Sivut

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Sattumia terveydestä



D-vitamiini

Sattuneesta syystä mielessäni on viime aikoina ollut D-vitamiini. Sehän on ollut "muotivitamiini" jo pari vuotta. Täällä minulle ehdotti lääkäri D-vitamiinitasoni mittaamista. Suhtauduin siihen ensin aika epäilevästi, lääkäri puhui Hampurin pohjoisesta sijainnista ja siksi D-vitamiinin tärkeydestä. No, Suomi sijaitsee aika paljon pohjoisempana eli siellä sen tason mittaaminen olisi paljon tärkeämpää kuin täällä. Vaan enpä ole kuullut monenkaan sitä mittauttaneen. Se laboratoriotesti on suhteellisen kallis ja siksi lääkärit eivät sitä mielellään ota, saavat vissiin satikutia, jos otattavat liikaa kalliita tutkimuksia... Täällä sen joutuu itse maksamaan, noin 30 euroa.
Päädyin sitten pohdinnan jälkeen otattamaan sen näytteen. Suuren suuri yllätys oli, että tulos oli 20 nmol /l . Kansainvälinen viitearvo on 50-150 nmol /l , ikäiselläni suositus on noin 100 nmol /l . Nyt saan 3kk hevoskuurin D:tä, sitten tarkastetaan taas taso.

Ja miksikö kerron tätä? Suosittelen kaikille oman D-vitamiinitasonsa selvittämistä. Isohko puutos vaikuttaa hyvin moneen seikkaan ihmisen terveydessä ja sitä ei voi korvata normaalilla annoksella D:tä jostain purkista, vaan se on korjattava tarkkaan lasketulla kuurilla. Jos taso on normaali, niin sekin on hyvä ja huojentava tieto.

Loppuun vielä tiivistetysti D-vitamiinifaktaa: kopsattu täältä

* D-vitamiinin tarve on yksilöllinen. Siihen vaikuttaa mm. ihonväri, ikä, terveydentila, painoindeksi, aur ingonvalon saanti, ravitsemus, pukeutuminen ja se, oleskeleeko henkilö suurimmaksi osin sisätiloissa vai ulkoileeko hän paljon.
* D-vitamiinin puutosta ei huomaa välttämättä mistään. Äärimmäiset puutokset voivat aiheuttaa kiputiloja ja väsymystä.
* Jos tarkkoja ollaan, D-vitamiini luokitellaan itse asiassa hormoniksi: keho tuottaa sitä itse auringon vaikutuksesta ja näin ollen se ei ole perinteinen vitamiini.
* Lasten ja nuorten kehittyvä luusto tarvitsee D-vitamiinia. THL suosittelee alle kaksivuotiaille lapsille 10 mikrogramman lisää ympäri vuoden. HYKS:n Lastenklinikalla toimiva lastenendokrinologian erikoislääkäri Outi Mäkitie suosittelee kuitenkin lapsillekin 20 mikrogramman ympärivuotista annosta päivittäin.* THL:n suositusannos 18-60-vuotiaille on 7,5 mikrogrammaa päivässä läpi vuoden. Ilari Paakkari suosittelee kuitenkin vähintään 20 mikrogrammaa/ pvä ja auringottomissa olosuhteissa eli talvella 40 mikrogramman annosta vuorokaudessa.
* Osteoporoosia sairastavat ja kasvissyöjät tarvitsevat D-vitamiinilisää ympäri vuoden.
* D-vitamiinilisä voi olla tarpeen herkkäihoisille kesällä, jos henkilö ei ihon palamisen vuoksi voi oleskella auringossa.
* Mitä tummempi ihmisen iho on, sen vähemmän hän saa D-vitamiinia auringosta. Tumma iho tuottaa Suomen leveysasteilla auringossa huomattavasti heikommin D-vitamiinia kuin vaalea iho.
* Ylipainoiset tarvitsevat myös D-vitamiinilisää, sillä rasva imee D-vitamiinia itseensä.
* Raskaana olevat tarvitsevat D-vitamiinia normaalia enemmän, sillä sen tulee riittää myös sikiön luuston kehittymiseen. Raskaana olevien ja imettävien päivittäinen D-vitamiinin saantisuositus Suomessa on tällä hetkellä 10 mikrogrammaa. Yhdysvalloissa se on 15 mikrogrammaa.
* Tutkimuksissa on osoitettu, että D-vitamiini osallistuu aktiivisesti ihmisen vastustuskyvyn ylläpitoon: väestötutkimukset osoittavat, että influenssakauden huippu osuu lopputalveen, jolloin suomalaisten veren D-vitamiinipitoisuus on matalimmillaan."

D-vitamiini — hyötyä koko terveydelle
Tapaus D-vitamiini
Veteraaniurheilija / D-vitamiini
Tietoa + linkkejä
Kelan tutkimusblogi



Kevätnurmella


Lapset, lakritsi ja salmiakki

Tässä aihe, josta ei löydy juurikaan suomenkielistä infoa. Törmäsin tähän aiheeseen, kun huomasin täältä löytyvän aikuisten lakritsia ja erikseen lasten lakritsia. Siis pakkausmerkintänä jompikumpi. Otin asiasta hiukan selvää ja huomasin, että Saksassa ja ainakin Tanskassa on salmiakkia koskeva laki, joka määrittelee, mikä on lapsille sallittua lakua.

Saksan aromisäädösten mukaan lapsille sopiva lakritsi saa sisältää max. 2% salmiakkia ja sitä korkeampi salmiakkipitoisuus on lapsille sopimaton. Näitä korkeaprosenttisia tuotteita sanotaan aikuisten lakritsaksi...
Salmiakki eli ammoniumkloridi vaikuttaa elimistön elektrolyyttitasapainoon aiheuttaen jopa aikuisellekin myrkytystilan, päänsärkyä, verenpaineen nousua, turvotuksia jne. Lapsilta ei taideta useinkaan mitata verenpainetta?




Toinen lakritsin hyväpaha on glykyrritsiini, jolle eräät ihmiset ovat hyvinkin herkkiä. Kyseinen aine vaikuttaa mm. verenpaineeseen. En ryhdy sen enempiä selittämään, koska en ole ammattilainen. Ketä kiinnostaa, tutkikoon linkkejä. Itse kuulun siihen ryhmään ihmisiä, joka ei voi syödä lakua ollenkaan, ja niin paljon kun siitä tykkäisin.
Se, että lakritsi on raskausaikana pannaan julistettu makeinen, lienee kaikkien tiedossa. Eräällä foorumilla kertoi joku äiti ylpeänä, että hänen pikkulapsensa saa joka kauppareissulla oman turkinpippuripussin. Voih..
Minua ihmetyttää se, että monissa muissa maissa on havahduttu siihen, että salmiakki ei sovellu lapsille terveyteen vaikuttavien haittojen takia, niin miksi Suomessa ei vastaavaa huolta kanneta. Onko taas rahan voima suuri eli makeisteollisuudella valta, Suomihan on lakritsin- ja salmiakinsyöjien maa.

Vieraita kieliä osaavien kannattaa etsiä tietoa netistä muun kielisenä, suomeksi ei taida löytyä juuri mitään lapsia koskevaa infoa.

Salmiakki ja lakritsi
Salmiakkimakeisista


"Ihminen uhraa terveytensä, että saisi rahaa. Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä. Sitten hän on niin huolissaan tulevaisuudesta, että hän ei nauti tästä hetkestä. Seurauksena on se, että hän ei elä tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa. Hän elää kuin ei koskaan kuolisi ja sitten hän kuolee eikä ole koskaan edes elänyt."  - Dalai Lama


Janottaa.


*******

Rübe (suom. nauris) on saanut uuden kodin! Tämä pikkuinen pinseri on ehtinyt kokea kovia, se löydettiin helmikuun lopulla jäteautosta, kerroinkin siitä täällä. Rübe-tyttö on todettu noin vuoden ikäiseksi, on terve, luottavainen ja kiltti ja saanut taas lihaa luittensa ympärille. Nyt löytyi uusi omistaja Bremenistä, nuoripari, jolla on entuudestaan urospinseri. Valitettavasti sitä  ns."ihmistä" ei ole löydetty, joka hylkäsi Rüben niin raakamaisella tavalla.


Rübe 





maanantai 22. huhtikuuta 2013

Tintti





Talitiainen vieraili Vilin soffalla hakemassa pesintätarpeita. Ikkunan takaa kuvasin ahkeran tintin touhuja, jotka tämän kuvaussession jälkeen saivat valitettavasti loppua. Muistelen, että koiran karvat eivät ole soveliaita lintujen pesänpehmusteeksi, ainakaan suurissa määrissä. Pitkät koirankarvat kietoutuvat linnunpoikien siipiin ja jalkoihin estäen pesästä lähdön. Eikö ole kauheaa, jos niin käy! Pohjavilla lienee eri asia. Videonpätkä on tällä kertaa tämännäköinen, normikuvassa tinttiä ei erottanut Vilin sohvasta juuri ollenkaan.


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Rübe - onnellinen loppu

Oskar? Rübe?

Sitten sellainen surullinen tarina, joka kuitenkin päättyi hyvin. Jokin aika sitten Bremenissä, joka sijaitsee Hampurista lounaaseen, kuulivat jätelaitoksen miehet outoa rapinaa jäteautostaan, johon olivat juuri tyhjentäneet jäteastioita. Ensimmäinen ajatus oli, että hiiriä, rottia ehkä. Nopeasti he pysäyttivät koneen, joka silppuaa ja survoo jätteet lyttyyn.




Rottien sijaan jätteiden seasta löytyi pieni vikisevä koiranpentu, jolle oli kierretty teippiä tiukasti kaulan ympärille, jotta se ei haukkuisi. Pentu oli syönyt muovijätettä hädissään, oli hyvin laiha ja janoinen. Pelastajat nimesivät koiranpennun Oskariksi, mutta jälkikäteen huomattiin sen olevan sittenkin Oskar-neiti.




Koiranpentu vietiin eläinlääkärille tutkittavaksi ja todettiin täysin terveeksi. Oskar, jota alettiin sukupuolen selvittyä nimittämään myös nimellä Rübe, vietiin Bremenin löytökoirahoitolaan, jossa se odottelee uutta kotia. Halukkaita on ilmaantunut yli 250, joten eiköhän koti löydy. Syyllistä etsitään, en tiedä, onko löytynyt. Rangaistusta on luvassa joko 25000 euroa tai jopa 3 vuotta vankeutta, Bremenin löytökoirahoitola on luvannut 500 euron suuruisen palkkion sille, jonka ilmoituksen perusteella syyllinen löytyy.






Videolinkki, toivottavasti toimii...
"Oskar/Rübe löytökoirahoitolassa"



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Yksitoista kysymystä ja kolme sydäntä



Ässä hihassa- blogin Anne haastoi minut vastaamaan 11 kysymykseen. Parastani yritin tässä "tietokilvassa" ja tässä tulokset:

1) Minkä rotuinen koira olisit?
Vaikea kysymys. Rotu on vähemmän tärkeä, haluaisin enemmänkin vastata kysymykseen "minkä tyyppinen koira olisit". Haluaisin olla avustajakoira, se vastaisi jotenkin omaa luonnettani. Sellaisen koiran ei tarvitse olla paljon yksin, sillä on tehtävä. Sokean ihmisen opaskoira sen sijaan en haluaisi missään tapauksessa olla. Se ei ole koiran virka, vaikka usea opaskoira sen loistavasti hoitaakin. Sokea henkilö ansaitsisi minun mielestäni rinnalleen avustajaihmisen, koiran hän voisi ottaa mieluummin vain lemmikikseen. 
No, jos en olisi avustajakoira, niin sitten lammastilan paimenkoira. Wau, sekin olisi komea koiran homma.




2) Voisitko ottaa marsun lemmikiksi?
Voisin, vaan en enää tässä iässä. Marsut vaativat paljon tilaa ja niiden tarvikkeet samoin, puru- ja heinäpaalit mainitakseni. Marsut teettävät myös paljon työtä, täytyisi jaksaa siivota niiden iso häkki säännöllisesti jne. Tykkään marsuista ja vielä Vilin tullessa meille 4 vuotta sitten, meillä oli neljä marsua.


klikkaa Marsut


4) Lempivärisi koirilla?
Värillä ei väliä. Ei kuitenkaan mielellään valkoinen.

5) Yhdistykset joihin kuulut?

Paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen sekä kotipaikkakuntani eli Turun kotiseutuyhdistykseen.





6) Jos aloittaisit koiratanssin, minkä biisin valitsisit esityksesi taustamusiikiksi?

I Follow Rivers, luultavasti.

7) Missä/millaisessa paikassa haluaisit asua? Vastaako nykyinen asuinpaikkasi tätä?
Unelma olisi  kaikin mukavuuksin varustettu mökki keskellä kauneinta luontoa kaukana muusta asutuksesta. Niin, se on vain unelma ja pysyy sellaisena. Nykyinen asuinpaikkani vastaa kaikin puolin realistista unelmaa. Luulen, että vaikka voittaisin suuren summan rahaa, en vaihtaisi tätä nykyistä kotia muuhun. 

8) Arvokkain esine, joka sinulla on (tunnetasolla tai rahallisesti)

Rahallisesti en omista ainuttakaan arvokasta esinettä. Sen sijaan tunnetasolla arvokkaita esineitä minulla on koti tulvillaan. Katsonpa melkein mitä tahansa kotonani, niin siihen liittyy joku läheinen ihminen tai muu muisto, tilanne tai aika. Oma lapsuus, nuoruus, eri elämänvaiheet ja sitten ne kaikki minulle läheiset ihmiset. Oma henkilökohtainen menneisyyteni. ♥


Saint Paulia

9) Sisustat asuntosi kokonaan uusiksi. Mitä värejä ja materiaaleja käyttäisit?

Maanläheisiä värejä, ruskeaa, vihreää, sinistä, tietyissä värisävyissä. Materiaalina suosin puuta, lasia, puuvillaa, villaa, en erityisemmin pidä muovista enkä muustakaan keinotekoisesta. Sisustustyylini on hyvin askeettinen eikä minulla oikeastaan olekaan mitään tyylitajua, tärkeää on vain kaiken toimivuus.

10) Jos saisit tehdä työksesi mitä vain, mitä tekisit?

Olisin oikeastaan aina halunnut olla kotiäiti eli "kotirouva". Onneksi niin ei käynyt, olisin menettänyt paljon, jäänyt paljolti vaille sosiaalisia kontakteja, olisin pysynyt aika tiiviisti vain omassa kodissani omieni ympärillä. Minulla on aika vahva hoivaamisvietti ja siksi suuntauduin aikoinani hoitoalalle ja se on ollut juuri sitä, "mitä tekisin, jos saisin tehdä mitä vaan työkseni".

11) Maksimimäärä koiria, jota voisit pitää?
Kaksi. Nykyään vain yksi, en haaveile tosissani toisesta koirasta, leikisti vain.




Mai antoi sydämen ♥

Marja-Leena antoi sydämen ♥

Emmi antoi sydämen ♥




Kiitos!



maanantai 8. huhtikuuta 2013

Germany-spesiaali Nr.2

Nyt on puoli vuotta hampurilaisuutta takana ja pahimmasta sopeutumisvaiheesta selvitty.
Kirjoittelen muutaman rivin paikallisista tavoista ja olosuhteista kokemani perusteella.

Teitittely

Täällä ollaan muodollisen kohteliaita, teitittely on itsestään selvää, jos ei olla sinunkauppoja tehty. Lapsia ei sentään tarvitse teititellä... Minulle teitittely on suhteellisen helppoa, osittain, koska olen aiemminkin asunut Saksassa ja myös siksi, että minun ikäpolveni on aikoinaan joutunut teitittelemään vanhempia ihmisiä sekä arvoasemassa ylempinä olevia henkilöitä. Oma isäni on aina teititellyt omaa äitiään, se oli ainakin maalla tapana siihen aikaan, me kaikki lapsenlapset olemme silti aina sinutelleet mummoamme
Nykyinen sinuttelumentaliteetti Suomessa on uuden polven tapa kommunikoida. Minulla on silti ollut vaikeuksia osata sinutella ja teititellä Suomessa oikeissa paikoissa. Esim. lääkärissä. Tuntui oudolta teititellä nuorta, melkein vielä oman lapsenlapsen ikäistä lääkäriä, mutta yhtä oudolta kuulosti sinutella "lapsenkengissä" olevaa tohtoria.
Aikoinani keskustelin erään saksalaisen kollegani kanssa teitittelystä. Minä kritisoin sitä tapaa teititellä ja hän puolusti. Hän sanoi, että se on paras mahdollinen kommunikointitapa ei-ystävien kanssa, koska voit jutella mistä vain, mutta tietty, turvallinen etäisyys säilyy, puolin ja toisin, sillä sinuttelussa voi astua liian lähelle vierasta henkilöä. Jotenkin olen samaa mieltä.

Siis minulta sujuu teitittely kuin vettä vaan, paitsi, kun kyseessä on nuori vieras henkilö, silloin meinaa lipsahtaa sinutteluun, tähän asti olen onneksi onnistunut viime hetkellä nielaisemaan ja lausumaan oikealla hetkellä oikeaoppisen teitittelymuodon.

Eräs puhutteluun liittyvä maan tapa on esim. netissä lomakkeita täytettäessä avautuva valikko, josta pitää valita toivottu puhuttelumuoto. Valikosta löytyy mm. herra, rouva, professori, tri eli tohtori sekä aatelistittelit.



"Turkkilaisen" kauppa.

Kohteliaisuudet - Small Talk

Jos on Saksa teitittelyn ihmemaa, niin se on myös arkipäiväisten kohteliaisuuksien emämaa. Minusta se on hieno juttu, nyt kun olen sen sisäistänyt. Minulta sujuu kuin tyhjää vaan lausua kaikissa mahdollisissa tilanteissa hyvää päivänjatkoa, olkaa hyvä, kiitoksia paljon, sepä oli kauniisti tehty, kiitos samoin, teille myös. Kotoa kun lähden liikenteeseen, hetkellisesti mietin, paljonko kello on, se nimittäin ratkaisee, mitä sanon vastaantuleville. Sanonko siis hyvää huomenta vai hyvää päivää, rajapyykkinä on kello 12, suurin piirtein siis. Hiukan on vielä hakusessa, kenelle sanon näkemiin/auf Wiedersehen ja kenelle hei/Tschüß.
Tuskin suomalaiset ystäväni uskoisivat korviaan, jos kuulisivat, millainen kohteliaisuuksien latelija minusta on tullut, ennen oli kaikki toisin... :)




Minä en osaa pitää suutani kiinni, vaan tapani on sanoa jotain tapaamilleni ventovieraille ihmisille. Syynä voi olla söpö koira tai herttainen pikkulapsi tai mikä tahansa vähäinen syy. Joskus kyllä kadun, että olen mitään sanonut, kun omat sanat yllättäen loppuvat tai toinen tuntuu olevan kysymysmerkkinä. Tästä small talkista on kuitenkin ollut se hyöty, että olen oppinut luottamaan kielitaitooni. Kevät eli sen odotus on ollut antoisa small talk-aihe, siitä on riittänyt jutunjuurta enemmän kuin kylliksi. Siitäpä tuli heti mieleeni lukemani juttu: Hampurin yleisimmät ympärivuotiset linnut ovat tämänvuotisen lintulaskennan mukaan 1. talitiainen 2. mustarastas ja 3.sinitiainen eli ihan tuttuja tipuja kaikki.



On täällä rumiakin taloja,
näitä taloja on rintarinnan enemmän kuin kuvassa näkyy.


Lääkärit & K:nit

Sattuneista syistä olen joutunut tekemään tuttavuutta täkäläisen terveydenhuollon kanssa. Enpä ole aikaisemmin näin lyhyessä ajassa päässyt tutustumaan peräti viiteen erikoisalan lääkäriin, jos jätetään eläinlääkäri pois laskuista.Täällä on tapana, että ihmisillä on ns. omalääkäri, jossa käydään kaikissa arkisissa vaivoissa. Nämä lääkärit ovat usein yleislääketieteen erikoislääkäreitä. He hoitavat, mitä voivat, tekevät kotikäyntejä ja antavat tarvittaessa lähetteen muulle erikoislääkärille. Näin lääkäreillä säilyy sen lähetteen ansiosta yhteistyö potilaan hoidossa eli voivat vaihtaa tietoja yms. Ihmisillä on kuitenkin oikeus ilman lähetettäkin mennä mille tahansa lääkärille.




Täällä ei siis ole mitään terveyskeskussysteemiä, vaan kaikki lääkärit ja lääkäriasemat ovat yksityisiä. Kelakorttia vastaavalla sairaskassan kortilla saa korvauksen yleisimmästä hoidosta mutta esim. homeopaattiset lääkkeet joutuu potilas maksamaan itse. Apteekissa joutuu maksamaan lääkkeen hinnasta 10%, kuitenkin korkeintaan 10 euroa lääkettä kohti. Mitään reseptiä ei jää itselle, vaan se kulkeutuu apteekin kautta sairaskassaan.


Ja koska kaikki lääkärit ovat yksityislääkäreitä, ovat eräät saman erikoisalan lääkärit lyöttäytyneet yksiin eli heillä on yhteispraktiikka. Niissä kaikissa on oma laboratorio ja muita laitteita riippuen siitä erikoisalasta, esim. ortopedin vastaanotolta löytyy yleensä oma röntgenosasto ja silmälääkäriltä oma leikkaussali. Lisäksi on olemassa mm. röntgenkeskuksia, joihin ne lääkärit lähettävät potilaitaan, joilla ei ole omaa röntgeniä.

Joko olette ottaneet verinäytteet potilailta?
Kyllä, ja minne vien ne nyt?

Välillä on tullut ikävä omaa entistä terveyskeskusta, mutta kaikkeen tottuu. Kuten siihen, että aikavaraus on vain ja ainoastaan suuntaa-antava. Monella lääkärillä on vastaanotto avoinna tiettyinä aikoina ilman ajanvarausta, siihenkin tottuu, että odotusaika voi olla 4 tuntia. Ja siihen, että lääkäri on erittäin kiireinen. Kaikki ovat kuitenkin olleet hyvin ystävällisiä ja se korvaa paljon muita puutteita.


Kukkakauppa.

Sairaala

Onneksi en ole nähnyt täkäläistä sairaalaa sisältä päin paitsi silloin kun olen aikoinani sellaisessa työskennellyt. On kuitenkin ollut pakko uhrata muutama ajatus sillekin mahdollisuudelle, että joskus joutuu ihan tavalliseen sairaalaan potilaaksi.
Potilaana täällä täytyy olla omat sairaalavaatteet ja muut tarvikkeet. Yöasuja pitää olla useita, jotta voi vaihtaa aina tarvittaessa, kylpy- tai/ja aamutakki, pyyheliinoja, tossut jne. Jos joutuu sairaalaan täysin yllättäen, niin sairaalasta saa aivan varmasti yöasuksi edes ns. leikkauspaidan, joka on auki takaa, ettei ihan ilkimulki tarvitse olla... Jos sairaalaan on jäänyt edellisiltä potilailta vaatteita, niin silloin voi olla parempi tuuri tuon yöasun kanssa.
Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että paljon sairasteleva tai vanhusikäinen ihminen tekee viisaasti, jos hänellä on valmiiksi pakattu kassi yllättävää sairaalareissua silmälläpitäen.


Hui, mikä näky...


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kivuista ja kipulääkkeistä

HUOM. Koristelen blogiani nyt taas lainahöyhenillä, sillä seuraavan tekstin on kirjoittanut Danielle omassa blogissaan. Aihe on meille kaikille lemmikkien omistajille tärkeä ja on ihan hyvä, että tätäkin asiaa jokainen pohtii mielessään ja toimii lemmikkinsä parhaaksi.


******

Muutama sananen kipulääkkeistä


"Farmiksen kurssin innoittamana ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen kipulääkkeistä. Ihmeellisen sitkeässä nimittäin tuntuu olevan jotkut uskomukset, jotka voivat olla kohtalokkaita. Ei kuitenkaan kannata uskoa ihan kaikkea mitä meikä kirjoittaa ja suuri osa on vain mun mielipiteitä...

Mitä kipulääkkeitä saa antaa? 

Olen jo monelta kuullut, että koirille voi tarvittaessa lasten kipulääkkeitä - lasten buranaa, lasten aspiriiniä tai mitä kukin suositteleekaan... Itse lähtökohtaisesti lähden siitä, että eläimille on omat valmisteet, eikä niille pidä antaa ihmisten lääkkeitä. Esimerkiksi parasetamoli on kissalle hyvin myrkyllistä. Myös koirille sitä ei saa antaa, ellei eläinlääkäri sitä ihan erikseen määrää. Pääsääntöisesti tämä on myrkyllistä. Ibuprofeiinia ei missään nimessä suositella myöskään, eli buranat voi suosiolla jättää kaappiin. Aspiriini on myös myrkyllistä. Eläimille on omat kipulääkkeensä, joita voi turvallisesti antaa, eläinlääkärin ohjeita noudattaen tietysti. Täytyy totta kai pitää mielessä, että mikä tahansa voi olla myrkky, jos sitä annostelee väärin. Mutta tämä menee jo toksikologian luennon puolelle :) Suosittelen aina ensin kääntymään eläinlääkärin puoleen, ennen kuin oma-aloitteisesti rupeaa lääkitsemään eläintään.

Löytyykö kipulääkkeitä apteekista? 

Ei löydy. Eläimille ei ole ainuttakaan kipulääkevalmistetta vapailla markkinoilla. En ihan tarkkaan tiedä miksi, mutta en usko, että tämä varsinaisesti on huono juttu. Jos eläin on kipeä ja tarvitsee kipulääkettä, se on muutenkin siinä kunnossa, että eläinlääkärikäynti voi olla hyvä idea...

Ei mun eläin ole kipeä, se on aina ollut tällainen

On suorastaan tyrmistyttävää, miten huonosti ihmiset havainnoivat eläimensä kipua. Omistajan pitäisi olla eläimensä asiantuntija, silti monet omistajat ovat ihan ällikällä lyötyjä, kun kipulääkekuurin aikana eläimen käytös muuttuu radikaalisti parempaan suuntaan. Jos eläin käyttäytyy oudosti, on agressiivinen tai passiivinen, sen ruokahalu muuttuu, sen liike on erilainen, se ääntelee hassusti tai se nuolee jotain paikkaa, se voi olla kipeä. Erityisesti kissat ovat mestareita piilottamaan kipunsa. Jos kissa vaikuttaa kipeältä, se on todennäköisesti erittäin kipeä.

Ei ontuminen sitä haittaa, ei se ole kipeä. 

Tämäkin on ihan uskomatonta, mutta tosi moni oikeasti kuvittelee, että ontuva eläin ei ole kipeä. En ihan tiedä, miksi ihmiset uskovat eläimen ontuvan, kun koko jutun syynähän on raajan kipu. Sitten sitä ollaan äimän käkenä kipulääkekuurin jälkeen, kun lemmikki käyttää taas neljättä raajaansa. Ei me tiedetty! Joo'o.

Kipu on hyväksi eläimelle. 

Tästä aiheesta saatiinkin luennon jälkeen ihan mukavasti väittelyä aikaiseksi. Mun kaveriporukassa mielipiteet jakautui aikalailla kahtia. Luennolla tämä väite teilattiin täysillä. Kipu on eläimelle täysin turhaa ja sitä pitää hoitaa joka tilanteessa. Jos pelätään, että eläin käyttää vaikkapa kipeää raajaansa, on se muilla keinoin saatava liikkumattomaksi ja hoidettava kipu asianmukaisesti. Itse olen kuitenkin joissain tapauksissa hieman eri mieltä, mielestäni kivusta voi olla hyötyä joissain tilanteissa, enkä lähtisi tuputtamaan eläimille kipulääkkeitä aina samantien. Tiedän koiria, jotka ovat niin vilkkaita, että ne ovat kipsistä huolimatta juosseet iloisina ympyrää ja vaarantanut jalan parantamisen. Koiralle ei voi sanoa, älä käytä tota raajaa, niin se paranee. Omalla hauvallakin on ollut jalassa haavoja, joita ei kannata sitoa, koska paranataminen on tällöin hitaampaa. Vaikka jalka voikin olla tässä tilanteessa kipeä, tiedän, että oma adhd-tapaus olisi rikkonut itsensä paljon pahemmin, jos se olisi ollut kipulääkityksessä. Mitä myös huomasin omalla koiralla on se, että kipulääkkeet peittävät ontumisen ja voivat antaa väärän kuvan parantamisesta. Itselleni kävi juuri näin - tuloksena kahden kuukauden sairasloma, puolen vuoden kuntoutusprojekti ja satojen eurojen lovi kukkarossa. Totta kai tämä täytyy miettiä aina tapauskohtaisesti.

Eläimet eivät koe kipua samalla tavalla kuin ihmiset

En ymmärrä miksi näin olisi, mutta tietenkään asiaa ei voi tietää, kun kukaan ei ole eläimiltä koskaan kysynyt. Mielestäni on kuitenkin oikeus ja kohtuu olettaa, että eläin kokee kipua samalla tavalla kuin ihminen. Tämä täytyy ottaa huomioon, kun päättää, antaako eläimelle kipulääkettä vai ei. Outo uskomus on myös se, että mitä pienempi eläin on, sitä huonommin se tuntee kipua. En keksi ainuttakaan syytä, miksi hiiri tuntisi kipua huonommin kuin koira, tai kala huonommin kuin hevonen. Varmasti on eläinlajikohtaisia eroja, mutta liikaa ei saisi olettaa...

Eivät pennut tunne kipua, vai mitä? 

Itse asiassa tieteellisesti on osoitettu, että vastasyntyneet ovat paljon herkempiä kivulle kuin aikuiset. Muistaakseni luennolla sanottiin myös, että jos kokee vastasyntyneenä suurta kipua, voi tämä aikuisena aiheuttaa matalampaa kipukynnystä. Nämä tutkimustulokset aiheuttavat häntien ja korvien typistykset aika huonoon valoon, mä sanoisin. Tämä antaa myös lisää näkökulmaa esimerkiksi possujen kastraatioon, josta olen ennenkin puhunut.

Kissa ei ole pieni koira

No tämä on aivan totta. Kissan lääkitsemisen tekee hankalaksi se, että monesta lääkeaineesta on hirmu vähän tutkimustietoa kissojen osalta. Erittäin monen lääkkeen kohdalla on kuitenkin huomattu, että koiran annostelu on kissalle vaarallinen, jopa hengenlähtö voi olla vaarana. Kissat ovat monessa asiassa huomattavasti koiria herkempiä, eikä niihin koskaan pidä soveltaa koirien ohjeita.
Tää ei muuten liity suoranaisesti tähän, mutta mielenkiintoinen seikka, joka kissaihmisten kannattaa pitää mielessä: Kissa ei juuri koskaan hengitä suun kautta. Jos kissa läähättää tai hengitys tuntuu hankalalta, tila voi olla kriittinen. Kissoille keuhkot ovat ns. stressielin, hyvin monet tilat oireilevat keuhkojen kautta.

Tämmöisiä mietteitä tänään. Tosiaan, osa on vaan mun mielipiteitä ja osa on kirjoitettu hieman sarkastiseen sävyyn. Ei kannata teilata mua, jos satunkin olemaan väärässä jossain asiassa :) "