Sivut

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Heinäkuun sekavat

Vihdoinkin on hiukan lämpöisempää, peräti +20 astetta, joten me aiomme pitää tämän kuukauden 
lomaa bloggauksesta. Muiden blogeja luetaan silti, ainakin sateen sattuessa.

Vilin ensimmäinen tämän kesän punkki löytyi korvalehdestä. Poiston jälkeen Vili nuuski pihdeissä olevaa punkkia kauan ja hartaasti. Olisi popsinutkin sen, jos olisin sallinut.


Vili innostui pitkästä aikaa kaluamaan luuta.

Vilin pehmoleluvalikoima pääsi pesulle.


Tosin Vili ei leiki kuin muutamalla öttiäisellä, superlelu on edelleenkin tuo vihreä lapsuudenkodista mukaan saatu. Sateiden takia niitä jouduttiin lopuksi kuivattelemaan sisätiloissa.

Ihminenhän pohtii toisinaan ihan olemattomia asioita. Kuten minäkin tässä. Kesti aikoinaan kauan, ennen kuin tiesin Turussa, millä puolella Aurajokea kulloinkin olin. Siis tois pual vai täl pual jokke. Kerrottakoon tietämättömille, että täl pual jokke ollaan silloin, kun ollaan Tuomiokirkon puoleisella rannalla. Tämä siksi, että alkuperäinen Turku on perustettu joen sille puolelle. Sittemmin Turku laajeni joen toisellekin rannalle, jossa nykyään on kaupungin keskusta, mutta silti siellä ollaan tois pual jokke.
Jotta kaunis Turun murre ei keneltäkään unohtuisi, niin tässä kyltti, joka sijaitsee Förillä (Suomen ainoa kunnallinen jokilautta), joka kuljettaa ihmisiä Aurajoen yli rannalta toiselle eli tois pualt täl pualel ja tält pualt toisel pualel. Toki aavistelen, että vain paljasjalkaisen turkulaisen mielestä tuo murre on kuin musiikkia korville...


Kuvan tarjoaa Wikipedia.

Selkeä jatko edelliselle pohdinnalle on se, että kummalla puolella Elben jokea nyt olemme. Mietin sitä mielessäni ja päädyin, että me olemme etelärannalla. Kas kummaa, kartasta kun katsoin, niin eipäs ollakaan. Elbe virtaa niin etelävoittoisesti, että lähes koko Hampurin kaupunki sijaitsee Elben pohjoispuolella. Oppia ikä kaikki.


Tämmöiset autot jakavat aterioita vanhuksille.
Soppakattila katolla.


Tapaamisiin elokuussa.


13 kommenttia:

Tuisku ja Wiima kirjoitti...

Viättäkää hilpee ja rento loma!

Arttu kirjoitti...

Nautiskelkaa kesälomasta ja ottakaa pliis hiukan tästä meidän helteestä...

Marja-Leena kirjoitti...

Huisin hauskaa kesälomaa. Vili on tosi herrasmies lelujaan kohtaan - oikeasti. Terveisii sinne puol lahtee... M-L ja Ossi.

Maria, mäyräkoirien ihminen kirjoitti...

Mukavaa taukoa ja ihastuttavaa kesänjatkoa koko porukalle! :) Tavataan taas heti kun tulette takaisin :)

Vilille kuonopusut, ja komppaan Marja-Leenaa: tosi herrasmies <3

Anonyymi kirjoitti...

Heleää heinäkuuta Vililään! Hieno kuva Vilistä tuo blogin otsikkokuva. Muutkin kuvat ovat tosi kivoja. Miten kummassa Vili osaa pitää pehmot noin hyväkuntoisina? Ei onnistu meillä.
Pitäkää kivaa, ladatkaa akut ja tulkaa taas takaisin elokuussa. Me odotellaan.

photou kirjoitti...

Ihanaa lomaa! :)

Liftari kirjoitti...

Hilpeän keveätä heinäkuuta koko porukalle. Ja odottelen paluutanne. Hiljaisempaa tää kesäaika on, silä kesästä pitää myös nauttia ihan muulla tavoin kuin istuksia koneen ääressä. Sitä ehtii talvella tekemään ihan tarpeeksi.
Essiltä oikein iso halaus Vilille.

Párek pakisee kirjoitti...

Tultiin kertomaan, että bloggeri poisti yllättäen Párekin koko blogin jonkun häikän vuoksi. Toimittiin sitten ohjeiden mukaan, mutta ei sitä enää mistään löydy, koko homma on poistettu. Nyt mietitään josko lopetettais koko bloggailu ja oltais vain naamakirjassa. Olisivat voineet etukäteen varoittaa, että ovat blogia poistamassa!

Hanne kirjoitti...

Voihan kurja. Et ilmeisesti ollut ehtinyt tallentaa blogiasi itselle. Kävit varmaan myös lukaisemassa https://support.google.com/blogger/answer/87065

Onko mahdollisuuksia saada se takaisin? Tai aloita uusi blogi? Sinulla on niin maanmainio tapa kirjoitella, että ihan mielelläni lukisin blogiasi jatkossakin, hukkaan menee kyllä naamakirjassa tuo kirjoittamisen taitosi.
Pää pystyyn silti, elämä jatkuu, kuten varmaan ihan omasta kokemuksestasi tiedätkin, tapahtuipa ympärillä mitä tahansa. ♥

creek kirjoitti...

Tulin toivottelemaan kesälomia, mutta törmäsin tähän kommenttiin.
Mitä, onko mahollista että munkin blogi voi hävitä taivaantuuliin, jollen ole jotenkin erikseen tallentanut sitä? Olenkohan minä?
Hui, ku olen tuudittautunut, että mun kaikki muistiinpanot on täälä bittitaivaassa tallella..

Alkuperäiseen viestiini palatakseni: Ihanaa kesää teille <3

Hanne kirjoitti...

Itse olen tuudittautunut siihen uskoon, että tallentamalla blogini se on ainakin omalla koneella tallessa, voi olla, että ei sekään riitä...
https://support.google.com/blogger/answer/97416?hl=fi
http://www.ezka.org/2009/06/tee-varmuuskopio-blogger-blogista-3.html

Kiitos lomatoivotuksista, ei ole rantalomailua, vaan ihan akkujen lataamista. :)

Párek pakisee kirjoitti...

Heissan! Kaikissa saiteissa, joita google ehdotti blogin henkiin herättämiseksi kävin, ja tein temput, joita pyydettiin. Aina tuli vastaus, että blogi on poistettu havaitun uhkan vuoksi eikä sitä löydy netistä. No, mennyttä mikä mennyttä. Kuvathan ovat tallessa Picasassa. Tekstiä tässä valutetaan kaiken aikaa lisää, hyvässä hengessä ; ) ; ) Kiitos, että jaksatte lukea.
Uusi blogi on jo taas perustettu, se löytyy osoitteesta http://pitkopoika.blogspot.com/ aika moni kavereista on sinne jo löytänytkin. Tervetuloa mukaan ja vaikka jäseneksi!

Merja kirjoitti...

Iloisia lomapäiviä! Täällä ei lomailla vaan järjestellään 50-vuotissynttäreitä...

Punkki on ollut tänä kesänä jo Akullakin, jäi ilkeä jälki silmän viereen, kun ei saatu koko öttiäistä pois. Mutta ell ajatteli sen kyllä paranevan.
Minäkin pesen ajoittain kaikki karvalelut. Kumisista leluista Aku ei ole ikinä tykännytkään. Caro rakasti palloja ja vähintään itsensä kokoisia pehmoleluja, joiden viereen voi käydä makaamaan. Siiristä ei vielä tiedä. Nyt kelpaa kaikki - suosikki"lelu" lienee Aku?