Tämä koirapoika Vili voi tätänykyä ihan hyvin (kop kop, toivottavasti ei tule takapakkia, kuten aina, kun kehuu). Miten se vanhakansa sanoikaan, kell onni on, se onnen kätkeköön. Pitäisi vissiin kuunnella vanhaakansaa... Nappulat ja kaupan purutikut on poistettu totaalisesti ruokalistalta, ei enää edes herkkuina ja hyvin pyyhkii. Ruokahalu hyvä.
Kurjan kurja juttu on sen sijaan se, että Viliä ei uskalla enää ollenkaan laskea haistelemaan muita koiria. Aikaisemmin (Suomessa) Vili oli hyvin sopuisa kaikkia koiria kohtaan. Nyt Vili käy kimppuun heti, kun on puremaetäisyydellä. Muutama itseään pienempikokoinen kastraattiuros on saanut Vilin suosion, mutta muita näykkäisee heti kuonoon. Ei edes haistele ja ota selvää, millainen koira on kyseessä. Itsensä kokoisista nartuista on myös tykännyt. Eikä edes välttele koirien kohtaamista, vaan hakeutuu mielellään lähikontaktiin ja sitten kuonoon kiinni! Haistaako koirat jo kaukaa, onko kyseessä uros, narttu tai kastraatti? Tämä aggressiivinen käytös on alkanut täällä uudessa omassa kodissa, väliaikaisessa majoituksessa ollessamme se kohdistui ainoastaan siihen yhteen koiraan, jonka kanssa tuli tappelu. Nyt on kaikki urokset maalitauluina. Onneksi täällä ei ole niin paljon koiria kuin siellä majapaikan seudulla.
 |
| Taasko minusta puhutaan pahaa? Minäkö muka Kulmakunnan Kauhistus? |
Olen pohtinut tuota käyttäytymisen muutosta. Onko syynä se, että Vili koki todellisen seksuaalisen heräämisensä juuri täällä, heti saapumisemme jälkeen, siellä majapaikassa? Siellä oli sen Vilin kaverikoiran "ystävätär" juuri juoksussa ja se haju kulkeutui ilmeisesti sen pystykorvan mukana Vilin nenään. Sellaista nylkytystä Vili ei ollut ikinä aikaisemmin pitänyt! Muutenkin Vili heräsi miehuuteensa vasta vuosi sitten, mutta se oli lievää esipuberteettia kai, nyt oli tosi kysymyksessä. Kylmään suihkuunkin Vili joutui pari kertaa, kun liikkumiskyky hävisi, tietystä syystä... Toiko tuo jakso urosmaisuuden nyt pinnalle?
Asiasta kolmanteen...
Vilin sohvanvaltaus ei rajoitukaan enää siihen yhteen nurkkaan, vaan Vili makoilee missä sattuu. On kokeillut nyt koko sohvan läpi ja hyväksi havainnut. Usein istuu meidän kanssamme töllöttämässä teeveetä ja ilman muuta on joka päivä mukana päiväkahvilla.
Oma soffa on edelleenkin kuitenkin se mieluisin paikka. Aikaisemmin Vilillä oli kaunis talonpoikaispeili soffansa yläpuolella, nyt sen sijaan parvekkeenoven ikkuna. Taso siis säilyy, eikö tuo näköalaikkuna nyt sentään ole ainakin 3*** tähteä? Näköalasta voidaan kyllä olla montaa mieltä...
 |
| Oma peti, kullan kallis. |
Eipä tässä muuta, kylmä vuodenaika on tullut sinne ja tänne. Ikkunoista ja ovista vetää, siihen tuo lievitystä tämä komea mäykky, Mr. Vedon Estäjä.
 |
| Vedonestäjä. |
8 kommenttia:
Erittäin komee toi Vedon Estäjä. Ketähän se muistuttaa? Kih hih.
Vilin oma sohva on kyl tyylikäs. Ei oo moista monella koiralla. Eipä. Niin, ja me ollaan kyl sitä mieltä, että onnee pitää oikein levitellä, ku se sattuu kohalle. Nauttia siitä.
Hei, minkä niminen tuo Vilin kasvattaja oli? Pohdin josko ystäväni tipsu olisi myöskin kotoisin sieltä..
Vili on Saseran Jethro, kuten oikella palstalla olevan Vilin kuvan yläpuolella lukeekin. Kuvaa klikkaamalla pääset Kennelliiton KoiraNettiin.
Oliskohan Mr. Vedon Estäjän mallina ollut joku nakki tms...
Ja oikeassa olette, iloa ja onnea pitää levitää, mutta miksi se pitää myös kätkeä? Pahan päivän varalleko?
Vähäks hieno toi vetoisuuden estäjä!
Taitaa Vilillä olla kriisi reviirinsä kanssa? Vieras ympäristö saa varuilleen ja pienen koiralaisen pitää olla jo valmiiksi puolustuskannalla, mistäs sitä tietää onko se vastapuoli kiva kaveri vai ei. Pienen koiran uhoa, tuttua täälläkin... Jalohan on aloittanut äänekkään protestoinnin etenkin isoja tummia koiria kohtaan, myös lyttykuonoiset (mopsit, ranskikset) ja taistelurodut (staffit) saa saman reaktion aikaan. Yhdistän Jalon kohdalla ärhentelyn epävarmuuteen, joka on alkanut ilmetä muillakin tavoin: aina ja joka tilanteessa yhtä itsevarma Jalo on alkanut mm. stressata voimakkaasti meillä vierailevia kyläilijöitä. Syytä selvitellään, koiran mielenliikkeitä kun on toisinaan vaikeahkoa tulkita :(
Voi kunpa Vilikin protestoisi äänekkäästi, tämä mokoma ei edes murise, saati sitten hauku. Tämä hyökkää ennalta-arvaamatta. Vili on aina pennusta lähtien ollut itsevarmuuden perikuva, rauhallinen, iisi eikä järkyty vieraista lainkaan. Katsoo, kuka tulee, sitten yleensä poistuu jonnekin koisimaan tai käy ihmisten jalkojen juureen makaamaan.
En siis koe Viliä epävarmaksi ollenkaan. Vaan mistäpä sen ihan oikeasti tietää. Samanlaista arvaamista on kuin kaikki koiran mielenliikkeiden tulkinnat.
Kyl ny iski kateuden kyy. Ihanat kukat kaktuksissa. Ei kuki täällä ei, murrrkele. En vissiin osaa hoitaa niitä sitten oikeen.
Vili on varmasti kaiken muuttamisen ja hösäämisen keskellä päässyt vaivihkaa kasvamaan isoksi pojaksi. Nyt on sitte alkanu tuo reviirin tekeminen. Kyllä hän siitä tasoittuu, mutta olishan se hyvä saada kitkettyä tuo jyrsiminen toisten kuonoissa pois. Onni on samaa kaliiberia, joten meillä mennään tiukasti ohi ja kiinnitetään huomiota muualle. Lähes kaikista Donnista Onni kyllä tykkää. Nyt Onni on rauhallisempi myös uroksia kohtaan , kun laitettiin se kapseli eli kemiallinen kastraatio kesäkuussa. Kapseli kestää vuoden. Ja varmaan sitten uusi kapseli, kun tästä voima menee, jos näyttää siltä että hormoonit alkaa taas pörrätä liikaa. Oisko siinä ratkaisu Vilillekin jos ihan mahdottomaksi kiihtyy?
Tuommosen vedon estäjän ois aivan ihana ja muistuttaakin vielä ihan mun lemppariotusta muutenkin.
Samat vinkeet meillä , ei mitään nappuloita eikä muutakaan sen tyyppisiä juttuja. Meilläkin menee hyvin ja nuo karmeimmat allergiakaudet ovat jääneet taakse. Toivottavasti pysyvästi ja sehän tarkoittaa, että skarppina pitää pysyä kumminkin.
Terkkuja sinne kaikille
Puss och kram !
Kuulostaisi kovasti siltä, että Vili ei oikein vielä tiedä missä tarkalleen ottaen on sen reviiri, joten yrittää sitten varmuuden vuoksi näyttää närhenmunia kaikille vastaantuleville uroksille.
Koirilla on käsittämätön hajuaisti, taatusti haistaa jo kaukaa mistä on kyse: kastroidusta, nartusta vai uroksesta. Meillä hormonihiirimäyräkoirat ovat yrittäneet narttujen selkään varmaan heti kun ovat saaneet pentuina silmänsä auki...selkeästi nyt huomaa teini-Aslanista, että elää kiihkeintä hurmosaikaansa, kun on niin narttujen perään, että menisi varmasti seinistä läpi, jos pystyisi. Alphonse on aavistuksen rauhoittunut, mutta on sitten vastaavasti ärhäkkäämpi reviiristään ja omasta koskemattomuudestaan, eli ottaa urosten kanssa yhteen kipakasti. Varoittaa ensin murinalla ja pinna on aika pitkä, mutta sitten jos toinen ei meinaa uskoa, ottaa kovemmat otteet käyttöön, mikäli pystyy. Yleensä ei pysty, kun ei pääse mellastamaan ilman silmälläpitoa, mutta muutama läheltä-piti-tilanne on ollut kun toinen uros ei ole suostunut heti alistumaan vaan on halunnut haastaa ja tapella.
Lähetä kommentti