Viikon kuluttua eli 11.tammikuuta Vili alkoi rauhoittumaan, raapiminen väheni, meni jopa kaapin alle piiloon, pitkästä aikaa. Leikkiminen ei maistu vieläkään. Yöt alkoivat sujumaan paremmin eikä Vili itkenyt enää.
Suunta oli siis parempaan päin! Sitten 13-14. tammikuuta Vili nouti lelun ja halusi taas leikkiä! Voi, kyllä oli ihanaa nähdä Vili iloisena ja entisenlaisena taas. Tästä tammikuun kokemuksesta lähtien, olen aina ikionnellinen, kun Vili haluaa leikkiä. Se on Vilin voinnin mittari. Jos jokin on pielessä, ei maita telmimiset, ei lelut, ei mikään.
Yöt sujuivat taas hienosti ja raapiminen oli aivan vähäistä.
Loppukuussa olin merkannut muistiin seuraavan tekstin:
29.1. Oksennellut viime päivinä pari kertaa, usean tunnin kuluttua syömisestä. Levoton koko viime yön. Ei leiki. Raapii peittoja ahkerasti. Mitähän nyt on tulossa?
30.1. Olikin ilmeisesti vatsatauti. Oli syömättä yhden päivän ja nyt taas kaikki hyvin!
Kun tammikuu vaihtui helmikuuksi, olimme taas Vilin kanssa selvillä vesillä. Kaikki hyvin. Kuitenkin pelko mielessä, mitähän seuraavaksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti