perjantai 23. heinäkuuta 2010

Toivon kipinöitä

Taas veljekset Toivo ja Onni nostavat päätään. Minulla on jotenkin hyvä tunne tällä hetkellä. Onnellinen olo. Tiedäntiedän, ei ole kulunut kuin pari päivää siitä, kun valittelin jaksamattomuutta ja toivottomuutta.

* Vili selvisi 10+ toisestakin lääkkeettömästä päivästä!
* Tassuja ei ole nuoltu eikä kaluttu ollenkaan!
* Rapsuttanutkaan ei ole!

Piimä laitettiin tauolle, siitä tuli piimäkakkua emännälle. Vili tuntuu kyllä kaipaavan sitä piimää, siitä oli tullut oikein herkkua hänelle. Poika käy katsomassa ruokapaikallaan ja siellä ei piimäkuppia näy, sitten hän katsoo anovasti minua...

Piimää Vili sai viimeiset kaksi kuukautta. Oliko se piimä syyllinen mahdollisiin mahakipuihin ja siitä johtuviin tassujen jyrsimisiin? Tuntuu, kuin se olisi liian helppo ratkaisu...

Vili ei ole mikään sinnikäs kerjäläinen. Vähän aikaa hän jaksaa odotella, saisiko jotain, heltyykö mamma. Jos ei, niin hän poistuu paikalta vähin elkein.
Kuitenkin on olemassa jotain, jonka takia Vili ponnekkkaasti pyrkii päämääräänsä. Vili rakastaa nimittäin kahvikakkua! Vili on saanut sitä aikoinaan, kun emme vielä olleet joutuneet tähän allergiarumbaan. Nyt pitkästä aikaa meillä on sitä tarjolla ja Viliressu niin tahtoisi myös kahvikakkua.
Yllätin Vilin itse teossa!



Heti toivon taas herätessä, herää myös pelko siitä, että heti sen perään tulee pettymys. Lekalla päähän! Olen nyt yrittänyt ajatella vain tätä hetkeä, nauttia tästä hyvästä tunteesta. Tulkoon sitten myöhemmin, mitä tuleman pitää. Yritän elää hetkessä.

Ei kommentteja: