Sivut

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Barffauksesta taas

Tässä tuore Jagsterin kirjoittama teksti. Itse kun en barffauksesta paljonkaan ymmärrä, niin enpä ota kantaa, koska en omaa mitään viisasta sanottavaa.

Maalaisjärkeä luihin
Kirjoittanut: Jagster - maaliskuu 31, 2013 // alkuperäinen teksti löytyy linkin takaa:  Katiska

"Maalaisjärkeen vedotaan koiranruokakeskustelussa aina siinä vaiheessa kun joku kysyy liian vaikeita. Ja koska kirjoitan omista kokemuksistani, niin se joku on on minä ja liian vaikea kysymys on miksi käytetään luuta ruokinnassa – barffista siis taasen puhutaan. Maalaisjärki on siis ruokinnan ikioma natsikortti. Se lyödään säännönmukaisesti pöytään kun faktat ja perustelut loppuvat, ja on aloitus nokitukselle, jossa siirrytään henkilökohtaisuuksiin. Luita, koska maalaisjärki. Ei tiedetä, koska maalaisjärki. Homer Simpson totesi, että faktoillahan nyt voidaan aina perustella mitä tahansa. Hän oli väärässä. Maalaisjärjellä voidaan perustella ihan mitä vain.
Olen kysynyt tätä sen miljoona kertaa, ja kysyn uudestaan. Kommentointi on auki vastauksia varten.
Mikä ravitsemuksellinen rooli luilla on; miksi pitäisi antaa annoksesta (n. 2,5% koiran painosta) 60 % lihaisia luita?
Minä vastaan saman tien. Luiden ainoa rooli on olla kalsiumin lähde. Luusta ei saada yhtään mitään muuta. Tai saadaan, fosforia. Mutta sitä saadaan lihasta, fosforista ei ole koskaan puutetta. Luusta saa hieman magnesiumiakin, mutta vaatimattomia määriä. Ei mitään muuta. Ei proteiinia elimistön huoltoon ja rakentamiseen. Ei rasvaa polttoaineeksi. Ei vitamiineja suojelemaan kehoa. Pelkkää kalsiumia.

Edellyttäen tietysti, että annetaan luita. Rustoista ei saada edes sitä kalsiumia.

Maalaisjärki ei siis perustele mitenkään luiden käyttöä. Minä en ainakaan haluaisi, että termi maalaisjärki muuttuisi tarkoittamaan tietämättömyyttä, osaamattomuutta ja haluttomuutta oppia uutta; ottaa selvää. Maalaisjärjen käyttö vaatii perustietoja ja -taitoja. Maalaisjärkeä käytetään silloin kun joudutaan uuteen tilanteeseen ja sen ratkaisuun käytetään muita tietoja ja taitoa. Jos täytyy halata naula, niin maalaisjärki kertoo, että kannattaa käyttää vasaraa, ei hohtimia. Jos jakoavain on kadoksissa, niin maalaisjärki neuvoo käyttämään lukkopihtejä. Mutta maalaisjärki ei neuvo käyttämään bensaa kiukaan sytyttämiseen, koska grillissä käytetään sytytysnestettä. Vielä vähemmän maalaisjärki käskee syöttämään lapselle pelkästään papuja ja porkkanaraastetta, vaikka joku elämästä eksynyt elävän ravinnon guru näin on käskenytkin tehdä.

Minä kerron mihin perustuu maalaisjärki suurten luumäärien syöttämiseen barffissa. Se perustuu siihen, että australialainen eläinlääkäri Ian Billinghurst näin käski tehdä, ja kutsui sitä luonnolliseksi. Luonnollisuus on kova juttu, sillä voi perustella mitä tahansa. Epäterveellisyys, koska luonnollisuus.

Lainaan pienen pätkän tulevan barf-ruokintaoppaan esittelyosasta:

Jotta jatkossa olisi helpompi ymmärtää miksi Billinghurst määrättyjä asioita suositti ja toisia kielsi, niin on pakko mennä lyhyesti hänen ammatillista henkilöhistoriaansa läpi. Se auttaa myös osaltaan ymmärtämään miksi vaihtoehtohoidot ovat eräällä tavalla kaapanneet barffin itselleen – syy ei ole yksin kielteisessä suhtautumisessa teollisiin ruokiin.
Billinghurst on alkuperäiseltä koulutukseltaan agronomi ja ravitsemustieteilijä. Hän valmistui 1966 eli aikana, jolloin edes ihmisten ravitsemuksesta ei tiedetty kuin murto-osa siitä mitä tänään, eikä koirista sitäkään vähää. Valmistumisensa jälkeen hän siirtyi samantien tutkijaksi, eli käytännössä opettamaan maatalouteen liittyviä asioita. Tuota kesti viitisen vuotta ja hän päätti aloittaa eläinlääkärin opinnot, jotka hän sai päätökseen 1976. Eläinlääkäreille ei opeta missään, tänäkään päivänä, koirien ravitsemusta, mutta Billinghurstilla oli sentään perustiedot aiheesta – ihmisistä tosin. Nykytiedon mukaan vanhentuneet ja laajoilta osin myös väärät, mutta kuitenkin perustiedot.
Valmistuttuaan eläinlääkäriksi hän aloitti oman vastaanottonsa saman tien, ja pohja barffille alkoi syntyä. Billinghurstin mukaan jokainen kerta, kun hän käsitteli sairaita koiria, niin ne ruokittiin teollisilla kuivamuonilla. Aivan samalla tavalla jokainen kerta, kun koira oli terve, niin sitä oli ruokittu lihalla, luilla ja ruuantähteillä. Raa’alla ravinnolla siis.
Tässä osutaan ensimmäisen kerran barffin heikkouksiin. Jokainen tietää, että tuo jako sairaiden ja terveiden välillä ei pidä paikkaansa. Ei pitänyt silloin, eikä tänään. Ei Australiassa, eikä Euroopassa. Koirat eivät myöskään eläneet luilla ja raakaravinnolla, vaan niiden ruokinnan pohja perustui ihmisten ruuantähteisiin. Jos jokin ero verrattuna kuivamuonilla syötettyihin oli, niin se oli ruuan vaihtelevuus. Ei kypsennys tai luiden määrä. Tämän asian Billinghurst kuitenkin ohittaa. Hän syyllistyi rankkaan yleistämiseen sekä eräällä tavalla olemassa olevan tilanteen tulkitsemiseen omien tavoitteidensa mukaan. Ensimmäinen yhtymäkohta yhden asian vaihtoehtoliikkeisiin on selvä: asioiden mustavalkoinen ja yksinkertaistava vastakkainasettelu.
1980-luvulla hän tutustui niin sanottuun perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen, ihmisille suunnattuun. Muinaisista kiinalaisista ja heidän kyvyistään voidaan olla montaa mieltä, mutta fakta on, että se ei ollut lääketiedettä. Kiinalainen parannustapa ei perustunut sairauden aiheuttajien tunnistamiseen eikä ihmisen fysiologian ja rakenteen tuntemiseen, koska muinaisessa ja vielä vanhassakin Kiinassa anatomian tutkimus oli kuolemalla rangaistavaa. Ensimmäiset ihmisen anatomian oppikirjat saapuivat Kiinaan vasta portugalilaisten mukana. Kiinalainen parantaminen perustuu siis yrttien tutkimattomaan käyttöön, mutta vahviten energiavirtojen käsittelyyn. Tämä kontaktipinta on se syy, miksi vaihtoehtohoitajille oli niin helppoa samaistua Billinghurstin oppeihin. Se saattaa olla myös syy siihen, miksi barffissa on niin paljon teorioita, jotka sotivat koirien fysiologiaa ja aineenvaihduntaa vastaan. Billinghurstilla oli jo aikoinaan kohtuullisen jouheva suhtautuminen omiin väitteisiinsä faktoina, ja tämä yhdistettynä uskomushoitojen opiskeluun kertonee myös miksi Billinhurstia itseään ilmiselvästi ei vaivaa määrätty satuilu barffin suhteen.
1993 Billinghurst julkaisi ensimmäisen barf-kirjansa: Give your dog a bone. Se löi itsensä kohtuullisen nopeasti maineeseen ja mukaviin myyntilukuihin. Opetuksessa uransa aloittanut Billinghurst siirtyi vauhdilla itselleen varmasti omimpaan rooliin ja alkoi saada leipänsä kiertelemällä maailmaa luennoimassa barffista. Kaksi muutakin barf-kirjaa ilmestyi ja barf Billinghurstin luomana ruokintatyylinä oli vallannut asemansa.

I rest my case. Tai kuten joskus todetaan, annan matkalaukkuni levätä. Mutta maalaisjärki kylläkin sanoo, että koiralle kannattaisi antaa ruokana ruokaa, ei luita."

Lisää saman kirjoittajan kynästä: Barf esimerkkinä

4 kommenttia:

Liftari kirjoitti...

Olen samaa mieltä Jagsterin kanssa luiden "terveellisyydestä" ja aika monesta asiasta eri mieltä. En halua tätä herraa tavata, koska luulenpa, että meillä olisi hetkessä tulikivenkatkuinen keskustelu (lue riita/väittely) aikas monesta aiheesta.
Kyllä terveitä koiria on paljon ilman barffiakin. Mutta tunnen myös barffaavia koiria, jotka ovat parantuneet allergioistaan ja koiria jotka barffaamalla ovat olleet tosi terveitä. Mutta toisaalta tunnen myös yhden, joka on sairastunut ja aika vakavastikin siitä huolimatta,. Ja taas toisaalta myös parantunut koska kunto oli niin rautaisen hyvä sekä barffin että myös liikunnan vuoksi.
siitä olen samaa mieltä, ettei maalaisjärki ole tyhmyys vaan aikojen kuluessa opittuja asioita käytännöistä jotka ovat osoittautuneet hyväksi. Minkään asian kanssa ei fanaatikko juurikaan kannata olla.
Kiinalaisen lääketieteen nimiin olen kyllä valmis vannomaan. He osaavat hoitaa ihmistä kokonaisuutena, länsimaissa hoidetaan vain oire jos aina sitäkään.
Mielenkiintoinen postaus jälleen sinulta . Asiaa pitääkin katsoa useammalta kantilta. saa laajemman näkymän.
Terkkuja ihanalle Vilille.
Työkaverini, joka otti eläinsuojelun kautta pari tipsua kotiinsa omakseen, on hurmaantunut heistä aikalailla. Näin sitä vietiin kaveria, jolla aina ennen oli ollut vain isoja koiria. Tämmöisiä syrämmen murskaajia nää tipsut on.

Arttu kirjoitti...

Kiinalainen lääketiede verrattuna barffiin... huh-huh mitä rinnastuksia tuossa lainatussa tekstissä. Tuon kiinalaisen kanssa en halua olla missään tekemisissä, mutta barffin ymmärrän koiran ja monen muun eläimen luontaisten ruuanlähteiden perusteella. Ei pelkillä luilla elä, mutta kyllä minä aion ne pitää pienenä osana koirien ruokavaliota. Jo luiden pureskeleminen työnä näyttää olevan koirille erittäin mieluisaa ja rauhoittavaa. Ei tästä enempää, en ole guru enkä opiskellut kumpaakaan alaa päivääkään ;)

Mielenkiintoinen keskustelu, kiitos taas siitä :)
Vilille rapsutuksia ja herkullista pääsiäistä!

Marja-Leena kirjoitti...

Kiitos HooPee mielenkiintoisesta lainauksesta. En ole perehtynyt barffiin, mutta aika kielteinen sävy siihen tuossa kirjoituksessa on. Mielestäni koira on kuitenkin aika pitkälle lihansyöjä ja siksi meilläkin syödään allergiaruuan lisäksi jauhelihaa, kanaa ja kalaa, satunnaisesti mitä sattuu olemaan.Ei nyt kuitenkaan niitä vihanneksia, mille Ossi todettiin allergiseksi. Se nyt on ainakin varma, että se henkilö joka keksi tämän barfin - nimi kerkisi jo unohtua, on tehnyt kirjoillaan mukavan tilin.

Saksaan terveisiä ja mukavaa pääsiäisen jatkoa sekä Vilille paljon rapsutuksia, M-L ja Ossi.

Anne kirjoitti...

Mielenkiintoinen ja erilainen teksti. Harmi vaan, että se oli lähinnä keskustelua herättävä, eikä esim. tutkimusperäisiä faktoja. Välillä niin kaipaisi jotain tutkimuksia koiran syömisestä.. No, muistaapa ajatella omillakin aivoilla, eikä vain noudattaa sokeasti yhden ihmisen julistusta.

Koiran ruokinta on siinä mielessä hankalaa, että koira voi periaatteessa elää pitkän ja terveellisen elämän melkein millä ruoalla vain. Joku elää halvimmalla mahdollisellä kuivamuonalla, toinen syö kotiruokaa, kolmas vaikka sitä hyvin luupitoista barffia.. Yritä siinä sitten miettiä, mitä omalleen syöttää. Välillä tuntuu, ettei tässä muuta voi kuin tarkkailla omaa koiraa ja käyttää sitä maalaisjärkeä (toki muiden kokemuksista on hyötyä, mutta koiratkin ovat aina erilaisia).

Rapsuja Vilille!