maanantai 23. heinäkuuta 2012

Maanantai-Mix

* Ensinnäkin, sain kuin sainkin ajan Vilin omalääkärille! Hän on viimeistä viikkoa töissä ennen lomaansa ja vain yksi ainoa aika oli jäljellä. Sinne sitten mennään loppuviikolla.

* Betsi kävi kylässä ja jälleennäkemisen ilo oli käsin kosketeltavaa. Vili hypähteli, keimaili ja nuoli Betsin korvia ja silmiä, makasi selällään Betsin kuonon alla ja keikisteli, minkä ehti. Molemmat hieroivat päitään toisiinsa. Harmi, ettei ollut videointimahdollisuutta!

*******

* Olen jatkanut jo kauan sitten aloittamani, vanhan kirjan lukemista (Voitto Viro: Toni, veljeni). Se on kirjoitettu vuonna 1980 ja tapahtumat alkavat vuodesta 1962, jolloin Toni-koira syntyy.

Taustatietoa:
Voitto Viro, Lauttasaaren kirkkoherra, oli rohkea, oman tiensä kulkija, hän kirjoitti myös useita kirjoja. Hän oli syntynyt vuonna 1914 ja kuoli vuonna 1999. Viro tuli tunnetuksi uudentyyppisestä tavastaan hoitaa virkaansa ja palvella seurakuntalaisia. Hänen tavoitteenaan oli ihmisten ennakkoluuloton ja avoin kohtaaminen.
Hän joutui aikalaistensa kovan kritiikin kohteeksi, toisinajattelijan elämä ei ole koskaan helppoa, ei silloin eikä nyt. Itse muistan hänet nimeltä, en kuitenkaan hänen mainettaan.
Viro uskoi, että koiralla on sielu kuten ihmiselläkin. Hän uskoi tapaavansa oman koiransa Tonin aikanaan tuonpuoleisessa. Oli ennen kuulumatonta, että pappismies julkisesti uskoi eläimellä olevan sielun ja jopa rohkeni kutsua koiraansa veljekseen. 


"Siihen aikaan saarnasi kirkossa Voitto Viro, jolla oli musta keskikokoinen villakoira Toni, jota hän kutsui pieneksi veljekseen monen nirppanokkaihmisen kauhuksi. Joku taisi jopa tehdä hänestä kantelun, sillä hän oli saarnassaan toivonut, että tämä pieni veli olisi häntä vastassa taivaan portilla kun se aika koittaisi." Lauttasaaren Koirakerhon historia


Tämä Toni, keskikokoinen villakoira, oli kirkkoherran perheen ensimmäinen koira. Viro kirjoittaa kirjassaan paljon eläinsuojelun puolesta, vastaa lukijakirjeisiin, käy koiransa kanssa televisio-ohjelmissa. Kirjassa on joitakin kohtia, jotka ovat hieman vaikeaselkoisia, eli asioita, jotka vaatisivat tutustumista, kuten parapsykologiaa ja syvällisempää Raamatun tuntemusta.





Mielenkiintoista on ollut sen ajan suhtautuminen koiraan. Tässä muutamia poimintoja kirjasta:
- on kai olemassa jokin sääntö, ettei koiraa pitäisi erottaa emostaan alle neljän viikon ikäisenä. Kasvattajalla taisi kuitenkin olla hoidettavanaan liian suuri tarha, ja niin oli sovittu, että hän toisi meille pennun jo ennen tuota ikää.
- meillä ei ollut aavistustakaan, kuinka pientä koiraa pitäisi hoitaa. Kasvattaja sanoi: Ei teidän tarvitse muuta kuin rakastaa, niin kaikki järjestyy.
- olimme täysin tietämättömiä ruokkimisesta, Toni sai vain lihaa, vettä ja rakkautta.
- mutta suklaasta se piti kovasti ja aamuseremonioihin kuului pieni pala suklaata.
- sovittiin, että koira nukkuisi kylpyhuoneessamme. Hassuja sopimuksia ja kuvitteluja. Siitä lähtien, 14 vuoden ajan, äiti nukkui sykkyrässä, Toni sänkynsä jalkopäässä.


Jos jostain saatte käsiinne tämän kirjasen (160 sivua), niin lukekaa, ihan on kiva kirja, silloista aikaansa edellä oleva, lämpimästi eläimistä kertova.

Tähän lopuksi kirjan loppusivuilla oleva ranskalaisen runoilijan Marie Noel’in kertomus:

Marie Noel

”Heti kun Koira oli luotu, hän nuoli Isä Jumalan kättä ja Isä Jumala taputti häntä päähän.
- Mitä sinä tahdot, Koira?
- Herra Jumala, minä haluaisin asua Sinun luonasi taivaassa, maaten matolla portin edessä.
- Eihän siitä tule mitään, sanoi Isä Jumala. En minä tarvitse mitään koiraa, sillä minä en ole vielä luonut varkaita.
- Koska sinä luot ne, Herra?
- En koskaan. Minä olen väsynyt. Nyt olen tehnyt työtä jo viisi päivää, on jo kohta aika levätä. Minä olen nyt tehnyt sinut, Koira, mestariteokseni. On paras levähtää vähän tämän jälkeen. Ei ole hyvä, että taiteilija rasittaa itseään inspiraatiotaan ulommaksi. Jos minä jatkaisin luomista, saattaisin kenties epäonnistua työssäni. Mene tiehesi, Koira! Mene pois ja asetu asumaan maahan. Mene ja ole onnellinen.
Koira huokasi syvään.
- Mitä minä sitten maan päällä tekisin, Herra?
- Söisit, joisit, kasvaisit ja lisääntyisit.
Koira huokasi vielä surullisempana.
- Mitä sinä vielä kaipaat?
- Sinua, minun Herrani ja Mestarini. Etkö sinäkin voisi asettua maan päälle?
- En voi, sanoi Isä Jumala, ei, Koira. Minulla on muita rautoja tulessa. Tämä on taivas, nämä enkelit, nämä tähdet, minä vakuutan sinulle, kaikki tämä tuottaa paljon huolia.
Silloin Koira painoi päänsä alas ja alkoi lähteä pois. Mutta hän tuli takaisin.
- Voi sentään, Herra Jumala, jospa siellä kaukana olisi joku sinun kaltaisesi herra.
-  Ei, sanoi Jumala, ei ole ainuttakaan.
Koira teki itsensä niin pieneksi kuin pystyi, ryömi lähemmäksi ja rukoili nöyrästi:
- Voi jospa sentään tahtoisit, Herra, Isä Jumala  Voisithan sinä edes koettaa –
- Mahdotonta, sanoi Isä Jumala. Olen tehnyt minkä olen tehnyt. Minun työni on päättynyt. Koskaan en tule luomaan parempaa olentoa kuin sinä. Jos loisin tänään vähänkin lisää, tunnen sen pikkusormessanikin, että se epäonnistuisi.
- Voi, Herra Jumala, sanoi Koira, - ei se mitään, vaikka hän olisi epäonnistunutkin, jos minä vain saisin seurata häntä kaikkialle minne hän menee ja maata hänen edessään kun hän on hiljaa.
Silloin Herra Jumala tuli täyteen ihmetystä siitä, että hän oli luonut niin hyvän olennon, ja hän sanoi Koiralle:
- Mene sitten! Tapahtukoon sinun sydämesi toivomuksen mukaan.
Ja hän palasi ateljeehensa ja loi ihmisen.”

6 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Hienoa, että sait Vilille ajan luottoeläinlääkäriltäsi. Täytyy pistää kirjan nimi tuonne korvan taakse muistiin. Nykyäänhän Lauttasaari alkaa olla aika tupaten täyteen rakennettu, mutta löytyy sieltä varmaan vieläkin ihan kivoja koirien ulkoilutusalueita.

Olin Lauttasaaressa töissä joku viitisen vuotta, siis nuorena naisena. Asuimme Tapiolassa ja menin jopa muutaman kerran polkupyörälläkin töihin. Tuttuja seutuja. Terveisiä M-L ja Ossi

Laura ja Mauri kirjoitti...

Kiitos kirjavinkistä, pitääpä nyt loman alettua katsella josko sen jostain saisin käsiini. Edelliseen postaukseen vielä piti kommentoimani, että tiedän ja allekirjoitan kyllä niin tuon valtavan stressin sairaan ja kipuisen koiran jatkuvasta tarkkailusta; milloin sen eleet ja oireet kertovat kivusta, koska pitää lähteä lääkäriin jne - sen koin minäkin raskaimman kautta juuri noutajani kanssa, ja sen takia en jaksa yhtään jäädä odottelemaan Maurin kanssa vaan haluan sen heti lekuriin. Maurin yksi ja ainoa kokemus anaalipaiseen kanssa oli niin karmea, että minä tarkkailen myös tuota pienta takamusta alvariinsa. Rauhasten tyhjennyksen suhteen pitää kertoa omastakin kokemuksesta, etten sitä kerrasta oppinut, vaan ekoilla kerroilla kiikutin koiran hoitajan vastaanotolle varmistaakseni että ne tyhjeni myös :-) Minäkin tyhjennän ne siis ulkoapäin painelemalla, Maurin vasen rauhanen on aina ollut se ongelma, ja se voi vaatia aika pitkänkin tovin ensin lämpimällä vedellä suihkuttelua, ennenkuin mitään tulee ulos. Ell sanoi että rauhanen voi tyhjentyä myös suoleen ja erite tulla sitten ulosteen mukana ulos, joten vaikka mitään ei näy ulospäin niin silti tyhjennys voi onnistua. Tarkkana saa silti aina olla, ettei paina liian kovaa, vaan käyttää enempi pieniä pumppaavia liikkeitä. Voimia sinulle ja paljon pusuja Vilille - ja ihanalle Betsille myös jos hän on vielä kylässä!

HooPee kirjoitti...

Juu, olen iloinen, että yksi aika vielä löytyi Vilille, haluan kuulla hänen mielipiteensä Vilin anaaleista. Sen jälkeen olen hitusen viisaampi.
Eikös ole kivaa, kun tulee vanhoja muistoja mieleen, joita ei muuten ajattelisi, kuten nyt sinulle Lauttasaari!

HooPee kirjoitti...

Kiitos noista anaalivinkeistä, olen aika noviisi vielä sillä alueella. Kunhan saan selvyyden siitä, onko Vilin anaalierite mahdollisesti niin paksua, että se ei mahdu kunnolla tiehyeistä ulos vai onko se normaalin ohkaista nestettä, niin se tieto jo auttaa eteenpäin.
Muistelen Vilin allergia-aikoja, ne olivat huippustressaavia juuri tuon jatkuvan tarkkailun ja oireilun takia ja lisäksi se suuri neuvottomuus. Tässä nykyisessä tilanteessa sentään on ratkaisuja olemassa, kunhan niin pitkälle päästään, että selviää, miten jatkossa toimitaan.
Kiitos tsemppauksesta!

Liftari kirjoitti...

Kyllä sinä ne opit tyhjentämään, kun kerran minäkin. Mutta oikeassa olet siinä, että jos Vilillä neste onkin senverran paksua ettei tyhjene, niin vaikea sitä on tyhjennellä. Ja se vain tulehtuu. Viisasta hakea Ellun mielipide.
Tsemppiä sinne. Kyllä tämäkin asia selviää niinkun ne kaikki muutkin vuosien kuluessa oleet jutut.
Ihan liikkistä tuo Betsin ja Vilin kohtaaminen.Sniffff.....mää mitää nyyhki....
Essi lähettää halit sulle ja Vilille. Kyl se siitä.

Hanninski kirjoitti...

Hei! Kyselit blogissani valjaista. Sennillä on TopCaniksen Sierra-valjaat, väri aprikoosi, koko S. T:Hanne