sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kymmenes päivä



Kesä kiikkuen kuluvi, taitaa Vili tuossa kuvassa mietiskellä. Emäntänsä pohtii aivan muita asioita. Vaikkapa sitä, että ei todellakaan jaksa ainuttakaan anaalipaisetta enää. Se on molemmilla kerroilla ilmestynyt kuin salama kirkkaalta taivaalta ja vaikka ensimmäisen kerran jälkeen olin valistuneempi ja tarkkailin Vilin peräpäätä lähes vainoharhaisen innolla, niin silti se pääsi yllättämään.
Joka kerta rauhoitus, huuhtelut, antibiootit, hidas herääminen, mahdollisesti kivulias jälkihoito, joka kestää noin kaksi viikkoa. En millään jaksa aina vaan uudestaan katsoa Vilin surusilmiä enkä tykkää nykyisestä asemastani suhteessa koiraani. Olen se, joka lykkää vastentahtoisia lääkepillereitä pakkonieltäväksi, minä suihkutan ja puristelen ja nostan häntää ja tutkin ja vaanin. Jo minut nähdessään Vili häipyy sängyn alle piiloon, vaikka olisin aikeissa vain vaihtaa paikkaa täällä kotonamme.


Koen hirmuisen stressaavana myös anaalirauhastukkeutuman pelon, jatkuvan tarkkailun. Vili on kuin vedetty arpa joka kerta, kun nappaan hänet kylpyhuoneeseen tutkailtavaksi. Ylläripylläri voi yllättää. Oma mielialani on tasan riippuvainen Vilin voinnista. Tunnen suurta syyllisyyttä, kun Vili voi huonosti. Sitä lisää se tosiasia, että Vili ei ole valitteleva koira, vaan kestää kaiken kuin tosimies. Mistä minä tiedän, kuinka krooniset kiputilat Vilillä on jatkuvasti anaaliensa takia? Vili on rauhallinen ja vaisu koira, johtuuko se jatkuvasta, mahdollisesti pienestä? kipuilusta anaalialueella? Tuollainen paise vaatii kehittyäkseen pitkän ajan ja sitten se yhtenä hetkenä tulee kaikessa kamaluudessaan ilmi.


Vilin pepa 22.7.


Nyt Vilin pepa näyttää kauniilta, symmetriseltä, kun on jo molemmin puolin ollut anaalipaise. Oikean puolen rauhanen tuntuu edelleenkin kovalta ja sitten taas pehmeältä ja sitten taas kovalta, huoh. Mieluiten sulkisin silmäni ja olisin kuin ei mitään olisi.
Hilkulla oli perjantai-iltana, etten jo soittanut päivystykseen, kun huomasin sen rauhasen olevan pinkeän tai ainakin sen alueen. Sen verran sain jäitä hattuun, että päätin odottaa aamuun. Aamulla se sitten tuntuikin pehmeämmältä. Ja sitten taas kovalta...


Parhaani teen Viliä suihkuttaessani, että anaalit toimisivat, olen yrittänyt ulkoisesti painella niitä ohjeiden mukaisesti. Mitään ei tule eikä haise. Luin jostain, että eräillä koirilla anaalirauhasen neste on tönkköä tavaraa, joka ei pääse purkautumaan tiehyeitä pitkin. 
Eläinlääkäri kirjasi nyt tällä viime käynnillä, että "huuhdeltu anaalirauhaset auki, vasemmalla savenväristä hituista, oikealla runsaasti veristä, suuria valkoisia hiutaleita sekä paikoin limaakin. Ihokin voimakkaan tulehtunut oikean anaalirauhasen päältä ja ympäriltä."  Vasen puoli on siis se tällä kertaa "terve" puoli ja oikealla oli se paise, vaikka ei tuo maininta kovin terveeltä kuullosta.
Mielessäni on, että yritän tavoittaa Vilin ns. omalääkäriä ja kysyä hänen mielipidettään. Jos onni on myötä, niin hän ei ole juuri nyt lomalla ja toivottavasti klinikallakaan ei ole niin paljon ruuhkaa, ettei pääse puhelimitse läpi.


Vilin allergioista ollaan selvitty jotenkin kuin ihmeen kautta ja nyt on sitten uusi riesa. 
Kauhun tasapaino? Murphyn laki?
                                            
Mielelläni vastaanotan mielipiteitänne ja suosituksia, joko kommentteihin tai sähköpostiin.
Tämä oli nyt sitten sellainen ruikutuspostaus. Pahoittelen.


Eikä bloggeri suostunut kaikkeen haluamaani, joten rivien välit ovat mitä sattuu...

12 kommenttia:

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Me ei osata auttaa, mutta kyllä me sun ruikutuksia (ei kyllä koeta niitä ruikutuksiksi) viittitään ja jaksetaan lukea. Anna tulla vaan! Helpottaa.

Marja-Leena kirjoitti...

Näyttää se peppu ainakin minu silmissä paranevan. Pahan tulehduksen jälkeen kudos voi tuntua pitkään kovalta. Soita sille omalle "luottolääkärille" ja käy näyttämässä Viliä, niin sitten saat mielenrauhaa, ainakin vähäksi aikaa. Tiedän tunteen, kun Ossikin menee pitkin seiniä silloin kun pitäisi mennä pesuhuoneeseen. Lääkkeitten syöttämisestä nyt en ota itseeni vaikka ne pitääkin syöttää väkisin. Se on kuitenkin vain sellainen hetkellinen juttu:)Ossikin on joutunut syömään useammat antibioottikuurit. Terveisin M-L ja Ossi

Maria, mäyräkoirien ihminen kirjoitti...

Olisi hyvä, jos voisi sanoa jotakin sellaista, jolla olisi oikeasti painoarvoa ja hyötyä tässä tilanteessa. Eikä voi kuin olla hengessä mukana ja sanoa, että tietää mitä tarkoitat kun sanot, että koiran huono olo tuntuu ihmisessä. Kyllähän se viiltää, varsinkin ajatus siitä, että "mitäs jos sillä on jatkuvasti kipuja?" Kun ne eivät sano ja monesti vielä peittävätkin ne kivut, ihan eläinlääkärilläkin. Kun ne ovat kuin ihmisen ajatus ja ihmisen mieli, kytköksissä ja yhteydessä omaan ihmiseensä.

Osaako kukaan lääkäri antaa selkeitä prosenttilukuja että jos leikkaukseen päätyisitte, niin mitkä ovat numeraaliset suuntaviivat sille, että kuinka moni leikkaus onnistuu sataprosenttisesti? Entä kuinka paljon vaikuttaa koiran koko, ikä, sukupuoli...? Vai saako mitään tuollaisia tilastoja ulos mistään, onkokaan niitä missään? Varmasti haluaisitte tietää jotakin konkreettista ennen isoja päätöksiä, mikäli sitten leikkaus olisi vaihtoehto. Vai ovatko sen riskit suuremmat kuin mitä haluaa ottaa?

En tiedä, itse ehkä miettisin siltä kannalta, että turvautuisin ihan kylmiin numeroihin...tietäisin kyllä kenelle lekurille pojat veisin tässä kaupungissa ja ketä suosittelisinkin muille, mutta sitä en tiedä, että kuinka sitten rauhasten poiston suhteen on, miten hyvin parantuvat ja kuinka monelle jää ikuinen pidätyskyvyttömyys...?

Ei taida olla minusta apua...Mutta hyvä asia se ainoastaan on, että pistän kaiken tähän blogiin, koska puhuminen yleensä helpottaa edes vähän ja ainahan se voi tavoittaa jonkun sellaisen, jolla on jotakin mullistavaa tietoa joka auttaa tilanteessa. Eikä näitä kukaan takuulla minään ruikutuksina ota!

Lämmöllä ajattelen teitä...

Anonyymi kirjoitti...

Hei Vili ja emäntä! Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla ;). Nyt teitä koetellaan, mutta paranemaan päin! Ja allergiat poissa, jotain hyvääkin.
Tässä on talvi ja kevät mennnyt etten ole Pippasestamme viestejä laitellut, mutta niukka ja tiukka on ruokavalio. Kesän tultua rupesi näyttämään ja tuntumaan, että kutina lisääntyy verrattuna ed.kesiin + tassujen "lutkuttelu" pureminen ja nuoleminen oli ihan säälittävää katseltavaa. "Lutkutteli" niin pitkään, että aristamaan jo rupesivat esim. hiekkatie tai märkä nurmi ei mitään puhetta, että sinne olisi saanut Pippasen menemään.
Ed.viikolla Pippa kävi ell ja sai pyydettäessä kortisonikuurin, kesän ajaksi, viikko 1 tabl. jatkossa 1/2 tabl. jo eka viikon perjantaina huomasi eron! Koira ei koko aikaa "lutukuta", leikkimäänkin rupesi. Tällä viikolla rupesi ruoholla kävelemään sekä hiekkatiellä.
Tää on eka kortisonikuuri Pippaselle(syksyllä täyttää 2v.)mieluummin tietysti ilman, mutta kyllä koiran elämänlaatu parani huimasti, se kait se on parasta :), vaikka kortisonilla kait aika paljon haittavaikutuksiakin on...toivottavasti tuo allergia ei pahene iän myötä..
Pärjäilkäähän pepan kanssa, hyvä siitä vielä tulee ;). tPippanen emäntineen.

creek kirjoitti...

Jos kyse ois mun koirasta, niin veisin leikkaukseen. Niinku tein Mininkin kanssa, otin riskejä silläkin uhalla, että jotain menee pieleen. En halunnut että Mini kärsii turhaan, jos kärsimys on mahdollista poistaa.
MUTTA nyt kun Mini on kuollut, ja juuri nukutuksessa. En halua kuitenkaan sanoa onko leikkaus hyvä ratkaisu kenenkään toisen koiralle, koska mitä jos tapahtuu jotain peruuttamatonta?

Keskustele eläinlääkäreiden kanssa, ja tee niinkuin itsestäsi tuntuu parhaimmalta. Hankalaa se on, päätyy kumpaan ratkasuun vaan.

Liftari kirjoitti...

Päätökset ei oo helppoja ikinä. Kyllä se päätös sieltä syntyy, kun alitajunta on sen mutustellut valmiiksi. Kaiken olet aina tehnyt Vilin parhaaksi, mutta symppaan kyllä mielialaasi oikeen hyvin. essikin katsoo aina mitä mamilla on kädessä. Ja jos kädessä on jotain, tullaan korvat luimussa kun on pakko. minä olen myös meillä aina se joka hoitaa, mies on se kiva joka ei koskaan nypi, puristele tai tunge suuhun tai korviin eikä silmiin mitään.
Jos näitä paisejuttuja on liikaa (se yksikin on tietty liikaa omasta mielestä), niin kannattaa keskustella ja ottaa selvää leikkauksesta ja sen riskeistä. Eipä niitä paisejuttuja sitten tule, jos leikkuuttaaa ja se on sitten yhdellä hoitamisela hoidettu keikka. Eikä tarvitse kiusata itseä tai oiraa hermoilemalla, koska se uusii. Vilin eduksi on se, että hän on vielä nuori, kestää leikkuun paremmin. Oma hommansa on sitten löytää hyvä leikkaava lääkäri.
essää mittää ruikuta, hualissas olet. ne on kaks eri asiaa. sää olet iha järkevä ihmine, se o vaan se huali ja rakkaus ku välist päätä sotke.
Terveissi Vilil Essiläst !!

HooPee kirjoitti...

Kiitos kiitos, oikein luvan kanssa saan siis ruikuttaa!

HooPee kirjoitti...

Tuskin on mitään tilastoja olemassa, ehkä klinikkakohtaisesti, mutta silloin varmaan salassapidettävää.
Silloin kun aikoinani jouduin kastroimaan Hessu-koirani, niin otin monelta taholta selvää, mitä vaikutuksia kastraatiolla on, lähinnä koirieni keskinäisiin suhteisiin. Kyselemättä olisin oitis tehnyt yhden virheen, onneksi en ehtinyt. Leikkaus kun on aina niin lopullinen, mutta riskinsä on ihan kaikissa toimenpiteissä. Myös näissä toistuvissa anaalipaiseissa.
Meidän talossamme asuva koira on joitakin vuosia sitten läpikäynyt ko. leikkauksen ja omistaja suosittelee koko sydämestään samaa meille. Jokaisen on kuitenkin tehtävä oma ratkaisunsa.

HooPee kirjoitti...

Mukavaa kuulla teistä, olenkin usein ajatellut, mitähän teille mahtaa kuulua...
On se kurjaa, että Pippanen on allerginen jollekin, mutta toivotan oikein sydämeni pohjasta onnea tuohon allergian selättämiseen! Elämänlaatu on tärkeää, niin ihmiselle kuin eläimellekin, mutta eläimen osa on aina se huonompi. Se ei osaa itse kertoa olostaan eikä auttaa itseään mitenkään, kyllä se on meidän omistajien vastuulla arvata, mikä on koiralle hyväksi.
Kortisoni on hyvä ja paha, pääasia siinäkin on, että se auttaa elämänlaatua parantavasti. Kyllä haittavaikutuksia on jatkuvilla kivuilla ja kutinallakin, joten plus miinus nolla, loppujen lopuksi.
Hyvää kesän jatkoa toivotellen ♥

HooPee kirjoitti...

Olen samoilla linjoilla kanssasi. Elämää ei voi hallita kokonaan, vaikka usein se tosiasia unohtuukin. Elämä kulkee omia polkujaan ja tapahtuu, mitä tapahtuu, ilman että voisimme asiaan vaikuttaa. Me ihmiset voimme vain haluta hyvää koirallemme, mihin se sitten johtaa, ei ole meidän päätettävissämme.
Myös anaalipaiseen rauhoituksissa ja niissä huuhteluissa voi mennä jotain pieleen, lenkillä voi iso koira hyökätä kimppuun jne, elämä on valitettavan vaarallista.

HooPee kirjoitti...

Tääll Turuss päi on tapana sano, ku on hualissas, ett sitt tartte kans kovast paljo ruikutta, ei sitä muute kukkaa huomaa, ett on hualissas.
Juu, se on meidän emäntien osa useimmiten olla se toimenpiteiden tekijä ja isännät on niitä kivojen asioiden tekijöitä. Merkillistä kuitenkin, että jos Vilillä on hätä, niin hän tulee nimenomaan minun luokseni eikä isännän.
Katotaa ny, mihin me loppujen lopuks päädytään...
Terveissi Turust meilt molemmilt sinne Essilään!

HooPee kirjoitti...

Peppu onkin nätti Vilillä nykyään, vaan mitä se nätti, jos ei oo terve... Olen sitä mieltä, että jokin mättää niissä anaaleissa edelleenkin. Vilikään ei ole entisensä, tuijottelee takalistoaan liian usein.