Tuli mielihalu nähdä taas näitä ylväitä kuvia Vilistä, kuinka ylpeä ja itsetietoinen koira Vili tosiaan oli. Toisinaan taas osasi olla oikeinkin herkkä ja hellyyttävä. Tykkäsin näistä Vilin molemmista olemuksista. Viime aikoina olen ikävöinyt Viliä kovasti, niinkään en muistele niitä tapahtumia pari viikkoa sitten, vaan nimenomaan kova ikävä iskee. Tekisi mieli hakea Vili takaisin. Muistelen, että muidenkin edesmenneiden koirieni kohdalla minulla on ollut samanlainen mielentila "haluan koirani takaisin, menen hakemaan". Toivon näkeväni edes unta Vilistä.
 |
| Rusetti jäi. |
Muisto kaunis vie eteenpäin meitä,
vaik’ on sydän, silmät, täynnä kyyneleitä.
12 kommenttia:
HooPee, jos olisit lähempänä ni me tultas halaan sua.
Vili oli tosiaan ylvään komea.
Kyllä se Vili on lähelläsi jossain ja vahtii askeleitasi. Mikä on sydämessä, on lähellä.
Ihania kuvia Vilistä. Kuinka hyvin sopisi joku noista sinne entisen kotitienoosi jakokaappiin. Ylväs, se on minusta sopiva sana tuosta Vilin asennosta. Asennosta ja katseesta uhkuu sellainen filosofinen tietämys ja rauha. Kukapa tietää mitä viisauksia ois Vilin suusta tullut, jos olisi ne meidän puheella osannut sanoa.
Kaunis tuo rusetti.
Ihana, ihana Vili. Suukko Essiltä emännälle, jos se lohduttaisi ja laastaroisi hiukan.
Vili oli tosiaan keisarillisen ryhdikäs ja tyylikäs poika! Se viehätti minuakin aina kovasti, kun näin kuviasi Vilistä tyynen rauhallisesti tarkkailemassa valtakuntaansa :-). Tiedän ja allekirjoitan täysin tuon tunteen, että tekee mieli "hakea koira takaisin" -se iskee minuun ajoittain vieläkin, vaikka Mira-noutajan poismenosta on aikaa jo yli vuosi. Voimia edelleen teille toivottaen, t. Laura ja Mauri-setä
Ihana Vili <3
Oikeastaan se olisi ihmeellistä ja aikalailla surullistakin, jos se ikävä omasta koirasta menisi ihan hetkessä ohitse. Mutta se kaipauksen tunne muuttuu vuosien kuluessa niiksi tosi ihaniksi muistoiksi, joita sitten voi vaalia ihan koko loppuelämän ajan, ilman sitä surun tunnetta. Terveisiä M-L ja Ossi.
Halataan paremman puutteessa näin virtuaalisesti. Ihan hyvältä tuntuu. :)
Kyllä Essin suukko lämmittää, olihan Essi Vilin kaukorakkaus. ♥
Tuo rusetti palveli viimeiset 16 vuotta koiriemme juhlapäiviä, sitä ehtivät käyttää lapinpojat Niilo ja Hessu sekä Vili heidän jälkeensä. Saa nähdä, tuleeko rusetille ikinä enää uutta käyttäjää...
Mietin tuota Vilin kahta olemusta, ylvästä ja pentumaisemman herkkää. Näin jälkikäteen minusta tuntuu, että Vili oli aina ylväs voidessaan hyvin, Vili oli nimittäin hyvin tasapainoinen ja ns. täysipäinen koira. Ollessaan herkän pentumainen todennäköisesti Vili voi jollain tavalla huonosti. Olen katsellut noita kuvien ottamisajankohtia ja niihin tämä teoriani tuntuu jotenkin sopivan.
Ikävä ilmenee itselläni juuri tuolla tavoin myös ihmisten kohdalla, tekee mieli soittaa edesmenneelle, ja niin kuin taikoa hänet takaisin. Niin on koirakin perheenjäsen, suru yhtä suuri ja kaipaus ei pääty yhtään nopeammin kuin ihmistä ikävöidessä.
Kiitos. ♥
Näin on. ♥
Tuo on ihan totta. En haluaisi olla surematta ja ikävöimättä koiraani, se tuntuisi aivan luonnottomalta. Siis "niin paljon kuin on rakkautta, niin paljon on suruakin" eli ne ovat suhteessa toisiinsa.
Edellisten lapinpoikiemme Niilon ja Hessun kanssa olemme juuri siinä vaiheessa, että muistelemme heitä ilman surua, hauskoja hetkiä ja lämpöisiä tunteita. Jonain päivänä kykenemme samaan Vilinkin suhteen.
♥
Oli kuin olisin lukenut kirjoitusta oman kultaiseni sairaudesta kun luin Vilin viimepäivistä. Omalla kultaisella aivan samanlaiset viimepäivät ja yöt. Diagnoosina Leukemia, hb tippui todella alas joten koira ei voinut viime öinä muuta kuin istua. Joten siinä pari yötä valvottiin yhdessä. Suru on varmasti valtava mutta ihanat muistot Vilistä on tukena. Minulla suruun auttoi uusi koira nyt jo 3vuotias kultainen. Oli kuin aurinko olisi noussut kun marraskuun pimeyteen tuli uusi pentu. Uusi pentu ei korvaa edellistä mutta on aivan oma persoona.
Jotenkin kummasti lohduttaa, kun joku toinen on kokenut jotain samankaltaista. Uusi koira on tietenkin oma persoonansa ja sillä se täyttää omistajansa elämän. Totta, se auttaa surusta selviytymisessä. :)
Lähetä kommentti