keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Aavarttia pukkaa ovist ja ikkunoist



Ei maar sentäs, harvakseltaan maistuu paremmalta. Ei karkkia joka päivä.

Annamari Kaikki elämäni koirat- sekä Liftari Messinen ja Liftari-blogeista ystävällisesti ojensivat blogilleni tämän tunnustuksen.
Oikkem pal kiitoksi!





Kaikella on hintansa eli tunnustukseen kuuluu seuraavat kolme tehtävää:

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän Awardin.
2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä sama Award 15:lle blogille/bloggaajalle


Itsestään kertominen on oikeastaan hauskaa, mutta minulle tulee silti aina sellainen olo kuin riisuisin itseäni. Kuulun kai siihen ikäpolveen, jolloin itsestä puhuminen ja varsinkin omakehu olivat ei toivottuja-ominaisuuksia ihmisessä. Mutta kun se sentään on niin hauskaa, niin antaa mennä! Sanoi mäenlaskija, kun hyppyriltä alas lähti.

Ensin piti tarkistaa, mitä random oikeastaan tarkoittaa...


1.  Olen ns. kunniastani arka. En voi sietää sitä, että joku panettelee, parjaa tai vääristelee ts. puhuu minusta perättömiä eli syyttää minua aiheetta. Syystä minusta saa puhua mitä vain, eli seison tekemisieni takana. Olen joutunut usean kerran em. kaltaisen panettelun uhriksi, vieläpä aina hyvin yllättäviltä tahoilta.

Eräässä työpaikassani osastonlääkäri kertoi minun puhuneen negatiivisia asioita esimiehestäni. Olin irtisanoutunut siitä työstä ja muuttanut takaisin Suomeen. Kuinka ollakaan, noin puolen vuoden kuluttua palasin takaisin tekemään erään sijaisuuden. Heti kättelyssä esimieheni otti minut puhutteluun oletetun parjaamiseni takia. Olin kuin halolla päähän lyöty. En ollut ikinä vaihtanut ko. lääkärin kanssa sanaakaan, paitsi mitä työn kannalta oli pakko. Hän varmaan oletti, että en koskaan enää palaa takaisin ja omien mielipiteittensä tueksi kertoi minun olleen kanssaan samaa mieltä. Oli vaikeaa saada esimiehiäni uskomaan, että en ollut syyllinen, lääkärin sana painaa vaa'assa enemmän kuin tavallisen hoitsun. Nykyään tämä rontti osastonlääkäri on kyseisen sairaalan ylilääkäri.

2.  Olen huono ottamaan yhteyttä. En tykkää soittaa puhelimella minnekään, en edes kavereilleni. Kuvio menee siis aina niin, että ihmiset (ystävät, tuttavat, perheenjäsenet) ottavat yhteyttä minuun. Itselleni helpoiten pidän yhteyttä kirjoittamalla, sähköpostilla, mesen välityksellä tai kirjeitse.

3.  Olen syrjäänvetäytyvä luonne, viihdyn erinomaisen hyvin (yksin) kotona. En halua olla keskipisteenä, en hyvässä enkä pahassa. Ihmeellistä kyllä, minulla on yllättävän paljon hyviä ystäviä. Jatkuvasti koen syylliyyttä siitä, että olen huono ystävä vähäisten kontaktikykyjeni takia, mutta onneksi ystäväni ovat niin hyviä ystäviä, että eivät siitä hätkähdä.

4.  Olen koko elämäni kokenut olevani pidetty ihminen. Joskus lapsuudessa kylläkin kateus sai eräät lapset ja myös aikuiset! kohtelemaan minua vähemmän ystävällisesti, mutta tajusin jo silloin sen kaiken johtuvan silkasta kateudesta eli minulla oli jotain, mitä muilla ei ollut (kerron tästä joskus toiste lisää...).
Aikuisena olen sitten kuitenkin joutunut muutaman kerran tilanteeseen, jossa joku ei olekaan tykännyt minusta ja ilmaissut sen ilman väärinkäsityksen mahdollisuutta. Se vasta oli häkellyttävää! Minusta ei tykätä? Ei voi olla totta! Kaikkein hassuinta on, että itse pidän näistä henkilöistä hyvin paljon, edelleenkin.

5.  Yleensä pidän kaikista ihmisistä. Kuitenkin joskus on sattunut niin, että esim. jostain työtoverista en ole tykännyt. Tapoihini on kuulunut etsiä syytä itsestäni. Miksi en pidä hänestä? Mikä hänessä ärsyttää minua? Muistuttaako hän jotain tuntemaani henkilöä? Olenko hänelle alitajuntaisesti jotenkin kateellinen? No, sitten olen toiminut sillä tavalla, että olen ollut erityisen ystävällinen tälle ihmiselle. Olen keskustellut paljon ja jutellut mukavia. En ole vaihtanut työvuoroja hänen takiaan, vaan etsinyt kontaktia. Tämä sama kaava on toistunut aina vastaavassa tilanteessa. Ja kappas, en ole kyseistä ihmistä ottanut sydänystäväksi sentään, mutta ole oppinut tulemaan paremmin toimeen ja kokemaan tämän ihmisen silti melko mukavaksi.

6.  Vältän ristiriitoja. en tykkää riidellä kenenkään kanssa, pahoitan mieleni sellaisesta tosi voimakkaasti. En myöskään koe pärjääväni riitelyssä sille toiselle osapuolelle. Kuitenkin elämässä sattuu ja tapahtuu, joten olen riidellyt rankimman mukaan muutaman ihmisen kanssa. Voin vakuuttaa, että riitely tosiaan puhdistaa ilmaa, sillä olen näiden riitelykumppanieni kanssa hyvin lämpöisissä väleissä, nykyään.

7.  En voi sietää huutavia ihmisiä, sellaisia kovaäänisiä kiukkuisesti karjuvia tyyppejä. Yleensä voin alkaa jopa itkemään, vaikka se huutaminen ei kohdistuisi ollenkaan minulle. Koen sen vaan niin kamalan pelottavaksi. Televisio-ohjelmissakaan en tykkää vihaisesta huutamisesta. Silti itse käytän voimakasta äänivoluumia heti, kun kiivastun. Mutta sehän on ihan eri asia...

 Tässäpä näitä syvällisempiä katsauksia sieluuni. Ihan tuli riisuttu olo, mutta olkoon!

Tunne lukkosi - vapaudu tunteiden vallasta


Ojennan tämän Awardin jokaiselle blogiluetteloni blogille.  

2 kommenttia:

Liftari kirjoitti...

Niin oot hirrrveän ihana ja ja ja mukava ....sanois se Heffnerin Leena.
Olen samaa mieltä. Ja noista avartamistasi faktoista päätellenkin mukava immeinen. Se on totta mitä sanoit, että blogin kirjoittajistakin on mukava tietää jotain henk.kohtasempaakin. Paljon luetusta blogista tulee ystävä ja sen kirjoittajasta myös. Ei sillä niin suurta merkitystä ettei ole koskaan tavannut ihan livenä. Kun joku asia vaivaa ja tahtois ihan neuvoakin kysyä, sitä uskaltaa helpommin tehdä sen, kun tuntee toista paremmin ja on vähän edes tietävinään millainen toinen on.
On mukavaa saada sinulta sähköpostiakin ja kuten sanoinkin omassa blogissani, käyn päivittäin kurkkaamassa Vililän arkea. On kuin olisi käynyt kylässä hyvän kaverin luona. Saanut kupposen virtuaalikahvia ja hyvät jutut höysteeksi.
Oikein mukavaa viikonloppua Vililään. Voikaa hyvin rakkaat ystävät.

HooPee kirjoitti...

Onneksi tuo Heffnerin Leena ei kuulu mun tuttaviini...
Niin minäkin näen asian, virtuaalituttavuus on ihan arvokas asia sekin. Voisi verrata vaikka kirjekaveriin, en tiedä, harrastavatko nykynuoret sellaista enää ollenkaan. Kirjekaveruus on tavallaan myös virtuaalikaveruutta. Omaa kirjekaveriani en ole koskaan tavannut livenä, ihan tarkoituksella. Joskus kyllä mietin, että pitäisikö sittenkin...? Se tietty arvo on juuri siinä etäisyydessä. Kavereita voi olla montaa eri sorttia ja tällainen blogikaveruus yhteisen aiheen tiimoilta on yksi niistä.
Ai, nyt kyllä tarviin jo ihan oikeeta kahvia...♥