lauantai 25. elokuuta 2012

Kesän viime hetkiä

Tässä meidän kuulumisiamme, vaihteeksi. Alkuun heti tuo ikuinen ruoka + syöminen, meidän jokapäiväinen teemamme, vai mitä! Olen antanut siinä asiassa vastuuta isännälle. Usein päätyy hän antamaan ja valmistamaan Vilille ruokaa. Tämä järjestely säästää minua, sälytän vastuun toiselle ja avot, on paljon helpompi olla. Ja aika usein Vili myös syö, mitä isäntä tarjoaa. Onneksi hän on hyvin kärryillä siitä, mitä Vilille saa antaa ja mitä ei.

Ilta-auringossa
Muutenkin syöminen on paremmin taas aisoissa kuin aikaisemmin. Muussattu peruna ja munakokkeli on Vilin mielestä poikaa ja muu osa ruuasta onkin sitten lihaa. Tuskin rohkenen kertoa, miten nämä asiat meillä menevät: Isännällä on Vilin kanssa ulkoillessa purkki mukana, missä on lihapaloja ja niitä Vili sitten syö pitkin lenkkiä.
Pyöritelkää vaan päitänne, se on terveellistä kaulan lihaksille...(nauraa)
Mutta ei se tähän lopu, nimittäin toinen kummajainen on se, että nykyään odotan Vilin oikeasti haluavan ruokaa, silloin säästyn siltä turhautumiselta, ettei maistukaan. Eli siis nälän yllättäessä Vili pyytää ( = käskee) haukulla tms. sapuskaa. Voi hyvänen aika, mihin me isäntäväki olemmekaan joutuneet, kohta varmaan nukumme lattialla ja syömme itse koirankupista.

Eikö täällä ole tarjoilua?
Tämä meidän suloinen työllistäjämme Vili on ottanut uuden tehtävän myös itselleen. Tähän asti on mouruttu jääkaapin tai pakastimen edessä, nyt uusin juttu on maukuminen kahvinkeittimen luona. Eihän me varmaan ilman Vilin huolenpitoa muistettaisi itse ollenkaan juoda päiväkahvia, eihän.
Tämä muistutus Vilin taholta tulee silloin, kun päiväkahvimme on "myöhässä", syystä tai toisesta.
Oi voi, Vili, meidän omaishoitajamme. ♥ Kerrottakoon kuitenkin nyt rehellisesti, että Vilillä on myös ns. oma lehmä ojassa, eli Vili saa jotain hyvää itselleenkin, silloin kun me ihmiset nautimme kahvihetkestä. Eli ei Vilin huolenpito ole aivan pyyteetöntä, eihän Vili sentään mikään tyhmä ole...

Tähän on valmistunut vanhusten palvelutalo,
ankean näköinen on kyllä.
* Apteekista tuli ostettua Inupekt Forte-tabletteja kaiken varalle. Yllättävän hintavia nuo kaikki eläintuotteet, on varmaan hyvä bisnes niin lääketehtaille kuin apteekeillekin, koiriahan on kuulemma tänä päivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
* Olen tehnyt myös sellaisen huomion, että se maan mainio fairy-astianpesuneste ei olekaan enää maanmainio. Aikaisemmin se päihitti mennen tullen kaikki muut tiskiaineet, sitä ei tarvinnut lorauttaa kuin ihan vähän tiskiveteen, kun muita merkkejä sai laittaa oikein paljon, ennen kuin pesutehoa löytyi.
Jo kauemman aikaa olen huomannut, että fairya on joutunut lorauttamaan yhtä paljon kuin muitakin ja nyt huomasin uusimmassa pullossa olevan paljon isomman kaatoaukon, sieltä tulee heti ilman mitään puristeluja tosi tujaus pesuainetta eli pullo tyhjenee nopsaan. (kaikki oli ennen paremmin, huokaa...)

Moikka!
Terveysasiat Vilillä ovat vähän niin ja näin. Muutamia viikkoja sitten oikea korvalehti kutitti ja oli punainen. Nyt sama vasemmassa korvassa. Canofitella hoidetaan kuten toinenkin. Onneksi Vili tykkää tästä hoitotoimenpiteestä. Pientä rapsutusta on ollut ja tassujakin tutkiskelee liian innokkaasti. Ei kuitenkaan mitään sen kummempaa. 
Kortisonia ei ole tarvittu koko kesänä eikä helmikuun jälkeen kertaakaan. Se helmikuinenkin oli vain yhden kerran juttu. Jotenkin odotan edelleen jotain mörköä, en osaa vieläkään olla iisisti. 
Anaalit ovat aina mielessä, ei niistä kai eroon pääse kuin sillä leikkauksella. Aika usein Vili myös herättää tapojensa vastaisesti aamuvarhaisella, on olevinaan kovakin hätä. 
Mitä lie, tapa vaiko jotain uutta ja arvaamatonta.

Bussipysäkillä, missä se viipyy?
Punkkeja on ollut ehkä tusinan verran. Punkinpoisto-operaatio on myös Vilin mieleen. Alkajaisiksi mainitaan sana punkki ja jo Vili tietää, mitä tuleman pitää. Jos punkki on sellaisessa paikassa, minne Vili ylettää katsoa, niin aluksi tuijottelemme yhdessä sitä elukkaa. Sitten punkkipihdit käteen ja Vili tarkkana seuraa toimenpidettä. Seuraavana on sitten punkin lähempi tarkastelu, Vili nuuskuttaa ja nuuskuttaa, sitten haluaisi haukata tai puraista mokomaa. No, siinä vaiheessa punkki lähteekin sitten jo punkkien taivaaseen. 

Keinahteluja
*******

Aivan pakko kertoa eräs uni. Näen harvoin mitään unta, jonka vielä aamulla muistaisin, mutta tämä oli aivan erikoislaatuinen. Mieleeni tuli nuo sanat ilmestyi unessa. Juuri niillä sanoilla kuvailisin Hessu-koirani ilmestymistä uneeni. Hessu oli Vilin edeltäjäkoira, joka kuoli tammikuussa 2009, Vili tuli meille maaliskuussa samana vuonna.

Hessu-pentu
Olin jossain ulkona, missä oli paljon ihmisiä, ehkä puutarhakutsut. Siellä näin Hessun, oli muiden seurassa. Kutsuin Hessua ja Hessu hölkötti omalla pentumaisella tavallaan luokseni, häntä heilui ja ilme veikisteli. Hessu oli vanhettunut entisestään, jotain mustaa oli kuonossakin ja oli jotenkin ränsistyneen näköinen. Jälleennäkemisemme oli onnen täyttämää, Hessu oli oma itsensä, veikeän pentumainen. Sitten huomasin Hessun kyljessä ison, tumman ja syvän reiän, ihmettelin sitä ja hiukan kurkistinkin sinne, mutta en nähnyt mitään. Uni tuntui kestävän kauan ja oli tunnelmaltaan hyvin positiivinen. Herättyäni oli aivan kuin olisin oikeasti tavannut Hessun. Kova ikävä iski päivän mittaan monta kertaa ja kaipaus oli suuri. Voi, mitä sitä antaisikaan siitä hetkestä, jonka saisi vielä kerran viettää jo poisnukkuneen rakkaan ihmisen tai eläimen kanssa!
Pohdin, mistä moinen uni?
Hessun viimeinen talvi

*******

Tammikuu 2012
Elokuu 2012

Betsi-koiran puolesta iloisena laitan nämä kaksi kuvaa näytille. Kuinka onkaan tuosta surkean näköisestä otuksesta kehittynyt tasapainoinen ja reipas koira!
Hyvä Betsi!






7 kommenttia:

Laura ja Mauri kirjoitti...

Ihania kuvia, ja on se lohdullista tietää että teillä on yhtä tehokas kouluttaja kuin minullakin - tuo että Vili muistuttaa jo päiväkahveistakin on ihan huippua :-))

Unista, minäkin näin viime viikolla unta noutajasta, katsoimme yhdessä laskevaa aurinkoa istuen vieretysten, samalla kun silittelin sitä kovasti ja kehuskelin. Herättyä tuli kova ikävä ja mietin samaa minäkin, mikä oli unen tarkoitus? Voiko olla niin että nämä meidän kaverit tulevat meitä unien kautta tapaamaan, ja kertomaan että niillä on nyt kaikki hyvin?

HooPee kirjoitti...

Itse koen tuollaiset unet vierailuina sieltä jostain. Tai ehkä ne kumpuavat omasta alitajunnasta? Olen nähnyt vastaavia unia edesmenneistä vanhemmistani, aivan kuin olisivat piipahtaneet tervehtimässä. Näitä unia olen nähnyt aina vain yhden eikä sen jälkeen mitään vastaavaa. Sitä suuremmalla syyllä uskon/toivon, että ne kertovat tuonpuoleisesta ja hyvästä olosta siellä. Sieluhan ei kuole, vaikka sielun ulkokuori häviääkin aikanaan luonnon kiertokulkuun.
Hessu oli kaikista koiristani eniten minun koirani, jaoimme sängyn 11 vuotta toistemme kanssa.
Toivoisin näkeväni vastaavia unia muistakin rakkaistani, mutta ei sellaista väkisin saa tapahtuvaksi.

Marja-Leena kirjoitti...

On se hienoa, että joku muistuttaa kahvihetkestäkin. Ettei pääse unohtumaan.

Itse en ole nähnyt unia kuolleista sukulaisistani. Omat vanhempani ovat vielä elossa. Olivat sen verta nuoria minut saadessani (isä 20, äiti 24). Unissani olen viime aikoina kyllä matkaillut nuoruudessani ja ollut jopa koulun penkillä. Hui kauhistus, tuo koulu. Liittyy varmaan tytön YO-kirjoituksiin tuo koulun uniaihe. Onneksi sitä ei aina aamulla edes muista mitä unia on tullut katseltua:) Eiköhän monasti nuo unet liity siihen oman pään tyhjentämiseen ja niihin asioihin, jotka pyörivät päässä, lähinnä kait juuri siellä alitajunnassa. Ihmisen aivot ovat niin kummalliset. Olisihan se mukava nähdä vain "mukavia" unia. Joskus olen miettinyt, millaisia unia koira näkee. Ossi on kova poika näkemään unia. Tosin ne unet eivät kestä kuin minuutin, puolitoista. Ininä ja vinkuna on kuitenkin melkoista:)

HooPee kirjoitti...

Minulla on aikaisemmat koirat myös nähneet paljon unia, Hessu-koirani spesialiteetti oli ulvoa unessa. Se oli aika karmaisevaa keskellä yötä, kuin susi. Vili sen sijaan ei vissiin näe unia juuri koskaan, en ole kuin pari kertaa huomannut jotain.
Jaa'a, millaisia mahtavat koirien unet ollakaan, jalka ainakin vispaa ja pientä haukun tapaistakin, olisi kiva kyllä tietää, mitä niissä tapahtuu. Onko leikkiä vai tappelua?

Calice kirjoitti...

jos kiinnostaa, käy vilkaisemassa uuta blogia www.immunelamaa.blogspot.fi:)

HooPee kirjoitti...

Kiitos, lisään sen blogilistaani!

Merja Hannele kirjoitti...

Unista ensin...mulla on samanlaisia kokemuksia, tosin ei koirista, koska molemmat omat koira-poikani ovat edelleen elossa...mutta omista läheisistä ihmisistä kyllä, jotka ovat jo joko kuolleet tai joutuneet huomattavaan vaaraan....kammottavaa herätä unesta, jonka sisältö on varoittava. Näen siis enneunia. Usein varoittajana toimii vanhempi koiristani.
Näistä enteistä vielä sen verran, että onko sinulle tuttu kirja: "Miksi koirasi tietää milloin olet tulossa kotiin"? Jos ei ole suosittelen sitä. Kirjassa on kertomuksia siitä, mitä ja miten eläimet kommunikoivat kanssamme. Kirjaa pidetään pseudotieteenä, mutta miksi niin monella lemmikin omistajalla on samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia?