Sivut

torstai 8. heinäkuuta 2010

Toivon varassa

Vili ei ole järin innostunut tuosta poroilusta, syö kuitenkin, kun muutakaan ei ole. Saattaa olla myös, että helteet rajoittavat ruokahalua.
Noista jäisistä saksanhirvipalasista tykkää sen sijaan kovastikin. Käytän niitä nameina, korvaamaan juuston, jota annoin aikaisemmin. Niitä on jäisenä helppo pienentää ihan sormin tai veitsellä.
Porokäristyspaketin sisältö sen sijaan on niin ohueksi leikattua poronlihaa, että se sulaessaan on pelkkää muussia. Sitä ei voi siis palasina antaa, korkeintaa sitä voi sekoittaa muuhun ruokaan tai sitten kypsentää. Tuskin ostan sitä enää jatkossa, oli aika kallistakin.

Sitä emmentalia tekee niin mieleni antaa Vilille, mutta yritän toistaiseksi malttaa mieltäni. Se mustaleimaemmental oli meidän kahden yhteinen herkku, tuohon saksanhirvellä herkutteluun en oikein halua osallistua...
Voi niitä ihania hetkiä Vilin kanssa, kun istuimme yhdessä sohvalla ja söimme juustoa! Nyt minun täytyy syödä sitä salassa, kylpyhuoneessa tai silloin kun Vili on lenkillä.

Nyt oli eilen jo yksi kortisoniton päivä. Toivon, että suht'nopeasti päästään taas siihen kahteen välipäivään. Sittenpähän nähdään, onko vielä aihetta toivoon!

Oikaisen aikaisemmin kirjoittamaani nettitietoa eläinlääkärien koulutuksesta: nykyään on kuulemma jo pakollisena eläinlääketieteen opinnoissa kliinisen ravitsemustieteen kurssi. Ihan hyvä niin, että edes perusasiat on pakko oppia, oma kiinnostus sitten ohjaa oppimaan enemmän. Allergiat on niin suuri haaste eläinlääketieteelle, että on syytäkin lisätä sen opettamista. Pahaa pelkään, että menee vielä vähintään pari ihmispolvea, ennen kuin ihan oikeasti halutaan osata hoitaa eläinten allergioita.

PS. Huomaan, että teksteissäni on sanajärjestys aina jotenkin päin prinkkalaa. Ei olisi kai koskaan pitänyt opiskella muita kieliä sotkemaan omaa äidinkieltä. Ei uskoisi, mutta olen ollut oikeinkin hyvä lempiaineessani äidinkielessä kouluaikoinani!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä blogista! Hienoa että kirjoitat kaikki asiat tänne ylös. Omalla koirallani on allergiaepäily, purrut jalkoja ja eliminaatio käynnissä, pelolla odotan meneekö tilanne yhtä epävarmaksi tulevaisuudessa kuin teillä vai kävisikö meillä hyvä tuuri ja olisi vain jokin ruoka-aineallergia joka nyt helpottaisi.

Toivotan teille paljon tsemppiä ja toivottavasti Vilin tilanne paranisi!

Hanne kirjoitti...

Toivon todellakin, että koirasi pääsee vähällä ja asiat selkiintyvät! Ruoka-aineallergioissa täytyy olla niin valtavan tarkkana ettei mitään sopimatonta tule annettua, se on oikeaa salapoliisityötä tutkia kaikkia tuoteselosteita.
Kerrothan, miten tilanne siellä teillä edistyy!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kiva lukea kohtalotoverista. Minulla myös allerginen koira, 4 vuotias springerspanieli. Saa tällä hetkellä siedätyshoitoa, joka on auttanut jonkin verran. Tosin nyt kesällä allergia on pahempi, hän on nimittäin allerginen lähes kaikelle luonnossa. Talvet sujuu paremmin.
Oireina on takajaloilla sivujen rapsuttelu ja tassujen kalvaaminen. Myöskin toistuvat korvatulehdukset ovat arkipäivää. On kokeiltu eliminaatiodieettiä mutta nyt vasta tuo siedätyshoito tuntuu hieman auttavan. Koira on muutenkin aina ollut stressaavaa sorttia ja aina kun vieraita tulee niin se stressaa ihan hirveesti ja rupee raapimaan itseään, eli kutina lisääntyy kun se innostuu. Aika rankkaa on elämä ollut tämän tapauksen kanssa ja rajoittanut elämää jonkin verran kun ei halua sitä ihan hirveästi vieraisiin käsiin jättää, sekä stressailun että allergian vuoksi.
Tsemppiä teille! terv. Maria Turunmaalta.

Hanne kirjoitti...

Hei Maria,
oletkin ihan tuolta läheltä, jossa asuimme aikaisemmin.
Koiraa ottaessa ei kyllä kukaan osaa etukäteen kuvitellakaan, mikä riesa ja murhe allergioista tulee, jos koiraressu sellaiseen sairastuu.
Sinun koirallasi on vielä lisäksi luppakorvat, jotka ovat tavallista alttiimmat tulehduksille. Onneksi kuitenkin tuo siedätyshoito auttaa, edes vähän.
Pidäthän minua ajan tasalla koirasi allergioiden suhteen?
Tsemppiä teille myös!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Maria, minulla on 2v. allerginen villakoira, siedätyshoitoa annettu viime marraskuusta. On tehonnut ihan ok, mutta mitään ihmettä ei ole tapahtunut. Allergioita on todettu sisäpölyille ja varastopölypunkeille. Ulkopölyt olivat viitearvojen alapuolella joten niitä ei ole laitettu tarkempaan tutkintaan, mutta kyllä näin kesällä rapsuttaa enemmän joten kyllä nekin pitäisi tutkituttaa. Lunta odotellessa :)Elim.dietti meilläkin takana, auttoi paljon korvien kanssa. Nyt pitäisi monipuolistaa ravintoa. Ei ole helpppoa tämä allergisen/yliherkän koiran kanssa eläminen ja kaikki eivät ymmärrä miten tarkkana pitää olla koiran kanssa. Tsemppia sinne teille! t. Heli & Eikka