Kesän viime hetkiä

Tässä meidän kuulumisiamme, vaihteeksi. Alkuun heti tuo ikuinen ruoka + syöminen, meidän jokapäiväinen teemamme, vai mitä! Olen antanut siinä asiassa vastuuta isännälle. Usein päätyy hän antamaan ja valmistamaan Vilille ruokaa. Tämä järjestely säästää minua, sälytän vastuun toiselle ja avot, on paljon helpompi olla. Ja aika usein Vili myös syö, mitä isäntä tarjoaa. Onneksi hän on hyvin kärryillä siitä, mitä Vilille saa antaa ja mitä ei.

Ilta-auringossa

Muutenkin syöminen on paremmin taas aisoissa kuin aikaisemmin. Muussattu peruna ja munakokkeli on Vilin mielestä poikaa ja muu osa ruuasta onkin sitten lihaa. Tuskin rohkenen kertoa, miten nämä asiat meillä menevät: Isännällä on Vilin kanssa ulkoillessa purkki mukana, missä on lihapaloja ja niitä Vili sitten syö pitkin lenkkiä.
Pyöritelkää vaan päitänne, se on terveellistä kaulan lihaksille...(nauraa)
Mutta ei se tähän lopu, nimittäin toinen kummajainen on se, että nykyään odotan Vilin oikeasti haluavan ruokaa, silloin säästyn siltä turhautumiselta, ettei maistukaan. Eli siis nälän yllättäessä Vili pyytää ( = käskee) haukulla tms. sapuskaa. Voi hyvänen aika, mihin me isäntäväki olemmekaan joutuneet, kohta varmaan nukumme lattialla ja syömme itse koirankupista.

Eikö täällä ole tarjoilua?

Tämä meidän suloinen työllistäjämme Vili on ottanut uuden tehtävän myös itselleen. Tähän asti on mouruttu jääkaapin tai pakastimen edessä, nyt uusin juttu on maukuminen kahvinkeittimen luona. Eihän me varmaan ilman Vilin huolenpitoa muistettaisi itse ollenkaan juoda päiväkahvia, eihän.
Tämä muistutus Vilin taholta tulee silloin, kun päiväkahvimme on "myöhässä", syystä tai toisesta.
Oi voi, Vili, meidän omaishoitajamme. ♥ Kerrottakoon kuitenkin nyt rehellisesti, että Vilillä on myös ns. oma lehmä ojassa, eli Vili saa jotain hyvää itselleenkin, silloin kun me ihmiset nautimme kahvihetkestä. Eli ei Vilin huolenpito ole aivan pyyteetöntä, eihän Vili sentään mikään tyhmä ole...

Tähän on valmistunut vanhusten palvelutalo,
ankean näköinen on kyllä.

* Apteekista tuli ostettua Inupekt Forte-tabletteja kaiken varalle. Yllättävän hintavia nuo kaikki eläintuotteet, on varmaan hyvä bisnes niin lääketehtaille kuin apteekeillekin, koiriahan on kuulemma tänä päivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

* Olen tehnyt myös sellaisen huomion, että se maan mainio fairy-astianpesuneste ei olekaan enää maanmainio. Aikaisemmin se päihitti mennen tullen kaikki muut tiskiaineet, sitä ei tarvinnut lorauttaa kuin ihan vähän tiskiveteen, kun muita merkkejä sai laittaa oikein paljon, ennen kuin pesutehoa löytyi.

Jo kauemman aikaa olen huomannut, että fairya on joutunut lorauttamaan yhtä paljon kuin muitakin ja nyt huomasin uusimmassa pullossa olevan paljon isomman kaatoaukon, sieltä tulee heti ilman mitään puristeluja tosi tujaus pesuainetta eli pullo tyhjenee nopsaan. (kaikki oli ennen paremmin, huokaa...)

Moikka!

Terveysasiat Vilillä ovat vähän niin ja näin. Muutamia viikkoja sitten oikea korvalehti kutitti ja oli punainen. Nyt sama vasemmassa korvassa. Canofitella hoidetaan kuten toinenkin. Onneksi Vili tykkää tästä hoitotoimenpiteestä. Pientä rapsutusta on ollut ja tassujakin tutkiskelee liian innokkaasti. Ei kuitenkaan mitään sen kummempaa. 

Kortisonia ei ole tarvittu koko kesänä eikä helmikuun jälkeen kertaakaan. Se helmikuinenkin oli vain yhden kerran juttu. Jotenkin odotan edelleen jotain mörköä, en osaa vieläkään olla iisisti. 

Anaalit ovat aina mielessä, ei niistä kai eroon pääse kuin sillä leikkauksella. Aika usein Vili myös herättää tapojensa vastaisesti aamuvarhaisella, on olevinaan kovakin hätä. 

Mitä lie, tapa vaiko jotain uutta ja arvaamatonta.

Bussipysäkillä, missä se viipyy?

Punkkeja on ollut ehkä tusinan verran. Punkinpoisto-operaatio on myös Vilin mieleen. Alkajaisiksi mainitaan sana punkki ja jo Vili tietää, mitä tuleman pitää. Jos punkki on sellaisessa paikassa, minne Vili ylettää katsoa, niin aluksi tuijottelemme yhdessä sitä elukkaa. Sitten punkkipihdit käteen ja Vili tarkkana seuraa toimenpidettä. Seuraavana on sitten punkin lähempi tarkastelu, Vili nuuskuttaa ja nuuskuttaa, sitten haluaisi haukata tai puraista mokomaa. No, siinä vaiheessa punkki lähteekin sitten jo punkkien taivaaseen. 

Keinahteluja

*******

Aivan pakko kertoa eräs uni. Näen harvoin mitään unta, jonka vielä aamulla muistaisin, mutta tämä oli aivan erikoislaatuinen. Mieleeni tuli nuo sanat ilmestyi unessa. Juuri niillä sanoilla kuvailisin Hessu-koirani ilmestymistä uneeni. Hessu oli Vilin edeltäjäkoira, joka kuoli tammikuussa 2009, Vili tuli meille maaliskuussa samana vuonna.

Hessu-pentu

Olin jossain ulkona, missä oli paljon ihmisiä, ehkä puutarhakutsut. Siellä näin Hessun, oli muiden seurassa. Kutsuin Hessua ja Hessu hölkötti omalla pentumaisella tavallaan luokseni, häntä heilui ja ilme veikisteli. Hessu oli vanhettunut entisestään, jotain mustaa oli kuonossakin ja oli jotenkin ränsistyneen näköinen. Jälleennäkemisemme oli onnen täyttämää, Hessu oli oma itsensä, veikeän pentumainen. Sitten huomasin Hessun kyljessä ison, tumman ja syvän reiän, ihmettelin sitä ja hiukan kurkistinkin sinne, mutta en nähnyt mitään. Uni tuntui kestävän kauan ja oli tunnelmaltaan hyvin positiivinen. Herättyäni oli aivan kuin olisin oikeasti tavannut Hessun. Kova ikävä iski päivän mittaan monta kertaa ja kaipaus oli suuri. Voi, mitä sitä antaisikaan siitä hetkestä, jonka saisi vielä kerran viettää jo poisnukkuneen rakkaan ihmisen tai eläimen kanssa!

Pohdin, mistä moinen uni?

Hessun viimeinen talvi

*******

Tammikuu 2012

Elokuu 2012

Betsi-koiran puolesta iloisena laitan nämä kaksi kuvaa näytille. Kuinka onkaan tuosta surkean näköisestä otuksesta kehittynyt tasapainoinen ja reipas koira!
Hyvä Betsi!

Totinen torvensoittaja osa II

Ihan ei postauksen otsikointi vastaa sisältöä, 

enemmänkin se kuvaa juuri nyt minua eikä Viliä, 

mutta väliäkö sillä!

Meillä on koiravieraita piisannut, kylässä kävi mm. "pieni" vasta 4 kk ikäinen Sissi-tyttö. Sissi on Viliä ainoastaan ison aavistuksen kookkaampi, mutta roteva ja raskastekoinen, tassutkin ovat isot kuin pesäpalloräpylät. Mielenkiintoista nähdä, minkälainen tankki tästä tytöstä kasvaa, jalat ovat matalaa sorttia ja selkä pitkä. Rodullisesti on ehta seropi.

Sissi 4 kk kävi kylässä ja valtasi Vilin sohvan

Vili koki tämän typykän leikkiinkutsut uhkaavina, juoksi karkuun ja Sissi piti sitä jo osana leikkiä. Meno oli niin vauhdikasta, ettei kamerakaan pysynyt menossa mukana. Oli ensimmäinen kerta, kun Vili näytti hampaitaan, teki sen jotenkin vaisusti, se ei ollut Vilin luonteen mukaista irvistää ja olla niin tosissaan, että täytyi ottaa hampaat aseeksi. Sissi-pentu ymmärsi oitis, mistä tuuli puhaltaa eli että ei tämä ollutkaan leikkiä. Sissi rauhottui silminnähtävästi ja sitten uskalsi Vilikin jo lähestyä.

Kolmen kopla 

Vierailulla kävi myös Vilin mielitietty, Betsi. Vastaanotto oli Vilin puolelta ylitsevuotavan sydämellistä, häntä huiskusi ja poika ei tiennyt, kuinka osoittaa iloisuuttaan. Betsi kävi ohimennen syömässä Vilin ylenkatsomat ruuat ja avaamassa Vilin aamuisen nakkiaktivointilaatikonkin, joka edelleen lojui lattialla.
Siitä lähtien, kun Betsi lähti lomahoidon jälkeen omaan kotiinsa, on Vili alkanut reagoimaan haukulla kaikkiin porraskäytävästä kuuluviin ääniin. Ei ole ollenkaan hauskaa moinen käytöksen muutos.

Betsin lähdön jälkeen syöminen on ollut huonoa, ei edes broilerin sydämet eikä mahapullat kelpaa enää, niitä söi niin mielellään Betsin seurassa. Vili söisi nykyään mielellään kaikkea sopimatonta, penkoo suklaalevyjä esiin, kerjää kahvileipää, kun tuntee kahvintuoksun nenässään, ruinaa nappuloita. Sen verran syö jotain, että hengissä pysyy.
Parina viime päivänä olen "pakkosyöttänyt" Viliä keitetyllä perunalla, toivossa, että ruokahalu alkaisi normalisoitua eikä ainakaan närästys pääse yllättämään. Ihan tyhjä maha ei sekään ole hyvä juttu. Vili ei ole oksennellut ja vointi näyttää muutenkin olevan ihan normaali. Vain tämä syömättömyys on merkillistä, tästä ongelmasta olen valitellut aika ajoin läpi koko blogihistorian.

kuuleeko kukaan, kun haukun?

Vilin oikea korva on rauhoittunut, sen sijaan muutama päivä sitten lenkillä ollessamme huomasin Vilin pysähtyvän alvariinsa rapsuttamaan vasenta leukapieltään. Etsin leuasta mahdollista punkkia, mutta sitten huomasin Vilin huulen punoittavan ja siinä oli muutama näppylä. Taas jotain uutta ja ennenkokematonta, kuinkas muuten. Kotimatkalla mietin mitä siihen laittaisin, huulesta kun on kysymys, niin siihen laitettu päätyy suuhun eli ei mitään "myrkkyjä" sovi ajatellakaan.
Päädyin ihmevoiteeseemme eli Tummeliin ja siitähän se apu löytyi. Tummeli lievittää kutinaa ja Vili jättikin raapimiset sikseen. Tummelia laitoin useasti päivän mittaan ja Vili tuntui olevan jopa mielisssään siitä. Huuli parani ja ongelma poistui.

pää piilossa = Vili piilossa

Elän edelleenkin pelossa, että anaalivaivat palaavat. Olen sen verran yrittänyt olla tolkussani, että en ihan vauhkona tuijota jatkuvasti Vilin pepaan, vaan olen muutaman päivän välein suihkutellut ja painellut anaaleja. Tähän asti kaikki on vaikuttanut ihan normaalilta. Vähäisellä kokemuksellani en kuitenkaan ole ihan varma... Minua pelottaa se anaalipaiseen yllätyksellisyys, se on nyt kaksi kertaa päässyt valloilleen ihan puskan takaa, joten mielessä sen mahdollisuus on aina pidettävä.

varjoon, suojaan...

Kurjalta tuntuu se, kuinka Vili useasti pakenee minua, kun lähestyn, Vilillä on ensimmäisenä mielessä, että taas viedään pesulle tai tehdään jotain vähemmän mukavaa. Torjutuksi tuleminen ei tunnu yhtään kivalta. Ehkäpä se kaikki vähitellen unohtuu, kun isommat toimepiteet ovat jo menneitä, jospa luottamus aikanaan  palaa.

Vili tykkää kaikista lapsista ♥

Kuudes päivä

Tämä päivä on siinä suhteessa merkityksellinen, että Betsin 24-päiväinen täysihoito täällä meidän viiden tähden-koirahoitolassamme päättyi. Hassu sattuma, että Betsi nukkui vieressäni toisen yön, ja nyt toiseksi viimeisen. Betsillä oli ilmiselvästi joku logiikka?

Betsi odottamassa isäntäväkeään...

Ja kuinkas kävikään, kun isäntäväki yllättäen soitti ovikelloa? Betsi tuli varovaisesti katsomaan, keitä on tulossa ja murahti, kun näki kaksi ihmistä ovella, jotka jo huutelivat Betsi Betsi.
Betsi pakeni takaisin sohvalle, jossa juuri oli nukkunut. Isäntäväki istahti viereen ja siinä sitten pusuteltiin puolin ja toisin. Betsin elämässä eivät ole ihmiset koskaan tulleet takaisin, luuli nytkin kai, että me ollaan se seuraava hoitoperhe ja siinä se. Ei osannut odottaa jälleennäkemistä. Betsi tärisi ja hätäpissatkin pääsivät alle. Oli ressukka niin hämillään tilanteesta. Hetkeä myöhemmin ei enää tullut luokse, vaikka kuinka kutsuimme. Lähtiessään ei edes katsonut päinkään, oli taas niin osa omaa laumaansa, että...♥

Vili tiesi odottaa Betsin hakijoita

Vilin potkupuvun takalahkeet ovat saaneet isännän tennissukkien resoreista lisämittaa, joten nyt Vili ei pääse lahkeen kautta nuoleskelemaan. Onneksi nuoleskeluinto on vähentynyt selkeästi.
Kokeilimme tunnin verran tötterökauluriakin Vilille. Vili taisteli kovasti koko tunnin tötterön kanssa ja loppujen lopuksi alkoi ulisemaan ja vikisemään. Vili ei normaalisti vikise eikä ulise, äänet ovat käytössä ainoastaan komentaessaan palvelusväkeään eli meitä ihmisiä. Siis tötterö otettiin pois ja hylättiin ikiajoiksi.

Edellisiltana Vilin peppu aristi aivan hännän alapuolelta, siinä oli paksuhko kohta, jonka vähäinenkin koskettaminen sattui kovasti ja Vili oli muutenkin levoton. Minä sitten jo vaivuin taas epätoivon tilaan, stressinsietokykyni nykyään on aivan onnetonta tasoa. Joskus nuorena minut on testattu tuloksella "hyvä stressinsietokyky", mikä onkin pitänyt paikkansa. Vaan eipä pidä enää.
No, seuraavana päivänä eli eilen, tämä kipeä kohta hännän alla oli hävinnyt/pienentynyt ja siitä lähtien Vili ei ole enää paljonkaan ollut kiinnostunut takapäästään. Joko alkaisi tunnelin päästä näkymään valoa? Olen harventanut pepun suihkutuksia ja se tuntuu oikealta valinnalta tässä vaiheessa.

Oksentelua ei myöskään ole ollut sitten maanantain. Se ei siis johtunut antibiootista, vatsa ei myöskään ole ainakaan vielä reagoinut. Eläinlääkäri kovasti varoitti antibiootin negatiivisista vaikutuksista suolistoflooraan eli ripulia olisi ollut odotettavissa.

Jatkohoidoksi elli suositteli
- suihkuttelut 2-3 kertaa viikossa, mahdollisesti säännölliset anaalirauhasten tyhjentämiset esim. kuukausittain, jos oireilu uusii monesti, voi olla syytä harkita myös anaalirauhasten poistoleikkausta

Ulosteen massaa pitäisi saada kuiduilla lisättyä. Mikä avuksi? Inupekt Forte ? Fiber Husk ? Itse ehdotin luujauhoa, mutta elli oli sitä mieltä, että ei hyvä, vaan nimenomaan massan lisääminen on parempi. Vili ei luista piittaa, valitettavasti. Saattaa olla Vilin kohdalla, että ruokavalio ei auta asiaa, vaan syyt ovat muualla. Mielestäni Vilin vatsantoiminta on aina ollut parasta mahdollista, massan lisääminen lisäisi ulosteen pituutta, mutta ei paksuutta, Vai?


Ärsyyntymistä aiheuttavat apteekkien hinnat. Tarkoitus oli ostaa mm. Vetramil haavavoidetta. Pikkutuubi 10g maksoi yli 15 euroa! Tiedän, että se ei ole halpaa valmistetta, mutta että se maksaa lähes 5 euroa enemmän kuin tilattaessa nettiapteekista. Saman huomion tein muissakin tuotteissa, mutta tuo 10g voide ja 5e ylihintaa oli jo ihan huippu. Nyt teen tilauksen johonkin, josta saan kaikki koiran kotiapteekin tuotteet samasta paikasta ja hiukan edullisemmin, listallani on nyt useita tuotteita vastaisuuden varalle. Tarve yllättää aina yhtäkkisyydellä, joten hyvä olla kotona pieni apteekkivalikoima ihan koiraa varten. Suosituksesta ostan myös Cothivet-sumutetta, tähän anaalivaivaan se ei olisikaan ollut sopiva lääke, mutta kuulosti niin hyvältä, että on hyvä olla olemassa.

*******

Tässä kuvat Vilin avannepaiseen vaiheista, älä klikkaa, jos et halua nähdä...
12.7. toimenpiteen jälkeen
18.7.

Kuvien kertomaa

Betsin nöyrääkin nöyrempi katse ja koko olemus tuntui aluksi häiritsevältä, oudolta. Vili kun on kaikkea muuta kuin nöyrä, niin en oikein ollut tottunut nöyriin ilmeisiin. Saksanpaimenkoiria netissä katsellessani näin tämän saman ilmeen useilla, onko se palveluskoirille tyypillistä, sitä en tiedä. Betsi on myös innokas tassunantaja, paiskaa kättä kuin kunnon työmies ja tarvittaessa molempia. 

On ilmeisen älykäs koira, hoksaavainen ja helposti oppiva. Kehoituksesta sekä kehoituksetta istuu, menee maahan, antaa tassua, odottaa ja tulee heti luokse kutsuttaessa. Vaikka on kasvanut venäjänkielisessä ympäristössä, niin tuntuu ymmärtävän kaiken kaikilla kielillä. Minäkin sanoin Betsille harashoo, mutta siihen ei reagoinut mitenkään, ehkei siellä ole sellaista sanaa käytetty. 

Ensihetki uudessa kodissa viime tammikuussa

Oman nimensä Betsi sai pitää muuttaessaan Suomeen, se kuulosti ihan kauniilta eikä haluttu sitä ainoaa omaa asiaa eli nimeä muuttaa, kun kuitenkin on varmasti ollut kova koettelemus aralle koiralle muuttaa tänne Suomeen, uuteen kotiin ja kieleen. Kuvassa ressukka jähmettyneenä ulko-ovelle juuri saapuneena.

Mikäs tässä on ollessa...

Vili odottaa ulkoiluvuoroaan

Saatiin molemmat koiruliinit samaan kuvaan!

Näin kaunis puu kasvaa eräällä pihalla,
mikähän lienee nimeltään...

Vili-puudelihan siinä, kaimakset

Vähä kaikkee

Vähän kaikenlaista ja sitä sun tätä. Mitään suurta teemaa ei ole, vain pikkuisia juttuja arjesta. 

Aluksi kuvia Vilin nokosilta.

klo 17.08

klo 17.30

klo 17.32

klo 17.36

Ruokailut

Ruokailu on kahden koiran kanssa ollut helppoa. Toisin oli silloin edelliskesänä, kun Sindi oli hoitokoirana ja Vili söi vain rajoitettuja ruokia. Piti vahtia, ettei Vili saanut mitään Sindin kupista, yritystä kyllä oli. Pyrin ruokkimaan Sindin Vilin ulkoilun aikana, kauhea kiire ja stressi siitäkin oli. 
Nyt Betsin kanssa syövät tasan samoja ruokia, nappuloita saavat päivässä vain muutaman kappaleen aktivointitarkoituksessa. Ruokakuppiin tulee siis keitettyä, survottua perunaa, hiukan munakokkelia, NEU:n lintupakastetta tai keitettyä sydäntä/kieltä/kanaa/heppalihaa, hiukan tölkkiruokaa, loraus pellavaöljyä, avot, hyvää ruokahalua! Ja sitä on piisannut.

Uusin "keksintö" Vilin gourmet-keittiön ruokalistalla on munakokkeli. Olen huomannut, että keitetty muna ei tee kauppaansa, ja onhan se kuivaa ja kaiken lisäksi valkuainen menee hukkaan.

Vilin munakokkelin ohje: kananmunia (4-6 kpl), pari ruokalusikallista vettä, seos vispilöidään sekaisin, kuumalle pannulle pieni nokare voita ja siihen kaadetaan munaseos. Lastalla vedellään seosta pannulla sekaisin, sen verran vain, että munaseos hyytyy, mutta jää mehevän kosteaksi. Aavistuksen verran suolaa voi halutessa laittaa joukkoon. Valmista hetkessä! Jääkaapissa säilyy monta päivää hyvänä.

Munakokkelia á la Vili

Munakokkeli sekoitettuna keitettyyn perunasurvokseen maistuu ainakin Vilille ihan sellaisenaan. Olen antanut närästystilanteissa ja uskottelen itselleni, että se auttaa, ainakin tilanteet ovat menneet nopeasti ohi.

Broilerin raa'at ja pakastetut kaulat ja sydämet ovat välipaloina ja herkkuina maistuneet molemmille koirille. Osaavasti vaativat aamuin illoin annosta suoraan pakkasesta, istuvat kuin tatit pakastimen edessä. Ovat paljon edullisempia kuin mitkään teolliset välipalat ja varmasti terveellisempiä. Kuulemma näillä tuotteilla on valitettavasti saantivaikeuksia juuri nyt, liekö lomakausi syynä.

Käsityöt

Aloittamani palapeitto valmistuu hitaasti, mutta varmasti. Into sen kutomiseen on vähissä, joten siksi "hitaasti".
Tässä kuva ikivanhoista patalapuista, jotka olen virkannut vuonna nolla. Silloin olin todella innostunut näihin, virkkasin niitä lahjoiksi koko tuttavapiirilleni. Nämä kolme jäivät muistoksi, koska ne on virkattu ohuemmasta langasta ja siksi kooltaan turhan pieniä. Ohje, alunperin italialainen, on edelleenkin tallella, ties vaikka uusi innostuksen aalto iskee...

*******

Video koirahisseistä. Ne on tarkoitettu vanhoille, lonkkavikaisille, selkävammaisille ym. vaivoja poteville koirille, joille ei enää suositella portaiden kävelyä. Video on saksankielinen, mutta kuvat kertovat kaiken.

Betsin viimeinen viikko meillä alkaa. Hyvin on pärjätty. Vilin ja Betsin suhde vaikuttaa läheiseltä, Vilillä ei enää ole ns. taka-ajatuksia Betsin suhteen, vaan nyt seurustellaan kuin sisko ja sen veli.

missä ne viipyy, eikö ne jo tuu...

Viikonlopun ratoksi

Lähdössä lenkille

Saatiin kuin saatiinkin ulkoilukuvia Betsistä. Huomaa varmuusviritelmä mahdollista valjaista poisluiskahtelua ajatellen. Se nimittäin tapahtuu nopeasti. Betsi ei tahallisesti poistu valjaistaan, mutta jos pelästyy jotakin, niin perääntyy niin sutjakkaasti, että valjaat riisuuntuvat irti. Siksi Betsillä on kaulapanta hätävarana, panta on kiinnitetty lyhyellä hihnanpätkällä valjaisiin. Taluttamisesta aiheutuva veto kohdistuu vain valjaisiin, ei pantaan.

Taukopaikalla

Vanhalla sillalla

Tuolta tultiin

Kanttuvei

Lopuksi videonpätkiä nopeasta nakkivarkaasta.

Koirakaksikko

Vielä kaksi viikkoa saatte seurata/joudutte seuraamaan Betsin ja Vilin yhteiselon kiemuroita. Itselläni ei ole aikaisemmin milloinkaan ollut yhdistelmää narttu-uros. Paitsi Sindi-koira, joka oli myös narttu, mutta jo iäkäs ja urosmaisesti käyttäytyvä, ettei Vilin ja Sindin suhde ollut millainenkaan. Täydellisen neutraali.

Kaksi kerjäläistä

Betsi on siis 2½ vuotias ja Vili 3½. Ajatusmaailmaltaan nuoria aikuisia kumpikin. Jos tuota suurta kokoeroa ei olisi tai olisi edes suuri piha, jossa juosta vapaana, niin kaksikko olisi täydellinen kaveripari. Nyt aamuin illoin saavat sisällä leikinpuuskan, Betsi on aina se aloittaja. Siinä tuoksinassa saa kalustus uuden mallin, kädenkäänteessä (=käpälän-) isokin matto on toisin päin ja pöytä tyhjenee tavaroista. Ulkona leikkimistä talutushihnojen varassa ei voi ajatellakaan, Vili kokee olevansa vaarassa, eikä suotta. On tuo Betsi  kooltaan kuin vasikka, painavat tassut ja koheltaa korkeine jalkoinensa miten sattuu.

Leikki alkaa

Olen nyt hyödyntänyt parhaani mukaan laumakäyttäytymisen vaikutusta Viliin. "Seura tekee kaltaisekseen" eli olen antanut Vilillekin raakaravintoa, josta ei muuten yksin ollessaan erityisemmin välitä. Nyt on syönyt sujuvasti broilerin kauloja ja sydämiä, joita annan herkkuina molemmille koirille. Aikamoinen aherrus on kyllä ensin sulatella kaulat ja sydämet ja eritellä ne toisitaan irti, sitten pakastaa ne uudestaan erillään ja sitten vielä jäätyneinä pakata pusseihin. Vaan mitäpä sitä ei tekisi koiriensa hyväksi... Broilerin kaulat maksoivat 4,30e /kg ja sydämet 2,50e /500g.

Nakki poskessa

Betsi on oppinut Vililtä pakkausten avaamista, jopa rapiseva paperipussi kelpaa revittäväksi, vaikka ensin alkuun se kova rapina pelästytti. Sivusilmällä Betsi tosin vilkuilee, jospa Vili saa aikaisemmin pakettinsa auki, niin voisi käydä nopeasti saalistamassa. Aamulenkin jälkeen molemmat saavat paketeissaan puolikkaan koiranakin. Erotuomarin virkaa hoitelen minä siinä sivussa, Vili on niin paljon hitaampi avaamisessa ja syömisessä, että tarvitsee meikäläisen tukea.
Tämä toisen matkiminen on hieno juttu oppimismielessä, tosin ei-toivotut tavat tarttuvat myös. 

Lepohetki

Luulitko, että nukuin?

Kävin ostamassa Betsille kolme isoa puruluuta ajankuluksi. Annoin ne kaikki kolme heti, koska halusin saada selville, millaisesta Betsi tykkää eniten. Tyttö oli ihan sekaisin, kun ei voinut kaluta kaikkia kolmea yhtä aikaa, vaan piti vahtia, ettei vaan tuo Vili tule varastamaan. Ei, eihän Vili välittänyt niistä juuri mitään, mutta Betsi vahti innokkaasti. Sitten jätin Betsille yhden, jonka kanssa viihtyikin koko illan.

Kuulin eläinkaupan myyjältä, että  "Loimaalla, Turun lähellä, on EU:n ainoa puruluita valmistava tehdas Aristo Oy. Nämä luut ovat laadukkaita ja taatusti salmonellasta vapaita. Valikoimien pääosa valmistetaan hirvennahasta. Muut puruluut tulevat usein Kiinasta vaikka pakkauksessa olisikin suomenkieliset merkinnät". Kuulosti aivan uskomattomalta, mutta tarkistin tiedon netistä ja näin on.

Betsi ja lempiluu

Ulkokuvia ei valitettavasti tule otettua, koska ulkoilevat eri aikaa, eri suunnilla tai peräkkäin.

Vili ja Betsi

Tervetuloa viettämään meille heinäkuista sunnuntaita! Nyt on melkein viikko kulunut kahden koiran kanssa. Betsin ja minun välillä ei suhde päässyt sen läheisemäksi eli jäi yhden yön jutuksi. Betsi (onneksi) tajusi, että ei meistä paria tule, edes öiksi. Betsi, fiksu tyttö, valitsi sohvan yöpymiseen, nukkuu kaikki kaikki yöt siinä eikä vaella ympäriinsä, kuten edellinen Sindi-koira.

Vili tuntuu olevan toisinaan hiukan pihalla tuon Betsin kanssa. Vilillä ei ole aikaisempaa kokemusta nartun kanssa elämisestä ja poikaressu on ymmällään. Betsi puolustaa luita, ruokaa ei, sitä syövät sulassa sovussa samalta lautaselta. Näköjään raaka luu herättää vaistot. Molemmilla on oma luunsa, mutta Betsi vahtaa niitä molempia, vaikka olisivat eri huoneissa. Betsi hakee pois ja Vili ei kyllä ymmärrä tuollaista. Vili ei vahdi eikä murise ruokiaan eikä ymmärrä myöskään mitään luunpiilottamisen päälle.

Älkää kauhistelko (tai kauhistelkaa vaan...) videoissa näkyvää likaista pyyheliinaa, se on ollut tuoreen luun alla suojaamassa ylenmääräiseltä sotkulta. Nämä luut otetaan esille vain silloin, kun näyttää siltä, että koirille tulee aika pitkäksi. Sitten luut vaeltavat takaisin jääkaappiin. Olivat sen verran rahallisesti arvokkaita, etten viitsi heti roskiinkaan heittää. Kolme luuta maksoi yli 8 euroa.

Vilin ilmeet kertovat paljon. Tulkitsen ne hämmästyneiksi, ymmällään olemiseksi. Voi olla, että merkitsevät ihan jotain muuta, mutta eihän miehetkään naisia ymmärrä, niin ei kai uroksetkaan narttuja. Merkillisiä olioita nuo tytöt, vai mitä? Naispuolisten, siis narttujen tahto on laki ainakin koirien maailmassa, kuinkahan paljon se on samoin ihmisten kesken? Eivät taida miespuoliset kansalaiset arvatakaan, että ihan samoin se on...

Viimeisessä videossa Betsin näyte luun kaluamisessa.

Kesäkoira

On taas koittanut se aika vuodesta, jolloin aina jostain ilmestyy hoitokoira. Tällä kertaa se on, kuten viimeksikin, tyttäreni koira. Koira on kuitenkin uusi, viimeksi oli Sindi (k. 11/2011), Tallinnan tyttö ja nyt tänä kesänä koira on Betsi (s. 3/2010), Pietarin tyttö.
Betsin menneisyys on kuitattu muutamalla lauseella, kopioitu sivulta Elämä koirille:
"Betsi pelastettiin pentuesisarustensa kanssa öljyteollisuuden alueelta. Tällä hetkellä koira asuu Pietarissa sijaiskodissa. Luonteeltansa Betsi on älykäs, lempeä, ystävällinen ja leikkivä neiti. Tulee toimeen hyvin muiden koirien ja lasten kanssa. Sisarukset ovat Bim, Best, Barri. Betsi on steriloitu."
Betsi on nyt asunut Suomessa uudessa kodissaan noin ½ vuotta. Betsi on älykäs, oppivainen ja äärimmäisen ystävällinen koira. Betsi on hyvin nöyrä ja alistuvainen, se arkailee uusia asioita ja vieraita ihmisiä, voisi sanoa, että Betsi on sellainen peräkammarin tyttö, joka ei ole vielä paljonkaan nähnyt maailmaa. Aggressiivisia piirteitä Betsissä ei ole lainkaan, ainoa murina on kuultu, kun Vilillä on ollut ns. taka-ajatuksia Betsin suhteen.

Olen uneksinut vieressäni nukkuvasta koirasta, Vili ei moiseen suostu, mutta Vilin edeltäjä Hessu oli sänkykoira. En oikeastaan tiedä ihanampaa kuin nukkua koiran vieressä, ja nyt unelmani täyttyi. Tosin Betsin kokoisessa (säkä noin 55 cm) hurtassa on kyllä vähän liikaa sitä unelmaa. Hyvin ollaan silti yksi yö pärjätty, ihmeen pienen tilan Betsi vei eikä paljon asentoa muutellut, samaa voin sanoa itsestäni...
Läheisyyttä kaipaa Vilikin, ei nimittäin ole koskaan aikaisemmin nukkunut sohvalla, mutta nyt hakeutuu ilman niitä taka-ajatuksiaan Betsin vierelle nukkumaan. Tai mitä minä niistä taka-ajatuksista tiedän, ehkä Vili noudattaa jotain strategiaa saavuttaakseen Betsin suosion?

Heti hoitosuhteen alkajaisiksi Betsi joutui mm. pedikyyrille sekä punkkisyyniin, syystä että oli viettänyt juhannuksen saaristossa, punkkien valta-alueella. Betsi on ihanan helppo hoidettava, kiltisti antaa tehdä kaikki toimenpiteet. Mikä helppous puhdistaa ison koiran korvia! Vanutyyny kostutettuna korvaöljyyn mahtuu kokonaisuudessaan sormen ympärillä korvakäytävään, puhdasta tulee ja ilman pelkoa satuttamisesta. Toista se on pienen koiran korvien puhdistaminen, onneksi Vilin kohdalla ei useinkaan ole siihen tarvetta. 
Ulkoilu ei suju molempien koirien kanssa yhtä aikaa niin, että on vain yksi taluttaja. Betsi aloittaa ulkona välittömästi riehumisen, jos Vili on mukana eikä Vili halua leikkiä noin isojen koirien kanssa. Vili suorastaan pakenee Betsiä, mitä nyt pieniltä kintuiltaan pääsee. Terve itsesuojeluvaisto näyttää toimivan Vilillä hyvin.

En voisi kuvitellakaan itse omistavani noin isoa koiraa, en varsinkaan tämän ikäisenä, kuin nyt olen. Nuorempana oli periaate, että voin ottaa koiran syliin, se oli siis koiran maksimikoko. Suurimmat koiramme olivat suomenlapinkoiria, juuri ja juuri jaksoin heidät nostaa, painoa oli noin +/-25 kg. Minulle on aina ollut tärkeää, että kykenen hallitsemaan koirani ilman mitään erityisiä varotoimia, kuten vedonestovaljaita tms. 
Betsin ulkoilu jää pakostakin isännän tehtäväksi, minusta ei siihen ole. Jos Betsi saa jalat alleen, niin se on menoa se. Jo Betsin normaali kävelyvauhti on reippaan menevää, ikkunasta olen seurannut isännän ja Betsin ulkoilua: Betsi marssii edellä ja isäntä perässä kuin kävelyn Euroopanennätystä tekemässä.
Ihan hyvä, että meillä on Vili, tuo rauhallinen viilipytty, joka ymmärtää lepohetkien ja penkkien arvon.

Viikonlopun vilinää

Sissi kävi kylässä

Viikonlopun vilinää on riittänyt. Elämän ruuhkapäiviä, ihmiset tosin puhuvat ruuhkavuosista. 

Ensin kävi Sissi kylässä, sukuun liittynyt uusi koiranpentu. Monirotuinen tyttönen itärajan takaa. Vili sai kyytiä, kun tyttö oli niin vauhdikas, kooltaan kuitenkin Vilin sorttinen ja myös matalajalkainen.

Sitten Betsi Pietarintytär tuli päivähoitoon. Tohinaa riitti niin, että vain tämä yksi ainoa kuva oli julkaisukelpoinen, kun pariskunta asettautui ruokailemaan, onneksi edes nuo pöytätavat on sisäistetty. Joten kuten.

Betsi & Vili

Tarkastuskierros voi alkaa.

Jo kutsuivat sunnuntain velvollisuudet. Totutun tavan mukaan Vili kävi heti aamutuimaan tarkastamassa Prisman alueen, eihän sitä koskaan tiedä, mitä öiset kulkijat ovat aikaan saaneet. Ties vaikka, joku olisi unohtanut koiransa häkkiin...

Helppohan se on postilaatikon edusta katsoa,
mutta tänne taakse ei mahdu
 kuin pitkulaisen mallinen tarkastaja.

Häkit on nuuskittava tarkkaan.

Hyvältä näyttää.

Ostoskärryjen ryhdikäs komppania vastaanottaa ohimarssia.

Deitti-ilmoitukset voi tsekata tässä samalla.

Hoh-hoijaa, olipa rankka kierros.
Onneksi on penkkejä huilaamiseen.
samalla voi  hiukan kytätä, jos vaikka
näkyisi jotain mielenkiintoista... 

♥ Viikonlopun vierailija ♥