sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Maukasta ruokaa

Onneksi talvellakin (juu, kyllä vielä on talvi, vaikka tuo aurinko yrittää muuta todistella...) löytyy lumesta vapaita penkkejä Vilille, ettei aina tarvitse kiivetä Mount Everestille.



Ostin Vilille kokeeksi Musti&Mirri-liikkeen omaa tuotantoa olevaa, kuulemma terveellistä pakasteruokaa, nimeltään Maukas. Sitä myydään 500 gramman sekä joitakin tuotteita myös 1 kilon pötköissä. On kypsää ja on raakaa tarjolla, sekä lajitelmia erilaisia sisäelimiä ja luita. Monipuolista siis. Vahingossa meille lähti kaksi pötköä raakaa, toinen jauhettuja broilerinsiipiä ja toinen broilerin sisäelinseosta. Jälkimmäisen olisin mieluummin ostanut kypsänä, mutta en itse tajunnut eikä myyjäkään valistanut. Antoi sentään esitteen mukaan, missä ei valitettavasti mainita tarkkoja raaka-aineita, vaan ainoastaan proteiinipitoisuudet ja sen sellaiset. Ainakin raakapötköjen, toivottavasti myös kypsien, päältä löytyy raaka-aineet, mutta olisi kätevämpää saada lukea ne esitteestä ja siten suunnitella ostoksiaan. Valmistuttaja on Musti&Mirri, valmistajan nimeä ei löydy, mutta kuulemma se on Musch. Lienevätkö tasan samoja tuotteita kuin Musch:in omat, eri nimellä vaan?
En ole vielä Vilille antanut mitään, joten omakohtaista kokemusta ei ole. Suhtaudun niihin melko kriittisesti, toistaiseksi, ja varsinkin foorumeilta lukemani perusteella. Lisäksi puutteellinen esite ja vaikeasti tai ei ollenkaan löydettävät nettitiedot ovat suuri puute. Ihan kuin olisi jotain salattavaa.

Petsien keskustelu sekä itse aloittamani Koirat.com

Vetisiä kuulemma eli sama kuin Murre-Mixit, jotka jostain kumman syystä sisältävät salaatteja kuidun lähteenä. NEU:n pakastepötköistä ei ainutkaan ole vetinen, ne ovat tiivistä tavaraa, niissä erottuu niin riisi kuin porkkanat ja herneet ihan silmämääräisestikin. Toivon, että näillä Maukas-pakasteilla tulisi olemaan käyttöä Vilin ruokailun lisukkaana, kaikista ennakkoepäilyistäni huolimatta.

11 kommenttia:

Mai kirjoitti...

Hienoa, barfausta lähempänä olevia tuotteita löytyy kaupoista yhä enemmän :)
Mitä raaka-aineita jäit kaipaamaan? Tuosta sun linkistä (sanasta Maukas) löytyi minusta aika kattavat tiedot. Ja salaatin raaka-aineethan oli: Valmistusaineet: lehtisalaatti, jäävuorisalaatti, kiinankaali, kurkku, rypsiöljy, pellavasiemenöljy. Siis Petsien foorumin mukaan, itse en ole vielä käynyt katsomassa, löytyykö noita meiltä päin.
Vetisyys on kurjaa, mutta jos niissä on lihapötköissä on noin paljon valinnanvaraa, kasvikset vois soseuttaa itse, kuten tähänkin asti. Kiitos tästä vinkistä :)

Mai kirjoitti...

Hei vielä :) Kävitkö Mustin ja Mirrin sivuilla, siellä on oikeassa reunassa Maukas-banneri, jonka takaa löytyy tekstiä ja meiliosoite, josta voi halutessaan kysyä lisätietoa tuotteilla ruokkimisesta. Jospa sieltä saisit tarkempaa, Vilille sopivaa tietoa :)

HooPee kirjoitti...

No minä kun haluan tietää ihan kaiken pötköjen sisällöstä. Siinä se. En oikeastaan kaipaa muuta kuin tietoa. Annan nyt ensi alkuun Vilin päättää, onko Maukas oikeasti maukasta. Tuo raakaravinto ei ole tähän mennessä maistunut Vilille, mutta ajattelin sekoittaa sitä muuhun ruokaan, niin ehkä se menee. Otin yhden pötkönpuolikkaan jääkaappiin sulamaan. Huomenna ollaan siis viisaampia.
Minä en ymmärrä tuota salaattisoseideaa ollenkaan, että sitä sekoitetaan ruokiin. En sitten yhtään. Eihän salaateissa ole juuri ollenkaan kuituja ei vitamiineja, ei muuta kuin vettä...
Katsotaan nyt, mitä tuleman pitää.

Anonyymi kirjoitti...

Noita soseitahan käytetään barffissa mahan toiminnan kannalta eikä niitä syötetä kuin pari ruokalusikallista päivässä esim.20kg koiralle. Jos syö paljon luita ja maha on kovalla, niin sosetta lisää. Jos koira on viljoille tai vaikka varastopunkeille allerginen, niin soseet on loistava vaihtoehto lihan lisäksi.

HooPee kirjoitti...

En ole barffaaja koirani ravinnon suhteen, vaikka olenkin terveellisen ja luonnonmukaisen ruuan suosija. Käytännössä se tarkoittaa siis ennenkaikkea sitä, että koirani ei elä nappuloilla. Viljathan eivät kuulu muutenkaan koiran luonnolliseen ruokavalioon, joten niitä ei kaiketi oikeaoppisessa ruokinnassa anneta, joten varastopunkkiongelmakin on silloin poissa.
Tiedän noita soseita käytettävän "ulostuslääkkeenä", mutta minua mietityttää silti pari seikkaa.
Miksi salaattisoseita, miksei muita juureksia,kasviksia?
Miksi sitä salaattisosetta on lähes kaikissa pakastepötköissä, vaikka ne eivät sisällä luita?
Eikö koiran ruokavalio ole silloin aika pielessä, jos siitä aiheutuu ulostamisvaikeuksia, luitten määrä ainakin on liian suuri.
En ole kovinkaan perehtynyt barffaamiseen, vain päällisinpuolin lukenut juttuja. Tiedän sen olevan terveellistä, mutta ei taida sopia kaikille koirille sittenkään.

Anonyymi kirjoitti...

Varmasti noissa valmiissa soseissa se on kiinni halvimmista ja helpoimmista raaka-aineista, mutta toki myös esim. salaatti ja kurkku on helposti sulavia ja mietoja, joten sopii näin ollen valtaosalle. Tokihan sinne siis on vaihtoehtona laittaa sekaan vaikka mitä vihannesta ja hedelmää. Peruna ja porkkana tosin saattaa lisätä hiivaongelmaa, joten niitä kannattaa säännöstellä jos koira on herkkä hiivalle.
Ulostamisvaikeuksia tai löysää mahaa ei saa olla missään ruokinnassa, tämäkin on vain kokeiltava mikä omalle koiralle sopii parhaiten ja löytää se tasapaino. Pitää sitä sosetta olla ruuan mukana, vaikkei luita syöttäisikään. Useimmiten noissa koirien jauhetuissa lihoissa on kuitenkin seassa rustoa ja luutakin. Kommentoin ehkä vähän hölmöin sanakääntein, mutta tarkoitin vain että koiran ulosteita seuraamalla löytyy se tasapaino. Jos maha on liian kovalla, tarvitaan lisää sosetta. Jos liian löysällä, niin enemmän lihaa ja luita. Samalla tavalla jotkut nappulatkin sopii toisille ja toisille taas aiheuttaa ripulia.

HooPee kirjoitti...

Ymmärsin kyllä, mitä tarkoitit. Minullakin on tänään sanat hiukan hakusessa, vissiin kun on maanantai...
Nuo kuitu- ja hiilihydraattilisukkeet ovat tietenkin koirakohtaisia, mikä sopii yhdelle, ei automaattisesti sovi kaikille. Sama pätee kaikkeen muuhunkin ruokaan.

Liftari kirjoitti...

On sitten niin maan perusteellisen ärsyttävä asia tuo ruokaselosteiden puutteellisuus. Aina joutuu tutkimaan ja kaivelemaan netistä tietoa lisää ennenkuin voi ostaa. Minähän en katso essille edes muuta kuin "märkäruokia" koska kuivamuonat on kiellettyjä varastopunkin takia. Luulisi olevan helppoa laittaa siihen etikettiin kaikki se mitä sinne on mössättykin. Ei voi olla ylivoimaista. juuri sellaiset "eläinperäisiä rasvoja"-osiot saavat minut ihan raivon partaalle. Eikö muka voi todella sitten luetella ne elukat joiden rasvaa siinä on.
Olen päätynyt aikalailla kotiruokaan juuri siksi, että tiedän mitä siinä on. Ziwi Peak:n peura esim on sellainen tuote, josta tietää jo selosteesta mitä siinä on. Se on ihan selkeästi sanottu siinä, että tuote sisältää vain peuraa.
Onhan niitä muutama muukin valmiste, mutta pääsääntöisesti selosteet ovat ylimalkaisia. Se ei meitä allergikkoja helpota.
Porkkana on minusta hyvä ja tarpeellinenkin juures silmien vuoksi ja ihonkin. Miksi se lisää hiivaongelmaa? mulle jäi epäselväksi. Ei minusta porkkana ole samalla tavalla tärkkelyskasvi kuin peruna. Voisko joku selittää mihin tuo perustuu.
Ihana kuva Vilistä tuossa vihreällä penkillä. On niin tyytyväisen oloinen, kun ei ole lunta. meillä taas on lenkillä jokseenkin hankalaa, kun essillä on joku ihme dilledong kiiltäviä pintoja kohtaan, sekä sisällä että ulkona. Kiiltävän päällä ei voi kävellä. ja niin sitä sitten mennään siksakkia koko lenkki. Huoh !! Sulais jo pois mokoma lumi ja jää. Tulisi kevät hajuineen ja väreineen, lämpö ja linnut yms.
terkkuja Vilille.

HooPee kirjoitti...

Uskomattoman vaikeaa on ottaa selvää koiranruuan tarkasta sisällöstä, olet aivan oikeassa. Eihän niitä tarvitse tarkkaan tietääkään, jos ei mitään erityistä syytä ole, mutta kun on noita rajoitteita.
Olin aikoinani totaalisen yllättynyt, kun tiedustelin sitä HauHaun lammasriisin tarkkaa sisältöä, niin selvisi, että siinä on myös kanaa eikä pakkauksen päällä mainittu sanaakaan koko kanasta. Siis valmis koiranruoka voi sisältää aivan mitä tahansa.
Porkkanarajoitusta minäkin ihmettelen. Onhan se kyllä makea juures, johtuukohan se siitä? Harva koira sitä kuitenkaan kovin paljon syö, tosin Vilin edeltäjä Hessu söi joka päivä ison porkkanan raakana, juustohöylällä kauniisti siivutettuina "kolikkoina".
Vilin puolesta talvi kyllä saisi jatkua, hän tykkää kylmästä enemmän kuin kuumasta.
Kevään odotusta täälläkin, Vilin toiveajattelusta huolimatta...terveiset Essilään!

Anonyymi kirjoitti...

En malta olla kertomatta onnettomasta Maukas-ruoka kokeilusta.Kas kun ihminen on erehtyväinen,luulimme mekin,että Maukas on sellainen jota voisi antaa.Ja annettiinkin.Sillä seurauksella,että pikkuinen oksensija oksennuksessa näkyi veripilkkuja. Seurasi tietysti kauhea paniikki,mitä nyt? Vaan neitipä piristyikin yks kaks.Veren oksentamisenkin syyksi paljastui,että se ei ollut sen omaa verta.Kas kun jätin sen onnettoman pötkönlopun pussiin jossa se suli.Tyrmistyksekseni havaitsin karmean verilammikon pussissa.Raakaa verta! No ei ihme,ettei pikku masu kestänyt sitä. Olisiko tässä selitys,miksi jo ennestään herkkävatsaiset koirat eivät sitä kestä. Ihmetyttää myös kasvisten suuri osuus.Verihän on suhteellisen halpa raaka-ine.Joten sitä sopii tunkea joka paikkaan.
Pikkuinen chihu-tyttö taiteilee maha-suoliongelmiensa kanssa.Kuivanappulat(teolliset)
on auttamatta pois ruokavaliosta.Ja näköjään muukin valmisruoka.Ruoka on tällähetkellä omatekemää vitamiineilla ja kalkkilisällä höystettynä. Ylitin itseni ja tein kuivistakin itse. Maistuu........

Näillä nyt mennään ja toivotaan toivotaan aikaa parempaa.
Vili-tipsulle rapsutukset ja emännälle jaksamista.Sitä tarvitaan!!

HooPee kirjoitti...

Kuinka muistelen jo vastanneeni tähän kommenttiisi... mutta en kai sittenkään ole.
Hienoa, että valmistat itse ruokaa koirallesi, pienelle koiralle riittävätkin pienet määrät, niin ei tule pakastinkaan heti täyteen pelkästä koiranruuasta.
Oletko omatekemän lisäksi ajatellut antaa kypsiä pakasteruokia, niitähän löytyy Maukas-sarjasta ja Neu'n valikoimista? Itse en anna Vilille raakaa kuin maistiaiseksi. Vili ei tykkää syödä muuta kuin sen pikkupalasen, joten kypsällä mennään.
Terveisiä ja anteeksi pitkä odotus vastaamiseen!