Germany-spesiaali Nr.5

Vaihteeksi tällainen sekalainen juttu täältä maailmalta. Jokalai ja pal erilaissi assioi. Vaik kui kulttuuri tääl on melke kui Suomes, nii silti on pal iha erilaistkii. Pikkujutui, mut kuiteski skriivaamise arvossi. Harvemmi mittää suuri jutui onkaa. Ja jos tää meiä murre o liian vaikkiaa, nii tosa alempan on kaik suameks.

(Joka lajia ja paljon erilaisia asioita. Vaikka kulttuuri täällä on melkein kuin Suomessa, niin silti on paljon ihan erilaistakin. Pikkujuttuja, mutta kuitenkin kirjoittamisen arvoisia. Harvemmin mitään suuria juttuja onkaan. Ja jos tämä meidän murteemme on liian vaikeaa, niin tuossa alempana on kaikki suomeksi.)

Kukkia

Jonkun tutkimuksen mukaan saksalaisten suosituin ruukkukasvi vuodesta toiseen, aina parhaan kolmen joukossa, on syklaami eli täkäläisittäin Alpenveilchen. En kyllä olisi uskonut, muistelen, että syklaami oli joskus monenmonta vuosikymmentä sitten Suomessakin oikein suosittu. Nyt syksyn tullen ovat kukkakaupat pullollaan syklaameja, joten kai sen suosioon on uskominen. Halpojakin ovat, hintahaarukka 1-3 euroa.


Variksia

Varikset Hampurissa ovat mustia eli mustavariksia. Niitä on runsaasti tässä meidän asuinympäristössämme. Harakoita on myös iso populaatio. En ole nyt vuoden aikana nähnyt ainuttakaan harmaanmustaa varista, Suomessa en muita koskaan nähnytkään. Mustavariksia kylläkin yhden ainoan kerran keväisellä muuttomatkallaan.


Paristoa ostamassa
Nyt on pakko kertoa yksi kesäinen kokemukseni Hampurin Alsterin rannoilta. Olin Jungfernstiegillä suomalaisen ystäväni kanssa ja koska aikomukseni oli ostaa rannekellooni uusi paristo, niin ajattelin poiketa ensimmäiseen vastaantulevaan liikkeeseen. No, hetipä siinä kulmassa komeilikin kello- ja koruliikkeen kyltti. Tosin siinä luki Rolex, mutta ajattelin, että paristolla ne rolexitkin kai käyvät. Olin varautunut siihen, että paristot siinä liikkeessä maksavat ehkä hieman enemmän kuin muualla.

En ollut varautunut siihen, että se olikin enemmän kuin luksusluokan liike. Olin juuri avaamassa ovea, kun se sisältä käsin aukesikin, komea, siististi pukeutunut mieshenkilö avasi sen. Astuin upottavalle matolle sen miehen kumartuessa puoleeni ja kysyessä "miten voin palvella".
Sillä sekunnilla tiesin olevani aivan väärässä paikassa. En ikinä ole nopeammin yrittänyt koota itseäni, miten selviän tilanteesta pakenematta suin päin ovesta ulos. No, sanoin tälle ovimiehelle, että taidan olla väärässä liikkeessä, mutta että pariston tarvitsisin. Hän kysyi kelloni merkkiä, sanoin, "ei aavistustakaan, joku halpa merkki kai" ja ojensin kellon hänelle. Hän tutkaili sitä ja sanoi, että "valitettavasti tämä merkki ei kuulu valikoimiimme." Hän kuitenkin neuvoi ystävällisesti minulle lähistöllä sijaitsevan kelloliikkeen.

Olin ihan pöllähtänyt liikkeestä tultuani tuon kohteliaan ovimiehen pitäessä ovea auki ja toivottaessa "hyvää päivänjatkoa". En ollut ikinä aikaisemmin asioinut niin hienossa putiikissa, enkä nytkään edennyt kuin kynnysmatolle asti. Ihan kuin olisin ollut hetken miljonäärien maailmassa.
Kotona piti oikein netistä katsoa lisätietoja. Asiakaspalautteen mukaan tuo firma on saanut keskiarvona 5 tähteä eli maksimin. Asiakkaalle siellä tarjotaan aitoa samppanjaa (ei siis mitään kuohuviiniä), kahvia ja mitä ikinä haluaa ja niin usein kuin maistuu. Kuulemma sitä tarjoilutoivetta tiedustellaan asiakkaalta hyvin tiuhaan, ei ainakaan tarvi kuivin suin siellä koru- ja kellokauppoja tehdä. Pikkuhuppelissa ostaminenkin on varmaan hauskempaa. Myyjällä on aikaa asiakkaalle tarvittaessa vaikka koko päivä. Ja asiakkaalla ilmeisesti tilillään vastaavasti reilusti katetta.

Ja ostinko kellooni pariston? Kyllä, ostoskeskuksemme Mister Minit myi sellaisen minulle, hinta 8 euroa.


Ristiinrastiin
Mielelläni ratkon haasteellisia ristikoita, en sellaisia naistenlehtien heppoisia, joihin ei tarvita yhtään pohtimista. Kirjoitan ristikkooni aina kuulakärkikynällä, siinä uskossa ja toivossa, että kirjoittamaani ei tarvitse korjata. Kaikkein hauskinta on täyttää ristikkoa, jonka joku toinen on jo toivottomana hylännyt. Siitä saa suoranaista tyydytystä, kun itse osaa jotain, mitä toinen ei osannut.
Työpaikalla joskus luppoaikoina ratkaisimme porukalla Turun Sanomien lauantairistikkoja, se oli hauskaa hommaa. Ne TS:n ristikot, jotka olivat luokiteltu sanalla "vaikeahkoja" olivat minulle kyllä ihan liian haasteellisia, niistä en yksin selvinnyt ikinä. Joskus jopa TS:n "helppo" ristikko antoi aivosoluille hommia enemmän kuin etukäteen olisin osannut odottaa.

Nämä saksalaiset ristikot ovat ihan hirveitä. Ne ovat vuosikymmeniä pysyneet samanlaisina, niissä ei ole piirroksia ja takuuvarmasti on itsestään selvää, mihin vastaussana kuuluu kirjoittaa. Haastetta ei ole ollenkaan. Ratkottavat asiat ovat esim. Hampurin rekisteritunnus? lyhenne sanalle Uusi Testamentti? "tai" englanniksi? "kolme" italiaksi? Täysin idioottimaista. Siitä johtuen nykyään en ole enää päässyt kunnon ristikoita täyttämään.


Tomaatit & potaatit

Tykkään tomaateista. Suomessa ostin ympäri vuoden kotimaisia, maksoi mitä maksoi. Ne olivat aina herkullisia, varsinkin kesällä. Raakana syötyinä tai leivän päällä mustapippurin kera, aah, voiko makoisampaa ollakaan! Täällä meidän kaupoissa tomaatit ovat kuvan mukaisia. On myös kirsikkatomaatteja yms., mutta ei irtotomaatteja. Nämäkin ovat "kotimaisia" täällä, mutta eivät maistu millekään. Luomutomaatteja en ole vielä ostanut, mutta nyt seuraavaksi aion siirtyä niihin. Jos ne edes maistuisivat tomaatille.

Perunoita myyvät kaikki kaupat verkkopusseissa. Harmillisesti niissä perunoiden koko on täysin sattumanvarainen, isot ja pienet sekaisin. Isoista marketeista saattaa löytyä perunaa myös irtomyynnistä näiden pakattujen lisäksi. Pusseissa on tuottajan nimi ja perunalajike mainittuina. Perunat ovat olleet ihan hyviä, ei valittamista. Suomalaisia uusia perunoita täällä ei harrasteta, uusi sato korjataan vasta isokoisina mukuloina.

Kahvi

Saksalainen kahvi ei ole hyvää. Kaikki ulkosuomalaiset kahvinjuojat kaipaavat suomalaista kahvia. Sitä saavat vieraat Suomesta tuoda tänne tullessaan ja kotimaan lomalla niitä raahataan itse kapsekillinen mukaan. Suomalainen kahvi on vaaleampaa paahdoltaan ja maultaan miedompaa.

Saksalainen kahvi taas on tummapaahtoista ja väkevää. Suodatinkahvi on jauhettu huomattavasti hienommaksi kuin suomalainen kahvi. Kahvipaketeissa on eroja, joka merkistä on usea miedompi tuote, ja usein niissä on myös merkintäasteikko väkevyyden mukaan. Kofeiinitonta kahvia juodaan myös runsaasti.
Olen kokeillut tämän vuoden aikana useita kahvilaatuja. Nyt hoksasin, että kahvi kuin kahvi maistuu hyvältä, jos laittaa sitä mitallisen/lusikallisen vähemmän kuin jos keittäisi suomalaisesta kahvista. Johtuu ilmeisesti siitä hienosta jauhatuksesta.
Yllättynyt olin, kun kuulin uutisista, että yli puolet saksalaisista juo päiväkahvit, itäpuolella asuvista saksalaisista jopa lähes 70%. Siitäkin huolimatta kahvin kulutus on pohjoismaissa suurempi kuin Saksassa. Tuo päiväkahvitapa selittää myös nuo yllättävän monet leipomot, joita on joka kulmassa. Täällä on jopa käsite "päiväkahvin aikaan". Minun piti kysyä mieheltäni, mitä se tarkoittaa, kun jotain tapahtuu "päiväkahvin aikaan". Kuulemma klo 15-16. Täällä Hampurin suunnalla kakkukahvit ovat nimeltään "Kaffeeklön" eli jutustelua kahvitellen.
Kahvin hinta on korkea, noin 5 euroa paketti, tarjouksessa reilun euron halvempaa.


Sairaalamaksut
Kun nyt on kokemusta asiasta, niin kerronpa, että omavastuu sairaalapäiviltä on 10 euroa per vrk ja se peritään 28 päivältä eli yhteensä 280 euroa kalenterivuodessa. Sen jälkeen saa sitten maata sairaalassa ihan ilmaiseksi loppuvuoden.

Ambulansseista tuli mieleen, että niiden sireeni täällä on ihan kauhean kovaääninen. Jos kadulla sattuu olemaan välittömässä läheisyydessä ambulanssiin, joka laittaa sireenin päälle, niin se oikein sattuu korvissa. Tässä meidän lähellä on isohko risteys ja juuri meidän talon kohdalla kaikki hälytysajoneuvot laittavat sireenin päälle. Sisälle asuntoon se kuuluu ihan siedettävän kovaa, mutta ulkona ohiajava on kyllä varmaan sallitun desibelin ylärajoilla. Toki suurkaupungissa on enemmän meteliä eli ehkä se on pakko olla näin.
Nettitietojen mukaan se metelin määrä olisi 10 metrin etäisyydestä 120 dB, mutta jalkakäytävän ja ajotien välillä ei ole kuin metri-kaksi. Suomessa asuimme vastaavalla paikalla yhtä ison risteyksen lähellä ja jatkuvasti ajoivat nuo hälytysautot ohi, mutta ei sentään korviin sattunut.

Ken tähän saakka jaksoi lukea, niin on ansainnut 10 pistettä ja papukaijamerkin, kuten 1960-luvulla oli tapana sanoa!

Germany-spesiaali Nr.4

Muutto hansakaupungista toiseen. Tiesittekö muuten, että Suomen ainoa hansakaupunki on Turku? Ja että Hampuri on myös hansakaupunki.

No niin. Nyt on vuosi vierähtänyt tällä vieraalla maaperällä. On aika tehdä katsaus kuluneeseen vuoteen. Harvoin, jos koskaan on elämässäni tapahtunut niin paljon, kuin nyt "männä vuonna".

Ensinnäkin, emme kadu ollenkaan päätöstä muuttaa tänne. Koti-ikävä, ihmeellistä kyllä, ei vaivaa ollenkaan eli kotini on siellä, missä asun. Sen sijaan kyllä kaipaan Suomeen jääneitä perheeni jäseniä, lapsenlapsia ja sitä pienempiä, heitä on kyllä ikävä. Onneksi yhteydenpito isompien kanssa hoituu nykyvehkeillä hyvin, pienempien kanssa ei ollenkaan. Se on harmi.
Kompromisseja on ollut pakko tehdä, kaikkea ei voi saada eikä elämä muutenkaan ole mikään toivekonsertti. Toivoa kyllä voi, mutta mitä soitetaan, on sitten eri juttu.

Koko muuttomme sujui hyvin, kaikki aikataulun mukaisesti, ei mitään harmeja matkalla, asunto löytyi "heti" eli viikossa. Tämä oli ensimmäinen ja ainoa asunto, jota kävimme katsomassa. Ja heti tärppäsi. Olimme varautuneet etsimään asuntoa useita kuukausia, joten oli mukava yllätys löytää sellainen heti. Ihan kuin tämä huoneisto olisi ollut täällä odottamassa vain meitä. Oli aika vinhaa, että tuossa porraskäytävässä ovipielessämme oli pienellä pöydällä edellisiltä asukkailta jääneet kaksi ruukkukasvia, rahapuu ja joulukaktus. Ihan samat kasvit, jotka toin muuttokuormamme mukana Turusta.

Me viihdymme erinomaisesti näillä uusilla asuinkulmillamme. Vaikka osuisi kohdalle iso lottovoitto, niin tuskin muuttaisimme muualle. Yhtään huonoa puolta en keksi asumisestamme, omasta mielestämme meillä on jopa talon paras huoneisto sijainniltaan.

Ulkomaalaisten määrä täällä meidän kulmillamme on 18%, kun koko Hampurissa se on 13%. Kaupunginosamme asukkaista on 48% taustaltaan maahanmuuttajia, mutta nykyisiä Saksan kansalaisia, koko Hampurissa 26%.

Hampurissa asuu vakituisesti noin 800-900 suomalaista, lisäksi kaikki opiskelijat, harjoittelijat yms. Suurin osa täällä asuvista suomalaisista on naispuolisia.

Vaikka meidän aluemme on ns. työläiskaupunginosa, niin ei meille saakka välity minkäänlainen rauhattomuus, jos sellaista onkaan eikä tämän vuoden aikana ole lehtien perusteella tapahtunut täällä kuin "vain" kaksi puukotusta, toinen kuolettavasti osunut.

Kaikenkaikkiaan Hampurissa puukko heiluu yhtä tiuhaan kuin Suomessakin, harvemmin aseena on ampuma-ase. Rikoksia kyllä piisaa, erityisesti tietyillä alueilla, onhan tämä suuri satamakaupunki ja kuuluisa Reeperbahnkin on edelleen voimissaan.. Erikoisena pidän sitä, että täällä on ollut usea tapaus nyt vuoden aikana, jolloin raiskauksen uhriksi on joutunut eläkeikäinen nainen. Eräskin oli juuri miehensä haudan ääressä, kun joutui uhriksi.

Ystäväpiiristäni olen valitettavasti menettänyt muutaman muutettuani tänne. En ikinä olisi uskonut, että pari heistä ei pidä omista yrityksistäni huolimatta enää yhteyttä, luulin olevani heidän kanssaan oikeinkin hyvä ystävä... Lisäksi menetin yhden ystävistäni yllättäen kuoleman kautta, viikkoa ennen Vilin lähtöä.

Kuin ihmeen kautta olen saanut kaksi vanhaa ystävääni takaisin! Olin tavannut heidät viimeksi ollessamme 16-18 vuotiaita, silloinen ystävyys oli lyhytaikaista, siinä iässähän kukin lähtee sitä omaa oksaansa kuka mistäkin etsimään. Siitä huolimatta jälleennäkeminen näiden nuoruuden ystävien kanssa tuntui siltä, kuin näitä puuttuvia vuosikymmeniä ei olisi ollutkaan.
Nämä ystäväni menneiltä ajoilta eivät tunne toisiaan eli ihan eri yhteydessä olen heihin tutustunut. Toinen heistä asuu nykyään Saksassa ja toinen Suomessa. Lisäksi sain juuri yllättävää postia vanhalta työtoveriltani 1990-luvulta, myös täältä Saksasta, hän ei edes vielä tiedä, että minäkin asun taas samassa maassa. Siis olen menettänyt kolme ystävää, takaisin sain kolme ystävää. Eikö elämä vaan järjestä hienosti näitä asioita ?

Noin viikkoa ennen Vilin kuolemaa sain kutsun naapuriin kakkukahville aikaisemmin kertomani suomea osaavan vanhan rouvan toimesta. Jännitin sitä aika paljon ja mietin, mennäkö vai ei. Totta kai menin, olisihan ollut aika loukkaavaa olla menemättä. Kahvipöytä oli katettu terassille, sää oli mitä mainioin ja meitä naisia oli viisi, taisin olla nuorin heistä. Kohteliaasti teititellen parantelimme maailmaa. Sherryä ja viiniä, kahvia ja leivonnaisia ja mukavaa oli. Kolmisen tuntia kului rattoisasti ja taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Jos minä "joutuisin" kutsumaan heidät kahville, niin meillä saisi juoda kahvinsa muumimukista tai vastaavasta, olisi varmaan shokki noille fiksuille naisille, joiden kanssa sain kunnian kahvitella. Kupit ja asetit siellä olivat "vimpan päälle", kaikki oli niin hienoa ja tyylikästä, pukeutumista myöten. Meillä kotona taas vallitsee karvahattutyyli. Saa nähdä, päädynkö koskaan tilanteeseen, että joku naapuri tulee meille kahville!

Tämä ensimmäinen vuosi on ollut todella rankka. En muista, että milloinkaan olisi yhdessä vuodessa tapahtunut näin paljon kaikenlaista. Ensin se koko muuttoruljanssi. Vaikka se sujuikin kokonaisuudessaan todella hyvin, niin raskas se oli. Sen jälkeen onkin sairasteltu kuukausitolkulla, läpikäyty sen tiimoilta yhtä jos toista, tosin nyt tulevaisuus näyttää valoisammalta, mutta paljon on vielä edessäkin. Keskivertoarkea ei ole ollut koko aikana. Laidasta laitaan, hyvistä uutisista suoraan lennossa ikäviin ja sitä rataa koko ajan. Kesän aikana on jälkikasvullemme syntynyt terveitä ja hartaasti toivottuja vauvoja kaksin kappalein, Liam ja Sofie, hyviä ystäviä on tavattu, monesta asiasta ilahduttu. Tunneskaalaa ylös alas.

Pahin oli tietenkin Vilin yllättävä kuolema, tiistaina en vielä tiennyt, että keskiviikkona Vili lähtee. Hilkulla oli, ettei isäntäkin lähtenyt saman tein, teholla kun oli.
Tästä kesästä olen viettänyt jo kaksi kuukautta yksin kotona, siitä onneksi edes 17 päivää Vilin kanssa ja niistäkin päivistä Vili sairasteli ~ 6. Sitten jäin aivan yksin. Onneksi isäntä (mikä ihmeen isäntä, kun ei ole koiraakaan enää...) palaa kohta puolin taas kotiin.

Suomalaisten ehdoton kiintopiste on Hampurin suomalainen merimieskirkko monenlaisella toiminnallaan, tietenkin kirkkona, mutta myös kielikoulu, sauna, myymälä, lastenkerhoja yms. sekä pienimuotoista majoitustoimintaa, tämä vinkkinä Hampuriin tuleville. En ole siellä vielä käynyt, ehkäpä joulumarkkinoille sinne sitten aikanaan.
Suomitalossa sijaitsi elokuun loppuun saakka Suomen Pääkonsulaatti. Nyt lähin on Berliinissä sijaitseva Suomen Suurlähetystö. Eli jos tarvitsee uutta passia, täytyy miettiä, mennäkö Berliiniin vai lentääkö Suomeen. Tuo Suomitalo/Finnlandhaus on rakennuksena virallisesti suojeltu erikoisen rakennustapansa vuoksi, aikoinaan ensimmäinen tällä tavoin rakennettu rakennus Saksassa.

Bussilinjat ovat ehtineet tulla tutuiksi, meidän pysäkiltä lähtee peräti 4 linjaa eli 8 suuntaan voi ajella, ehkä juuri siksi U-baanaa eli maanalaista ei täällä meillä ole. Yksi pikkuinen hotelli löytyy, kaksi ostoskeskusta, useita eksoottisia myymälöitä.

Myös taxilla on tullut ajeltua muutaman kerran. Taxifirmoja on useita ja jos niin voi sanoa, niin suosikkini on tämä HansaTaxi. Eikä vähiten televisiomainoksen takia.

Germany-spesiaali Nr.3

Olen hiukan pohtinut niitä asioita, joista täällä tykkään ja myös niitä, mistä en. 

Toisesta listasta tuli pidempi ja toisesta ei.

Plussia:

* Elintarvikkeet eli ruoka on reilusti halvempaa, toki saa suuretkin summat tuhlatuksi, jos nyt ihan välttämättä niin haluaa.
* Sunnuntait ja pyhäpäivät on lepopäivän tuntuisia, kaupat eivät yleensä ole auki joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Markkinahumu puuttuu, päivät ovat selkeästi rauhallisempia, perheet ovat lapsineen kävelyllä jne.
* Ihmiset ovat hyvin kohteliaita ja ystävällisiä toisilleen, ventovieraatkin kaikki, nuoret ja vanhat. Toki Suomessakin oli ainakin omasta kokemuksesta myös hiukan samoin, mutta kyllä täkäläinen ystävällisyys on jotenkin syvemmältä kumpuavaa, lapsuudesta jo opittua, kasvatukseen kuuluvaa, perinteistä. Tämän seikan oivalsin jo ihan ensimmäisellä Saksanmatkallani silloin joskus 17 vuotiaana. Suomalainen ystävällisyys on aivan erilaista.
* Ulkomaalaiset maahanmuuttajataustaiset ihmiset ainakin täällä meidän kaupunginosassamme ovat myös hyvin miellyttäviä. Monet perheet ovat asuneet jo vuosikymmeniä Saksassa ja heidän aikuistuneet lapsensa ovat hyvin integroituneet uuteen kotimaahan. Vanhempi väki heistä, varsinkin naiset, jotka eivät ole olleet työelämässä, eivät niinkään hallitse saksankieltä ja ovat mielestäni jotenkin surkuteltavassa asemassa. Vanhat äidit ja mummut tarvitsevat aina perheenjäsenen tulkiksi, jos asioivat vaikkapa lääkärillä.
* Ilmasto on enempi mieleeni kuin Suomen etelärannikon vastaava. Täällä on talvi lyhyempi ja kaikki muut vuodenajat sitten vastapainoksi pidempiä. Valoisia öitä en kaipaa, minulle on ok, että yö on pimeä.
* Lääkäripalveluista olin aluksi epävarma, mitä niistä olla mieltä. Aluksi tuli jopa ikävä omaa entistä terveyskeskusta ja sen lääkäriä. Nyt montaa kokemusta rikkaampana olen pääsääntöisesti tyytyväinen täkäläiseen terveydenhuoltoon. Ainoa, jota kritisoin, on erikoislääkärien tiukka aikataulu. Kutakin potilasta kohtaan varattu aika on todella niukka. Tuskin on tervehditty kun jo hyvästellään. Sen sijaan ns. omalääkäri/perhelääkäri (Hausarzt) varaa enemmän aikaa potilaalleen, vaikka kova kiire näyttää sielläkin olevan ja usein joutuu kauan odottamaan omaa vuoroaan.
Omalääkärini on nainen, yleislääketieteeseen erikoistunut ja lisäksi homeopaatti. Ihan selvästi toimii kutsumusammatissaan. Vaikka minulla oli hyvä tk-lääkäri aikaisemmin, niin kyllä hänen toimenkuvansa kalpenee tämän täkäläisen omalääkärin rinnalla. Olen perusluonteeltani sangen kriittinen, mitä lääkäreihin tulee ja tarvitsen lääkärin, johon luotan ja jota arvostan. Olen siis aika vaativa (hankala?) potilas. Täällä reseptilääkkeet tulevat myös huomattavasti halvemmiksi kuin Kelan korvaamina. Homeopaattiset lääkkeet pitää kaikki maksaa itse.

Siihen toiseen listaan en nyt keksi mitään. Ehkäpä sen, että en haluaisi asua miljoonakaupungissa. Elämä kuitenkin pyörii tässä kaupunginosassa, jossa on vain noin 25000 asukasta eli tavallisen pikkukaupungin verran. Helsingin Kalliossa asuu saman verran ihmisiä, täällä on asukastiheys 50% pienempi ja pinta-ala samanverran suurempi kuin Kalliossa. Me tykkäämme kaupunginosastamme kovin, vaikka ei tämä mikään eliittialue ole. Ehkä juuri siksi tämä onkin niin mukava paikka asua.

*******

♥ Sokeri pohjalla ♥

Uusin suvun jäsen, lapsenlapsi Liam Hugo, ilmestyi elämäämme viikko sitten.
Kaveri Vilille.

Germany-spesiaali Nr.2

Nyt on puoli vuotta hampurilaisuutta takana ja pahimmasta sopeutumisvaiheesta selvitty.
Kirjoittelen muutaman rivin paikallisista tavoista ja olosuhteista kokemani perusteella.

Teitittely

Täällä ollaan muodollisen kohteliaita, teitittely on itsestään selvää, jos ei olla sinunkauppoja tehty. Lapsia ei sentään tarvitse teititellä... Minulle teitittely on suhteellisen helppoa, osittain, koska olen aiemminkin asunut Saksassa ja myös siksi, että minun ikäpolveni on aikoinaan joutunut teitittelemään vanhempia ihmisiä sekä arvoasemassa ylempinä olevia henkilöitä. Oma isäni on aina teititellyt omaa äitiään, se oli ainakin maalla tapana siihen aikaan, me kaikki lapsenlapset olemme silti aina sinutelleet mummoamme
Nykyinen sinuttelumentaliteetti Suomessa on uuden polven tapa kommunikoida. Minulla on silti ollut vaikeuksia osata sinutella ja teititellä Suomessa oikeissa paikoissa. Esim. lääkärissä. Tuntui oudolta teititellä nuorta, melkein vielä oman lapsenlapsen ikäistä lääkäriä, mutta yhtä oudolta kuulosti sinutella "lapsenkengissä" olevaa tohtoria.
Aikoinani keskustelin erään saksalaisen kollegani kanssa teitittelystä. Minä kritisoin sitä tapaa teititellä ja hän puolusti. Hän sanoi, että se on paras mahdollinen kommunikointitapa ei-ystävien kanssa, koska voit jutella mistä vain, mutta tietty, turvallinen etäisyys säilyy, puolin ja toisin, sillä sinuttelussa voi astua liian lähelle vierasta henkilöä. Jotenkin olen samaa mieltä.

Siis minulta sujuu teitittely kuin vettä vaan, paitsi, kun kyseessä on nuori vieras henkilö, silloin meinaa lipsahtaa sinutteluun, tähän asti olen onneksi onnistunut viime hetkellä nielaisemaan ja lausumaan oikealla hetkellä oikeaoppisen teitittelymuodon.

Eräs puhutteluun liittyvä maan tapa on esim. netissä lomakkeita täytettäessä avautuva valikko, josta pitää valita toivottu puhuttelumuoto. Valikosta löytyy mm. herra, rouva, professori, tri eli tohtori sekä aatelistittelit.

"Turkkilaisen" kauppa.

Kohteliaisuudet - Small Talk

Jos on Saksa teitittelyn ihmemaa, niin se on myös arkipäiväisten kohteliaisuuksien emämaa. Minusta se on hieno juttu, nyt kun olen sen sisäistänyt. Minulta sujuu kuin tyhjää vaan lausua kaikissa mahdollisissa tilanteissa hyvää päivänjatkoa, olkaa hyvä, kiitoksia paljon, sepä oli kauniisti tehty, kiitos samoin, teille myös. Kotoa kun lähden liikenteeseen, hetkellisesti mietin, paljonko kello on, se nimittäin ratkaisee, mitä sanon vastaantuleville. Sanonko siis hyvää huomenta vai hyvää päivää, rajapyykkinä on kello 12, suurin piirtein siis. Hiukan on vielä hakusessa, kenelle sanon näkemiin/auf Wiedersehen ja kenelle hei/Tschüß.
Tuskin suomalaiset ystäväni uskoisivat korviaan, jos kuulisivat, millainen kohteliaisuuksien latelija minusta on tullut, ennen oli kaikki toisin... :)

Minä en osaa pitää suutani kiinni, vaan tapani on sanoa jotain tapaamilleni ventovieraille ihmisille. Syynä voi olla söpö koira tai herttainen pikkulapsi tai mikä tahansa vähäinen syy. Joskus kyllä kadun, että olen mitään sanonut, kun omat sanat yllättäen loppuvat tai toinen tuntuu olevan kysymysmerkkinä. Tästä small talkista on kuitenkin ollut se hyöty, että olen oppinut luottamaan kielitaitooni. Kevät eli sen odotus on ollut antoisa small talk-aihe, siitä on riittänyt jutunjuurta enemmän kuin kylliksi. Siitäpä tuli heti mieleeni lukemani juttu: Hampurin yleisimmät ympärivuotiset linnut ovat tämänvuotisen lintulaskennan mukaan 1. talitiainen 2. mustarastas ja 3.sinitiainen eli ihan tuttuja tipuja kaikki.

On täällä rumiakin taloja,
näitä taloja on rintarinnan enemmän kuin kuvassa näkyy.

Lääkärit & K:nit

Sattuneista syistä olen joutunut tekemään tuttavuutta täkäläisen terveydenhuollon kanssa. Enpä ole aikaisemmin näin lyhyessä ajassa päässyt tutustumaan peräti viiteen erikoisalan lääkäriin, jos jätetään eläinlääkäri pois laskuista.Täällä on tapana, että ihmisillä on ns. omalääkäri, jossa käydään kaikissa arkisissa vaivoissa. Nämä lääkärit ovat usein yleislääketieteen erikoislääkäreitä. He hoitavat, mitä voivat, tekevät kotikäyntejä ja antavat tarvittaessa lähetteen muulle erikoislääkärille. Näin lääkäreillä säilyy sen lähetteen ansiosta yhteistyö potilaan hoidossa eli voivat vaihtaa tietoja yms. Ihmisillä on kuitenkin oikeus ilman lähetettäkin mennä mille tahansa lääkärille.

Täällä ei siis ole mitään terveyskeskussysteemiä, vaan kaikki lääkärit ja lääkäriasemat ovat yksityisiä. Kelakorttia vastaavalla sairaskassan kortilla saa korvauksen yleisimmästä hoidosta mutta esim. homeopaattiset lääkkeet joutuu potilas maksamaan itse. Apteekissa joutuu maksamaan lääkkeen hinnasta 10%, kuitenkin korkeintaan 10 euroa lääkettä kohti. Mitään reseptiä ei jää itselle, vaan se kulkeutuu apteekin kautta sairaskassaan.

Ja koska kaikki lääkärit ovat yksityislääkäreitä, ovat eräät saman erikoisalan lääkärit lyöttäytyneet yksiin eli heillä on yhteispraktiikka. Niissä kaikissa on oma laboratorio ja muita laitteita riippuen siitä erikoisalasta, esim. ortopedin vastaanotolta löytyy yleensä oma röntgenosasto ja silmälääkäriltä oma leikkaussali. Lisäksi on olemassa mm. röntgenkeskuksia, joihin ne lääkärit lähettävät potilaitaan, joilla ei ole omaa röntgeniä.

Joko olette ottaneet verinäytteet potilailta?
Kyllä, ja minne vien ne nyt?

Välillä on tullut ikävä omaa entistä terveyskeskusta, mutta kaikkeen tottuu. Kuten siihen, että aikavaraus on vain ja ainoastaan suuntaa-antava. Monella lääkärillä on vastaanotto avoinna tiettyinä aikoina ilman ajanvarausta, siihenkin tottuu, että odotusaika voi olla 4 tuntia. Ja siihen, että lääkäri on erittäin kiireinen. Kaikki ovat kuitenkin olleet hyvin ystävällisiä ja se korvaa paljon muita puutteita.

Kukkakauppa.

Sairaala

Onneksi en ole nähnyt täkäläistä sairaalaa sisältä päin paitsi silloin kun olen aikoinani sellaisessa työskennellyt. On kuitenkin ollut pakko uhrata muutama ajatus sillekin mahdollisuudelle, että joskus joutuu ihan tavalliseen sairaalaan potilaaksi.
Potilaana täällä täytyy olla omat sairaalavaatteet ja muut tarvikkeet. Yöasuja pitää olla useita, jotta voi vaihtaa aina tarvittaessa, kylpy- tai/ja aamutakki, pyyheliinoja, tossut jne. Jos joutuu sairaalaan täysin yllättäen, niin sairaalasta saa aivan varmasti yöasuksi edes ns. leikkauspaidan, joka on auki takaa, ettei ihan ilkimulki tarvitse olla... Jos sairaalaan on jäänyt edellisiltä potilailta vaatteita, niin silloin voi olla parempi tuuri tuon yöasun kanssa.
Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että paljon sairasteleva tai vanhusikäinen ihminen tekee viisaasti, jos hänellä on valmiiksi pakattu kassi yllättävää sairaalareissua silmälläpitäen.

Hui, mikä näky...