Turkanen sentään

Turkanen ei ole tässä yhteydessä Turun Setan jäsenlehti, vaikka sen nimisenä se ilmestyy. Turkanen on kuulemma lievähkö kirosana!, kun sitä googletin. Urbaani sanakirja oli sen verran ystävällisempi, että kertoi sen olevan lausahdus, kun harmitellaan jotain pientä vastoinkäymistä.
Kylläpä on sivistävää tämä bloggaaminen, koko ajan oppii uutta.

Tuo Vili!
Oi noita aikoja entisiä. Vili söi 4 kertaa vuorokaudessa ja komensi lisäannoksia annettavaksi. Uskomatonta, että sellainenkin aika on joskus ollut. Nyt puhaltaa tuuli pohjoisesta. Betsin lähdön jälkeen syöminen on ollut onnetonta. Liekö vain sattumaa tuo ajankohta? Edelsihän tätä vaihetta myös se anaalirauhasen paise lääkityksineen. Olisiko ne lääkkeet saaneet pojan systeemit horjumaan? Ovathan ne lisärasite heikonpuoleisen immuunisysteemin omaavalle koiralle.

Viliä on syötetty monena päivänä peruna+munakokkeliseoksella, valikoiden on itse kädestä syönyt possunlihaa. Uskomatonta, eikö totta. Tuo ns. pakkosyöttö pienissä määrin johtuu närästyksen pelosta, tyhjä vatsa voi aiheuttaa happovaivoja, luulisin. Vili on oksennellut muutaman kerran, tänäänkin oikein reilusti. Viime yön oli jonkin verran levoton, huomasin isännän ja pojan olevan ulkona joskus puoli neljän aikoihin. Mielenrauhaani on lepytellyt Vilin makuuasento, selällään, koivet oikosenaan, eli ei kai ainakaan närästystä ole odotettavissa ainakaan vielä.

pieni polku metsän halki vie...

Tänään oli ensimmäinen kerta Betsin lähdön jälkeen, ja siitä on sentään 4 viikkoa kulunut, että Vili vaatii ruokaa keittiössä. Ihan korvia hiveli tuo komentohaukku. ♥ Juoksujalkaa kiirehdin palvelemaan ja Vili sai pienen annoksen perunaa, munakokkelia ja silputtua possunlihaa. Hetken kuluttua kuului keittiöstä lautasen kilkatusta, ai kun sekin kuulosti kuin musiikilta, pitkästä aikaa. ♥ No, palvelija kävi täyttämässä ruokakuppia oitis ja niin ensi kertaa kuukauteen Vili söi niin kuin koiran kuuluu. Saa nähdä, mitä tuleman pitää. Jospa homma alkaisi sujumaan kuin ennen, hyvään aikaan.

Päätimme lopettaa toistaiseksi kokonaan nappulan antamisen Vilille. Aktivointilelussaan tulee vastedes saamaan koiranakin paloja tai possua. Jos ei kelpaa, niin sitten ei, olen päättänyt pysyä lujana. Siinä onkin tekemistä. Tarkoitus on kokeilla, onko nappuloissa osasyy Vilin merkilliseen ruokailukäyttäytymiseen.
Toisinaan luulen jo, että me olemme syömishäiriöisiä koko perhe, Vili samaistuu tosiaankin laumaansa.

totista touhua tämä elämä

Muutama postaus taaksepäin kirjoitin Vilin oikeasta korvasta, että muka on jo hyvä. 
Ei sittenkään pitänyt paikkaansa, vaan korvalehti punoitti edelleenkin epäilyttävästi. Ei kutinaa, ei pään ravistelua, mutta punoitusta. Syvemmällä korvassa ei näkynyt mitään poikkeavaa, ainakaan näin silmämääräisesti. Pohdinnan jälkeen laitoin korvalehteen Canofite vet. korvatippoja, siis penslasin vain korvalehteä.
Kas kummaa, jo seuraavana päivänä iho muuttui vaaleammaksi, ja nyt 3. päivänä se on lähes yhtä kaunis kuin vasenkin korva. Mikä lie aiheuttanut moisen kutinan ja punoituksen, mahtaako palata, kun lopetan lääkityksen?

* Unohtunut mainita, että saimme viimeksi elliltä hätävaroiksi purkin kortisonitabletteja, tällä kertaa ei Prednison 5mg vaan Medrol vet.4mg. Siitä riittää Vilille myös puolikas eli 2mg, Prednisonista puolet on 2,5mg, kuulemma annokset vastaavat toisiaan, mutta Medrol olisi jostain syystä eläimelle parempi vaihtoehto.

aamuauringossa klo 7.15

Totinen torvensoittaja osa I

vai olen minä muka totinen?

Totinen torvensoittaja on tuo Vili, toden totta. Minulla on aikaisemminkin ollut näitä totisia torvensoittaja-koiria, kuinka niitä onkin siunaantunut minulle? Muistuttaako koira omistajansa luonteenlaatua? Itsekään en ole mikään ilopilleri, jos tarkkaan itseäni analysoin, niin olen just ihan kuin meidän Vili. Ainakin melkein. Toisin sanoen, Vili on ihan kuin minä. Ainakin melkein.
Vili on säästeliäs hännänheiluttaja, täytyy olla jotain aivan spesiaalia, että hän vaivautuu käyttämään hännänheilutuslihaksiaan. Jos Betsi tulee kylään, niin siinä heiluu sitten puolikas koiraakin sen hännän lisäksi.

no ei paljon hymyilytä, ei...

Uloslähteminen lenkille on ollut koko Vilin elinajan samanlaista teatteria, jo ihan pentuna. Vili seuraa syrjäsilmin ja kuuntelemalla, kun isäntä pukeutuu. Kun isännällä on jo ulkotakki päällä ja hän tarttuu talutushihnaan, niin silloin Vili tekee temppunsa.
Temppu 1: Vili kierähtää selälleen, missä sitten sattuukin olemaan, sängyssä tai lattialla, koivet oikoisenaan eikä tee elettäkään noustakseen. Eikä nouse, vaan hänet täytyy nostaa jaloilleen.
Temppu 2A: Vili syöksyy kaapin alle tai luolaansa. Siitä on olemassa versio 2B eli Vili heittäytyy kaapin alla tai luolassaan lisäksi vielä selälleen.
Jompi kumpi näistä toistuu lähes aina. Vain, jos Vilillä sattuu olemaan kova hätä ulos, silloin hän on oikeassa asennossa ja paikassa odottamassa valjaiden pukemista.
Toinen poikkeus on silloin, kun minä lähden Vilin kanssa ulos, se on sen verran harvinaisempaa herkkua, että Vili ei viitsi temppuilla. Ei taida poika oikein luottaa mammansa huumorintajuun tai sitten ei uskalla riskeerata tilaisuutta päästä lenkille tässä erityisen hyvässä seurassa...

pitäisikö nyt häntää heiluttaa, vai?

Kauhukseni huomasin toissa päivänä Vilin oikean korvan olevan verille raavittu, punainen ja paksuuntunut. Ajattelin, että tämä tästä vielä puuttuukin, eipä ole aikaisemmin ollutkaan yhdelläkään koirallani korvatulehdusta. Vili se on uusien sairastelujen oppikirjana ollut.
Onneksi kotona sattui olemaan Pippo-vainaan korkkaamaton korvanpuhdistuspullo  ja siinä korvaa puhdistaessani huomasin, että syvemmällä korvassa ei ollut mitään likaa tms. eli koko juttu rajoittui ulkokorvaan. Tämän yhden puhdistusoperaation jälkeen korva on rauhoittunut eikä Vili ole sitä enää raapinut. Mikä lie ollut syynä, punkkia ei näkynyt, ehkä hyttysen pisto? Selvittiin siis säikähdyksellä, tällä kertaa. Tai sitten ei-toivottu yllätys odottaa nurkan takana...
Pippo-vainaan korvat olivat kroonisesti tulehtuneet eikä eläinlääkäreilläkään ollut enää hoitokonsteja, käskivät vain säännöllisesti puhdistaa. Kuulemma tämä Albrecht Kamillen Ohrreiniger oli ensimmäinen korvanpuhdistusaine, joka tuotti tulosta, korvat pysyivät kauemmin hyvässä kunnossa ja paha hajukin häipyi. Siis, jos matkustelette ja näette tätä tuotetta jossain, niin ostakaa ihmeessä omalle koirallenne. Tai kissalle.

Hädissäni ehdin jo googlettaa korvanpuhdistusohjeita ja ihmettelin kovasti, että jopa eräällä eläinklinikan sivulla neuvottiin käyttämään pumpulia puhdistamiseen. Itse olen siinä käsityksessä, että pumpulia ei saa työntää koiran korviin, koska siitä jää nöyhtää, vaan on käytettävä vanutyynyjä eli meikinpoistossa käytettäviä pumpulilappuja juuri siksi, että niistä ei lähde nukkaa.

Jossain ohjeessa luki, että koiran korvaan lurautetaan puhdistusnestettä, hierotaan korvanjuurta hiukan ja sitten koira saa ravistella nesteen ulos korvista. Toisessa ohjeessa sanottiin muuten samoin, mutta koira ei saa ravistaa korviaan, vaan vanutyyny kääritään rullalle ja työnnetään korvakäytävään imemään neste ja mahdollinen lika pois, vasta sitten koira saa itse ravistella korvansa tyhjiksi. Nämä lienevät useimmille selviöitä, minulle lähes kaikki korvaan liittyvä oli uutta.

antakaa mun olla sellainen kuin olen