 |
| Erästä koirapuistoa |
Olen miettinyt, mikä olisi näin koiran omistajana kauheampaa kuin koiran kuolema. Vielä pahempaa olisi, jos koira katoaisi, häviäisi jäljettömiin löytymättä enää koskaan. Se olisi kyllä kaikkein kauhein mahdollisuus, ikuinen epätietoisuus koiran kohtalosta.
Täällä häviää noissa suurissa puistoissa, joissa saa pitää koiria vapaina, jatkuvasti pikkukoiria. Pusikoissa vaanii koiravarkaita, jotka houkuttelevat tykönsä ja nappaavat kohdalleen osuvan pienen koiran syliinsä ja poistuvat paikalta. Koirasta tulee uusi lemmikki jollekin tai vieläkin useammin ns. pimeiden koirien synnyttäjä tai siittäjä. On olemassa järjestelmällistä koirien varastamista yleensä itäisistä naapurimaista. Näistä suurpuistoista ja varkaista varoitetaan jatkuvasti, mutta ihmiset ovat niin luottavaisia ja antavat tietenkin mielellään koiriensa telmiä vapaina. Eräät luottavaiset jättävät pienen koiransa ostoskeskuksenkin ulkopuolelle odottelemaan. Toivoa sopii, että koira on siellä vielä, kun emäntä/isäntä palaa takaisin.
 |
| Vili 2kk |
* Illat ovat pahinta aikaa itselleni. Silloin tulee Vili erityisesti mieleen ja silloin on myös eniten aikaa ajatella. Makuuhuoneeseen liittyvät myös ne viimeiset, ikävät muistot. Olen lukenut, että surua pitäisi hoitaa kuuntelemalla tunteita herättävää musiikkia tai katselemalla liikuttavia elokuvia. Ne saavat aikaan tunnelukon avautumista, helpottavat itkemistä, joka saattaa olla jumissa. Menisipä nyt joku kuninkaallinen teeveessä avioon, niin auttaisi minuakin. Tosin traagisesti menehtyneen Hollannin prinssin siunaustilaisuus saattaa tulla täällä televisiosta, sekin olisi hyvä.
* Eräs suuri ketutuksen aihe on, kun tahtomattani törmään johonkin raakaan kuvaan, joka liittyy eläinrääkkäykseen. Yksi klikkaus pahaa aavistamatta ja zak, siinä on kuva tai kaksi, joita en saa enää mielestäni pois. Ne palaavat juuri iltaisin mieliin, juuri äskettäin valvoin puoli yötä, kun en päässyt näkemästäni eroon. Ihmisten julmuus ja ilmeisesti siitä nauttiminen on kuvottavaa.
* Olen huvitellut aikani kuluksi katselemalla Hampurin löytöeläinten kuvia toivoen samalla, että yksikään niistä ei koskettaisi minua. No, ihan ei toive ole toteutunut. Huoh.
Ja mitä tekee ihminen yksin tyhjässä, hiljaisessa kodissa? Ei koiraa eikä tällä hetkellä miestäkään. Se ihminen juo päiväkahvinsa yksin ja sortuu huomaamattaan suklaan syöntiin...
* Toinen huomio, minkä tein, oli raitapaitojeni yllättävä määrä. Silittäminen ei ole lempipuuhaani ja harvoin silitän näitä puuvillapaitojanikaan. Nyt kun sattui niitä useampi silityslaudalle, niin on pakko todeta, että tykkään kai raitapaidoista. Tässä peräti neljä marimekkoa ja yksi finnwear.
Löysin eräille pallopojille sopivan kuvan
8 kommenttia:
Luin äkkivikkelään, että "mikä olisi kauheampaa kuin koiran kuolema" ja keksin montakin asiaa. Sitten luin lauseen uudelleen. Kun katselen päätettä yleensä toinen silmä peitettynä, niin näen välillä mitä näen..
Aika kamalaa, että siellä on ihan järjestelmällistä koirien varastamista. Tosin en kyllä täällä Suomessakaan jättäisi koiraa mihinkään marketin eteen, se on varma.
Nuo eläinrääkkäysjutut ovat kammottavia. Niitä tapahtuu ympäri maailman, valitettavasti.
Jos suklaa yhtään lohduttaa, niin määrään sitä sinulle pari kiloa vuorokautta kohti. Itsekin taisin syödä levyllisen joka päivä sairaalassaoloni ajan. Tulihan sitä syötyä, varmaan 35 levyä. Ensimmäisinä päivinä en näet tajunnut, että siellä sairaalan käytävällä kiersi joku konditoriakärry:)
Meilläkin on muuten myynnissä "italialaisia" purkkitomaatteja. Enpä taida enää ikinä ostaa. Joskus olen muutaman purkin ostanut. Muutenkin ostan kesät talvet kotimaisia vihanneksia. Ei kait se kasvihuonevihannestenkaan ostaminen nyt niin eettistä taida olla, mutta tuenpahan omalta pieneltä osaltani sentään kotimaista työllisyyttä.
Varsin ihana, tuo mutakoiran kuva. Saksaan terveisiä Ossilasta!
Minäkin olen miettinyt usein, miten kamalaa olisi, jos koira katoaisi. Meidän edesmennyt Ines-westie ja nyt Rilla oli/on sellaisia karkaamiseen taipuvaisia, joten pelko katoamisesta ei ole ollenkaan tuulesta temmattu.
Ja juuri muuten viikonloppuna päivteltiin siskontytön kanssa jälleen kerran kaupan ulkopuolelle jätettyja koiria. En voi käsittää, että joku uskaltaa jättää koiranasa ilman vartiointia. Koira saattaa päästä karkuun, se voidaan varastaa tai sille voidaan antaa syötäväksi jotain sopimatonta, tai jopa myrkyllistä. Kuka haluaa ottaa tuollaisia riskejä!??!?!
Sinulle lähetän kovasti empaattisia ajatuksia ja voimia toipumiseen.
Ai niin sen unohdin vielä laittaa, että koiran katoaminen ja se epätietoisuus olisi minun mielestäni melkein kamalampaa kuin koiran kuolema, kun monta vuotta saisi olla epätietoisuudessa, että mitä sille lemmikille oikein kävi. Jossain vaiheessa sitten ainakin voisi olla varma, että nyt se ainakin on poissa....
Tilasin muuten yhdestä divarista sen Voitto Viron Toni, veljeni- kirjan.
Minulta hävisivät kerran molemmat lappalaiskoirani, ei sentään yhdessä. Toinen oli vielä yltiöpäinen pentu ja toinen lähes kuuro ja sokea vanhus. Molemmat olivat yön yli häviksissä, ne olivat aivan lohduttomia tunteja. Onneksi löytyivät.
Kiitos lohdutuksen sanoistasi!
Suomessa toimii myös itämafia, joka tuottaa niitä pimeitä pentuja varastamalla pieniä rotukoiria. Silloin Viliä hankittaessa lueskelin netin koiranmyyntimainoksia ja siellä oli tiuhaan hoonolla suomella ilmoituksia tyyliin "koiranpentu naisia myydään" jne. Ja ihmiset ostavat, kun halvalla saavat...
Tuo suklaansyönti on kyllä kauhea pahe, kun en osaa pysyä kohtuudessa. Kai se silti on parempi kuin tupakointi tms.?
Terveisiä Ossilaan täältä hiljaisesta kämpästä!
Heh heh, HooPee, ku olitkin löytänyt sopivan palloilukuvan. Ny olis just sopivan kuranen ilma pelaamiseen, mut ei voida, ku Tuiskun polvi on kippii. Mut me köllitään keittiön uunin edessä, ku äippä älys sytyttää siihen valkeen.
Me ei hyväksytä pentukauppaa eikä myöskään korien sieppaamista. Jyrkkä EI moiselle toiminnalle! Muiskut sulle.
Myös minä määrään sinulle suklaata!
Niin, kyllä niitä koiria katoaa täälläkin. Oliskos vuoden verran aikaa, kun Tahvon sisko vietiin kaupan edestä omistajan pikaisen maidon haku reissun aikana.. Koira onneksi saatiin takaisin, valvontakameroiden ja valveutuneen ulkopuolisen avulla. Mutta jännitystä piisasi myös meille. Itse en uskalla koiria jättää mihinkään. Jos joskus lenkillä ollessa mieli tekee käväistä kioskilla, kyttäilen ulkopuolella ettei kassalla ole ketään, syöksyn sisään ja maksan ostokseni. Monesti olen miettinyt, että mitähän ajattelee kioskin myyjä, kun yksi kurkkii ikkunoista sisälle ja odottaa, ettei siellä ole muita. Kolmen koiran nappaaminen vaatii jo hieman suunnittelua, mutta siltikin.. Jos taas olen liikkeellä yhden koiran kanssa, nappaan koiran kainaloon ja menen sisälle. Vaikka niinhän ei saisi tehdä. Vielä ei ole kukaan mitään sanonut, jos sanoo, niin sitten jätän kioskilla käynnit koiran/koirien kanssa tekemättä. Kauppareisuille koirat eivät mukaan pääse, ellei mukana ole toista ihmistä joka jää koirien kanssa ulos.
Koiran katoami8nen on minusta vielä kauheampaa kuin tuo lopullinen luopuminen. Oman koiran lähdössä pääsee tekemään sen surutyön ja käymään läpi koko tunneskaalan. Katoaminen on yhtä miettimisen ja huolen tuskaa aina siihen asti kunnes uskoo ja ymmärää ettei rekkua ole eikä se tule. Ja sittenkin jäytää se epätietoisuus ja murhe.
Yhdelle blogitutuistani on käynyt niin. Hänen kennelistään hävisi kaksi koiraa, karkasivat siis. Eikä ole löytynyt. Siitä on jo yli vuosi, joten surutyökin on jo tehty varmaan sen massiivisen etsintäoperaation jälkeen.
Suklaa lohduttaa, se on fakta. Että anna palaa vain, kerkiät kyllä sitten pistämään itsesi ruotuun myöhemminkin. Eikä se ole kovin kamala pahe tuo herkun napsiminen.
Ei koita se päivä, että jättäisin koiriani valvomatta mihinkään. Ja kauppareissut teen ihan itekseni. Ja kaikki muutkin reissut, joissa pitää pistäytyä sisällä jossain. Surettaa nuo yksinään istuksivat rekut. Ei oo koiran lenkittämistä jos hänet kauppareissulle raahaa. Lenkitys on kahdenkeskistä laatuaikaa. Hän ansaitsee sen.
Voimia sinulle suklaanmakuisasti toivotellaan täältä Essilästä. Suukko Essiltä.
Lähetä kommentti