"Sen, että koirani olisi minulle kaikkein rakkain,
sanot sinä, ihminen, olevan syntiä,
koirani on uskollinen myrskyssä,
ihminen ei edes tuulessa."
Siitä on olemassa toinenkin versio, ajatus täysin sama, mutta kunnian tästä lausumasta saa entisajan saksalainen politiikko, Konrad Adenauer.
"Der Mensch verläßt Dich schon bei leichtem Wind,
der Hund verläßt Dich nicht bei stärkstem Sturm."
Ihminen hylkää sinut jo vähäisessä tuulessa,
koira ei jätä sinua kovimmassakaan myrskyssä.
6 kommenttia:
Joillekin ihmisille koira on ihan varmasti tärkeämpi myös kuin monet ihmiset. Tämä voi johtua monestakin seikasta, mutta olen vakuuttunut, että näin on. Eikä koira toisaan hylkää. Enpä ole ainakaan ikinä kuullut, jos ei karkuretkiä lasketa. Terveisiä Saksaan M-L ja Ossi.
Ihania tekstejä, pitää oikeen kirjoittaa itelle ylös ne.
Jos rakastan koiraani enemmän kuin joitain ihmisiä, johtuu se siitä, että ihmiset ovat sössineet oman suhteensa minuun. Koira ei tee sitä koskaan. Koiraton ihminen ei tää raikkautta koiraan ymmärrä, se on fakta. Mutta mitäs me koiraihmiset siitä. Katsoisivat koiraan ihan karvoja myöten, niin ymmärtäisivät miksi ja ottaisivat opikseen.
Terkkuja Essilästä ja haleja
Näin on. Karkuretketkin johtuvat yleensä vieteistä, ei koira kai ikinä lähde pois uutta elämää etsimään, vaan nimenomaan nuo vietit vievät.
Terveisiä täältä sinne Pohjolaan!
On se tuo koira kyllä ihmeellinen eläin. Lienee ainoa, joka on oikeasti ihmisen ystävä. Miksiköhän vain koira? Ihan luonnostaan koira hakeutuu ihmisen luo ja osaa sopeutua ihmisperheen laumaan. Ihmeellistä.
Onko koira varta vasten luotu tähän tarkoitukseen, yksinäisen ihmisen ystäväksi ja isompaan perheeseen/laumaan jäseneksi?
Terveisiä Essilään!
Valtavan hyvin sanottu F. Assisilaiselta - ottaen huomioon vielä ajankohdan, jona hän eli. Kiitos kun suomensit tuon meille! Minä tunnustan ihan suosiolla, että kiinnyn koiriini lujemmin kuin moniin ihmisiin, olen ollut sellainen pienestä pitäen, ts kiinnyin jo lapsena meidän perheen lemmikkeihin tavalla, jota meidän isä piti epänormaalina...onneksi tässä iässä voi jo antaa piutpaut sille, mitä mieltä muut ihmiset siitä on! :-)
Voimia sinulle edelleen, näin itse viime yönä pitkästä aikaa unta Mirasta, olin lähdössä matkoille ja halailin ja pidin Miraa kovasti hyvänä ennen matkaa. Aamulla herätessä oli taas kova ikävä.
Minäkin olin jo ihan varhaislapsuudesta lähtien koiriin rakastunut, olin ihan kaipauksesta kipee, ennen kuin sain ensimmäisen oman koirani. Siihen asti lyöttäydyin koiria taluttavien seuraan kylkiäiseksi... Monet sen sijaan tykästyvät eläimiin vasta aikuisiällä.
Toivoisin minäkin näkeväni unta Vilistä. Näen muutenkin hyvin harvoin unia ja jos näen, niin yleensä mukavia. Edesmenneistä omaisistani olen nähnyt unia, jossa aivan kuin tavataan taas tai tulevat kylään. Niistä on jäänyt aina tosi hyvä mieli, ihan kuin oikeasti oltaisiin tavattu mukavissa merkeissä.
No, ehkä minullakin on jonain päivänä (=yönä) mahdollista halata Viliä, kuten sinulla on ollut onni "tavata" Mira uudestaan.
♥
Lähetä kommentti