Koiranpoika sairastaa

Tämä päivä alkoi vauhdikkaasti ja rajusti.
Herätys ja suoraan sängystä eläinlääkärille! Vili alkoi aamulla yhtäkkiä huohottamaan kivuliaan oloisena ja kun nostin hänet syliini, Vili oli aivan vetelä, kuin räsynukke, mollamaija. Pusut antoi poskelleni, mutta muuten poika oli täysin vetämätön. Silmät olivat kiiluvat ja ahdistuneen oloiset ja tulkitsi tilan kovaksi kivuksi. Siitä sitten äkkiä vaatteet päälle ja eläinlääkärille.

Luulin Vilini kuolevan! Olin aivan paniikissa!

Minulla oli tällä kertaa suuri onni saada lääkäriksi vähän vanhempi eläinlääkäri, jolle on ehtinyt kertyä paljon kokemusta koirista. Hän tutki Vilin kaikin puolin, mitään vikaa ei löytynyt, lämpö oli kylläkin lievästi koholla eli 39,3 astetta. Vilin nuhan syynä saattaa olla myös nenäpunkki tai sitten on kysymys flunssasta tai jopa selkänikamista, Vili kun on tuollainen pitkä rekkakoira.
Onneksi lääkäri ei laittanut Viliin mitään "myrkkyjä", vaan antoi kipulääkkeitä ja nenäpunkkilääkkeen kotiin mukaan ja jos tarve tulee ilmeiseksi, niin vasta sitten annetaan  niitä. Hänellä tuntui olevan ymmärrystä tuohon Vilin allergiaan/atopiaan ja keskustelimmekin siitä tovin. Lääkärillä oli myös aikaa meille eikä ollut kiirettä lykätä meitä ovesta ulos. Positiivinen eläinlääkärikäynti. Hyvä! Perusluottamukseni siihen ammattikuntaan on nääs aikaisemmin ollut koetuksella...

Tarkoitus on nyt seurata Vilin tilaa. Kotiin palattua Vili nukkuikin heti 7 tuntia ihan raatoriepuna tuossa lattialla, sitten virkosi, venytteli ja lähti lenkille yllättävän reippaana ja söi jopa ruokaa, katseli lelujen peräänkin ja nyt on taas nukkunut jo monen monta tuntia.

En kyllä yhtään ymmärrä, mikä Viliä vaivasi aamulla. Tuntuu olevan edelleenkin vetämätön. Eilen ei ollut mitään erikoista, yö sujui myös ihan normaalisti. Nuhakin on ollut hyvin lievää, ei ole aivastellut kuin viikolla yhtenä ainoana päivänä. Flunssa? Mahakipu?

Keskustelussa lääkärin kanssa tuli muutamia itselleni vielä epäselviä asioita käsiteltyä. Koiran hiilihydraateista oli puhe, ja kysyin, tarvitseeko koira välttämättä niitä. Kuulemma tarvitsee. Ei paljoa, mutta tarvitsee kuitenkin. Pelkillä proteiineilla koira ei voi hyvin.
Kortisonin lopettamisesta juteltiin myös. Ei ole mitään lääketieteellistä estettä lopettaa kortisonikuuria, jos antoväli on tämä kuin meillä eli joka 3. päivä. Sen voi lopettaa siis kertaheitolla. Jos tuntuu siltä, että koira ei pärjääkään ilman lääkettä, niin sen voi aloittaa uudestaan samoilla tai hiukan isommilla annoksilla, tarpeen mukaisesti siis.

Vilillä on nyt yrtit tauolla, kunnes on taas tiptop-kunnossa.

Missä mennään nyt?

"Meidän koiriemme allergiat ovat kuitenkin hyvin hallussa, koirat hyväkuntoisia. Netti on pullollaan paljon kaameampia tarinoita. Meillähän on helppoa."

Yritän pitää yllä olevaa lausetta mielessäni aina, kun tuntuu toivottomalta. Pitää olla kiitollinen, että oman koiran asiat ovat näinkin hyvin. Moni kroonisesti sairaan koiran omistaja vaihtaisi paikkaa kanssani, siitä olen aivan varma. Terve koira olisi ihana asia, mutta elämä ei ole toivekonsertti. Täällä tanssitaan sen musiikin mukaan, mitä milloinkin soitetaan. Ja onhan minulla ollut onni omistaa monta tervettä koiraa ennen Viliä. Kuinkahan minun ja Vilin olisikaan käynyt, jos koirieni järjestys olisi ollut käänteinen ja Vili vasta ensimmäinen koirani?

Vili aloitti taas syömisen. Jo eilen illalla maistui ruoka kahteen otteeseen ja tänäänkin on jo syöty. Tiedän Vilin pitävän noita paastoja noin 2-3 kertaa kuukaudessa, mutta joka kerta huolestun. Olisi kai jo aika ottaa ne paastotkin iisisti...

Vilin vointi on hyvä. Mitä nyt nenä vähän tuhisee, liekö nuhaa? Milloinkaan ei koirillani ole ollut nuhaa, mutta Vili saattaa olla tuon kortisonin  ja allergisuuden takia herkempi tartunnoille.
Korvia ei ole tarvinnut putsata muutamaan viikkoon lainkaan, eihän ne ihan vastasyntyneen puhtoiset ole, mutta eivät myöskään puhdistamisen tarpeessa.
Tassut ovat myös primakunnossa. Naamaansa hankaa tassuillaan silloin tällöin. Rapsutus on vähäistä, melkein olematonta, kiitos kortisonin.
Vilin turkki on ohentunut siitä, mitä se oli vielä viime vuoden lopulla. Varsinkin kyljistä se on hyvin ohut, "kiitos" kortisonin.
Henkinen vointi on hyvä, kävelee innokkaasti, nyt kun kesähelteistä on selvitty. Vili ilmiselvästi tykkää viileästä. Yöt nukkuu hyvin. Paino on pysynyt samassa eli on edelleenkin 8 kg.

Viime aikoina Vili on satunnaisesti oksennellut. Vatsa on ollut löysä myös satunnaisesti, varsinaista ripulia ei ole. Toivon näiden Vilille epätyypillisten oireiden johtuvan niistä kiinalaisista yrteistä ja niiden tarkoituksellisesta elimistön puhdistautumisprosessista. Minähän en niistä mitään ymmärrä, mutta nyt ei auta kuin luottaa niiden tehoon. Ei siinä voi hullummin käydä kuin eläinlääkärin vastaanotollakaan. Sielläkin on tapanani ollut luottaa, kun ei itsellä ole tarpeellista tietotaitoa.
Tuo yrttifirma on lähettänyt jo kyselyn, miten ne yrtit ovat Viliä auttaneet, mutta on vielä liian aikaista vastata siihen. Käyttäjillä on palautteiden perusteella kuitenkin ollut enimmäkseen positiivisia kokemuksia. Koin sen positiivisena, että kysellään lääkkeiden toimivuuden perään, eikä pelkästään myydä. Jatkossa aion hankkia sieltä myös matolääkityksen Vilille.

Minun tulee kuulemma varautua useamman kuukauden pituiseen jaksoon, ennen kuin kortisoni mahdollisesti olisi poissa käytöstä. Olisihan se hieno joululahja niin Vilille kuin meille ihmisillekin. Tai uudenvuodenlahja. Tai loppiaislahja...
Kasvisten vaihtamista puuroon ei suositella Vilille. Tattari saattaa aiheuttaa kutinaa, joten nyt sitä ei kannata kokeilla. Jatketaan rotaatiodieettiä kasvislisukkeen kanssa, kuten tähänkin asti. Se kasvisosuus Vilin kohdalla on pidettävä sangen pienenä, muuten jää ruoka lautaselle.

Vilistä

Vili on taas kerran syömälakossa. Eilen ei syönyt eikä tänäänkään. Tai oikeammin söi, kun "syötin" eli tarjoilin suupaloina ruokaa. Sitten viiden minuutin kuluttua oksensi koko satsin matolle. Ilmeisesti voi jotenkin huonosti, parempi sitten ollakin syömättä. Silti huolestuttaa jo, mikä nyt vikana...

Kyllä tuo koira on niin rakkaaksi tullut vaikeasta alusta huolimatta! Silloin kun Vili tuli meille, olimme juuri pari kuukautta aikaisemmin saattaneet edellisen koiramme haudan lepoon. Vili tuli liian äkkiä, emme ehtineet surra suruamme loppuun, mutta Vilin hankkiminen silloin tuntui aivan välttämättömältä, sillä oli kiire. Elämä tuntui niin tyhjältä, masentavalta, turhalta, että meidän oli aivan pakko saada joku tuohon piristämään päiviämme.
Vili oli aivan erilainen koira kuin edeltäjänsä, omapäinen eikä pätkääkään mielistelynhaluainen. Usein tuli verrattua Viliä lapinkoiriimme ja kyllä meiltä meni monasti sormi suuhun, kun emme ymmärtäneet Viliä ollenkaan. Tuntui kuin olisimme kissaa yrittäneet kasvattaa.

                                                                          
Sitten puolen vuoden kuluttua puhkesi tuo allergia. Ensimmäinen ajatus oli, että parempi olisi olla kiintymättä Viliin, jos vaikka yhteiselostamme tuleekin sairauden myötä hyvin lyhytaikainen. Mieleen iski pelko, että Vilistä ei ole eläjäksi.
No eihän siitä mitään tullut, että kiintymystä voisi säädellä. Mitä enemmän olen Vilin asioita mielessäni ja myös tässä blogissa pohtinut, sitä rakkaammaksi on tuo koiranretale käynyt. Vili on myös aikuistunut, hänestä on tullut melko hyvätapainen ja hyvin viisas koira. Perheemme älykkö.
Olemme oppineet ymmärtämään toinen toisiamme, kunnioitamme Vilin itämaista filosofisuutta (naapurin keksimä termi Vilin käytökselle) ja omaa ylvästä tahtoa. Vilillä on omat tavat ja rutiinit, joista voi päätellä, onko Vilin asiat hyvin. Vili (sala)kuuntelee puheluitamme ja päättelee kuulemansa perusteella, onko joku ilmoittanut tulevansa kylään. Jos näin on, niin Vili asettuu eteiseen asemiin odottelemaan. Vielä olisi hiukan hiomista siinä, että Vilin pitäisi oppia myös ymmärtämään, tuleeko joku vartin päästä vaiko vasta tunnin parin kuluttua. No, Vili on vielä nuori koira, eiköhän se tuonkin vielä opi.

Nyt Vilistä on tullut yhtä rakas kuin edeltäjistään. Jos pelkällä rakkauden määrällä voisi parantaa Vilin allergiat, niin enpä olisi enää tätä blogia kirjoittamassa. Nauttisimme Vilin kanssa koiranelämästä täysin siemauksin, emmekä korvaamme loksauttaisi millekään allergioille tai muille koiraongelmille. Olisimme kuin paratiisissa konsanaan.
Ehkä sekin päivä vielä koittaa...

Kuvassa Vili on 4 kk ikäinen.

No niin!

Aloitanpa positiivisesta päästä: Kong kelpasi pojalle. Piti kaksi taukoa välissä ja tyhjensi sen sitten kuitenkin kokonaan. Pari kertaa löysäsin sitä täytettä, olin kai laittanut liian tiukkaan. No, nyt opettelemme kumpikin, minä täyttämistä ja Vili sen tyhjentämistä. Usein en aio sitä Kongia antaa, silloin tällöin vain. Kerran kuussa?

Viimeksi annoin kortisonin vasta neljäntenä päivänä. Se osoittautui kaiketi taas kerran virhearvioinniksi ja turhaksi hätäilyksi. Vili alkoi rapsuttelemaan oikein ahkerasti ja annoin sitten jo yhden välipäivän jälkeen sen 2,5 mg kortisonitabletin.
Saattoi myös olla virhearviointia ja hätäilyä antaa heti lääkettä. Joskus epäilen, olenko itse se suurin este kortisonista eroon pääsemisessä. Menen suurinpiirtein paniikkiin, jos Vili alkaa rapsuttelemaan tiuhaan tahtiin. Muistissa on viime tammikuu ja sen kutinat, se oli aivan kauheaa aikaa silloin. Niistä ajoista minulle on jäänyt suunnaton pelko saman tilanteen toistumisesta. Pitäisköhän tässä itse ottaa joku rauhoittava pilleri omaan nassuun...

Suunnitelmani on nyt tämän kuukauden pysytellä annostuksessa joka kolmas päivä ja vasta ensi kuun alussa kokeilla taas kerran antovälin pidentämistä. 

Ruokarintamalta kuuluu seuraavaa: saksanhirvenkäristysliha on nyt pannassa. Vili kai on saanut siitä tarpeekseen. Vilillä on merkillisiä tapoja kyllästyä totaalisesti johonkin ns. herkkuun. Ensin oli piimä, mitä lutkutettiin innokkaasti, sitten ykskaks tuli stoppi. Seuraavaksi broilerinkaulat, alkuun herkkua, nyt inhokki. Ja nyt vielä nuo hirvenlihat.

- Kauppahallin Jokisen lihamyymälässä kuulemma on tiistait ja torstait parhaita päiviä löytää koiralle luita ja lihoja.
- Sieltä hallista ostin poronlihatiskiltä kalliilla? hinnalla (10 euroa kilo) kalkkunan jauhelihaa pakasteena.
- Turun Itäkeskuksen Basaarissa puolestaan myytiin pakastealtaassa samaan hintaan kalkkunan fileeleikkeitä vähän yli kilon pakkauksissa, tällä kertaa ne jäivät ostamatta.
- Luojanlykky on omistaa pienikokoinen koira...

Vihannes- ja kasvislisukkeista Vili ei pidä ollenkaan, ronkeloituu ruokansa suhteen, jos siinä on kasviksia, vaikka olen niitä minimaalisen vähän siihen laittanut. Mieleni tekisi nyt tehdä puuroa ja antaa sitä hiukan kasvisten asemesta. Jostain muistan bonganneeni, että viljojen osuus ei saisi olla kuin 10% ruuan kokonaismäärästä, Vilin kohdalla se olisi jotain 25 grammaa. Siis hyvin vähän.
Täytyy kysyä ensin luontaishoitajan mielipidettä asiasta.

Jännittää!

Ilma väreilee jännitystä.

* ensimmäinen Kong on nyt sitten täytetty ja on pakkasessa odottamassa ensiesiintymistään. Täytin sen ensin ohuella siivulla juustoa ja sulatin pari sekuntia mikrossa, jotta se pienempi reikä peittyi. Sitten vaihtelevat kerrokset kalkkunamassaa, hevosen- ja kalkkunanlihaa. Tikuksi laitoin kalkkunaviipaleen, kun muuta en keksinyt. Jännitystä aiheuttaa Vilin suhtautuminen siihen. Isäntä veikkaa, että Viliä se ei tule kiinnostamaan...



* ensimmäinen kerta pitkään aikaan, että Vili sai kortisonitablettinsa viiveellä eli pidettiin kolme välipäivää. Olen aivan kauhusta kankea, koska pelkään tämän tälläkin kertaa epäonnistuvan. Onhan sitä jo kesäkuussa yritetty, ei päästy pidemmälle kuin kahteen pidennettyyn väliin ja sitten jouduttiin taas antamaan tavallista enemmän kortisonia.
Harras toiveeni on, että Vili olisi 2v-syntymäpäivänään kortisoniton.


Onneksi Kaiken Keskipiste itse osaa ottaa iisisti.