♥ Pieni koiraenkelini Vili ♥

Välillä olen pelännyt, etten olekaan niin vahva kuin monet luulevat minun olevan. Isäntäkään ei ole nyt terveydellisistä syistään kotona enkä ole yksinoloon tottunut. Vilin kanssa me kahdestaan olemme pitäneet jo monta viikkoa "lippua korkealla" sekä toisillemme seuraa. Ja nyt Vili on poissa.

Vilin oireilu alkoi edellisen viikon keskiviikkona/torstaina eli kuutisen päivää aiemmin. Sitä ennen Vili oli ihan ok, söi hyvin ja oli ihan reipas oma itsensä. Ensin lenkkeilyhalu väheni, Vili suostui vain lyhyille reiteille ja päivä päivältä aina vähemmän. Ruokahalu heikkeni myös joka päivä enemmän. Aluksi oletin Vilin kaipaavan isäntää ja reagoivan siihen gastriitilla, happovaivoilla tms. kuten usein ennenkin. Kotikonstein on tilanne yleensä saatu aina raiteilleen muutaman päivän kuluessa. Vilin ulkoilut alkoivat olla sillä mallilla, että kannoin Viliä puolet lenkistä. Näin edettiin siis viikonlopun yli.

Vilin asiat eivät kuitenkaan kohentuneet ollenkaan, ja maanantaina menimme tutulle eläinlääkärille, sinnekin kannoin Vilin. Lääkäri tutki Vilin, mutta ei löytänyt mitään huolestuttavaa, Vili ei aristanut eikä osoittanut kivuntunnetta mitenkään. Kyse ei siis ollut happovaivoista, sillä siihen liittyy aina vatsanalueen aristus. Ihmettelinkin sitä, että tyypillisesti Vili on oksennellut, jos on happovaivoja ollut ja nyt ei oksennellut ollenkaan. Ruoka- ja liikkumishalu vain hiipuivat ja paino oli laskenut lyhyessä ajassa paljon, Vili painoi vain 7,1 kg, kun kesäkuun alussa vaaka näytti 8 kg. Vili sai piikin jotain ruokahalua edistävää. Vilin juomaveden joukkoon kehoitti eläinlääkäri lisäämään hiilihapotonta kivennäisvettä, se on kuulemma kaikille koirille terveellistä. Lisäksi saimme lääkäriltä kokeeksi yhden  Hillsin a/d™ Canine/Feline purkin, jos se vaikka toisi ruokahalun takaisin. Yllätykseksi Vili söikin sitä mielellään sekoitettuna perunaan ja minulla heräsi taas toive hyvästä tulevaisuudesta. Lisäksi saatiin purkillinen Bach-kukkaisterapiahelmiä n:o 6 , jotka on tarkoitettu menetyksestä ja ikävästä kärsivälle kotieläimelle. Vilille annoin niitäkin ohjeen mukaan.

Maanantain ja tiistain välisen yön Vili valvoi ja minä tietenkin myös. Vili oli levoton ja pyrki sänkyyn ja sängystä pois jatkuvasti, kiipeili yöpöydille ja lopulta siirsin ne keskelle lattiaa, ettei Vili pääse enää kiipeämään niille. Aamulla soitin heti eläinlääkärille, että Vili voi huonommin kuin edellisenä päivänä ja niin mentiin taas ellille, Vili sylissä. Jokainen vastaantulija kysyi, mikä koiraa vaivaa, onko jo niin vanha, ettei jaksa kävellä...
Lääkäri tutki Vilin uudestaan ja havaitsi sen nyt kipuilevan jostain munuaisten kohdalta. Verinäyte otettiin ja lähetettiin laboratorioon tutkittavaksi, lisäksi Vili sai piikin kipulääkettä. Ja taas takaisin kotiin odottamaan labravastauksia, joiden piti tuleman seuraavana aamuna. Kipupiikki ei auttanut Viliä nukahtamaan valvotun yön jälkeen, tosin oli rauhallisempi, makoili milloin missäkin, mutta koko ajan hereillä. Olin itse ihan loppu, stressaantunut ja väsynyt.

Tiistain ja keskiviikon välinen yö oli kauhea. Olen Vilin kanssa joutunut valvomaan lukemattomia öitä aikaisemminkin, mutta tämä yö oli kaikista kamalin ikinä. Vili alkoi kipuilemaan aivan tolkuttomasti. Vedin patjani lattialle, jotta selviytyisin helpommalla Vilin pyrkiessä jatkuvasti viereen ja pois. Se oli kuitenkin itselleni niin epämukava ratkaisu, että siirryin sohvalle, johon Vili pääsi omin avuin eikä ollut putoamisen vaaraa. Annoin Vilille Rimadyl-tabletin (10 mg) toivossa, että auttaa. Vili voi todella huonosti, labravastaukset tulisivat vasta aamulla, päivystykseen en halunnut mennä, koska kipulääkkeitä oli kotonakin. Päätin selvitä Vilin kanssa jotenkin aamuun asti. Jossain vaiheessa aamuyötä sammahdimme molemmat, Vili ja minä.

Aamulla herätessäni Vili makasi makuuhuoneen nurkassa reagoimatta ollenkaan minuun. En tohtinut herättää Viliä, ajattelin, että hyvä, että on saanut unenpäästä kiinni kaiken kipuilun jälkeen, poika on unensa ansainnut. Mielessä kävi ajatus, että ei kai ole tajuton, mutta en uskaltanut ottaa asiasta selvää. Odottelin eläinlääkärin vastaanoton aukeamista ja soitin sinne heti. Sieltä kerrottiin heti, että on hyvin huonoja uutisia ja samaa sanoin minäkin, viitaten edelliseen yöhön. Käskettiin tulla heti vastaanotolle.
Nostin Vilin sieltä lattialta sänkyni päälle. Reppana oli aivan onneton, vetelä, lähes reagoimaton, kokonaan märkä, en tiedä, mitä oli, nenästä valui kirkasta nestettä ja oli kuumeinen. Käärin Vilin pyyheliinaan ja sitten mentiin vauhdilla. Onneksi vastaanotto sijaitsee ihan lähellä.

Lääkäri oli siellä jo valmiina, kädessään  A4 kokoinen labralappu täynnä vastauksia ja selitti minulle niitä arvoja, jotka lähes kaikki olivat totaalisen huonoja, viitearvojen jommalla kummalla puolella ääripäässä. Olettamus oli joku leukemian muoto (en edes tiennyt, että leukemiaa on niin monia muotoja) tai jotain muuta vastaavaa, joka selviäisi jatkotutkimuksissa. Vili pitäisi kiireellisesti siirtää eläinsairaalaan saamaan solusalpaaja- ym.hoitoja jne, ennusteen ollessa hyvin huono. Lääkäri soitti kahteen erikoisklinikkaan ja konsultoi alan erikoislääkäreitä. Molemmilta tuli vastaus, että ennuste on hyvin huono, hoitoja voidaan yrittää, mutta suurin mahdollisuus on se, että koira ei selviä niistä hengissä. Lisää elinaikaa koira saattaa parhaassa tapauksessa saada vuoden verran, täydellistä paranemista ei tapahdu.

Mutta tätä lääkärin pöydällä makaavaa pientä raasuani ei kyllä lähetetä (koekaniiniksi) mihinkään klinikkaan kehittämään koirien syöpämuotojen tulevaisuuden hoitokeinoja, vaikka se kuinka olisi jalo ajatus, mutta ei minun koiraani, ei.

                                                                 Sitten Vili lähti pois.

.

♥

"Jonain päivänä tuuli vie pilvet. Aurinko tulee esiin. Jonain päivänä suru on kevyempi kantaa."

 kirjoitti eräs blogikaveri

Pikavisiitti ellillä

Eilen Vili kävi pikavisiitillä eläinlääkärillä. Se on niin mukavaa, että kyseinen elli on tuossa ihan kulman takana ja vastaanotolle pääsee helposti. Vilin vaiva oli taas kerran anaalirauhasen täyttyminen. Tälläkin kertaa se oli vasen rauhanen, joka oli tukkeessa. Edellisestä käynnistä oli kulunut 5 viikkoa, joten ehkä jatkossa se on se aikaväli, jolloin pitää lähteä elliä tervehtimään. Pepa oli hiukan ärtynyt ja hoidoksi saatiin luonnonmukaista voidetta nimeltä VulnoPlant 10 g, vaikuttavina aineina kamomilla, calendula, hamamelis, hunaja sekä kalanmaksaöljy.
Hintaa käynnille tuli vähän alle 17 euroa, voiteen osuus oli noin 7e.

Nyt olen alkanut ajattelemaan Vilin vaihtelevia vaivoja, nirsoilua, yövalvomista, levottomuutta yms. pientä epämääräistä, että jos ne johtuvatkin aina tuosta anaalirauhasen täyttymisestä, kuten joku muistaakseni kerran kommentoikin. Vili oli elliltä palattuaan kuin uusi koira, iloinen kuin mikä ja leikkisä. Niin tapahtui viimeksikin, vietiin haluton ja tarmoton Vili ellille ja saatiin mukaamme vilkas ja iloinen koira.

*******

Jokin aika sitten ehdin hehkuttaa ihania kevätpäiviä ja sepä kostautuikin heti. Tänne tuli talvi. Lunta satoi 20 senttiä, raaka itätuuli puhalsi, koko maa oli osittain lamatilassa, teillä kaaos, lentokentillä samoin, lukuisia onnettomuuksia. Koko talven aikana ei lunta ollut kuin muutaman kerran tomusokerimainen kerrostuma aamutuimaan, siinä kaikki. Sitten oli se kaunis, lämpöinen kevätviikko ja nyt sitten vietetään talvea.

Ja voi sitä suolan ja "murusepelin" määrää! Vili kulkee anturat vaseliinissa, kunnes ihan oikeasti koittaa kevät. Turun talvessa oli sepeliä, sitä terävää kiveä, jota oli talviset kadut täynnä, mukavaksi ei sitä voinut sanoa, kun kulkeutuivat sisätiloihin ja ulkona sattuivat koiran tassuihin.
Täällä ei käytetä terävää sepeliä, vaan pyöreää granulaattia, kuin pieniä pippureita, joista osa murskana. Ne eivät satu eläimen tassuun, mutta kotona ne ovatkin hassunhauskoja palleroita, joita vierii ihan joka paikkaan, mattojen allekin. Niitä imuroidaan varmaan vielä juhannuksenakin...
Vili on yksi granulaattikuski tassuinensa ja isäntä toinen, kun ei ymmärrä jättää kenkiänsä heti eteiseen, vaan pitää ensin marssia lukaalin halki.

Meidän Nallu

Vanha, elämää nähnyt Nallukkamme.

Meidän Nallu. Ensin se oli pelkkänä makuuhuoneen koristeena, sitten vuosikausia kaikkien kolmen lapsenlapsen "potilaana". Nallu sai "insuliinipiikkejä", joutui "leikkauksiin", se sai siteitä, laastareita, "lääkkeitä" ja hoidettiin aina terveeksi. Seuraavat 10 vuotta Nallu oli lapinkoiramme Hessun ulkoilukaveri. Ilman Nallua Hessu ei milloinkaan lähtenyt ulos, aina oli ensin haettava Nallu ja Nallu hampaissa sitten kirmaistiin pihalle.

Nallu ja Hessu

Toiseen suuntaan homma ei toiminutkaan, vaan iltasella jouduimme etsimään Nallua pihalta, joskus ei löydetty ja Nallu joutui yöpymään yksin ulkona. Hessu saattoi kuljettaa Nallun kauaksikin eikä Hessusta ollut apua etsimisessä.
Nallu-ressukka on kestänyt ainakin 10-15 konepesuakin. Nyt Nallu on ilonamme täällä ja taas vanhoilla päivillään alkuperäisessä tehtävässään makuuhuoneen "koristeena".

Parivaljakko

Kaverukset

Vielä mm. elleistä

Vili on nyt niin innostunut käymään tuolla uudella eläinlääkärillä, että suuntaa lenkkinsä usein ensin ellin vastaanotolle ja vasta sitten ostoskeskukseen. Tuskin haluaa anaaleitaan tutkittavan, vaan porkkanana on eläinlääkäriltä saadut herkkupalaset. Harmillista Vilin kannalta, ovi oli ja pysyi kiinni.Voi poikaressua.

No, onko siellä ketään?

Tulipa tuossa katseltua vanhoja Suomessa saatuja eläinlääkärin laskuja. Aika ihmeellistä rahastusta tosiaankin, kun nyt niitä laskuja oikein suurennuslasilla tsiikailee. Esim. viime heinäkuussa kävin Vilin kanssa vakieläinlääkärillämme anaalirauhasen paiseen jälkitarkastukseessa, itse toimenpide tehtiin muualla eli siellä, mistä saatiin se kiireellinen aika. Tässä kontrollissa lääkäri siis katsoi Vilin peppua asiantuntijan näkemyksellä, tarkasti rauhaset ja totesi pepan parantuneeksi.

Tekstinä: anaalirauhaskontrolli, kontrollikäynti, parantuneet.
Laskuna sama näytti tältä:
* poliklinikkamaksu 23,00
* toimenpiteet 38,13
* hoitotyöt 4,00
* alv. 12,60
* yhteensä 67,36

Vertailun kohteena maanantainen Vilin anaalirauhasten tyhjennys, 

josta selvisimme arvonlisäveroineen alle kympillä.

Tule jo avaamaan...

Viime kertaisella eläinlääkärireissulla, jolloin tyhjennettiin Vilin anaalirauhaset, jäi minua näin jälkikäteen vaivaamaan muuan seikka. Se, että hoidon ja keskustelun otti haltuunsa tämä uusi viittävaille-lääkäri, tosin klinikan varsinainen lääkäri oli koko ajan läsnä. Tämä uusi ei tiennyt, mitä olimme toisen lääkärin kanssa edellisellä käynnillä keskustelleet ja tavallaan sopineet, mm. se verinäytteen otto ja mahdollisesti antibioottikuurin aloittaminen. Uusi elli tyrmäsi nuo molemmat eikä se varsinainen elli puuttunut asiaan ollenkaan, kuunteli tosin tarkkaan. Ainoa asia, jossa otti osaa keskusteluun, oli verenkuvan hinta, siinä tarkensi sitä hintaa sillä, että se kattaa kaikki isosta verenkuvasta otettavat testit sekä kulut. Siellä vastaanotolla puhuttiin paljon kaikenlaista monista asioista ja aikaa oli runsaasti käytettävissä ja Vili viihtyi oikein hyvin.

Vasta jälkeenpäin alkoi oikeasti harmittamaan, kun jotenkin suunta ja suunnitelmat muuttuivat. Haluan uskoa, että eläinlääkäri ei pitänyt lisätutkimuksia vielä ajankohtaisena, Vilikin kun esitteli parhaat puolensa siellä, itse terveyden perikuvana.
Yksin ei tietenkään ole eläinlääkäri vastuussa koiran hoitotoimenpiteistä, vaan ihan yhtä paljon koiran omistaja. Täytyy osata kertoa ellille koiran voinnista kaikki olennainen, kuvata oireilua mahdollisimman hyvin ja toivoa, että toinen osapuoli kuuntelee. Ja osaa ammattinsa.

Toivottavasti hallitsin tuon oman osuuteni vähintäänkin loistavasti...

Eläinlääkärin ratkaisua pidän juuri nyt ihan oikeana, sillä Vili syö taas tarpeeksi hyvin,
on innokas lenkkeilijä, iloinen, leikkisä ja nukkuu yöt. ♥

Uudestaan uudella ellillä

 Maanantaiaamuna vein Vilin ulostenäytteen eläinlääkärille, matoja ei ollut. En kyllä epäillytkään, että olisi ollut, mutta hyvä, että tuli tutkittua eikä annettua "varmuuden vuoksi"-matokuuria. Harvemminhan aikuisella, pentuna hyvin madotetulla koiralla on matoja. Tuo tutkimus maksoi 16e.

* Sitten minun on oikaistava eräs asia edellisestä postauksestani. Puusilmä minä. Onhan siellä ellin odotushuoneessa sittenkin pieni kaappi, jossa on lukkojen takana eläinten ruokapusseja ja tölkkejä myynnissä. Kuinka en sitä huomannut edellisellä käynnillä? Koska istuin sen kaapin vierellä ja nyt vastapäätä... Joskus tuntuu, että "ei ole tarpeeksi valoa vintillä", usein on jotain kadoksissa tai en muuten vaan muista mitään. Jouluksi oli tarkoitus antaa Vilille aikaisemmin ostamani lelu joululahjaksi. En vaan ole vieläkään sitä löytänyt, "talteenhan se vanha pistää, vaan ei muista, minne", kuten vanha sanonta kuuluu. Huoh.

Maanantai-iltana mentiin sitten taas jo uudestaan moikkaamaan elliä. Vili nimittäin oli jo parina päivänä nuoleskellut ahkerasti pepaansa, mutta en havainnut mitään erityistä. Maanantaina kuitenkin olin huomaavinani, että anaalirauhaset olivat pullollaan ja pinkeät. Torstaina oli eläinlääkäri katsonut ne anaalit eikä silloin ollut mitään vielä havaittavissa. Lämpimällä suihkulla yritin helpottaa tilannetta, mutta sitten lähdettiin varmuuden vuoksi ellille. Olin ihan sekaisin jo tästä jobinpostista, vatsassa kiersi ja hermostuksissani söin pussillisen suklaatryffeleitä, niin kuin se olisi asiaa auttanut, paha olo vain tuli. Liian tuoreessa muistissa ne kaksi aikaisempaa anaalirauhasen paisetta, edellisestä juuri vasta puoli vuotta kulunut.

Vastaanotolla oli nyt toisena lääkärinä läsnä sellainen "viittä vaille valmis", joka sitten hoiteli Vilin peräpäätä ja muutenkin koko visiittiä. Rauhaset olivat vähän täyttyneet, vasen rauhanen oli aika piukassa anaalinesteistä ja elli tyhjenteli niitä. Ei suositeltu ollenkaan anaalirauhasten poistoleikkausta, kuten Suomessa jo alusta alkaen. Kehoitettiin käymään ensin kahden tai neljän viikon välein tarkistuttamassa, jos ok, niin sitten kuuden viikon päästä ja jos silloinkin ok, niin kahdeksan viikon kuluttua jne. kunnes löytyy se Vilille sopiva väli. Tämä anaalirauhasten tyhjennys maksoi noin 8 euroa.

Sitten siirryttiin keskustelemaan Vilin vatsavaivoista. Vili kävelee nyt jo taas reippaasti, voinnin mittana voidaan pitää sitä, haluaako ostoskeskukseen vai ei. Leikkinytkin on ihan oma-aloitteisesti ja yöt nukkuu hyvin eikä oksentele (saa sitä pahoinvoinnin estolääkettä silloin tällöin...). Ruokahalu on minun mielestäni suhteellisen huonoa, Vili syö kuitenkin ainakin kertaalleen päivässä kuppinsa tyhjäksi. Ehkä se onkin riittävän paljon? Kanan siipeä olen antanut pikkuerissä ja naudan jauhelihaa perunan kera.
Ellit olivat sitä mieltä, että ei sittenkään olisi aihetta suurempiin tutkimuksiin ainakaan vielä tällä kertaa. Kotiin sain varalle Antra Mups 10 mg tabletteja, joista saa antaa yöksi puolikkaan. Vaikuttava aine on omeprazoli eli kauppanimellä Nexium ehkä tutumpi.
Kuulin elleiltä myös sellaisesta, että Hannoverissa on eläintieteellinen korkeakoulu, jonka yhteydessä on myös koirakissaklinikka ja maksua vastaan laskevat kotiruokaa saavan koiran aterioitten ravintoarvot.

Ne aikaisemmalla kerralla saadut Emeprid/(Primperan) - ruiskulääkkeet aiheuttivat myös päänvaivaa, sillä Vili muuttui lääkkeen antamisen jälkeen levottomaksi. Kuulemma se on eräs lääkkeen sivuvaikutus ja minun pitää antaa Vilille puoli milliä vähemmän ja jos siitäkin tulee oireilua, niin vielä toisetkin puoli milliä pois jne. Taidan jättää koko lääkkeen pois...

Nyt älysin pyytää myös laskut printattuina, joten näen, mitä mikin maksaa. Ensinnäkin, Vili on noissa papereissa Willi, Tibet Terrier, tiibetin terrieri. Huoh. Miksi senkin nyt pitää olla väärin, ensi kerralla täytyy huomauttaa siitä.
Laskuissa ei ole ollenkaan laskutettuna toimisto/poliklinikkamaksua eikä lääkärinpalkkiota, mitkä ovat ihan positiivisia asioita. Sen sijaan on maininnat "koiran yleistutkimus" (14,44e) sekä "anaalirauhasten manuaalinen tyhjennys" (6,86e) ja niiden hinnat. Hintoihin tulee lisäksi 19% arvonlisäveroa.
Hinnastosta elli luetteli joitakin hintoja, mm. iso verenkuva kaikkine tutkimuksineen ja kuluineen maksaa noin 160e ja anaalirauhasten poistoleikkaus kaikkiaan 350e. Muut eivät jääneet mieleen.

Vilin ravinnon suhteen pyrin raakaravintoon, niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu, saattaa olla että siirtymäkausi tulee olemaan pitkä, täydelliseen barffiin en pyri eikä ole resurssejakaan ainakaan juuri nyt. Olen lukenut artikkeleita ja osan printannutkin, mm. kaikki Marian barffausta koskevat tekstit, Musch-Blogin ja saksankielisestä netistä Drei Hunde Nacht. Lisäksi ne kaikki lukuisat ja kiitollisuudella vastaanotetut neuvot blogini kommentoijilta. Huh, olipa vaikea sana. Olen lukenut myös mielenkiintoista tekstiä mukaellusta barffauksesta ja se kuulostaa sopivalta Vilin tuntien ja myös omaan ajatusmaailmaani. Seuraavan postauksen kirjoitankin aiheesta, jos ei mitään kiireellisempää ilmaannu.

PS. Jotenkin tuntui siltä, että annoin siellä eläinlääkärillä itsestäni kuvan 

vanhana, hysteerisenä koiranomistajana.

Uudella ellillä

Vilin ensivisiitti uudella eläinlääkärillä. Torstaina oli tunne, että ideat itsellä ovat vähissä, oikeastaan lopussa enkä tiedä, miten edetä Vilin suhteen. Joten seuraava etappi oli loogisesti eläinlääkäri. Meillä on onnea sikäli, että lähin eläinlääkäri on vain 5 minuutin kävelymatkan päässä, joten toivoin kovasti, että on miellyttävä elli, ettei tarvitse vaihtaa toiseen, kauempana olevaan. 

Onni oli tässäkin myötä, sillä eläinlääkäri (naispuolinen) oli hyvin miellyttävä, hän muistutti paljon edellistä, Vettorin eläinlääkäriämme. Hän ei ollut liian nuori eikä liian vanha, ei siis kokematon keltanokka eikä myöskään työhönsä leipääntynyt ja eläkettään odottava. 

Hän oli kuunteleva, harkitsevainen, humoristinen ja kertoi tarkkaan, mitä pohti ja mitä teki. Olin printannut lappuselle Vilin sairaushistorian eikä hän tyrkännyt sitä heti minulle takaisin, vaan otatti siitä kopion Vilin tietoihin. Pieneläinhoitaja oli myös ylen ystävällinen. Eläinlääkäri käytti paljon aikaa Vilin asiassa, olimme siellä kai noin kolmevarttia tai enemmänkin.

Vilin status: "Vilin korvat ja silmät siistit, iho myös, ei kutia, ei raavi, ei oksentele, vatsantoiminta ok, ruokahalu nälkäisyydestä huolimatta huono, paino laskee, on haluton, kävelee ulkona vastentahtoisesti, hitaasti, asettuu kadulle makaamaan."

Tutkiessaan käsikopelolla Viliä, hän (ja minäkin) havaitsi, että Viliin sattui kovasti paljon ylävatsan kohdalta, mutta ei mistään muualta. Kertoi epäilevänsä vatsakalvontulehdusta, haimavaivaa tms. Ei kuitenkaan halunnut "ampua varpusia tykillä" Vilin historian luettuaan, vaan halusi ensin kokeilla lempeitä keinoja.
Totesi Vilin myös laihaksi, selkäranka ja kylkiluut ovat kovin pinnalla, mutta eihän ne tuuhean turkin alta näy (onneksi). Painoa oli 7,4 kg, kotona punnittaessa 7,1 kg. Vilin aikuispaino on ollut 8,4-8,5 kg.

* Ensinnäkin pitää ottaa ulostenäyte eli kolmena päivänä kerätä mukaan saatu putkilo täyteen. Jos ei ole matoja, niin ei anneta matokuuria.
* Saimme mukaan 3 tablettia Alfavet Dia-nimistä purutablettia, joita piti antaa puolikas aamuin illoin. Tabletin tarkoitus on rauhoittaa vatsan imeytymishäiriöitä yms. Vili ei tykännyt mausta, joten joudun antamaan ne muulla tavalla.
* Saimme myös 13 valmiiksi vedettyä ruiskullista lääkettä nimeltä Emeprid, annetaan aamuin illoin. Tätä lääkettä on aikaisemmin myyty nimillä Primperan ja MCP. Lääkettä käytetään mm. oksentelun estämiseksi. Ellin ajatus tässä oli, että se poistaisi Vililtä ehkä mahdollisesti olemassa olevan lievän pahoinvoinnin, joka estää nälästä huolimatta syömistä. Vili ei ole aikoihin oksennellutkaan, mutta lievää inhotusta voi hyvinkin olla. Tämän lääkkeen mausta Vili ei pidä ollenkaan, vastustelee raivokkaasti ja yrittää pärskiä lääkettä suustaan.
* Vili sai kolme piikkiä erilaisia vitamiinivalmisteita, niitä ei kuulemma voinut vetää yhteen ruiskuun, yksi niistä oli kirvelevä ja sen Vili saikin viimeisenä. Sitten elli antoi Vilille palkkioksi ihan pieniä palasia jotain kuulemma  sopivaa herkkua, Vili ottikin ne vastaan innolla, en olisi uskonut, että huolisi ollenkaan niiden kolmen piikin jälkeen yhtikäs mitään.

Jatko katsotaan sitten ulostenäytteen tutkimisen jälkeen. Jos vointi ei lähde kohentumaan, niin sitten olisi tarkoitus ottaa ainakin verikoe ja tutkia haiman tilanne uudestaan (se on tutkittu syksyllä 2011 ja oli ok) ja aloittaa mahdollisesti myös antibioottikuuri vatsakalvon rauhoittamiseksi.

Tämä visiitti lääkkeineen maksoi 58 euroa. Lienee samaa tasoa kuin Suomessa olisin maksanut? Olin sen verran pöllähtänyt, että kun maksaessa kysyttiin, haluanko printatun laskun myös, sanoin, että en. Toki olisin sen halunnut, siinä olisi ollut eriteltynä kaikki maksun osa-alueet, tyhmä minä. No, seuraavalla kerralla sitten, tuo kysymys vaan pääsi niin yllättämään, ei Suomessa sellaista kysytä ikinä.

Tein havaintoja sen verran siellä odotushuoneessa, että lemmikkien ruokahyllyjä ei näkynyt missään. En tosin ole käynyt muissa eläinlääkärinvastaanotoissa, joten en tiedä, mikä on yleinen käytäntö. Oletan, että niitä myydään myös eläinklinikoilla, mutta takahuoneesta tai varastosta, eikä niin kuin Suomessa, on kuin astuisi sisään lemmikkiruokakauppaan eikä eläinlääkärille. Esillä oli ainoastaan esitteitä (ei kuitenkaan ruokaesitteitä)  ja alan lehtiä. Odoteltiin siellä yhtaikaa yhden dobermannin ja kissan kanssa. Kaikki ihan siivosti ja hiljaa, vaikka odotushuone oli suhteellisen pieni.
Vastaanotto oli hyvin varusteltu, leikkaussali ja kaikki mahdolliset laitteet, pieneläinhoitajia oli paikalla kaksi ystävällistä tyttöä. Tämä vain yhden lääkärin vastaanotto toimii ajanvarauksella (hätätapauksia lukuunottamatta) ja vastaanottoajat ovat klo 9-12 ja 16-18/19 arkipäivisin.

Nyt on lauantai ja Vili on reippaampi. Kävelee ulkona jo taas paremmin, oiskohan vatsa vähemmän kipeä. On syönytkin jonkin verran enemmän. Muuta en osaa vielä päätellä.

Ellillä

Teimme pitkästä aikaa aivan yllättäen visiitin eläinlääkärille. Juttu alkoi seuraavasti, kun ajattelen muutamaa päivää taaksepäin: Vili oli viime päivinä tavallista enemmän omissa oloissaan, syyksi epäilin mm. painostavaa säätä tai väsymystä toisen koiran kanssa olemiseen. 

Keskiviikkona Vili ei tullut aamunakille ja se on merkki siitä, että asiat eivät ole kunnossa. Kaiken lisäksi oli nukkunut yönsä kirjoituspöydän alla, se on tavallaan Vilin sairastupa, siellä se nukkuu aina, kun on jotain ongelmaa. Oletin, että on mahavaivoja ja että iltaan mennessä olisi taas oma itsensä. Niin ei kuitenkaan käynyt. Mitään oireita ei ilmennyt, tutkailin anaalejakin, kuten tapanani on, kaikki näytti olevan hyvin. Ei ripulia, ei oksentamista, ei raapimista, vain vetäytyminen oli oire.
Illalla sitten päädyimme isännän kanssa siihen oletukseen, että Vilillä on kipuja, ehkä Betsin törmäilyt ovat kolhineet ja niin annoin Vilille 10 mg Rimadyliä yöksi. Ehkä oli satuttanut selkänsä, jossa oli vanhaa vaivaa?

Vili oli tässä jo hiukan poissaoleva, outo

Torstai-aamuna Vili olikin omasta halustaan jalkeilla ja häntäkin oli selän päällä taas. Sitten alkoi pepun nuoleminen ja otin Vilin uudestaan syyniin. No, yhtäkkiä yhdessä yössä oli kehittynyt anaalipaise! Taas. Huhtikuussa 2011 oli vastaava tilanne, pahempi kylläkin ja sekin tuli silloin kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Mitäs muuta, kuin puhelimeen aikaa varaamaan eläinlääkärille. Heinäkuu ei ole se paras mahdollinen kuukausi saada elliä kiinni. Luottolääkäriasemalle ei päästy ollenkaan puhelimitse, tunti yritettiin ja aina vaan oli ruuhkaa. Sitten turvauduin edelliseen elliasemaamme, siellä ei ollut puhelinruuhkaa, vaan vastattiin heti, mutta seuraava aika olisi ollut vasta seuraavana päivänä, oikein oli usea aika tarjolla, joista valita. Varasin sen varhaisimman ajan varmuuden vuoksi. Sitten soitto Kaarinaan, ei päästy läpi, sitten Tuhatjalkaan, sinnekään ei päästy puhelimitse, mutta netin kautta sain varatuksi perjantaille aikaisemman ajan kuin sen jo tehdyn varauksen.

ns. Betsin petillä makoileva Vili

En millään olisi halunnut antaa Vilin kärsiä yön yli ja ottaa sitä riskiä, että taas tulee avanne sinne anaalialueelle, joten jatkoin soittelua. Sitten sain entuudestaan tuntemattomalta elliasemalta ajan illaksi, viimeisen mahdollisen vastaanottoajan eli klo 20.00. Olin todella kiitollinen siitä! Sitten peruutin ne jo tekemäni aikaisemmat varaukset. Kaksi tuntia siinä vierähti. Jos olisi koiran välittömästä hengenlähdöstä ollut kyse, niin kovin toivotonta olisi tuo ellin löytyminen ollut, siinä tapauksessa olisi varmaan pitänyt viedä koira lääkäriasemalle suoraan, ilman mitään soitteluja.

Käytössä taas

Illalla sitten nökötimme lääkärin odotushuoneessa. Poika sai rauhoituspiikin ja sitten hänet vietiin toiseen huoneeseen käsittelyyn, se oli itselleni uusi tilanne, viimeksi olin koko ajan itse läsnä. Puoli tuntia sanottiin kestävän, kolmen vartin kuluttua tuotiin Vili syliini käärittynä pyyhkeisiin, peppu oli pesty desinfioivalla shampoolla ja lisäksi Vilin vähäinen hammaskivikin oli poistettu ns. kaupan päälle.

Peppu näytti/näyttää aivan kauhistuttavalta, toivottavasti se paranee eikä tarvita uusia toimenpiteitä. Vili oli jo taksissa hereillä, toisin kuin viimeksi, mutta kotona jatkoi uniaan ja nukkuu nytkin, tai ainakin lepäilee.
Viime yö meni valvoessa, vahdin Vilin vointia enkä halunnut Vilin yöllä toikkaroivan ympäri huushollia, kun on tuo iso Betsikin vielä. Olen siis ihan väsynyt ja kanttuvei, mutta eiköhän tämä tästä.

Nuolemisen estoa on taas jonkin aikaa harjoitettava. Vilin vanha potkupuku on pieni, hankala ja ahdas, juuri ja juuri ajaa asiansa. Neuvoisin kaikkia koiranomistajia valmistamaan/hankkimaan koiralleen jo etukäteen kaikenvaralta jonkinlaisen estopuvun, kauluksen tms. Se tarve tulee aina yllättäin ja silloin ei ole aikaa keksiä mitään. Muovikaulurista Vili menee aivan sekaisin, sellaisen käytöstä ei meillä tule mitään.

Kovin erilaista oli tällä eläinlääkäriasemalla kuin edellisellä anaalikeikalla toisessa paikassa...

Klinikan seinältä, jouluinen kuva, mutta niin kaunis.

Testitulokset

Vilin haima todettiin terveeksi, mikään labratuloksissa ei viitannut haiman sairauteen. Vakavammin suhtaudutaan nyt eläinlääkärin epäilemään selkärangan aristukseen, jonka totesi jo yleistutkimuksessa, mutta röntgenin mukaan mitään ei kuitenkaan näkynyt. Röntgentutkimus ei välttämättä kerro koko totuutta, ainoastaan magneettikuvaus tai TT-tutkimus olisi tarpeeksi tarkka löytämään kaikki poikkeamat.
Muistelin entisen eläinlääkärin myös sanoneen jotain rintarangasta ja kaivoin vanhat paperit esille ja niinhän siellä luki "voi olla pientä aristusta rintarangan alueella, mutta ei selvästi (25.10.2010 )".

Kuulemma 60 päivän tulehduskipulääkekuuri olisi sopiva hoitojakso tälle vaivalle. Nyt edetään kuitenkin seuraavasti:
10 päivää Rimadyl 10 mg aamuin illoin + 10 päivää Rimadyliä 10 mg iltaisin, sitten soittopyyntö lääkärille ja suunnitellaan jatko. Lisäksi vältettävä rasitusta sekä hyppyjä, varsinkin ylhäältä alaspäin.

Täytyy mainita, että tämä samainen eläinlääkäri aikoinaan pelasti Vilin edeltäjäkoiran Hessun elämälle. Hessun ollessa 3 vuotias, se alkoi ontumaan toista etutassuaan eikä ontuminen ottanut loppuakseen. Vein Hessun lääkärille, otettiin rtg-kuvat ja tutkittiin kaikin puolin. Lääkäri ei löytänyt parantavaa hoitoa Hessun ontumaan, vaan sanoi, että minun kannattaa vähitellen totutella ajatukseen, että Hessu ei tule olemaan pitkäikäinen koira. Ontuma tulee pahenemaan ja lisäksi Hessulla on erittäin huonot lonkat, joten lopetus tulee viimeistään lähivuosina ajankohtaiseksi.
En voinut hyväksyä tuota lopputulosta siltä istumalta ja kyselin puskaradion välityksellä, voisiko joku suositella minulle jotain hyvää eläinlääkäriä. Niin päädyin Hessun kanssa tälle samalle lääkärille, jossa nyt käyn Vilin kanssa. Hän katseli Hessun röntgenkuvia ja tutki ja käski minunkin kokeilla sormilla tiettyjä kohtia Hessun "olkapäässä". Siellä oli herneenkokoinen kivikova pallukka lihaksessa ja hoidoksi määrättiin kuukauden tulehduskipulääkekuuri ja samanpituinen vuodelepo. Hessun kohdalla se tarkoitti vain pissalla käyntiä eikä mitään sen pidempiä ulkoiluja. Hessu parani täydellisesti eikä ontunut ikinä enää. Lonkkien takia Hessulle suositeltiin paljon vapaata liikuntaa maastossa, jotta lihakset vahvistuvat ja siten tukevat huonoja lonkkia. Hessu eli 11 vuotiaaksi.

Vili on tänään ollut rauhallisempi, eikä niin riehakas kuin edelliset päivät. Tänään ruokahalukin on pysynyt aisoissa eikä ole mourunnut lisää. Nyt Vili syö neljä kertaa päivässä eli jokaisen lenkin jälkeen. Yöt on nukkunut läpi ja minäkin tietysti. Jo neljä perättäistä yötä! Vähitellen tulevat univelat maksettua...

Vili lääkärillä

Eilen kävimme Vilin kanssa eläinlääkärillä. Vilille sattui tavallaan harmillisesti ns. hyvä päivä, olisi ollut lääkärin kannalta parempi nähdä Vili sellaisena kipuilevana kuin Vili useimmiten on. Edellisen yönkin Vili nukkui hyvin. Vilin vointi on ollut sahaavaa, oikeata vuoristorataa. Useita huonoja öitä ja levottomia päiviä, sitten silloin tällöin hyvin nukuttu yö ja mukavahko päivä.
Vastaanottotiloissa Vili oli rauhallinen, asettui lattialle makaamaan ja seurailemaan ihmisten toimia. Edellisellä käynnillä Vili oli todella stressaantunut ja levoton. Ilmeisesti nyt tultiin Vilille jo tuttuun paikkaan eikä pojan tarvinnut enää panikoida.

Vili joutui rauhoituksen saatuaan röntgeniin, kuvattiin selkäranka mahdollisena kivunaiheuttajana lääkärin löydettyä sieltä lievän kipukohdan ja siinä samalla saatiin kuvat vatsastakin. Ranka oli ok, ei havaittu mitään poikkeavaa, mutta vatsassa oli runsaasti kaasuja aina ohutsuolen alkuosaan asti. Tämän johdosta Vililtä otettiin haimatulehdusepäilyn takia vielä verinäyte. Vastaus siitä saadaan joskus viikon kuluttua. Vilin paino oli edellisestä punnituksesta (8 viikkoa sitten) pudonnut, silloin painoi 8,2 ja nyt 7,6 kg. Ensimmäinen kerta, että Vili aikuisiällä painaa alle 8 kiloa. Sillälailla.
Kotihoidoksi tarvittaessa kipulääkettä, Rimadyl /max.30 mg /vrk.

Nyt on siis haima tapetilla. En ole tähän mennessä uhrannut ajatustakaan haimasairauksille, ei ole tullut mieleeni edes epäillä mitään sellaista. Niin rajallinen on näköjään tavallinen maallikkokoiranomistaja. Nyt toivon, että Vilillä ei ole mitään vakavaa haimasairautta, mutta toisaalta toivon hartaasti, että Vilin vaivojen syy selviää.
Tuntuu jo siltä, että Vili on kuin eläinsairauksien kurssikirja, kaikki vaivat, joita Vili on läpikäynyt, ovat olleet minulle entuudestaan tuntemattomia. Toki olen kuullut niistä mainintoja, mutta yhdelläkään aikaisemmalla koirallani ei ole ollut ainuttakaan Vilin sairaskertomuksen sisällöstä. Oppia ikä kaikki.

Rauhoituksen takia Vili oli aivan raato kotiin tullessa, mies oli paniikissa, että nyt se kuolee. Vili tokeni kotona kuitenkin melko pian, nousi syömään noin 5 tuntia kotiinpaluun jälkeen ja vaihtoi illan mittaan useasti nukkumapaikkaansa. Kun vertasin Vilin edellistä rauhoitusta anaalirauhastulehduksen hoidossa, niin silloin Vili ei meinannut herätä lainkaan, vasta seuraavana aamuna oli jotenkuten jaloillaan. Olisiko rauhoittavan aineen määrässä tai valmisteessa ollut eroja vai onko herääminen koirilla eri kerroilla erilaista?

Viime yönä Vili oli jalkeilla klo 4 lähtien, melko levoton, kerran oksentanut. Pääsi aamupissalle jo klo 5 ja tuntia myöhemmin annoin kipulääkettä. Tuntuu siltä nyt, ettei se auta tai annos on liian alhainen tai sitten Vili on pahoinvoipa. Vaeltaa ympäriinsä, läähättää...
Syy selvisi hiukan myöhemmin - Vilillä vatsa sekaisin. Eipä ole aikoihin ollutkaan, toivottavasti on nyt vain joku eilisestä rauhoituksesta johtuva häiriö.
Mitähän tästäkin tulee?

Jatkoa edelliseen

Vilin vatsavaivojen hoidossa päädyttiin eläinlääkärin kanssa käydyn keskustelun jälkeen toistaiseksi ehdottamiini luontaishoitoihin eli kotikonsteihin. Varsinaisia vatsahappolääkkeitä löytyy markkinoilta pilvin pimein ja niitä olisi kokeiltava, kunnes löytyy sopiva. Pepsid eli famotidiini on kuulemma ns. parhaasta päästä ja muut tulevat perässä. Moni valmiste kuuluu samaan lääkeryhmään kuin famotidiini, joten niitä ei sen vuoksi kannata kokeillakaan.
Gastriitin syistä puhuttaessa tuli ilmi, että kortisoni ei välttämättä ole se aiheuttaja, mutta ehkä myötävaikuttaja? Vilin saamat määrät ovat olleet vähäisiä ja oikein pahaa gastriittia hoidetaan jopa kortisonilla, jos muut keinot eivät auta. Gastriitin syitä ovat usein koiralle sopimattomat, vieraat valkuaisaineet, esim. viljat (kuivamuona!), punaiset lihat tai mikä tahansa muu valkuaisaine. Ne saavat elimistön erittämään enemmän vatsahappoja kuin hyvä olisi. Tuosta tuli oitis mieleeni kuivamuonien suuri viljaosuus. Viljahan ei ole koiran luontaista ravintoa varsinkaan siinä määrin kuin kuivamuonat niitä usein sisältävät. Ehkä kuivamuonalla ruokkiminen on yksi niistä syistä, että koirat nykyään sairastavat sankoin joukoin närästystä ja muita vatsavaivoja.

Päivän annos

Kotihoitona Vilille on nyt sitten kauralima. Neljänneslitraan (2,5 dl) vettä lisätään 2 rkl kaurahiutaleita, keitetään pehmeän samettiseksi, siivilöidään (tai ei), ja syötetään koiralle päivän mittaan joko sellaisenaan tai ruokaan sekoitettuna. Vili saa sitä nyt sitten lusikalla suuhun pitkin päivää. Nyt on meidän välit kovalla koetuksella, Vili ei tykkää ollenkaan moisesta toimenpiteestä...



Ravinnon pitää olla vähärasvaista sekä -viljaista. Toivotaan parasta. Gastriittikoiran vointia voi päätellä mm. koiran makuuasennoista, letkeästi selällään makaava musti ei pode vatsavaivoja. Satunnaista oksentelua eläinlääkäri ei pitänyt kovin pahana asiana, tärkeämpää oli, että koiralla säilyy ruokahalu.
Mahdollisena jatkotoimenpiteenä olisi sitten tähystys nukutuksineen ja koepaloineen. Toistaiseksi en suunnittele sellaista.
On tämäkin taas aikamoinen projekti! Kuinka olisikaan ihan kaikki hyvin, jos ei nyt tuo vatsa vaivaisi. Katkonaisia, jopa valvottuja öitä, uskonpuutetta, väsymystä, ahdistusta. Viliä käy sääliksi. Ehkä me selätetään tämäkin riesa ja pidetään peukkuja, että kutina pysyy poissa.

*******

Turkuseura on ottanut uuden painoksen tästä nostalgisesta pikkukirjasesta. Seura keräsi v. 2001 kirjoituskilpailun avulla Turun kaupunkimaisemaan liittyviä lapsuusmuistoja. Tämä julkaisu sisältää kirjoituskilpailun satoa. Lisäksi mukana on Allan T. Koskimiehen postuumi kertomus viime vuosisadan alusta. Professori Harri Andersson on kirjoittanut artikkelin lapsuuden kaupunkiympäristöistä. 
Tervetuloa muistojen seikkailumatkalle entisaikojen turkulaisille pihoille ja kaduille, kotiportaille ja puistoihin! 

Kuulemma aivan uusikin kirja lapsuusmuistoista on ilmestymässä tai jo ilmestynyt...

No niin...

Eläinlääkärireissu on tehty. Takaisin on tultu pää täynnä asiaa, uskomatonta, että yhä vieläkin löytyy uutta tietoa ja uutta ajatusmallia. Liekö hyvä vai huono juttu, että ihminen (=minä) huomaa olleensa vähän tyhmä. Armeliaampaa olisi, jos sitä ei itse huomaisi, mutta tulevaisuuden kannalta on parempi hoksata olleensa vähemmän fiksu.
Päivä alkoi Vilin kannalta ankeasti. Paastoa koko aamupäivä, ei poika ymmärtänyt, vaikka kuinka selitin, että nyt on pakko paastota ja paluumatkalla saat sitten jo jotain suuhunpantavaa. Reissu oli stressaava Vilille, jo automatka oli Vilin kauhistus, kun ei saanut vapaasti tutkia taksin penkkejä ja käydä haistelemassa kuskia, vaan väkisin pidettiin sylissä. Vastaanottotilat täynnä koirien tuoksuja saivat Vilin kielen venymään uusiin ulottuvuuksiin. Vaikea uskoa, että meidän fiksu Vilimme käyttäytyy niin hunsvottimaisesti tietyissä stressitilanteissa.

Allergiatestit tuli otettua ja niistäkin opin jotain aivan uutta, jäi sen verran kuitenkin epäselväksi, että en näillä tiedoin enempiä kerrokaan. Vilistä otettiin myös tassuista teippinäyte, joka oli puhdas. Nyt odotellaan testin tuloksia ja vasta sitten suunnitellaan tulevaisuutta.

Tunsin olevani Vilin kanssa hyvissä käsissä. Mukaan saatiin kirjallista tietoa, joka oli kyllin selkeästi kirjoitettua, joten sopii erinomaisesti jaettavaksi meille asiakkaille. Uusia asioita olivat mm. Borlotti- eli Pintopapu ja Taaro sekä Turnipsi/nauris.

Olen vasta sisäistämässä lääkärikäynnin antia, siitä sitten enemmän joskus toiste.

Sikamaista

Ensinnäkin, Vilin peppu on parantunut entiselleen. Ainakin luulen, että se on entisellään... Enpä aikaisemmin paljon katsellut Vilin peppupuolta, puhumattakaan siitä, että olisin sen ulkonäön jotenkin mieleeni painanut. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt ottaa oman koiran terveestä pepusta jo kuva ja tallentaa se vastaisuuden varalle. Olisi ollut helpompi päätellä, mikä on vaiva ja minkä näköinen sen pepun kuuluisi olla. Sehän on kuitenkin jokaisella koiralla yksilöllinen ulkonäöltään, siinä ei koira-anatomian kuvat auta.
Jätin ne Canofite-tipat jossain vaiheessa pois ja vain suihkuttelin silloin tällöin. Syyt tähän perineaaliseen pullistumaan ovat todennäköisesti olleet ne eläinlääkärien sormioperaatiot anaalirauhasten tyhjentämisessä ja huuhtomisessa. Vili on sentään melko pieni koira ja eläinlääkärien sormet aika isoja...

Sikamainen juttu on se, että sain Vilille kauppahallista haettuja lampaan luita. Ihmettelin niiden ulkonäköä, mutta minulle vakuutettiin, että kyllä ne ovat lampaanluita. Vili on syönyt niitä joka päivä ja minä tyhmä, jolla on ilmeisen pitkät piuhat järjenjuoksussa, tulin vasta nyt siihen lopputulokseen, että ne eivät voi olla lampaanluita, vaan ne ovat possun luita, olkoonkin vaan myyjä vakuutellut muuta. Eipä tarvinne ihmetellä Vilin kutinoita, varsinkin kun niissä antibiooteissakin oli sianmaksajauhetta makua parantamassa...

Vili rapsuttaa aika paljon, tassujen anturat punoittavat myös. Siitä Nizoral-korvikkeesta ei ole mitään hyötyä näkynyt, ei ehkä ole ollenkaan kysymys hiivasta, vaan nuolemisen aiheuttamasta punoituksesta. Olen miettinyt pääni puhki, miten olisi parasta hoitaa niitä tassuja ja loppujen lopuksi päädyin siihen, että huuhtelen niitä normaalisti lämpöisellä vedellä, tarvittaessa pesen sillä rypsiöljysampoolla ja lopuksi liotan jokaista tassua kylmässä etikkavedessä. Etikkaa siinä on vain liru, ettei kirvele (punoittavien anturoitten kohdalla se on mahdollista) eikä sitä huuhteluvettä tarvitse enää huuhdella tassuista pois, vaan se saa jäädä. Mielestäni se on hillinnyt kutinaa ja jyrsintää melko hyvin.

Kammoni kortisonia kohtaan on mukavasti lientynyt. Nyt olen tämän kuukauden aikana antanut Vilille kolme kertaa 2,5 mg kortisonia, tänään viimeksi. Edellisestä on kulunut 8 päivää. Näin akuuttiin hätään annettuna se kyllä puolustaa paikkaansa. Vilin kutinat ovat hyvin  pysyneet aisoissa ilman kortisoniakin, mutta tänään rapsuttelu oli kyllä aika runsasta ja ajattelin helpottaa Vilin oloa.

Otsikkoon sopii myös hyvin tämä päivän lehdessä ollut juttu.  
Turun lemmikkipäivystys jätti vertavuotavan kissan hoitamatta

 

Uusi päivä, uudet kujeet

Tänään käytiin taas vaihteeksi kolkuttelemassa eläinlääkäriaseman ovea...

Kun eilinen puhelu sinne ei ollut kovinkaan hedelmällinen, niin tänään varasin Vilille ajan. Eläinlääkäriksi saimme nuoren, eläinlääkäriasemalla uuden eläinlääkärin.
Vili istahteli tänä aamuna lenkillä vähän väliä niin, että lenkistä ei tullut mitään. Vilin pepussa oli  sen näköinen ilmentymä kuin tiedän ihmisillä peräpukaman olevan. Limakalvopullistuma tms ja siinä pientä nirhamaa. Pepun seutu on niin herkkää aluetta, että en rohjennut muita kotikonsteja käyttää kuin sivellä vaseliinia sinne ensi hätiin.

Kuva: Vilin peppu

Lääkäri tutki Vilin anaalirauhaset, jotka olivat ok. Diagnoosiksi tuli "perineaalialueen iho ärtynyt".  Se ei siis ollut peräpukama, vaan peräaukon ärtynyt osa. Hoidoksi Canofite tippoja kaksi kertaa vuorokaudessa. Samalla ostin sieltä Vilille kaulurin varoiksi, pinkin värisen. Se oli sattumavalinta, en siis tieten tahtoin pinkkiä pojalle valinnut... Onpahan sellainen nyt ulottuvilla, jos joskus tarvitaan.
Itse ajattelin laittaa siihen pepun haavaumaan aina vaseliinia, kun Vili lähtee lenkille. Ulostaminen ei ehkä satu niin paljon ja se rasva suojaa sitä arkaa aluetta Vilin mahdollisesti istahtaessa asfaltille.

Jokohan me pian saamme Bonus- tai asiakasomistajakortin sinne eläinlääkäriasemalle? Vili kun tuntuu etenevän vaivasta vaivaan, jatkuvasti on joku hoito menossa. Mitä mahtaa olla seuraavaksi vuorossa? Taksiin pitäisi myös saada hankittua joku kausikortti...

Kortisonia Vili ei ole enää eilisen jälkeen saanut, jatkostahan me ei tiedetä. Vili ei ole ollenkaan enää rapsutellut eikä jyrsinyt anturoitaan eikä purrut kylkiään. Sen vuoksi jätin eiliset Nizoral-tassupesut sikseen. Jos kerran tilanne tassuissa on rauhoittumaan päin, niin miksi ylilääkitä koiraressua.
Eilen puhelimessa se ell sanoi kortisonista, että sitä ei kannata alkaa antamaan säännönmukaisesti, vaan ainoastaan tarpeen mukaan. Se takaisi koiralle mahdollisimman pienen annostuksen. Eli vasta kutinan ilmestyessä annetaan lääkettä. Toisaalta, jos kutinaa ilmestyy illalla, niin ajankohtana se ei ole paras mahdollinen, koska kortisonilääke pitäisi antaa aamuisin. Olen kyllä kuullut koirista, jotka joutuvat nauttimaan kortisonia aamuin illoin, joten ei se kai aivan tavaton virhe ole.

Olen miettinyt, että olenko epäonninen koiranomistaja, jolle on siunaantunut sairas koira. Pitäisikö minun säälitellä ja surkutella itseäni, että on näin huono tuuri käynyt? Piehtaroisinko itsesäälissä?
Tulin siihen lopputulokseen, että itseni kannalta lienee parasta kääntää asia toisin päin, positiivisemmaksi. Ehkä olen esioikeutettu, valittu tähän tehtävään, sairaan koiran omistajaksi? Ehkä täytän vaaditut kriteerit? Täytyyhän sairaankin koiran löytää joku omistaja ja jos olenkin sattumalta siihen tehtävään juuri sopiva henkilö? Jospa otan sen kohteliaisuutena, että minulle on uskottu lemmikiksi juuri Vili...

Kaikenlaisia, edellä olevan kaltaisia ajatuksia sitä tulee pohdittua, kun tunteet ailahtelevat toivosta epätoivoon, ilosta murheeseen, kuukaudesta toiseen, jatkuvasti.
Miten sitä sanotaankaan, asenne ratkaisee!

Paluu aikaan entiseen

Otsikko kertoo kaiken, lyhyesti ja ytimekkäästi.

Vilin anturat ovat punaiset, poika puree kylkiään ja vatsaansa ja kurkkii peppuun päin. Hännän tyvi pepun puolelta on kostean ärtynyt. Summa summarum: olemme palanneet sinne mistä juuri ollaan tultu.
Tänään Vili sai pitkästä aikaa kortisonia 2,5 mg. Ei ollut valinnanvaraa. Valitettavasti.
Palkitsevaa oli se autuas rauha, joka vallitsi puoli tuntia kortisoniannoksen jälkeen, niin Vilillä kuin itsellänikin.

Apteekista ostin Vilille Nizoral-shampoon geneeristä versiota Ketoconazol-shampoota, se oli pari euroa halvempi kuin tuo toinen. Sillä pestään nyt tassuja tämän viikon ajan kerran päivässä (ell suositteli näin kysyessäni).
Ruokakaupasta Vili sai pitkästä aikaa AB-piimää. Viime kesänä se oli Vilin herkkua, kunnes yhtenä päivänä se ei maistunut enää ollenkaan. Nyt ainakin ensimmäinen annos kelpasi.

Sitten tänään puhelu eläinlääkärille. Se ei paljon antanut, en tiedä, mitä oikeastaan odotin. Yhtä hyvin olisin voinut jutella naapurin kanssa. Jäi vaikutelma, että turhaan kyselin neuvoja tai sitten en osannut tarpeeksi hyvin esittää asiaani.
Sen verran kuitenkin, että
- se hännän alunen ei ainakaan hotspot ole
- kauluria ei suositellut, se saattaa stressata
- Sibicort-voidetta voisi laittaa sinne hännäntyveen
- tuskin tämä on reaktio antibiootin aiheuttamaan hiivaan, todennäköisemmin siitepölyyn
- mahdollisiin anaalivaivoihin ei ottanut mitään kantaa...

Olen totaalisen väsynyt ja kyllästynyt tähän rumbaan. Osaako kukaan terveen koiran omistaja tietääkään, kuinka onnekas on?

Palmusunnuntain mietteitä

Vilin potkupuvun toimivuus on ollut huonohkoa. Vili ei pyri aktiivisesti siitä pois, mutta vaikka puvun istuvuus on melko tiukka, niin poika saa jotenkin lyhyet jalkansa pois kaikista lahkeista ja on sitten täysin avuton ja jalaton maanmatonen.
Täytynee jatkaa tuotekehittelyä.

Eilen illalla sitten aukeni avanne siihen vasempaan peppupuoliskoon. Vili pelästyi kovasti, kun yhtäkkiä housunsa olivat märät. Suihkun alla sieltä tuli runsaasti kudosnesteitä tai mitä lienevätkään, onneksi kuitenkin täysin hajuttomia. Se tuntui helpottavan Vilin oloa.
Jätin Vilin "potkuputken" nyt pois käytöstä ja olen antanut Vilin halutessaan nuolla sitä avannetta ja siivota omatoimisesti niitä nesteitä pois. Ainakin toistaiseksi peppu näyttää ihan hyvältä.

Sitten vielä kuin kruununa kaiken päälle, Vili söi ulkona todistetusti yhden nappulan! Luulin sitä ensin jäniksen papanaksi, mutta kuivamuonanappula se oli. Joku oksennettu kasa kai.
Ulkoilu ulottui tänään sentään kauemmaksi kuin vain pihalle, pari metriä eteenpäin, istahdus, pari metriä eteenpäin, istahdus jne. Aavistus kadoksissa ollutta leikkimieltä ilmeni aamulla ja hapankorppukin maistui. Kakkaaminen oli kivuliasta ja vaikeaa ja se sai Vilin mielialan laskemaan.

Kyllä tästä nyt riesa tuli. Toivottavasti Vili paranee täysin. Muitakin, huonompia  mahdollisuuksia kuulemma on... Olen hiukan katkera, että pitää uutta vaivaa tulla, kun juuri on edellisestä selvitty. En osannut kai olla tarpeeksi kiitollinen ja nöyrä, vai olinko liian ylpeä ja onnellinen, kun Viliä nyt jo taas rangaistaan?

Tällaisia terveydellisesti sekundapentuja kuten Vili, tuottavat nuo Vilin kasvattajan kaltaiset kennelinpitäjät. Vili on onneksemme luonteeltaan aivan täydellinen koira, meidän rakas pieni Vilimme.

Eläinlääkäriasema

Onko liikaa vaadittu, että

* potilasta vastaanotettaessa perehdyttäisiin edes tärkeimpiin potilastietoihin?
* asiakkaalle annetaan mukaan oikea määrä lääkkeitä?
* kerrotaan suullisesti tai kirjallisesti, jos joku lääkkeistä on ravistettava ennen käyttöä?
* annetaan ohjeet, jos osaa lääkkeistä ei saa antaa samanaikaisesti muitten kanssa?
* noudatettaisiin Eviran suositusta rokotteiden antamisessa, esim. rabies-rokotetta ei suositella annettavaksi samanaikaisesti muiden rokotteiden kanssa?
* huomioitaisiin kaikki varotoimet allergisen koiran lääkityksessä, toisin sanoen annettaisiin omistajalle edes mahdollisuus ilmaista mielipiteensä?
* lääkkeen lisä- ja apuaineet huomioitaisiin mahdollisen allergisen reaktion poissulkemiseksi?
* pitkäaikaisen kortisonihoidon pariksi annettaisiin mahansuojalääkitys, ettei närästystä tai peräti vatsahaavaa pääse syntymään?

Olen käynyt Vilin kanssa vain 3x rokotuksessa ja 3x terveydellisten ongelmien takia eläinlääkäriasemalla ja kaikki edellä mainitut epäkohdat ovat sattuneet kohdallemme.

Suuri osa lemmikinomistajista on tavallisia ihmisiä ilman perehtyneisyyttä eläinlääkintään. He eivät varmaan useinkaan kyseenalaista mitään eläinlääkärin tekemisiä, vaan luottavat häneen aivan kuten pitäisikin voida luottaa.
Itsekin olen maallikko, mutta sentään terveydenhoidon ammattilainen, joten suhtaudun kriittisesti ja osaan etsiä tietoa ja varmistella ohjeiden oikeellisuutta, tiettyyn rajaan saakka.
Minua ärsyttää suunnattomasti, että löydän puutteita eläinlääkärien toiminnassa. Miten heihin voi luottaa, kun aihetta siihen ei ole? Olen toki kokenut siellä ystävällistä kohtelua, mutta siitähän ei tässä olekaan kysymys.

Ovatko kaikki eläinlääkäriasemat tavalla tai toisella hälläväliä-asenteisia? Mielessä käy ajatus eläinlääkäriaseman vaihtamisesta, joskin autottomana ihmisenä on ajateltava myös etäisyyttä. Entä jos mennään ojasta allikkoon?

Päivä eilisen jälkeen

Iltamyöhään saakka Vili oli melkein jalaton, nukkui vaan. Pelkäsin Vilin vallan kuolevan...
Hieroin häntä ja pidin lämpimänä. Vettä sai yhden millin ruiskusta, koska ei ollut juonut ollenkaan eikä edes edellisenäkään päivänä ja nieleminen oli aivan olematonta. Söi kuitenkin kaksi kertaa ruokaa. Pissareissut olivat istumatuokioita pihamaalla, siinä kaikki. Nyt aamulla Vili on sentään jaloillaan, ruoka ei maistu, vettä on juonut ja käynyt kertaalleen pissalla.

Kuinka ollakaan, niin tämä ryökäle Vili ylettyy sittenkin nuolemaan peppuaan! Olisi pitänyt ottaa sieltä eläinlääkäriasemalta kauluri varoiksi mukaan. Emäntä joutui lähtemään Prismaan vauvanvaateostoksille, kun oma mielikuvitus ei tuottanut mitään toteuttamiskelpoista ideaa kauluriksi. Mukaan sieltä lähti vauvan potkuhousut vetoketjulla, koko 80, halvin mahdollinen, tosin halvaksi sitä ei voi sanoa.
Hiukan ompeluhommia ja sitten puku kovan taistelun jälkeen saatiin päälle. Se onkin varsinainen taitolaji saada vetoketju kiinni jättämättä Vilin pitkiä vatsakarvoja vetskarin väliin. Puku olisi saanut olla numeroa isompi, mutta kaupasta ei löytynyt.

Eilisestä eläinlääkärikäynnistä kritiikkiä vielä sen verran, että vaikka ohjeessa sanottiin antibiooteista 10 päivän kuuri, niin tabletteja saatiin vain 6 kpl. Toisekseen jäi harmittamaan se herätyspiikki, sitä en olisi halunnut, en varsinkaan sillä perusteella, että "on mukavampi kantaa kun ei ole ihan vetelä". Se ei olisi ollut pakollinen lääke ja olisin halunnut välttää juuri ne turhat. No, miksi sitten annoin laittaa sen herätteen? Sitä ei valitettavasti minulta kysytty, hoitaja pisti sitä jo ja samalla sanoi, että "on mukavampi kantaa kun ei ole ihan vetelä". Luulin sen olevan sitä kipulääkettä ja antibiootteja, niiden antamisesta oli jo juttua ollutkin. Vili ei edes herännyt koko päivänä mitenkään niin paljon, että olisi ollut edes mukavampi kantaa...

Anaalirauhasen puhkeaminen

jatkoa eiliseen...

Tulipa taas käytyä eläinlääkärissä.

Eilen illalla aloin tutkia Vilin peräpäätä vähän tarkemmin, kun muistelin Vilin viikolla tuijotelleen sinne hännän seutuville. Kuinkas ollakaan, Vilin hännän alapuolella vasemmalla oli kova, iso patti, toisella puolella ei. Ulkoisesti ei ollut mitään erikoista, punoitusta tms. Kaikki kasvaimet käväisivät ensimmäiseksi mielessä ja toisena sitten anaalirauhaset.
Aloitin helpommasta päästä, eli hakemaan tietoa anaalirauhasista. Aikaisemmilla koirillani ei sen tyyppisiä vaivoja ole ollut, joten taas olin teillä tietymättömillä tietojeni kanssa. Onneksi löytyi paljonkin luettavaa, osa sopi Viliin, osa taas ei ollenkaan. Missään ei mainittu vetämättömyyttä, vaan päinvastoin levottomuutta. Myös kuulemma anaalirauhasvaivoista kärsivä koira välttää istumista tai vetää peräpäätään pitkin lattioita. Vili ei tehnyt kumpaakaan, vaan istui mielellään peppunsa päällä.

Onneksi saimme heti ajan ja aamulla  klo 9 olimme jo vastaanotolla. Eläinlääkäri sanoi 'hyvä, että tulitte'. Vilillä oli lämpöä 39,5° (Vilin normaalilämpö on 38°), sai rauhoituspiikin ja karvat ajeltiin peppupuoliskosta.

" Vasen anaalirauhanen puhjennut kudoksiin, mutta ei vielä fistelöitynyt. Rauhaset tyhjennettiin ja huuhdeltiin rauhoituksessa. Jatkohoito ohjeen mukaan + suihkuttelua lämpimällä vedellä. Avanne saattaa tulla, mutta jatketaan samaa hoitoa, paranee 1-2 viikossa arpeutumalla. 
Suosittelen anaalirauhasten poistamista leikkauksella, jotta vaiva ei uusiutuisi, koska kyseessä vielä nuori koira."

Vili sai toimenpiteen jälkeen vielä herätyspiikin, pitkävaikutteista antibioottia ja kipulääkettä niskaan ja lisäksi seuraavat dropit kotiin:
Dolagis 50 mg, kipulääke, 1/4 tabl. aamuin illoin 4 päivän ajan
Xeden vet 50 mg, antibiootti, 1 tabl. päivässä 10 pv. kuuri loppuun
Famotidin Hexal 20 mg, mahalääke, ½ tabl. aamuin illoin lääkekuurin ajan

Se siitä luonnonmukaisuudesta hoitojen suhteen. Vili on nyt pumpattu täyteen lääkkeitä, olosuhteiden pakosta. Juuri tältä halusin Vilin säästyvän. Vaan eipä ole valinnan varaa, nyt edetään juuri näin, kuin eläinlääkäri on määrännyt. Onneksi ollaan päästy edes siitä kortisonista eroon.
Kuulemma normaalisti tällaisissa tapauksissa koira joutuu pitämään kauluria, mutta en halunnut Vilille sellaista. Mielestäni hän ei yletä peppuunsa asti, toivottavasti se pitää paikkansa...
Herätyspiikki ei kummoisia vaikuttanut, raatona sylissä tultiin kotiin ja nyt Vili nukkuu. Pojalla on todennäköisesti univelkoja, tuskin on saanut yöllä kunnolla nukuttua.

Vitsit vähissä just nyt...

Ressukka

Toivottavasti Vili selviää tästä kaikesta, aikamoinen lääkecoktail on päällä ja Vili kun ei niitä kovin hyvin siedä... Herääminen tuntuu olevan kiven takana, toivottavasti tämä päättyy hyvin.

Anaalirauhasten tyhjennys kotikonstein eläinlääkärin ohjeitten mukaan

lainattu Messinen & liftari-blogista

Syytä varata hanska (saa apteekista semmoisen ohuen, jolla säilyy tuntuma), liukuvoiteeksi vaikka vaseliini ja kipollinen rohkeutta. Nappaa kiinni tukeva ote hännästä ja katso, että koiruli seisoo kunnolla eikä lyyhi makuulle. Voi olla , että tarvitset siihen vähän apua. Työnnä etusormivaroen noin ensimmäisen sorminivelesi verran sisälle. Siinä noin klo 9 ja klo 3 kohdalla ( jos ajattelet sitä pepureikää kellotauluna) on kaksi pientä mollukkaa, yksi kumallakin puolella. Ne tuntuvat sellaisilta pulleilta viinirypäleiltä minusta silloin kun ovat täynnä. Sormi koukataan sinne taakse ja sieltä hellästi pumppaamalla tai ikäänkuin lypsämällä saat nesteen tulemaan ulos. Missään nimessä ei saa olla raju eikä kovakourainen. Jos arkuutta tuntuu, on parasta viedä koira lääkäriin toimenpidettä varten, sillä silloin saattaa olla kyseessä jo tulehtunut rauhanen ja sitä ei passaa näillä tiedoilla ja taidoilla näpelöidä. Mutta ihan terveen rauhasen saa tyhjennettyä näillä konsteilla. Sitten vain pepun pesuun, kylppärin lattian pesuun ja tuuletusta sinne myös. Haju on aika tuju. Jos tämä selostus tuntui epäselvältä, saa kysyä lisää. Ja kaikkein parhaiten opitte sen kysymällä asiaa ja opastusta seuraavalla käynnillä . Siinä säästää myös melkoisen määrän euroja, kun opettelee sen itse. Ja lääkäripelkoista koiraa myös säästää siinä. Se on tietysti eri asia sitten, jos se oma murrukka ei kestä edes kynsien leikkuutakaan kotona. silloin on turha edes kotona yrittääkään tätä hommaa.

Kuulumisia

Taas tuli soiteltua eläinlääkärille.

Vilillä oli taas syömätön-vetämätön-päivä ja se pelkoni Addisonin taudista nosti taas päätään. Siis mittaamaan ensi Vilin lämpö, joka oli "vain" 37,5 ja se, että Vili vieläpä oksenteli aamulla, sai taas sydämen tykyttämään turhan tiuhaan.
Kovin hanakasti näköjään ei Viliä pyydetä sinne veritesteihin, liekö hyvän merkki? Lääkäri epäili enemmänkin, että Vili kärsii närästyksestä ja vatsavaivoista. Sanoi, että kortisoni voi pitkäaikaiskäytössä vahingoittaa vatsan limakalvoja ja vatsahappojen tasapainoa pahastikin. Jopa niin, että koira joutuu syömään jopa kuukausia tai pahimmassa tapauksessa koko ikänsä vatsalääkkeitä.
Tässä Vilin tapauksessa lääkäri kuitenkin suositteli Antepsin + Pepcid (Famotidin'in käsikauppaversio) lääkitystä "vain" kolmen viikon hoitojaksona maksimiannoksin..

Nyt annan Vilille kuitenkin piivalmistetta Original Silicea-geeliä, joka on 100% luonnontuote ja sillä on vatsan limakalvoja suojaava ominaisuus ja lisäksi se sitoo suoliston haitallisia bakteereita. Täytyy muistaa, että lääkkeitä ja muita vaikuttavia aineita ei pidä antaa samanaikaisesti kuin tuota piivalmistetta, sillä se vaikuttaa lääkkeiden imeytymiseen estävästi. Sopiva aika on pari tuntia ennen tai jälkeen.

Lisäksi Vili saa päivän mittaan kerran maitohappobakteeritabletin, luin jostain, että se on hyväksi happohäiriöissä... Kaapista löytyy myös lakritsijuurta, joka myös suojaa vatsan limakalvoja, sitä annan sitten myöhemmin eli en kaikkia yhtä aikaa.
Tilasin Vilille myös Gastro™ - yrttivalmistetta, sen pitäisi olla, kuten nimestäkin voi päätellä, vatsan ja suoliston limakalvoja hoitavaa.

Uskon pitkälti luonnontuotteisiin. Ihan jo omasta sekä muiden kokemuksesta. Ripuliin mustikkasoppaa, senhän jokainen tietää? Luumua ummetukseen, tuttu juttu kaikille?
Homeopatian kanssa en ole päässyt sinuiksi. Päivän mittaisen eläinhomeopatiakurssin oikein Helsingissä "pääkallonpaikalla" olen kyllä suorittanut, mutta silti se ei jotenkin tunnu vaihtoehdolta. Olen kuullut paljon positiivista homeopatiasta ja ihan luotettavalta taholta, mutta silti...

Vilin vointi muuten on ollut oikein hyvä, kutinoita ei ole ilmaantunut, ei rapsuttele eikä nuole tassuja. Hyvä!

Juhlapäivä

* Tänään, 19.3.2011 Vili on ihan virallisesti päässyt eroon kortisonista. Kortisonittomia päiviä on nyt takana jo 12 kpl, eiköhän se riitä toteamaan, että tämä vieroituskerta onnistui!.

* Tasan vuosi sitten, 19.3.2010, Vili kävi eläinlääkärillä saamassa rokotuksen ja siitä alkoi tämä vuoden mittainen odysseia, toivottomalta tuntuva, loppumaton harharetki kortisonin talutusnuorassa.

* Toivoa ei saanut kuitenkaan missään vaiheessa menettää kokonaan, hitunen uskoa ihmeisiin tarvittiin kyllä.


Tulevaisuus?
Kortisonipurkki on nyt työnnetty kaappiin ja seurantalista poistettu pakastimen ovesta. Todennäköisesti Vili tulee vielä joskus tarvitsemaan kortisonia johonkin akuuttiin oireiluun. Päätavoite on nyt joka tapauksessa saavutettu ja jatkotavoite on, että ei enää koskaan jatkuvaa, pitkäaikaista kortisonilääkitystä.
Kortisoni on hyvä lääke, auttaa monessa terveydellisessä ongelmatilanteessa ja parantaa elämänlaatua, kääntöpuolena ovat sitten ne lukuisat sivuvaikutukset.

Takapakkia?
Siitepöly, pienikin muutos ruokavaliossa ja lisäravinteet, kaikki ne voivat tehdä tepposet.
Tai mikä tahansa muukin yllätystekijä...kuten esimerkiksi Addisonin tauti.

Edellispäivänä jo soittelin eläinlääkärille, koska Vili oli täysin vetämätön, nukkui koko ajan, ei syönyt mitään ja ulkona käveli laiskasti eikä leikkinyt koko päivänä ollenkaan.
Eläinlääkäriltä sain kehuja siitä tavasta, miten olen Vilin kortisonia vähentänyt, hän sanoi, että juuri noin hitaasti sen pitääkin tapahtua pitkän käytön jälkeen.
Neuvoksi sain tarkkailla Viliä, mitata lämpöä ja tunnustella pulssia. Addissonin taudin oireistoon kuuluu alentunut ruumiinlämpö. Normaali lämpö on 38,5 - 39 astetta, kuulemma joillain vain 38. Vilin pulssin hitaudesta en osaa sanoa mitään, koska en tiedä Vilin normaalipulssin nopeutta. Se voi koirilla olla koosta ja rodusta riippuen 90 - 130 kertaa minuutissa. Jos Vilille tulee em. oireita sekä lisäksi mahdollisesti oksentelua, niin pitää ottaa uudestaan yhteyttä.

Nyt eilen Vili oli taas oma itsensä, reipas ja leikkisä ja ruokakin maistui taas. Ihan huoleti en voi silti vieläkään olla, sillä Addisonin taudin oireet voivat olla hiipiviä ja satunnaisia. Jos asia kovasti jatkossa mietityttää, niin ei auta muu kuin mennä otattamaan verikokeet. Jos niin ohrasesti kävisi, että Vili sairastuu Addisonin tautiin, niin sitten palataan elinikäiseen kortisoniin korvaushoidon muodossa...

Nytkin Vili nuolee etutassujensa ranteita tuossa vieressä. Ihan huolettomaksi ei tämä elämä ole sentään muuttunut....

Pikku-uutisia

Vilistä.
Tämän blogin  päätähdestä. Vili  on joutunut  taantumuksen valtaan!  Vili on nyt 2 vuotta ja 3 kk vanha. Koskaan ei ole ollut ongelmia jättää Viliä yksin kotiin. Ei edes pikkupentuna. Vilihän ei tosiaan joudu usein jäämään yksin, ehkä kerran kaksi viikossa muutamaksi tunniksi. Nyt tänä vuonna Vili on alkanut asettumaan ulko-oven eteen pitkin pituuttaan, kun olemme lähdössä "kauppaan". Me lähdemme nimittäin aina "kauppaan", kun jätämme Vilin yksin. Kun ovi sulkeutuu, aloittaa Vili haukkumisen.
Onneksi Vili on pieni koira eikä hänen haukkunsa ole pahimmasta päästä, mutta kyllä se kuuluu naapuriinkin. Kylmäverisesti ollaan vain poistuttu kiireenvilkkaa paikalta ja toivottu, että hiljenee pian. Vielä ei olla ehditty jäädä kuuntelemaan, kauanko Vili metelöi.

Harmittavaa käytöstä! En ymmärrä, kuinka se nyt yhtäkkiä on alkanut reagoimaan noin. Vili ei siis pode eroahdistusta, vaan tulkitsen sen haukkumisen Vilin mielipiteen ilmaisuksi, protestiksi.

Katselin tuota Viliä ja totesin, että kylläpä on pitkä poika, väärään suuntaan kylläkin. Mallia rekka. Vävyni, joka näkee Viliä vain harvoin, sanoi tuossa jokin aika sitten, että "onpa Vili kasvanut paljon pituutta". Se oli hyvin ja osuvasti sanottu. Toivottavasti Vilille ei tule vaivoja tuon pitkän selän takia, varsinkin, kun kortisoni on varmaan surkastuttanut lihaksia.

Happovaivoista.
Tänään soittelin eläinlääkärille ja kerroin, kuinka hienosti Vili on toipunut vatsavaivoistaan. Pitkin talvea aika ajoin Vili valvotti öiseen aikaan ja ilmeisesti se on aina johtunut tästä närästyksestä. Minä onneton vaan en tajunnut sitä. Onneksi nyt olen valistuneempi.
Jatkohoidosta ell sanoi, että jos tulee viitteitä happohyökkäyksistä, niin Antepsin on hyvä lääke annettavaksi. Samalla annostuksella eli 2 ml ja ehkä vain yöksi, jos tilanne ei ole päässyt pahaksi ja siihen puututaan heti. Antepsin suojaa mahan limakalvoja mekaanisesti muodostamalla suojakalvon ja jos tilanne tulee oikein pahaksi, niin sitten minun pitää soittaa ja pyytää Vilille happosalpaajaa.

Kortisonista.
Kortisonin vähentäminen on alkanut. Olen koko ajan varuillani. Kuin haukka vahdin Viliä, että muuttuuko käytös, alkaako kutina, heilutteleeko korviaan liian tiuhaan, hankaako kuonoa maahan, raapiiko mattoja, nuoleeko tassuja...
Taidan tulla sekopäiseksi pelkästä pelosta, että minä hetkenä hyvänsä kaikki, koko homma räjähtää käsiin. Taas.
Täältä löytyy päivittäistä seurantaa

Rypsiöljystä.
Satuin lukaisemaan mielipiteitä rypsiöljystä, jota kovasti suositellaan ja yritetään saada suomalaisten suosikkiöljyksi myös ruokapöydässä.
"Kasvisrasvat kuten soija-, auringonkukka ja rypsiöljy ovat mainioita traktorin polttoaineita mutta ihmisravinnoksi kelpaamattomia rasvoja." Näin sanoo Antti Heikkilä blogissaan otsikolla  Miksi en käytä rypsiöljyä .

Sain selville eräistä muista lähteistä, että kasviöljyt voivat myös allergisoida, varsinkin kylmäpuristetut. Turvallisempia olisivat raffinoidut. Hohhoijaa. Taas kerran.
Onpas mukavan sekalaista tietoa, ja mitä enemmän luin, sitä sekavammaksi muuttui siitäkin huolimatta, että lukemani jutut olivat ns. luotettavien tahojen julkaisemia.

Tässä yksi linkki, jos joku kiinnostui "tietämään" enemmän rypsiöljyn "hyvistä" ominaisuuksista:
www.rypsiöljy.fi

Uutinen koiragaalasta.
" Nartun synnytys alkoi eikä sitä voinut jättää yksin kotiin, joten kokenut ja arvostettu kasvattaja ja hänen seuralaisensa päättivät ottaa synnyttävän nartun mukaansa koiranäyttelyyn. Siellä narttu joutui sitten synnyttämään pentunsa kaiken hälinän keskellä ja ylpeä kasvattaja esitteli ensimmäisenä syntynyttä pentua ympäri salia."
Tiibetinspanieli synnytti näyttelyssä                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      

Väliaikamietintöjä

Nyt on kuuden päivän verran annettu Vilille lääkkeitä. Vilin ja minun välinen suhde on koetuksella, Vili ei nimittäin tykkää ollenkaan siitä Antepsin-lääkkeestä eikä varsinkaan siitä, että annan sitä ruiskulla. Makukin on Vilin mielestä tyrmistyttävä, omaan nenääni tuoksuu kyllä oikeinkin karamelliselta.
Se toinen lääke onkin niin pieni, että Vili tuskin huomaa sen nielemistä.

Ihmetyttää se, että lääkäriltä en saanut sen kummempia ohjeita lääkkeiden antamiseen kuin annokset. Muistelin kotona, että Antepsin olisi ollut ravistettava lääke ja tarkistin sen lääkeinfosta ja niin hän se on, ravistettava hyvin. Klinikalta saadun pullon kyljessä luki vain lääkkeen nimi, ei muuta.
Itse kysyin silloin klinikalla noitten lääkkeitten antamisesta, voiko ne antaa yhtä aikaa jne. Ei kuulemma voi antaa, vaan niiden välillä on oltava mielellään vähintään tunti aikaa. Tätäkään tietoa ei kysymättä kerrottu.
Suurin osa lemmikinomistajista on ihan tavallisia tallaajia eikä terveydenhuollon ammattilaisia! Miksi ei neuvota, jos nuo neuvot ovat tarpeellisia? Ei kai niitä olisi olemassakaan, jos ne eivät olisi lääkkeen tehon takia tärkeitä.

Vili on nyt voinut lääkkeiden ansiosta hyvin. Ruokahalu on hieman kadoksissa, mutta syö sentään välttävästi. Jatkossa sitten tiedän seurata Vilin vatsahappotilannetta, nyt kun tunnistan oireilun.
Voi Viliressua, kun on joutunut ties kuinka kauan kärsimään happovaivoista, kun en ole niitä ymmärtänyt olevankaan...

Luin, että vatsahaava- ja närästyspotilaille suositellaan makeiseksi lakritsia. Se suojaa vatsalaukun limakalvoja happohyökkäyksiltä. Ihan mielenkiintoinen tieto ja minulle aivan uusi. Itselläni ei ole koskaan ollut edes närästystä, joten ei ole tullut perehdyttyä koko aiheeseenkaan. Aikaisemmista koiristani eräät ovat tykänneet kovastikin lakuista, ollut oikein suurtakin herkkua. Niin, ja yksi koirani tykkäsi Marianne-karamelleista, osasi kuoria itse paperinkin pois...
Vilin kutinat ovat pysyneet myös poissa, tähän asti ainakin. Tietysti nämä lääkkeet nyt sotkevat pakkia ja ovat lisärasite Vilin immuunisysteemille, vieraita aineita.
Toivottavasti niistä ei mitään riesaa synny enää, kun tähän astikin on hyvin sujunut.