Sikamaista

Ensinnäkin, Vilin peppu on parantunut entiselleen. Ainakin luulen, että se on entisellään... Enpä aikaisemmin paljon katsellut Vilin peppupuolta, puhumattakaan siitä, että olisin sen ulkonäön jotenkin mieleeni painanut. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt ottaa oman koiran terveestä pepusta jo kuva ja tallentaa se vastaisuuden varalle. Olisi ollut helpompi päätellä, mikä on vaiva ja minkä näköinen sen pepun kuuluisi olla. Sehän on kuitenkin jokaisella koiralla yksilöllinen ulkonäöltään, siinä ei koira-anatomian kuvat auta.
Jätin ne Canofite-tipat jossain vaiheessa pois ja vain suihkuttelin silloin tällöin. Syyt tähän perineaaliseen pullistumaan ovat todennäköisesti olleet ne eläinlääkärien sormioperaatiot anaalirauhasten tyhjentämisessä ja huuhtomisessa. Vili on sentään melko pieni koira ja eläinlääkärien sormet aika isoja...

Sikamainen juttu on se, että sain Vilille kauppahallista haettuja lampaan luita. Ihmettelin niiden ulkonäköä, mutta minulle vakuutettiin, että kyllä ne ovat lampaanluita. Vili on syönyt niitä joka päivä ja minä tyhmä, jolla on ilmeisen pitkät piuhat järjenjuoksussa, tulin vasta nyt siihen lopputulokseen, että ne eivät voi olla lampaanluita, vaan ne ovat possun luita, olkoonkin vaan myyjä vakuutellut muuta. Eipä tarvinne ihmetellä Vilin kutinoita, varsinkin kun niissä antibiooteissakin oli sianmaksajauhetta makua parantamassa...

Vili rapsuttaa aika paljon, tassujen anturat punoittavat myös. Siitä Nizoral-korvikkeesta ei ole mitään hyötyä näkynyt, ei ehkä ole ollenkaan kysymys hiivasta, vaan nuolemisen aiheuttamasta punoituksesta. Olen miettinyt pääni puhki, miten olisi parasta hoitaa niitä tassuja ja loppujen lopuksi päädyin siihen, että huuhtelen niitä normaalisti lämpöisellä vedellä, tarvittaessa pesen sillä rypsiöljysampoolla ja lopuksi liotan jokaista tassua kylmässä etikkavedessä. Etikkaa siinä on vain liru, ettei kirvele (punoittavien anturoitten kohdalla se on mahdollista) eikä sitä huuhteluvettä tarvitse enää huuhdella tassuista pois, vaan se saa jäädä. Mielestäni se on hillinnyt kutinaa ja jyrsintää melko hyvin.

Kammoni kortisonia kohtaan on mukavasti lientynyt. Nyt olen tämän kuukauden aikana antanut Vilille kolme kertaa 2,5 mg kortisonia, tänään viimeksi. Edellisestä on kulunut 8 päivää. Näin akuuttiin hätään annettuna se kyllä puolustaa paikkaansa. Vilin kutinat ovat hyvin  pysyneet aisoissa ilman kortisoniakin, mutta tänään rapsuttelu oli kyllä aika runsasta ja ajattelin helpottaa Vilin oloa.

Otsikkoon sopii myös hyvin tämä päivän lehdessä ollut juttu.  
Turun lemmikkipäivystys jätti vertavuotavan kissan hoitamatta

 

Tylsien juttujen jatkumo

Vilin peräpää on ollut nyt jo joitakin viikkoja tapahtumien keskipisteenä. Jatkoa edellisiin tuli sunnuntaina, äitienpäivänä. Vili oli heti aamusta aivan vetämätön ja heti aamulenkin jälkeen painui takaisin pehkuihin. Selitys siihen ilmaantui iltapäivällä vesiripulin muodossa. Uusi vaiva sekin Vilillä. Vilillä on ainoastaan kerran ollut maha kuralla, mutta ihan vesiripulia ei tätä ennen ole ollut. Äitienpäivää vietettiin sitten ravaamalla tiuhaan ulkona, muun ajan Vili nukkui. Seuraavakin päivä sujui Vilin osalta petissä, mutta onneksi ripulia ei enää ollut.
Mistä lie aiheutunut? Jos haluan ajatella positiivisesti, niin se on ollut osa elimistön puhdistautumisprosessia. Jos taas ajattelen negatiivisesti, niin Vilin vastustuskyky on huonontunut niin paljon, että saa nykyään pöpöjä mistä vaan. No, tässä ei auta googlettaminenkaan, vastausta ei ole olemassakaan. Pääasia, että tilanne meni ohi.

Vilin pepun perineaalinen pullistuma on vähitellen parantumaan päin. Vili ei enää ulkona istahtele yhtämittaa, joten olen lopettanut sen pullistuman vaseloimisen, se ei enää tarvitse sen kaltaista suojausta. Suihkutuksista olen tehnyt kompromissin. Suihkutan ensin lämpimällä ja viimeksi sitten kylmällä, jotta se pullistuma supistuu ja rauhoittuu. Vili on antanutkin sen olla aika rauhassa.
Niitä Canofite-tippoja olen laittanut siihen edelleenkin aamuin illoin. En ole oikein perillä kortisonitippojen vaikutusmekanismista, mutta luulen, että ne hillitsevät kutinaa.

Muutama viime yö on nukkumisen puolesta sujunut hyvin. Tänä aamuna Vili oli pirteänä poikana lelunsa kanssa sängyn vieressä jo joskus kuuden maissa. Ei ole vielä koskaan tapahtunut, että Vili jo aamuvarhaisella on leikkiin valmis.
Nyt kun ripuloinnit on nukuttu pois, niin nyt on vuorossa taas tassujen ja kylkien kirputtaminen ja yleinen rapsutus. Vielä toistaiseksi tilanne on kuitenkin hallinnassa.
Nyt toivon pitkää tervettä jaksoa. Kiitos, ei mitään uusia vaivoja eikä vanhojakaan.

Tylsä juttu

Vilin peppu ei ole osoittanut mitään merkkejä paranemisesta. Ihan samanlainen on kuin pari päivää sitten. En ole kovinkaan vakuuttunut edes siitä, että se tuolla Canofite-lääkkeellä edes paranee. Lämpimiä suihkutuksia suositeltiin, luulisi kylmän enemmänkin rauhoittavan. Toivottavasti se iho ei kuitenkaan mene rikki, silloinhan se olisi avoin kaikille mahdollisille pöpöille. Uusin kuva Vilin pepusta

Tänään kokeiltiin Vilin kauluria, joka maksoi 3,50 euroa. Vili panikoi sen kanssa eikä edes herkkunamit rauhoittaneet. Toivottavasti ei sitä tarvitse milloinkaan käyttää.







Kovin "etuoikeutetun ja tehtävään valitun" tuntuista ei tämä oloni todellakaan ole. Enemmänkin pakkopullaa. Jatkuvasti suoritan Vilille jotain hoitoja, joiden tuloksista en edes tiedä. Koko ajan ilmenee jotain uutta ja ennen kuulumatonta vaivaa. Jääkaapin ovessa komeilee taas seurantalista, että muistan mitä milloinkin olen Vilille antanut tai tehnyt. Ja Viliä käy niin sääli, kun ei poloisella ole huoletonta päivää ollut aikoihin. Myös aamuöiset herättelyt rassaavat meitä molempia, koska Vilillä on joku ongelma, minkä takia herättää jo klo 4.30 tai klo 5.

Uusi päivä, uudet kujeet

Tänään käytiin taas vaihteeksi kolkuttelemassa eläinlääkäriaseman ovea...

Kun eilinen puhelu sinne ei ollut kovinkaan hedelmällinen, niin tänään varasin Vilille ajan. Eläinlääkäriksi saimme nuoren, eläinlääkäriasemalla uuden eläinlääkärin.
Vili istahteli tänä aamuna lenkillä vähän väliä niin, että lenkistä ei tullut mitään. Vilin pepussa oli  sen näköinen ilmentymä kuin tiedän ihmisillä peräpukaman olevan. Limakalvopullistuma tms ja siinä pientä nirhamaa. Pepun seutu on niin herkkää aluetta, että en rohjennut muita kotikonsteja käyttää kuin sivellä vaseliinia sinne ensi hätiin.

Kuva: Vilin peppu

Lääkäri tutki Vilin anaalirauhaset, jotka olivat ok. Diagnoosiksi tuli "perineaalialueen iho ärtynyt".  Se ei siis ollut peräpukama, vaan peräaukon ärtynyt osa. Hoidoksi Canofite tippoja kaksi kertaa vuorokaudessa. Samalla ostin sieltä Vilille kaulurin varoiksi, pinkin värisen. Se oli sattumavalinta, en siis tieten tahtoin pinkkiä pojalle valinnut... Onpahan sellainen nyt ulottuvilla, jos joskus tarvitaan.
Itse ajattelin laittaa siihen pepun haavaumaan aina vaseliinia, kun Vili lähtee lenkille. Ulostaminen ei ehkä satu niin paljon ja se rasva suojaa sitä arkaa aluetta Vilin mahdollisesti istahtaessa asfaltille.

Jokohan me pian saamme Bonus- tai asiakasomistajakortin sinne eläinlääkäriasemalle? Vili kun tuntuu etenevän vaivasta vaivaan, jatkuvasti on joku hoito menossa. Mitä mahtaa olla seuraavaksi vuorossa? Taksiin pitäisi myös saada hankittua joku kausikortti...

Kortisonia Vili ei ole enää eilisen jälkeen saanut, jatkostahan me ei tiedetä. Vili ei ole ollenkaan enää rapsutellut eikä jyrsinyt anturoitaan eikä purrut kylkiään. Sen vuoksi jätin eiliset Nizoral-tassupesut sikseen. Jos kerran tilanne tassuissa on rauhoittumaan päin, niin miksi ylilääkitä koiraressua.
Eilen puhelimessa se ell sanoi kortisonista, että sitä ei kannata alkaa antamaan säännönmukaisesti, vaan ainoastaan tarpeen mukaan. Se takaisi koiralle mahdollisimman pienen annostuksen. Eli vasta kutinan ilmestyessä annetaan lääkettä. Toisaalta, jos kutinaa ilmestyy illalla, niin ajankohtana se ei ole paras mahdollinen, koska kortisonilääke pitäisi antaa aamuisin. Olen kyllä kuullut koirista, jotka joutuvat nauttimaan kortisonia aamuin illoin, joten ei se kai aivan tavaton virhe ole.

Olen miettinyt, että olenko epäonninen koiranomistaja, jolle on siunaantunut sairas koira. Pitäisikö minun säälitellä ja surkutella itseäni, että on näin huono tuuri käynyt? Piehtaroisinko itsesäälissä?
Tulin siihen lopputulokseen, että itseni kannalta lienee parasta kääntää asia toisin päin, positiivisemmaksi. Ehkä olen esioikeutettu, valittu tähän tehtävään, sairaan koiran omistajaksi? Ehkä täytän vaaditut kriteerit? Täytyyhän sairaankin koiran löytää joku omistaja ja jos olenkin sattumalta siihen tehtävään juuri sopiva henkilö? Jospa otan sen kohteliaisuutena, että minulle on uskottu lemmikiksi juuri Vili...

Kaikenlaisia, edellä olevan kaltaisia ajatuksia sitä tulee pohdittua, kun tunteet ailahtelevat toivosta epätoivoon, ilosta murheeseen, kuukaudesta toiseen, jatkuvasti.
Miten sitä sanotaankaan, asenne ratkaisee!

Paluu aikaan entiseen

Otsikko kertoo kaiken, lyhyesti ja ytimekkäästi.

Vilin anturat ovat punaiset, poika puree kylkiään ja vatsaansa ja kurkkii peppuun päin. Hännän tyvi pepun puolelta on kostean ärtynyt. Summa summarum: olemme palanneet sinne mistä juuri ollaan tultu.
Tänään Vili sai pitkästä aikaa kortisonia 2,5 mg. Ei ollut valinnanvaraa. Valitettavasti.
Palkitsevaa oli se autuas rauha, joka vallitsi puoli tuntia kortisoniannoksen jälkeen, niin Vilillä kuin itsellänikin.

Apteekista ostin Vilille Nizoral-shampoon geneeristä versiota Ketoconazol-shampoota, se oli pari euroa halvempi kuin tuo toinen. Sillä pestään nyt tassuja tämän viikon ajan kerran päivässä (ell suositteli näin kysyessäni).
Ruokakaupasta Vili sai pitkästä aikaa AB-piimää. Viime kesänä se oli Vilin herkkua, kunnes yhtenä päivänä se ei maistunut enää ollenkaan. Nyt ainakin ensimmäinen annos kelpasi.

Sitten tänään puhelu eläinlääkärille. Se ei paljon antanut, en tiedä, mitä oikeastaan odotin. Yhtä hyvin olisin voinut jutella naapurin kanssa. Jäi vaikutelma, että turhaan kyselin neuvoja tai sitten en osannut tarpeeksi hyvin esittää asiaani.
Sen verran kuitenkin, että
- se hännän alunen ei ainakaan hotspot ole
- kauluria ei suositellut, se saattaa stressata
- Sibicort-voidetta voisi laittaa sinne hännäntyveen
- tuskin tämä on reaktio antibiootin aiheuttamaan hiivaan, todennäköisemmin siitepölyyn
- mahdollisiin anaalivaivoihin ei ottanut mitään kantaa...

Olen totaalisen väsynyt ja kyllästynyt tähän rumbaan. Osaako kukaan terveen koiran omistaja tietääkään, kuinka onnekas on?