Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste anaalirauhaset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste anaalirauhaset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Pikavisiitti ellillä

Eilen Vili kävi pikavisiitillä eläinlääkärillä. Se on niin mukavaa, että kyseinen elli on tuossa ihan kulman takana ja vastaanotolle pääsee helposti. Vilin vaiva oli taas kerran anaalirauhasen täyttyminen. Tälläkin kertaa se oli vasen rauhanen, joka oli tukkeessa. Edellisestä käynnistä oli kulunut 5 viikkoa, joten ehkä jatkossa se on se aikaväli, jolloin pitää lähteä elliä tervehtimään. Pepa oli hiukan ärtynyt ja hoidoksi saatiin luonnonmukaista voidetta nimeltä VulnoPlant 10 g, vaikuttavina aineina kamomilla, calendula, hamamelis, hunaja sekä kalanmaksaöljy.
Hintaa käynnille tuli vähän alle 17 euroa, voiteen osuus oli noin 7e.




Nyt olen alkanut ajattelemaan Vilin vaihtelevia vaivoja, nirsoilua, yövalvomista, levottomuutta yms. pientä epämääräistä, että jos ne johtuvatkin aina tuosta anaalirauhasen täyttymisestä, kuten joku muistaakseni kerran kommentoikin. Vili oli elliltä palattuaan kuin uusi koira, iloinen kuin mikä ja leikkisä. Niin tapahtui viimeksikin, vietiin haluton ja tarmoton Vili ellille ja saatiin mukaamme vilkas ja iloinen koira.


*******

Jokin aika sitten ehdin hehkuttaa ihania kevätpäiviä ja sepä kostautuikin heti. Tänne tuli talvi. Lunta satoi 20 senttiä, raaka itätuuli puhalsi, koko maa oli osittain lamatilassa, teillä kaaos, lentokentillä samoin, lukuisia onnettomuuksia. Koko talven aikana ei lunta ollut kuin muutaman kerran tomusokerimainen kerrostuma aamutuimaan, siinä kaikki. Sitten oli se kaunis, lämpöinen kevätviikko ja nyt sitten vietetään talvea.




Ja voi sitä suolan ja "murusepelin" määrää! Vili kulkee anturat vaseliinissa, kunnes ihan oikeasti koittaa kevät. Turun talvessa oli sepeliä, sitä terävää kiveä, jota oli talviset kadut täynnä, mukavaksi ei sitä voinut sanoa, kun kulkeutuivat sisätiloihin ja ulkona sattuivat koiran tassuihin.
Täällä ei käytetä terävää sepeliä, vaan pyöreää granulaattia, kuin pieniä pippureita, joista osa murskana. Ne eivät satu eläimen tassuun, mutta kotona ne ovatkin hassunhauskoja palleroita, joita vierii ihan joka paikkaan, mattojen allekin. Niitä imuroidaan varmaan vielä juhannuksenakin...
Vili on yksi granulaattikuski tassuinensa ja isäntä toinen, kun ei ymmärrä jättää kenkiänsä heti eteiseen, vaan pitää ensin marssia lukaalin halki.



Meidän Nallu


Vanha, elämää nähnyt Nallukkamme.


Meidän Nallu. Ensin se oli pelkkänä makuuhuoneen koristeena, sitten vuosikausia kaikkien kolmen lapsenlapsen "potilaana". Nallu sai "insuliinipiikkejä", joutui "leikkauksiin", se sai siteitä, laastareita, "lääkkeitä" ja hoidettiin aina terveeksi. Seuraavat 10 vuotta Nallu oli lapinkoiramme Hessun ulkoilukaveri. Ilman Nallua Hessu ei milloinkaan lähtenyt ulos, aina oli ensin haettava Nallu ja Nallu hampaissa sitten kirmaistiin pihalle.



Nallu ja Hessu


Toiseen suuntaan homma ei toiminutkaan, vaan iltasella jouduimme etsimään Nallua pihalta, joskus ei löydetty ja Nallu joutui yöpymään yksin ulkona. Hessu saattoi kuljettaa Nallun kauaksikin eikä Hessusta ollut apua etsimisessä.
Nallu-ressukka on kestänyt ainakin 10-15 konepesuakin. Nyt Nallu on ilonamme täällä ja taas vanhoilla päivillään alkuperäisessä tehtävässään makuuhuoneen "koristeena".



Parivaljakko


Kaverukset



tiistai 5. helmikuuta 2013

Uudestaan uudella ellillä

 Maanantaiaamuna vein Vilin ulostenäytteen eläinlääkärille, matoja ei ollut. En kyllä epäillytkään, että olisi ollut, mutta hyvä, että tuli tutkittua eikä annettua "varmuuden vuoksi"-matokuuria. Harvemminhan aikuisella, pentuna hyvin madotetulla koiralla on matoja. Tuo tutkimus maksoi 16e.

* Sitten minun on oikaistava eräs asia edellisestä postauksestani. Puusilmä minä. Onhan siellä ellin odotushuoneessa sittenkin pieni kaappi, jossa on lukkojen takana eläinten ruokapusseja ja tölkkejä myynnissä. Kuinka en sitä huomannut edellisellä käynnillä? Koska istuin sen kaapin vierellä ja nyt vastapäätä... Joskus tuntuu, että "ei ole tarpeeksi valoa vintillä", usein on jotain kadoksissa tai en muuten vaan muista mitään. Jouluksi oli tarkoitus antaa Vilille aikaisemmin ostamani lelu joululahjaksi. En vaan ole vieläkään sitä löytänyt, "talteenhan se vanha pistää, vaan ei muista, minne", kuten vanha sanonta kuuluu. Huoh.

Maanantai-iltana mentiin sitten taas jo uudestaan moikkaamaan elliä. Vili nimittäin oli jo parina päivänä nuoleskellut ahkerasti pepaansa, mutta en havainnut mitään erityistä. Maanantaina kuitenkin olin huomaavinani, että anaalirauhaset olivat pullollaan ja pinkeät. Torstaina oli eläinlääkäri katsonut ne anaalit eikä silloin ollut mitään vielä havaittavissa. Lämpimällä suihkulla yritin helpottaa tilannetta, mutta sitten lähdettiin varmuuden vuoksi ellille. Olin ihan sekaisin jo tästä jobinpostista, vatsassa kiersi ja hermostuksissani söin pussillisen suklaatryffeleitä, niin kuin se olisi asiaa auttanut, paha olo vain tuli. Liian tuoreessa muistissa ne kaksi aikaisempaa anaalirauhasen paisetta, edellisestä juuri vasta puoli vuotta kulunut.

Vastaanotolla oli nyt toisena lääkärinä läsnä sellainen "viittä vaille valmis", joka sitten hoiteli Vilin peräpäätä ja muutenkin koko visiittiä. Rauhaset olivat vähän täyttyneet, vasen rauhanen oli aika piukassa anaalinesteistä ja elli tyhjenteli niitä. Ei suositeltu ollenkaan anaalirauhasten poistoleikkausta, kuten Suomessa jo alusta alkaen. Kehoitettiin käymään ensin kahden tai neljän viikon välein tarkistuttamassa, jos ok, niin sitten kuuden viikon päästä ja jos silloinkin ok, niin kahdeksan viikon kuluttua jne. kunnes löytyy se Vilille sopiva väli. Tämä anaalirauhasten tyhjennys maksoi noin 8 euroa.

Sitten siirryttiin keskustelemaan Vilin vatsavaivoista. Vili kävelee nyt jo taas reippaasti, voinnin mittana voidaan pitää sitä, haluaako ostoskeskukseen vai ei. Leikkinytkin on ihan oma-aloitteisesti ja yöt nukkuu hyvin eikä oksentele (saa sitä pahoinvoinnin estolääkettä silloin tällöin...). Ruokahalu on minun mielestäni suhteellisen huonoa, Vili syö kuitenkin ainakin kertaalleen päivässä kuppinsa tyhjäksi. Ehkä se onkin riittävän paljon? Kanan siipeä olen antanut pikkuerissä ja naudan jauhelihaa perunan kera.
Ellit olivat sitä mieltä, että ei sittenkään olisi aihetta suurempiin tutkimuksiin ainakaan vielä tällä kertaa. Kotiin sain varalle Antra Mups 10 mg tabletteja, joista saa antaa yöksi puolikkaan. Vaikuttava aine on omeprazoli eli kauppanimellä Nexium ehkä tutumpi.
Kuulin elleiltä myös sellaisesta, että Hannoverissa on eläintieteellinen korkeakoulu, jonka yhteydessä on myös koirakissaklinikka ja maksua vastaan laskevat kotiruokaa saavan koiran aterioitten ravintoarvot.

Ne aikaisemmalla kerralla saadut Emeprid/(Primperan) - ruiskulääkkeet aiheuttivat myös päänvaivaa, sillä Vili muuttui lääkkeen antamisen jälkeen levottomaksi. Kuulemma se on eräs lääkkeen sivuvaikutus ja minun pitää antaa Vilille puoli milliä vähemmän ja jos siitäkin tulee oireilua, niin vielä toisetkin puoli milliä pois jne. Taidan jättää koko lääkkeen pois...

Nyt älysin pyytää myös laskut printattuina, joten näen, mitä mikin maksaa. Ensinnäkin, Vili on noissa papereissa Willi, Tibet Terrier, tiibetin terrieri. Huoh. Miksi senkin nyt pitää olla väärin, ensi kerralla täytyy huomauttaa siitä.
Laskuissa ei ole ollenkaan laskutettuna toimisto/poliklinikkamaksua eikä lääkärinpalkkiota, mitkä ovat ihan positiivisia asioita. Sen sijaan on maininnat "koiran yleistutkimus" (14,44e) sekä "anaalirauhasten manuaalinen tyhjennys" (6,86e) ja niiden hinnat. Hintoihin tulee lisäksi 19% arvonlisäveroa.
Hinnastosta elli luetteli joitakin hintoja, mm. iso verenkuva kaikkine tutkimuksineen ja kuluineen maksaa noin 160e ja anaalirauhasten poistoleikkaus kaikkiaan 350e. Muut eivät jääneet mieleen.

Vilin ravinnon suhteen pyrin raakaravintoon, niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu, saattaa olla että siirtymäkausi tulee olemaan pitkä, täydelliseen barffiin en pyri eikä ole resurssejakaan ainakaan juuri nyt. Olen lukenut artikkeleita ja osan printannutkin, mm. kaikki Marian barffausta koskevat tekstit, Musch-Blogin ja saksankielisestä netistä Drei Hunde Nacht. Lisäksi ne kaikki lukuisat ja kiitollisuudella vastaanotetut neuvot blogini kommentoijilta. Huh, olipa vaikea sana. Olen lukenut myös mielenkiintoista tekstiä mukaellusta barffauksesta ja se kuulostaa sopivalta Vilin tuntien ja myös omaan ajatusmaailmaani. Seuraavan postauksen kirjoitankin aiheesta, jos ei mitään kiireellisempää ilmaannu.


PS. Jotenkin tuntui siltä, että annoin siellä eläinlääkärillä itsestäni kuvan 
vanhana, hysteerisenä koiranomistajana.


lauantai 11. elokuuta 2012

Totinen torvensoittaja osa II

Ihan ei postauksen otsikointi vastaa sisältöä, 
enemmänkin se kuvaa juuri nyt minua eikä Viliä, 
mutta väliäkö sillä!

Meillä on koiravieraita piisannut, kylässä kävi mm. "pieni" vasta 4 kk ikäinen Sissi-tyttö. Sissi on Viliä ainoastaan ison aavistuksen kookkaampi, mutta roteva ja raskastekoinen, tassutkin ovat isot kuin pesäpalloräpylät. Mielenkiintoista nähdä, minkälainen tankki tästä tytöstä kasvaa, jalat ovat matalaa sorttia ja selkä pitkä. Rodullisesti on ehta seropi.

Sissi 4 kk kävi kylässä ja valtasi Vilin sohvan
Vili koki tämän typykän leikkiinkutsut uhkaavina, juoksi karkuun ja Sissi piti sitä jo osana leikkiä. Meno oli niin vauhdikasta, ettei kamerakaan pysynyt menossa mukana. Oli ensimmäinen kerta, kun Vili näytti hampaitaan, teki sen jotenkin vaisusti, se ei ollut Vilin luonteen mukaista irvistää ja olla niin tosissaan, että täytyi ottaa hampaat aseeksi. Sissi-pentu ymmärsi oitis, mistä tuuli puhaltaa eli että ei tämä ollutkaan leikkiä. Sissi rauhottui silminnähtävästi ja sitten uskalsi Vilikin jo lähestyä.

Kolmen kopla 
Vierailulla kävi myös Vilin mielitietty, Betsi. Vastaanotto oli Vilin puolelta ylitsevuotavan sydämellistä, häntä huiskusi ja poika ei tiennyt, kuinka osoittaa iloisuuttaan. Betsi kävi ohimennen syömässä Vilin ylenkatsomat ruuat ja avaamassa Vilin aamuisen nakkiaktivointilaatikonkin, joka edelleen lojui lattialla.
Siitä lähtien, kun Betsi lähti lomahoidon jälkeen omaan kotiinsa, on Vili alkanut reagoimaan haukulla kaikkiin porraskäytävästä kuuluviin ääniin. Ei ole ollenkaan hauskaa moinen käytöksen muutos.


Betsin lähdön jälkeen syöminen on ollut huonoa, ei edes broilerin sydämet eikä mahapullat kelpaa enää, niitä söi niin mielellään Betsin seurassa. Vili söisi nykyään mielellään kaikkea sopimatonta, penkoo suklaalevyjä esiin, kerjää kahvileipää, kun tuntee kahvintuoksun nenässään, ruinaa nappuloita. Sen verran syö jotain, että hengissä pysyy.
Parina viime päivänä olen "pakkosyöttänyt" Viliä keitetyllä perunalla, toivossa, että ruokahalu alkaisi normalisoitua eikä ainakaan närästys pääse yllättämään. Ihan tyhjä maha ei sekään ole hyvä juttu. Vili ei ole oksennellut ja vointi näyttää muutenkin olevan ihan normaali. Vain tämä syömättömyys on merkillistä, tästä ongelmasta olen valitellut aika ajoin läpi koko blogihistorian.

kuuleeko kukaan, kun haukun?
Vilin oikea korva on rauhoittunut, sen sijaan muutama päivä sitten lenkillä ollessamme huomasin Vilin pysähtyvän alvariinsa rapsuttamaan vasenta leukapieltään. Etsin leuasta mahdollista punkkia, mutta sitten huomasin Vilin huulen punoittavan ja siinä oli muutama näppylä. Taas jotain uutta ja ennenkokematonta, kuinkas muuten. Kotimatkalla mietin mitä siihen laittaisin, huulesta kun on kysymys, niin siihen laitettu päätyy suuhun eli ei mitään "myrkkyjä" sovi ajatellakaan.
Päädyin ihmevoiteeseemme eli Tummeliin ja siitähän se apu löytyi. Tummeli lievittää kutinaa ja Vili jättikin raapimiset sikseen. Tummelia laitoin useasti päivän mittaan ja Vili tuntui olevan jopa mielisssään siitä. Huuli parani ja ongelma poistui.

pää piilossa = Vili piilossa
Elän edelleenkin pelossa, että anaalivaivat palaavat. Olen sen verran yrittänyt olla tolkussani, että en ihan vauhkona tuijota jatkuvasti Vilin pepaan, vaan olen muutaman päivän välein suihkutellut ja painellut anaaleja. Tähän asti kaikki on vaikuttanut ihan normaalilta. Vähäisellä kokemuksellani en kuitenkaan ole ihan varma... Minua pelottaa se anaalipaiseen yllätyksellisyys, se on nyt kaksi kertaa päässyt valloilleen ihan puskan takaa, joten mielessä sen mahdollisuus on aina pidettävä.

varjoon, suojaan...
Kurjalta tuntuu se, kuinka Vili useasti pakenee minua, kun lähestyn, Vilillä on ensimmäisenä mielessä, että taas viedään pesulle tai tehdään jotain vähemmän mukavaa. Torjutuksi tuleminen ei tunnu yhtään kivalta. Ehkäpä se kaikki vähitellen unohtuu, kun isommat toimepiteet ovat jo menneitä, jospa luottamus aikanaan  palaa.

Vili tykkää kaikista lapsista ♥


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Mielenkiintoista...ko?

Niin totta. Kokemuksena toistuvat, monen tunnin sähkökatkot ovat tosiaan mielenkiintoisia, joskin vähemmän hauskoja. Pisin viime päivien katkoista oli tänään, jo yöllä alkanut ja peräti reilut 7 tuntia kestänyt.
Lämmin kesäpäivä, pakastin sulaa, jääkaappi ei ole enää nimensä veroinen, kattotuulettimet eivät toimi, nettiyhteys ei pelaa, lämmin vesi muuttuu haaleaksi, kahvinkeitin, hella, valot, hiustenkuivaaja eikä hissi toimi. Vähemmän hauskaa asua ylimmässä kerroksessa.
Sähkö on aivan liian tärkeää nykyään. Liian moni vempele lakkaa toimimasta ja lamaa niin ihmisen kuin kodinkin. Mieleen tulivat ne myrskyjen uhrit, jotka joutuivat kylmään vuodenaikaan sähkökatkon uhreiksi useaksi päiväksi. 
Kaikkihan on elämässä tarkoitettu opiksi, kai sitten tällainen "lyhytkin" katkos normaaliin arkeen. Jos ei muuta opi, niin sen ainakin, että elämässä mikään ei ole itsestään selvää. Onnellisin lienee ollut Vili, sillä Vilin aamulenkki venyi 2½ tuntiseksi, onneksi oli kaunis sää.



Vili on toipunut anaalipaiseestaan hyvin, kaikki on pepassa paikallaan, mitä siellä kuuluu ollakin. Kävimme näyttämässä Viliä omaehtoisessa jälkitarkastuksessa omalääkärillä. Vilin anaalirauhaset olivat molemmat tyhjiä, vaikka luulin sen oikean olevan täynnä. Eläinlääkäri suositteli odotetusti anaalirauhasten poistoleikkausta, Vili on sopivan nuori eivätkä rauhaset ole ehtineet tulehtua liian montaa kertaa, se nimittäin aiheuttaa arpikudosta, joka taas voi vaikeuttaa leikkausta. Hän kertoi koko operaation kulun alusta loppuun. Valvontalaitteet ovat nykyklinikoilla tasokkaita, ihan vetävät vertoja ihmisten leikkaussalivarustukselle. Toipuminen leikkauksesta kestää noin 14 vrk. Näitä leikkauksia tehdään kuulemma runsaasti.


Yksi mutta ilmestyi sotkemaan suunnitelmaa. Sopivaa leikkausaikaa ei löytynyt, sen olisi pitänyt olla "heti", varhaisin mahdollinen olisi kyllä ollut melko pian, mutta meillä on muuta stressaavaa tiedossa elokuulle, joten olisi ehkä edesvastuutonta ottaa operaatiostressi siihen samaan aikaan. Ihan omia voimavaroja ajatellen. Aikamme asiaa pohdittuamme päätimme siirtää leikkauksen syksyyn, toivottavasti sitä ennen ei tule mitään paiseita eikä tukoksia...

Anaalirauhasten poistoleikkauksesta toipuminen kestää siis 10-14 vrk. Vaiheet olivat erään kyseisen leikkauksen koirallaan kokeneen mukaan olleet seuraavanlaisia:
- leikkaus kesti noin 30 minuuttia. Leikkausta edelsi 12 tunnin paasto.
- ensimmäiset 4 päivää Lady-niminen koira halusi vain olla, kävelemään ei halunnut ollenkaan.
- viidentenä päivänä alkoi tekemään tunnin lenkkejä.
- kipulääkkeitä sai 8 vrk.
- oma vilkas itsensä Lady oli 11. päivänä.
- koko toipilasajan koira käytti suojapukua.

Anaalirauhasten kotityhjennyksistä eläinlääkärimme oli henkilökohtaisesti sitä mieltä, että ulkoinen tyhjennystapa on ok, mutta hän ei oikein suosi sisäistä tyhjennystä kotona tehtäväksi.
Jos anaalivaiva on jatkuvaa, paremmat vaihtoehdot ovat siis leikkaus tai ulkoinen tyhjennys. 

Vili on viime aikoina tai oikeastaan siis Betsin lähdön jälkeen ollut tavallista vaisumpi ja huonoruokainen. Laihtunut ei kylläkään ole, sen verran on jotain syönyt, että paino on pysynyt ennallaan. Pari päivää makasi kuono ulko-oven kynnyksellä ja reagoi tapojensa vastaisesti kaikkeen porraskäytävän hälyyn. Nyt on siirtynyt jo peremmellä makoilemaan. Kaipaakohan Vili Betsiä?



sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kymmenes päivä



Kesä kiikkuen kuluvi, taitaa Vili tuossa kuvassa mietiskellä. Emäntänsä pohtii aivan muita asioita. Vaikkapa sitä, että ei todellakaan jaksa ainuttakaan anaalipaisetta enää. Se on molemmilla kerroilla ilmestynyt kuin salama kirkkaalta taivaalta ja vaikka ensimmäisen kerran jälkeen olin valistuneempi ja tarkkailin Vilin peräpäätä lähes vainoharhaisen innolla, niin silti se pääsi yllättämään.
Joka kerta rauhoitus, huuhtelut, antibiootit, hidas herääminen, mahdollisesti kivulias jälkihoito, joka kestää noin kaksi viikkoa. En millään jaksa aina vaan uudestaan katsoa Vilin surusilmiä enkä tykkää nykyisestä asemastani suhteessa koiraani. Olen se, joka lykkää vastentahtoisia lääkepillereitä pakkonieltäväksi, minä suihkutan ja puristelen ja nostan häntää ja tutkin ja vaanin. Jo minut nähdessään Vili häipyy sängyn alle piiloon, vaikka olisin aikeissa vain vaihtaa paikkaa täällä kotonamme.


Koen hirmuisen stressaavana myös anaalirauhastukkeutuman pelon, jatkuvan tarkkailun. Vili on kuin vedetty arpa joka kerta, kun nappaan hänet kylpyhuoneeseen tutkailtavaksi. Ylläripylläri voi yllättää. Oma mielialani on tasan riippuvainen Vilin voinnista. Tunnen suurta syyllisyyttä, kun Vili voi huonosti. Sitä lisää se tosiasia, että Vili ei ole valitteleva koira, vaan kestää kaiken kuin tosimies. Mistä minä tiedän, kuinka krooniset kiputilat Vilillä on jatkuvasti anaaliensa takia? Vili on rauhallinen ja vaisu koira, johtuuko se jatkuvasta, mahdollisesti pienestä? kipuilusta anaalialueella? Tuollainen paise vaatii kehittyäkseen pitkän ajan ja sitten se yhtenä hetkenä tulee kaikessa kamaluudessaan ilmi.


Vilin pepa 22.7.


Nyt Vilin pepa näyttää kauniilta, symmetriseltä, kun on jo molemmin puolin ollut anaalipaise. Oikean puolen rauhanen tuntuu edelleenkin kovalta ja sitten taas pehmeältä ja sitten taas kovalta, huoh. Mieluiten sulkisin silmäni ja olisin kuin ei mitään olisi.
Hilkulla oli perjantai-iltana, etten jo soittanut päivystykseen, kun huomasin sen rauhasen olevan pinkeän tai ainakin sen alueen. Sen verran sain jäitä hattuun, että päätin odottaa aamuun. Aamulla se sitten tuntuikin pehmeämmältä. Ja sitten taas kovalta...


Parhaani teen Viliä suihkuttaessani, että anaalit toimisivat, olen yrittänyt ulkoisesti painella niitä ohjeiden mukaisesti. Mitään ei tule eikä haise. Luin jostain, että eräillä koirilla anaalirauhasen neste on tönkköä tavaraa, joka ei pääse purkautumaan tiehyeitä pitkin. 
Eläinlääkäri kirjasi nyt tällä viime käynnillä, että "huuhdeltu anaalirauhaset auki, vasemmalla savenväristä hituista, oikealla runsaasti veristä, suuria valkoisia hiutaleita sekä paikoin limaakin. Ihokin voimakkaan tulehtunut oikean anaalirauhasen päältä ja ympäriltä."  Vasen puoli on siis se tällä kertaa "terve" puoli ja oikealla oli se paise, vaikka ei tuo maininta kovin terveeltä kuullosta.
Mielessäni on, että yritän tavoittaa Vilin ns. omalääkäriä ja kysyä hänen mielipidettään. Jos onni on myötä, niin hän ei ole juuri nyt lomalla ja toivottavasti klinikallakaan ei ole niin paljon ruuhkaa, ettei pääse puhelimitse läpi.


Vilin allergioista ollaan selvitty jotenkin kuin ihmeen kautta ja nyt on sitten uusi riesa. 
Kauhun tasapaino? Murphyn laki?
                                            
Mielelläni vastaanotan mielipiteitänne ja suosituksia, joko kommentteihin tai sähköpostiin.
Tämä oli nyt sitten sellainen ruikutuspostaus. Pahoittelen.


Eikä bloggeri suostunut kaikkeen haluamaani, joten rivien välit ovat mitä sattuu...

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kahdeksas päivä


Höyhensaarilla, pää sängyn alla
Vili on reipastunut ihan silmissä ja leikkikin on jo maistunut. Puvusta luovuttiin virallisesti eilen, epävirallisesti vasta tänään. Vili oli eilen ilman pukua eikä piitannut peppupuolestaan ollenkaan, rauhassa sai olla. Pohdinnan jälkeen päätimme jättää puvun pois myös yöksi. 
Yöllä kuitenkin huomasin Vilin nuolevan peppuaan, nousin ja puin puvun ylle välttääksemme kaikki harmit, mitä yletön nuoleminen voi aikaansaada. Aamulla Vili tuli terhakkaana tervehtimään, ilman pukua. Hetken mietin, että ei kai isäntä ole tohtinut sitä riisua, jos minä olen sen päälle pukenut...ja niinhän se oli, puku lojui lattialla yksikseen, Vili oli riisunut sen itse pois. En olisi uskonut, että se onnistuu Vililtä, mutta niin se vaan oli osannut sen.

Irtisanottu, hylätty pukuparka
Vilin oikea peppupuolisko eli se, jossa anaalipaise oli, on edelleenkin kovan tuntuinen, niin kuin olisi tukos anaalirauhasissa. Huoh. Jos niin on taas, en kyllä leiki enää sun kanssas. Lapsena oli helppo sanoa noin ja lähteä muualle, mutta mitäs sitä aikuisena voisi keksiä noita pakokeinoja, ei mitään, kaikki on pakko ottaa vastaan, mitä annetaan. Suihkuttaessa hieroin ja painelin pepaa parhaan taitoni mukaan, tuttu ahdistus jo alkoi taas tuntumaan rinnassa. 


Vilin häntä vielä suihkutuksen aikaisella sidonnalla,
ettei kastu  ja ole tiellä pepan hoidossa
Antibioottikuuri on edelleenkin meneillään, Vili sietää sitä hyvin, onneksi. Viikonloppu on tulossa, toivottavasti ei tarvitse päivystyksen palveluja käyttää anaalien takia. Joku sovittu jälkitarkastusaika olisi ollut aiheellinen, luulisi sellaisen seurannan olevan eläinlääkärinkin kannalta paikallaan, nähdä työnsä tulokset. Jos nyt joutuisin menemään muualle eläinlääkäriin, niin tuo Viliä hoitanut ei tietäisi sitä jatkoa omalle työlleen ollenkaan. 
Itse kyllä olen aina mielelläni seurannut työni tuloksia, se antaa voimia jaksaa ammatissaan, kun saa palautetta, varsinkin myönteistä, tietää tehneensä oikein. Negatiivinen palaute on aivan yhtä hyödyllistä, vaikkakaan ei niin mukavaa, mutta sen avulla pystyy kehittymään työssään paremmaksi.


Vilin paras lelu, Betsikin tykkäsi siitä
Tänä aamuna Vili sai pitkästä aikaa hapankorppua. En tarkkaan muista, miksi sen silloin joskus jätin pois, olisiko ollut, että aloin pelätä varastopunkkeja? Joku eläinlääkäri sanoi myös, että ruiskin on viljaa, siksikö luovuin hapankorpun syöttämisestä? Vili ensin hämmästeli, sitten rouskutti peräti kolme hapankorppua, ja jos lattialle tippuneet palaset lasketaan pois, niin lopputuloksena söi siis kaksi hapankorppua.

Illan pimetessä, oma peti-paras peti

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kuudes päivä

Tämä päivä on siinä suhteessa merkityksellinen, että Betsin 24-päiväinen täysihoito täällä meidän viiden tähden-koirahoitolassamme päättyi. Hassu sattuma, että Betsi nukkui vieressäni toisen yön, ja nyt toiseksi viimeisen. Betsillä oli ilmiselvästi joku logiikka?

Betsi odottamassa isäntäväkeään...

Ja kuinkas kävikään, kun isäntäväki yllättäen soitti ovikelloa? Betsi tuli varovaisesti katsomaan, keitä on tulossa ja murahti, kun näki kaksi ihmistä ovella, jotka jo huutelivat Betsi Betsi.
Betsi pakeni takaisin sohvalle, jossa juuri oli nukkunut. Isäntäväki istahti viereen ja siinä sitten pusuteltiin puolin ja toisin. Betsin elämässä eivät ole ihmiset koskaan tulleet takaisin, luuli nytkin kai, että me ollaan se seuraava hoitoperhe ja siinä se. Ei osannut odottaa jälleennäkemistä. Betsi tärisi ja hätäpissatkin pääsivät alle. Oli ressukka niin hämillään tilanteesta. Hetkeä myöhemmin ei enää tullut luokse, vaikka kuinka kutsuimme. Lähtiessään ei edes katsonut päinkään, oli taas niin osa omaa laumaansa, että...♥

Vili tiesi odottaa Betsin hakijoita

Vilin potkupuvun takalahkeet ovat saaneet isännän tennissukkien resoreista lisämittaa, joten nyt Vili ei pääse lahkeen kautta nuoleskelemaan. Onneksi nuoleskeluinto on vähentynyt selkeästi.
Kokeilimme tunnin verran tötterökauluriakin Vilille. Vili taisteli kovasti koko tunnin tötterön kanssa ja loppujen lopuksi alkoi ulisemaan ja vikisemään. Vili ei normaalisti vikise eikä ulise, äänet ovat käytössä ainoastaan komentaessaan palvelusväkeään eli meitä ihmisiä. Siis tötterö otettiin pois ja hylättiin ikiajoiksi.

Edellisiltana Vilin peppu aristi aivan hännän alapuolelta, siinä oli paksuhko kohta, jonka vähäinenkin koskettaminen sattui kovasti ja Vili oli muutenkin levoton. Minä sitten jo vaivuin taas epätoivon tilaan, stressinsietokykyni nykyään on aivan onnetonta tasoa. Joskus nuorena minut on testattu tuloksella "hyvä stressinsietokyky", mikä onkin pitänyt paikkansa. Vaan eipä pidä enää.
No, seuraavana päivänä eli eilen, tämä kipeä kohta hännän alla oli hävinnyt/pienentynyt ja siitä lähtien Vili ei ole enää paljonkaan ollut kiinnostunut takapäästään. Joko alkaisi tunnelin päästä näkymään valoa? Olen harventanut pepun suihkutuksia ja se tuntuu oikealta valinnalta tässä vaiheessa.

Oksentelua ei myöskään ole ollut sitten maanantain. Se ei siis johtunut antibiootista, vatsa ei myöskään ole ainakaan vielä reagoinut. Eläinlääkäri kovasti varoitti antibiootin negatiivisista vaikutuksista suolistoflooraan eli ripulia olisi ollut odotettavissa.

Jatkohoidoksi elli suositteli
- suihkuttelut 2-3 kertaa viikossa, mahdollisesti säännölliset anaalirauhasten tyhjentämiset esim. kuukausittain, jos oireilu uusii monesti, voi olla syytä harkita myös anaalirauhasten poistoleikkausta

Ulosteen massaa pitäisi saada kuiduilla lisättyä. Mikä avuksi? Inupekt Forte ? Fiber Husk ? Itse ehdotin luujauhoa, mutta elli oli sitä mieltä, että ei hyvä, vaan nimenomaan massan lisääminen on parempi. Vili ei luista piittaa, valitettavasti. Saattaa olla Vilin kohdalla, että ruokavalio ei auta asiaa, vaan syyt ovat muualla. Mielestäni Vilin vatsantoiminta on aina ollut parasta mahdollista, massan lisääminen lisäisi ulosteen pituutta, mutta ei paksuutta, Vai?


Ärsyyntymistä aiheuttavat apteekkien hinnat. Tarkoitus oli ostaa mm. Vetramil haavavoidetta. Pikkutuubi 10g maksoi yli 15 euroa! Tiedän, että se ei ole halpaa valmistetta, mutta että se maksaa lähes 5 euroa enemmän kuin tilattaessa nettiapteekista. Saman huomion tein muissakin tuotteissa, mutta tuo 10g voide ja 5e ylihintaa oli jo ihan huippu. Nyt teen tilauksen johonkin, josta saan kaikki koiran kotiapteekin tuotteet samasta paikasta ja hiukan edullisemmin, listallani on nyt useita tuotteita vastaisuuden varalle. Tarve yllättää aina yhtäkkisyydellä, joten hyvä olla kotona pieni apteekkivalikoima ihan koiraa varten. Suosituksesta ostan myös Cothivet-sumutetta, tähän anaalivaivaan se ei olisikaan ollut sopiva lääke, mutta kuulosti niin hyvältä, että on hyvä olla olemassa.

*******

Tässä kuvat Vilin avannepaiseen vaiheista, älä klikkaa, jos et halua nähdä...
12.7. toimenpiteen jälkeen
18.7.


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Neljäs päivä

Kuten otsikko sanoo, nyt on vasta 4. päivä operaatiosta menossa. Tuntuu kuin siitä olisi jo pitkäkin aika, aika, joka matelee. Vilin peppu on paljon paremman näköinen kuin silloin klinikalta tullessa, silloin se oli suorastaan kauhistuttava. Suihkuteltaessa siinä tuntuu edelleenkin kovia alueita ja yritän niitä painella saadun ohjeen mukaan. Tuntuu siltä, että homma ei ole vielä tässä.  Vili on oksennellut myös tiuhaan tahtiin pieniä määriä, ympäri vuorokauden. Mikä mättää?

Vili-baby

Ruokahalu on kohtalainen, mitä nyt eilen paastosi. Betsi on otettu hyötykäyttöön eli animaattoriksi lenkille. Vili on saanut Betsistä virtaa ja kävellyt reippaasti eilen pikkulenkin. Pissasi ensimmäisen kerran 2. päivänä eli  lauantaina piiiitkät tyttöpissat, eilen illalla jo merkkaili. Vatsakin on jo toiminut.

Klinikalta saatiin lääkkeitä mukaan seuraavasti:
* Fuciderm vet geeli 15 g, ohuelti tulehtuneelle iholle 2 kertaa päivässä, kunnes iho on pafrantunut
* Kefavet 250 mg 20tabl, 1 tbl 2 kertaa päivässä kuuri loppuun (harmillisesti tämä piti hakea erikseen apteekista)
*Kipulääkkeeksi jo kotona olevia Rimadyl-tabletteja tarpeen mukaan, max. 2 kertaa 15 mg /vrk

Kipulääkettä Vili sai kaksi ensimmäistä päivää, nyt vaikuttaa pärjäävänsä ilman. No, minä kun olen minä, niin tuota voidetta en ole laittanut lainkaan, peläten, että Vili sittenkin onnistuu nuolemaan sitä, pakkausselosteessa teksti "annosteltaessa geeliä tulee käyttää kertakäyttökäsineitä. Kädet pestään huolellisesti annostelun jälkeen" ja jo tuo kertoi ainakin minulle, että on parempi olla nuolematta.
Sen sijaan olen voidellut pepaa Tummelilla, sillä lehmien antibakteerisella voiteella, joka on meidän perheen luottovoide, auttaa aina. 


Edellisellä anaalipaise-episodilla ei voidetta määrätty erikseen ollenkaan. Elli sanoi "te kun olette tuon ikäisiä, niin teiltä varmaan löytyy Mobilatia kotoa, sitä voisi laittaa". No, vaikka ollaan sen ikäisiä, niin eipä vaan löytynyt mobilaattia, ja ehdotin ellille Tummelia, sanoi sen olevan ihan yhtä sopivaa.


Kaksin aina kaunihimpi

Olen kovasti ahkeraan pohtinut anaalirauhasten poistoleikkausta. Suomenkielisessä netissä siitä on luettavissa pääasiassa positiivisia tuloksia, saksankielisessä taas varoitellaan ihan hirveän paljon ja tuntuu, että joka toiselle olisi käynyt huonosti eli tullut sitä pidätyskyvyttömyyttä. Siellä kauhisteltiin myös kovasti, jos joku ilmoitti itse tyhjentävänsä koiransa anaalit, tyyliin "miksi luulet eläinlääkärien opiskelevan vuosikausia, ettäkö asiakas osaisi samat hommat tuosta vaan, opiskelematta..."  Mielenkiintoista.

Joka tapauksessa siitä leikkauksesta toipuu nopeammin kuin tästä paiseesta, koska siihen ei liity tulehdusta. Nips naps ja pari tikkiä. Niin, ja siitä nukutuksesta pitäisi myös selvitä, se onkin se suuri kysymysmerkki.
Siis näitä anaalipaiseita en jaksaisi Vilillä enää ainuttakaan, niistä selviäminen kestää jopa kaksi viikkoa ja on koko pepa joka kerta revitty hajalle. Rahallisesti 3 kertaa anaalipaise = leikkaus.

* Jos joku osaa ottaa kantaa tuohon leikkaukseen ja ehkä suositella Turun seudulla jotain tiettyä, taitavaa eläinlääkäriä, niin sähköpostiini voi kirjoitella tai sitten kommentoida tänne. 

Tällä kertaa tuntuu taas niin toivottomalta tuo Vilin toipuminen ennalleen, vaikkakin peppu on jo paremman näköinen. Tällä kertaa se vaan oli klinikalta lähtiessä aivan karmea, edellisellä kerralla ei ollenkaan niin pahan näköinen.


Leikin huumassa

Henkisesti kärsin taas Vilin ohessa. Harmillisesti noita potkupukujakin on vain yksi kappale, olisi ollut kiva vaihtaa välillä, pestä tai edes kuivattaa se kostuva takaosa. Nyt onneksi on pysynyt kuivempana kuin aluksi. Kokeilin joitakin virityksiä, mutta en saanut mitään toimivaa aikaiseksi.
Vili sai eilen leikinpuuskan Betsin kanssa, sain sen vaikutelman, että Betsi leikki varovaisemmin kuin ennen, tiesikö se, että Vili on vasta toipilas? Betsi on onneksemme ollut vaivaton lomahoidokki, suuresta koostaan huolimatta. Betsi on toiminut isännän Personal Trainer'inä painonpudotuksessa ja tulosta on tullut. Molemmilla, niin Betsillä itsellään kuin treenattavallaan.

Vielä kaksi yötä...

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Jatkoa eiliseen

Hyvään on helppo tottua eli toista vuotta elelimme Vilin kanssa auvoisia aikoja. Nyt muistuu taas mieleen kaikki aikaisemmat ahdistuksen hetket, kun tuntui, ettei tervettä päivää koiraparka näe.
Olen yrittänyt kovasti ahkerasti tarkkailla tuon koiruliinin peräpeiliä, pari kertaa viikossa on suihkuteltu lämpöisellä vedellä ja hyvin on sujunut. Nyt hieman taisin venyttää noita päiviä, Betsi tuli eikä ollut kurailmoja, joten saattoi mennä viikko ilman suihkuttelua. En tiedä, johtuiko tämä anaalipaise siitä, tavallaan laiminlyönnistäni, onhan se mahdollista, valitettavasti.

Se ajos eli paise oli tällä kertaa oikealla puolella, viimeksi oli vasemmalla. Se pulpahtaa aika nopeasti pintaan ja varsinkin koiralla, jolla on tuuhea turkki, ei helposti huomaa sen kehittymistä. Pitäisi jatkuvasti olla kurkkimassa turkin alle, mutta jos sitä ei osaa aavistaa tulevaksi, niin kukas nyt koiransa peppua ihan alvariinsa tarkastaa?

Pyysin eläinlääkäriä näyttämään, miten itse voisin niitä anaalirauhasia tyhjentää. Hanska käteen ja vaseliinia, mutta en kyllä tajunnut mitään. Harjoittelin sillä terveellä puolella (tietenkin!), mutta en tuntenut mitään hernettä enkä rypälettä, ei minusta taida sittenkään olla siihen hommaan.

Tämä kyllä saisi olla viimeinen anaalipaise, kiitos.

Anaalirauhasten poistoleikkauksesta oli tälläkin kertaa puhetta lääkärin kanssa. Molemmilla kerroilla muistutettiin mahdollisista riskeistä eli jos joku pieni hermo anaalialueella menee leikkauksessa poikki, seurauksena on pidätyskyvyttömyys. Kuulemma harvinaista, mutta mahdollista.

Nukutus on toinen pelottava asia. Vilin herääminen kestää kauan ja lisäksi nyt yön valvoessani huomasin Vilin yhtäkkiä vaipuvan hereilläolosta uneen niin, että kielikin jäi hampaiden väliin ja hengitys muuttui kiivaaksi. Tämä pelästytti minut totaalisesti, koska en aikaisemmin ollut kokenut tällaista hengityksen muutosta. Monta tuntia Vili hengitti hyvin nopeaan tahtiin. Luulin sen jo kuolevan.

Tänään Vili on ollut jo kiinnostunut tavallisista asioista, kuten aamunakista, ruokahalu on hyvä ja ensimmäisen kerran on pissannutkin. Ulkona ei kävele, istua nököttää vain ja yrittää nuolla peppuaan. Peppu on tänään paremman näköinen kuin heti operaation jälkeen, luojankiitos!

Jatkan juttua huomenna, kunhan oma väsymykseni vähän väistyy.

*******

Lopuksi lainaan Jagsteria:

Anaalirauhaset
Kirjoittanut: Jagster - tammikuu 21, 2010
Koiran peräaukko on noin yhden senttimetrin pituinen, ja siinä on kaksi sulkijalihasta. Anaalirauhaset ovat kaksi pussia, jotka ovat sijoittuneet ulomman ja sisemmän sulkijalihaksen väliin, noin kello 4 ja 8 kohdalla. Itseasiassa kyseessä on rauhaseritepussit, kooltaan noin maapähkinän kokoiset, ja anaalirauhaset sijaitsevat näiden pussien seinämissä. Anaalirauhasten tehtävää ei täysin tunneta, mutta luultavasti niiden tehtävän on reviirin merkitseminen ja muu viestiminen laumassa. Nykyajan koira ei niitä enää tarvitse, ja niitä pidetäänkin vain jäänteenä entisajoilta – jäänne, joka aiheuttaa kaikenlaisia pikkuvaivoja.

Anaalirauhaset, siis oikeammin pussit, ovat täynnä anaalieritettä, joka on juoksevaa ja väriltään vaalean kellanruskeaa. Haju on erittäin voimakas, ja useasti rauhasnestettä itsessään pidetään merkkinä jostain sairaudesta. Anaalirauhaset tyhjenevät normaalisti koiran ulostaessa.
Anaalirauhasongelmat ovat erittäin yleisiä, mutta kohtuullisen harvinaisia greyhoundeilla.


Ongelmat
Anaalirauhassairauksien syy on tuntematon. Erityksen taso vaihtelee yksilöittän, ja ne jotka kehittävät suuria määriä eritettä ja joilla poistotiehyet ovat poikkeuksellisen ahtaat, on suurempi riski sairastua. Syiksi on epäilty
- eritteen koostumuksen muutosta,
- sopimatonta ravintoa,
- jatkuvasti pehmeää ulostetta,
- äkillistä ripulia,
- anaalirauhasten erittävien solujen ylitoimintaa,
- liikunnan puutosta ja pienten ja/tai lihavien koirien anaalialueen heikkoa lihaskuntoa

Lisäksi nuorilla nartuilla on huomattu olevan suurentunut riski kehittää anaalivaivoja 1 – 3 viikkoa juoksuaikojen jälkeen. Mikäli anaalit eivät tyhjene tarpeeksi usein, alkaa erite käydä, tulee sekundaarinen bakteeritulehdus ja paise alkaa muodostua.

Anaalirauhasvaivat aiheuttavat koirilla useita erilaisia vaivoja, kuten
- tenesmusta eli ulostuspakkoa,
- istumishaluttomuutta,
- takajalkojen ontumista,
- anaalialueen toistuvaa tuijottelua,
- peräpään vetäminen maata vasten,
- hännän jahtaamista,
- puhjenneen anaalipaiseen eritettä anaalialueella,
- jonkun muun kehon alueen pakonomainen nuoleminen,
- luonteen muutosta,
- hännän asennon muutos (häntä ei nouse pystyyn normaaliin asentoon),
- liikkumisrajoitteisuutta, joillakin jopa ”halvaantumista” ja pystyyn hyppäämistä kuin olisi neulalla pistetty.

Kroonisissa tapauksissa saattaa esiintyä ihottumaa peräpeilin, vatsan, kainaloiden ja lantion alueella sekä varpaanväleissä.

Anaalirauhasten aiheuttaessa koiralle vaivaa ovat rauhaset useimmiten turvonneet ja kosketusarat. Rauhasten koko on yleensä suurentunut jos ne tuntuvat ihon läpi tunnusteltaessa. Joko toinen tai molemmat rauhaset voivat olla suurentuneet viimeksi mainitun ollessa yleisempi. Toispuoleinen suurentuminen liittyy useimmiten anaalipaiseeseen.


Anaalien täyttyminen
Nestemäinen erite muuttuu paksuksi ja kiinteytyy, rauhasen tyhjentymiskanava tukkeutuu. Tällöin puhutaan anaalirauhasten impaktiosta.


Anaalirauhastulehdus
Bakteerit alkavat kasvamaan eritteessä muodostaen märkäistä, kellertävää tai verekästä nestettä. Puhutaan anaalirauhasten tulehduksesta, infektiosta.


Paise
Tulehdus etenee muodostaen anaalirauhaseen kuumottavan ja kipeän turvotuksen, puhutaan märkäpaiseesta, abskessista. Kun rauhanen on täyttynyt märkäisestä eritteestä, puhkeaa anaalirauhasen seinämä ihon läpi ja märkäinen tulehduserite valuu iholle. Tällöin puhutaan anaalirauhasen fistelöitymisestä.


Hoito
Lievissä tapauksissa anaalirauhaspussit tyhjennetään puristamalla. Kun ensimmäisen kerran menee eläinlääkärille anaaliongelmien takia, kannattaa lääkäriä pyytää näyttämään miten anaalirauhaset voi itse tyhjentää. Liikaa voimaa tyhjentämisessä ei saa käyttää, jotta anaalirauhasta tai peräsuolta ei vahingoiteta. Parhaiten tyhjennys onnistuu työntämällä hansikoitu etusormi perä-aukkoon ja ottamalla täysi anaalirauhanen etusormen ja peukalon väliin. Monilla koirilla anaalirauhasen saa melko tyhjäksi myös ”niistämällä” ihon puolelta molemmat rauhaset yhtäaikaa. Kannattaa olla hivenen hellä, sillä tulehtuneet anaalitauihaset ovat arat. Greyhoundille on syytä laittaa kuonokoppa toimenpiteen ajaksi, ihan varmuuden vuoksi.
Anaalinesteen hajua ei kannata pelästyä. Vaikka se on melkoisen kuvottava, niin se on normaalia.

Tulehtunut tai pahoin tukkeutunut rauhanen jätetään eläinlääkärin hoidettavaksi. Hän tyhjentää sekä huuhtelee rauhaspussin. Toimenpide tehdään rauhoituksessa, joka on aina jonkun asteinen riski greyhoundeilla. Näissä vaaditaan yleensä lisälääkityksenä antibioottisalva tai sisäinen antibioottikuuri.
Erittäin vakavissa tai toistuvissa voidaan anaalirauhasten poistamista harkita. Kyseessä on helppo ja nopea operaatio.


Ennaltaehkäisy
Kuitujen lisäämistä ruokaan on suositeltavaa, sillä liian kuituköyhäravinto ja pehmeät ulosteet lisäävät riskiä. Uloste sekä ulostuskerrathat tyhjentävät luonnollisella tavalla anaalirauhasia. Tämä saattaa olla yksi syy miksi anaaliongelmat ovat tänä päivänä niin yleisiä. Valmisruuilta vaaditaan lähes täydellistä sulavuutta, ja ulosteita pidetään merkkinä huonosta ruuasta. Ulostemäärillähän ei kuitenkaan ole merkitystä kuin usean koiran talouksissa – yksi tai kaksi koiraa ei niin paljon tuota jätöksiä, etteikö niitä kykenisi tai jaksaisi kerätä pois.
Hyvä fyysinen kunto sekä normaalipaino alentavat riskiä. Luultavasti nykypäivän pullamössökoirat kärsivätkin tulehtuneista anaalirauhasista, koska ne ovat heikossa kunnossa, ylipainoisia sekä syövät liian sulavaa ruokaa.


perjantai 13. heinäkuuta 2012

Ellillä

Teimme pitkästä aikaa aivan yllättäen visiitin eläinlääkärille. Juttu alkoi seuraavasti, kun ajattelen muutamaa päivää taaksepäin: Vili oli viime päivinä tavallista enemmän omissa oloissaan, syyksi epäilin mm. painostavaa säätä tai väsymystä toisen koiran kanssa olemiseen. 

Keskiviikkona Vili ei tullut aamunakille ja se on merkki siitä, että asiat eivät ole kunnossa. Kaiken lisäksi oli nukkunut yönsä kirjoituspöydän alla, se on tavallaan Vilin sairastupa, siellä se nukkuu aina, kun on jotain ongelmaa. Oletin, että on mahavaivoja ja että iltaan mennessä olisi taas oma itsensä. Niin ei kuitenkaan käynyt. Mitään oireita ei ilmennyt, tutkailin anaalejakin, kuten tapanani on, kaikki näytti olevan hyvin. Ei ripulia, ei oksentamista, ei raapimista, vain vetäytyminen oli oire.
Illalla sitten päädyimme isännän kanssa siihen oletukseen, että Vilillä on kipuja, ehkä Betsin törmäilyt ovat kolhineet ja niin annoin Vilille 10 mg Rimadyliä yöksi. Ehkä oli satuttanut selkänsä, jossa oli vanhaa vaivaa?

Vili oli tässä jo hiukan poissaoleva, outo

Torstai-aamuna Vili olikin omasta halustaan jalkeilla ja häntäkin oli selän päällä taas. Sitten alkoi pepun nuoleminen ja otin Vilin uudestaan syyniin. No, yhtäkkiä yhdessä yössä oli kehittynyt anaalipaise! Taas. Huhtikuussa 2011 oli vastaava tilanne, pahempi kylläkin ja sekin tuli silloin kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Mitäs muuta, kuin puhelimeen aikaa varaamaan eläinlääkärille. Heinäkuu ei ole se paras mahdollinen kuukausi saada elliä kiinni. Luottolääkäriasemalle ei päästy ollenkaan puhelimitse, tunti yritettiin ja aina vaan oli ruuhkaa. Sitten turvauduin edelliseen elliasemaamme, siellä ei ollut puhelinruuhkaa, vaan vastattiin heti, mutta seuraava aika olisi ollut vasta seuraavana päivänä, oikein oli usea aika tarjolla, joista valita. Varasin sen varhaisimman ajan varmuuden vuoksi. Sitten soitto Kaarinaan, ei päästy läpi, sitten Tuhatjalkaan, sinnekään ei päästy puhelimitse, mutta netin kautta sain varatuksi perjantaille aikaisemman ajan kuin sen jo tehdyn varauksen.

ns. Betsin petillä makoileva Vili
En millään olisi halunnut antaa Vilin kärsiä yön yli ja ottaa sitä riskiä, että taas tulee avanne sinne anaalialueelle, joten jatkoin soittelua. Sitten sain entuudestaan tuntemattomalta elliasemalta ajan illaksi, viimeisen mahdollisen vastaanottoajan eli klo 20.00. Olin todella kiitollinen siitä! Sitten peruutin ne jo tekemäni aikaisemmat varaukset. Kaksi tuntia siinä vierähti. Jos olisi koiran välittömästä hengenlähdöstä ollut kyse, niin kovin toivotonta olisi tuo ellin löytyminen ollut, siinä tapauksessa olisi varmaan pitänyt viedä koira lääkäriasemalle suoraan, ilman mitään soitteluja.

Käytössä taas
Illalla sitten nökötimme lääkärin odotushuoneessa. Poika sai rauhoituspiikin ja sitten hänet vietiin toiseen huoneeseen käsittelyyn, se oli itselleni uusi tilanne, viimeksi olin koko ajan itse läsnä. Puoli tuntia sanottiin kestävän, kolmen vartin kuluttua tuotiin Vili syliini käärittynä pyyhkeisiin, peppu oli pesty desinfioivalla shampoolla ja lisäksi Vilin vähäinen hammaskivikin oli poistettu ns. kaupan päälle.

Peppu näytti/näyttää aivan kauhistuttavalta, toivottavasti se paranee eikä tarvita uusia toimenpiteitä. Vili oli jo taksissa hereillä, toisin kuin viimeksi, mutta kotona jatkoi uniaan ja nukkuu nytkin, tai ainakin lepäilee.
Viime yö meni valvoessa, vahdin Vilin vointia enkä halunnut Vilin yöllä toikkaroivan ympäri huushollia, kun on tuo iso Betsikin vielä. Olen siis ihan väsynyt ja kanttuvei, mutta eiköhän tämä tästä.

Nuolemisen estoa on taas jonkin aikaa harjoitettava. Vilin vanha potkupuku on pieni, hankala ja ahdas, juuri ja juuri ajaa asiansa. Neuvoisin kaikkia koiranomistajia valmistamaan/hankkimaan koiralleen jo etukäteen kaikenvaralta jonkinlaisen estopuvun, kauluksen tms. Se tarve tulee aina yllättäin ja silloin ei ole aikaa keksiä mitään. Muovikaulurista Vili menee aivan sekaisin, sellaisen käytöstä ei meillä tule mitään.

Kovin erilaista oli tällä eläinlääkäriasemalla kuin edellisellä anaalikeikalla toisessa paikassa...

Klinikan seinältä, jouluinen kuva, mutta niin kaunis.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Uutisista, päivää!

Vilin avanne siellä pepussa on hyvää vauhtia paranemassa. Siihen on tulossa rupi päälle eikä se tunnu Viliä enää kovin paljon kiinnostavankaan. Suihkuteltu on 3-4 kertaa vuorokaudessa.

Mitähän sitä voisi tehdä jatkossa, että nuo anaalirauhasen vaivat eivät uusiutuisi? Riittääkö lämminvesisuihkuttelu vaikkapa kerran viikossa? Auttaako se rauhasia tyhjentymään? Leikkaus tietenkin poistaisi nämä vaivat lopullisesti, mutta ihan heti ei olla siihen ryhtymässä. Kysyin eläinlääkäriltä, että onko sellainen operaatio ihan rutiinijuttu vai isompi. Hän sanoi sen olevan rutiinia, mutta se vaatii silti lääkäriltä kokemusta ja tarkkuutta. Niinpä, ettei vahingossa napsaise niitä ryppynauhoja poikki.

Kipulääkkeitä Vili sai 4 päivää ja hyvin pärjää jo ilman. Antibiootteja annetaan kaiken kaikkiaan 10 päivän kuuri, tänään on 8. päivä menossa.



Vili oli eilen iltamyöhään melkoisen levoton, piti pureskella kaikkia tassuja ja kylkeä ja rapsuttaa ihan perinteisestikin. Sama homma aamuyöstä. Tilanne ei ole kuitenkaan vielä hälyttävä, vaikka näen jo kauhukuvia tulevasta.




Jos tuo kutina nyt jatkuu, niin en tiedä, mikä sitä aiheuttaa. Vaihtoehtoja on mielin määrin, mm.

* Nuo lääkkeet? Antibiootissa on sianmaksajauhetta, possu on epäiltyjen listalla Vilin ruokavaliossa, ei ole syönyt possua miesmuistiin. Antibioottikuuri pitää kuitenkin antaa loppuun saakka, jos ei mitään ihan kauheita oireita ilmene. Onneksi enää kaksi päivää jäljellä.
Pitänee lisätä tuo sianmaksa sinne eläinlääkäriaseman "syntilistaan", pitäisihän ell se osata ottaa huomioon, kun määrää lääkkeitä ruoka-allergiselle koiralle.
* Se viikko sitten pihalta syöty, jonkun toisen oksentama nappula?
* Siitepöly? Leppä kukkii, muut eivät sentään vielä.

Olen lopen kyllästynyt tähän arvailuun!

Kun nyt tästä lääkitysrumbasta selvitään, niin sitten alkaa Vilin yleiskunnon nosto taas lempeillä metoodeilla. Nyt on ollut mielestäni ehdottomasti pakko hoitaa Viliä näillä apteekin dropeilla ja kunhan Vili on taas terve, niin sitten yritän vahvistaa myös Vilin mahalaukun limakalvoja luonnollisin keinoin. Täytyy vielä löytää ne keinot...

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Jatkoa eiliseen

Eilinen päivä oli rasittava, niin Vilille kuin meillekin. Vili oli levoton, peppu vaivasi taukoamatta ja Vili joutui äärirajoille kiemurrellessaan kroppansa kanssa, jotta ylettyi juuri ja juuri nuolemaan.
Kun Vili on levoton, olen minäkin. Kärsitään yhdessä, Vili fyysisesti ja minä henkisesti.

Iltaa kohden tilanne onneksi helpottui. Vili pystyi ulostamaan kunnollisesti ja ilmeisesti vain vähin kivuin. Siitä käynnistyi sitten parempi vaihe päälle ja tuntuu jatkuvan edelleenkin.

Kuva: Vilin avanne

Tämä päivä on ollut selkeästi edellisiä parempi. Pepun avanteen nuoleminen on ollut hyvin vähäistä, se ei tunnu enää olevan Vilin elämän keskipiste. Mikä helpotus! Suihkutuksia jatketaan.
Kävin hakemassa eläinlääkäriasemalta ne puuttuvat antibiootit. Huomenna aamulla Vili saa viimeisen kipulääkkeen ja siitä sitten vaan odottelemme avanteen paranemista...
Hyvältä näyttää, ainakin tällä hetkellä.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Palmusunnuntain mietteitä

Vilin potkupuvun toimivuus on ollut huonohkoa. Vili ei pyri aktiivisesti siitä pois, mutta vaikka puvun istuvuus on melko tiukka, niin poika saa jotenkin lyhyet jalkansa pois kaikista lahkeista ja on sitten täysin avuton ja jalaton maanmatonen.
Täytynee jatkaa tuotekehittelyä.

Eilen illalla sitten aukeni avanne siihen vasempaan peppupuoliskoon. Vili pelästyi kovasti, kun yhtäkkiä housunsa olivat märät. Suihkun alla sieltä tuli runsaasti kudosnesteitä tai mitä lienevätkään, onneksi kuitenkin täysin hajuttomia. Se tuntui helpottavan Vilin oloa.
Jätin Vilin "potkuputken" nyt pois käytöstä ja olen antanut Vilin halutessaan nuolla sitä avannetta ja siivota omatoimisesti niitä nesteitä pois. Ainakin toistaiseksi peppu näyttää ihan hyvältä.

Sitten vielä kuin kruununa kaiken päälle, Vili söi ulkona todistetusti yhden nappulan! Luulin sitä ensin jäniksen papanaksi, mutta kuivamuonanappula se oli. Joku oksennettu kasa kai.
Ulkoilu ulottui tänään sentään kauemmaksi kuin vain pihalle, pari metriä eteenpäin, istahdus, pari metriä eteenpäin, istahdus jne. Aavistus kadoksissa ollutta leikkimieltä ilmeni aamulla ja hapankorppukin maistui. Kakkaaminen oli kivuliasta ja vaikeaa ja se sai Vilin mielialan laskemaan.

Kyllä tästä nyt riesa tuli. Toivottavasti Vili paranee täysin. Muitakin, huonompia  mahdollisuuksia kuulemma on... Olen hiukan katkera, että pitää uutta vaivaa tulla, kun juuri on edellisestä selvitty. En osannut kai olla tarpeeksi kiitollinen ja nöyrä, vai olinko liian ylpeä ja onnellinen, kun Viliä nyt jo taas rangaistaan?

Tällaisia terveydellisesti sekundapentuja kuten Vili, tuottavat nuo Vilin kasvattajan kaltaiset kennelinpitäjät. Vili on onneksemme luonteeltaan aivan täydellinen koira, meidän rakas pieni Vilimme.

Eläinlääkäriasema

Onko liikaa vaadittu, että

* potilasta vastaanotettaessa perehdyttäisiin edes tärkeimpiin potilastietoihin?
* asiakkaalle annetaan mukaan oikea määrä lääkkeitä?
* kerrotaan suullisesti tai kirjallisesti, jos joku lääkkeistä on ravistettava ennen käyttöä?
* annetaan ohjeet, jos osaa lääkkeistä ei saa antaa samanaikaisesti muitten kanssa?
* noudatettaisiin Eviran suositusta rokotteiden antamisessa, esim. rabies-rokotetta ei suositella annettavaksi samanaikaisesti muiden rokotteiden kanssa?
* huomioitaisiin kaikki varotoimet allergisen koiran lääkityksessä, toisin sanoen annettaisiin omistajalle edes mahdollisuus ilmaista mielipiteensä?
* lääkkeen lisä- ja apuaineet huomioitaisiin mahdollisen allergisen reaktion poissulkemiseksi?
* pitkäaikaisen kortisonihoidon pariksi annettaisiin mahansuojalääkitys, ettei närästystä tai peräti vatsahaavaa pääse syntymään?

Olen käynyt Vilin kanssa vain 3x rokotuksessa ja 3x terveydellisten ongelmien takia eläinlääkäriasemalla ja kaikki edellä mainitut epäkohdat ovat sattuneet kohdallemme.

Suuri osa lemmikinomistajista on tavallisia ihmisiä ilman perehtyneisyyttä eläinlääkintään. He eivät varmaan useinkaan kyseenalaista mitään eläinlääkärin tekemisiä, vaan luottavat häneen aivan kuten pitäisikin voida luottaa.
Itsekin olen maallikko, mutta sentään terveydenhoidon ammattilainen, joten suhtaudun kriittisesti ja osaan etsiä tietoa ja varmistella ohjeiden oikeellisuutta, tiettyyn rajaan saakka.
Minua ärsyttää suunnattomasti, että löydän puutteita eläinlääkärien toiminnassa. Miten heihin voi luottaa, kun aihetta siihen ei ole? Olen toki kokenut siellä ystävällistä kohtelua, mutta siitähän ei tässä olekaan kysymys.

Ovatko kaikki eläinlääkäriasemat tavalla tai toisella hälläväliä-asenteisia? Mielessä käy ajatus eläinlääkäriaseman vaihtamisesta, joskin autottomana ihmisenä on ajateltava myös etäisyyttä. Entä jos mennään ojasta allikkoon?

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Päivä eilisen jälkeen

Iltamyöhään saakka Vili oli melkein jalaton, nukkui vaan. Pelkäsin Vilin vallan kuolevan...
Hieroin häntä ja pidin lämpimänä. Vettä sai yhden millin ruiskusta, koska ei ollut juonut ollenkaan eikä edes edellisenäkään päivänä ja nieleminen oli aivan olematonta. Söi kuitenkin kaksi kertaa ruokaa. Pissareissut olivat istumatuokioita pihamaalla, siinä kaikki. Nyt aamulla Vili on sentään jaloillaan, ruoka ei maistu, vettä on juonut ja käynyt kertaalleen pissalla.

Kuinka ollakaan, niin tämä ryökäle Vili ylettyy sittenkin nuolemaan peppuaan! Olisi pitänyt ottaa sieltä eläinlääkäriasemalta kauluri varoiksi mukaan. Emäntä joutui lähtemään Prismaan vauvanvaateostoksille, kun oma mielikuvitus ei tuottanut mitään toteuttamiskelpoista ideaa kauluriksi. Mukaan sieltä lähti vauvan potkuhousut vetoketjulla, koko 80, halvin mahdollinen, tosin halvaksi sitä ei voi sanoa.
Hiukan ompeluhommia ja sitten puku kovan taistelun jälkeen saatiin päälle. Se onkin varsinainen taitolaji saada vetoketju kiinni jättämättä Vilin pitkiä vatsakarvoja vetskarin väliin. Puku olisi saanut olla numeroa isompi, mutta kaupasta ei löytynyt.


Eilisestä eläinlääkärikäynnistä kritiikkiä vielä sen verran, että vaikka ohjeessa sanottiin antibiooteista 10 päivän kuuri, niin tabletteja saatiin vain 6 kpl. Toisekseen jäi harmittamaan se herätyspiikki, sitä en olisi halunnut, en varsinkaan sillä perusteella, että "on mukavampi kantaa kun ei ole ihan vetelä". Se ei olisi ollut pakollinen lääke ja olisin halunnut välttää juuri ne turhat. No, miksi sitten annoin laittaa sen herätteen? Sitä ei valitettavasti minulta kysytty, hoitaja pisti sitä jo ja samalla sanoi, että "on mukavampi kantaa kun ei ole ihan vetelä". Luulin sen olevan sitä kipulääkettä ja antibiootteja, niiden antamisesta oli jo juttua ollutkin. Vili ei edes herännyt koko päivänä mitenkään niin paljon, että olisi ollut edes mukavampi kantaa...

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Anaalirauhasen puhkeaminen

jatkoa eiliseen...

Tulipa taas käytyä eläinlääkärissä.

Eilen illalla aloin tutkia Vilin peräpäätä vähän tarkemmin, kun muistelin Vilin viikolla tuijotelleen sinne hännän seutuville. Kuinkas ollakaan, Vilin hännän alapuolella vasemmalla oli kova, iso patti, toisella puolella ei. Ulkoisesti ei ollut mitään erikoista, punoitusta tms. Kaikki kasvaimet käväisivät ensimmäiseksi mielessä ja toisena sitten anaalirauhaset.
Aloitin helpommasta päästä, eli hakemaan tietoa anaalirauhasista. Aikaisemmilla koirillani ei sen tyyppisiä vaivoja ole ollut, joten taas olin teillä tietymättömillä tietojeni kanssa. Onneksi löytyi paljonkin luettavaa, osa sopi Viliin, osa taas ei ollenkaan. Missään ei mainittu vetämättömyyttä, vaan päinvastoin levottomuutta. Myös kuulemma anaalirauhasvaivoista kärsivä koira välttää istumista tai vetää peräpäätään pitkin lattioita. Vili ei tehnyt kumpaakaan, vaan istui mielellään peppunsa päällä.

Onneksi saimme heti ajan ja aamulla  klo 9 olimme jo vastaanotolla. Eläinlääkäri sanoi 'hyvä, että tulitte'. Vilillä oli lämpöä 39,5° (Vilin normaalilämpö on 38°), sai rauhoituspiikin ja karvat ajeltiin peppupuoliskosta.

" Vasen anaalirauhanen puhjennut kudoksiin, mutta ei vielä fistelöitynyt. Rauhaset tyhjennettiin ja huuhdeltiin rauhoituksessa. Jatkohoito ohjeen mukaan + suihkuttelua lämpimällä vedellä. Avanne saattaa tulla, mutta jatketaan samaa hoitoa, paranee 1-2 viikossa arpeutumalla. 
Suosittelen anaalirauhasten poistamista leikkauksella, jotta vaiva ei uusiutuisi, koska kyseessä vielä nuori koira."

Vili sai toimenpiteen jälkeen vielä herätyspiikin, pitkävaikutteista antibioottia ja kipulääkettä niskaan ja lisäksi seuraavat dropit kotiin:
Dolagis 50 mg, kipulääke, 1/4 tabl. aamuin illoin 4 päivän ajan
Xeden vet 50 mg, antibiootti, 1 tabl. päivässä 10 pv. kuuri loppuun
Famotidin Hexal 20 mg, mahalääke, ½ tabl. aamuin illoin lääkekuurin ajan

Se siitä luonnonmukaisuudesta hoitojen suhteen. Vili on nyt pumpattu täyteen lääkkeitä, olosuhteiden pakosta. Juuri tältä halusin Vilin säästyvän. Vaan eipä ole valinnan varaa, nyt edetään juuri näin, kuin eläinlääkäri on määrännyt. Onneksi ollaan päästy edes siitä kortisonista eroon.
Kuulemma normaalisti tällaisissa tapauksissa koira joutuu pitämään kauluria, mutta en halunnut Vilille sellaista. Mielestäni hän ei yletä peppuunsa asti, toivottavasti se pitää paikkansa...
Herätyspiikki ei kummoisia vaikuttanut, raatona sylissä tultiin kotiin ja nyt Vili nukkuu. Pojalla on todennäköisesti univelkoja, tuskin on saanut yöllä kunnolla nukuttua.

Vitsit vähissä just nyt...
Ressukka
Toivottavasti Vili selviää tästä kaikesta, aikamoinen lääkecoktail on päällä ja Vili kun ei niitä kovin hyvin siedä... Herääminen tuntuu olevan kiven takana, toivottavasti tämä päättyy hyvin.


Anaalirauhasten tyhjennys kotikonstein eläinlääkärin ohjeitten mukaan

Syytä varata hanska (saa apteekista semmoisen ohuen, jolla säilyy tuntuma), liukuvoiteeksi vaikka vaseliini ja kipollinen rohkeutta. Nappaa kiinni tukeva ote hännästä ja katso, että koiruli seisoo kunnolla eikä lyyhi makuulle. Voi olla , että tarvitset siihen vähän apua. Työnnä etusormivaroen noin ensimmäisen sorminivelesi verran sisälle. Siinä noin klo 9 ja klo 3 kohdalla ( jos ajattelet sitä pepureikää kellotauluna) on kaksi pientä mollukkaa, yksi kumallakin puolella. Ne tuntuvat sellaisilta pulleilta viinirypäleiltä minusta silloin kun ovat täynnä. Sormi koukataan sinne taakse ja sieltä hellästi pumppaamalla tai ikäänkuin lypsämällä saat nesteen tulemaan ulos. Missään nimessä ei saa olla raju eikä kovakourainen. Jos arkuutta tuntuu, on parasta viedä koira lääkäriin toimenpidettä varten, sillä silloin saattaa olla kyseessä jo tulehtunut rauhanen ja sitä ei passaa näillä tiedoilla ja taidoilla näpelöidä. Mutta ihan terveen rauhasen saa tyhjennettyä näillä konsteilla. Sitten vain pepun pesuun, kylppärin lattian pesuun ja tuuletusta sinne myös. Haju on aika tuju. Jos tämä selostus tuntui epäselvältä, saa kysyä lisää. Ja kaikkein parhaiten opitte sen kysymällä asiaa ja opastusta seuraavalla käynnillä . Siinä säästää myös melkoisen määrän euroja, kun opettelee sen itse. Ja lääkäripelkoista koiraa myös säästää siinä. Se on tietysti eri asia sitten, jos se oma murrukka ei kestä edes kynsien leikkuutakaan kotona. silloin on turha edes kotona yrittääkään tätä hommaa.