Eteenpäin, mars!

Kahdesta välipäivästä on taas selvitty. Kun eilen illalla tein resumeeta näistä kahdesta välipäivästä, niin tulos oli sangen positiivinen. Rapsutus ja tassujen nuoleminen on ollut vähäistä. Vaihteeksi tuntui siltä, että näkyy valoa tunnelin päässä. Mieli oli silkasta ilosta niin korkealla eilen illalla, ettei meinannut uni tulla silmään ollenkaan!
Aamulla sitten reaalitetit taas palauttivat maan pinnalle: yön tuntien aikana Vili oli hoidellut vasemman tassunsa vaaleanpunaiseksi. Silti on syytä olla tyytyväinen. Kaikki voisi olla paljon pahemminkin.
Yritän nyt iloita siitä, mitä nyt on enkä pelätä tulevaa. Yritän unohtaa sen tammikuisen kauhean kutinajakson, en muuten ehkä osaisi mitään pelätäkään, mutta se kokemus silloin tammikuussa oli karmea. En ikinä enää halua Vilille samanlaista koettelemusta.

Nyt olen suunnitellut, että kaksi viikkoa jatketaan näillä kahdella välipäivällä ja sitten lisätään yksi välipäivä.
Josko sitten pian uskaltaisi kokeilla kortisonin poisjättämistä kokonaan?



Olen antanut Vilille nyt joka päivä yhden broilerinkaulan syötäväksi. Minua itseäni inhottaa tuo broilerin syöttäminen, koska niitä kasvatetaan niin epäeettisesti, mutta mistäpä sitä vanhoja luomukanoja enää nykyään löytää? Pitäisi itse ruveta onnellisten kanojen kasvattajaksi...
Tehobaktia annan Vilille enää vain satunnaisesti.

Vili sai eilen illalla yllätysvieraita. Vanha koiradaami tuli tervehdyskäynnille ja siitäkö Vili ilostui! Vanha koirarouva yritti vähän jopa pylly pystyssä leikkiä tämän meidän nuorenmiehen kanssa, Vili kylläkin olisi leikkinyt rouvan kanssa jotain ihan muuta.
Emäntä taas puolestaan ilahdutti itseään perehtymällä barffauksen syvällisempään olemukseen, nyt kun siihen on oiva tilaisuus. Tuntuu, että netti on imetty tyhjiin kaikesta kortisoniin liittyvästä, siis nyt on BARFin vuoro.