Ristiallergia tarkoittaa allergiaa, jolle on mahdollista altistua valkuaisaineiden tai muun kemiallisen samankaltaisuuden perusteella.
Ristiallergiassa on kyse allergiasta, jossa oireet laukaisee varsinaisen allergeenin lisäksi jokin muu allergeeni, esimerkiksi koivuallergikko voi saada oireita myös raa´asta porkkanasta. Tämä johtuu siitä, että elimistön vasta-aineet saattavat reagoida kemiallisesti samankaltaisten aineiden kanssa. Ristiallergia on yksilöllistä ja pelkästään niitä ruoka-aineita kannattaa välttää, joista saa oireita. Siitepölyallergikon oireet ovat usein pahimmillaan siitepölyaikaan, mutta herkkyys voi olla myös ympärivuotista.
Löytämäni tieto on melko vähäistä ja puutteellista. Yhdelläkään sivustolla ei ole tarjota täysin kattavaa selontekoa ristiallergioista, ainakaan en löytänyt sellaista. Siksi olen koonnut tähän tietoja suomenkielisiltä sekä saksankielisiltä sivustoilta. Saksassa on kiitos suuren asukasluvun enemmän kerättyä tietoa, kuin meillä täällä pienessä Suomessa.
Kaikki nämä tiedot koskevat ihmisiä, mutta eiköhän niitä voi soveltaa myös koiriin.
Olen listannut tähän sen varsinaisen allergian aiheuttajan ja sen alle mahdolliset ristiallergiat. Lista ei ole suinkaan täydellinen.
* Koivun siitepöly
siitepölyt: pyökki, tammi, leppä, saarni, selleri, pujo
ruoka: hasselpähkinä, manteli, omena, päärynä, aprikoosi, vadelma, kirsikka, kiwi, persikka, luumu
* Pujon siitepöly
siitepölyt: koivu, krysanteemi, kamomilla, voikukka, auringonkukka
ruoka: selleri, porkkana, kiwi, peruna, tomaatti, meloni, artisokka
mausteet: korianteri, curry, rakuuna, kaneli, inkivääri, kumina, muskottipähkinä, paprika, persilja
* Kala
ruoka: kananmuna, jos kanoja on ruokittu kalarehulla
* Kananmuna
ankka, hanhi, kana/broileri, kalkkuna, kyyhkynen, papukaijat, undulaatti
edellä mainitut elävät linnut, niiden liha, munat ja höyhenet
* Lehmänmaito
ruoka: naudan- ja vasikanliha
muu: lehmänkarvat, lehmän talja
* Homesienet
muu: penisilliini
* Huonepölypunkki
varastopunkki, hyttysentoukat ( = akvaariokalan ruokaa)
ruoka: etanat, ravut, katkaravut, simpukat
* Latex
siitepölyt: pujo, timotei
ruoka: avocado, banaani, viikuna, peruna, selleri, kiwi, tomaatti, persikka, tattari
muu: limoviikuna ( = huonekasvi)
Allergiaa aiheuttavat kasvikset eniten raakoina, keitettynä ne ovat usein harmittomia. Mausteet ja pähkinät eivät menetä kuumennettunakaan allergisoivaa vaikutustaan, päinvastoin, se voi jopa lisääntyä.
Ristiallergeeneja ei tarvitse välttää, jos ne eivät ole aiheuttaneet mitään reaktioita.
Lisää tietoa:
Allergie-Infos, saksankielisenä
Allergia- ja astmaliitto
Ristiin reagoivat ruoka-allergeenit
Ruokayliherkkyysopas
tiistai 16. marraskuuta 2010
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Lekalla päähän
Siitä edellisestä eläinlääkärikeikasta lähtien, reilut kaksi viikkoa, eleltiin Vilin kanssa seesteisiä päiviä. Kehräsin kuin kissa tyytyväisyydestä, Vilillä ei ollut näin auvoisia päiviä ollut sitten miesmuistiin. Vältin hehkuttamasta siitä kenellekään, ettei lumous haihtuisi, kell' onni on, se onnen kätkeköön - periaatteella.
Vili oli niin ihanan hyvässä kunnossa, tassuihin kasvoi karvakin oikein pitkäksi, korvat loistivat puhtauttaan, Vili oli reipas, iloinen, eikä rapsutellut yhtään. Rapsuttelun määrä siis 0%. Ulkona käveli omasta halustaan pitkiä lenkkejä, aikaisemmin kun on ollut enempi sellainen lepotila-koira, joka tarkkailee ympäristöä. Nyt nousi tassu tiuhaan tahtiin. Koko elämä hymyili ja me Vilin kanssa hymyiltiin elämän kanssa kilpaa.
Olin jo aloittanut kortisonin vähennyksen nirhaisemalla tabletista pienen pienen kulman pois. Tätä annostusta Vili ehti saada muutaman kerran. Ja silti kaikki oli todella hyvin.
Sitten yön yli, täysin yllättäen, keskiviikkona aamulla oli täysi kutina päällä! Vili oli kuin sähikäinen sinkoillessaan paikasta toiseen, silmissään hämmästys, mitä tämä nyt on. Tilanne muistutti paljon sitä kananmunaepisodia viime tammikuulta, ei kuitenkaan, luojankiitos, ollut läheskään niin kauheaa. Vilillä oli kuin sisäinen kutina, jota yritti sinkoilemalla paeta. Minä putosin kaikista sfääreistä, hyvä, etten itse mennyt shokkiin.
Minun on nyt pitänyt koota itseäni pari päivää, jotta kykenen kirjoittamaan tätä postausta tänne blogiin. Oli aika rajua nyt pudota taas tänne maanpinnalle noista paratiisimaisista tunnelmista, joista viimeiset kaksi viikkoa sain nauttia. Ihan kuin meille, Vilille ja minulle, olisi raotettu paratiisin ovea ja annettu maistiaisia sieltä. Nyt ovi siis sulkeutui ja pöllähtäneinä me kaksi täällä taas ihmetellään, miten tässä nyt näin kävi.
Oliko kortisonin vähennys liian aikaista tai rajua?
Oliko syynä broileri, jota taas pitkästä aikaa oli tarjolla?
Oliko kyseessä ehkä molemmat edellä mainitut seikat yhdessä syypäitä?
Nyt Vili saa kortisonia 2,5 mg kerran päivässä, vähemmällä ei tule toimeen. Voi itku ja harmi! Olen joutunut antamaan lääkettä keskiyöllä ja aamuvarhaisella yltyneeseen kutinaan ja sinkoiluun. Kyllä ne ovat pitkiä minuutteja, kunnes lääke auttaa, todella pitkät 45-60 minuuttia.
Olen nyt sisäistämässä sitä tosiasiaa, että Vilin elämänlaatu on kiinni kortisonista. Ilman sitä Vili ei voisi elää elämäänsä. Siis yritän ystävystyä nyt tämän Vilille hyvää elämänlaatua antavan kortisonin kanssa. Vaihtoehtoja on vähäiset kaksi: joko kortisonin kanssa tai ilman sitä. Ensin mainittu vaihtoehto antaa Vilin silmin katsottuna hyvän koiran elämän, kaikesta huolimatta. Toista vaihtoehtoa ei ole....
Ikävistä tunteista päällimmäisinä ovat pettymys, syyllisyys ja katkeruus, tässä järjestyksessä.
* Pettymys siihen, että taas kerran tuli takapakkia, taas kerran ollaan Vilin kanssa pudottu pilvistä.
* Syyllisyys siitä, että olen tämän kaiken aiheuttaja, minä vähennän lääkitystä, minä valitsen Vilin ruuat.
* Katkeruus kasvattajaa kohtaan, joka on todennäköisesti myötävaikuttanut myösVilin huonoihin lähtökohtiin omalla, julkisestikin jo kyseenalaistetulla toiminnallaan. Katkeruus eläinlääkäriä kohtaan, joka vastoin yleistä suositusta antoi tieten tahtoin allergiselle koiralleni myös rabiesrokotteen samanaikaisesti tehosterokotteen kanssa.
Kaikesta murheesta putkahtaa silti se ihana tunne, että olen oikea onnenpekka, että juuri Vili on minun koirani!
Nyt on itselläni panokset vähissä. En usko Vilin pääsevän ikinä eroon kortisonista. Joten minun ei auta muu, kuin ottaa lusikka kauniisti käteeni ja alkaa elää sen tiedon kanssa.
Nyt uusi tavoite on päästä taas annokseen 2,5 mg kortisonia joka 3. päivä. Jatkan Xie Tang-yrttitablettien antamista ylläpitoannoksella, tarvittaessa vaikka läpi Vilin koko elämän, jos se vaan on sallittua. Niiden vaikutus on ollut mielestäni mahtava. Sen avulla saimme me molemmat elää edes kaksi viikkoa "nirvanassa". Siihen tilaan ja iloiseen olemukseen haluan Vilin takaisin!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Kortisoni
"Kortisoli eli hydrokortisoni on lisämunuaisen kuorikerroksen erittämä hormoni. Kortisolia kutsutaan myös stressihormoniksi, koska henkinen, psyykkinen ja fyysinen rasitus nostavat kortisolin tuotantoa."
Kortisoni, tuo kaksihaarainen miekka!
Kortisonia käytetään ihmisillä lukemattomissa sairauksissa, näitä ovat mm.
reumataudit
allergiat
monet ihosairaudet
hengitysteiden sairaudet
verisairaudet
mahaan ja suolistoon liittyvät sairaudet
kasvaimet
Kortisonitietous perustuu pääasiallisesti ihmisten käyttökokemuksiin, mutta on todennäköisesti samankaltainen koiran ollessa kysymyksessä.
Kortisoni tuo suuren avun juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Se lisää elämän laatua. Kortisoni ei kuitenkaan hoida eikä paranna sairautta, vaan lievittää tai jopa poistaa oireilua.
HUOM. Kortisonilääkitys saattaa estää vastustuskyvyn syntymistä rokotuksen yhteydessä. Kannattaa kysyä eläinlääkärin mielipidettä tässä asiassa!
Kortisonitabletit ovat reseptilääkkeitä ja niitä on käytettävä lääkärin antamien ohjeiden mukaan. Ne ovat ihmisille valmistettuja lääkkeitä paitsi Medrol vet. ja Vetaraxoid vet, jotka ovat eläinlääkkeitä.
* Lääkkeiden nimet toimivat linkkeinä ko. lääkkeen infosivulle.

* Solomet 4 mg (metyyliprednisoloni )
- apuaineet: laktoosimonohydraatti, maissitärkkelys, liivate, magnesiumstearaatti, talkki.
* Prednison 5 mg (prednisoni )
- apuaineet: laktoosimonohydraatti, maissitärkkelys, liivate, perunatärkkelys, talkki, magnesiumstearaatti.
* Vetaraxoid vet (prednisoloni 5,0 mg, hydroksitsiinihydrokloridi 10,0 mg) on yhdistelmälääke, jolla on mm. kouristuksia, ahdistusta ja tuskaisuutta vähentävä vaikutus. Nämä vaikutukset yhdessä rauhoittavat eläintä ja vähentävät kutinaa täydentäen siten prednisolonin allergiaa ja tulehduksia estävää vaikutusta.
- apuaineet: mikrokiteinen selluloosa, hydroksipropyyliselluloosa, magnesiumstearaatti ja laktoosimonohydraatti
HUOM. Ei pidä käyttää samanaikaisesti metoklopramidia sisältävien lääkkeiden kanssa, esim. Primperan, Metopram, koska se aiheuttaa aggressiivista, hyökkäävää käytöstä!

* Medrol vet. 4 mg (metyyliprednisoloni )
- apuaineet: laktoosimonohydraatti, maissitärkkelys, sakkaroosi, kalsiumstearaatti.
* Kyypakkaus 50 mg tai Ampikyy 50 mg (hydrokortisoni) apteekeista ilman reseptiä
- apuaineet: laktoosimonohydraatti, maissitärkkelys, perunatärkkelys, liivate, natriumtärkkelysglykolaatti, piidioksidi, talkki, magnesiumstearaatti.
Kyytabletit sopivat ainoastaan äkillisen allergisen reaktion lyhytaikaiseen hoitoon. Ei pitkäaikaiseen käyttöön! Annostus 1 tabletti/10 kg.
Kortisonihoito aloitetaan yleensä suurella annoksella ja sitä vähennetään vähitellen joko ylläpitotasolle tai kuuri lopetetaan kokonaan. Ylläpitolääkityksen tulee olla pienin mahdollinen koiraa auttava annostus.
Hoidon suuret alkuannostukset ( = ensimmäinen viikko) aiheuttavat usein koiralle (ja myös omistajalle!) harmillisia oireita, jotka häviävät heti annostuksen pienentyessä. Näitä oireita ovat ruokahalun lisääntyminen, voimakas jano sekä siitä johtuva tihentynyt tarve päästä pissalle. Koiraa tulee ulkoiluttaa tarvittaessa muutaman tunnin välein, myös yöllä ja jos se silti pissaa sisälle, ei koiraa saa siitä rangaista!
turvotus, piilevän diabeteksen puhkeaminen, lisääntynyt infektioalttius, luuston haurastuminen, virtsatiekivien muodostuminen, lihasten surkastuminen. Kortisonille voi myös allergisoitua, tosin tämä on harvinaista.
Monivuotinen, jatkuva kortisonihoito lyhentää koiran ikää jonkin verran, mutta nostaa elämän laatua. Lyhytaikaiset kortisonikuurit eivät vaikuta koiran terveyteen mitenkään epäedullisesti. Kissa sietää jostain syystä kortisonilääkitystä huomattavasti paremmin kuin koira.
Kortisonilääkityksen lopettaminen
Lyhyen kortisonikuurin lopettamisessa ei yleensä ilmene sivuoireita. Se kannattaa lopettaa lääkärin ohjeiden mukaan.
Pitkäaikaisen kortisonilääkityksen lopettamiseen liittyy usein paljon erilaisia vieroitusoireita, esim. hengenahdistus, ruokahaluttomuus, nivelkivut, lihasjäykkyys, vatsakivut, oksentelu...
"Joskus pitkäaikaisen kortisonilääkityksen lopettamisen jälkeen koiran lisämunuaiskuori ei enää toimikaan. Addisonin tautia sairastava koira on usein väsynyt, innoton ja sillä on huono ruokahalu. Tällainen oireilu voi jatkua pitkäänkin. Oksentelua ja ripulointia voi myös esiintyä ja sairautta voi helposti ensin luulla tavanomaiseksi mahataudiksi.".
Pitkään käytetyn kortisoninhoidon annosta kannattaakin yleensä vähentää selvästi hitaammin kuin mitä lääkärit suosittelevat.
Muita allergiaoireiden lievittämiseen sopivaa löytyy tästä blogista täältä Apua allergiaan
torstai 4. marraskuuta 2010
Ajatuksia
Kaikenlaisia ajatuksia pyörii mielessä ja yritän saada niitä nyt tekstin muotoon.
Tämän rotaatiodieetin olen kokenut hyväksi. Koiran ei tarvitse syödä jatkuvasti aina vain samaa ruokaa, vaan vaihtelua tulee jonkin verran, ei kuitenkaan liikaa. Erilaisia makuelämyksiä? En tiedä, miten koira ruokansa kokee, mutta olen ollut huomaavinani, että Vili tykkää pienestä vaihtelusta. Rotaatiodieetin tarkoitus ei kylläkään ole järjestää koiralle kulinaarisia elämyksiä, vaan pitää allergiat kurissa. Se on tavallaan jonkin sortin siedätyshoitoa. Jos koira tai ihminen syö jatkuvasti samaa, hyväksi havaittua ruokaa, niin se voi muuttua allergisoivaksi. Eli syntyy uusia allergioita entisten lisäksi. Jos syö kutakin ruokaa vain 1-2 päivää peräkkäin ja sitten aina ruokalaji vaihtuu, niin elimistö ehkä oppii sietämään sitä ruokaa, eikä uusia allergioita syntyisi enää.
Jopas tuli sekavasti selvitettyä...
Vilin ainoat todetut allergiat, kala ja kananmuna, ovat molemmat tulleet ilmi runsaan syömisen seurauksena. Silloin elokuussa 2009 meillä oli kotona kalaviikko. Kalaa oli runsaasti pakastimessa ja sitä syötiin joka päivä ainakin viikon verran. Myös Vili söi joka ikinen päivä kalaa, Vili tykkäsi kovasti kalaruuista. Seuraava vaihe olikin sitten Vilin verille kalutut käpälät.
Joulukuussa 2009 meillä oli munaviikko. Joulun jälkeen huomasimme, että jääkaappimme pursui kananmunia, niitä oli hamstrattu reilusti joulua ajatellen eikä sitten kuitenkaan löytynytkään käyttöä niille. Niinpä söimme viikon verran kananmunia eri muodossa, keitettynä, kokkelina, paistettuna, munakkaana. Vili pääsi myös päivittäin osalliseksi näistä kananmuna-aterioista. Seuraus Vilille oli käsittämättömän hirveä kutina tammikuun alussa, se oli pahempaa kuin ikinä osasin kuvitellakaan, Vili menetti silloin myös koko pohjavillansa kertaheitolla.
Herää kysymys: jos näitä kala- ja muna"orgioita" ei olisi vietetty, niin olisiko Vili tänä päivänä terve koira?
Alkuun minun oli vaikea hahmottaa tätä rotaatiodieetin vaatimaa liharumbaa. Piti löytää paikat, joista näitä eri lihalaatuja löytyi, piti totutella pakastelihan koostumuksiin. Eihän sellaisesta pakastekimpaleesta ollenkaan osaa aavistaa, mitä se sulattuaan sisältää. Yllätyksiä on ollut, hyviäkin. Tuo lihan käsitteleminen on myös ollut hiukan vastenmielistä, mutta siihenkin tottuu.
Vilin saamat XIE TANG™ tabletit ovat aika isoja, kovia ja niitten antamisessa on täytynyt kokeilla eri tapoja. On jauhettu ja piilotettu ruokaan, liuotettu veteen ja annettu ruiskulla suuhun, annettu Vilin aivan itse syödä se tabletti "vapaaehtoisesti". Nykyinen ja ainoa toimiva versio on, että se tabletti kääräistään voihin, annetaan kovettua jääkaapissa ja sitten se sujautetaan Vilin suuhun, kuonoa pidellään hellästi kiinni ja toisella kädellä sivellään kaulaa alaspäin. Sitten onkin palkkion paikka ja kiitoksia ja kehuja satelee Vilille myös runsaasti.
Tämä show toistuu aamuin illoin useampaan kertaan, koska se levätablettikin pitää antaa ja kortisonipilleri myös. Vastenmielistä touhua. En ollenkaan tykkää "pakkotoimista".
Kortisonista täytyisi päästä eroon! Vilin molemmat kyljet ovat harvakarvaisia ja se on kuulemma kortisonista johtuvaa. Lihasvoima heikkenee myös. Mitä kaikkea vahinkoa se aiheuttaakaan sisäelimissä...
Suunnitelmissa on nirhaista pieni murunen tabletista pois, pitää antoväli kuitenkin samana. Viikkoa myöhemmin nirhaistaan vähän enemmän jne. Siis tabletin koko pienenee, antoväli pysyy samana ja sitten jonain päivänä tabletista on niin pieni pala jäljellä, että ei anneta enää ollenkaan.
En kuitenkaan jaksa uskoa menestykseen. Toivon silti, että ihme tapahtuisi ja jonain päivänä Vili olisi vapautunut tuosta kortisonista. Ja kutinoista myös.
Jos elämä ilman kortisonia ei onnistu, niin olen kyllä hirveän pettynyt. Silloin ei auta muu, kuin antautua ja hyväksyä tilanne. Olen kuitenkin hyvillä mielin, sillä olen yrittänyt kaikkeni.

lauantai 30. lokakuuta 2010
Lokakuun päätteeksi
Kuukausi on taas vierähtämässä toiseksi ja on aika tarkastella lokakuun kortisonikalenteria.
Tämän kuun saldo on 27,5 mg kortisonia. Taas hiukan vähemmän kuin viime kuussa (30 mg). Joskaan tuo määrä ei ole toisen kuukauden kanssa vertailukelpoinen, koska on sattuman sanelemaa, kuinka nuo antopäivät jakautuvat millekin kuulle. Kuitenkin, on pysytty koko kuukausi samalla antovälillä eli kortisonia joka 3. päivä.
(Sininen merkki tarkoittaa ½ tablettia Prednison'ia eli 2,5 mg kortisonia)
Tuosta kortisonista on kyllä päästävä eroon! Luin juuri, että kortisoni vastustuskykyä heikentävänä lääkityksenä saattaa aiheuttaa koiralle erinäisiä sairaustiloja. Esim. koiralle normaalisti vaaraton ja koiran perusloisiin kuuluva sikaripunkki (demodex canis) voi yltyä lisääntymään kortisonia säännöllisesti saavalla koiralla. Nyt kun ajattelen taaksepäin, on Vilillä ollut kortisoniaikana suolinkaisia ja täitä, vaikka ei käydä missään koirapuistoissa tai muissa massatapahtumissa. Vastustuskyky loisia/tauteja vastaan heikkenee, samoin niihin tarvittavien lääkitysten sietokyky. Kohta ollaan oravanpyörässä ja juostaan vauhdilla!
Listaan tähän samalla Vilin ruokalistaa.
Inhokkilista ( = Vilin itsensä torjumia ruokia, jotka aluksi kuuluivat herkkuihin)
- piimä, broilerin kaulat, saksanhirvi ja poromix
Kiellettyjen lista ( = todettu allergisoiviksi)
- kala, kananmuna
Sallittujen lista ( = käytetään rotaatiodieetin toteuttamiseen)
- kalkkuna
- poro
- hevonen
- lammas
- hirvi
- broileri
- strutsi
Karanteenilista ( = epäilyksenalaiset ruoka-aineet, kokeillaan joskus niiden sopivuutta)
- sika
- nauta
- vehnä
Lisäksi vaihtelevia hiilihydraattilähteitä.
Vili syö ruokansa huoneenlämpöisenä, liha on joko kevyesti paistinpannulla voissa käytetty tai höyrytetty, täysin raakana Vili saa vielä toistaiseksi vain pienen osan lihasta.
Annoksiin lisään eri öljyjä vaihtelevasti, Nutrolin, pellavaöljy ja oliiviöljy. Yrttikuurin aikana Vili ei saa lisävitamiineja, koska yrtit jo sisältävät niitä erittäin runsaasti .
Nyt Vili saa yrttikuurin ajan lakritsinjuuriuutetta. Lakritsinjuuri sisältää normaalisti glykyrritsiiniä, jonka on osoitettu estävän maksasolujen vaurioita ja tukevan maksan tehtävää elimistön puhdistajana, mutta myös runsaasti nautittuna aiheuttaa ripulia. Tässä tuotteessa on kuitenkin vain minimaalinen määrä glykyrritsiiniä, joten sillä ei ole vaikutusta vatsantoimintaan. Lakritsijuurella on runsaasti terveydelle tärkeitä vaikutuksia. Tarkalleen en tunne sen vaikutuksia, luotan siihen, että se on hyvää, koska sitä on Vilille suositeltu.
Lakritsijuuri

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)