Marraskuuko jo?

Jos olisin kirjoitellut tätä edellispäivänä, olisin vain hehkuttanut, kuinka kiva viikko meillä on ollut. Vili on harvoin ollut niin reipas, iloinen ja leikkisä, kuin menneellä viikolla. Ruoka on maistunut hyvin ja yöt nukkunut eli auvoista koiranelämää.

Mutta kun en kirjoittanut mitään edellispäivänä, oli siihen syynsä. Sinä päivänä Vili valvotti meitä aamuyöstä alkaen, oli levoton, ruoka ei maistunut. Ulkoili silti lenkkinsä reippaanlaisesti. Ajattelin, että taasko mennään alamäkeen? Iloisuus oli kokonaan poissa niin Vililtä kuin minultakin. Tunsin, kuinka mielialani laski nollalukemille, ei huvittanut kirjoittaa riviäkään.

Vili oli koko päivän hyvin levoton, kulki perässä, vaihtoi paikkaa, nousi aina vähän väliä makuulta istumaan, ruokakaan ei oikein maistunut, söi kylläkin jonkin verran. Ja minä en tiennyt, mikä Viliä vaivaa. Alkoi taas se ainainen arvaaminen.

Närästys? Sen puolesta puhui istumaan nouseminen, huulten lipominen ja huono ruokahalu. Ei kuitenkaan oksennellut, kuten yleensä närästysvaivoissa. Ruoka on koko viikon ollut ns. ohjekirjanmukaista eli ei mitään kiellettyjä hedelmiä. Vaihteluksi on saanut keitettyä kanaa lisänä aikaisempaan lihavalikoimaan.

Kipu? Sen puolesta puhui levottomuus, mutta ei mikään muu. Liikkui ihan normaalisti ja hyppi sohvalle, sänkyyn ja niistä lattioille.

Molemmat korvat olivat yllätyksekseni töhnäiset, vaikka ovat jo kauan olleet putipuhtaat. Merkillistä.

Oletettuun närästykseen annoin Vilille ensin perunaa, se on yleensä auttanut. Kun mitään ei tapahtunut, annoin uudestaan perunaa, jossa oli joukossa happoa vähentävää, ns. vihreää savea. Iltaan mennessä ei tapahtunut muuta kuin että Vili oli edelleenkin levoton ja minä neuvoton. Tuleva yö pelotti, Vilin kivuliaisuus on kauheaa kestää ja valvottu yö on pitkä, ahdistava ja masentava. Nukkumaan mentäessä annoin Vilille kokeeksi kipulääkkeen, Rimadyl 10 mg, Vili jäi heti rauhassa petilleen. Niin nopeasti ei mikään lääke auta, joten jännitti yön sujuvuus.

Kuinka ollakaan, Vili nukkui yönsä hyvin ja rauhallisesti, oli aamulla taas oma itsensä, enkä taaskaan tiedä, mikä Viliä vaivasi. Se siitä. Toivottavasti ei tule jatkoa tälle tarinaosuudelle.

*******

“Minä tulen milloin minulle sopii.

Ehkä en tule ollenkaan,

ehkä menen aivan toiselle suunnalle.”

-Nuuskamuikkunen-

Nuo Nuuskamuikkusen sanat sopivat täydellisesti Viliin, juuri tuollainen se on. 

Lyhyt ja ytimekäs luonnekuva Vilistä.

Vili on kotiutunut aivan loistavasti tänne. Meillä on sellainen olo, että se on enemmän kotonaan nyt kuin koskaan missään. Voiko se olla edes mahdollista? Joka tapauksessa meillä ei nyt ole niin hirveän lämmintä kuin oli Suomen kodissa, jossa aurinko porotti lämpimään vuodenaikaan ihan liikaa. Vilille on kehittynyt uusia tapojakin, tyyliin maassa maan tavalla. Esim. Vili ei enää mene ollenkaan kaapin alle makaamaan, vaikka se ihan sama kaappi täälläkin seisoo. Aikaisemmin Vili ei viihtynyt sohvalla kuin käväisemässä, nyt nukkuu usein siinä ja poikkeaa sinne monta kertaa päivässä, sohvalta Vili on valinnut oman paikkansakin jo. Viisaasti valitsikin, siihen puoliskoon olisimme mekin hänet tuupattu.

*******

Itse jouduin myös hakemaan apua lääkäriltä. Noin viisi vrk podin sellaista yllättävää, entuudestaan outoa vaivaa kuin patti kielen alla. Liekö ollut ajos, tukos, näppylä vai mikä, mutta päivä päivältä se tuli kipeämmäksi eikä osoittanut aikeitakaan paranemisesta. Loppujen lopuksi se säteili kipua korvaan, otsaan, nieluun, syöminen oli yhtä tuskaa eikä nukkumisestakaan tullut mitään. Netti tarjosi kauhukuvia kasvaimista ja muusta kauheasta ja niinpä menin täkäläiselle lääkäriasemalle.

Kohdalleni sattui ikänsä puolesta kokenut lääkäri, joka heti sanoi, että ei tuo ole vaarallista, joku stressireaktio todennäköisesti. Niitähän minulla on riittänytkin täällä, se kämmenihottuma kesti 11 päivää ja sen jälkeen on ollut muuta samankaltaista. Tohtorisetä kirjoitti sitten reseptiä ja sanoi sanan kamomilla, mielessäni ajattelin, että ei kai hän vaan määrää kamomillateetä, siitä kun en tykkää ollenkaan. Odotin saavani antibioottireseptin.
Ei, ei määrännyt teenjuontia eikä antibioottia, sen sijaan Kamillosan kamomillatiivistettä, jolla penslataan sitä "kasvainta" useasti päivän mittaan. Olin suoraan sanoen hieman epäileväinen sen suhteen, ajattelin, mitä lie huuhaata. Mieli muuttui tuota pikaa, sillä jo illalla hävisivät kivut ja yön sain nukuttua ja seuraavana päivänä olin kuin uusi ihminen. Olin aivan euforinen, niin hyvä olo oli monen päivän kitutuksen jälkeen. Paraneminen tapahtui huimaa vauhtia ja minä ihastuin tuohon kamomillauutteeseen totaalisesti, ajattelin käyttää sitä Vilin hoitoonkin, jos joskus on tarve. Se on hyvin monikäyttöistä, haavanhoitoon, ruuansulatusvaivoihin, höyryhengitykseen ja vaikka mihin. Käyttörajoituksena on allergisuus mykerökukkaisiin kasveihin. Lääkettä saa apteekista ja pieni 30 ml puteli maksoi noin 4 euroa. Sitä käytetään aina laimennettuna.

Uusia ympyröitä

No niin. Muutosta ollaan joten kuten selvitty.
Koville otti kyllä. Oma kunto oli puolinainen, flunssanpoikasta lykkäsi, onneksi ei ihan taudiksi asti sentään. Muuttopäivän sää oli sateisin sitten miesmuistiin, lisäksi yksi jos toinenkin asia tökki eli muutto kesti arvioidut tuntimäärät tuplana.
Rankkaa oli siis fyysisesti kuten myös henkisesti. Jatkuva pohtiminen, mistä mikin tavara löytyy, on kyllä sitä vihonviimeistä huvia. Eilen oli ensimmäinen päivä sitten muuttopäivän, jolloin pärjättiin ilman särkylääkettä. Kas, kun vanha ei jaksa, kuten nuori. Vaikka kyllä nuoretkin valittavat muuttojansa, mutta tokenevat kai paljon nopeammin rasituksista kuin tämä kypsempi? ikäpolvi.

Pihalla

Uusi asuntomme on tarkalleen samankokoinen kuin entinenkin. Talo on 3-kerroksinen tässä meidän kohdallamme ja mukavasti on silti hissillä varustettu. Me asumme keskimmäisessä kerroksessa. Katu on vilkasliikenteinen, aivan kuten oli entisessäkin kodissamme. Vastapäätä taloamme on juuri valmistunut vanhusten hoivakoti. Näin hoitoalan ex-ammattilaisena se tuntuu jotenkin kivalta. Hassua, että se tuntuu kivalta....

Joka puolelta löytyy mukavia ulkoilureittejä Vilille ja isoja puistojakin on kuulemma lähistöllä. Koiria emme ole paljonkaan tavanneet, toista se oli väliaikaisessa majapaikassamme, jossa näki koiria ihan joka puolella ja vieläpä niitä vapaana kulkevia, joita opimme pelkäämään sen yhden ikävän hyökkäystapauksen takia. Täällä ei koiria saa kuljettaa hihnatta kuin tietyillä nimetyillä koirien ulkoilualueilla, Hundewiesen, joita on yli 100 kpl Hampurin kaupungissa. Ne eivät kuulemma ole aidattuja kuten Suomessa on tapana, vaan suuria, erityyppisiä puisto- tai luontoalueita. Osa puistoista on sallittu kaikille koirille (paitsi ns. vaarallisiksi luokitelluille), osa taas ainoastaan erityisen "koiranomistajan kurssin" suorittaneiden ihmisten koirille.

Vili on kotiutunut tänne hyvin, onhan tuttuja tuoksuja ja tuttuja tavaroita. Hiukan on oksennellut, vaikka olemme olleet tarkkoja ruuan suhteen. Olisikohan stressistä kyse? Vilin ruokavalio on ollut tähän asti täällä aika yksipuolinen, ihan peruselintarvikekaupasta on ostettu lihaa ja sitten lisukkeena perunaa. Kunhan nyt asetumme aloillemme, tutkiskelen, mistä saisi koiralle sopivaa monipuolisempaa muonaa. Joissakin kaupoissa olen nähnyt ankansydämiä ja siankurkkuja pakastettuina. Muistaako joku vielä sitä aikaa, kun Suomessa sai joka marketista kylmäaltaasta siankurkkuja koirille? Nykyään niitä ei kyllä löydy mistään, taitavat mennä teurastamolta suoraan rehutehtaille.

Uudella kotikadulla

*******

“Päämäärää kohti kulkiessaan ihminen joutuu usein muuttamaan suuntaa.” –Paolo Coelho

Muuttopuuhia

Vili oli onnenpekka, kun sai kakkulaatikon roippeet nuoltavaksi. Eihän siinä juuri mitään ollut, paitsi kakun tuoksu, mutta vartin verran poika ahkerasti nuoli paperia. Pienestä se ilo irtoaa.

Tässä on tämä houkutin eli leipomo. 

Sillä on aivan erityinen vetovoima, ovikin on itsestäänaukeava, kuinkas muuten.

Löytyipä täältä vihdoin ja viimein melkein kuin oma penkki.Tähän asti olemme nähneet ainoastaan sellaisia ritiläpenkkejä, joista sadevesi valuu mukavasti pois, mutta koirantassuille ne eivät ole ihanteellisia, joten penkkeilyt ovat jääneet. Nyt satuimme polulle, jossa oli tämä aito vanhanaikainen puupenkki, melkein kuin entisessä elämässä...

*******

Me jatkamme muuttoa, joka alkoi jo kotosuomessa elokuun lopulla. Jatko-osa johtaa meidät omaan kotiimme täällä. Meistä tulee suurkaupungin asukkaita, vaikka kaikkein mieluisinta olisi ollut päästä asettumaan suurkaupungin liepeille, esikaupunki- tms. alueelle. Vaan aina ei ihan niin käy, kuin unelmoi, vaan on valittava olemassa olevista vaihtoehdoista se kulloinkin paras vaihtoehto. Hiukan kompromisseja joutuu aina tekemään, ihan pelkkiä rusinoita ei voi pullasta poimia.

© Tobias Stamm, manderby.com

Vilistä tulee nyt virallisesti Willi. Täkäläiset lausuisivat nimen Vili Fili, ei sekään hassummalta kuulosta omissa korvissani, mutta ehkä se saksalaisittain ei olisikaan kiva nimi, kukapa tietää? Alunperin Vili on saanut nimensä isännän isoisän mukaan ja hän oli Willi, joten käytetään nyt sitten sitä nimeä. Minulle ja tässä blogissa Vili on edelleenkin Vili ja Vilinä pysyy.
Käytännössä tuolla nimiasialla ei ole mitään merkitystä, mutta Vili joutuu täällä kirjoihin ja kansiin, hänelle on otettu pakollinen vahinkovastuuvakuutus (45e /vuosi) ja hänet ilmoitetaan Hampurin koirarekisteriin (maksaa 28e) ja verovirastoon (90e /vuosi) ja lisäksi Vili on kirjallisesti anottu ja hyväksytty (2 sivua tekstiä!) asukkaaksi uuteen kotiimme. Kaikkiin noihin edellämainittuihin piti laittaa myös koiran kutsumanimi, joten merkkasimme "Willi".

Muutosta johtuen saattaa käydä niin, että joudun pitämään postaustaukoa, kunnes saamme internetyhteyden. Jos hyvä tuuri käy, niin saamme sen nopsaan, huonolla tuurilla se voi kestää vaikka kuukauden.

Jutunpätkiä

* Ihan ensimmäiseksi synninpäästö noutajille: Vilin kimppuun käynyt koira ei ollutkaan noutaja, vaan sekarotuiselta vaikuttava ajokoira. Pyydän anteeksi, että "haukuin" väärää rotua.
Näin mokoman koiran nyt omin silmin ja kylläpä se rähisi jo kaukaa Vilille, onneksi oli hihnan päässä. Vili vastasi samalla mitalla eli rähinöimällä Vili harmillisesti itse provosoi noita isoja koiria.
Mies joutui tästä noutaja-maininnasta tilille, oli kuulemma sanonut, että noutajan kokoinen koira ja minun korvissani se kuulosti noutajan rotuiselta eli sillai pääsi käymään.

* Koirista puheenollen, näimme täällä urospuolisen Parson-koirakaksikon, joka oli lenkillä emäntänsä kanssa sellaisella kahden koiran talutushihnakytköksellä kuin Myrsky & Tuiskukin. Ne kaksi kävelivät kauniisti samaan suuntaan sulassa sovussa ja oikeaoppisesti, syykin selvisi, toinen oli 7 vuotias ja toinen täyttänyt elokuussa 16 vuotta! On ollut aikaa harjoitella.
Tuo 16-kesäinen oli terhakka kuin pieni pentu ja sellaiselta se näyttikin. Kuulemma kuulo on kadonnut, mutta muuten ei mitään sairauksia. Ajatella, että joku saa pitää lemmikkinsä noinkin kauan ja fyysisesti ihan terveenä.

* Sitten kuulin sellaista, että tämän esikaupungin eläkkeellä olevat pikkukoirienomistajat tapaavat toisiaan aamuisin klo 9 eräällä turvallisella kentällä, jossa voivat antaa koiriensa telmiä vapaina ilman pelkoa auton alle joutumisesta. Kuulostaa kivalta, eikö?

* Niin, ja olen kyllä täysin sortunut täkäläisen leipomon pauloihin. Ohi en onnistu kävelemään, jos on rahaa taskussa. Liikehuonekin on niin kutsuva, valoisa ja jotenkin keltaisen sävyinen, kuin täynnä auringonpaistetta, sinne on aivan pakko poiketa.
Olen tehnyt havainnon, että kaikki pullat täällä ovat hirveän isoja, periaatteessa kyllä, veitsi on keksitty eli niistä voisi nauttia kahteen pekkaankin. Kuinkas se tuleekin aina mieleeni vasta sitten, kun olen ehtinyt syödä koko pullan yhdellä kertaa...
Lisäksi kaikki leivonnaiset ovat hirveän tahmeita, sokeriglasuuria on jokaisen päällä eli niistä ei selviä puhtain sormin. Muistelen, että Tanskassa oli samankaltaisia leivonnaisia, liekö Pohjois-Saksan maantieteellinen läheisyys Tanskaan vaikuttavan asiaan? Talotkin ovat täällä paljolti saman näköisiä kuin Tanskassa.

Vili se tässä piilottelee, vain häntä näkyy ovenraosta. On syytäkin piileksiä. Vili nimittäin aloitti viikko sitten oksentelemisen, monta kertaa päivässä, ruokakaan ei enää oikein maistunut. Ihme ja kumma, kutinaa ei tullut ollenkaan, pelkästään tuo vatsan ärsyyntyminen, liekö ollut närästystä vaiko vain pahoinvointia. Onneksi ei tullut myöskään yövalvomisia. Olimme aika ymmällä.
Sitten selvisi, että leikkiessään sen kaverikoiran kanssa, Vilillä on ollut tapana tyhjentää, mikäli mahdollista, sen Arnie-koiran nappularuokakuppi. Sitä emme olleet koskaan näkemässä, kun Vili juoksenteli heidän pihallaan ja luikahti sisällekin ja me seistiin aina vain siinä pihan reunalla. Ihmettelin sitä, että Vili joi siellä pihalla olevan vesiastian aina tyhjäksi. Syy tuli ilmi, kun Arnien omistaja aivan ohimennen mainitsi, että Vili on ihan villinä nappuloihin. Heille on nyttemmin kerrottu, että Vili ei saa syödä nappuloita ja nyt sitten pitävät huolen, että Vili ei enää pääse niihin käsiksi.

Vili on ollut tehostetulla perunakuurilla ja nyt on asiat taas mallillaan. En kyllä kaipaa aikoja entisiä Vilin kohdalla enää koskaan takaisin. Oli se vaan niin kauheaa aikaa. Yövalvomisia ja neuvottomuutta ja kärsivä koira, olen kyllä ihan valtavan kiitollinen tästä nykyisestä olotilasta.
Peppuun tulee kurkattua useamman kerran päivässä, ettei vaan anaalipaise pääse yllättämään, se on tosi salakavala ja ikävä ylläri, joten painelen koko peppuosuutta ympäriinsä, ettei vaan ole jossain paiseenalku kasvamassa. Tähän asti on kaikki ollut hyvin.

* Talonäkymiä lisää. Paljon on pientaloja, 1-4 perheen asuttavia, mutta muutamia kerrostalojakin.

Tässä esimerkkejä:

Suurin osa taloista on hyvin kauniita, mutta joukkoon mahtuu ihmeellisiäkin värivalintoja. Myös kummalliselta näyttää iso omakotitalo ja pienen pieni tontti. Alimmassa kuvassa on molemmat ihmetyksen aiheet.
Lähistöllä on uudisrakennusalue, siihen on rakennettu pientaloja joitakin vuosia sitten. Kaikki talot ovat erilaisia, mutta kauniita ja yhteensopivia, tontit näyttävät kyllä melko pieniltä, mutta ei sentään niin pikkuruisilta, kuin juuri nuo alimman kuvan esimerkit. Minusta näyttää vähemmän kauniilta asuinalue, jonka talot ovat kaikki saman mallisia, sellainen muistuttaa mielestäni kasarmialuetta tai kolhoosia... huono vertaus

Tahtoo mukaan!

Syksyisiä juttuja maailmalta

Suuren maailman kummallisuuksia tässä taas ihmetellään. Niitä riittää, vaikka maailma on muuttunut vuosikymmenten aikana aina enemmän ja enemmän samankaltaiseksi, oli maa sitten mikä tahansa. Onneksi on olemassa edelleenkin pieniä eroavaisuuksia, ne ovat rikaste ja piriste.

* Usein suojateiden liikennevaloissa on kaksi punaista valoa päällekkäin, keltaista ei ollenkaan ja vihreää vain ne totutut yhdet. Oli taas pakko etsiä tietoa netistä ja löytyikin. Punaisia valoja on kaksi, jotta ne ihan varmasti näkyvät, toisen lampun mennessä rikki, palaa edes toinen. Jos taas vihreän valon lamppu on epäkunnossa, niin sehän ei aiheuta vaaratilanteita.  Varman päälle siis.
Fussgängerampel

* Täällä myrkytyskeskus vastaa myös eläinten myrkytysepäilyihin, toisin kuin kuulemma Suomessa. En tiedä, pitääkö paikkaansa, mutta olen kuullut, että Suomessa saavat ainoastaan eläinlääkärit myrkytyskeskukselta eläimiä koskevia tietoja. Toivottavasti ei ole totta, kyllä sieltä pitäisi herua tietoa ihan kaikille kysyjille.

* Leipomoissa ja marketeissa on automaatti, jolla saa leivän siivutettua. Minusta ihan kiva asia, Suomessa en ole törmännyt moiseen, ainoastaan jo "tehtaalla" valmiiksi siivutettuun leipään.
Niin, ja noita pikkuleipomoita on joka kulmassa, saksalaiset kun tykkäävät käydä aamulla ostamassa aamiaissämpylät uunituoreina, joten ne avaavat ovensa jo klo 6.00. Meikäläinen ei seiso siihen aikaan vielä missään, mutta päivän mittaan tulee valitettavasti ostettua ihan liikaa kahvipullaa...

* Eräässä televisio-ohjelmassa pari päivää sitten eläinlääkäri sanoi, että raakaa sianlihaa ei saa antaa koirille eikä kissoille, koska se saattaa sisältää Aujeszky-viruksia, jotka ihmiselle ovat täysin vaarattomia, mutta aiheuttavat eläimelle kuoleman, hoitokeinoa ei ole. Kypsä sianliha sen sijaan on vaaratonta.
Taudinkulku: Koiralla ilmenee ankaraa kutinaa, leuan ja nielun halvaantumista, ulvomista ja lopulta kuolema. Kissan tauti tappaa niin nopeasti, ettei muita oireita ehdi yleensä esiintyä.

No, tämäpä oli minulle aivan uutta. Taas rakas netti sai jakaa tiedonjyviä.
Todellakin, on olemassa Aujeszkyn tauti (Wikipedia), mutta onneksi Suomi on ainakin vielä vapaa tästä viruksesta. Lisään tähän pari linkkiä aiheesta.

Aujeszkyn tauti (AD, pseudorabies) Evira

Die Aujeszkysche Krankheit ( Pseudowut )

Oma rakas peti ja janojuomaakin löytyy...

Pääsimme ulkoiluttamaan Vilin leikkikaveria, kun omistajansa terveydellisistä syistä oli estynyt. Reippaasti pojat kulkivat peräkanaa, ei temppuiltu eikä leikitty. Leikin aika oli sitten lenkin jälkeen pihalla. Merkillisesti nuo tykkäävät riehua puutarhatuolien päällä, vaikka nurmikkoakin olisi. En kehdannut mennä ottamaan kuvia enkä videoimaan sinne istuinryhmään, olisi tullut kyllä kiva video.

Tuo pieni pystykorva on kyllä veikeä koira, oikea duracell-pupu, hirveän energinen, mutta myös hyvin pidättyväinen vieraita kohtaan. Esim. minuun ei ole ottanut kontaktia juuri ollenkaan. Vili sen sijaan tykkää lähestyä ihmisiä, mutta tämä spitz on toista maata.

Bolonka = sylikoira ja zwetnaja = kirjava

* Tapasimme kadulla söötin pienen koiran, joka tosin murisi Vilille, todennäköisesti arkuuttaan. Omistaja kertoi koiran olevan rodultaan bolonka zwetna, venäläinen vanha rotu, ns. tsaarin koira. Netistä sitten löytyikin enemmän tietoa. Rotu hyväksyttiin vasta vuonna 2011 Saksassa viralliseksi roduksi ja tietääkseni Suomessa ei vielä ole näin tapahtunut.

Tässä muutamia katunäkymiä täältä Hampurin esikaupunkialueelta.

Jutunjatkoja

Vilin kuulumiset ovat lähes kaikki positiivisia. Vili näyttää viihtyvän erinomaisen hyvin Saksanmaalla, ruoka ja uni maistuvat ja suostuu jäämään yksin tänne vieraisiin oloihin. Korvat ovat kunnossa eikä mitään muutakaan valittamista löydy. Punkkeja ei ole Vilistä löydetty, vaikka sellaisiakin kuulemma täältä on. Yhden kerran on reissattu kaupungin linja-autolla ja sekin meni kohtalaisen hyvin. Vili on tallannut keskustan katujakin kuin vanha tekijä.

Kaveri on käynyt parturissa sitten viime näkemän.

Kurjempi juttu oli, kun iso musta noutaja tarrasi Viliä niskavilloista kiinni ja komentamisen jälkeen vielä uudestaan. Silloin iso koira sai itse kyytiä, kun sen niskavilloihin tartuttiin ja nostettiin ilmaan. Koira oli vapaana ja naispuolinen omistaja tuli perässä vähän matkan päässä. Hän oli hyvin ymmärtäväinen ja pahoitteleva, halusi tietää, saiko Vili jotain vammoja ja lupasi korvata, jos niin kävi. Vili selvisi pelkällä säikähdyksellä, mutta nyt reagoi murinalla jokaiselle isolle koiralle.

Täällä koirat saavat kulkea vapaina sellaiseen sopivilla alueilla, tämä alue on siis Hampurin ulkopuolella eli kuuluu eri osavaltioon, jossa on jonkinverran väljemmät säännöt.
Koiranpito Hampurissa sen sijaan onkin tarkkaa, siellä ei saa ulkoiluttaa koiria vapaana muualla kuin koirien aidatuilla ulkoilualueilla. Vapautuksen tästä kiinnipitosäännöstä voi saada suorittamalla erinäisiä tottelevaisuustestejä.
Ns. taistelukoirat eli Pitbull Terrieri, American Staffordshire Terrieri, Bullterrierit sekä em. rotujen sekarotuiset luokitellaan aina vaarallisiksi koiriksi.
Bullmastiffi, Dogo Argentino, Dogue de Bordeaux, Fila Brasileiro, Kangal, Kaukasian Owtscharka, Mastiffi, Mastino Español, Mastino Napoletano, Rottweiler ja em. sekarotuiset luokitellaan samoin vaarallisiksi koiriksi ja ne joutuvat siten myös käyttämään aina ulkoillessa kuonokoppaa ja olemaan talutushihnassa. Luonnetestillä voidaan joillekin tähän ryhmään kuuluville koirille myöntää vapautus kuonokopasta.
Sakot koiria koskevan järjestyssäännön rikkomisesta ovat todella suuria, alin sakko 30 e, yläraja uskomattomat 50 000 euroa!
Koiravero Hampurissa on 90 euroa vuodessa, vaarallisiksi luokiteltujen koirien 600 euroa per vuosi. Lisäksi Hampurissa täytyy aivan kaikille koirille ottaa vastuuvakuutus.

Laki koiranpidosta (Hundegesetz)

Laki velvoittaa Hampurissa koirankakkojen poiskeräämiseen, ainoa vapautus tästä on koiran ripuli. Kakkapusseja saa ilmaiseksi useista paikoista, mm. puhtaanapitolaitoksen toimipisteistä ja niitä voi postimaksun hinnalla tilata kotiin tarvittaessa tai kestotilauksella 5e/kk. Yhden tilauksen määrä on 50 kakkapussia.



Pikkuhuomioita

* postia kannetaan myös lauantaisin
* kylpyhuoneissa ei ole lattiakaivoa, mutta useimmiten ikkuna
* lihakauppiaalta saa maistiaisia, varsinkin lapset, Vilikin sai tänään siivun makkaraa torikauppiaalta
* posteja suljetaan täälläkin, asiamiespostit ovat nykyaikaa
* kirje tai postikortti Saksasta Suomeen maksaa 0,75e, paikallinen kirje 0,55e ja postikortti 0,45e
* moniin paikkoihin voi ottaa koiran mukaan, suvaitsevaisuutta näyttää löytyvän, elintarvikeliikkeisiin ei kuitenkaan mennä koiran kanssa


Linja-autossa ompi tunnelmaa...

Täkäläisissä busseissa olen ihmeekseni nähnyt kirjahyllyn ja se antoi aihetta etsiä lisätietoa netistä. Osassa Hampurin linja-autoja on todellakin kirjahylly, josta saa ottaa lukemista mukaansa ja siihen saa sellaista myös tuoda.  Aika hauska juttu, eikö?

Hampurin tunnetuin kirkko on
evankelinen ST. MICHAELIS, lempinimeltään "Michel".
Sen kellonviisarit ovat peräti 5 metriä pitkät.
Kirkon torni näkyy kauas Elbelle ja on maamerkkinä satamaan saapuville laivoille. 

*******

“Mikään ei ole muuttunut paitsi asenteeni. Kaikki on siis muuttunut.” –Anthony de Mello

Juttuja

Ensinnäkin, anteeksi, etten ole ehtinyt lukea enkä kommentoida blogejanne niin paljon, kuin olisin halunnut, aika ei ole antanut myöden. Eiköhän tilanne tästä parane.

Ihmeekseni kuulin kuvassa olevan kukan olevan joku Hibiscus eli ymmärtääkseni kiinanruusu. En tiedä mitään puutarhanhoidosta, mutta mielessäni olen kuvitellut kiinanruusun kasvavan paljon etelämpänä. Saattaa olla, että ihmettelen turhia, ties vaikka kasvaisi pihanperillä Suomessakin...

Matkantekkoo, matkantekkoo...
Vili ja auto. Siinä pari, joka ei sovi yhteen. Vilistä ei ole autoilijaksi. Sen olen todennut jo kauan sitten, mutta elättelin silti yhä toiveita. Vili oli urheasti hereillä piinaten niin itseään kuin kanssamatkustajiaan levottomuudellaan kokonaiset 14 tuntia kestäneen automatkan ajan. Sitä edelsi myös erittäin huonosti nukuttu yö. Sitkeä sissi tuo Vili. Pakko myöntää.
Se edeltävä yö sujui SiljaLinen Europan lemmikkihytissä, kaikkein alimmalla kannella. Se oli kauhea paikka! Ensinnäkin jo se, että se hytti sijaitsi alimmalla mahdollisella kannella eli totaalisesti veden alla. Yritin olla miettimättä sitä, sillä suhteeni mereen on hankala, takana liian monta lapsuuteni melkein-hukkumiskokemusta.
No, sitten jo Turun satamassa ja vielä toistamiseen keskellä yötä Ahvenanmaalla, saimme kokea laivan kääntymiseen tarvittavan moottorin aivan hirveän karmeaa meteliä, aivan hyttimme seinän takana. Ja tämä oli lemmikkihytti! Voi niitä eläinparkoja, jotka ehkä jopa yksin hytissä joutuvat kokemaan sen karmean metelin, kun omistajat ovat kannella ihailemassa satamaa. Sitä kesti ja kesti, enkä ole ikinä pelännyt niin paljon, Vilin kanssa vapistiin yhdessä peiton alla. Peläten odotin vesimassojen kohta jo syöksyvän ovesta sisään, muistui Titanic mieleen, voi, se oli aivan kauheaa.
Hengissä selvittiin, mutta seuraus siitä metelistä oli, että Vili alkaa nyt ulisemaan ja paniikinomaisesti yrittää paeta pois, kun täkäläinen pölynimuri lähtee käyntiin. Sen ääni on samankaltainen kuin se laivan kääntömoottorin, mutta tietysti vaisu ja hiljainen, mutta sävy on aivan sama. Kotona omaa imuriamme Vili ei pelännyt, jos ei kyllä tykännytkään, väisteli aina huoneesta toiseen, kun imuroitiin.

Kutina on pirullista, raapiminen taivaallista. 
Sain taas tervetulleen kokemuksen kutinasta, jota toivon jokaisen koiranomistajan joskus kokevan. Sain stressikutinan kämmeniin, se ilmenee onneksi vain ajoittain, monta tuntia voi olla aivan rauhallista, mitään ei näy eikä tunnu. Sitten iskee se silmitön kutina ja kihelmöinti. Siinä tilassa on pakko raapia, hangata ja jos olisin koira, niin purra vaikka iho rikki. Se tietenkin lisää kutinaa hetken kuluttua, mutta se myös helpottaa. Se estetty kutinan raapiminen on todella sietämätöntä, siinä tilanteessa voisi tulla ns. hulluksi.
Ajattelen niitä kaikkia koiria, jotka kokevat jotain samankaltaista. Kutinan tasoa on omistajan lähes mahdoton aavistaa, mutta jos se on sietämätöntä, niin se on hirveää kärsimystä eläimelle. Raapimalla siitä kehittyy noidankehä ja estettynä (esim. kaulurilla) täysin sietämätön olotila. Siunaus on mikä tahansa helpottava toimenpide, esim. kortisoni, kaikki muu on rääkkäystä.

Vili ja vietit
Aivan uusi piirre putkahti Vilistä esiin täällä Saksanmaalla. Vili on tähän asti ollut lähes täysin eunukki vieteiltään, tyttökoirien juoksut eivät ole kiinnostaneet kuin ihan hiukan vain. Vili on voinut jopa leikkiä ihan normaalisti juoksunartun kanssa ja lähteä siitä tilanteesta tyynenä kotiin.
Täällä puhaltaa toiset tuulet. Vili on innostunut niin, että pari kertaa on joutunut jo viileään suihkuun. Tyynyt ja ihmiset ovat olleet haluttuja kavereita, tosin ihmisten ihastus Vilin toiveiden täyttämiseen on ollut hyvin nuivaa.
Ilmastonvaihdoksen syytäkö tuo Vilin hormoonihyrräys?

Kulttuurishokkia
Olen aikoinani asunut ja työskennellyt eteläisessä Saksassa ja nyt sitä sitten ollaan pohjoisessa. Etelässä sanonnat ovat erilaisia, siellä tervehditään Grüss Gott ja erotessa sanotaan Adee, täällä taas ei, eikä puolenpäivän aikaan toivoteta Mahlzeit, kuten etelämpänä. Täällä sanotaan kirjakielisesti Guten Tag ja Auf Wiedersehen. 
Itse olen aina kokenut hankalaksi saksalaisen tavan käyttää keskustelukumppanin nimeä. Pitää muistaa sanoa Guten Morgen Frau Müller, se ei ole koskaan minulta luonnistanut hyvin, kun en siihen hätään yleensä muista toisen nimeä ja keskityn pelkästään saksankielisen sanomiseni kieliopilliseen asuun.
Onneksi seutu on sen verran kansainvälistä, että ymmärtänevät muunlaisenkin kielenkäytön. Onhan Hampuri Saksan toiseksi suurin kaupunki. Itse sitä mielellään puhuisi samaa saksaa kuin seudun tapa on, ei haluaisi erottua joukosta.
Huomaan myös ihmisten pukeutumisen poikkeavan suomalaisesta. Tuulipukuja ei näy, paitsi juoksuasuna. Aikuiset ihmiset ovat tyylikkäämpiä kuin meikäläiset tavalliset pulliaiset, huolitellumpia. Vanhemmat naiset ovat myös tyylillisesti meikämummeleita edellä, Nuorison pukeutuminen lienee samankaltaista kuin Suomessa. Asioitahan ei pidä yleistää, mutta tämä on ensivaikutelmani.

Uus kaveri

Erään lähistöllä sijaitsevan talon pihamaalta löytyi kaveri, jota on käyty jo pari kertaa tervehtimässä.

hei, toi on ihan kuin mun luu...

maistuuko?

tutustutaan nyt oikein kunnolla

ei me oikeesti tapella, leikisti vaan...

välillä tuli jano 

leikit leikitty

Etelän terveiset

Etelään lähdimme, emme kuitenkaan aurinkorannoille asti. 

Kuvasta näkyy, minne me olemme päätyneet.

Terveisiä Hampurista!

Kauas on pitkä matka...

Vili ja me pakkaamme tänään kapsekkimme, suuntana etelä.
Kunhan olemme perille päässeet, niin kerromme kuulumisia.

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.

Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.

Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.

Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Juuret kasvoi maahan sen, kylmän sekä routaisen.

Lämmön tunsin kuitenkin lujuudessa graniitin.

Hiljaa kuusten kuiske soi, terveisensä tuuli toi.

Sininen ja valkoinen värit ovat vapauden.

(Jukka Kuoppamäki  1972)