Sivut

tiistai 27. syyskuuta 2011

No niin...

Eläinlääkärireissu on tehty. Takaisin on tultu pää täynnä asiaa, uskomatonta, että yhä vieläkin löytyy uutta tietoa ja uutta ajatusmallia. Liekö hyvä vai huono juttu, että ihminen (=minä) huomaa olleensa vähän tyhmä. Armeliaampaa olisi, jos sitä ei itse huomaisi, mutta tulevaisuuden kannalta on parempi hoksata olleensa vähemmän fiksu.
Päivä alkoi Vilin kannalta ankeasti. Paastoa koko aamupäivä, ei poika ymmärtänyt, vaikka kuinka selitin, että nyt on pakko paastota ja paluumatkalla saat sitten jo jotain suuhunpantavaa. Reissu oli stressaava Vilille, jo automatka oli Vilin kauhistus, kun ei saanut vapaasti tutkia taksin penkkejä ja käydä haistelemassa kuskia, vaan väkisin pidettiin sylissä. Vastaanottotilat täynnä koirien tuoksuja saivat Vilin kielen venymään uusiin ulottuvuuksiin. Vaikea uskoa, että meidän fiksu Vilimme käyttäytyy niin hunsvottimaisesti tietyissä stressitilanteissa.


Allergiatestit tuli otettua ja niistäkin opin jotain aivan uutta, jäi sen verran kuitenkin epäselväksi, että en näillä tiedoin enempiä kerrokaan. Vilistä otettiin myös tassuista teippinäyte, joka oli puhdas. Nyt odotellaan testin tuloksia ja vasta sitten suunnitellaan tulevaisuutta.

Tunsin olevani Vilin kanssa hyvissä käsissä. Mukaan saatiin kirjallista tietoa, joka oli kyllin selkeästi kirjoitettua, joten sopii erinomaisesti jaettavaksi meille asiakkaille. Uusia asioita olivat mm. Borlotti- eli Pintopapu ja Taaro sekä Turnipsi/nauris.

Olen vasta sisäistämässä lääkärikäynnin antia, siitä sitten enemmän joskus toiste.

torstai 22. syyskuuta 2011

Paluu arkeen

Olihan nuo muutamat päivät todella kivoja ennen tätä paluuta arkeen, ei toki kuitenkaan harmaaseen. Ulkona kylläkin sataa vähän väliä ja pimeä tulee iltaisin yllättävän varhain eikä aamuaurinkokaan enää herättele. Siitä kaikesta huolimatta arki ei tunnu harmaalta, noin niin kuin sisäisesti koettuna.
Vili näykkii taas kaikkia tassujaan, mutta ei mitenkään ihan hurjasti, pahempiakin päiviä on koettu. Nyt huomasin, että poika on nuollut tai kirputtanut takajalkojensa nilkat/ranteet lähes karvattomiksi. Sitä ei ole aikaisemmin tehnytkään. Siis jotain uutta tässä meidän arjessamme.

Arvatkaapa, mitä Vili tekee sunnuntaiaamuisin!

Vili suuntaa aina sunnuntaisin aamulenkkinsä määrätietoisesti Prismaan. Ainoastaan sunnuntaisin. Vili käy tarkistamassa koirahäkit, kiertää koko rakennuksen, nostaa koipea pääoven lähellä olevalle pylväälle. Jos Otto-automaatille on tulossa joku nostamaan rahaa, niin Vili asettautuu siihen lähistölle seuraamaan, että toimitus sujuu ongelmitta ja henkilö poistuu paikalta. Sitten jatkuu aamulenkki, tsekataan bensa-asema ja mahdolliset tankkaajat. Mistä Vili tietää olevan sunnuntain, liikenteen vähäisyydestäkö? Vai katsooko kalenterista?

Viikon kuluttua menemme Vilin kanssa eläinlääkärille. Olen valmistautunut taustatiedoin, jotta en ole hoomoilasena siellä, kuten joskus on käynyt, varsinkin puheliaan eläinlääkärin sattuessa paikalle. Toivoisin eläinlääkärin kuuntelevan enemmän ja puhuvan vähemmän. Tämä on yksi niistä lukuisista toiveista, joita kohdistan Viliä hoitaviin henkilöihin...

Eipä ole Turun Eläinsuojeluyhdistys ehtinyt hakea niitä koiranruokatölkkejä.  Sen sijaan nopeasti saapuivat Vilin mittatilausvaljaat Vänttiseltä. Nyt on pari senttiä pelivaraa rinnanympäryksen säätämiseen eikä piukota enää.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Jopas jotakin

Aivan pakko kirjoittaa lyhyt selonteko!
Vili ei ole sitten lauantain jälkeen enää ollenkaan nuollut ranteitaan/nilkkojaan eikä kirputtanut takajalkojaan. Uskomatonta, mutta totta ainakin vielä tänään, huomisesta en tiedä... Anturat ovat myös ihan ok-kunnossa.

Mistähän moinen johtuu? Ruokavaliossa ei mikään ole muuttunut. Syksy tosin on ehtinyt vähän pidemmälle.
- joko joku kipu on loppunut tai sitten siitepölykausi on tältä vuodelta päättynyt.
- tai sitten joku muu, tuntematon syy.


Lihapullia rakkaimmalle ( = koiralle)















250 g naudanjauhelihaa (vaihtoehtoisesti 3 purkkia tonnikalaa vedessä)
2 isoa keitettyä perunaa
2 kananmunaa
1 iso porkkana raastettuna
1 rkl laadukasta öljyä
½ kuppia juustoraastetta
1 kupillinen grahamjauhoa
½ kuppia tuoretta yrttisilppua (esim. persiljaa, salviaa)


* kuori perunat, soseuta ja sekoita taikinaksi muitten raaka-aineitten kanssa.
* pyörittele veteen kastetuin käsin halutun kokoisiksi pyöryköiksi.
* paista leivinpaperin päällä uunissa noin 180 °C kullanruskeiksi, noin 30 minuuttia, sitten jatka paistamista 60 °C lämpötilassa noin tunnin ajan, jotta pyörykät kuivahtavat.
* valmiit pyörykät saavat vielä kuivahtaa hyvin huoneenlämmössä.
* säilyvät jääkaapissa noin viikon ajan.
* käteviä ottaa mukaan reissuun tai koulutukseen!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Mikä koiralle nimeksi?

Kaikki elämäni koirat -blogi oli taas kerran innoittajana ja niinpä listaan tähän joidenkin koirieni nimiä ja niiden taustoja.

Musti oli ensimmäinen oma koirani. Olin vasta noin 8-9 vuotias ja koiran nimeä ei sen enempiä mietitty. Musti oli käypä nimi koiralle kuin koiralle ja oma Mustini oli sopivasti väriltäänkin musta.
Inka sai nimensä pitkän pohdinnan jälkeen. Ajatuksena oli Etelä-Amerikan inka-kansa ja harmikseni mieleen putkahti kuitenkin useasti Inka Oy:n kanttinauha.
Pippo on italian kielellä Aku Ankan Hessu sekä Giuseppe-nimen lempinimi. Pippo-nimisiä koiria meillä on ollut kaksi kappaletta ja lisäksi poikani koira on myös Pippo. Suvussa kulkeva nimi siis.
Niilo kuulosti minun korvissani jotenkin lappalaiselta nimeltä ja tuntui siksi sopivalta lapinkoiralle. Helppo ääntää ja huudella. Tämän nimen mieheni valitsi kirjoittamastani nimilistasta, jossa oli kaikki minulle mieleiset nimet.
Hessu tuli Niilon kaveriksi ja oli tärkeää, että nimet eroavat ääniasultaan toisistaan selkeästi. Oikeastaan Hessu oli alunperin Heikki, eli se työkaverini, joka aikoinaan suositteli lapinkoiraa minulle. Äitini mielestä Heikki ei ollut kyllin kaunis nimi koiralle ja hän alkoi kutsumaan Heikkiämme Hessuksi, ja se nimi sitten vakiintui käyttöön.
Vili sai nimensä mieheni edesmenneen isoisän mukaan. Muita ehdotuksia ei ollutkaan ja mieheni ehdottaessa tätä nimeä hyväksyin sen heti. Tämä isoisä oli hyvin eläinrakas ja ihana ihminen, olisi varmaan mielissään, että koiramme on hänen kaimansa.

Jos Vili olisi ollut tyttökoira, saattaisi olla todellakin niin, että nimeksi olisi tullut Tipsu. Se oli nimittäin isäni minulle antama lempinimi ollessani vielä ihan pieni.

Vilin edeltäjiä

lauantai 10. syyskuuta 2011

Jatkoa eiliselle

Juuri eilen kirjoitin, että Vili ei ole pitkään aikaan oksennellut, niin tietenkin heti jo viime yönä oksensi puolisulanutta ruokaa (vinkki: kätevä väline oksennuksen siivoamiseen matolta on tukevalapainen paistinlasta tai muu samankaltainen vempele). Herätteli minut turhan aikaisin ja oitis tajusin, että se maha vaivaa taas. Heti aamuvarhaisella syötin Vilille pari lusikallista kermaviiliä ensiavuksi. Tuo lusikalla ruokkiminen sujuu erinomaisen hyvin ja siitä oli nytkin apua. Iloisena Vili lähti aamulenkille ja sen jälkeen maistui jo taas ihan oma-aloitteisesti niin ruoka kuin kermaviilikin.

Pohdiskelin sitä, että toimiiko eliminaatiodieetti silloin, kun koira saa säännöllisesti kortisonia. Mielestäni se ei voi onnistua, ainakaan tuloksista ei voi päätellä paljon mitään. Kortisoni peittää alleen kutinat tai ainakin osan niistä, joten johtopäätösten tekeminen on aikamoista arpajaispeliä.
Toisin sanoen, sinä aikana eli 4/2010 - 3/2011, jolloin Vili sai jatkuvasti kortisonia, on periaatteessa hukkaan heitettyä kaikki se tieto, mitä luulin saaneeni selville Vilin allergisuudesta niin ruokiin kuin muihinkin aiheuttajiin.

Onko se todellakin näin?

Minulla lienee pitkät piuhat, kun vasta nyt tätäkin asiaa mietin. Jos se on näin, niin kuin luulen, niin olisi ollut kivaa, jos edes eläinlääkäri olisi vinkannut siitä. Vai onko se niin, että koiranomistajan tulee ihan itse älytä tämäkin asia?

Vili tosiaan kutisi koko sen vuoden, joten turhaan en tosiaan sitä kortisonia hänelle antanut. Kertauksena vielä, että sitten Vilin määrätietoisen yleiskunnon kohentamisen jälkeen päädyin lammas-heppadieettiin ja se tuntui toimivan niin hyvin, että kortisonista päästiin eroon. Nyt se lääke on hätävarana, Vili saa sitä, jos kutina äityy pahaksi.

Vilin tilanteesta sen verran, että tuo ranteiden/nilkkojen nuoleminen saattaa johtua vaikkapa happovaivoista tai muista epämukavuutta aiheuttavista tuntemuksista, kuten myös tuo kylkien kirputtelu. Ihan perinteinen rapsuttelu on sitten luultavasti aidon kutinan aiheuttamaa. 

perjantai 9. syyskuuta 2011

Kaikenlaisia mietteitä

Taas on aika kyllästynyt olo.
Vili kutiaa ja nilkat punoittavat. Kirputtaa myös takajalkojaan, jota ei ole tehnyt kuin viimeksi kaksi vuotta sitten. Näyttää siltä, että Vilin iho vatsan alueella olisi myös vaaleanpunaisempi kuin normaalisti, tai sitten kuvittelen vain? Ärsyttävää.
Siitepölykausi on ohi. Ruoka on hyvin yksinkertaista eli lammasta ja kermaviiliä. Mikä mättää?

Onneksi ollaan pärjätty ilman lääkityksiä, tosin mieleni tekisi antaa kortisonia, mutta sen tulevan lääkäriajan takia en haluaisi. Toki, jos tilanne äityy Vilille sietämättömäksi, niin sitten tietenkin annan, allergiatestit saavat jäädä. Vilin vointi ja elämänlaatu on se ratkaiseva. Antihistamiineista en ole huomannut olevan apua Vilin kutinoihin, kokeilin niitä muutamana päivänä.
Onkohan Vili allergisoitunut lampaalle? Sekin on mahdollista. Imuroimistiheydellä en ole huomannut mitään vaikutusta, enkä myöskään sateella. Voikukanlehtiä Vili söi sangen vastentahtoisesti ja jätin senkin homman sikseen. Puhdistavan vaikutuksen niillä varmaankin saa aikaiseksi, mutta se hoituu yhtä hyvin kausittain annettavalla persiljalla.

Vili näykkii kylkiään ja kroppansa takaosaa, mikä periaatteessa olisi merkki anaalirauhasten häiriöstä. Peppua tulee tutkiskeltua useasti enkä ole huomannut siellä mitään järin erikoista. Pari kertaa viikossa suihkutan lämpimällä vedellä ja painelen niitä oletettuja rauhasia, varmuuden vuoksi.

Mielessäni on sellainen ajatus, että joskus syksymmällä haluaisin kokeilla Vilille kalaa ja kananmunaa,  juuri niitä allergisoivia ruokia. Ne reaktiot silloin aikanaan olivat niin rajuja, että en ole tohtinut tehdä mitään testejä. Nyt kuitenkin voin antaa kortisonia, jos reaktio on liian voimakas. Jatkossa kokeilisin kaikki muutkin epäilyksenalaiset ruuat.

anna mun kaikki kestää...
Vilin vatsan kunnosta eli siitä gastriitista en osaa sanoa mitään. Jotenkin tuntuu, että se olisi parempi, vatsa ei tunnu ainakaan niin pinkeältä kuin aikaisemmin. Kermaviilistä on ehkä apua tuohon gastriittiin? Vili syö välillä oikein hanakasti ja sitten taas päiväkausia huonosti. Mitä lie merkinneekään? Ei ole pitkään aikaan oksennellut ja vatsantoiminta on ihan normaalia. Joten ihan huonosti ei mene, vaikka tässä valitankin.

Niin, ja ne kokeeksi ostetut Y-valjaat olivat hukkaostos. Ärsyttää. Oikeastaan tiesin/aavistin sen jo etukäteen, että eivät ne ole minkään väärtit.



PS. Näppäränä ihmisenä korjasin noita valjaita itse. Ne ovat kankaiset, joten leikkaaminen ja ompeleminen oli helppo juttu. Lyhensin siis sitä lukon hihnaa niin paljon kuin mahdollista. Neula ja ns. karhulankaa kaksinkertaisena ja avot, nyt lukko sijaitsee ylempänä eikä nivelen kohdalla. Lankaa ei löytynyt toivotun värisenä, mutta siitä selvittiin tussikynän avulla.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Lemmikkikaupassa

Tänään vihdoin sain itsestäni niin paljon irti, että käväisin kurkkaamassa tuota lähilemmikkikauppaa, joka on hiljakseen toiminut jo jonkin aikaa. Torstaina on viralliset avajaiset ja paikallisissa ilmaisjakelulehdissä on kuulemma juttua ja mainostakin.
Liike on tilava ja avara, omistajalla tuntui olevan tietoa ainakin koirista, kahvipannu on aina kuuma ja iso parkkipaikka liikkeen edessä.
Turun Lemmikkiasema - Facebook

Kaupasta lähti mukaan vaihtovaljaat Vilille. Noissa valjasasioissa olen kylläkin jo vuosien takaa vannoutunut Vänttisfani, mutta mikäpä estää kokeilemasta jotain muutakin. Vaihteeksi.
Kiva juttu, ettei aina tarvitse lähteä keskustaan saakka, vaan on lähitienoolla peräti kaksi eläintarvikeliikettä, toinen on Musti&Mirri.

Haaste
Nappasin Kaikki elämäni koirat- blogista leikkimielisen haasteen listata 10 mieleisintä koirarotua, lukuunottamatta nykyistä omaa koiraa. Listassani koirat ovat tasaveroisia, eivät siis missään paremmuusjärjestyksessä. Suurin osa koiria, joita en ole vakavasti ajatellen voinut koskaan hankkia, kuten nuo metsästysviettiset ajokoirat. Osaan toki laskea kymmeneen, mutta listani oli valmis jo 9 koiran kohdalla. Listalla olevista koirista itselläni on ollut ainoastaan suomenlapinkoira sekä sekarotuinen, muita ihailen vain kaukaa.

- suomenlapinkoira
- suomenpystykorva
- suomenajokoira
- isovillakoira
- mäyräkoira
- kettuterrieri
- sekarotuinen koira
- cockerspanieli
- englanninsetteri

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Rakkaat haukut - luentoja

klikkaa kuvaa suuremmaksi