lauantai 23. huhtikuuta 2011

Uutisista, päivää!

Vilin avanne siellä pepussa on hyvää vauhtia paranemassa. Siihen on tulossa rupi päälle eikä se tunnu Viliä enää kovin paljon kiinnostavankaan. Suihkuteltu on 3-4 kertaa vuorokaudessa.

Mitähän sitä voisi tehdä jatkossa, että nuo anaalirauhasen vaivat eivät uusiutuisi? Riittääkö lämminvesisuihkuttelu vaikkapa kerran viikossa? Auttaako se rauhasia tyhjentymään? Leikkaus tietenkin poistaisi nämä vaivat lopullisesti, mutta ihan heti ei olla siihen ryhtymässä. Kysyin eläinlääkäriltä, että onko sellainen operaatio ihan rutiinijuttu vai isompi. Hän sanoi sen olevan rutiinia, mutta se vaatii silti lääkäriltä kokemusta ja tarkkuutta. Niinpä, ettei vahingossa napsaise niitä ryppynauhoja poikki.

Kipulääkkeitä Vili sai 4 päivää ja hyvin pärjää jo ilman. Antibiootteja annetaan kaiken kaikkiaan 10 päivän kuuri, tänään on 8. päivä menossa.



Vili oli eilen iltamyöhään melkoisen levoton, piti pureskella kaikkia tassuja ja kylkeä ja rapsuttaa ihan perinteisestikin. Sama homma aamuyöstä. Tilanne ei ole kuitenkaan vielä hälyttävä, vaikka näen jo kauhukuvia tulevasta.




Jos tuo kutina nyt jatkuu, niin en tiedä, mikä sitä aiheuttaa. Vaihtoehtoja on mielin määrin, mm.

* Nuo lääkkeet? Antibiootissa on sianmaksajauhetta, possu on epäiltyjen listalla Vilin ruokavaliossa, ei ole syönyt possua miesmuistiin. Antibioottikuuri pitää kuitenkin antaa loppuun saakka, jos ei mitään ihan kauheita oireita ilmene. Onneksi enää kaksi päivää jäljellä.
Pitänee lisätä tuo sianmaksa sinne eläinlääkäriaseman "syntilistaan", pitäisihän ell se osata ottaa huomioon, kun määrää lääkkeitä ruoka-allergiselle koiralle.
* Se viikko sitten pihalta syöty, jonkun toisen oksentama nappula?
* Siitepöly? Leppä kukkii, muut eivät sentään vielä.

Olen lopen kyllästynyt tähän arvailuun!

Kun nyt tästä lääkitysrumbasta selvitään, niin sitten alkaa Vilin yleiskunnon nosto taas lempeillä metoodeilla. Nyt on ollut mielestäni ehdottomasti pakko hoitaa Viliä näillä apteekin dropeilla ja kunhan Vili on taas terve, niin sitten yritän vahvistaa myös Vilin mahalaukun limakalvoja luonnollisin keinoin. Täytyy vielä löytää ne keinot...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa, Lennillä ainakin tietty antibiootti joka sisältää juuri jotain possua niin aiheuttaa kauhean kutinan. Lenni on kyllä tosi allerginen possulle ja ei tartte olla kuin pieni määrä niin heti lyö korvatulehdus päälle ja suunpielet kutisee.
Tsemppiä!

HooPee kirjoitti...

Tarkkana saa olla kyllä noiden maku- ja lisäaineiden kanssa. Ennenkaikkea täytyy itse olla aktiivinen ottamaan selvää asioista.
Terveisiä Lennille!