin niin, että tilanne kääntyy huonoon suuntaan. Jälkeenpäin sitten ihmettelet, miksi sinulla on niin huono tuuri, miksei mikään koskaan onnistu sinulle.

Ehkäpä hyvinkin siksi, että olet aloittanut päiväsi väärällä tavalla."

Sitä sun tätä

Vilin vointi on ja ei ole, (riippuu miltä kantilta asiaa ajattelee) erityisemmin kohentunut. Vatsa vaivaa edelleenkin, puree aika ajoin kylkiä/vatsan aluetta, joten tulkitsen sen jonkinsortin kivuntunteeksi. Tassut ovat saaneet olla lähes rauhassa viime päivinä. Eilen oli taas totaalinen flaattipäivä, ruokakin maistui vasta illemmalla. Niin kauan kuin Vili kantaa häntäänsä selän päällä, en huolestu ja se puoli on nyt ollut kunnossa.

Lääkepuoli on nyt 2-3x vrk Antepsin 2 ml, yhtenä aamuyönä tuuppasin Vilille Pepsid 5 mg suuhun, kun tuli herättelemään jo klo 5 aikoihin. Viime yön nukkui hyvin. Jospa se siitä. Puskaradiosta kuulemani perusteella ajattelin antaa Vilille kokeeksi ruuan mukana tai sellaisenaan pellavalimaa. Sen pitäisi olla vatsaystävällistä. Pelkoni on, että se aiheuttaa ripulointia, sitä Vili ei kaipaa. Vai olisiko kauralima parempi vaihtoehto?

Ruoka on ollut edelleenkin puoliksi tölkistä ja puolet omasta keittolasta. Hyvin on pojalle maistunut. Lammastölkin lisäksi olen antanut strutsia ja siitä Vili tykkäsi erityisesti. Nyt on odottamassa porotölkki ja kengurutölkki.
Tilasin nimittäin satsin vararuokaa Saksasta. Toimitus oli supernopeaa, tilasin 30.5. ja eilen 6.6. tuotiin paketti kotiovelle. Tällä välin ehti olla yksi viikonloppu + yksi pyhäpäivä. Haluan, että Vilillä on pieni ruokavarasto pahan päivän varalle. Lampaan- ja hevosenlihan saanti saattaa olla aika ajoin vaikeaa tai tyssätä kokonaan, me isäntäväki voimme sairastua ja kuka sitten Viliä hoitaakin, niin pääsee alkuun sillä tölkkiruualla. Myös jos lähtisimme Vilin kanssa reissuun, niin tölkki on helppo ottaa mukaan. Mielenkiintoista, että saatavilla oli poronlihatölkkejäkin, mistä lie poronlihat niihin on saatu, ei kai vaan ihan Suomesta?

Olen kovin tyytyväinen, että ne tölkit ovat sopineet Vilille ja Vili syö niitä mielellään. Lisäksi Vili sai pitkästä aikaa "puruluun", 100% kuivatettua lammasta. Siitä Vili oli mielissään, sen päällä kiehnattiin, että se lampaantuoksu oikein tarttuisi vastapestyyn turkkiin ja sitten sitä naposteltiin selällään maaten. Vili on viimeksi saanut tuon tyyppistä herkkua yli vuosi sitten, nyt ajattelin kokeilla näitä allergiselle koiralle tarkoitettuja herkkuja. Piristää Vilin arkea hiukkasen. Nyt on sitten Vililläkin karkkipäivä kerran viikossa.

Karkkipäivän viettoa

Tölkkien lisäksi tilasin myös tämän kaltaista, vastaavaa tuotetta, "mineraalihiekkaa", suomeksi kai sitä nimitetään "vihreäksi saveksi". Sitä annetaan pienelle koiralle 1 tl vrk. Sen pitäisi auttaa vatsavaivoissa. Lisäksi se sisältää luontaisia mineraaleja ja vitamiineja. Saa sitten nähdä, miten vaikuttaa, ainakin Vili nukkui viime yön paremmin kuin aikaisemmat, ja eilen sai sitä ensi kertaa. Saattaa tietenkin johtua muistakin syistä.

Tänään on kulunut 3 kuukautta siitä, kun Vili sai viimeisen, säännöllisesti annettavan kortisonitabletin! Toukouussa jouduin antamaan Vilille 4 kertaa Prednison 2,5 mg tabletin kutinan hillitsemiseen, eli noin kerran viikossa. Sitä en kokenut lainkaan pahaksi, vaan päinvastoin siitä oli suuri apu. Ihmeellistä, että olen oppinut suhtautumaan kortisoniin ystävänä, kaiken kokemamme jälkeen. Hyvä niin. Nyt kesäkuun puolella ei ole ollut onneksi ainakaan vielä tarvetta antaa kortisonia.

Puhdas poju

Närkästyneet terveiset saunasta!

Kuten kuvastakin näkyy, niin Vili ei erikoisemmin pidä pesupäivästä. Taitaa olla lähes kaikilla koiruuksilla sama juttu. Onhan se tilanne aika alistava koiralle, vaikka toisaalta näin ihmisen näkökulmasta katsottuna sen pitäisi olla mukavaa, kun jynssätään ja krapsutetaan joka puolelta.
Tuohon sampooseen olen edelleenkin tyytyväinen, täytyypä kipaista Prismaan ostamaan varastoon muutama varasampoopullo, vanha kokemus kun sanoo, että moni hyvä poistuu markkinoilta...


 
Olen aikaisempia koiriani pessyt vain aniharvoin. Edesmennyt Niilo-lapinkoira eli 12 vuotiaaksi ja kävi elämänsä aikana vain kaksi kertaa kunnon pesulla, kerran pentuna ja kerran aikuisena. Silti koira oli hyvälle tuoksuva, puhdas, hyvinvoipa. Niilo oli sellainen itsepuhdistautuva kaikin puolin, sitä ei tarvinnut edes kammata tai harjata, tuuli vei karvanvaihdon aikaan karvatkin. Tassupesuja tehtiin kyllä  useasti. Luonnonvaraiset eläimetkään eivät käy shampoopesuilla eikä niitä kukaan kampaa, ja niin vaan terve kettukin näyttää aina kauniilta ja siistiltä. Niilo oli kai sitten luomukoira. Ei oltu turkkia ehditty jalostamaan liian tiheäksi, kuten oli toisella lapinkoirallani Hessulla. Hessu olikin sitten Niilon vastakohta, mitä turkkiin tulee, ja muutenkin. Lapinkoiriemme aikana asuimme puhtaan luonnon keskellä eikä koirat siksikään erityisemmin joutuneet lialle alttiiksi.
Toista se on kaupunkikoiran elämässä. Vilkasliikenteisten katujen varrella asuva koira, kuten Vili, likastuu kyllä nopeasti. Hävettävän harvoin olen tähän mennessä pessyt Viliä, mutta nyt kun on hyvä shampoo löytynyt, niin alan pesemään Viliä tiuhempaan. Närkästyneitä saunaterveisiä on tulevaisuudessa siis odotettavissa vähän useammin...

Tunnistatko koirasi kivun?

 Tämä teksti on kokonaisuudessaan lainattu alla olevasta lähteestä.

"Kipu on jokaiselle meistä tuttu käsite, joka kuitenkin on täysin subjektiivinen. Jokainen kokee kivun eri tavalla. Kipu ulottuu paikallisesta fyysisestä särystä totaaliseen, koko olemuksen käsittävään kärsimykseen. Koira tuntee kipua aivan samoin kuin ihminen. Kun kerran eri ihmiset käsittävät kivun hyvin eri tavoilla, niin kuinka voimme arvioida ja ymmärtää koiran kokemaa kipua? Aiheesta kuultiin eläinlääketieteen tohtori Anna Hielm-Björkmanin pitämä esitelmä Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan lokakuussa järjestämässä luentopäivässä.

* Kipeä koira ei välttämättä näytä kipua

Akuutti kipu aiheuttaa sympaattisen hermoston aktivoitumisen, mikä voidaan nähdä fysiologisina muutoksina: sydämen syke kiihtyy, verenpaine nousee, hengitys tihenee ja pinnallistuu, pupillit suurenevat, verisuonet supistuvat, eläin turpoaa koska kroppaan kertyy nestettä, suu kuivuu, virtsaaminen vähenee, ja keho voi olla jännittynyt.

Eläimet ilmaisevat kipua monin tavoin. Ne väistävät vaistomaisesti asiaa, joka tuottaa kipua. Ne pakenevat. Ne huutavat kivusta, tai sitten ne jähmettyvät paikalleen vapisemaan ja hikoilemaan. Ne voivat ontua, ja ne voivat virtsata alleen. Reaktion laatu riippuu kivun merkityksestä kussakin tilanteessa. Eri koirarotuja on jalostettu käyttäytymiseltään erilaisiksi: toisten työtehtävät edellyttävät korkeaa kipukynnystä ja työskentelyn jatkumista, vaikka sattuu. Näissä tilanteissa koira kuitenkin tuntee kipua, vaikka ei näytä sitä eikä välitä siitä.

Krooniselle kivulle ei ole mitään selviä ja tyypillisiä, koirasta luettavia merkkejä. Merkit ovat hyvin pieniä muutoksia koiran käyttäytymisessä. Monet koirat eivät halua näyttää kipuaan, koska luonnossa se merkitsisi laumasta karkoittamista. Jos näet koirallasi kipukäyttäytymistä, sillä on todennäköisesti kipuja. Mutta vaikka et näkisi mitään kipuun viittaavaa, koirallasi voi silti olla kipuja.

Kipukäyttäytymiseen kuuluu myös erilaisia, sosiaalisesti määräytyviä, opittuja käyttäytymistapoja. Pikkulapsilla nähdään erilaisia taikauskoisia riimejä, ja koiralla voi alkaa esiintyä häiriökäyttäytymistä, esimerkiksi ylivilkkautta tai aggressiivisuutta.

* Krooninen kipu ei lopu itsestään

Kipu voidaan jaotella kudosvaurio- eli nosiseptiiviseen kipuun, hermovaurio- eli neuropaattiseen kipuun ja psyykkiseen eli psykogeeniseen kipuun. Lisäksi on olemassa myös idiopaattista kipua, mikä tarkoittaa, että kivun syy ei ole selvinnyt.

Kipu voidaan jaotella myös edellä mainittuihin akuuttiseen ja krooniseen kipuun. Akuutti kipu kestää vain vähän aikaa, sekunnista pariin kolmeen viikkoon, johtaen varovaisuuteen ja pyrkimiseen pois kivun aiheuttajan luota. Kun kivun kesto ylittää tavallisen kudoksen paranemisajan, kipu on kroonista. Krooninen kipu kestää kuukausia, vuosia, jopa kymmeniä vuosia ja muuttuu usein hankalammaksi hermovauriokivuksi.

Hermovauriokipu on kroonista kipua, jota on vaikea hoitaa tavallisilla kipulääkkeillä. Se voi johtua esimerkiksi vauriosta tai toimintahäiriöstä kipua välittävässä hermojärjestelmässä: selkäydinvammasta, aivoverenkiertohäiriöstä, ääreishermovammoista, esimerkiksi tassuleikkauksen yhteydessä vaurioituneesta hermosta, tai välilevyn pullistuman tai spondyloosin aiheuttamista hermojuurivaurioista. Myös esimerkiksi aavesärky on hermovauriokipua. Usein hermovauriokipu on monen eri tekijän summa.

Ihmiset kuvailevat hermovauriokipua jatkuvana, polttavana kipuna, jonka välillä keskeyttävät viiltävät, sähköshokin tapaiset kipuepisodit. Koska ihmisen ja koiran hermokudoksen fysiologia on hyvin samankaltaista, ei ole mitään syytä epäillä, etteikö koira kokisi tätä kipua samantyyppisenä.

Kroonisessa kivussa myös psyykkiset tekijät, kuten masennus, pelko ja avuttomuus, toimivat altistavina tekijöinä todennäköisesti myös koirilla, ja ne voivat ylläpitää kipua sen kroonistuessa. Myös geneettiset tekijät voivat vaikuttaa kivun kroonistumiseen.

Krooninen kipu voi aiheuttaa kivuntunnon herkistymistä ja aiemmin kivuttoman ärsykkeen, kuten kosketuksen, muuttumista kivuliaaksi. Koira voi kokea esimerkiksi silittämisen sietämättömänä kipuna. Krooninen kipu ei niinkään ole merkki sairaudesta, vaan pikemminkin oma sairautensa. Se ei lopu itsestään, vaan sitä on hoidettava. On tärkeää estää kivun kroonistuminen aloittamalla kivun tehokas hoito riittävän varhain.

Esimerkkinä kroonisesta kivusta on myös nivelrikon aiheuttama kipu. Nivelrikkoa syntyy esimerkiksi ristisiteen repeytymisen, polvilumpion sijoiltaanmenon, osteokondroosin sekä kyynärnivelen tai lonkan kasvuhäiriön seurauksena. Hoitamattomana se tarkoittaa pitkäaikaista, jomottavaa, tylsää kipua, joka johtaa eläimen liikuntahaluttomuuteen. Tämä taas aiheuttaa lihaskudoksen katoamista, kramppeja, triggerpisteitä eli lihaksen sidekudoksessa olevia aristavia pisteitä, jotka saattavat aiheuttaa heijastuskipuja läheisiin lihaksiin, uudisluumuodostusta, liikapainoa ja lisää kipua. Kaikesta tästä muodostuu jatkuva noidankehä. Mitä aikaisemmassa vaiheessa kehän saa katkaistua, sitä parempi elämänlaatu koiralle saadaan aikaan.

* Kipua voidaan tutkia koiran käyttäytymisestä

Subjektiivisiin kivuntutkimusmenetelmiin kuuluvat eläinlääkärin tutkimus ja omistajan kertomus koiran käyttäytymisestä ja taustasta. Objektiivisia menetelmiä taas ovat fysiologisten muutosten, kuten pulssin ja stressihormonien, tutkiminen, koiran liikkumisen videointi ja liikkeiden tutkiminen askelvoimalevyn ja -maton avulla.

Eläinlääkäri näkee koiran yleensä vain muutamia kertoja vuodessa, omistaja taas seuraa koiraansa vähintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Usein omistajaa pitää kuitenkin neuvoa koiransa kivun tunnistamisessa, koska hän ei osaa lukea sitä koiran käyttäytymisestä.

Äkilliset muutokset huomataan aina helpommin kuin pikku hiljaa tulleet. Eräänä päivänä koira ei esimerkiksi enää suostu hyppäämään autoon, tai oli jokin tietty päivä, jolloin se ei enää tullut yläkerran makuuhuoneeseen nukkumaan. Hitaasti kehittyviä käyttäytymisen muutoksia tulee varsinkin vanhemmalla koiralla helposti pidettyä luonnollisena. Koira kävelee yhä vain hitaammin, sen lenkit lyhenevät, se alkaa välttää muita koiria ja murisee niille, se vetäytyy useammin omiin oloihinsa, ja se on vanha ja väsynyt, kuurokin.

Mikään yksittäinen oire ei kuvaa kipua luotettavasti. Kun kaikkia koiran käyttäytymisen muutoksia seurataan yhdessä, koiran kivun voimakkuutta ja sen muutoksia voidaan arvioida. Oireista voi olla vaikea tunnistaa useita, mutta kaksi tai kolme oiretta löytyy kipeän koiran käyttäytymisestä yleensä helposti.

Koiran kipuun liittyviä positiivisen käyttäytymisen muutoksia:

Onko koira: Virkeä ja iloinen vai apea ja masentunut? Normaali, apaattinen tai yliaktiivinen? Tekeekö koira seuraavia: Hakee kontaktia perheenjäseniin, usein vai harvoin? Heiluttaa häntäänsä, usein vai harvoin? Leikkii mielellään, harvoin vai ei ollenkaan? Syö normaalisti? Vai valikoiden tai ahmien? Ravistelee itseään? Usein vai harvoin? Venyttelee? Usein vai ei ollenkaan?  Millainen koiran ilme on? Normaali, surullinen, ylikierroksilla?

Koiran kipuun liittyviä negatiivisen käyttäytymisen muutoksia:

Onko koiralla tai onko koira: Normaali mieliala vai hermostunut, rauhaton tai pelokas? Ystävällinen vai aggressiivinen ihmisiä tai toisia koiria kohtaan? Tekeekö koira seuraavia: Läähättää tai lipoo huuliaan? Pitää itseään epänormaalissa asennossa?  Roikottaa päätään, pitää jalkoja korostetusti mahan alla? Pitää korviaan taka-asennossa? Häntää koipien välissä? Väristelee tai vapisee? Nuolee etujalkojaan? Katsoo, nuolee tai puree tiettyä paikkaa? Ylireagoi kosketukseen? Valittaa: huutaa, murisee, vikisee, inisee? Tai on aivan hiljaa? Valittaa, kun niveliä taivutetaan esimerkiksi tassuja pyyhittäessä? Raivoaa tai alistuu laumassa? Näyttää hampaita kosketettaessa? Alkaa purra? Tekee enemmän vahinkoja sisälle?

Kivun arvioiminen koiran liikkumisessa tapahtuvista muutoksista:

Liikkuu kuin nuori eläin vai ei halua liikkua? Yliaktiivinen liikkuja? Makaa paikallaan tuntikausia? Hyppää kuten aina vai eikö hyppää enää? Normaalit askellajit vai peitsaako? Laukkaa ”pupulaukkaa” (molemmat takajalat samaan aikaan)? Kulkee suoraan vai jakautuuko paino epätasaisesti? Pomppiiko pää askelien tahtiin? Ontuu? Liikkuu lenkillä edessäsi vai raahautuen takana? Istahtaa tai menee makuulle kesken lenkin? Kulkee portaita normaalisti vai eikö enää halua mennä alas tai ylös? Miten kulkee portaissa? Istuu normaalisti tai ei ollenkaan, tai polvi ulos sivulle kääntyneenä? Menee makuulle normaalisti tai hyvin hitaasti, hakee paikkaa pitkään, pyörii? Nousee ylös normaalisti vai etu- tai takajalat ensin? Hitaasti?  Nousee istumisen kautta? Nukkuu koko yön vai vaihtaa usein paikkaa (voi kivun lisäksi myös  olla merkki esim. sydämen vajaatoiminnasta)?

Vatsa- ja rintaontelon kipuja voidaan arvioida koiran asennoista:

Seisooko koira suorana pää pystyssä vai onko koiralla selkä köyryssä? Onko koira usein ”rukousasennossa”: etupää makaa, perä ylhäällä? Ei halua käydä makuulle ollenkaan? Röyhtäilee, piereskelee, oksentaa, yökkäilee? Ei pysty ulostamaan? Jos virtsaaminen kivuliasta: katkaisee suihkun tai istuu hyvin pitkään?

Monet koiranomistajat luulevat, ettei heidän koirallaan ole kipuja, koska se ei valita. Koira ei kuitenkaan ääntele, jos sillä on kroonista kipua tai särkyä. Akuutissa kivussa se saattaa vingahtaa. Yleinen harhaluulo on myös, että jos koira leikkii, juoksee tai haluaa kilpailla, sillä ei ole kipuja. Monilla koirilla on kuitenkin niin vahva vietti toimintaan, johon niiden rotu on jalostettu, etteivät ne työskennellessään välitä kivusta. On kuitenkin ihmisen velvollisuus tarkkailla koiraansa ja lukea mahdollisia kivun merkkejä sen käyttäytymisestä.

* Harhakäsityksiä ja tulevaisuutta

Paitsi etteivät omistajat osaa tunnistaa koiransa kivuliaisuutta, heillä on usein myös harhakäsityksiä kivun hoidosta. Luullaan, että kipulääkkeen syöminen saa koiran tottumaan siihen, jolloin lääkkeen teho häviää. Myös sivuvaikutuksia pelätään. Eri kivuille on kuitenkin olemassa erilaisia kipulääkkeitä, ja samallekin kiputyypille on eri vaihtoehtoja. Jos yksi ei auta tai aiheuttaa sivuvaikutuksia, kannattaa kokeilla muita. Moneen kipuvaivaan on olemassa myös täysin sivuvaikutuksettomia vaihtoehtoja, kuten akupunktio, fysioterapia ja ravintoaineet.

Kipua lääkittäessä tulee helposti ajateltua, että jos koira ei kipulääkkeen avulla lopeta esimerkiksi kyynärnivelen nivelrikosta johtuvaa ontumista, kipulääkitys ei toimi. Ontuminen voi kuitenkin jäädä tavaksi, jos se on saanut jatkua pitkään. Siitä on jäänyt aivojälki, tai nivel voi olla liikuntarajoitteinen liikaluun ja ruston takia.

Luennon lopuksi Hielm-Björkman esitti, että kipukyselyn tulisi olla osa normaalia eläinlääkärikäyntien anamneesia, varsinkin koiran saavuttaessa kuuden, seitsemän vuoden iän, tai jopa vielä aikaisemmin. Näin omistaja oppisi arvioimaan kipua jo ennen kiputilan kehittymistä. Omistaja voisi myös säännöllisesti arvioida koiran liikkumista tarkkailukortin avulla. Vanhenevan koiran nivelet voitaisiin tutkia rutiinisti röntgenillä, vaikka mitään suurta kremppaa ei koirasta olisikaan havaittavissa.

Jalostuksen osalta Hielm-Björkman kehoitti vähentämään piirteitä, jotka tuottavat akuuttia, kroonista tai neuropaattista kipua. Myös ”pelkkää” epämukavuutta aiheuttavat piirteet, kuten silmiä hankaavat silmäripset tai liian ahtaat hengitystiet ja sen aiheuttamat sierain-, nielu- ja henkitorviahtaumat ovat kammottavia, jos niiden kanssa joutuu elämään koko ikänsä. Emme tiedä miten paljon kipua tai kärsimystä ne tukehtumisen tunteen kautta aiheuttavat, mutta voimme kaikki varmasti kuvitella miltä tuntuisi elää tällaisten ongelmien kanssa päivittäin."

lähde: Katariina Mäki ja Anna Hielm-Björkman 2009  Tunnistatko koiran kivun?

Puskan peikko

Pusikossa vaaniva peikko on nyt sitten tunnistettu. Mörkö on vanha tuttavuus, nimeltään Gastriitti, suomalaisittain Närästys tai Mahakatarri. Peikoilla kun on noita peitenimiä.
Kahdeksan yötä sujui hyvin, saman aikaisesti vähensin Antepsin+Pepcid-lääkitystä ja jopas sitten alkoi taas yövalvomiset, ruoka ei maittanut enää ja oksentelua ilmeni pari kertaa. Entisestä kokemuksesta viisastuneena osasin melkein heti laskea 1+1 yhteen, että se on se maha taas, joka oireilee. Vilillä ei onneksi ole ripulia, joten vaiva rajoittunee ainoastaan vatsalaukkuun. Nyt ei kai sitten auta mikään muu kuin pitkä kuuri.
Olen hiukan eksyksissä, mitä oikeastaan antaisin. Annanko 3-4 viikkoa pelkkää Antepsinia vai lisäksi vielä Pepcidiä? Antepsin suojaa mahalaukun limakalvoja ja Pepcid vähentää happoisuutta.




Vai kokeilenko, jos poika pärjää vain toisella? Vilin mielestä Pepcid-tabletti on mieluisampi, sen Vili syö ihan itse. Antepsin-liuos on kauhistuksen paikka, Vili ei tykkää siitä ollenkaan ja jos aavistaakaan, että kohta sitä taas annetaan, niin Viliä ei löydy mistään.
Täydellinen katoamistemppu. Olisiko Antepsin tablettina ratkaisu?




Ruoka alkoi taas heti lääkelisäyksen jälkeen maistumaan. Tölkkiruokaa menee edelleenkin puoliksi. Nyt uskaltauduin avaamaan strutsipurkin, toivon, että strutsi ei olisi kovin läheistä sukua kanalle, jotta proteiinit eivät muistuttaisi toisiaan. Nämä tölkit ovat siis Single-Protein  -ruokaa, joka sisältävät vain yhtä hiilihydraatti- ja proteiinilähdettä.