Sivut

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Ruokaa, ruokaa, uutta tuokaa...

Rohkeasti uskaltaudun kertomaan ihan julkisesti, mihin olen sortunut Vilin kulinaaristen vaatimusten edessä. Koirallani Vilillä kun ei ole ollenkaan miellyttämisentarvetta ihmistä kohtaan, niin minulla sen sijaan on suuri tarve miellyttää Viliä. Onko Vili manipuloinut minut? Olemmeko tietoisesti vaihtaneet osia? Onko Vili mahdollisesti kouluttanut minut haluamakseen palvelijaksi? Tiibetinspanielin yleisenä rotuominaisuutena mainitaan tuo puuttuva miellyttämisenhalu (vrt. kissa). Puuttuuko se siksi, että koiralla on taito manipulinointiin?
Entä onko koirani nirso, vaihtelunhaluinen, kulinaristi vai näitä kaikkia? Tunnustan olevani koirani palvelija. Vili kun soittaa vellikelloa (= lyö tassullaan ruokakuppia niin, että se kilahtaa), niin emäntä jättää kaiken muun ja rientää juoksujalkaa katsomaan, mitähän se poika haluaa, onko kuppi tyhjä vai tuleeko nenuun joku houkutteleva tuoksu?

Ennen kuin päästään varsinaiseen asiaan, (käytän pitkitystaktiikkaa...) kertaan muutaman faktan. Vili on totaalisen kyllästynyt tavalliseen ruokaansa. Ei maistu kana, kala, liha eikä luut, tölkkiruoka kierretään kaukaa. Ostin jopa heppapaistia, mutta ei, ei kelpaa. Ruinataan ihmisten ruokia, kuivamuonaa söisi vaikka kuinka innokkaasti (niissä on pakko olla jotain lisättyä houkutinta...), jos vaan antaisin. Vili saa vain 8 kpl pienenpieniä nappuloita päivässä aktivointilelussaan. NEU:n lintuversiot eli Vogel'it maistuvat onneksi edelleenkin, jotenkuten. Peruna myös. Vilin vointi muuten on ihan hyvä, on leikkisä ja iloinen, paitsi se iloisuus kyllä katoaa ruokakupin äärellä hyvinkin pian...

Pitkästä aikaa ostin mm. laktoositonta kermaviiliä, mutta ei kelpaa. Ja minä kun en voi katsella koiraa, joka nälissään vain pysyäkseen hengissä alistuu syömään jotain, mistä ei yhtään tykkää. Eikö ruokailun pitäisi tuottaa mielihyvää? Muukin kuin nälän taltuttaminen ja kylläisyys? Pitääkö koiran tykätä ruuastaan? Syödä mielellään? Saada makunautintoa?
Ainakin koirat (muutkin kuin Vili) valitsevat, jos voivat, mieleistään ruokaa, kerjäävät herkkuja, sylkevät suustaan pahanmakuiset jne. Siis koiralla on makuaisti. Kuinka tärkeää on koiran saada mielihyvää makuaistinsa kautta?

Pitkän esipuheen jälkeen asiaan:

Vatajan A-luokan mausteeton nakki 
Ostin Vilille em. kermaviilin lisäksi muutakin. Mausteettomia nakkeja. Suolaa niissä toki on, mutta ei muuta. Vili tykkää, (ainakin vielä) eikä ole ilmaantunut mitään oireilua. Vielä.
Ostin myös rusinatonta Rainbow-maksalaatikkoa. Siinä on vähemmän suolaa kuin muissa, kalliimmissa. Siitä tuli mieleeni, että pitäisikö tehdä itse maksalaatikkoa koiraversiona? Muistelen saaneeni kommentin joskus kauan sitten, että kaupan maksalaatikko on aivan ala-arvoista ruokaa. Onko se niin? Onhan se ihmisille tarkoitettua, vanhaa ja perinteistä. Vili ei puuroruuista pidä, mutta maksalaatikko tuntuu maistuvan, saa sitä kuitenkin ainoastaan lusikallisen ateriaa kohti.

E-koodit.fi

Ei  ole toki tarkoitus heittää nurkkaan hyviä koiranruokinnan periaatteita, mutta Vili vaatii jonkin sortin uudistautumista aina vähän väliä. Nirso? Vilikö...?

20 kommenttia:

creek kirjoitti...

Kokemusta mulla ei ole nirsosta koirasta, Mini kun söi kaiken mahollisen mitä sille tarjottiin.

Mutta mahtaisko sellainen onnistua, että antaisit Vilille ruuan silloin kun itse haluat, eli et missään nimessä silloin kun Vili kolkuttelee kuppia?

Ymmärtääkseni Vili siis "käskee" sinua antamaan haluamansa ja saa sen myös -osat on vaihtunut, niinkuin itse sanoitkin.

Jos Vili on normaalipainoinen, eikä nirsoilu johdu sairauksesta, itse laittaisin koiran "ansaitsemaan" ruokansa. Kuten makupalatkin Vili ansaitsee aktivointilelustaan, tiedä jos ne senkin takia uppoaa paremmin napaan?
Ja kun tarjoaisin ansaittua ruokaa, eikä se kelpais -kuppi pois ja myöhemmin uudestaan jne.
Ikäänkuin tahtojen taisto, ruokinnan kääntäminen päälaelleen, niin että sinä määräät milloin syödään ja mitä?

Jos tällaista jatkuis loputtomiin, niin Vili on sitten varmaan nirso :D

Tiia kirjoitti...

No, mun mielestä "nirsot" koirat ovat vain yleisesti ottaen keksineet kivan tavan pompottaa omistajaansa. MÄ en sellaiseen suostuis, olen liian laiska ja mukavuudenhaluinen (ja köyhä), mutta jokainen tietysti tavallaan.

Ja musta tuntuu, että näitä kulinaristeja on tipsuissa keskivertoa enemmän ;) Naapurin edesmennyt tipsutyttö söi loppuvuotensa kermassa haudutettua naudan sisäfilettä, kun ei enää muu kelvannut.

annamari kirjoitti...

Todella hauska ja mielenkiintoinen postaus! :) Tunnistan paljon itseäni pohdinnoistasi. Minähän olen itse kulinaristi ja melkoinen herkkusuu (kuten tiedätkin) eli ymmärrän hyvin ajatuksesi koiran makuaistista. Ja siitä, että haluat tarjota Vilille sellaista ruokaa, jota hän syö mielellään.

Meillä ei ole ollut varsinaisesti ruuan suhteen nirsoa koiraa, mutta tällä hetkellä on taas uusi kuivamuona hakusessa, koska huomasin, että Brit Caren peura-perunanappulat ei maistu Rillalle eikä Pepille enää yhtä hyvin kuin aluksi. Toki mietin (ja tunnen valtavaa syyllisyyttä aiheesta!) monasti, että pitäisikö siirtyä raakaruokintaan.

Rillalla on tyypillinen herkkä "westie-maha" ja siksi olen aika tarkka uusien ruoka-aineiden kokeilemisessa. Peppi taas tuntuisi "sietävän" melkein mitä vaan, mutta kahden koiran kanssa mennään tietysti sen herkemmän ehdoilla.

En osaa kyllä yhtään neuvoa, mitä tai miten Vilille kannattaisi ruoka antaa. Henk.koht. uskon paljon siihen, että kukin tavallaan. Mikä sopii yhdelle ei välttämättä toimi ollenkaan toiselle.

Olen hyvin varma siitä, että jos pääsisi kärpäsenä katossa seuraamaan, niin jokaisesta koirakodista löytyisi omanlaisensa ruokintarituaalit. Yhdellä ystävälläni on kahden partacollien kanssa sellainen tapa, että koirien syötyä, he tulevat ystävän luo partojen pyyhintään ja saavat siitä palkaksi jälkkärikorput. Tosi suloista!

Terkkuja teille molemmille ja rapsutuksia Vilille! :)

Marja-Leena kirjoitti...

Koirat ovat varmastikin suuren luokan kulinaristeja mutta myös ihan omalla tavallaan. Itse en varmasti söisi loukusta saamaani hiirtä, mutta sen muutaman kerran kun olen nähnyt Ossin saalistavan myyrän tai hiiren, niin se on kadonnut Ossin vatsaan ennenkuin olen kerinnyt kissaa sanoa. Puhumattakaan siitä, että olisin kerinnyt reagoida jotenkin:) Olen nähnyt myös Ossin maistelevan hevosenlantaa pari kertaa. Hmm se siitä kulinarismista ainakin omalta osaltani.

Koska Ossi on myös allerginen ja se voi kaikkein parhaiten syömällä allergiaruokaa, niin se saa allerginappuloita. Äärettömän vähän ja satunnaisesti joitain lisukkeita joille Ossi ei varmasti ole allerginen (kana,kala, juusto herkkupalana)

Voi, voi, jos joskus ei maistu. Silloin saa olla syömättä. Yleensä joka päivä, jossain vaiheessa pipanat maistuvat ja hyvin. En ole ihan vakuuttunut, että koira kaipaisi kamalasti vaihtelua ruokavalioonsa. Voin toki olla väärässäkin mutta sitä ainakaan Ossi ei minulle osaa kertoa:)

Anonyymi kirjoitti...

Pitää ihan pakosti jättää kommentti tuohon maksalaatikko asiaan...Olin taannoin Paula Heinosen luennolla ja hän kertoi, että jos haluatte jostain ihmisestä eroon,niin syöttäkää hälle maksalaatikkoa.Lienee tuo kevennykseksi tarkoitettu lausahdus kertoo,millaista shaibaa maksalaatikko on...

Arttu kirjoitti...

Oletko kokeillut tehdä Yrjölän puuroa? Sitä koira ei voi vastustaa ja ainekset voi itse valita koiralle sopiviksi.

Liftari kirjoitti...

Rapsoneilla sama rotumääritelmä, ei miellyttämisenhalua. Minä kuitenkin ruikin moisen määritelmän päälle, sillä ihmettelen miten koira, joka oppii temppuja, käskyjä ym muita asioita ei olisi miellyttämisen haluinen ainakin jollain tasolla. Ilman sitä miellyttämistä sitä herkkua ei palkaksi tule. Ja kuka lie muutenkaan niin syvälle koiran ajatuksiin päässyt, että osaisi tämän sanoa.

Joo, se on totta, että taitaa olla meissä se syy HooPee, kun niin Essi kuin Vilikin on se ainoa kotona asuva lapsi enää, niin mikä ettei olis keskipiste. siihen päälle kaikki nuo sairastelut, jotka on tehneet meiät äireet yliherkiksi. Helppo meit on juoksuttaa. Pitäähän se huvinsa olla koiruillakin. Essi ainakin ottaa kaiken irti, jos jotain sattuu esim vaikka tikku tassuun. Sen avulla lypsetään tonneittain sympatiaa ja kalkkunaa, vaikka tassussa ei olis miesmuistiin enää ollut mitään vikaa. Meryl Street ja Tauno Palo, ne meillä asuu. Tai siis se Palo asuu siellä.

aattelin kokeilla Essille riisin sijasta quinoaa, on rikkaampi ravintoarvoltaan kuin tavallinen riisi. Ja pitäisi sopia allergiselle, sopii keliaakikollekin. Täytyy varovaisesti aloittaa. Essi kerjää siis kaikkea mitä minä syön, mutta napsii kyllä omankin ruokansa innolla. Meidän läskipeppu on ruuan rakastaja parhaimmasta päästä. Jos ruoka ei kelpaa, on typy kipeä, se on varma.
Onhan se tyly temppu ottaa kippo pois jos ei kelpaa, mutta ootko kokeillu?? Tulis näytettyä Vilille kuka määrää. Seuraava ateria vois jo maistuakin, kun ei voi olla enää varma ettei keittiöjermu ota kuppia taas pois. Tiuku on tosi nirso, mutta tää temppu tepsii kyllä. Tosin ruoka kyllä syödään sen näytelmän " helkutin konna ilmoitan sinut Leyserille" kera. Mutta onhan se viihdyttävää katsoa niitä eri variaatioita tästä teoksesta.
Essin saa ruotuun, kun katson tiukasti silmiin ja sanon "älä komenna siinä" tiukalla äänellä. Silloin neiti tietää ylittäneen sietorajan ja palaa ruotuun.
tämmösii nää meiän murut on ja me senkun tanssahdellaan sinne tänne. Tiettyyn rajaan asti. Aina välillä on hyvä herätä huomaamaan missä mennää ja tyyrätä homma sitten taas oikeille raiteille.
Saattaahan Vili olla nirso, mutta kyllä siihenkin keinot on.
Essi lähettää terkkuja Vilille. Ja sympatiahalit kun äipät on hörhöi.

Marja-Leena kirjoitti...

Ihan älyttömän mielenkiintoinen kirjoitus. Piti vielä kommentoida sellaista asiaa kun meillä on ollut kaneja ja sitten olen koko ikäni pulannut hevosten kanssa.

Kanin perusruoka on kuiva heinä. Jos se muutetaan liian nopeasti tuoreeksi heinäksi (kilo voikukanlehtiä niiden ilmestyttyä) niin sinulla on todennäköisesti kuollut kani. Ei kani ymmärrä, että ne tuoreet ruuat voivat aiheuttaa sille hevosen ähkyä muistuttavan tilan.

Hevostenkin perusruoka on korsirehu. Lisäenergiaa sitten viljoista, tai maississta (Unkarissa hevosille syötetään maissia). Liian moni hevosenomistaja on pilannut oman hevosensa vatsan kaiken maailman mössöillä. Ja kaiken lisäksi: yleensä yksityishevoset ovat liian lihavia ja niillä ratsastetaan aivan liian vähän ja laiskasti. Nyt ei puhuta kilpahevosista. Meni vähän aiheesta ohitse mutta tämä perusteluna siihen, että ehkei koira tarvitse niin suuria vaihteluita ruokaansa. Lisäksi onhan niitä koirallekin tosi vaarallisia ruoka-aineita. Kyllä ne herkkupeput helposti syövät suklaata ja voivat päätyä eläinlääkäriin tai jopa kuolla. Ksylitolipurkatkin ovat koirlle hengenvaarallisia ja purkatkin saattaisivat kuitenkin maistua.

Saahan sitä antaa koiralleen mistä se pitää. Tuossa yksi päivä kun paistoin itselleni ja miehelleni maksaa niin annoin Ossillekin siivun. En tosin kermassa haudutettuna vaan raakana:) Slurps kuului vain kiposta....

Hanne kirjoitti...

Ei minullakaan ole nirsoista koirista kokemusta, ihmisistä kyllä, olen nimittäin itse melkoisen nirso.
Se on totta, että olemme menneet Vilin oikkuihin täysillä, se on niin herttaista, kun Vili komentelee meitä...
Vili saa ruokaa joka lenkin jälkeen eli neljä kertaa päivässä. Tämä näin usea annostus on perua närästysajoilta, silloinhan suositellaan useita aterioita päivän mittaan. Ehkäpä vähennän ruoka-aikoja, onhan Vili jo täysikasvuinen koira.
Ihmeellistä, että Mini pikkukoirana oli niin hyvä syömään, ei ainakaan pidä paikkansa se, että kaikki pienet rodut ovat nirsoja.

Hanne kirjoitti...

Myönnän, että olen lepsu Vilin suhteen. Tunnen olevani heti hukassa, jos ruoka ei maistu. Vilin kohdalla tämä stoori toistaa itseään, Vili hullaantuu uusista ruuista ja syö niitä ahnaasti, sitten tulee stoppi ja alkaa oikkuilu. Ja emännällä menee sormi suuhun, mitäs nyt?

Hanne kirjoitti...

Totta on, että meitä koiranomistajia on moneksi. Eräät eivät pohdi lainkaan koiransa ruokia, eivät edes ongelmien ilmestyessä. Sitten on näitä herkästi syyllisyyttä tuntevia eikä oikein mikään tapa suo omatunnolle synninpäästöä. Minä syyllistän itseäni mm. jo noista muutamista nappuloista, joita annan Vilille sekä kaupan maksalaatikon ostamisesta. Voisin salata nuo asiat blogissani ja esittää täydellistä koiranemäntää, jolla on homma hanskassa. Vaan mitä siitä kukaan hyötyisi? Parasta olla oma itsensä, puutteineen päivineen.

Hanne kirjoitti...

Sen olen huonnut tällä monikymmenvuotisella koiranpidolla, että ihan joka koiralla on omat herkkunsa, minulla ei ole ollut kahta koiraa, joilla olisi ollut sama maku. Siis ovat yhtä yksilöllisiä kuin ihmiset. Olen ollut aivan ällistynyt, että Vili ei erityisemmin pidä juustoista, kun taas aikaisemmat lapinkoirani suorastaan rakastivat juustoja. Kääpiösnautserini tykkäsi korvapuusteista, mutta ei kukaan muu kaikista koiristani.
Onneksi yksikään koiristani ei ole tykännyt hiiristä eikä mistään muustakaan elävästä... Ossille suotakoon anteeksi, onhan hän metsästyskoira. ♥

Hanne kirjoitti...

Mielenkiintoista. Mihin se mahtaa perustua? Paljon maksalaatikoita on kaupan hyllyissä ja näyttävät tekevän kauppansa.
Itse en ole lapsuusvuosien jälkeen syönyt maksalaatikkoa, siihen aikaan se oli vielä joka perheessä oman äidin tekemää.

Hanne kirjoitti...

Olen kokeillut. Menestys on ollut huono eli täysi nolla. Vilin edeltäjät eli ne usein mainitut lapinkoirani söivät läpi koko elämänsä mm. yrjölänpuuroa ja itse tehtyä koiran makaroonilaatikkoa. Luin jostain, että perinteisesti Tiibetissä on aikoinaan koiria ruokittu puuroilla, mutta Vili on osoittanut muuta.
Olen kokeillut ainakin 5-6 kertaa eri versioita ja lisäksi Liftarin versiota, joka on hiukan erilainen. Vili ei edes maista. Vili ei myöskään tykkää riisistä ja sylkee lattioille, jos suinkin saa ne erottumaan muusta ruuasta.
Pitäisikö vielä kerran kokeilla?

Hanne kirjoitti...

Vili on kyllä rotumääritelmän mukainen tässä yhdessä asiassa eli Vilillä ei todellakaan ole miellyttämisenhalua. Ei yhtään. Siksi ei osaa mitään temppujakaan, paitsi ne itseopitut. Essi on kai se kuuluisa poikkeus, joka vahvistaa säännön?
Vili on silti melko kuuliainen koira. Ei se tarkoita sitä, että tulisi luokse, kun pyydän, mutta ymmärtää kiellot erittäin hyvin. Pieni murahdus minulta ja Vili lopettaa sen kielletyn toiminnan yleensä heti.
Keittiössä mouruamiseen auttaa sana "loppu" eli ei siinäkään yleensä ole ongelmia. Toisinaan Vili on kyllä eri mieltä eli nälkä alkaa kurnimaan eikä kupin sisältö houkuta syömään, niin silloin saattaa haukahtaa. Jopa. Siihenkin kyllä tulee stoppi sanalla LOPPU. Hiukan kovemmin ja tomerammin lausuttuna.
♥ Terveisiä Meryl Streepille Tauno Palolta ♥

Hanne kirjoitti...

Juu, rajansa kaikella. Ei koiran kaikkia mielitekoja pidä noudattaa.
Voi kunpa Vilikin tykkäisi raa'asta lihasta, saattaa ottaa pikku nokareen, mutta siihen se jää. Varsinaisia herkkuja eli karkkeja yms. Vili ei saa, vaikka kerjäisikin. Kakut olisivat Vilin mieleen, mutta niitä meillä syödään aika harvoin. Vili joutuu tyytymään kakunmuruihin, ressukka, enempää en ole antanut.
Nappuloita Vili haluaa, mutta en uskalla paljon antaa, pelkään närästystä ja korvan töhnimisiä sekä omia periaatteitani nappulan suhteen.
Ihmisten ruokia voi kerjätessään saada vähän, mutta mausteiden takia vain rajallisesti.
On tämä joskus niin vaikeaa...

Arttu kirjoitti...

Voin mennä ihan pieleen, mutta jos tekisit Vilin maun mukaisen, eli käytät niitä lihoja, mistä se pitää. Ja osta kokeeksi riisihiutaleita. Hiukan kalliimpia, mutta menevät pehmeämmiksi puurossa. Ja mistä kasviksista Vili tykkää, jauha niitä hienoksi soseeksi ja laita alkuun vähän puuron sekaan, raakana tai uuniin.
Heh, neuvominen on kivaa ;))
Joo, ja kupin ottaminen pois auttaa ennen pitkää nirson koiran kohdalla. Siis jos hyvä ruoka ei kelpaa, sitä kannattaa kokeilla.
Ehkä kumminkin on paras pitää maistuva ruokalista samanlaisena, ettei saa monilla kokeiluilla aikaan sitä, että koira nirsoilee, kun muonat ja maut vaihtuvat sitä mukaan kun sylkee lattialle ;/
Nimim. ex-nirson Artun emäntä

creek kirjoitti...

Niin, ehkä se 4kertaa päivässä on liikaa Vilille? Tai oletko kokeillut muuttaa ruokinta-aikaa niin että annat ruoan sen esim. 2h lenkin jälkeen?
"Suosituksena" on ainakin isoille koirille mahalaukun kiertymän pelossa, antaa ruoka vähintään 2h ennen lenkkiä tai 2h lenkin jälk. Näin ymmärtääkseni elimistö myös kerkiää "rauhottua" ja käsitellä ruoan rauhassa sulamisprosesseineen jne.

Jotenkin luulen että Minin kova ruokahalu juontui siitä miten se pienenä pentuna kasvattajan luona oli joutunut "taistelemaan" ruuasta / jäänyt heikkona ilman? M oli pentueen pienin, ja kun se tuli mulle, sen syöminen oli just semmosta hotkimista ja se ois varmasti syöny ittensä hengiltä, jos olisin antanut aina vaan lisää.
Tosin ikinä se ei puolustanut ruokaansa, vaikka siltä otti kesken kaiken mehukkaan luun pois, eikä ikinä varastanut, vaikka saatoin jättää oman ruokani sohvalle sen viereen ja mennä toiseen huoneeseen. Se tosin tuijotti sitä ruokaa herkeämättä ja ahmi sitä selvästi silmillään :D

Hanne kirjoitti...

Olen nyt tekemässä uudistusta Vilin ruokailuun. Aloitin jo tänä iltana. Vili joutui odottamaan ruokakuppiaan eikä mouruaminen auttanut. Hiukan sydänalassa kouraisi...mutta ainakin sapuska kelpasi, kun sen vihdoin sai kuonon ulottuville.
Vili ei myöskään puolusta ruokaansa edes toisilta koirilta, antaa ongelmitta ottaa pois. En tiedä, miten toimisi, jos ne toiset koirat olisivat pikkukoiria, tähänastiset nappaajat ovat olleet isoja hurttia.

Hanne kirjoitti...

Hei, ihan hyvä, että saan neuvoja ja vinkkejä, niitähän olen hakemassa. Aloitin heti eilen jo tietynlaisen uudistuksen eli vähensin ruokailukertoja. Tuota puuroa täytyy funtsia, etten tee samalla reseptuurilla kuin aikaisemmin, vaan jotain aivan erilaista, kulinaarista nautintoa Vilille.
Edellisillä kerroilla erehdyin tekemään isoja puuroannoksia siinä uskossa, että kelpaavat, oikein harmitti, kun piti hyvistä aineksista tehty puuro loppujen lopuksi heittää pois.