Keskiviikon kertomuksia

Siitä ison luun nielaisemisesta ei koitunut onneksi mitään ikäviä yllätyksiä. Kyllä koiran nielu on ihmeellinen, todellakin kaiken vetävä, en olisi ikinä uskonut sen edes mahtuvan Vilin kurkusta alas, vielä kun se pala oli jäinen ja kova. Mutta niinhän nuo sudet syövät, nielaisevat isoja paloja eivätkä suinkaan pureskele 33 kertaa, kuten ihmisille neuvotaan. Tuntui vaan ihan hirveän pelottavalta tuo pienen Vilin tapaus.

Huomenna Vili saa vauhtiraksun tuomana isoja luita kaluttavaksi, kyllä pojan sitten taas kelpaa!



Tänään napattiin Vili heti aamulenkin jälkeen kylpyyn. Reippaasti sujui kylpeminen ja vielä reippaammin sen jälkeinen ympäri huushollia juokseminen.
Nyt meillä on pussattavanpuhdas koirapoika.

Nyt on tätä porodieettiä syöty kaksi viikkoa. Vili kaluaa kaikkia neljää käpäläänsä, pitkästä aikaa. Toistaiseksi vielä kohtuuden rajoissa.
Tuntuu, että ei tästä mitään tule. Mieskin tuossa jo kyseli, milloin Vilille saa taas antaa kunnon ruokaa...