tiistai 15. marraskuuta 2011

Tänään näin

Viime yö alkoi lupaavasti, mutta päättyi siihen, kun Vili tuli herättelemään klo 3.30. Tunti siitä ja annoin Rimadyliä 10mg. Loppuyö sujui jotenkuten.
Aamulla Vili söi halukkaasti ruokansa, mutta muuten oli sangen vaisu. Koko päivä on sujunut alakuloisissa merkeissä, ei edes kylässä käynyt Vilille rakas henkilö saanut Viliin minkäänlaista virtaa.

Kolme ymmällystä (= olla ymmällään).
- mikä aiheutti Vilille 2 vuoden kutinat?
- mikä aiheutti Vilille kutinoitten äkillisen loppumisen?
- mikä mättää juuri nyt Vilin voinnissa?

En rohkene lukea tätä blogia vanhoista postauksista uusiin. Epäilen, että yhtenä päivänä olen kirjoittanut yhtä ja toisena ihan muuta. Epäloogisesti ja ilman johdonmukaisuuden häivääkään. Yhtenä päivänä olen varmaan hehkuttanut jotain uutta ja ihmeellistä, josta jatkossa en kerro enää mitään. Yhtä epäjohdonmukaisia ovat myös omat tunteet. Yhtenä päivänä onnenpekkana, toisena murheen murjomana.

On tämä ihmeellistä elämää.

3 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Voi Vilinen, mikä sinua oikein murjoo. Täällä ollaan jo korvat lurpallaan vuoksesi, yhtä Nevadassa kuin emäntäsikin. Enkä mistään laarista juuri nyt löydä mitään apuja tämmöiseen. Mutta uusi päivähän voi muuttaa kaiken, joten toivottavasti tänään saat avun lääkäristä.

Essin silmätarkastus meni hyvin, tosin silmä ärtyi siitä katselusta ja väriaineesta niin, että piti siristellä koko ilta. Nyt aamulla uusien silmätippojen myötä on näköjään helpompi. Elä suotta HooPee anteeksi pyytele, vasta tässä blogipostauksessa siitä kirjoitin eka kerran. Ja täytyykin laittaa päivitys omaan blogiin, vaikkei tässä mitään ihmeellistä olekaan kerrottavana.
Ymmärrän nuo sekavat tunteesi ja sieltä takaa kuultavan väsymyksen myös oikein hyvin. Tuossa tilassa on tullut oltua jo liian monesti itsekin. Tuntuu, että oma pää on välillä varsinainen siivilä johon ei tartu sitteen niin minkään valtakunnan tieto saatikka että pysyisi siellä. On huono mieli ja omatuntokin soimaa, kun ei pysty omaa karvamurrea auttamaan niin kuin tahtoisi. Joten tässä ei auta muu kuin tarrata itseään taas niskasta kiinni ja nostaa pystyyn.
Ja katsoa tosiasioita silmiin, ei mikään asia niin kovin huonosti ole. On vain pientä krämppää. Ja se on kuluttavaa kaikille. Mutta siitä päästään yli kuten kaikista niistä muistakin karikoista joista on tultu vuosien mittaan läpi.
Nyt uskoa ja tsemppiä HooPee. Ja Vili myös. Vili, senkin ihanuus. Syliteltävän halittava ihanuus olet. Massuhierontaa sinulle, mami antaa. Essikin tykkää siitä.

annamari kirjoitti...

Meidän jo edesmennyt Rosa-westiehän oli kovasti allergista sorttia, joten hyvin, hyvin tutulta kuulostaa kaikki, mitä kirjoitat. Yliherkkyydet kun ovat kaikkea muuta kuin loogisia tai kaikilla samanlaisia. Taoin aikanaan päätä seinään niin monia kertoja, kun jälkikäteen tajusin asioita ja miten olisi kannattanut tehdä, jne. Nyt on tietysti helppo sanoa, että parhaani yritin niin kuin sinäkin! Mutta silloin se ei siltä tuntunut, muistan kyllä ja ymmärrän tuskasi hyvin.

Ihanaa silti, että Vilin kutinat ovat helpottaneet! Se on tosi hyvä juttu! Ja toivon sydämestäni, että massuvaivoihin löytyy myös toimivat konstit. Kiva kuulla, että löytämänne ell. vaikuttaa asiansa osaavalta ja hyvältä tyypiltä. Se on hyvin tärkeä asia. Mielenkiinnolla odotan raporttia tämänpäiväisestä käynnistä.

Kaikkea hyvää toivotan teille molemmille ja Vilille paljon parantavia suukkoja! ♥

HooPee kirjoitti...

Maija & annamari,
olen ollut todella väsynyt, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Onneksi on olemassa ihmisiä, kuten esim. te kaksi, jotka omakohtaisen kokemisen kautta ymmärrätte.
No, eiköhän tästä taas nousta kuin feenikslintu.