♥ Viliä muistellen

Tänään on vuosi vierähtänyt Vilin poismenosta. Olen koko tämän vuoden käynyt lähes päivittäin läpi viimevuoden aikaa eli aina "vuosi sitten"-tyylillä, miten asiat olivat tasan vuosi sitten. Kiitollisena siitä, että tämä vuosi on ollut hyvä. Mikä tahansa vuosi olisi oikeastaan ollut parempi kuin viime vuosi, se oli sairautta, surua, stressiä alusta loppuun

Kauhein aika oli kaikin tavoin viime vuoden heinäkuu. Silloin Vili sairastui ja joutui dramaattisissa olosuhteissa lähtemään taivaan kotiin. Samanaikaisesti tapahtui aivan liikaa kaikkea muutakin surullista ja stressaavaa sekä niiden lisäksi myös iloisia asioita. 

Vilin kuoleman jälkeen katselin netistä päiväkausia tiibetinspanieleita ja plarasin Vilin valokuvia. Sitten noin kahden kuukauden kuluttua tuli vaihe, jolloin en sietänyt enää tipsujen kuvien katselua enää ollenkaan. Näin jälkikäteen ajateltuna se taisi olla juuri se aika, jolloin sydän alkoi tietämättäni, alitajuisesti, hiljalleen avautua uudelle koiralle.

Vilinää

Vilin blogiin olen palannut ainoastaan vastailemaan sinne tulleisiin kommentteihin sekä jotain tietoa etsiäkseni. Silloin Vilin aikaan blogi oli värisävyiltään rauhallisen hillitty, Vilin kuoleman jälkeen halusin sinne räiskyvät värit. Miksi, sitä en osaa sanoa.
Kylläpä se Vilin blogi on näin jälkikäteen lukien hyvin surullista luettavaa, niin paljon sairautta ja vaivoja, niin paljon murhetta. Kuinka kurjaa se on ollutkaan Vilille ja kuinka murheellista myös minulle! Myös blogin lukijoille se on ollut varmasti raskas blogi sisällöltään. 

Kiitos kaikille blogikavereille ja muille lukijoille, jotka ovat Vilin blogin masentavaisuudesta huolimatta jaksaneet pysyä lukijana ja kommentein ja muullakin tavalla kannustaneet aina, joka vaiheessa!

Kaikki Vilin sairastelut, joista en edes tiedä tarkkaan, mitä olivatkaan, haluan unohtaa.Varsinkaan sitä viimeistä viikkoa en halua ollenkaan ajatella ja se Vilin viimeinen vuorokausi oli horror pur.
Vilin kuolema sattuu yhä. 

Vili oli niin valtavan kaunis ja kiltti koira. Omapäinen, itsenäinen. Viisas ja lapsirakas. Muistelemme lähes päivittäin Vilin tapoja ja tottumuksia.Vertailemme Viliä ja Wuppea, mitä tekevät samoin ja missä suhteessa ovat täysin erilaisia. Usein tulee Wupesta puhuttaessa vahingossa sanottua "Vili".

Vili oli se "mamman rakas koira", sen sanoin Vilille ihan joka päivä, moneen kertaan. Se oli meidän fraasi.

Yhden ainoan unen olen Vilistä nähnyt.

Siinä unessa asuin Turussa Eerikinkatu 5:ssä lähellä Kauppatoria (teini-ikäisenä asuinkin siellä) ja Vili lähti katua pitkin juoksemaan torille päin. Yritin juosta perässä ottaakseni Vilin kiinni, mutta jalkakäytävä tuli yhtäkkiä täyteen vastaantulevia ihmisiä, täydellinen tungos siis enkä päässyt ollenkaan eteenpäin. Sitten tungos hälveni yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin, mutta en nähnyt Viliä enää missään. Siihen heräsin.

Juokse Vili juokse!

Sitten päivälleen tasan 3 kk Vilin kuoleman jälkeen saapui meille Wuppe, 

joka on auttanut meitä selviämään suuren suuresta surusta. 

Wuppe, se "mamman pieni koira". Uusi fraasi.

Kuolemanleireiltä pelastettuja

Tässä kiva videollinen Espanjan kuolemanleireiltä (Tötungsstation) 

pelastettuja koiria, jotka odottavat siirtoa Saksaan.

Näillä koirilla on asiat jo mallillaan, vaikka se oma ihminen vielä puuttuukin.
Balsamia sielulle, kaiken näkemäni surkeuden jälkeen.

Koiria, koiria, koiria...

Prosessin eteneminen on työlästä. Jos olisin vielä töitä tekeväinen, en ehtisi lukea nettiä niin paljon kuin nyt. Onneksi tuo ukkokulta hoitaa tuon keittiöpuolen huushollissamme melko suvereenisti, niin saan aikaa surffailuun. Näitä eläinsuojelun puitteissa katu- sekä muita kodittomia koiria välittäviä yhdistyksiä on vaikka kuinka paljon. Ihan hirveän paljon. Uskomattoman paljon.

Moniin kyselyihini ei vastata lainkaan, toisiin taas tulee vastaus jo heti seuraavana päivänä. Nuo, jotka eivät vastaa ollenkaan, lienevät "kuolleita" yhdistyksiä, joiden sivuja ei enää päivitetä koskaan tai harvoin. Uusien kotien löytyminen koirille on kyllä niin tärkeä tehtävä, että nettisivujen pitää olla ajantasalla ja kyselyihin on nopeasti vastattava, muutenhan koko homma ei toimi.

Asialliset yhdstykset vaativat koiraa haluavilta ihmisiltä tietolomakkeen täyttämistä omista olosuhteista, asunto, koirakokemus, koiran päivittäinen yksinolo, toivotut koiran ominaisuudet, koko jne. Sen jälkeen joku luotettava, paikkakunnalla asuva eläinsuojelutyötä tekevä henkilö tekee "tupatarkastuksen", että millainen koti olisi tarjolla ja koiran tultua taloon, tehdään vielä yksi tarkastus. Minun mielestäni ihan hyvä, että ei pelkästään luoteta ihmisten itse antamiin tietoihin, vaan niiden paikkansapitävyys tarkastetaan. Onhan kyseessä kovia kokeneiden koirien sijoitus.

Koirista maksetaan suojamaksu, sitten kun on koira valittu. Summa näyttää vaihtelevan 250-380 e, riippuen, onko koira kastroitu, rotukoira vai ei, vanha vai nuori, sairas vai terve tms. Eräät koirat ovat väliaikaisessa perhehoidossa Saksassa, toiset tulevat suoraan kotimaastaan.

Espanjan Ibizalla toimii ainoa löytämäni Barffaava löytökoirayhdistys.

Paikallisissa löytökoirakodeissa on yleensä useita samaa koiraa havittelevia, joten joutuu usein pettymään, kun koira menee jollekin muulle. Meillä ei esim. ole tarjota pihaa, joten se rajoittaa jonkin verran. Olemme päätyneet nyt erään Keski-Saksassa sijaitsevaan koiravälittäjään, joka tuo pienkoiria Unkarista ja kuulemma kuski ajaa myös halutun koiran meille tänne Hampuriin. Kunhan olemme läpäisseet lomakkeen täytön ja tupatarkastuksen, niin meille ehdotetaan koiria, jotka heidän mielestään vastaavat meidän toiveitamme. Niistä voimme sitten valita mieleisemme ja sen myös saamme. Suuri helpotus, ettei tarvitse olla jonossa ties kuinkamones ehdokas ja sitten pettyä. Me olemme saaneet jo muutamat "rukkaset"...

Koirien immuunisysteemin heikkoudesta mainitsevat kaikki, jotka työskentelevät katukoirien kanssa. Ala-arvoinen ravinto on se syyllinen ja nämä pelastetut koirat tarvitsevat ikänsä keskivertoa terveellisempää ruokaa kuin terveistä olosuhteista tulevat koirat.

Mitä enemmän selaan nettiä tämän teeman puitteissa, sitä enemmän löydän ihmetyksen aihetta. Se, että Unkari on koirien kohtelussa samaa luokkaa kuin nuo, jo surullisella tavalla tutuksi tulleet Espanja, Romania jne. Olen pitänyt unkarilaisia fiksuna kansana, ehkä koska ovat meidän veljeskansamme, tosin eihän tuo toinenkaan veljeskansa kovin korkeaa arvostusta nauti koiriensa kohtelun suhteen.
Lisäksi löytyi eläinsuojeluorganisaatioita, jotka "pelastavat" koiria ja samalla huijaavat ihmisiä. Ja niitä eläimiä myös.

Kuinka raadollista tämä kaikki onkaan! Osa ihmisistä uhrautuu pelastaakseen hädässä olevia koiria, joka tehtävänä on loputon, toiset käyttävät näitä onnettomia koirariepuja huijaukseen. Hyvissä olosuhteissa elävät koirat puolestaan saavat ihmiset pyörittämään suurta bisnestä siinä ohessa. Koiratarvikekaupat monine turhine tavaroineen ovat vain pieni osa sitä. 

Koirien ympärillä pyörii jättibisnes.

Huoh.

Romania

Germany-spesiaali Nr.4

Muutto hansakaupungista toiseen. Tiesittekö muuten, että Suomen ainoa hansakaupunki on Turku? Ja että Hampuri on myös hansakaupunki.

No niin. Nyt on vuosi vierähtänyt tällä vieraalla maaperällä. On aika tehdä katsaus kuluneeseen vuoteen. Harvoin, jos koskaan on elämässäni tapahtunut niin paljon, kuin nyt "männä vuonna".

Ensinnäkin, emme kadu ollenkaan päätöstä muuttaa tänne. Koti-ikävä, ihmeellistä kyllä, ei vaivaa ollenkaan eli kotini on siellä, missä asun. Sen sijaan kyllä kaipaan Suomeen jääneitä perheeni jäseniä, lapsenlapsia ja sitä pienempiä, heitä on kyllä ikävä. Onneksi yhteydenpito isompien kanssa hoituu nykyvehkeillä hyvin, pienempien kanssa ei ollenkaan. Se on harmi.
Kompromisseja on ollut pakko tehdä, kaikkea ei voi saada eikä elämä muutenkaan ole mikään toivekonsertti. Toivoa kyllä voi, mutta mitä soitetaan, on sitten eri juttu.

Koko muuttomme sujui hyvin, kaikki aikataulun mukaisesti, ei mitään harmeja matkalla, asunto löytyi "heti" eli viikossa. Tämä oli ensimmäinen ja ainoa asunto, jota kävimme katsomassa. Ja heti tärppäsi. Olimme varautuneet etsimään asuntoa useita kuukausia, joten oli mukava yllätys löytää sellainen heti. Ihan kuin tämä huoneisto olisi ollut täällä odottamassa vain meitä. Oli aika vinhaa, että tuossa porraskäytävässä ovipielessämme oli pienellä pöydällä edellisiltä asukkailta jääneet kaksi ruukkukasvia, rahapuu ja joulukaktus. Ihan samat kasvit, jotka toin muuttokuormamme mukana Turusta.

Me viihdymme erinomaisesti näillä uusilla asuinkulmillamme. Vaikka osuisi kohdalle iso lottovoitto, niin tuskin muuttaisimme muualle. Yhtään huonoa puolta en keksi asumisestamme, omasta mielestämme meillä on jopa talon paras huoneisto sijainniltaan.

Ulkomaalaisten määrä täällä meidän kulmillamme on 18%, kun koko Hampurissa se on 13%. Kaupunginosamme asukkaista on 48% taustaltaan maahanmuuttajia, mutta nykyisiä Saksan kansalaisia, koko Hampurissa 26%.

Hampurissa asuu vakituisesti noin 800-900 suomalaista, lisäksi kaikki opiskelijat, harjoittelijat yms. Suurin osa täällä asuvista suomalaisista on naispuolisia.

Vaikka meidän aluemme on ns. työläiskaupunginosa, niin ei meille saakka välity minkäänlainen rauhattomuus, jos sellaista onkaan eikä tämän vuoden aikana ole lehtien perusteella tapahtunut täällä kuin "vain" kaksi puukotusta, toinen kuolettavasti osunut.

Kaikenkaikkiaan Hampurissa puukko heiluu yhtä tiuhaan kuin Suomessakin, harvemmin aseena on ampuma-ase. Rikoksia kyllä piisaa, erityisesti tietyillä alueilla, onhan tämä suuri satamakaupunki ja kuuluisa Reeperbahnkin on edelleen voimissaan.. Erikoisena pidän sitä, että täällä on ollut usea tapaus nyt vuoden aikana, jolloin raiskauksen uhriksi on joutunut eläkeikäinen nainen. Eräskin oli juuri miehensä haudan ääressä, kun joutui uhriksi.

Ystäväpiiristäni olen valitettavasti menettänyt muutaman muutettuani tänne. En ikinä olisi uskonut, että pari heistä ei pidä omista yrityksistäni huolimatta enää yhteyttä, luulin olevani heidän kanssaan oikeinkin hyvä ystävä... Lisäksi menetin yhden ystävistäni yllättäen kuoleman kautta, viikkoa ennen Vilin lähtöä.

Kuin ihmeen kautta olen saanut kaksi vanhaa ystävääni takaisin! Olin tavannut heidät viimeksi ollessamme 16-18 vuotiaita, silloinen ystävyys oli lyhytaikaista, siinä iässähän kukin lähtee sitä omaa oksaansa kuka mistäkin etsimään. Siitä huolimatta jälleennäkeminen näiden nuoruuden ystävien kanssa tuntui siltä, kuin näitä puuttuvia vuosikymmeniä ei olisi ollutkaan.
Nämä ystäväni menneiltä ajoilta eivät tunne toisiaan eli ihan eri yhteydessä olen heihin tutustunut. Toinen heistä asuu nykyään Saksassa ja toinen Suomessa. Lisäksi sain juuri yllättävää postia vanhalta työtoveriltani 1990-luvulta, myös täältä Saksasta, hän ei edes vielä tiedä, että minäkin asun taas samassa maassa. Siis olen menettänyt kolme ystävää, takaisin sain kolme ystävää. Eikö elämä vaan järjestä hienosti näitä asioita ?

Noin viikkoa ennen Vilin kuolemaa sain kutsun naapuriin kakkukahville aikaisemmin kertomani suomea osaavan vanhan rouvan toimesta. Jännitin sitä aika paljon ja mietin, mennäkö vai ei. Totta kai menin, olisihan ollut aika loukkaavaa olla menemättä. Kahvipöytä oli katettu terassille, sää oli mitä mainioin ja meitä naisia oli viisi, taisin olla nuorin heistä. Kohteliaasti teititellen parantelimme maailmaa. Sherryä ja viiniä, kahvia ja leivonnaisia ja mukavaa oli. Kolmisen tuntia kului rattoisasti ja taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Jos minä "joutuisin" kutsumaan heidät kahville, niin meillä saisi juoda kahvinsa muumimukista tai vastaavasta, olisi varmaan shokki noille fiksuille naisille, joiden kanssa sain kunnian kahvitella. Kupit ja asetit siellä olivat "vimpan päälle", kaikki oli niin hienoa ja tyylikästä, pukeutumista myöten. Meillä kotona taas vallitsee karvahattutyyli. Saa nähdä, päädynkö koskaan tilanteeseen, että joku naapuri tulee meille kahville!

Tämä ensimmäinen vuosi on ollut todella rankka. En muista, että milloinkaan olisi yhdessä vuodessa tapahtunut näin paljon kaikenlaista. Ensin se koko muuttoruljanssi. Vaikka se sujuikin kokonaisuudessaan todella hyvin, niin raskas se oli. Sen jälkeen onkin sairasteltu kuukausitolkulla, läpikäyty sen tiimoilta yhtä jos toista, tosin nyt tulevaisuus näyttää valoisammalta, mutta paljon on vielä edessäkin. Keskivertoarkea ei ole ollut koko aikana. Laidasta laitaan, hyvistä uutisista suoraan lennossa ikäviin ja sitä rataa koko ajan. Kesän aikana on jälkikasvullemme syntynyt terveitä ja hartaasti toivottuja vauvoja kaksin kappalein, Liam ja Sofie, hyviä ystäviä on tavattu, monesta asiasta ilahduttu. Tunneskaalaa ylös alas.

Pahin oli tietenkin Vilin yllättävä kuolema, tiistaina en vielä tiennyt, että keskiviikkona Vili lähtee. Hilkulla oli, ettei isäntäkin lähtenyt saman tein, teholla kun oli.
Tästä kesästä olen viettänyt jo kaksi kuukautta yksin kotona, siitä onneksi edes 17 päivää Vilin kanssa ja niistäkin päivistä Vili sairasteli ~ 6. Sitten jäin aivan yksin. Onneksi isäntä (mikä ihmeen isäntä, kun ei ole koiraakaan enää...) palaa kohta puolin taas kotiin.

Suomalaisten ehdoton kiintopiste on Hampurin suomalainen merimieskirkko monenlaisella toiminnallaan, tietenkin kirkkona, mutta myös kielikoulu, sauna, myymälä, lastenkerhoja yms. sekä pienimuotoista majoitustoimintaa, tämä vinkkinä Hampuriin tuleville. En ole siellä vielä käynyt, ehkäpä joulumarkkinoille sinne sitten aikanaan.
Suomitalossa sijaitsi elokuun loppuun saakka Suomen Pääkonsulaatti. Nyt lähin on Berliinissä sijaitseva Suomen Suurlähetystö. Eli jos tarvitsee uutta passia, täytyy miettiä, mennäkö Berliiniin vai lentääkö Suomeen. Tuo Suomitalo/Finnlandhaus on rakennuksena virallisesti suojeltu erikoisen rakennustapansa vuoksi, aikoinaan ensimmäinen tällä tavoin rakennettu rakennus Saksassa.

Bussilinjat ovat ehtineet tulla tutuiksi, meidän pysäkiltä lähtee peräti 4 linjaa eli 8 suuntaan voi ajella, ehkä juuri siksi U-baanaa eli maanalaista ei täällä meillä ole. Yksi pikkuinen hotelli löytyy, kaksi ostoskeskusta, useita eksoottisia myymälöitä.

Myös taxilla on tullut ajeltua muutaman kerran. Taxifirmoja on useita ja jos niin voi sanoa, niin suosikkini on tämä HansaTaxi. Eikä vähiten televisiomainoksen takia.

Keväistä vilinää

Vihdoin on emännällä aikaa kertoa mun asioistani!

Pitkästä aikaa juttua Vilistä. On koettu taas kaikenlaisia vaiheita, hyviä ja huonompia. "Vatsa pipi"-episodi oli jokin aika sitten ja se opetti taas, ties monennenko kerran meille jästipäille, että vehnä ei välttämättä ole Vilille sitä parasta mahdollista ravintoa. Ei edes, vaikka Vili itse niin tykkäisi.
Lettuja ei enää syödä. Ihan pieniä määriä eli vehnämuruja Vili sietää ihan hyvin, vaikka ei siinäkään paljon järkeä ole antaa yhtään mitään. Vili ei reagoinut vehnään kutinalla, vaan vatsakivulla ja output muuttuui tuhrivaksi. Toisin sanoen herätteli meitä öisin, tunki sänkyyn ja joka kakkimisen jälkeen joutui pesulle tuhrittujen housukarvojensa takia. Ei yhtään kivaa, kellekään meistä.
Meillä oli vaikeuksia taas kerran tuon vehnän suhteen. Odotimme mahdollisena oireiluna kutinaa, emme osanneet yhdistää vatsakipua ollenkaan siihen vehnään, vaan pidimme sitä aina vaan gastriittina. Luin sitten jostain, että allergisoiva ruoka-aine ärsyttää vatsan limakalvoja ja sitten jossain vaiheessa ymmärsimme asiayhteyden. Kun jätimme vehnän pois, Vilin kaikki oireet hävisivät ja se viimeistään sai meidät tajuamaan. Seuraavaa virhearviointia odotellen...

Huomasimme myös, että Vili voi jotenkin oudosti (= oksensi), jos söi kypsennettyä jauhelihaa tai muuta lihaa. Aikaisemmin ei oireillut, mutta kun aloitimme ns. raakaruokakokeilun Vilille, niin ei enää sietänytkään samalla tavalla kypsää lihaa.
"Barffaus" ei meillä siis ole saanut tuulta purjeisiin. Vili ei nakertele luita, kanansiivet yms. kelpaavat aniharvoin (= päätyvät siis usein roskikseen...), ruokavalio on siis sangen yksinkertainen: raakaa naudan jauhelihaa, joka sisältää etiketin mukaan max. 20% rasvaa + keitettyä, survottua perunaa. Silloin tällöin kananmuna ja muuta pientä, esim. juustoa.
Nyt olemme taas oikealla tiellä, joka tosiaan on aika kapea tie, toivottavasti emme kohta taas suistu ojaan...Vili on taas iloinen ja reipas, kävelee ihan mahdottoman pitkiä lenkkejä, ristiin rastiin omaa reviiriään. Muista koirista ei oikein tykkää, ei ole kiinnostunut niistä ja jos lähelle tuppaavat, niin vastaanotto on Vilin taholta aika töykeää. Ventovieraistakin lapsista ja aikuisista sen sijaan tykkää kovasti paljon.

Koiramaili eli Hundemeile

Tästä meidän talon yhdeltä kulmalta lähtee polku, jota ihmiset nimittävät koiramailiksi. Se on talvella aika synkkä tie kävellä, kurainen ja pelottavan tuntuinen. Sen alussa on vain yksi kerrostalo eikä sen varrella ole sen lisäksi muuta kuin yksi koulu. Pimeään vuodenaikaan siellä ei liiku muut kuin koiranomistajat. Nyt kevään tullen se on oikein kaunis paikka kävellä, kuten kuvasta voi aavistaa. Nyt on se aika vuodesta, jolloin puut kukkivat. Aivan ihanaa!

Mahoniaa kasvaa myös monissa paikoissa.

Pelarkuunit parvekkeelle on ostettu ja kapusiinikrassin siemenet istutettu. Parveketuolit odottavat istujiaan. Lämpötila nousee päivittäin noin +20 asteeseen, tuuli on aika koleaa, jos kohdalle sattuu, mutta auringossa tarkenee.

Pennisetum alopecuroides eli Lampenputzergras 

Juu, tällaisen haluaisin...

Sattumia terveydestä

D-vitamiini

Sattuneesta syystä mielessäni on viime aikoina ollut D-vitamiini. Sehän on ollut "muotivitamiini" jo pari vuotta. Täällä minulle ehdotti lääkäri D-vitamiinitasoni mittaamista. Suhtauduin siihen ensin aika epäilevästi, lääkäri puhui Hampurin pohjoisesta sijainnista ja siksi D-vitamiinin tärkeydestä. No, Suomi sijaitsee aika paljon pohjoisempana eli siellä sen tason mittaaminen olisi paljon tärkeämpää kuin täällä. Vaan enpä ole kuullut monenkaan sitä mittauttaneen. Se laboratoriotesti on suhteellisen kallis ja siksi lääkärit eivät sitä mielellään ota, saavat vissiin satikutia, jos otattavat liikaa kalliita tutkimuksia... Täällä sen joutuu itse maksamaan, noin 30 euroa.
Päädyin sitten pohdinnan jälkeen otattamaan sen näytteen. Suuren suuri yllätys oli, että tulos oli 20 nmol /l . Kansainvälinen viitearvo on 50-150 nmol /l , ikäiselläni suositus on noin 100 nmol /l . Nyt saan 3kk hevoskuurin D:tä, sitten tarkastetaan taas taso.

Ja miksikö kerron tätä? Suosittelen kaikille oman D-vitamiinitasonsa selvittämistä. Isohko puutos vaikuttaa hyvin moneen seikkaan ihmisen terveydessä ja sitä ei voi korvata normaalilla annoksella D:tä jostain purkista, vaan se on korjattava tarkkaan lasketulla kuurilla. Jos taso on normaali, niin sekin on hyvä ja huojentava tieto.

Loppuun vielä tiivistetysti D-vitamiinifaktaa: kopsattu täältä

* D-vitamiinin tarve on yksilöllinen. Siihen vaikuttaa mm. ihonväri, ikä, terveydentila, painoindeksi, aur ingonvalon saanti, ravitsemus, pukeutuminen ja se, oleskeleeko henkilö suurimmaksi osin sisätiloissa vai ulkoileeko hän paljon.
* D-vitamiinin puutosta ei huomaa välttämättä mistään. Äärimmäiset puutokset voivat aiheuttaa kiputiloja ja väsymystä.
* Jos tarkkoja ollaan, D-vitamiini luokitellaan itse asiassa hormoniksi: keho tuottaa sitä itse auringon vaikutuksesta ja näin ollen se ei ole perinteinen vitamiini.
* Lasten ja nuorten kehittyvä luusto tarvitsee D-vitamiinia. THL suosittelee alle kaksivuotiaille lapsille 10 mikrogramman lisää ympäri vuoden. HYKS:n Lastenklinikalla toimiva lastenendokrinologian erikoislääkäri Outi Mäkitie suosittelee kuitenkin lapsillekin 20 mikrogramman ympärivuotista annosta päivittäin.* THL:n suositusannos 18-60-vuotiaille on 7,5 mikrogrammaa päivässä läpi vuoden. Ilari Paakkari suosittelee kuitenkin vähintään 20 mikrogrammaa/ pvä ja auringottomissa olosuhteissa eli talvella 40 mikrogramman annosta vuorokaudessa.
* Osteoporoosia sairastavat ja kasvissyöjät tarvitsevat D-vitamiinilisää ympäri vuoden.
* D-vitamiinilisä voi olla tarpeen herkkäihoisille kesällä, jos henkilö ei ihon palamisen vuoksi voi oleskella auringossa.
* Mitä tummempi ihmisen iho on, sen vähemmän hän saa D-vitamiinia auringosta. Tumma iho tuottaa Suomen leveysasteilla auringossa huomattavasti heikommin D-vitamiinia kuin vaalea iho.
* Ylipainoiset tarvitsevat myös D-vitamiinilisää, sillä rasva imee D-vitamiinia itseensä.
* Raskaana olevat tarvitsevat D-vitamiinia normaalia enemmän, sillä sen tulee riittää myös sikiön luuston kehittymiseen. Raskaana olevien ja imettävien päivittäinen D-vitamiinin saantisuositus Suomessa on tällä hetkellä 10 mikrogrammaa. Yhdysvalloissa se on 15 mikrogrammaa.
* Tutkimuksissa on osoitettu, että D-vitamiini osallistuu aktiivisesti ihmisen vastustuskyvyn ylläpitoon: väestötutkimukset osoittavat, että influenssakauden huippu osuu lopputalveen, jolloin suomalaisten veren D-vitamiinipitoisuus on matalimmillaan."

D-vitamiini — hyötyä koko terveydelle
Tapaus D-vitamiini
Veteraaniurheilija / D-vitamiini
Tietoa + linkkejä
Kelan tutkimusblogi

Kevätnurmella

Lapset, lakritsi ja salmiakki

Tässä aihe, josta ei löydy juurikaan suomenkielistä infoa. Törmäsin tähän aiheeseen, kun huomasin täältä löytyvän aikuisten lakritsia ja erikseen lasten lakritsia. Siis pakkausmerkintänä jompikumpi. Otin asiasta hiukan selvää ja huomasin, että Saksassa ja ainakin Tanskassa on salmiakkia koskeva laki, joka määrittelee, mikä on lapsille sallittua lakua.

Saksan aromisäädösten mukaan lapsille sopiva lakritsi saa sisältää max. 2% salmiakkia ja sitä korkeampi salmiakkipitoisuus on lapsille sopimaton. Näitä korkeaprosenttisia tuotteita sanotaan aikuisten lakritsaksi...
Salmiakki eli ammoniumkloridi vaikuttaa elimistön elektrolyyttitasapainoon aiheuttaen jopa aikuisellekin myrkytystilan, päänsärkyä, verenpaineen nousua, turvotuksia jne. Lapsilta ei taideta useinkaan mitata verenpainetta?

Toinen lakritsin hyväpaha on glykyrritsiini, jolle eräät ihmiset ovat hyvinkin herkkiä. Kyseinen aine vaikuttaa mm. verenpaineeseen. En ryhdy sen enempiä selittämään, koska en ole ammattilainen. Ketä kiinnostaa, tutkikoon linkkejä. Itse kuulun siihen ryhmään ihmisiä, joka ei voi syödä lakua ollenkaan, ja niin paljon kun siitä tykkäisin.
Se, että lakritsi on raskausaikana pannaan julistettu makeinen, lienee kaikkien tiedossa. Eräällä foorumilla kertoi joku äiti ylpeänä, että hänen pikkulapsensa saa joka kauppareissulla oman turkinpippuripussin. Voih..
Minua ihmetyttää se, että monissa muissa maissa on havahduttu siihen, että salmiakki ei sovellu lapsille terveyteen vaikuttavien haittojen takia, niin miksi Suomessa ei vastaavaa huolta kanneta. Onko taas rahan voima suuri eli makeisteollisuudella valta, Suomihan on lakritsin- ja salmiakinsyöjien maa.

Vieraita kieliä osaavien kannattaa etsiä tietoa netistä muun kielisenä, suomeksi ei taida löytyä juuri mitään lapsia koskevaa infoa.

Salmiakki ja lakritsi
Salmiakkimakeisista

"Ihminen uhraa terveytensä, että saisi rahaa. Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä. Sitten hän on niin huolissaan tulevaisuudesta, että hän ei nauti tästä hetkestä. Seurauksena on se, että hän ei elä tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa. Hän elää kuin ei koskaan kuolisi ja sitten hän kuolee eikä ole koskaan edes elänyt."  - Dalai Lama

Janottaa.

*******

Rübe (suom. nauris) on saanut uuden kodin! Tämä pikkuinen pinseri on ehtinyt kokea kovia, se löydettiin helmikuun lopulla jäteautosta, kerroinkin siitä täällä. Rübe-tyttö on todettu noin vuoden ikäiseksi, on terve, luottavainen ja kiltti ja saanut taas lihaa luittensa ympärille. Nyt löytyi uusi omistaja Bremenistä, nuoripari, jolla on entuudestaan urospinseri. Valitettavasti sitä  ns."ihmistä" ei ole löydetty, joka hylkäsi Rüben niin raakamaisella tavalla.

Rübe 

Video

Tintti

Talitiainen vieraili Vilin soffalla hakemassa pesintätarpeita. Ikkunan takaa kuvasin ahkeran tintin touhuja, jotka tämän kuvaussession jälkeen saivat valitettavasti loppua. Muistelen, että koiran karvat eivät ole soveliaita lintujen pesänpehmusteeksi, ainakaan suurissa määrissä. Pitkät koirankarvat kietoutuvat linnunpoikien siipiin ja jalkoihin estäen pesästä lähdön. Eikö ole kauheaa, jos niin käy! Pohjavilla lienee eri asia. Videonpätkä on tällä kertaa tämännäköinen, normikuvassa tinttiä ei erottanut Vilin sohvasta juuri ollenkaan.

Rübe - onnellinen loppu

Oskar? Rübe?

Sitten sellainen surullinen tarina, joka kuitenkin päättyi hyvin. Jokin aika sitten Bremenissä, joka sijaitsee Hampurista lounaaseen, kuulivat jätelaitoksen miehet outoa rapinaa jäteautostaan, johon olivat juuri tyhjentäneet jäteastioita. Ensimmäinen ajatus oli, että hiiriä, rottia ehkä. Nopeasti he pysäyttivät koneen, joka silppuaa ja survoo jätteet lyttyyn.

Rottien sijaan jätteiden seasta löytyi pieni vikisevä koiranpentu, jolle oli kierretty teippiä tiukasti kaulan ympärille, jotta se ei haukkuisi. Pentu oli syönyt muovijätettä hädissään, oli hyvin laiha ja janoinen. Pelastajat nimesivät koiranpennun Oskariksi, mutta jälkikäteen huomattiin sen olevan sittenkin Oskar-neiti.

Koiranpentu vietiin eläinlääkärille tutkittavaksi ja todettiin täysin terveeksi. Oskar, jota alettiin sukupuolen selvittyä nimittämään myös nimellä Rübe, vietiin Bremenin löytökoirahoitolaan, jossa se odottelee uutta kotia. Halukkaita on ilmaantunut yli 250, joten eiköhän koti löydy. Syyllistä etsitään, en tiedä, onko löytynyt. Rangaistusta on luvassa joko 25000 euroa tai jopa 3 vuotta vankeutta, Bremenin löytökoirahoitola on luvannut 500 euron suuruisen palkkion sille, jonka ilmoituksen perusteella syyllinen löytyy.

Videolinkki, toivottavasti toimii...
"Oskar/Rübe löytökoirahoitolassa"

Hengissä selvitty

Uudenvuodenaatosta klo 14 lähtien jatkuva pauke. Tuntitolkulla. Tosin jouluaaton jälkeen vähitellen kaikki jo alkoi, mutta eilen ei ollut hetkenkään taukoa paukuttelussa, aivan tolkutonta meteliä. Pimeän tullen lenteli jo muutama rakettikin. Meillä on hyvin ääniä eristävät ikkunat ja niistä huolimatta alkoi tuo "tykkien" jylinä jo ahdistamaan. Parvekkeella meteli oli sitten jo aivan sietämättömän kovaäänistä. Ihan kauheaa.

Enää tuskin on montakaan suomalaista elossa, joka olisi omakohtaisesti kokenut rintamalla olon, sen kuolemanpelon ja aseiden paukkeen. Sellaisen kokeneelle tuo uudenvuoden pauke täytyy olla kauhea kokemus, joka tuo pintaan sen vanhan pelon. Tosin sodan jaloista maahanmuuttaneet kuulunevat osittain tähän ryhmään, luulisin, että sodan kokenut kokee sodan vuodenvaihteissa aina uudestaan ja uudestaan. Itselle tuli mieleen loppumaton sotadokumentti. Olin juuri muutama viikko sitten nähnyt televisiosta dokumentin  Stalingradin taistelusta, joka oli hirveän kauhean ahdistava ja se muistui mieleen, melkein itku pääsi tätä melskettä kuunnellessa ja mielessä mielikuvat siitä dokumentista.

Varsinainen hupi alkoi sitten vähän vaille puolenyön. Raketteja ja meteliä taivaan täydeltä, enemmän kuin koskaan olen missään nähnyt, kuullut tai kokenut. Ja olen sentään aika monta uutta vuotta vastaanottanut, mutta en ikinä miljoonakaupungissa. Aamukuuteen jaksoivat eräät vielä paukutella, joten Vili pääsi pissille vasta aamun valjetessa. Edellisestä olikin kulunut jo 20 tuntia. Nämä olivat ne faktat sylvesterin yöstä, me ja Vilin vointi oli sitten se toinen puoli.

äänet maksimiin = vastaa todellisuutta

Huoh.

Vilin kanssa valvottiin myös uudenvuodenaattoa edeltävä yö, ihan kokonaisuudessaan. Vili oli levoton ja vaelsi koko yön, sänkyyn ja pois ja sänkyyn ja pois. Olin itse aivan lohduton, kun en tiennyt, miten auttaa, koin olevani totaalisen epäkelpo emäntä lemmikilleni. Yö oli pitkä ja uuvuttava. Ei ollut apua perunapalleroistakaan, närästyslääkettä en uskaltanut antaa.
Siis joulusta lähtien on tätä uudenvuodenpauketta ollut. Ja vasta eilen minä onneton tajusin, että Vili voi huonosti sen takia. Kahteen kertaan joulun jälkeen Vilillä on ollut vatsa hiukan löysä, joka on epätavallista Vilille, tälle standardikakkijalle. Vili on huohottanut ja läähättänyt samalla tavalla kuin meidän muuttomatkamme aikana, Vili kun ei siedä automatkailua. Jotenkin ykskaks osasin laskea yhteen näitä asioita. Miksi sitä onkaan toisinaan niin hirveän typerä eikä osaa nähdä asioita oikealta kantilta? No, seuraavat päivät osoittavat sitten aikanaan, missä mennään.

Vili viisaana koiran ratkaisi sitten ongelman omaksi parhaakseen eli muutti omasta aloitteestaan kylpyhuoneeseen. Meillä ei ole ikkunaa siellä, kuten yleensä saksalaisissa kylpyhuoneissa on ja tässä tapauksessa se olikin erinomaisen hyvä asia. Pari kylpypyyhettä laitettiin lattialle ja siellä Vili asusteli tiiviisti pahimman yli. Vili on vieläkin aika otettu tästä kokemuksesta, väsynytkin, kun on niin paljon valvonut. Nytkin näytti taas menneen kylpyhuoneeseen makoilemaan, siellä on tilaakin paljon, ei ole neliöitä säästetty.

En tiedä nyt, oliko Vilillä ollenkaan närästystä vai pelkkä pelkotila vai stressin aiheuttamaa närästystä? Nyt paukuttelun loputtua ei nuoleskele suupieliä eikä huohota ja aamulla löysin pojan makaamasta kauniisti selällään koivet oikosenaan sieltä vessan lattialta.
Ensi vuonna kokeilen Vilille ehkä Serene-UM-kuuria, luin vasta nyt tästä aineesta Kelpien blogista.

Tämä on hirveän sekava sepustus, olen itsekin vielä väsynyt, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mieskin sanoi jopa, että tämä oli hänen elämänsä kauhein vuodenvaihde. Tuo koiran ahdistuksen seuraaminen on hirveän ahdistavaa, itse vielä kestäisikin kaiken paukuttelun, mutta paniikissa olevan koiran auttaminen on todella vaikeaa. Kunpa ilotulitteet yms. sallittaisiin vain järjestöille, yhdistyksille, kaupungeille ja muille organisaatioille eikä ollenkaan vähittäismyyntiä yksityisille ihmisille. Sattuisi vähemmän, jos ollenkaan onnettomuuksia ja vammoja.

Joulurauhaa

Jouluillan hämärässä
kynttilä on syttymässä
Lämmin liekki toivottaa
Joulunaikaa rauhaisaa.

Joulurauhan julistus

Huomenna, jos Jumala suo,

on meidän Herramme ja Vapahtajamme 

armorikas syntymäjuhla;

ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha 

kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa 

asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä 

muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään,

sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja 

joulujuhlaa jollakin laittomalla taikka 

sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on 

raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää 

siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset 

kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta 

erikseen säätävät.

Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille 

asukkaille riemullista joulujuhlaa.

 Vili palvelijoineen toivottaa kaikille rauhallista joulua!

Joulua odotellessa

Joulu tulla jolkottelee...jo kolmas adventti. Joulustressiä ei ole ollenkaan, joululauluja olen kuullut vain teeveen joulunalusohjelmista, olo on iisi kuin aamupakkanen. Joulutunnelma saapuu vasta aattona. Viime vuosina se on vihdoinkin onnistunut, että en enää ajaudu joulustressiin. Luulenpa, että yksi syy ihmisten joulumaniaan on Suomessa se, että kaikissa liikkeissä soitetaan tauotta joulumusiikkia. Se on vietävän stressaavaa kuunnella jatkuvasti tunnelmatiloja synnyttävää musiikkia.
Vaikka sitä musiikkia ei kuuntele aktiivisesti, niin aivot rekisteröivät sen kuitenkin ja koko alitajunta on pullollaan joulumusaa. Eihän se voi olla vaikuttamatta ihmisen psyykeen. Täällä en ole käynyt muualla kuin tuossa läheisessä ostoskeskuksessa sekä muissa lähiliikkeissä, niissä onneksi ei pauha mikään musiikki. Oman talon porraskäytävässä tervehtää lumiukko ja löytyy sieltä joulukuusikin. Kotona ikkunalla on kynttelikkö ja lipaston päällä valaistu seimi. Ja itsellä rauhallinen mieli. Wau.

missä se joulupukki viipyy...

Vili, tuo ahkera ostoskeskuksenkävijä, tapasi muutama päivä sitten siellä joulupukin, joka tuli Viliä silittämään. Vili oli kovin mielissään ja hinkkasi itseään joulupukin lahjasäkkiin. Harmi, ettei ollut kamera mukana. Nyt seuraavalla reissulla odoteltiin ihan turhaan sitä pukkia, ei näkynyt, ei kuulunut.

Kotikadulla

Säätila täällä on vaihtelevaista, epävakaata. Vili on reipas kävelijä, toisin kuin Suomessa. Täällä poika marssii pitkällä askeleella kuin konsanaan preussilainen sotilas, loputtoman pitkiä matkoja sangen määrätietoisesti. Ei haihuile suuntaan eikä toiseen, vaan eteenpäin mars.
Merkillistä tuo käyttäytymisen ero Suomeen verrattuna. Mietin, että johtuuko se ehkä siitä, että tänne Vili on tullut aikuisena koirana ja sinne Suomen kotiin saapuessaan oli pikkupentu? Suomessa vallitsivat jo pentuudesta alkunsa saaneet tottumukset ja täällä on ottanut alusta alkaen aikuisen koiran eleet? Maisemanvaihto voi olla näinkin onnistunut koiran kannalta. Toiset koirat me kierretään edelleenkin kaukaa ja hyvä niin.

Eläinsuojeluyhdistyksen henkilökuntaa

Hampurin eläinsuojeluyhdistyksen eläinhoitola toimii täysin eri mittakaavassa kuin esim. Turun vastaava. Sehän on selviö, asukasluvut ovat sen verran erikokoisia, Yhdistys on muutenkin erittäin aktiivinen kaikinpuolin.

Eläinhoitolassa on eläinten luovutus tauolla 21.12. lähtien joulunpyhien yli, jotta ihmiset eivät hankkisi sieltä kenellekään eläimiä joululahjaksi. Sen sijaan sieltä on saatavana lahjakortteja, jotka oikeuttavat joulunpyhien jälkeen hankkimaan mieleisensä eläimen, jos sellaisen todellakin haluaa. 

Tässä tuplavideo syyskuisesta koiratapahtumasta sekä lokakuisesta avoimien ovien päivästä. 

Ehkä joskus pääsen itsekin vierailemaan siellä.

Mitä olen täällä koiria kadulla tavannut ja niiden omistajien kanssa muutaman sanan vaihtanut, niin hyvin monet koirat ovat peräisin löytökoirahoitoloista, täältä, muualta Saksasta ja moni Espanjasta, Romaniasta jne. Trendi. Täkäläinen hoitola, siis tämä paikallinen eläinsuojeluyhdistys tarjoaa nyt talvikuukausina asunnottomien, kadulla elävien ihmisten koirille ilmaisen yösijan. Näillä ihmisillähän on mahdollisuus itse yöpyä kodittomien yömajoissa, mutta useimpiin niistä ei saa viedä koiria. Aamulla klo 9 jälkeen he voivat sitten taas noutaa oman koiransa "koirien yömajasta". Molemmilla takanaan lämpöinen yö.

Tämä jouluinen talorivistö löytyy myös porraskäytävästä

Itsenäisyyspäivä vuonna 2012

Lapsenlapseni tekemä lippu

Suomi, rakas isänmaa, täyttää tänä vuonna 95 vuotta. Vanhus, mutta itsenäisenä valtiona nuori.
Silloin kun Suomi täytti 50 vuotta, olin kutsuvieraana Suomen kaupallisessa edustustossa Saksan Stuttgartissa. Sinne kutsuttiin kaikki seudun suomalaiset. Olimme mieheni kanssa ne kaikkein nuorimmat kutsutut, melkein lapsia vielä, siellä hienosti pukeutuneiden "vanhojen" ihmisten joukossa. Ajatella, itsekin olen jo vaikka kuinka vanha, kun olen ehtinyt tuonkin juhlahetken kokea! 
Suomen ja Saksan välit olivat katkenneet sodan jälkeen, joten suurlähetystön korvasi silloin puolin ja toisin tuo kaupallinen edustusto. Vasta vuonna 1973 sopu syntyi ja suurlähetystöt avasivat  taas ovensa.
Omaa isämaallisuuttani on kasvattanut monet muissa maissa viettämäni vuodet. Jos en koskaan olisi muualla asunut, pitäisin ehkä Suomen itsenäisyyttä itsestäänselvyytenä. Toisaalta tiedän vanhempieni menettäneen sodassa kotiseutunsa ja kotinsa Venäjälle. Se on muokannut vahvasti ajatusmaailmani. 

Vapautemme hinta

Lapsuudenkodissani oli valtavan paksu, painava ja iso kirja nimeltä Vapautemme hinta, sivujakin oli yli 700. Se oli kannesta kanteen täynnä sodassa vuosina 1939-1940 henkensä menettäneiden sankarivainajien kuvia ja henkilötietoja. 
Lapsena selasin sitä kirjaa suurella hartaudella, aina uudestaan ja uudestaan, varsinkin ilmapommituksissa surmansa saaneiden lasten kuvat ja samojen perheiden kaatuneet sotilasveljekset saivat osakseen runsaasti myötätuntoani. Pyrin eläytymään kuvien esittämien henkilöiden kohtaloon ja surin heitä kovasti.

Finlandia-hymni

Finlandia on Jean Sibeliuksen vuosina 1899 ja 1900 orkesterille säveltämä sävelruno. Se oli alun perin Historiallisia kuvia -nimisen orkesterisarjan viimeinen osa ja nimeltään Suomi Herää.

Finlandia on kansainvälisestikin hyvin tunnettu ja kuuluu sinfonioiden ja viulukonserton ohella Sibeliuksen tunnetuimpiin teoksiin. Loppupuolella sävelrunoa kuullaan niin sanottu Finlandia-hymni, jonka Sibelius sovitti myöhemmin erilliseksi teokseksi kuorolle. Laulettuna esitettävän kappaleen nykyään käytössä olevat sanat kirjoitti V. A. Koskenniemi yli neljäkymmentä vuotta alkuperäisen teoksen säveltämisen jälkeen.

Tiesitkö, että (Wikipedian kertoman mukaan)

* Finlandia-hymni valittiin afrikkalaisen Biafran valtion kansallislauluksi. Biafra kuitenkin menetti itsenäisyytensä jo vuonna 1970 ja liitettiin Nigeriaan. 

* Melodiaan on kirjoitettu myös uusia sanoja ja sitä käytetään virsien Be Still, My Soul ja This Is My Song sävelenä. Kapellimestari Leopold Stokowski tiettävästi ehdotti melodiaa koko maailman kansallislauluksi.

* Kansallisen symboliarvonsa vuoksi Finlandia-hymnia ehdotetaan aika ajoin myös Suomen kansallislauluksi Maamme-laulun tilalle.

* Rock-tyyppisen instrumentaaliversion on levyttänyt Anssi Tikanmäki orkestereineen. Kappale tehtiin elokuvaan Arvottomat.

* "Sitä ei ole tarkoitettu laulettavaksi. Sehän on tehty orkesteria varten. Mutta jos maailma tahtoo laulaa, niin ei sille mitään mahda." sanoi säveltäjä Jean Sibelius.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

"Schönen Unabhängigkeitstag", rufen die Finnen am 6. Dezember. Während überall auf der Welt der Nikolaus kommt, feiern die Finnen lieber ihre seit 1917 bestehende Unabhängigkeit.

Zeit.de

Vili viettää syntymäpäivää

♥ Vili täyttää tänään 4 vuotta ♥

"Onko tämä teidän koiranne?"

"Ei, minä olen hänen ihmisensä."

(Voitto Viro: Toni, veljeni (1980) - kertomus koiran ja ihmisen ystävyydestä)

Nuo kaksi lausetta sisältävät ns. pähkinänkuoressa Vilin ja minun välisen suhteen laadun kokonaisuudessaan. Juuri noin, eikä toisin päin.

Vilin lahjapaketti oli jätkämäisesti yksinkertainen ruskea paperipussi, sisältä löytynyt tiikeri ei saanut mitään ihmeempää ihastusta aikaiseksi, Vili piti sitä kai vain pussintäytteenä, iloisempi asia oli pussista löytynyt suupala.

Jutunjatkoja

Vilin kuulumiset ovat lähes kaikki positiivisia. Vili näyttää viihtyvän erinomaisen hyvin Saksanmaalla, ruoka ja uni maistuvat ja suostuu jäämään yksin tänne vieraisiin oloihin. Korvat ovat kunnossa eikä mitään muutakaan valittamista löydy. Punkkeja ei ole Vilistä löydetty, vaikka sellaisiakin kuulemma täältä on. Yhden kerran on reissattu kaupungin linja-autolla ja sekin meni kohtalaisen hyvin. Vili on tallannut keskustan katujakin kuin vanha tekijä.

Kaveri on käynyt parturissa sitten viime näkemän.

Kurjempi juttu oli, kun iso musta noutaja tarrasi Viliä niskavilloista kiinni ja komentamisen jälkeen vielä uudestaan. Silloin iso koira sai itse kyytiä, kun sen niskavilloihin tartuttiin ja nostettiin ilmaan. Koira oli vapaana ja naispuolinen omistaja tuli perässä vähän matkan päässä. Hän oli hyvin ymmärtäväinen ja pahoitteleva, halusi tietää, saiko Vili jotain vammoja ja lupasi korvata, jos niin kävi. Vili selvisi pelkällä säikähdyksellä, mutta nyt reagoi murinalla jokaiselle isolle koiralle.

Täällä koirat saavat kulkea vapaina sellaiseen sopivilla alueilla, tämä alue on siis Hampurin ulkopuolella eli kuuluu eri osavaltioon, jossa on jonkinverran väljemmät säännöt.
Koiranpito Hampurissa sen sijaan onkin tarkkaa, siellä ei saa ulkoiluttaa koiria vapaana muualla kuin koirien aidatuilla ulkoilualueilla. Vapautuksen tästä kiinnipitosäännöstä voi saada suorittamalla erinäisiä tottelevaisuustestejä.
Ns. taistelukoirat eli Pitbull Terrieri, American Staffordshire Terrieri, Bullterrierit sekä em. rotujen sekarotuiset luokitellaan aina vaarallisiksi koiriksi.
Bullmastiffi, Dogo Argentino, Dogue de Bordeaux, Fila Brasileiro, Kangal, Kaukasian Owtscharka, Mastiffi, Mastino Español, Mastino Napoletano, Rottweiler ja em. sekarotuiset luokitellaan samoin vaarallisiksi koiriksi ja ne joutuvat siten myös käyttämään aina ulkoillessa kuonokoppaa ja olemaan talutushihnassa. Luonnetestillä voidaan joillekin tähän ryhmään kuuluville koirille myöntää vapautus kuonokopasta.
Sakot koiria koskevan järjestyssäännön rikkomisesta ovat todella suuria, alin sakko 30 e, yläraja uskomattomat 50 000 euroa!
Koiravero Hampurissa on 90 euroa vuodessa, vaarallisiksi luokiteltujen koirien 600 euroa per vuosi. Lisäksi Hampurissa täytyy aivan kaikille koirille ottaa vastuuvakuutus.

Laki koiranpidosta (Hundegesetz)

Laki velvoittaa Hampurissa koirankakkojen poiskeräämiseen, ainoa vapautus tästä on koiran ripuli. Kakkapusseja saa ilmaiseksi useista paikoista, mm. puhtaanapitolaitoksen toimipisteistä ja niitä voi postimaksun hinnalla tilata kotiin tarvittaessa tai kestotilauksella 5e/kk. Yhden tilauksen määrä on 50 kakkapussia.



Pikkuhuomioita

* postia kannetaan myös lauantaisin
* kylpyhuoneissa ei ole lattiakaivoa, mutta useimmiten ikkuna
* lihakauppiaalta saa maistiaisia, varsinkin lapset, Vilikin sai tänään siivun makkaraa torikauppiaalta
* posteja suljetaan täälläkin, asiamiespostit ovat nykyaikaa
* kirje tai postikortti Saksasta Suomeen maksaa 0,75e, paikallinen kirje 0,55e ja postikortti 0,45e
* moniin paikkoihin voi ottaa koiran mukaan, suvaitsevaisuutta näyttää löytyvän, elintarvikeliikkeisiin ei kuitenkaan mennä koiran kanssa


Linja-autossa ompi tunnelmaa...

Täkäläisissä busseissa olen ihmeekseni nähnyt kirjahyllyn ja se antoi aihetta etsiä lisätietoa netistä. Osassa Hampurin linja-autoja on todellakin kirjahylly, josta saa ottaa lukemista mukaansa ja siihen saa sellaista myös tuoda.  Aika hauska juttu, eikö?

Hampurin tunnetuin kirkko on
evankelinen ST. MICHAELIS, lempinimeltään "Michel".
Sen kellonviisarit ovat peräti 5 metriä pitkät.
Kirkon torni näkyy kauas Elbelle ja on maamerkkinä satamaan saapuville laivoille. 

*******

“Mikään ei ole muuttunut paitsi asenteeni. Kaikki on siis muuttunut.” –Anthony de Mello

Vähä kaikkee

Vähän kaikenlaista ja sitä sun tätä. Mitään suurta teemaa ei ole, vain pikkuisia juttuja arjesta. 

Aluksi kuvia Vilin nokosilta.

klo 17.08

klo 17.30

klo 17.32

klo 17.36

Ruokailut

Ruokailu on kahden koiran kanssa ollut helppoa. Toisin oli silloin edelliskesänä, kun Sindi oli hoitokoirana ja Vili söi vain rajoitettuja ruokia. Piti vahtia, ettei Vili saanut mitään Sindin kupista, yritystä kyllä oli. Pyrin ruokkimaan Sindin Vilin ulkoilun aikana, kauhea kiire ja stressi siitäkin oli. 
Nyt Betsin kanssa syövät tasan samoja ruokia, nappuloita saavat päivässä vain muutaman kappaleen aktivointitarkoituksessa. Ruokakuppiin tulee siis keitettyä, survottua perunaa, hiukan munakokkelia, NEU:n lintupakastetta tai keitettyä sydäntä/kieltä/kanaa/heppalihaa, hiukan tölkkiruokaa, loraus pellavaöljyä, avot, hyvää ruokahalua! Ja sitä on piisannut.

Uusin "keksintö" Vilin gourmet-keittiön ruokalistalla on munakokkeli. Olen huomannut, että keitetty muna ei tee kauppaansa, ja onhan se kuivaa ja kaiken lisäksi valkuainen menee hukkaan.

Vilin munakokkelin ohje: kananmunia (4-6 kpl), pari ruokalusikallista vettä, seos vispilöidään sekaisin, kuumalle pannulle pieni nokare voita ja siihen kaadetaan munaseos. Lastalla vedellään seosta pannulla sekaisin, sen verran vain, että munaseos hyytyy, mutta jää mehevän kosteaksi. Aavistuksen verran suolaa voi halutessa laittaa joukkoon. Valmista hetkessä! Jääkaapissa säilyy monta päivää hyvänä.

Munakokkelia á la Vili

Munakokkeli sekoitettuna keitettyyn perunasurvokseen maistuu ainakin Vilille ihan sellaisenaan. Olen antanut närästystilanteissa ja uskottelen itselleni, että se auttaa, ainakin tilanteet ovat menneet nopeasti ohi.

Broilerin raa'at ja pakastetut kaulat ja sydämet ovat välipaloina ja herkkuina maistuneet molemmille koirille. Osaavasti vaativat aamuin illoin annosta suoraan pakkasesta, istuvat kuin tatit pakastimen edessä. Ovat paljon edullisempia kuin mitkään teolliset välipalat ja varmasti terveellisempiä. Kuulemma näillä tuotteilla on valitettavasti saantivaikeuksia juuri nyt, liekö lomakausi syynä.

Käsityöt

Aloittamani palapeitto valmistuu hitaasti, mutta varmasti. Into sen kutomiseen on vähissä, joten siksi "hitaasti".
Tässä kuva ikivanhoista patalapuista, jotka olen virkannut vuonna nolla. Silloin olin todella innostunut näihin, virkkasin niitä lahjoiksi koko tuttavapiirilleni. Nämä kolme jäivät muistoksi, koska ne on virkattu ohuemmasta langasta ja siksi kooltaan turhan pieniä. Ohje, alunperin italialainen, on edelleenkin tallella, ties vaikka uusi innostuksen aalto iskee...

*******

Video koirahisseistä. Ne on tarkoitettu vanhoille, lonkkavikaisille, selkävammaisille ym. vaivoja poteville koirille, joille ei enää suositella portaiden kävelyä. Video on saksankielinen, mutta kuvat kertovat kaiken.

Betsin viimeinen viikko meillä alkaa. Hyvin on pärjätty. Vilin ja Betsin suhde vaikuttaa läheiseltä, Vilillä ei enää ole ns. taka-ajatuksia Betsin suhteen, vaan nyt seurustellaan kuin sisko ja sen veli.

missä ne viipyy, eikö ne jo tuu...