tiistai 28. helmikuuta 2012

Vilinää

Vili on selvinnyt NEU:n aiheuttamasta koettelemuksesta hyvin. Tyttären koira Betsy perii jäljellä olevat NEUt, hänelle ne tuntuvat sopivan. Vili jatkaa lintuNEU:n (kanan lihamassa, broilerin maksa, sydän, kivipiira, kananmuna, riisi, porkkana, herne, nokkonen, valkosipuli, omena/luumu) syömistä, se näyttää sopivan ihan hyvin. Nyt olisi tarkoitus ostaa Vogelin perunaversiota (perunapohjainen lintuNEU, jossa liha/elimet ovat kanaa), sitä löytyy ainakin Vauhti-Raksusta. Ihmettelen, että sitä ei ollut eläinkaupassa, luulisi viljattoman vaihtoehdon menevän viljallisen edelle ja olevan edes valikoimissa.

Edelleenkin ihmettelen sitä, mikä siinä perusNEUssa (sianliha, naudan maha, elimiä (kurkun lukko, kieltä, maksaa, munuaista) kananmuna, riisi, ohra, porkkana, herne, nokkonen, valkosipuli, AB piimä) aiheutti Vilille ongelmia. Ihmettelen paljon muutakin, ei sen puoleen. Ihmetystä aiheuttaa edelleen se, että kaikista vaikeuksista huolimatta Vili pääsi eroon jatkuvasta kortisonilääkityksestä saatuaan sitä peräti kokonaisen vuoden. Nyt siitäkin on jo melkein vuosi kulunut! Ihmettelen vieläkin sitä, että Vilille tuntuu sopivan lähes mikä tahansa sellainen ruoka, josta olin aikaisemmin aivan varma, että ovat syypäitä kutinoihin. Elämä on ihmeellistä.

*******

Vilillä on tapana aina iltaisin pyrkiä isännän syliin ottamaan nokoset tai muuten vaan nauttimaan löhöilystä. Minun syliini Vili ei ole koskaan halunnut, aina vaan äkkiä pois, ainoastaan isännän syli on hyvä syli. kateellinen...

höyhensaarilla


Vili rakastaa penkkejä, niin kesällä kuin talvellakin. Jokaisella ulkoilulenkillä on hypättävä jok´ikiselle matkan varrelta löytämälleen penkille. Sieltä käsin Vili tarkkailee niin liikenteen kulkua kuin ohimeneviä ihmisiäkin. Aurinkoisina päivinä Vili useasti paistattelee vain päivää, sulkee silmänsä ja nauttii elämästä. Vähäinen lumi penkin päällä ei haittaa, eihän...

korkealta näkee enemmän
talvista penkkeilyä
viime vuonnakaan ei lumesta ollut pulaa ja  penkille oli kyllä vaikeaa kiivetä...

3 kommenttia:

Mai kirjoitti...

Koiran yliherkkyys tuntuu joskus niin satunnaiselta, mutta kai siinäkin joku johdonmukaisuus on. Arttu on vahvistunut koko ajan, nyt meillä on jopa hätävarana nappuloita näin talviaikaan. Keväällä ei taas uskalla enää riskeerata, kun siitepölyt sun muut alkaa. Ehkä ikä on tehnyt tehtävänsä Vililläkin, aikuinen on vahvempi.
NEU-ruuat löysin vasta, kun meillä oli pahimmat vaiheet jo ohi ja ne on sopineet toistaiseksi hyvin. Ensimmäisen ostamani satsin jouduin myös lahjoittamaan pois, koska Artulle ei maistunut... Sitten meille tuli Basse, ja kupit tyhjenee turhankin hotkimalla :)
Oletko suunnitellut Vilille kaveria? Tuli vaan mieleen, koska Artulla monet turhat kotkotukset väheni tai loppui, kun se sai lajitoverin. En sano Vilin ongelmia todellakaan turhiksi, mutta mistä sitä koskaan tietää, mikä vaikuttaa. Aloitinhan kommenttini juurikin sillä, että moni asia tuntuu niin satunnaiselta :)
Aurinkoista keliä sinnekin, ja paljon puistonpenkkejä Vilille!

HooPee kirjoitti...

Tuon minäkin voisin allekirjoittaa, että aikuisuus vahvistaa koiraa. On varmaan niin, että kasvuikä vaatii paljon koiran elimistöltä, ehkä siinä on osa selitystä. Myös uskon hyvän ravinnon osuuteen.
Mielelläni ottaisimme Vilille kaverin, hänellä on usein aika tylsää, vaikka ei joudukaan juuri milloinkaan jäämään yksin. Meillä on kuitenkin sen verran ikää ja terveydellisiä uhkia, ettei uskalleta ottaa toista koiraa. Vili joutuu valitettavasti tyytymään meihin "vanhuksiin" sekä vieraileviin koiriin. Kannankin tästä asiasta aika ajoin huonoa omatuntoa ja syyllisyyttä.
Kevättä ilmassa, eikö totta, linnutkin visertelevät jo aamuisin!

Liftari kirjoitti...

Ihana kuva Vilistä isännän sylissä, niiiin tyytyväinen ilme. Taitaa yhä edelleen pitää koirista paikkansa se, että se yksi ihminen on ylitse muiden. Muut on hyviä ja tykättyjä, mutta se yksi ihminen se tärkein. Eikä siihen koiran valintaan pysty itse vaikuttamaan. Essi on minuun sitoutunut vahvasti, tärkeimpiin asioihin kelpaa vaan äippä. Ja jos joku pipi sattuu, ei kelpaa kukaan muu lohduttamaan. sänkyyn tullessaan nukkumaan Essi tykkää massurapsutuksista. Äiti osaa antaa ne makeimmat silitykset ja niin sitä köllähdetään äipän kainaloon.
Uskon, että ei se ainoana koiruna oleminen raskasta koiralle ole, kun ajoittain kuitenkin tapaa muitakin. Ja totta sekin, että iän karttuessa , omien krämppien lisääntyessä, ei montaa koiraa jaksa. Ja se suurin juttu siinä taitaa olla silloin riittävän liikunnan tarjonta koiralle. Tietysti pieni koira selviää monesti (riippuen tosin rodusta) kevyemmällä lenkillä.
Niin se taitaa olla, että ikä loiventaa allergioita, eli juuri kuten sanoit HooPee, kasvu vaatii voimia eikä silloin kroppa pysty vastustamaan allergioiden hyökkäyksiä riittävästi. Ja ruoan laatu yms on todella tärkeää.
Rapsutuksia Vilille.