Sivut

torstai 9. syyskuuta 2010

Elokuun syntilista

Kirjaanpa nyt tähän kaiken sen, mitä Vili on saanut syödäkseen ja sen seuraukset viimeisen kuukauden aikana. Nykytilanne tulikin tuossa jo edellä kerrottua.

9. elokuuta: naudanjauhelihaa --> vatsa sekaisin ja turvoksissa, oli levoton, paastosi pari päivää, ei kuitenkaan ripulia eikä oksentelua --> jauhelihan syöttäminen loppui tähän
13.-14. elokuuta: spaghettiorgiat, Vili sai pastaa molempina päivinä
15.8. aloitti runsaan raapimisen, pastan syöminen loppui tähän
17.8. tassut punaiset tolkuttomasta nuolemisesta

Loppukuusta on saanut joitain kertoja possunkylkeä, ns. kastikelihaa. Ettei vaan sattunut olemaan viljapossun lihaa?
Lisäksi joitakin kertoja 100% hevoskakkaroita, niitä kevyesti kypsennettyjä "lihapullia". Vili ei kylläkään niistä oikein tykkää.

Tästä eteenpäin on jouduttu antamaan kortisonia enemmän, jopa perättäisinä päivinä.

Huomaan, kuinka vaikeaa on kirjata tapahtumia loogisesti ja samalla selkeästi. On kuin en näkisi metsää puilta, kun näitä ravintoasioita ja niistä mahdollisesti johtuvia seurauksia yrittää saada jonkinmoiseen ruotuun.


Tämän päivän tilanne.

Vili antaa tassujensa olla täysin rauhassa. Ainakin minun silmiltäni...
Kaikki blogin tassukuvat on otettu ilman salamaa, vapisevin käsin, laatu sen mukainen.

PS. Lisätty "Vastauksia".

Ei kommentteja: