Ehkä sittenkin...?

Kysymys on, että ehkä sittenkin meille tulee vielä joskus koira. Siis ehkä. Kysyin meitin isännältä eräänä päivänä, miten se olisi tuo koiranhankinta, hän vastasi, että ei enää ikinä. Meni viikko tai pari ja koiratarhalla oli kotia etsivä suloinen chihuahua-koira, käväisin kysymässä tietokoneensa äärellä istuvalta ukkokullalta, että miten olisi pieni chihuahua? Nyt olikin heti eri ääni kellossa ja siitä lähtien on hänkin aktiivisesti etsinyt koiraa. Tuo chihuahuakoira löysi uuden kodin tunnin sisällä, mutta valitettavasti muualta...

Aiheeseen sopien kävimme kahdella löytökoiratarhalla.

Ensimmäinen tarha oli pienehkö, vapaaehtoistyöllä eli ilman kaupungin rahoitusta toimeentuleva, Franziskus Tierheim, joka aktiivisesti toimii myös eläinten suojelemiseksi isommallakin saralla, eläinten kaltoinkohtelua yms. vastaan. Siellä on koirille ainoastaan 30, kissoille 50 ja pieneläimille 40 paikkaa. Tämä löytöeläinkoti sijaitsee Hagenbeckin eläintarhan kupeessa, tiedoksi teille Hampurissa vieraileville.
Lähdin käymään siellä yksikseni ja arvatenkin aloin heti parkumaan, kun perille pääsin. Siellä oli mm. tämä suloinen mäyräkoira, joka sai ihmiset liikkeelle. Siitä oli tullut kuulemma tuhansia kyselyjä, koira meni ns. kaupaksi kuin kuuma sämpylä, kuten täällä bruukataan sanoa. Se olikin kiva koira, rauhallinen ja itsevarma. Kodittomaksi se oli tullut isäntänsä kuoltua yllättäen.
Lisäksi siellä oli 8 koiraa, jotka olivat peräisin ns. Compulsive Hoarding-huushollista. Koiria siellä oli ollut peräti 60, pienikokoisia rotukoiria, jotka olivat lisääntyneet miten sattuu. Nämä koirat eivät tunteneet talutushihnoja eikä muita ihmisiä, olivat ulkoilleet ikänsä vain omalla pihalla, turkit hoitamatta, koirilla ikää pennusta 5 vuoteen. Näitä huostaanotettuja koiria oli nyt sijoitettu useille löytöeläintarhoille. Tähän koiratarhaan oli lisäksi tulossa seuraavana päivänä 8 koiraa Romaniasta.

Herr Lehmann

Se toinen tarha on edellistä suurempi, tällä hetkellä koiria 117, kissoja 407 ja lisäksi muita eläimiä 978 yksilöä! Se on kaupungin ylläpitämä tarha, hieno paikka todella. Siellä kävimme yhdessä eikä tällä kertaa tarvinnut edes kyyneliä vuodattaa. Niin nopeasti sitä karaistuu.
Tarha sijaitsee lähellä satama-aluetta. Tarhalla oli mm. myös pieni lampi, jossa koirat voivat lenkillänsä poiketa kahlaamaan tai leikkimään vesileikkejä. Koiria käyvät taluttamassa lukuisat vapaaehtoiset lenkittäjät.

Ulkotiloja

Sisätiloja

Erikokoiset ulkotarhat ovat hiekkapohjaisia, se oli minusta positiivinen asia. Hyvin keskenään toimeentulevat koirat olivat samalla ulkoilualueella pienissä porukoissa, Pienkoirien "menekki" on nopeatahtista, isoja koiria joutuvat pitämään huomattavasti kauemmin. Ns. suojamaksu koirista on sekarotuiset 160 € ja rotukoirat alkaen 230 €.

Täällä on sangen yleistä hankkia "käytetty" koira, lähes kaikki Vilin kanssa tapaamani koirat olivat jostain "pelastettuja", eläinlääkärimmekin koira oli tarhalta kotoisin. Julkkiksilla sama juttu.

Aina perjantaisin teeveessä.

On tullut kahlattua lukematon määrä kodittomien koirien nettisivuja. Ainakin Romaniasta, Bosniasta, Unkarista, Kreikasta, Espanjasta, Puolasta, Ukrainasta ja Italiasta etsivät kodittomat koirat uusia koteja, osa on on vielä kotimaissaan ja osa Saksassa hoitoperheissä. Kaikkien tarina on surkea. Suurin osa onneksi terveitä, mutta paljon myös sokeita, kuuroja, yksisilmäisiä, kolmijalkaisia jne. Olen yrittänyt lukea niitä sen enempää syventymättä sisältöihin.
Uskomatonta, että ympäri Eurooppaa on miljoonia koiria ym. eläimiä hylättyinä. Suuri osa näistä koirista on aluksi ollut lasten leikkikavereina pikkupentuina, jotka kasvettuaan heitetään kadulle ja hankitaan uusi lelu lapsille.

Huuhaailmoituksia

Sitten on tuo "apula"-alue. Selasin paikallisia pikkuilmoituksia netissä. Arviolta ainakin puolet niistä oli ilmoituksia erirotuisten koirien pennuista, ihan ilmaiseksi, jota en ollenkaan ymmärrä, usein huonolla saksankielellä kirjoitettuja ilmoituksia. Pentutehtailua? Kyllä. Samaa ilmoitusta jaettu koko maahan, mitenkähän se toimii se hyötypuoli, kun ilmaiseksi luvataan vai kalastellaanko näissä ilmoituksissa jotain muuta arvokasta? Tuossa esimerkissä oli yhtä rotua, mutta näitä samoja on useista roduista. Pennut 8-viikkoisia ja tulevat kuulemma kaikkien kanssa hyvin toimeen...

Sokerina pohjalla? Laboratoriokoirat!!! Ja minä olen elänyt vielä siinä illuusiossa, ettei koiria paljonkaan enää käytetä koe-eläiminä laboratorioissa. Kattia kanssa. Niitä luovutetaan aika ajoin laboratorioista adoptoitaviksi joka vuosi tuhansia koiria, pääasiassa puhdasrotuisia beaglejä, ei vain Saksassa, vaan ympäri Eurooppaa.
Näitä koebeaglejä on kaksi ryhmää, ne varsinaiset laboratoriokoekoirat ja ne "synnytyskoneina" toimivat laboratoriobeaglet. Kaikki koirat ovat luovuttaessa terveitä, iältään nuoria ja vanhempia, kuulemma koe-eläinkoirat ovat terveempiä kuin ne pentuja tuottavat nartut. Maailmanmenosta eivät ressukat tiedä mitään, ovat täysin kokemattomia kaiken suhteen, laboratoriossa syntyneet ja siellä eläneet. Niitä on kuulemma käytetty lähinnä mato- ja muiden loislääkkeiden kehittelyyn ja testaukseen.

Voi kuinka surkeaa oli lukea näitä(kin) nettisivuja. Niissä on kyllä ihan asiallista tietoa niistä koirista, ei mitään kauhukuvia laboratorioista tms. vaan neuvoja, miten tuollaisen koiran sopeutumisen tulee sujua, paljon neuvoja. Eräs nettisivu tässä.
englanninkielinen + englanninkielinen

Sopivan koiran löytyminen tuntuu olevan vaikeampaa kuin luulinkaan.

Kyselytunti

Olen kirjoittanut tätä blogia 3,5 vuotta. Paljon olen kertonut, paljoon olen vastannut. Kuitenkin ehkä mielessänne piilee joitakin kysymyksiä, joihin olisi mielenkiintoista saada vastaus. Henkilökohtaisia sekä blogini aihepiiriin kuuluvia. Seikkoja, jotka ovat jääneet epäselviksi, uteliaisuudesta ponnahtavia kysymyksiä tai ihan mitä vaan. Kysymyksiä, joihin ei edes google löydä vastausta.

Joten sana on vapaa. Esittäkää kysymyksiä!
Aikaa viikko.

Vastaan jokaiseen, jollakin tavalla, lyhyesti tai pitkästi. 

Germany-spesiaali Nr.5

Vaihteeksi tällainen sekalainen juttu täältä maailmalta. Jokalai ja pal erilaissi assioi. Vaik kui kulttuuri tääl on melke kui Suomes, nii silti on pal iha erilaistkii. Pikkujutui, mut kuiteski skriivaamise arvossi. Harvemmi mittää suuri jutui onkaa. Ja jos tää meiä murre o liian vaikkiaa, nii tosa alempan on kaik suameks.

(Joka lajia ja paljon erilaisia asioita. Vaikka kulttuuri täällä on melkein kuin Suomessa, niin silti on paljon ihan erilaistakin. Pikkujuttuja, mutta kuitenkin kirjoittamisen arvoisia. Harvemmin mitään suuria juttuja onkaan. Ja jos tämä meidän murteemme on liian vaikeaa, niin tuossa alempana on kaikki suomeksi.)

Kukkia

Jonkun tutkimuksen mukaan saksalaisten suosituin ruukkukasvi vuodesta toiseen, aina parhaan kolmen joukossa, on syklaami eli täkäläisittäin Alpenveilchen. En kyllä olisi uskonut, muistelen, että syklaami oli joskus monenmonta vuosikymmentä sitten Suomessakin oikein suosittu. Nyt syksyn tullen ovat kukkakaupat pullollaan syklaameja, joten kai sen suosioon on uskominen. Halpojakin ovat, hintahaarukka 1-3 euroa.


Variksia

Varikset Hampurissa ovat mustia eli mustavariksia. Niitä on runsaasti tässä meidän asuinympäristössämme. Harakoita on myös iso populaatio. En ole nyt vuoden aikana nähnyt ainuttakaan harmaanmustaa varista, Suomessa en muita koskaan nähnytkään. Mustavariksia kylläkin yhden ainoan kerran keväisellä muuttomatkallaan.


Paristoa ostamassa
Nyt on pakko kertoa yksi kesäinen kokemukseni Hampurin Alsterin rannoilta. Olin Jungfernstiegillä suomalaisen ystäväni kanssa ja koska aikomukseni oli ostaa rannekellooni uusi paristo, niin ajattelin poiketa ensimmäiseen vastaantulevaan liikkeeseen. No, hetipä siinä kulmassa komeilikin kello- ja koruliikkeen kyltti. Tosin siinä luki Rolex, mutta ajattelin, että paristolla ne rolexitkin kai käyvät. Olin varautunut siihen, että paristot siinä liikkeessä maksavat ehkä hieman enemmän kuin muualla.

En ollut varautunut siihen, että se olikin enemmän kuin luksusluokan liike. Olin juuri avaamassa ovea, kun se sisältä käsin aukesikin, komea, siististi pukeutunut mieshenkilö avasi sen. Astuin upottavalle matolle sen miehen kumartuessa puoleeni ja kysyessä "miten voin palvella".
Sillä sekunnilla tiesin olevani aivan väärässä paikassa. En ikinä ole nopeammin yrittänyt koota itseäni, miten selviän tilanteesta pakenematta suin päin ovesta ulos. No, sanoin tälle ovimiehelle, että taidan olla väärässä liikkeessä, mutta että pariston tarvitsisin. Hän kysyi kelloni merkkiä, sanoin, "ei aavistustakaan, joku halpa merkki kai" ja ojensin kellon hänelle. Hän tutkaili sitä ja sanoi, että "valitettavasti tämä merkki ei kuulu valikoimiimme." Hän kuitenkin neuvoi ystävällisesti minulle lähistöllä sijaitsevan kelloliikkeen.

Olin ihan pöllähtänyt liikkeestä tultuani tuon kohteliaan ovimiehen pitäessä ovea auki ja toivottaessa "hyvää päivänjatkoa". En ollut ikinä aikaisemmin asioinut niin hienossa putiikissa, enkä nytkään edennyt kuin kynnysmatolle asti. Ihan kuin olisin ollut hetken miljonäärien maailmassa.
Kotona piti oikein netistä katsoa lisätietoja. Asiakaspalautteen mukaan tuo firma on saanut keskiarvona 5 tähteä eli maksimin. Asiakkaalle siellä tarjotaan aitoa samppanjaa (ei siis mitään kuohuviiniä), kahvia ja mitä ikinä haluaa ja niin usein kuin maistuu. Kuulemma sitä tarjoilutoivetta tiedustellaan asiakkaalta hyvin tiuhaan, ei ainakaan tarvi kuivin suin siellä koru- ja kellokauppoja tehdä. Pikkuhuppelissa ostaminenkin on varmaan hauskempaa. Myyjällä on aikaa asiakkaalle tarvittaessa vaikka koko päivä. Ja asiakkaalla ilmeisesti tilillään vastaavasti reilusti katetta.

Ja ostinko kellooni pariston? Kyllä, ostoskeskuksemme Mister Minit myi sellaisen minulle, hinta 8 euroa.


Ristiinrastiin
Mielelläni ratkon haasteellisia ristikoita, en sellaisia naistenlehtien heppoisia, joihin ei tarvita yhtään pohtimista. Kirjoitan ristikkooni aina kuulakärkikynällä, siinä uskossa ja toivossa, että kirjoittamaani ei tarvitse korjata. Kaikkein hauskinta on täyttää ristikkoa, jonka joku toinen on jo toivottomana hylännyt. Siitä saa suoranaista tyydytystä, kun itse osaa jotain, mitä toinen ei osannut.
Työpaikalla joskus luppoaikoina ratkaisimme porukalla Turun Sanomien lauantairistikkoja, se oli hauskaa hommaa. Ne TS:n ristikot, jotka olivat luokiteltu sanalla "vaikeahkoja" olivat minulle kyllä ihan liian haasteellisia, niistä en yksin selvinnyt ikinä. Joskus jopa TS:n "helppo" ristikko antoi aivosoluille hommia enemmän kuin etukäteen olisin osannut odottaa.

Nämä saksalaiset ristikot ovat ihan hirveitä. Ne ovat vuosikymmeniä pysyneet samanlaisina, niissä ei ole piirroksia ja takuuvarmasti on itsestään selvää, mihin vastaussana kuuluu kirjoittaa. Haastetta ei ole ollenkaan. Ratkottavat asiat ovat esim. Hampurin rekisteritunnus? lyhenne sanalle Uusi Testamentti? "tai" englanniksi? "kolme" italiaksi? Täysin idioottimaista. Siitä johtuen nykyään en ole enää päässyt kunnon ristikoita täyttämään.


Tomaatit & potaatit

Tykkään tomaateista. Suomessa ostin ympäri vuoden kotimaisia, maksoi mitä maksoi. Ne olivat aina herkullisia, varsinkin kesällä. Raakana syötyinä tai leivän päällä mustapippurin kera, aah, voiko makoisampaa ollakaan! Täällä meidän kaupoissa tomaatit ovat kuvan mukaisia. On myös kirsikkatomaatteja yms., mutta ei irtotomaatteja. Nämäkin ovat "kotimaisia" täällä, mutta eivät maistu millekään. Luomutomaatteja en ole vielä ostanut, mutta nyt seuraavaksi aion siirtyä niihin. Jos ne edes maistuisivat tomaatille.

Perunoita myyvät kaikki kaupat verkkopusseissa. Harmillisesti niissä perunoiden koko on täysin sattumanvarainen, isot ja pienet sekaisin. Isoista marketeista saattaa löytyä perunaa myös irtomyynnistä näiden pakattujen lisäksi. Pusseissa on tuottajan nimi ja perunalajike mainittuina. Perunat ovat olleet ihan hyviä, ei valittamista. Suomalaisia uusia perunoita täällä ei harrasteta, uusi sato korjataan vasta isokoisina mukuloina.

Kahvi

Saksalainen kahvi ei ole hyvää. Kaikki ulkosuomalaiset kahvinjuojat kaipaavat suomalaista kahvia. Sitä saavat vieraat Suomesta tuoda tänne tullessaan ja kotimaan lomalla niitä raahataan itse kapsekillinen mukaan. Suomalainen kahvi on vaaleampaa paahdoltaan ja maultaan miedompaa.

Saksalainen kahvi taas on tummapaahtoista ja väkevää. Suodatinkahvi on jauhettu huomattavasti hienommaksi kuin suomalainen kahvi. Kahvipaketeissa on eroja, joka merkistä on usea miedompi tuote, ja usein niissä on myös merkintäasteikko väkevyyden mukaan. Kofeiinitonta kahvia juodaan myös runsaasti.
Olen kokeillut tämän vuoden aikana useita kahvilaatuja. Nyt hoksasin, että kahvi kuin kahvi maistuu hyvältä, jos laittaa sitä mitallisen/lusikallisen vähemmän kuin jos keittäisi suomalaisesta kahvista. Johtuu ilmeisesti siitä hienosta jauhatuksesta.
Yllättynyt olin, kun kuulin uutisista, että yli puolet saksalaisista juo päiväkahvit, itäpuolella asuvista saksalaisista jopa lähes 70%. Siitäkin huolimatta kahvin kulutus on pohjoismaissa suurempi kuin Saksassa. Tuo päiväkahvitapa selittää myös nuo yllättävän monet leipomot, joita on joka kulmassa. Täällä on jopa käsite "päiväkahvin aikaan". Minun piti kysyä mieheltäni, mitä se tarkoittaa, kun jotain tapahtuu "päiväkahvin aikaan". Kuulemma klo 15-16. Täällä Hampurin suunnalla kakkukahvit ovat nimeltään "Kaffeeklön" eli jutustelua kahvitellen.
Kahvin hinta on korkea, noin 5 euroa paketti, tarjouksessa reilun euron halvempaa.


Sairaalamaksut
Kun nyt on kokemusta asiasta, niin kerronpa, että omavastuu sairaalapäiviltä on 10 euroa per vrk ja se peritään 28 päivältä eli yhteensä 280 euroa kalenterivuodessa. Sen jälkeen saa sitten maata sairaalassa ihan ilmaiseksi loppuvuoden.

Ambulansseista tuli mieleen, että niiden sireeni täällä on ihan kauhean kovaääninen. Jos kadulla sattuu olemaan välittömässä läheisyydessä ambulanssiin, joka laittaa sireenin päälle, niin se oikein sattuu korvissa. Tässä meidän lähellä on isohko risteys ja juuri meidän talon kohdalla kaikki hälytysajoneuvot laittavat sireenin päälle. Sisälle asuntoon se kuuluu ihan siedettävän kovaa, mutta ulkona ohiajava on kyllä varmaan sallitun desibelin ylärajoilla. Toki suurkaupungissa on enemmän meteliä eli ehkä se on pakko olla näin.
Nettitietojen mukaan se metelin määrä olisi 10 metrin etäisyydestä 120 dB, mutta jalkakäytävän ja ajotien välillä ei ole kuin metri-kaksi. Suomessa asuimme vastaavalla paikalla yhtä ison risteyksen lähellä ja jatkuvasti ajoivat nuo hälytysautot ohi, mutta ei sentään korviin sattunut.

Ken tähän saakka jaksoi lukea, niin on ansainnut 10 pistettä ja papukaijamerkin, kuten 1960-luvulla oli tapana sanoa!

Germany-spesiaali Nr.4

Muutto hansakaupungista toiseen. Tiesittekö muuten, että Suomen ainoa hansakaupunki on Turku? Ja että Hampuri on myös hansakaupunki.

No niin. Nyt on vuosi vierähtänyt tällä vieraalla maaperällä. On aika tehdä katsaus kuluneeseen vuoteen. Harvoin, jos koskaan on elämässäni tapahtunut niin paljon, kuin nyt "männä vuonna".

Ensinnäkin, emme kadu ollenkaan päätöstä muuttaa tänne. Koti-ikävä, ihmeellistä kyllä, ei vaivaa ollenkaan eli kotini on siellä, missä asun. Sen sijaan kyllä kaipaan Suomeen jääneitä perheeni jäseniä, lapsenlapsia ja sitä pienempiä, heitä on kyllä ikävä. Onneksi yhteydenpito isompien kanssa hoituu nykyvehkeillä hyvin, pienempien kanssa ei ollenkaan. Se on harmi.
Kompromisseja on ollut pakko tehdä, kaikkea ei voi saada eikä elämä muutenkaan ole mikään toivekonsertti. Toivoa kyllä voi, mutta mitä soitetaan, on sitten eri juttu.

Koko muuttomme sujui hyvin, kaikki aikataulun mukaisesti, ei mitään harmeja matkalla, asunto löytyi "heti" eli viikossa. Tämä oli ensimmäinen ja ainoa asunto, jota kävimme katsomassa. Ja heti tärppäsi. Olimme varautuneet etsimään asuntoa useita kuukausia, joten oli mukava yllätys löytää sellainen heti. Ihan kuin tämä huoneisto olisi ollut täällä odottamassa vain meitä. Oli aika vinhaa, että tuossa porraskäytävässä ovipielessämme oli pienellä pöydällä edellisiltä asukkailta jääneet kaksi ruukkukasvia, rahapuu ja joulukaktus. Ihan samat kasvit, jotka toin muuttokuormamme mukana Turusta.

Me viihdymme erinomaisesti näillä uusilla asuinkulmillamme. Vaikka osuisi kohdalle iso lottovoitto, niin tuskin muuttaisimme muualle. Yhtään huonoa puolta en keksi asumisestamme, omasta mielestämme meillä on jopa talon paras huoneisto sijainniltaan.

Ulkomaalaisten määrä täällä meidän kulmillamme on 18%, kun koko Hampurissa se on 13%. Kaupunginosamme asukkaista on 48% taustaltaan maahanmuuttajia, mutta nykyisiä Saksan kansalaisia, koko Hampurissa 26%.

Hampurissa asuu vakituisesti noin 800-900 suomalaista, lisäksi kaikki opiskelijat, harjoittelijat yms. Suurin osa täällä asuvista suomalaisista on naispuolisia.

Vaikka meidän aluemme on ns. työläiskaupunginosa, niin ei meille saakka välity minkäänlainen rauhattomuus, jos sellaista onkaan eikä tämän vuoden aikana ole lehtien perusteella tapahtunut täällä kuin "vain" kaksi puukotusta, toinen kuolettavasti osunut.

Kaikenkaikkiaan Hampurissa puukko heiluu yhtä tiuhaan kuin Suomessakin, harvemmin aseena on ampuma-ase. Rikoksia kyllä piisaa, erityisesti tietyillä alueilla, onhan tämä suuri satamakaupunki ja kuuluisa Reeperbahnkin on edelleen voimissaan.. Erikoisena pidän sitä, että täällä on ollut usea tapaus nyt vuoden aikana, jolloin raiskauksen uhriksi on joutunut eläkeikäinen nainen. Eräskin oli juuri miehensä haudan ääressä, kun joutui uhriksi.

Ystäväpiiristäni olen valitettavasti menettänyt muutaman muutettuani tänne. En ikinä olisi uskonut, että pari heistä ei pidä omista yrityksistäni huolimatta enää yhteyttä, luulin olevani heidän kanssaan oikeinkin hyvä ystävä... Lisäksi menetin yhden ystävistäni yllättäen kuoleman kautta, viikkoa ennen Vilin lähtöä.

Kuin ihmeen kautta olen saanut kaksi vanhaa ystävääni takaisin! Olin tavannut heidät viimeksi ollessamme 16-18 vuotiaita, silloinen ystävyys oli lyhytaikaista, siinä iässähän kukin lähtee sitä omaa oksaansa kuka mistäkin etsimään. Siitä huolimatta jälleennäkeminen näiden nuoruuden ystävien kanssa tuntui siltä, kuin näitä puuttuvia vuosikymmeniä ei olisi ollutkaan.
Nämä ystäväni menneiltä ajoilta eivät tunne toisiaan eli ihan eri yhteydessä olen heihin tutustunut. Toinen heistä asuu nykyään Saksassa ja toinen Suomessa. Lisäksi sain juuri yllättävää postia vanhalta työtoveriltani 1990-luvulta, myös täältä Saksasta, hän ei edes vielä tiedä, että minäkin asun taas samassa maassa. Siis olen menettänyt kolme ystävää, takaisin sain kolme ystävää. Eikö elämä vaan järjestä hienosti näitä asioita ?

Noin viikkoa ennen Vilin kuolemaa sain kutsun naapuriin kakkukahville aikaisemmin kertomani suomea osaavan vanhan rouvan toimesta. Jännitin sitä aika paljon ja mietin, mennäkö vai ei. Totta kai menin, olisihan ollut aika loukkaavaa olla menemättä. Kahvipöytä oli katettu terassille, sää oli mitä mainioin ja meitä naisia oli viisi, taisin olla nuorin heistä. Kohteliaasti teititellen parantelimme maailmaa. Sherryä ja viiniä, kahvia ja leivonnaisia ja mukavaa oli. Kolmisen tuntia kului rattoisasti ja taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Jos minä "joutuisin" kutsumaan heidät kahville, niin meillä saisi juoda kahvinsa muumimukista tai vastaavasta, olisi varmaan shokki noille fiksuille naisille, joiden kanssa sain kunnian kahvitella. Kupit ja asetit siellä olivat "vimpan päälle", kaikki oli niin hienoa ja tyylikästä, pukeutumista myöten. Meillä kotona taas vallitsee karvahattutyyli. Saa nähdä, päädynkö koskaan tilanteeseen, että joku naapuri tulee meille kahville!

Tämä ensimmäinen vuosi on ollut todella rankka. En muista, että milloinkaan olisi yhdessä vuodessa tapahtunut näin paljon kaikenlaista. Ensin se koko muuttoruljanssi. Vaikka se sujuikin kokonaisuudessaan todella hyvin, niin raskas se oli. Sen jälkeen onkin sairasteltu kuukausitolkulla, läpikäyty sen tiimoilta yhtä jos toista, tosin nyt tulevaisuus näyttää valoisammalta, mutta paljon on vielä edessäkin. Keskivertoarkea ei ole ollut koko aikana. Laidasta laitaan, hyvistä uutisista suoraan lennossa ikäviin ja sitä rataa koko ajan. Kesän aikana on jälkikasvullemme syntynyt terveitä ja hartaasti toivottuja vauvoja kaksin kappalein, Liam ja Sofie, hyviä ystäviä on tavattu, monesta asiasta ilahduttu. Tunneskaalaa ylös alas.

Pahin oli tietenkin Vilin yllättävä kuolema, tiistaina en vielä tiennyt, että keskiviikkona Vili lähtee. Hilkulla oli, ettei isäntäkin lähtenyt saman tein, teholla kun oli.
Tästä kesästä olen viettänyt jo kaksi kuukautta yksin kotona, siitä onneksi edes 17 päivää Vilin kanssa ja niistäkin päivistä Vili sairasteli ~ 6. Sitten jäin aivan yksin. Onneksi isäntä (mikä ihmeen isäntä, kun ei ole koiraakaan enää...) palaa kohta puolin taas kotiin.

Suomalaisten ehdoton kiintopiste on Hampurin suomalainen merimieskirkko monenlaisella toiminnallaan, tietenkin kirkkona, mutta myös kielikoulu, sauna, myymälä, lastenkerhoja yms. sekä pienimuotoista majoitustoimintaa, tämä vinkkinä Hampuriin tuleville. En ole siellä vielä käynyt, ehkäpä joulumarkkinoille sinne sitten aikanaan.
Suomitalossa sijaitsi elokuun loppuun saakka Suomen Pääkonsulaatti. Nyt lähin on Berliinissä sijaitseva Suomen Suurlähetystö. Eli jos tarvitsee uutta passia, täytyy miettiä, mennäkö Berliiniin vai lentääkö Suomeen. Tuo Suomitalo/Finnlandhaus on rakennuksena virallisesti suojeltu erikoisen rakennustapansa vuoksi, aikoinaan ensimmäinen tällä tavoin rakennettu rakennus Saksassa.

Bussilinjat ovat ehtineet tulla tutuiksi, meidän pysäkiltä lähtee peräti 4 linjaa eli 8 suuntaan voi ajella, ehkä juuri siksi U-baanaa eli maanalaista ei täällä meillä ole. Yksi pikkuinen hotelli löytyy, kaksi ostoskeskusta, useita eksoottisia myymälöitä.

Myös taxilla on tullut ajeltua muutaman kerran. Taxifirmoja on useita ja jos niin voi sanoa, niin suosikkini on tämä HansaTaxi. Eikä vähiten televisiomainoksen takia.

Askel eteenpäin

Jotenkin tuntuu, että olen päässyt pienen askeleen eteenpäin. Se ei suinkaan tarkoita, että elämä jo sujuisi. Mutta hiukkasen paremmin pystyn torjumaan ne ikävät muistot Vilin viimeiseltä elinpäivältä.
Vilin kaipuu purkautuu yleisenä herkkyytenä. Olen ollut jo lapsesta lähtien itkupilli ja sitä olen koko aikuisikäni yrittänyt salata ja pitää kurissa. Nyt on sellainen vaihe menossa, että kyynelehdin ihan kaikista uutisista, lehdessä ja teeveessä, oli sitten kyse iloisesta tai surullisesta uutisoinnista, kaikki saavat saman reaktion aikaan.
Tilasin meille A4 kokoisen, 56 sivuisen kuvakirjan Vilistä ja hänen kahdesta edeltäjästään, Niilosta ja Hessusta. Sen koostamiseen minulta meni kokonainen päivä. Lisäksi tilasin Vilin "kummitädille" eli työtoverilleni ja hyvälle ystävälleni sellaisen pienemmän, A6 kokoisen kuvakirjasen Vilistä. Hän oli mukana hakemassa Viliä kasvattajalta ja aina ollut mukana myös seuraamassa Vilin elämää.

Uurnan suhteen olemme löytäneet itsellemme mieleisen ratkaisun. Vaihtoehtoja oli useita, mutta mikään ei oikein tuntunut mieleiseltä. Oli niin vaikeaa luopua siitä, mutta ihan kaapin perällekään en halunnut sitä laittaa, joutuu kenties vielä vaikka meidän jälkeemme roskiin.
Päätimme, että se, joka meistä ensin lähtee eli kuolee, ottaa/saa Vilin uurnan mukaansa. Tämä ratkaisu tuntuu meistä molemmista tosi hyvältä. Vilin ns. "alttari" muutti hiukan syrjempään eli kirjahyllyn välikköön, talutushihna ja valjaat riippuvat naulassa. Vilin konkreettinen muisto on nyt kunniapaikalla, mutta ei kuitenkaan ihan koko ajan silmien edessä. Muut muistot ovat tallella sydämissämme. Näin on hyvä.

Haluan suositella luettavaa surusta. Kyseessä on Hanna Ekolan (laulaja, teologi) kokoama kirja "Otan osaa". Sain tämän kirjan lahjaksi seurakunnalta äitini kuoleman aikoihin. Siihen on koottu haastatteluja ihmisiltä, jotka ovat eri tavoin menettäneet jonkun läheisensä.
He kertovat, miten ovat surusta selvinneet, mitä kysymyksiä ja itsesyytöksiä on läheisen kuolema aiheuttanut. He kertovat myös, miltä toisten ihmisten osanotto on tuntunut.
Kirjassa on vinkkejä, mitä surevalle ei pidä sanoa lohdutukseksi ja mikä taas on todella avuksi, sekä Ekolan ja muidenkin kirjoittamia kauniita värssyjä ja ihania kuvia.
Vaikka suru ei nyt olisikaan ajankohtaista, niin silti tämä kirja on hyvää luettavaa. Se auttaa meitä ymmärtämään toisen surua. Ja joskus se suru osuu omallekin kohdalle. Kirjaa saa todennäköisesti kaikista kirjastoista ja myös kirjakaupoista.