Sivut

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kaulurit & Co

Keräsin tähän muutamia kaulurivaihtoehtoja. Kotimaisilta sivuilta ei paljonkaan uutta löytynyt, selasin paria foorumiakin aiheesta ja sitten päädyin saksankieliseen nettiin. Sieltä löytyikin jotain uutta. 


Näitä totuttuja muovitötteröitä kritisoitiin siellä kovasti, varsinkin eläinsuojelujärjestöt, niissä äänikin kaikuu kuulemma kummallisena ja ulkoillessa (kuka sellaista nyt ulkona käyttääkään...) sadepisarat pitävät koiralle ennestään kovin outoa ääntä osuessaan muoviin.
Jos koira joutuu totaaliseen paniikkiin tötterön kanssa, sitä ei pidä missään tapauksessa käyttää. Koira on kokenut jonkun trauman jo joutuessaan käyttämään kauluria, usein leikkauksen tms. toimenpiteen, jatkuva nuolemisen tarve, kutina, leikkaushaava kiusaa, niin ei ole hyvää altistaa koiraa sen lisäksi vielä paniikkitötteröllä. Jokainen omistaja tuntee oman koiransa parhaiten, joten päätös on hänen.


Täältä
Täältä
Pikkukoiralla on pehmeä tötterö päässä, sen reunaa voi tarvittaessa kääntää esim. ruokailun ajaksi. Ei häiritse nukkumista.

Kun kävin eläinlääkärillä nyt Vilin kanssa, hoitava lääkäri näytti siellä olevaa omaa koiraansa, jolla oli erikoisen näköinen kauluri, muistutti hieman tätä ylempänä olevaa, mutta ei ollut kuitenkaan samanlainen. Kertoi sen olevan oikein hyvän.


Jostain tämän kuvan nappasin, en tiedä, mistä...
Täältä




Care+ Puhallettava kauluri, täältä



 Tämä tässä on ns. koiran leikkauspuku, materiaali puuvillaa, tilattavissa täältä.



Thorni Leckschutz:


Käyttöohje saks.





Näissä alemmissa kuvissa on tehty kauluri matkimalla ylemmässä kuvassa olevaa. Resorikaulus jostain vanhasta poolopaidasta tai sukanvarresta + kankaalla päällystetty vaahtomuovilevy tai lasten pelastusrengas. Resori ommellaan kiinni suojakankaaseen ja puolestaan suojakankaaseen tehdään lenksut pantaan kiinnittämistä varten.

Ala- tai takapuoli, jossa panta
Etupuoli

Hätäratkaisu, vaahtomuovia


Itsetehdyt kaulurit 
joissa runkona lasten uimarengas tai styroxilla täytetty kangasputki: 



Muita versioita:

Täältä
Jostain napattu kuva...

Täältä

Lasten bodyt ja potkupuvut ovat myös sopivia, riippuen tietenkin suojattavasta paikasta. T-paidat ovat helppoja soveltaa moneen tarkoitukseen ja kaikenkokoisille koirille. Mielikuvitus on valttia ja on huomioitava myös koiran turvallisuus, etteivät sotkeudu vaatteisiinsa.
Vaatevirityksiin voi käyttää joustosidettä, sillä saa paidan helmaa piukemmalle ym. tarvittavia kiinnityksiä. Sitä on olemassa myös pahanmakuisena, repiville koirille, saatavina lemmikkiliikkeistä sekä apteekeista.

Joustositeitä
Pyöreistä istuintyynyistä saa myös kaulurin, reikä vaan keskelle ja lenksut, jotta saa pantaan kiinnitettyä. Jos kotoa löytyy ns. peräpukamatyyny, niin siitä vaan uusiokäyttöön! Joissain tapauksissa voi olla apua kuonokopastakin...


Retkipatja on halpa hankinta, siitä voi leikata sopivan suuren, pyöreän kappaleen nuolusuojaksi. On kevyt ja miellyttävä materiaali.


Tässä kuvassa Vili erään viritelmäkokeilun kynsissä. Ei toiminut, mutta voisi toimia esim. aaltopahvilla, valmiiksi tietyn kokoisia saa muistaakseni Alkosta, tai sitten voisi itse leikata.
Ei ainakaan olisi niin kuuma kuin joku kangas- tai muoviversio.

* Toistan itseäni, mutta valmistakaa koirallenne etukäteen kaiken varalle joku nuolemisenestosysteemi! Jos vaikka ette sitä ehkä koskaan tarvitsekaan, niin sitä voi lainata vaikkapa kaverin koiralle.

*******

Tämä petipaikkaratkaisu oli niin kiva, että kuva oli pakko lisätä tähän loppuun!



2 kommenttia:

Maria, mäyräkoirien ihminen kirjoitti...

Mielikuvitus on siis rajana tässäkin tapauksessa :) Hyvä tietää, että tilattavissa on kaikenlaisia erilaisia vaihtoehtoja. Itsellä on hankkimatta kauluri, pitäisi, varmuuden vuoksi. Ajattelin sellaista puhallettavaa pehmokauluria, mutten kuolemaksenikaan muista missä sellaisia olin nähnyt myynnissä. Ei ainakaan Mustissa ja Mirrissä ole.

creek kirjoitti...

Minillä oli tuommonen ylimmän kuvan kaltainen muovinen kauluri, joka oli tosin kirkas. Minkäkään takia jotkut nuo muovikaulurit on tuollaisia ei läpinäkyviä ja kirkkaan värisiä? Ku son kiva? -ihmisten mielestä..
Minillä ei ollu kaulurin kanssa mitään ongelmaa, hienosti osas kuopassa sillä maasta pienen pallon ja lennättää ilmaan leikkiessään :D

Toinen mitä käytin Minillä, oli helppo puettava ja itsetehty "sairaalapaita"; suorakaiteen muotoon leikattu kangas, neljä reikää joista tassut sujautettiin sisään ja selänpäälle solmittiin kiinni ruseteilla.
Se vaan ei toimi suojana kuin esim. vatsanalueella.

Kun Mini steriloitiin, ellääkärissä oli laitettu haavan päälle lappu ja koira sujautettu sellaiseen sinkuvaan verkkoon, sekin oli aika kätevä :)